Haku

VKL 317/11

Tulosta

Asianumero: VKL 317/11 (2013)

Vakuutuslaji: Henkivakuutus

Ratkaisu annettu: 18.04.2013

Säästöhenkivakuutus Vakuutussopimuksen sisältö Vakuutuksen indeksikorotukset Lisäedut ja asiakashyvitykset

Tapahtumatiedot

Vuonna 1944 syntynyt vakuutuksenottaja oli ottanut joulukuussa 1964 allekirjoittamallaan hakemuksella itselleen säästöhenkivakuutuksen. Vakuutuksesta 26.1.1965 annetun vakuutuskirjan mukaan 5.000 mk:n vakuutussumma suoritettaisiin 1.1.2009 vakuutetulle itselleen tai sitä ennen vakuutetun kuoltua edunsaajalle. Vakuutukseen liittyi vakuutuskirjan mukaan indeksiehto T3P.

Vakuutusyhtiö maksoi 16.2.2009 vakuutuksenottajalle vakuutuksen perusteella 8.296,08 euron vakuutussumman, josta vähennettiin 1.647,42 euron ennakonpidätys. Vakuutuksenottaja on tämän jälkeen tiedustellut saamansa summan muodostumisen perusteita vakuutusyhtiöltä.

 

Vakuutusyhtiön päätös

Vastauksessa 18.6.2010 vakuutusyhtiö totesi suorituksen koostuvan vakuutuksen päättyessä vakuutetulle itselleen maksettavasta tavoitesäästösummasta ja vakuutussopimuksen ulkopuolelta maksettavasta vakuutusyhtiön ylimääräisestä hyvityksestä. Vakuutus oli yksilöllinen säästöhenkivakuutus, joten vakuutetulle itselleen suoritettava säästösumma on pääomaveronalaista tuloa tuoton osalta. Vakuutusyhtiön uusi lisäetujärjestelmä otettiin käyttöön 1.1.2003, joten myös tämän järjestelmän puitteissa maksettu lisäetu katsotaan vakuutuksen veronalaiseksi tuotoksi.

Laskelman mukaan:

Vakuutuksessa määrätty indeksikorotettu tavoitesäästösumma oli       4.684,37

-muutosarvo 31.12.1988                                                           -1.316,00

-vähennyskelpoiset vakuutusmaksunosat yhteensä                     -1.096,45

Tavoitesäästösummasta pääomaveronalaista tuottoa                           2.271,92

Vakuutusyhtiön ylimääräinen hyvitys                                                  3.611,71

Veronalainen tuotto yhteensä                                                             5.883,63

Veronalaisen tuoton perusteella määräytyvä ennakonpidätys (28 %)    -1.647,42

Säästöhenkivakuutukset tulivat tuoton osalta veronalaisiksi 1.1.1989 alkaen. Veronalainen tuotto lasketaan siten, että ulosmaksetun tavoitesäästösumman ja vakuutusyhtiön ylimääräisen hyvityksen yhteissummasta vähennetään vakuutuksen muutosarvo per 31.12.1988. Verotuslainsäädännössä käytetty termi muutosarvo 31.12.1988 on 31.12.1988 mennessä kertynyt vakuutussäästö kymmenellä prosentilla korotettuna. Muutosarvon lisäksi vähennetään 1.1.1989 jälkeen maksetut henkivakuutus- ja säästöosan maksut. Vakuutussopimukseen sisältyneiden lisävakuutusten maksunosuudet eivät ole vähennyskelpoisia. Näin lasketusta tuotosta pidätetään nykyisen verolain mukaisesti 28 %:n ennakonpidätys.

Verotuslaskelma

Pääomasuoritus yhteensä ennen veroja (= 4.684,37 + 3.611,71)          8.296,08

Ennakonpidätys                                                                                 -1.647,42

Pääomasuoritus verojen jälkeen                                                          6.648,66

Yhtiön mukaan verotuslaskelma osoittaa vakuutuksenottajalle 16.2.2009 maksetun pääomasuorituksen määrän verojen jälkeen.

Vakuutusyhtiö lähetti vakuutuksenottajalle vielä 31.12.2010 laskelman vakuutussumman vuosittaisesta kertymisestä vuodesta 1965 lähtien vakuutusmaksujen, indeksikorotusten ja asiakashyvitysten perusteella.

 

Valitus

Vakuutuksenottaja on tyytymätön vakuutuksesta maksettuun säästösummaan. Hänen mielestään:

- indeksikorotukset eivät ole olleet sopimuksen mukaisia

- yhdeltä vuodelta vakuutussäästöt ovat jääneet ilman korotuksia

- ei näy, mitä vakuutukseen luvatuille voittolisäsummille on tapahtunut, ja

- asiakashyvityksille ei ole maksettu korkoja.

Verotusta varten annettu laskelma ei myöskään sisällä ennen vuotta 1988 kertyneitä indeksikorotuksia, korkoja, voittolisäsummia, asiakashyvityksiä ja niiden korotuksia. Viimeinen indeksitarkistus oli 1.1.2009. Lisäksi vakuutuksenottajan mukaan vakuutuskirjaan on tehty muutoksia ja lisäyksiä hänen allekirjoituksensa jälkeen, mikä näkyy kopiossa.

Vakuutuksenottaja toteaa, että kun vakuutukselle on asetettu 100 %:n indeksiehto kolmeksi vuodeksi, sen myös luulisi sitä tarkoittavan. Nyt se ei näy laskelmassa. Vakuutussäästöä luulisi muodostuneen ensimmäisestä vuodesta lähtien jonkinlaisen tasaisen kaavan mukaan. Vakuutukseen oli maksettu 20 mk:n ennakko jo 16.12.1964. Vuoden 1967 indeksikorotus on ollut 8 %, joka on vakuutuksenottajan mielestä laskettu joulukuu 1964 – lokakuu 1966 väliseltä ajalta. Vakuutussäästö 21 euroa on 1/40 säästötavoitteesta 841 eurosta. Summa on ajalta 25.1.1965 – 31.12.1965, jolta puuttuu säästöille maksettava korko 4,5 % + indeksikorotus.

Puoli-indeksiehdolle, kuinka se on muuttunut vuoden 1967 alusta, vakuutuksenottaja ei ole saanut selvitystä. Vakuutusyhtiön tiedotteen mukaan inflaatiosuoja kuitenkin oli. Myöskään voittolisäsummaa ei laskelmassa näy, vaikka niitä on maksettu useampana vuotena. Ei myöskään korkoja ja indeksikorotuksia.

 

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutus on myönnetty 26.1.1965 tauluun Y65 S2014 Sv2 Sm Tp, eli se on perinteinen 65 ikävuoden määräiässä päättyvä säästöhenkivakuutus, jonka henkivakuutussumma ja tavoitesäästösumma ovat yhtä suuria. Vakuutukseen liitettiin lisävakuutuksina sairausvakuutus (taulumerkintä S2014) lyhytaikaisen työkyvyttömyyden varalta, Sairaalavakuutus (Sv2), hoitomaksuvakuutus (Sm) sekä lisäsumma tapaturmaisen kuoleman varalta (Tp). Vakuutukseen liitettiin indeksiehto IndT3P, joka tarkoittaa täysindeksiehtoa kolmen ensimmäisen vakuutusvuoden ajaksi ja puoli-indeksiehto tämän jälkeiseksi vakuutusajaksi. Indeksiehdon mukaan vakuutusyhtiön oli mahdollista korottaa vakuutusmaksuja ja -turvia samassa suhteessa kerran vuodessa 1. vakuutusmaksun eräpäivänä.

Vakuutuksesta perittiin tasoitettua maksua eli maksu ei noussut vakuutetun ikääntyessä kohonnutta riskiä vastaavaksi vaan vakuutusajan alussa kerätään rahasto, jonka turvin riskiturvat pysyvät voimassa vakuutusajan loppuun asti. Vakuutuksenottajan vakuutuksessa tällaisia rahastoivia riskiturvia olivat henkivakuutusturva ja sairausvakuutus S2014. Muut lisäturvat pysyivät voimassa kiinteän vuosimaksun turvin.

Alkuperäinen indeksiehto ilmenee vakuutuskirjaan liitetystä indeksiehtoliitteestä. Siinä todetaan, että ”Vakuutusturva ja vakuutusmaksu sidotaan elinkustannusindeksiin aluksi kolmeksi vuodeksi 100 %:sesti = (täysindeksiehto) ja sen jälkeen koko jäljellä olevaksi vakuutusajaksi 50 %:sesti (=puoli-indeksiehto)”. Ehtoliitteen 1 §:n a, b ja c -kohdissa on määritelty täsmälleen, miten täysindeksiehdon mukaiset korotukset toteutetaan. Nämä täsmennykset vakuutuksenottaja jättää huomioimatta.

