Tapahtumatiedot
Vakuutettu J.R:lle tuli vuonna 2003 riita vakuutusyhtiön kanssa autonsa vakuutuskorvauksesta. Vakuutusyhtiö myönsi vakuutetulle riitaan oikeusturvaedun 16.6.2003. Asianajaja XX toimi vakuutetun asiamiehenä. Oikeusaputoimisto myönsi vakuutetulle oikeusavun oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuutta varten.
Käräjäoikeus vahvisti sovinnon riidassa 14.4.2005 ja antoi samalla päätöksen, jonka mukaan asiamiehen yhteensä 2.296,04 euron suuruisesta ”laskusta ilmenevät toimenpiteet ovat olleet asiassa tarpeen kantajan etujen asiamukaisessa hoitamisessa, minkä vuoksi oikeudenkäyntikulujen määrää ei ole aihetta alentaa”. Vakuutetun omavastuuosuus oli 344,41 euroa.
Asiamies toimitti laskunsa vakuutusyhtiölle korvattavaksi omavastuuosuuden ylittävältä osalta.
Vakuutusyhtiön päätös
Korvauspäätöksellään 19.4.2005 vakuutusyhtiö korvasi asiamies XX:n asianajolaskusta 1.844,14 euroa.
Oikeusavun hakemista ei korvattu vakuutuksesta, koska tässä toimenpiteessä ei ollut kysymys itse riitaisan asian hoitamisesta. Oikeusturvaedun hakemisesta korvattiin 50 euroa.
Palkkiota asiakirjojen hankkimisesta ei korvata vakuutuksesta. Näin ollen palkkiota kaupparekisteriotteen hankkimisesta ei ole korvattu.
Palkkiota suulliseen käsittelyyn lähetetyn kutsun vastaanottamisesta ja sen lähettämistä päämiehelle ei korvattu vakuutuksesta.
Lausuntopyyntö
Lausuntopyynnössään 26.4.2005 asiamies XX. kertaa asian taustan, käräjäoikeuden päätöksen sekä vakuutusyhtiön korvauspäätöksen.
Oikeusavun hakemisen osalta asiamies toteaa, että hänen kokemuksensa mukaan suomalaisista vakuutusyhtiöistä ainoastaan nyt kyseessä oleva vakuutusyhtiö ei korvaa oikeusturvavakuutuksen perusteella sitä työtä, joka asiamiehelle aiheutuu hänen hakiessaan päämiehelleen oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen oikeusapuedun oikeusaputoimistosta. Normaalitapauksessa edun hakeminen aiheuttaa asiakirjojen hankkimisineen ja hakulomakkeen täyttämisineen noin 30 – 60 minuutin työpanoksen.
Vakuutettu J.R:n käsityksen mukaan vakuutusyhtiön päätös on tältä osin väärä. Asianajaja on ensinnäkin hyvän asianajotavan mukaan velvollinen kertomaan päämiehelleen oikeusavun saamisen mahdollisuudesta ja myös hakemaan tällaista etua päämiehelleen oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen, jos sellainen on mahdollista kuten vakuutetun tapauksessa asia on ollut. Laiminlyönti johtaa tässä suhteessa asianajajalle annettavaan kurinpidolliseen seuraamukseen.
Käräjäoikeus on katsonut oikeusapulakia ja –asetusta soveltaessaan ja antaessaan em. päätöksen, että kyseinen toimenpide on ollut oikeusapulain 5 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla tarpeellinen.
Kun käräjäoikeus on päättänyt maksaa avustajalle omavastuun haetulla tavalla oikeusapulain 17 §:n 2 momentista johtuu, ettei avustaja voi saada enempää korvausta päämieheltään. Kun myöskään vakuutusyhtiö ei ole korvannut oikeusavun hakemisesta aiheutunutta työtä, merkitsee se avustajan kannalta sitä, ettei hän saa tältä osin lainkaan korvausta tekemästään työstä. Tällainen oikeusturvavakuutusehtojen tulkinta johtaisi kohtuuttomuuteen.
Edellä mainituin perustein vakuutusyhtiön tulee korvata myös oikeusavun hakemisesta aiheutunut työ vaaditulla tavalla.
Avustajan laskun määrästä muutoin asiamies toteaa, että käräjäoikeus on todennut laskusta ilmenevät toimenpiteet asian hoitamisen kannalta tarpeellisiksi ja veloituksen määrällisesti kohtuulliseksi. Tästä seuraa vakuutettu J.R:n käsityksen mukaan se, että asianajolasku on myös oikeusturvavakuutuksen ehtojen mukaisesti kohtuullinen ja se tulee kokonaisuudessaan maksaa vakuutuksen perusteella. Kun tuomioistuin on kertaalleen tutkinut laskun ja havainnut sen oikeaksi, ratkaisu on samalla oikeusohje vakuutusyhtiölle.