Indeksiehto on muuttunut ensimmäisen kerran 1.1.1967, jolloin vakuutusyhtiö otti käyttöön parannetun indeksiehdon, joka tarkoitti sitä, että indeksikorotuksen yhteydessä laskettu kokonaiskorotusprosentti voitiin pyöristää alaspäin lähimpään kokonaislukuun alkuperäisen viidellä jaollisen kokonaisluvun sijasta.

Yhtiö toteaa tehneensä täysindeksiehtoon perustuvat korotukset seuraavasti:

Vakuutuksen perusindeksi on lokakuun 1964 elinkustannusindeksin pisteluku, perusindeksin pisteluku 1927 (elinkustannusindeksi elokuu 1938 - heinäkuu 1939 = 100) painettiin vakuutuskirjaan. Laskutoimitukset voidaan hoitaa käyttäen elinkustannusindeksin (10/1951=100) lokakuun pistelukuja, jolloin perusindeksin pisteluku on 173.

1.1.1966 voimaantulleessa korotuksessa tarkistusindeksinä on lokakuun 1965 indeksipisteluku. Tarkistusindeksi (indeksipisteluku 180) oli 104,05 % perusindeksistä ja indeksiehtoliitteen 1 §:n c -kohdan perusteella tämä on pyöristetty alaspäin lähimpään viidellä jaolliseen kokonaislukuun eli 100 %:iin. Eli 1.1.1966 voimaantulleet turvat ja maksut olivat tasan 100 % vuoden 1965 turvista ja maksuista. Toisin sanoen vakuutuksen turvat ja maksut muuttuivat nolla prosenttia vuodesta 1965.

1.1.1967 voimaan tullut korotus perustui parannettuun indeksiehtoon, koska vakuutuksenottaja ei erikseen ollut kieltänyt sen soveltamista vakuutukseensa. Tässä tarkistuksessa tarkistusindeksinä oli lokakuun 1966 indeksipisteluku 188. Näin parannetun indeksiehdon mukaan 1.1.1967 voimaan tulleet turvat ja maksut olivat 108 % vakuutuskirjaan merkityistä turvista ja maksuista. Tämä 8 % korotus edellisen vuoden turviin ja maksuihin on todellakin laskettu lokakuun 1964 ja lokakuun 1966 pistelukujen muutoksista aivan kuten indeksiehtoliitteen 1§:n b -kohdassa edellytetään. Ilman parannettua indeksiehtoa tämä indeksikorotus olisi ollut 5 %.

1.1.1968 tuli vakuutuksen osalta viimeinen täysindeksiehdon mukainen korotus. Tarkistusindeksi oli lokakuun 1967 indeksipisteluku 198. Tämä oli 114 % perusindeksistä, joten voimaantulleet turvat ja maksut olivat 114 % vakuutuskirjaan merkityistä maksuista. Voidaan myös sanoa että, turvat ja maksut nousivat n. 6 % vuoden 1967 tasolta. Ilman parannettua indeksiehtoa turvat ja maksut olisivat olleet 110 % vakuutuskirjaan merkityistä. Parannettu indeksiehto on siten johtanut vakuutetun kannalta parempaan lopputulokseen. Vakuutusyhtiö katsookin toteutuneet täysindeksiehdon mukaiset korotukset kolmen ensimmäisen vuoden ajalta oikein tehdyiksi ja lasketuiksi.

Indeksiehto muuttui 10.4.1968 voimaan tulleen vakautuslain [207/1968] yhteydessä. Tällaiseen tilanteeseen on varauduttu indeksiehtoliitteen 3 §:ssä. Vakautuslain merkitys lyhyesti oli, että sen voimaantulon jälkeen vakuutusyhtiöiden tuli määritellä indeksikorotus itse. Myönnettäville indeksikorotuksille tuli olla laskuperusteet. Kaikille vakuutusyhtiön säästövakuutuksille tulleet indeksikorotukset ovat olleet 1.1.1969 alkaen tämän käytännön mukaisia. Vakuutusehdoissa indeksiehto on kirjoitettu siihen muotoon kuin vakautuslaki edellytti.

Vakuutusyhtiö toteaa käyttäneensä vakautuslain voimaantulon jälkeisistä indeksikorotuksista termiä asiakashyvitys, koska tällaiset indeksiehdon perusteella toteutetut korotukset ovat osa vakuutusyhtiölain kohtuusperiaatteen mukaista vakuutustoiminasta saadun ylijäämän jakoa vakuutetuille. Indeksiehtoon perustuva asiakashyvitys voi olla 0 %, kuten esim. 1.1.2009 toteutunut korotus oli kaikille yhtiön 4,5 %:n perustekorollisille säästövakuutuksille. Vakuutuksenottajan vakuutuksen viimeinen asiakashyvitys myönnettiin todellakin 1.1.2009, mutta sen suuruus oli 0 %. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan tämä ei ole ristiriidassa indeksiehdon kanssa.

Asiakashyvitys tai indeksikorotus on osa vakuutuksenottajalle ilmoitettuja indeksikorotettuja vakuutussäästöjä. Vakuutusyhtiö viittaa oheistamaansa taulukkoon, jossa sarake ”asiakashyvitys” ilmoittaa edelliseltä vuodelta myönnetyn asiakashyvityksen, eli paljonko ao. vuoden vuosieräpäivänä asiakashyvitys on kasvattanut vakuutuksenottajan indeksikorotettua vakuutussäästöä.

Maksukuitilla 1.7.1967 ilmoitettu vakuutetun kuollessa maksettava voittolisäsumma oli 1080,00 markkaa eli 20 % indeksikorotetusta vakuutussummasta. Voittolisäsumman määrä on peräisin esitteestä ”[Vakuutusyhtiön] vakuutettujen voittoedut 1.5.1967 — 31.12.1967”. Voittolisäsumma olisi maksettu vakuutuksen edunsaajille, jos vakuutettu olisi kuollut 1.5.1967 — 31.12.1967 välisenä aikana. Esitteessä todetaan, että tämä voittolisäsumma ja muut lisäedut on vahvistettu vain rajoitetulle ajalle. Lienee itsestään selvää, että vakuutukselle ei tule maksaa henkivakuutuskorvauksen yhteydessä maksettavaa lisäetua jälkikäteen.

Voittolisäsumma elämisen varalta eli nk. kasvava voittolisäsumma määräytyi vuosittain vahvistettavan prosenttitaulukon mukaan. Kasvava voittolisäsumma kasvoi aina vuoteen 1968 asti, jolloin kaikkiin vuonna 1965 myönnettyihin vakuutuksiin oli kertynyt kasvavaa lisäetua 2 % indeksikorotetusta vakuutussummasta eli vakuutuksenottajan vakuutuksen osalta 114,00 markkaa (esite [Vakuutusyhtiön] vakuutettujen voittoedut 1.5.1968 - 31.12.1968).

Kasvavan lisäedun toimintalogiikka oli sellainen, että mainittu 114,00 markkaa eli n. 19 euroa olisi saavutettu vasta vakuutusajan päättyessä. Takaisinostotilanteessa sen takaisinostoarvo laskettiin samalla tavalla kuin varsinaisen vakuutuksenkin ts. kasvavalla lisäedulla oli rahasto, joka vakuutusajan loppuun mennessä kasvoi myönnetyn lisäedun suuruiseksi. Vuodesta 1969 alkaen ei uutta voittolisäsummaa enää kertynyt vaan kasvavan voittolisäedun prosentti päätettiin jättää vuoden 1968 tasolle.

Vuonna 1978 luovuttiin kertyneen lisäedun rahaston ylläpitämisestä ja se siirrettiin osaksi vakuutusta antamalla myöntämisvuodesta riippuva indeksikorotus kaikille niille vakuutuksille, joille oli ehtinyt kasvavan lisäedun rahastoa kertyä. Vastaus yhteen vakuutuksenottajan kysymykseen on, että kertynyt kasvavan lisäedun rahasto on ollut osa vakuutussäästöjä vuodesta 1978 alkaen. Ilman tätä lisäkorotusta vakuutuksen indeksikorotus olisi ollut 0 % v. 1978. Voittolisäsumma oli vakuutussopimuksen ulkopuolelta maksettava lisäetu, ja vastaavia lisäetuja on ollut käytössä erilaisia eri aikoina ja yleensä ne on määrätty vain vuodeksi kerrallaan. Vakuutuksen päättyessä 1.1.2009 vakuutuksenottajalle maksettiin sen hetkisten lisäetuperusteiden mukainen lisäetusumma 3.611,71 euroa nimellä ”ylimääräinen hyvitys”.