Tämän vuoksi Vakuutuslautakunnan tulee antaa suositus, jonka mukaan vakuutusyhtiön tulee tässä tapauksessa suorittaa asianajolasku kokonaisuudessaan, koska tuomioistuin on jo todennut sen oikeusapulain tarkoittamalla tavalla asianmukaiseksi.
Vakuutusyhtiön vastine
Vastineessaan 13.5.2005 vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutettu J.R. on hakenut oikeusturvaetua vakuutuskorvausta koskevassa riita-asiassa. Hänelle on myönnetty oikeusturvaetu, mutta vakuutuskorvauksen ulkopuolelle on jätetty muutama yksittäinen toimenpide.
Auton oikeusturvavakuutusehtojen kohdan 2 mukaan vakuutuksen kohteena ovat vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet lakimiesavun käyttämisestä riita-, rikos- tai hakemusasioissa.
Ehtokohdassa 5.1.4 todetaan, että vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Ehtokohdan 5.2 mukaan asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.
Vakuutetun asiamiehen laskusta on jätetty korvauspiirin ulkopuolelle vain ne toimenpiteet, jotka vakuutusyhtiö katsoo olevan muuta kuin itse riita-asian hoitamista. Vakuutetulla on ollut tarve saada asianajajan asiantuntija-apua oikeudellisessa asiassa. Vakuutuksesta maksetaan korvaus asianajajan tekemistä toimenpiteistä, jotka edellyttävät juridista asiantuntemusta. Tietyt asianajotoiminnan sisältämät toimet vakuutusyhtiö katsoo sisältyvän kiinteään tuntipalkkioon, joka on laskutuksen perusta toimeksiannoissa. Tällaisia vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle jääviä toimenpiteitä ovat erillinen palkkio asiakirjojen toimittamisesta, hankkimisesta ja kopioinnista, yhteystietojen selvittäminen ja lyhyen lähetteen kirjoittaminen. Kulupuolelta korvauksen ulkopuolelle jäävät toimiston yleiskulut kuten posti-, puhelin- ja faksikulut. Edellä mainittujen tehtävien aiheuttaman työn ja kulujen vakuutusyhtiö katsoo kuuluvan toimiston yleiskustannuksiin ja sisältyvän toimiston tuntiveloitukseen.
Vakuutusyhtiö on noudattanut pitkään ja perustellusti Suomen Asianajajaliiton antamia asianajotoimintaa koskevia ohjeita (15.6.1995) siltä osin, mitä Asianajajaliitto on katsonut oikeudenmukaiseksi koskien oikeusturvavakuutusta ja laskuun sisällytettäviä toimenpiteitä. Liiton ohjeiden mukaan erikseen laskutettavia eivät ole asiakirjojen lunastaminen palkkion osalta eikä laskun toimittaminen. Osaksi tähän on vakuutusyhtiö perustanut näkemyksensä siitä, että asiakirjojen hankkiminen tai toimittaminen eivät ole varsinaista riita-asian hoitamista, vaan tällaisten toimenpiteiden osalta on kohtuullista, ettei niistä korvata erillistä palkkiota, kuten varsinaisen riita-asian hoitamisen osalta. Eri asia on, että asiakirjojen hankkimisesta aiheutuvat varsinaiset lunastusmaksut kuuluvat luonnollisesti vakuutuksesta korvattaviin todistelukuluihin.
Vakuutusyhtiöllä on ollut perusteltu ja asianajajaliiton itsensä hyväksymä linja edellä mainittujen vähennysten tekemiseen asiamiesten laskusta. Lähtökohtaisesti vakuutusyhtiön tulee menetellä samoin kaikissa vahinkotapauksissa, jotta vakuutuksenottajien välinen yhdenvertaisuus toteutuu. Vaikka tuomioistuin olisi katsonut laskun määrän kokonaisuudessaan kohtuulliseksi, ei tämä vielä sido vakuutusyhtiötä siinä määrin, että korvaus pitäisi suorittaa tutkimatta asiamiehen laskua vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden näkökulmasta. Vakuutusyhtiö ei ole ollut osallisena prosessissa eikä tuomioistuimen päätös voi tulla suoraan yhtiötä sitovaksi siltä osin, ettei laskun osalta voitaisi suorittaa normaalia korvauskäsittelyä.
Asianajotoimisto XX Oy:n laskusta on jätetty korvaamatta oikeusapupäätöksen hankkiminen 28.7.2004. Tätä perustellaan sillä, että oikeusapupäätöksen hakemisessa on kyse lähinnä siitä, kuka maksaa vakuutetun asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, eikä niinkään itse riita-asian hoitamisesta. Samana päivänä tehty kaupparekisteriotteen tilaaminen on jätetty korvaamatta palkkion osalta juuri edellä kerrotusta syystä. Kyse on asiakirjojen hankkimisesta, joka toimena kuuluu toimiston yleiskuluihin ja jonka tulee sisältyä tuntipalkkioon. Itse kaupparekisteriotteen lunastuskulu on korvattu normaalisti.
8.2.2005 on saatu tiedoksi kutsu suulliseen käsittelyyn ja toimitettu edelleen päämiehelle. Tämä ei sisällä vakuutuksesta korvattavia toimenpiteitä, koska näillä toimilla ei ole edistetty itse riita-asian ratkaisua eivätkä ne edellytä asiamiehen erityisosaamista.
Mikäli lautakunta vakuutusyhtiön näkemyksestä poiketen katsoo, että oikeusapulain ja –asetuksen nojalla kohtuulliseksi katsottu lasku on omavastuun osalta korvattava sellaisenaan ilman vähennyksiä, vakuutusyhtiö pyytää, että lautakunta esittää näkemyksensä siitä, onko yhtiön esittämä korvauskäytäntö vakuutusehtojen mukainen aiemmin eriteltyjen vähennysten osalta.
Vakuutusyhtiö pyytää, että Vakuutuslautakunta hylkää vakuutettu J.R:n valituksen aiheettomana.
Vakuutuslautakunnan lausunto
Vakuutusehdot
Auton oikeusturvavakuutusehdot, voimassa 1.1.2001 alkaen
Kohta 2, Vakuutuksen kohde
Vakuutuksen kohteena ovat vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet lakimiesavun käyttämisestä riita-, rikos- ja hakemusasioissa ehtokohdassa 5 tarkoitetuissa vakuutustapahtumissa.
Kohta 5.1.1 Vakuutustapahtuma
Asiassa, jonka johdosta oikeusturvaa haetaan, tulee olla kysymys syytteestä tai riitautetusta vaatimuksesta. Vaatimuksen katsotaan olevan riitautettu silloin, kun asiassa on esitetty yksilöity vaatimus, joka on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.
Kohta 5.1.4, Korvattavat kustannukset
Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:…
Kohta 5.1.4.2, Riita ilman oikeudenkäyntiä
Vakuutetulle asiamiehen käyttämisestä aiheutuneet kulut, mikäli on kysymys riidasta, joka olisi voitu välittömästi saattaa käräjäoikeuden tutkittavaksi taikka vastaavien ulkomaisten tuomioistuinten tutkittavaksi kohdassa 1 mainituissa maissa.
Ratkaisu
Esillä olevassa tapauksessa on kyse vakuutusyhtiön oikeusturvavakuutuksen perusteella asianajolaskusta tekemistä vähennyksistä, jotka koskevat oikeusavun hakemista, kaupparekisteriotteen hankkimista ja posti- sekä toimistokuluja.
Vakuutusyhtiö on myöntänyt vakuutettu J.R:lle oikeusturvaedun 16.6.2003 yhtiötä itseään vastaan käytyyn vakuutuskorvausriitaan. Vakuutetun asiamiehenä on toiminut asianajaja XX. Asianajaja on hakenut päämiehelleen oikeusapua oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuutta varten.
Käräjäoikeus on vahvistanut 14.4.2005 sovinnon asiassa, ja todennut samalla päätöksessään asianajaja XX:n yhteensä 2.296,04 euron suuruisesta asianajolaskusta ilmenevät toimenpiteet asianmukaisiksi, minkä vuoksi kulujen määrää ei ole ollut aihetta alentaa.
Vakuutusyhtiö on päätöksellään 19.4.2005 jättänyt laskusta maksamatta palkkiot oikeusavun hakemisesta, kaupparekisteriotteen hankkimisesta sekä suulliseen käsittelyyn lähetetyn kutsun vastaanottamisesta ja lähettämisestä vakuutettu J.R:lle. Lautakunta toteaa, ettei tuomioistuimen asianajokuluja koskeva lausuma sido vakuutusyhtiötä oikeusturvavakuutusta sovellettaessa.
Oikeusturvavakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut. Vakuutustapahtuma, johon oikeusturvaa esillä olevassa tapauksessa on haettu ja johon se on myönnetty, on ollut vakuutuskorvausta koskeva riita-asia. Lautakunta katsoo oikeusavun hakemista koskevan palkkion olevan vakuutustapahtumaan kuulumaton ja sisältymätön kustannus, jossa on ollut kysymys taloudellisen avun hankkimisesta J.R:lle. Tämän nojalla lautakunta pitää vakuutusyhtiön oikeusapua