Vastineeseen liitetyssä taulukossa on esitetty vakuutussäästöjen kehitystä vakuutusaikana. Vakuutuksenottajalle aiemmin toimitetusta taulukosta poiketen taulukkoon on lisätty (näkyviin) kasvavan voittolisäsumman rahasto ajalta, jolloin järjestelmä oli käytössä. Taulukko on tarkoitettu havainnollistamaan sitä, että:

1) tavoitesäästösumma ja todellinen vakuutussäästö kesken vakuutusajan eivät ole samoja asioita,

2) tavoitesäästösumma ei kasva perustekorolla vaan ainoastaan vuosittaisten asiakashyvitysten eli indeksikorotusten verran,

3) tavoitesäästösumma ja vakuutusmaksu ovat muuttuneet samassa suhteessa vuosittain kuten indeksiehto edellyttää,

4) vakuutussäästöt kasvavat nollasta tavoitesäästösumman kokoisiksi vakuutusaikana,

5) mikäli vakuutukseen ei olisi liitetty indeksiehtoa, maksettaisiin vakuutuksen päättyessä vain vakuutuskirjaan merkitty summa (sarakkeet vakuutussäästö ja indeksikorotettu vakuutussäästö).

Vakuutusehdoissa ja -kirjalla ei ole luvattu, että vakuutussäästöt kehittyisivät tietyllä tavalla vaan että sovittu vakuutussumma tavoitetaan ja vakuutukseen liitetyt turvat pysyvät voimassa vakuutusajan loppuun asti. Vakuutussäästöt koostuvat tasoitetuin maksuin myönnetyssä vakuutuksessa riskiturvien ylläpitoon tarkoitetun rahaston ja säästösumman kerryttämiseksi tarvittavan rahaston summasta. Mikäli vakuutus olisi irtisanottu kesken vakuutusajan, vakuutetulle olisi maksettu irtisanomispäivään mennessä kertynyt indeksikorotettu vakuutussäästö. Tämä säästö lasketaan hyväksyttyjen laskuperusteiden mukaisesti, eikä siihen muuten oteta kantaa vakuutuskirjalla tai ehdoissa.

Vakuutuksenottaja esittää, että hänelle toimitetulla verotuslaskelmalla tuottoa laskettaessa käytetty muutosarvo 31.12.1988 ei sisältäisi ko. ajankohtaan mennessä kertyneitä indeksikorotuksia, korkoja, asiakashyvityksiä jne. Laskelmalla on nimenomaan käytetty indeksikorotettua vakuutussäästöä vielä verottajan hyväksymällä 10 %:lla korotettuna eli 1.196 euroa x 1,1 = 1.316 euroa euron tarkkuudella laskettuna. Vakuutuksenottajan esittämällä tavalla toimittaessa muutosarvoksi olisi tullut 356 euroa x 1,1 = 392 euroa. Laskelman 1.316 euroa sisältää siis kaikki asiakashyvitykset, perustekorot ja riskiturvien rahastot sen kokoisina kuin siihen päivään mennessä niitä oli ehtinyt kertyä. Vakuutusyhtiö korostaa, että 31.12.1988 voimassa ollut tavoitesäästösumma ei ole verottajan tarkoittama tuotosta vähennettävä muutosarvo.

Väitteeseen vakuutuskirjaan tehdyistä muutoksista yhtiö toteaa olevan vaikeaa vastata, sillä vakuutuksenottaja ei ole yksilöinyt, millä tavalla vakuutus poikkeaa sellaisesta vakuutuksesta, jonka hän olisi halunnut ottaa, tai millä tavalla ko. muutokset olisivat vaikuttaneet vakuutuksesta maksettuihin korvauksiin tai pääomasuoritukseen. Yhtiön hallussa olevasta aineistosta ei käy ilmi, että vakuutukseen olisi tehty muutoksia vakuutusaikana pois lukien indeksiehdon mukaiset korotukset vakuutusmaksuihin ja -turviin.

 

Vakuutuksenottajan lisäkirjelmä

Lautakunnalle toimittamassaan lisäkirjelmässä vakuutuksenottaja toteaa, että voittolisäsumma maksukuitilla 1.7.1967 ei ole ensimmäinen vaan 1.1.1967 erääntyneessä on sama teksti.

Indeksikorotus on vakuutuksenottajan mielestä laskettu 1964 lokakuu - 1966 lokakuu pyöristäen 8 %. Oikea vaihtoehto olisi 1964 lokakuu - 1965 lokakuu sekä 1965 lokakuu - 1966 lokakuu. Vakuutuksenottaja huomauttaa, että kaikki kokonaisluvut ovat viidellä jaollisia, jos ei puhuta jakotuloksista.

Vuonna 1964 tehdyssä hakemuksessa olevaa vakuutusmaksua oli korotettu vastaamaan voimaantuloajankohtaa 26.1.1965.  Lisäksi taulua oli muutettu (merkintä Z91). Vakuutuksenottaja esittää vielä epäilyjä siitä, että laki ja vakuutusehto eivät olisi samat ja tiedustelee mm., miksi verovapaata osaa vuoteen 1988 saakka ei eroteltu.

 

Vakuutusyhtiön lisävastine

Lisävastineessaan vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutuksenottajan jättämä vakuutushakemus on päivätty 16.12.1964. Vakuutus on myönnetty 26.1.1965, jolloin se tuli voimaan. Tammikuussa 1965 ei maksua nostettu, vaan se määräytyi suoraan tauluston perusteella vakuutetun iän perusteella. Vakuutetun ikä oli laskuperusteen mukaan ikä seuraavana syntymäpäivänä. Vakuutuksenottajan tapauksessa ensimmäinen vuosimaksu olisi ollut sama, vaikka vakuutus olisi tullut voimaan milloin tahansa 7.2.1964 - 6.2.1965 välisenä aikana. Vakuutusmaksun oli mahdollista poiketa vakuutuskirjalle merkitystä maksusta vasta ensimmäisen nollasta poikkeavan indeksikorotuksen tultua voimaan eli 1.1.1967 alkaen. Vakuutusyhtiön mielestä vakuutuksenottajan pitäisikin näyttää, että häneltä perittiin ja hän olisi todella maksanut yhtiön tekemän virheen johdosta vuosina 1965 ja 1966 erisuuruista vakuutusmaksua kuin vakuutuskirjalla lukee.

Vuoden 1968 vakautuslain jälkeen kaikkiin vakuutusyhtiön ennen 1.4.1973 myöntämiin säästöhenkivakuutuksiin liitettiin sama vakuutusehdoista ilmenevä indeksiehto.

Vuosina 1965 - 1968 toteutuneiden indeksikorotusten oikea laskentatapa on käsitelty edellisessä vastineessa. Huomiota viidellä jaollisuudesta voitaneen pitää matemaattisesti oikeana, kun alkuperäisestä indeksiehdosta puuttuu sanamuoto ”tasan viidellä jaolliseen”. Käytännössä tällä ei ole merkitystä, koska huomio voi koskea vain ennen parannetun indeksiehdon käyttöönottoa toteutuneita vakuutussummien ja maksujen indeksikorotuksia. Käytännössä parannettu indeksiehto tarkoittaa samaa kuin vakuutuksenottajan huomio kokonaislukujen viidellä jaollisuudesta. Sitä paitsi indeksiehdon sanamuoto johtaa siihen, että riippumatta vuoden 1966 kokonaiskorotusprosentista vuoden 1967 kokonaiskorotusprosentti olisi ollut sama 8 %. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei vuoden 1966 (tai aikaisemmilla) korotustasolla ole vaikutusta vuonna 2009 toteutuneeseen indeksikorotustasoon 457 %, joten tästä ei seuraa korotusta tai vähennystä maksettuun säästösummaan.

Koodimerkintä Z91 on vakuutusten hoitojärjestelmää varten kehitetty koodi, joka tarkoitti sitä, että vakuutukseen on liitetty hoitomaksuvakuutus Sm ja sairaalavakuutus Sv2. Silloisessa hoitojärjestelmässä tila oli niin rajattu, että tällaisiin koodivirityksiin jouduttiin turvautumaan. Kieltämättä silloinen vakuutuskäsittelijä on tehnyt vakuutushakemukseen tällaisen merkinnän. Vaikka hakemukseen yhtiö on voinut tehdä merkintöjä, vakuutuksenottajan väite taulumuodon muuttamisesta tarkoittaisi sitä, että vakuutuskirjalla täytyisi olla merkittynä yksi tai useampi lisävakuutusturva, jota vakuutuksenottaja ei vakuutusta ottaessaan ole tarkoittanut liittää mukaan vakuutukseensa, tai että perityn vakuutusmaksun olisi täytynyt poiketa vakuutuskirjalle merkitystä maksusta.

Vakuutuksenottajalta on vielä kysytty, tarkoittiko hän ottaa sekä sairaala- että hoitomaksuvakuutuksen. Vastaus oli myöntävä. Molemmista koodimerkinnän Z91 vakuutuksista on 25.6.1979 maksettu vakuutuksenottajalle korvausta ajalta 21.5.1979 - 26.5.1979. Hoitomaksuvakuutuksen korvaus yhteensä kuudelta päivältä oli 15,42 euroa. Hoitomaksuvakuutuksen vakuutuskirjassa mainittu indeksikorottamaton enimmäiskorvausmäärä on 8 markkaa hoitopäivältä ja vuoden 1979 kokonaiskorotusprosentti oli 91 %. Näin ollen korvaus muodostui seuraavasti 6 päivää x 8 markkaa/pv x 1,91 = 91,68 mk eli yhteensä 15,42 euroa. Vuonna 1979 sekä vakuutusmaksu, henkivakuutussumma, tavoitesäästösumma sekä vakuutuksesta maksettu korvaus olivat muuttuneet samalla kokonaiskorotusprosentilla.

Vuositiedotteella mainittu vuosittainen kokonaishyvitys ilmoittaa, paljonko yhtiön on täytynyt korottaa vakuutussäästöjä, jotta a) sovittu indeksikorotettu tavoitesäästösumma aikanaan tavoitetaan ja b) vakuutukseen liitetyt indeksikorotetut vakuutusturvat pysyvät voimassa vakuutusajan loppuun. Kokonaishyvitys on perustekorko lisättynä vuosittain määräytyvällä asiakashyvityksellä. Kun vakuutukseen sovelletaan tasoitettuja maksuja, on yhtiön säästöosan lisäksi korotettava riskiturvienkin ylläpitoon tarkoitettua vakuutusrahastoa perustekorolla vuosittain. Jos lisäksi tulee asiakashyvitys, niin tätä aikaisemmista vakuutusmaksuista koottua rahastoa on korotettava myös asiakashyvityksen verran. Vaikka vakuutettu maksaakin asiakashyvityksen verran korotettua vakuutusmaksua korotushetkestä eteenpäin, niin silti kerätty rahasto ei riittäisi ilman yhtiön tekemää korotusta turvien ylläpitoon vakuutusajan loppuun asti.

Voittolisäsumma 20 % indeksikorotetusta vakuutussummasta markkaa on esitteen [vakuutusyhtiön] voittoedut 1.5.1966 - 1.5.1967 mukaan vahvistettu myös jo 1.5.1966, joten se on päätynyt myös 1.1.1967 erääntyvälle maksukuitille. Kuolemantapauskorvausten yhteydessä maksettavat lisäedut eivät ole osa vakuutussäästöä, eikä niistä kerry suoritettavaa, mikäli vakuutus päättyy säästösumman suorittamiseen vakuutusajan päättyessä. Ei voida siis ajatella, että vakuutusyhtiö maksaisi jokaiseen vakuutukseen ilmoitetun lisäetusumman verran lisää rahaa, vaan vakuutusyhtiön tilinpäätökseen varataan määrä, jonka arvioidaan riittävän korotettujen korvaussummien maksamiseen.

Vastaavia lisäetuja on ollut myöhemmin muitakin, kuten yhtiön juhlavuoden lisäetu, jota maksettiin kuolemantapauskorvauksen yhteydessä vuosina 1999 ja 2000 ja joka oli suuruudeltaan 10 % indeksikorotetusta vakuutussummasta. Vuodesta 2001 alkaen vakuutusyhtiössä oli ja on edelleen käytössä kuolemantapauskorvausten yhteydessä maksettava lisäetu, jonka suuruus määräytyi kuolemantapauskorvauksen ja vakuutuksen vuosipäivän vakuutussäästön erotuksen perusteella.

Menneiden lisäetujen käytännön merkitys on ainoastaan se, että aina kun yhtiö on vahvistanut jonkin kuolemantapauksen yhteydessä maksettavan lisäedun, niin vakuutuksenottajan vakuutusturva on ollut suurempi kuin häneltä peritty vakuutusmaksu olisi edellyttänyt. Henkivakuutussumma on kuitenkin aina ollut vähintään vakuutuskirjassa määrätyn suuruinen, vaikkei mitään lisäsummia olisikaan vahvistettu maksettavan, kuten esim. vuosina 1979 - 1998 on tapahtunut.

Vuosina 1978 - 1988 vakuutusyhtiössä vakuutussäästöille kertyi ylimääräisiä asiakashyvityksiä vain indeksiehtoon perustuvien vuosittaisten korotusten muodossa. Ennen vuotta 1988 tulleet hyvitykset on siis otettu huomioon, kun vakuutukselle on laskettu muutosarvo 31.12.1988. Vakuutuksenottajan esille ottamat ennen 1.1.1989 voimassa olleet kuolemantapauskorvauksen yhteydessä maksettavat lisäsummat eivät ole liittyneet vakuutussäästöihin millään tavalla eikä niitä siten voi käyttää vähennyksinä veronalaista tuottoa laskettaessa. Tässä voi myös vakuutuksenottajan ajatuksena olla, voidaanko hänelle nimikkeellä ”ylimääräinen hyvitys” maksetusta lisäedusta kohdistaa jotakin aikaan ennen 1.1.1989 ja käyttää ko. osuutta vähennyksenä veronalaista tuottoa laskettaessa. Lisäetujärjestelmä tuli käyttöön 1.1.2003, joten on aika itsestään selvää, että tämä lisäetu on kertynyt kokonaisuudessaan 1.1.1989 jälkeen ja näin ollen se on kokonaisuudessaan pääomaveronalaista tuloa vakuutetulle.

 

Vakuutuksenottajan toinen lisäkirjelmä

Toisessa lisäkirjelmässään vakuutuksenottaja toteaa mm., että kysymys on säästöhenkivakuutuksesta eikä henki- tai kuolemantapausvakuutuksesta. Yhtiön laskelmassa puhutaan kokonaiskorotuksesta, mikä ei hänen mielestään ole sama kuin indeksikorotus. Yhtiön vastineessa mainitaan vuoden 1978 indeksikorotukseksi 0 %, vaikka vuosien 1977 - 1978 indeksiprosentti on 6,1 ja vuosina 1976 - 1977 indeksiprosentti oli 12,25. Näin ollen vakuutuksenottajan mielestä puoli-indeksinkin mukaan korotusta olisi kuulunut tulla. Jokavuotisessa vakuutuslaskussa puhutaan säästöistä ja ilmoitetaan kiinteän 4,5 %:n ja indeksikorotuksen yhteisprosenttiluku.

Vakuutuksenottaja on liittänyt lisäkirjelmään omia laskelmiaan, joita hän on laskenut suoraan indeksipistelukujen perusteella, tiedustellen eikö ole mitään velvoitetta antaa erittelyä koko tulon syntymisestä. Vuonna 1964 ei varmaankaan ollut maksutapakorotuksia ja vakuutusmaksu on eri hakemuksessa kuin vakuutuskirjassa.

 

Vakuutusyhtiön toinen lisävastine

Vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutuksenottajan väitteet siitä, että vakuutuskirjan ja vakuutushakemuksen maksut poikkeaisivat toisistaan tai että vuonna 1964 ei olisi ollut maksutapakorotuksia, eivät pidä paikkaansa. Vakuutuksen vakuutuskirjalle merkitty puolivuosimaksu oli 70,30 markkaa eli 11,82 euroa eli vuodessa 23,62 euroa. Vastaava kokovuosimaksu oli 136,50 markkaa eli 22,95 euroa. Erotus on puolivuosimaksun maksutapakorotus, joka on ollut vakuutusyhtiöllä käytössä ainakin 1.10.1957 alkaen. Molemmat maksut löytyvät vakuutushakemuksen etusivulta, joskaan niitä ei ole havainnollisesti otsikoitu. Tämän perusteella voidaan todeta, että kirjalle merkitty puolivuosimaksu on hinnaston mukainen ja asia on ollut esillä vakuutusta tehtäessä. Näin ollen vakuutuskirjalle merkitty maksu ei poikkea hakemuksen maksusta.

Indeksiehdon osalta vakuutusyhtiö huomauttaa edelleen, että alkuperäinen indeksiehto lakkasi olemasta voimassa v. 1968 vakautuslain yhteydessä. Sen jälkeen vakuutusyhtiöt ovat saaneet määritellä indeksikorotukset itse, kunhan vain niille on ollut laskuperusteet. On toki mahdollista laskea, paljonko vakuutuksen tavoitesäästösumma olisi ollut alkuperäisen indeksiehdon mukaisesti, mutta alkuperäinen indeksiehto ei ole enää voimassa. Yhtiön esittämän laskelman mukaan uusilla korotuksilla vakuutuksenottajan tavoitesäästösumma (841,00 euroa) on ollut 50,46 euroa pienempi kuin alkuperäisen indeksiehdon mukaan laskettu, tosin maksu olisi noussut vastaavasti. Laskennallinen menetys ei kuitenkaan ole aiheutunut vakuutusyhtiön toiminnasta, vaan se on suoraa seurausta vuoden 1968 vakauttamislain voimaantulosta. Vakauttamislain jälkeisissä indeksiehdoissa edellytetään vain, että turvat ja maksut nousevat samassa suhteessa vuosittain. Näin on vakuutuksenottajan kohdalla tapahtunut.

Kokonaiskorotusprosentti kertoo laskentahetkeen mennessä kertyneiden indeksikorotusten ja asiakashyvitysten yhteismäärän, ts. kuinka paljon vakuutuskirjaan merkittyjä summia on korotettava, jotta saadaan tarkasteluhetkenä voimassaolevat vakuutussummat. Esimerkiksi aikaisemmin toimitetusta liitetaulukosta voidaan todeta, että vuoden 1995 kokonaiskorotusprosentti oli 334 % ja sitä vastaava indeksikorotettu säästösumma oli 841,00 euroa + 334 % x 841,00 euroa = 3.649,94 euroa. Vuodelta 1995 myönnettiin 1,5 % suuruinen asiakashyvitys ja se tuli voimaan 1.1.1996.

Paljonko kokonaiskorotusprosentin täytyy muuttua, jotta voimassaoleva säästösumma kasvaa asiakashyvityksen verran vuonna 1995 voimassa olleesta summasta? Vastaus: 1,015 x (334 % + 100 %) = (x+100 %) => (x + 100 %) = 440,51 % => x=440,51 % - 100 % = 340,51 %. Uusi 1.1.1996 voimaan tullut kokonaiskorotusprosentti on ehtojen mukaisesti pyöristettynä 341 %. Kokonaiskorotusprosentti kasvoi siis 7 prosenttiyksikköä. Tarkistus jakolaskulla ja taulukosta: (841,00 euroa + 341 % x 841,00 euroa) / (841,00 euroa + 334 % x 841,00 euroa) = 3.708,81 euroa / 3.649,94 euroa = 1,016. Vakuutuksenottajan tavoitesäästösumma kasvoi kokonaiskorotuksen laskennassa käytetyn pyöristyksen johdosta 1,6 % vuonna 1996. On vastaavasti mahdollista, että kokonaiskorotusprosentin laskennassa käytetty pyöristys on johtanut joinakin vuosina virallista asiakashyvitystä pienempään korotukseen. Kokonaiskorotusprosentin vuosittainen muutos vastaa näin aina annettua asiakashyvitystä.

Vakuutuksenottaja kysyy edelleen kasvavasta voittolisäsummasta, jonka vaiheet on selostettu ensimmäisessä vastineessa. Yleisesti tällaiset vakuutussopimuksen ulkopuolelta maksettavat lisäedut elämisen varalta ovat olemassa vain sinä aikana kun sellaisia on erikseen vahvistettu maksettavan. Tällaiset lisäedut eivät myöskään ole osa vakuutussäästöjä eivätkä vakuutussopimusta. Toisin sanoen jos jonakin vuonna lisäsummia on maksettu ulos takaisinoston tai vakuutusajan päättyessä niin se ei tarkoita sitä että voimaanjäävien vakuutusten vakuutussäästöt olisivat kasvaneet lisäedun määrällä. Edelleen on täysin mahdollista että seuraavana vuonna maksettava lisähyvitys on suurempi tai pienempi kuin edellisen vuoden tai aikaisempina vuosina ulosmaksetut hyvitykset. Mikäli laskuperusteet sallivat, niin lisäedun muuttaminen saattaa olla mahdollista jopa kesken kalenterivuoden.

Vakuutusehdoissa ei siis ole sovittu muista kuin indeksiehdon mukaisista korotuksista. Yleisesti vakuutusyhtiöiden lisäedut perustuvat vakuutuslainsäädännössä määriteltyyn kohtuusperiaatteeseen, jonka mukaan kohtuullinen osa vakuutusten tuottamasta ylijäämästä tulee palauttaa vakuutuksenottajille. Vakuutuksenottajan vakuutussäästöille (ja kaikille muille saman vakuutuskannan säästöhenkivakuutuksille) vakuutusyhtiö on voinut palauttaa ylijäämää kahdella tavalla: 1) asiakashyvityksinä indeksiehdon mukaisina korotuksina vuosittain 2) muina vakuutussäästöjä ulos maksettaessa maksettavina lisähyvityksinä kuten esimerkiksi vakuutuksenottajan vastaanottama yhtiön ylimääräinen hyvitys. Näin ollen vertailtaessa vakuutuksen tuottoa esim. toteutuneeseen inflaatioon, tulisi huomioida kaikki vakuutuksenottajan vastaanottamat hyvitykset eikä vain indeksiehdon mukaan toteutettuja korotuksia.

 

Vakuutuksenottajan kolmas lisäkirjelmä

Vakuutuksenottaja on toimittanut kolmannen kirjelmän, jossa hän edelleen kritisoi indeksikorotusten puuttumista, vakuutushakemukselle tehtyjä merkintöjä ja vakuutusyhtiön lisähyvitysten jakamista.

 

Vakuutusyhtiön kolmas lisävastine

Vakuutusyhtiö viittaa edelleen vakuutushakemuksen merkintöihin vakuutusmaksusta todeten, että vakuutuksen maksu on laskettu myöntöhetken mukaan. Lisäetujen osalta yhtiö viittaa niiden jakamista koskeviin periaatteisiinsa, jotka on julkaistu yhtiön internetosoitteessa. Yhtiö viittaa Vakuutuslautakunnassa käsiteltyyn tapaukseen, jossa on todettu indeksiehdon mukaisten korotusten olevan vakuutusyhtiölain kohtuusperiaatteen mukaista ylijäämän palautusta vakuutuksenottajalle.

Vakuutuksenottajan vakuutuksen kokonaiskorotusprosentti on ennen vakautuslain voimaantuloa vakuutukselle tulleiden indeksikorotusten ja vakautuslain voimaantulon jälkeen yhtiön vuosittain määrittämien korotusten yhteissumma. Vakautuslain jälkeen yhtiö ei ole saanut vastuuvelan katteena olevalle sijoitusomaisuudelle indeksiin sidottuja korotuksia, joten indeksipistelukujen perusteella määräytyvää korotusta ei voida automaattisesti myöntää vakuutuksillekaan. Indeksiehtoon perustuvat korotukset yhtiö rahoittaa sijoitustoiminnan tuotoista kuten mahdolliset muutkin vakuutussäästöille maksettavat hyvitykset.

 

Vakuutuksenottajan neljäs lisäkirjelmä

Vakuutuksenottajan mukaan (ilmeisesti viitaten vakuutusyhtiön esittämiin lisäetujen jakamista koskeviin periaatteisiin) ainakin 1.1.2003 lähtien asiakashyvitykset olisi pitänyt lisätä säästöihin. Vakuutuksenottaja huomauttaa, että muutoksen jälkeen tietoa todellisista indeksin laskuperiaatteista ei ole samoin kuin siitäkään, mistä asiakashyvitysprosentti lasketaan.

 

Vakuutusyhtiön neljäs lisävastine

Lisävastineessaan vakuutusyhtiö toteaa, että vakautuslain jälkeen vakuutukseen sovellettavan indeksiehdon käytännön merkitys on ollut vain se, että vakuutussummia ja -maksuja voidaan ylipäänsä nostaa kerran vuodessa samassa suhteessa. Näin ollen vakuutussäästöille ei tule erillistä indeksikorotusta ja sen päälle tulevaa asiakashyvitystä erikseen vaan vain yksi kerran vuodessa mahdollinen korotus. Mikäli vakautuslain jälkeen uutta indeksiehtoa ei olisi otettu käyttöön, olisi jouduttu tilanteeseen, jossa vakuutusturvat ja -maksut olisivat jääneet pysyvästi 1.1.1968 voimaantulleelle tasolle. Vakuutusyhtiö voi jättää tämän indeksiehdossa mainitun korotuksen myöntämättä, mutta ei voi perua aiemmin annettuja korotuksia. Näin vakuutuksenottajan vakuutukseen 1.1.2009 tullut viimeinen indeksiehdon mukainen korotus oli todellakin 0 %.

Mikäli vakuutukselle tulleet indeksiehdon mukaiset asiakashyvitykset eli indeksikorotukset olisi jätetty lisäämättä vakuutussäästöihin 1.1.2003 alkaen, kuten vakuutuksenottaja esittää, olisi se johtanut tavoitesäästösumman pysähtymiseen vuoden 2002 tasolle eli 4.364,79 euroon. Vakuutuksenottaja tarkoittanee kuitenkin sitä, että se vakuutukselle ositettu omaisuusosuus, josta ylimääräinen hyvitys muodostui, olisi myös pitänyt lisätä vuosittain hänen vakuutussäästöihinsä ja korottaa siten ylimääräistä hyvitystä vuosittain indeksiehdon perusteella määräytyvillä asiakashyvityksillä ja laskuperustekorolla.

Kuten aiemmissa vastineissa on jo todettu, että kyseinen lisäetu ei ole osa vakuutussäästöä vaan se on vakuutussopimuksen ulkopuolelta maksettava lisäetu. Näin ollen ylimääräisen hyvityksen arvonkehitys ei ole sidottu laskuperustekorkoon eikä indeksiehdon mukaisiin korotuksiin. Ylimääräiselle hyvitykselle luonnollisestikin voidaan jälkikäteen laskea laskennalliset arvot, mitä hyvitys olisi ollut, jos vakuutus olisi päätetty ostaa takaisin esimerkiksi vakuutuksen vuosipäivänä. On syytä huomioida, että hyvityksen määrä voi vaihdella ja jotakin toista päivämäärää käytettäessä hyvityksen arvonkehitys voi olla hyvinkin toisennäköinen. Ylimääräinen hyvitys määräytyy aina virallisesti vasta maksuhetken perustein.

Vakuutuksenottajalle maksettu ylimääräinen hyvitys 3.611,71 euroa määräytyi hyvityksen ulosmaksupäivän perustein huomioiden se, että vakuutus päättyi säästösumman erääntymiseen eikä takaisinostoon. Yhtiö on maksanut vakuutuksenottajan vakuutukselle kahta erillistä lisäetua: vuosittaisina indeksiehdon mukaisina korotuksina vakuutussäästöille sekä vakuutussopimuksen ulkopuolelta maksettavana ylimääräisenä hyvityksenä. Nämä järjestelmät eivät ole päällekkäisiä, eli indeksiehdon mukaiset vakuutussummien korotukset eivät ole kasvattaneet eivätkä edelleenkään kasvata vastaavasti ylimääräistä hyvitystä.

 

Vakuutuksenottajan viides ja kuudes lisäkirjelmä

Vakuutuksenottaja ihmettelee edelleen selkeiden tuottolaskelmien puuttumista ja vakuutussäästön muodostumista, jossa ei ole minkäänlaista laskukaaviota, esittäen lautakunnalle omia laskelmiaan. Hän pitää myös vakuutusmaksun säästöosan kehitystä erikoisena tiedustellen, mikä säästöosa vuosilta 2002 -2009 olisi, jos indeksiehtoa ei olisi. Vakuutuksenottajan mielestä vakuutussäästön tulisi muodostua maksun säästöosuudesta ja perustekorosta vuosittain, sillä indeksi on muuttuva, joten sitä ei voi ottaa vakuutusta tehtäessä huomioon.

 

Vakuutusyhtiön viides ja kuudes lisävastine

Vakuutusyhtiö toistaa lisävastineissaan jo aiemmin esittämiään seikkoja. Vakuutusturvat ja maksut ovat kasvaneet indeksiehdon mukaisesti samassa suhteessa vuosittain. Vakuutusehtojen mukaan, mikäli vakuutus halutaan irtisanoa kesken vakuutusajan, suoritetaan irtisanomishetkeen mennessä kertyneet vakuutussäästöt vakuutetulle. Tämä takaisinostoarvo tulee laskea vakuutusehtojen mukaan laskuperusteiden mukaisesti. Vakuutusta tehtäessä ei ole sovittu siitä, miten tämä takaisinostoarvo käyttäytyy vuosittain. Laskuperusteiden mukaan lasketut arvot on laskettu aiemman vastineen liitetaulukoon kohtaan ”indeksikorotettu vakuutussäästö”.

Vakuutuksenottaja on ihmetellyt, miksi 1.1.1966 ilmoitettu ”indeksikorotettu vakuutussäästö”' on yhtä suuri kuin ”indeksikorottamaton vakuutussäästö”, mikä johtuu siitä että 1.1.1966 voimaan tullut indeksiehdon mukainen korotus vakuutusturviin ja -maksuihin oli 0 %. Indeksiehdon mukainen indeksikorotus on lisätty kerran vuodessa vakuutussäästöihin aina myös 1.1.2003 jälkeen. Mikäli asiakashyvitystä ei olisi lisätty vuosittain kohtaan ”indeksikorotettu vakuutussäästö”, tavoitesäästösumma ei olisi voinut kasvaa vuosittain ilmoitetun asiakashyvitysprosentin verran vaan suhteesta olisi tullut merkittävästi pienempi. Vakuutuksessa sovellettava perustekorko 4,5 % on huomioitu jo vakuutusmaksussa. Mikäli perustekorko olisi ollut pienempi, niin vakuutuksesta olisi jouduttu perimään korkeampaa maksua.

Jos vakuutukseen ei olisi liitetty indeksiehtoa, vakuutussäästön kehitys näkyisi toimitetun taulukon sarakkeessa ”Vakuutussäästö euroa”, josta nähdään kuinka vakuutuksen indeksikorottamaton vakuutussäästö kehittyy siten, että vakuutuskirjaan merkitty summa tavoitetaan ja samaan aikaan kaikki vakuutukseen liitetyt turvat pysyvät voimassa.

Vakuutuksesta perittiin tasoitettuja maksuja eli vakuutusmaksu ei noussut vakuutetun iän mukaan vakuutusaikana ikääntymisestä aiheutuvan riskin nousua vastaavasti. Sen sijaan vakuutuksesta perittiin vakiosuuruista vuosimaksua. Vakuutusajan alussa osa vakuutusmaksuista talletettiin rahastoon, jota sitten myöhemmin vakuutusaikana käytettiin turvien ylläpitämiseen, kun vakuutetun ikäännyttyä vakiosuuruinen vuosimaksu ei enää olisi riittänyt kohonnutta riskiä vastaavaan riskimaksuun. Tämä käyttäytyminen on mukana vakuutuksen takaisinostoarvoa koskevissa laskelmissa ja aiheuttaa sen, että vuosieräpäivittäin laskettu vakuutussäästö ei välttämättä käyttäydy silmämääräisesti arvioiden säännöllisesti. Tällaisia rahastoivia turvia vakuutuksessa olivat luonnollisestikin säästöosa, henkivakuutusturva ja sairausvakuutus S2014. Muut lisävakuutukset pysyivät voimassa vakiosuuruisella vuosimaksulla.

Mikäli vakuutuksessa ei olisi ollut indeksiehtoa, tavoitesäästösumma olisi ollut vakuutuskirjaan merkitty 841,00 euroa ja sitä vastaavat indeksikorottamattomat vakuutusmaksut olisivat olleet 1.040,48 euroa. Asiakashyvitykset nostivat tavoitesäästösummaa 457 %, mutta vakuutusmaksuja 3265,40 euroa - 1.040,48 euroa = 2.224,92 euroa eli noin 214 %. Vakuutuksenottaja maksoi siis vakuutusmaksuja yhteensä 3.265,40 euroa, joista varsinaisen henkivakuutus- ja säästöosan maksunosuus on 1.615,00 euroa, sairausvakuutuksen S2014 maksunosuus oli 1.099,50 euroa ja muiden lisävakuutusten osuus oli 550,90 euroa.

 

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Ratkaistava kysymys

Vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välille on syntynyt erimielisyyttä vakuutuksenottajan 26.1.1965 voimaan tulleen säästöhenkivakuutuksen sisällöstä, vakuutuksessa sovituista indeksikorotuksista ja niiden laskentatavasta sekä vakuutusyhtiön ilmoittamien vakuutuksen lisäetujen perusteista

1) Vakuutushakemuksen muuttaminen ja vakuutusmaksu

Lautakunnalle annettujen asiakirjojen mukaan vakuutuksenottajan allekirjoittama vakuutushakemus on päivätty 16.12.1964. Hakemuksen etusivulle tehtyjen merkintöjen mukaan vakuutusmaksua koskevaan kohtaan on kirjattu summat 70,30 ja 136,50. Vakuutussopimuksesta 26.1.1965 annetun vakuutuskirjan mukaan puolivuosittain erääntyvän vakuutusmaksun määrä on ollut 70,30 mk, mikä summa on siis ollut merkittynä myös vakuutushakemukseen. Näin ollen asiakirjojen perusteella vakuutushakemus ja vakuutuskirja eivät ole poikenneet toisistaan. Myöskään vakuutuksenottajan viittaamalla sopimusta vakuutusyhtiön rekisteriin vietäessä hakemukselle tehdyllä teknisellä merkinnällä ”Z91” ei ole ollut mitään vaikutusta vakuutussopimuksen sisältöön.

Muutoin lautakunta toteaa vakuutuksenottajan vakuutushakemuksen muuttamista koskevista väitteistä, että kysymyksessä olevan vakuutussopimuksen tekemisaikaan voimassa olleessa vakuutussopimuslaissa (12.5.1933/132) ei ole ollut vakuutussopimuksen tekemistä koskevia säännöksiä, vaan vakuutussopimuksen tekemiseen on ollut lähtökohtaisesti sovellettava varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetusta laista (13.6.1929/228) ilmeneviä sekä yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita. Niiden mukaan vakuutuksenottaja on ollut vakuutuksen myöntämisen jälkeen velvollinen tarkistamaan, että vakuutusyhtiön lähettämistä sopimusasiakirjoista ilmenevä vakuutuksen sisältö vastaa sitä, mistä hän oli tarkoittanut sopia. Jos selvitys on poikennut sisällöltään siitä, mistä vakuutuksenottaja oli tarkoittanut vakuutusyhtiön kanssa sopia, on vakuutuksenottajan ilman aiheetonta viivytystä tullut tehdä tästä huomautus vakuutusyhtiölle uhalla, että vakuutussopimus on muutoin voimassa vakuutusyhtiön ilmoittamin ehdoin.

Käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella ei ole mahdollista selvittää sitä, oliko vakuutushakemusta jälkeenpäin vakuutuksenottajan väittämin tavoin muutettu siitä, minkä sisältöisenä vakuutuksenottaja oli sen halunnut vakuutus-yhtiölle jättää. Vakuutuksenottaja on kuitenkin huomautusta tekemättä vuonna 1965 hyväksynyt vakuutussopimuksen vakuutusyhtiön lähettämän vakuutuskirjan mukaisena. Tämän vuoksi ja kun vakuutus on sen jälkeen ollut voimassa vakuutuksenottajan siitä huomautusta tekemättä kymmeniä vuosia, lautakunta katsoo vakuutuksenottajan joka tapauksessa menettäneen oikeutensa vedota vakuutussopimusta mahdollisesti rasittaneeseen virheeseen.

2) Vakuutussopimuksessa sovitut indeksikorotukset ja niiden muuttaminen

2.1) Vakuutukseen sen alusta sovellettu indeksiehto

Vakuutussopimukseen sen alusta sovelletun indeksiehdon Ind T 3 P mukaan vakuutusturva ja vakuutusmaksu sidotaan elinkustannusindeksiin aluksi kolmeksi vuodeksi 100 %:sesti (= täysindeksiehto) ja sen jälkeen koko jäljellä olevaksi vakuutusajaksi 50 %:sesti (= puoli-indeksiehto).

Indeksiehdon 1 §:n mukaan kolmen lähinnä seuraavan kalenterivuoden aikana vakuutuskirjan päiväyksestä lukien vakuutusturva (so. vakuutussumma sekä, jos vakuutukseen liittyy lisävakuutus, tämän nojalla maksettavat korvaukset) ja vakuutusmaksu tarkistetaan elinkustannusindeksin mukaan seuraavasti:

a) Tarkistus tapahtuu kerran vuodessa, kello 0 sinä päivänä, jolloin kalenterivuoden ensimmäinen vakuutusmaksu erääntyy (= tarkistushetki).

b) Tarkistuksen perustana ovat elinkustannusindeksin (elokuu 1938 - heinäkuu 1939 = 100) lokakuun arvot siten, että vakuutuksen perusindeksinä pidetään vakuutuskirjan päiväystä lähinnä edeltäneen kalenterivuoden lokakuun indeksiä ja tarkistusindeksinä tarkistushetkeä lähinnä edeltäneen kalenterivuoden lokakuun indeksiä.

c) Sekä vakuutusturva että vakuutusmaksu ovat tarkistushetkestä alkaen niin monta prosenttia perusmääristään (so. niistä määristä, jotka olisivat voimassa ilman indeksiehtoa) kuin tarkistusindeksi on perusindeksistä. Näin saatu prosenttiluku tasoitetaan kuitenkin lähinnä pienempään viidellä jaolliseen kokonaislukuun, mutta asetetaan sadaksi, jos se jäisi sataa pienemmäksi.

Indeksiehdon 2 §:n mukaan sen jälkeen kun kolme kokonaista kalenterivuotta on kulunut vakuutuskirjan päiväyksestä, jolloin siis vakuutusturva ja vakuutusmaksu on tarkistettu täysindeksiehdon kolmannen tarkistusindeksin (=väli-indeksi) mukaan, tarkistetaan vakuutusturva ja vakuutusmaksu muuten kuten 1 §:ssä on sanottu, mutta tarkistusindeksiksi otetaan väli-indeksin ja tarkistushetkeä lähinnä edeltäneen kalenterivuoden lokakuun indeksin keskiarvo. Jos kuitenkin väli-indeksi on perusindeksiä pienempi, käytetään tässä keskiarvolaskussa väli-indeksin asemesta perusindeksiä. Vakuutusturvaa ja vakuutusmaksua ei vähennetä niitä määriä pienemmiksi, jotka olisivat voimassa ilman puoli-indeksiehtoa. Kun vakuutusmaksut on suoritettu loppuun, on tarkistushetki kello 0 tammikuun1 päivänä.

Indeksiehdon 3 §:n mukaan, jos vakuutuksenottajien edustajat yhtiökokouksessa toteavat, ettei yhtiöllä enää ole sellaista määrää indeksiehtoisia lainoja tai niihin tässä suhteessa verrattavaa muuta sijoitusomaisuutta kuin puoli-indeksiehto vakuutusyhtiölain turvaavuusperiaatteen mukaisesti vaatisi, ei vakuutusturvaa eikä vakuutusmaksua sen kalenteri-vuoden päätyttyä enää puoli-indeksiehdon mukaan koroteta.

Jos lainsäätäjän toimenpiteiden takia on kokonaan tai osittain poistettava yhtiön antamiin lainoihin sisältyvät indeksikorotukset, lasketaan sosiaaliministeriön vahvistamien perusteiden mukaan, onko ja mihin määrään vakuutusturvaan puoli-indeksiehdon perusteella tullut korotus sen johdosta alennettava. Vakuutetun hyväksi on tällöin otettava huomioon yhtiön sekä vakuutusmaksuista että indeksiehtoisista lainoista saamat indeksikorotukset.

Indeksiehdon 4 §:n mukaan, jos vakuutuksenottaja vähintään kuukautta ennen tarkistushetkeä pyytää, ettei vakuutusturvaa eikä vakuutusmaksua enää indeksin mukaan tarkisteta, suostuu yhtiö tähän. Indeksiehdon 5 §:n mukaan indeksiehdon soveltamisessa noudatettavat menettelytavat hyväksyy ja mahdollisesti syntyvät erimielisyydet ratkaisee sosiaaliministeriö.

2.2) Sovellettavat lainkohdat

Asiassa kyseessä olevaan indeksikorotusten ja asiakashyvitysten antamiseen on sovellettava vakuutusyhtiölakia.  Puheena olevan vakuutuksen alkaessa on noudatettu 30.12.1952 annettua vakuutusyhtiölakia (450/52). Sen 9 luvun 67 §:n mukaan henkivakuutuksessa on noudatettava [sosiaaliministeriön] vahvistamia perusteita, joissa määrätään:

1) miten vakuutusmaksut lasketaan;

2) miten vastuuvelka lasketaan;

3) vapaakirjasta ja takaisinostosta;

4) vakuutusmaksun laiminlyönnin seuraamuksista; sekä

5) vakuutuksenottajan oikeuksista, kun vakuutus muun syyn kuin takaisinoston takia ennen sovittua aikaa lakkaa tai yhtiö muuten vapautuu vastuustaan.

Pykälän 2 momentin mukaan hakemuksessa, joka koskee vakuutusmaksun laskemisperusteita, on esitettävä selvitys siitä, mihin vakuutettujen ryhmään, huomioon ottaen asianomaisten terveydentila ja muut yhtiön vastuuseen vaikuttavat seikat, mitäkin maksua sovelletaan. Jos tässä myöhemmin tapahtuu muutos, se ja sen syyt on viipymättä ilmoitettava [sosiaaliministeriölle].

Saman lain 68 §:n mukaan, mitä 67 §:ssä henkivakuutuksen perusteista säädetään, on soveltuvilta kohdin noudatettava annettaessa sellaisia vakuutukseen liittyviä lisäetuja, joihin yhtiö vakuutussopimuksessa ei ole sitoutunut. Edelleen 70 §:n mukaan perusteet, jotka mainitaan 67 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa, on laadittava silmällä pitäen lähinnä vakuutettujen etujen turvaamista, sekä perusteet, jotka mainitaan 3, 4 ja 5 kohdassa ja 68 §:ssä, silmällä pitäen lähinnä niiden kohtuullisuutta.

Vastaavat säännökset ovat sisältyneet edellä mainitun lain korvanneen vakuutusyhtiölain (28.12.1979/1062) henkivakuutusta ja muuta pitkäaikaista vakuutusta koskevan 13 luvun 2, 3 ja 5 §:ään.

Mainittuja säännöksiä on edelleen muutettu lailla 17.3.1995/389. Sen henki-vakuutusta koskevan 13 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätettäessä lisäetujen antamisesta sellaisille vakuutuksille, joille on vakuutussopimuksessa annettu oikeus vakuutusten tuottaman ylijäämän perusteella mahdollisesti annettaviin lisäetuihin, on kohtuullisessa määrin otettava huomioon sekä näille vakuutuksille annettavien lisäetujen kokonaismäärän että niiden jakautumisen osalta näiden vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä ja muodostumistapa. Lisäedut eivät saa vaarantaa yhtiön 11 luvun mukaan määräytyvien vakavaraisuusvaatimusten täyttymistä tai lisäetujen tason jatkuvuutta.

1.10.2008 voimaan tulleen vakuutusyhtiölain (521/2008) 13 luvun 2 §:n 1 momentin säännös vastaa aikaisemman lain 13 luvun 3 §:n 1 momenttia. Uuden lain 13 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan vakuutuksille annettavilla lisäeduilla on oltava laskuperuste, josta selviää lisäetujen vaikutus vakuutusyhtiön 9 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun vastuuvelkaan. 3 momentin mukaan vakuutusyhtiöllä on oltava hallituksen hyväksymät kirjalliset lisäetujen jakamista koskevat tavoitteet, jotka vakuutusyhtiön on julkaistava internet-verkkosivuillaan ja tilinpäätöksessään. Vakuutusyhtiön on vuosittain julkaistava internet-verkkosivuillaan ja tilinpäätöksessä selvitys siitä, kuinka tavoitteet ovat toteutuneet ja perustelut sille, jos tavoitteita ei ole saavutettu.

2.3.) Arviointi

Asiassa on keskeisesti kysymys siitä, missä määrin vakuutuksenottajalla on ollut oikeus saada vuonna 1965 alkaneeseen henkivakuutukseensa indeksitarkistuksia, sittemmin asiakashyvityksiä, ja millä tavoin ne on tullut laskea.

Tässä tapauksessa vakuutussopimuksessa on alun perin sovittu siitä, että sopimusaikana vakuutusturvaan ja -maksuihin tehdään vakuutukseen liittyneen edellä selostetun indeksiehdon T 3 P tarkemmin määrittelemät indeksitarkistukset. Vakuutusyhtiö on vakuutuksenottajalle tiedoksi antamissaan vastineissa selvittänyt vakuutussopimuksen kolmen ensimmäisen voimassaolovuoden aikana sisältämän täysindeksiehdon määrittämien indeksikorotusten laskemisessa noudattamansa menettelyn. Indeksiehdon 1 §:n c -kohdan perusteella sekä vakuutusturva että vakuutusmaksu on tarkistettava indeksillä, mikäli perus- ja tarkistusindeksien osoittama prosenttiluku on merkinnyt vähintään viiden prosentin mukaista korotusta. Indeksiehdon sanamuodon perusteella lautakunta katsoo, että indeksiehto ei ole edellyttänyt tätä pienempien korotusten tekemistä.

Vakuutusyhtiö on ilmoittanut muuttaneensa indeksiehtoa 1.1.1967 alkaen niin, että korotus on voitu tehdä pyöristäen korotusprosentti alaspäin lähimpään täyteen kokonaislukuun, mikä on mahdollistanut korotusten tekemisen aikaisempaa useammin (parannettu indeksiehto). Muutoksen jälkeen indeksiehto on vastannut lähemmin sitä, mitä vakuutuksenottaja on lautakunnan käsityksen mukaan kirjelmissään vaatinut. Tähän nähden ja alkuperäisen indeksiehdon sanamuoto huomioon ottaen lautakunta katsoo vakuutusyhtiön menetelleen kolmen ensimmäisen vakuutusvuoden indeksikorotuksissa asianmukaisesti.

Jo kyseisen indeksiehdon 3 §:ssä vakuutusyhtiö oli varannut itselleen oikeuden myöhemmin rajoittaa indeksiehdon soveltamista myöntämiinsä vakuutuksiin. Ehdon mukaan näin on voitu tehdä, mikäli vakuutuksenottajien edustajat yhtiökokouksessa toteavat, ettei puoli-indeksiehdon soveltaminen vakuutusturvaan enää ole vakuutusyhtiölain turvaavuusperiaatteiden mukaisesti mahdollista. Tämän lisäksi indeksikorotuksia on voitu vakuutussopimuksen mukaan rajoittaa, mikäli lainsäätäjän toimenpiteiden takia on ollut kokonaan tai osittain poistettava vakuutusyhtiön antamiin lainoihin sisältyvät indeksikorotukset, joiden avulla vakuutusturvaan sovellettavan indeksiehdon mukaiset korotukset on tuolloin rahoitettu.

Juuri viimeksi mainitusta lainsäätäjän toimenpiteestä on ollut kyse vakuutusyhtiön viittaamassa vuoden 1968 ns. vakautuslaissa (207/1968), jolla indeksiehtojen käyttäminen kiellettiin. Tämän jälkeen vakuutusyhtiön on tullut päättää korotuksista vuosittain itse. Lisäksi vakuutusyhtiö on joutunut hakemaan näille päätöksilleen viranomaisen eli sosiaali- ja terveysministeriön vahvistuksen vuoteen 1995 saakka. Tämän jälkeenkin vakuutusyhtiön on tullut vuosittain lähettää vastuuvelan laskuperusteensa, joista asiakashyvitysten muodostumisen perusteet ilmenevät, tiedoksi valvovalle viranomaiselle eli Vakuutusvalvontavirastolle (nykyinen Finanssivalvonta). Lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että käytettävissä olevasta asiakirjaselvityksestä ei ilmene, että viranomaisella olisi ollut huomautettavaa vakuutusyhtiön vakuutusten indeksitarkistuksista tekemien päätösten johdosta.

Yllä selostetun mukaisesti vakuutusyhtiö oli varannut itselleen vakuutussopimuksessa alusta alkaen oikeuden tarvittaessa rajoittaa vakuutuksenottajan säästöhenkivakuutukselle annettavia indeksitarkistuksia. Tässä tapauksessa rajoittamisen syynä ovat olleet voimassa olleeseen lainsäädäntöön vuonna 1968 tehdyt muutokset, joista vakuutusyhtiö ei ole ollut vastuussa. Vakuutuksenottaja ei ole edes väittänyt, että vakuutusyhtiö ei aikoinaan olisi hänelle näistä indeksiehtoa koskeneista muutoksista ilmoittanut.

Tämän muutoksen jälkeen vakuutukselle on voitu siinä noudatetun 4,5 %:n laskuperustekoron lisäksi antaa enää vain vakuutusyhtiön toiminnan mahdollisesti tuottamaan ylijäämään perustuneita lisäetuja eli nk. asiakashyvityksiä. Koska näin annettavat lisäedut ovat vuosittain erikseen päätettäviä, ei niiden määrää ole ollut mahdollista sitovasti ennakolta ilmoittaa tai myöhemminkään kaavamaisesti laskea niin kuin vakuutuksenottaja on esittänyt.  Ottamatta enemmälti kantaa vakuutuksenottajan indeksitarkistuksista esittämiin lukuisiin eri väitteisiin lautakunta toteaa, että koska vakuutuksen myöhempien indeksitarkistusten määräytymistapaa on edellä kuvatulla tavalla vuodesta 1968 lähtien olennaisesti muutettu, indeksitarkistuksia ei enää tämän jälkeen ole voitu laskea vakuutuksenottajan esittämällä tavalla elinkustannusindeksin pistelukujen perusteella. Näin ollen vakuutuksenottajan noudatettaviksi esittämät ja vakuutusyhtiölle antamat laskelmat eivät perustu voimassa olleeseen vakuutussopimukseen.

Edellä lausutun lisäksi asiakirjoista ilmenee, että vakuutusyhtiö on antanut vakuutuksenottajalle jo 31.12.2010 hänen vielä myöhemminkin vaatimansa taulukkomuotoisen laskelman vakuutuksen säästösumman vuosittaisesta kertymisestä vakuutusmaksujen, indeksikorotusten ja asiakashyvitysten perusteella vuodesta 1965 lähtien. Vakuutusyhtiö on sittemmin lautakunnalle antamaansa ja vakuutuksenottajalle tiedoksi lähetettyyn vastineeseensa liittänyt myös vastaavan laskelman, jossa se on eritellyt säästöhenkivakuutukselle annetun lisäedun (voittolisäsumma elämisen varalta) vaikutuksen vakuutussäästön kertymiseen.

Se, millä tavalla vakuutussäästöt ovat perustekoron ja asiakashyvitysten yhteismäärän perusteella kertyneet, on asiakirjojen mukaan niin ikään ilmennyt jo vakuutusyhtiön vakuutuksenottajalle vuosittain lähettämistä vakuutusta koskeneista selvityksistä. Vakuutuksenottaja ei ole yksilöinyt lautakunnalle mitään voimassa olleeseen vakuutussopimukseen pohjautuvaa perustetta, jonka nojalla lautakunnalla olisi aihetta epäillä vakuutusyhtiön vakuutussäästön kertymisestä ja asiakashyvityksistä esittämien laskelmien olevan virheellisiä.

Lopputulos

Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo vakuutusyhtiön menetelleen asiassa vakuutuksenottajalla voimassa olleen vakuutussopimuksen ehtojen mukaisesti.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen, jäsenet Ahlroth, Kummoinen ja Lehti sekä varajäsen Koskiniemi. Sihteerinä toimi Isokoski.



VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia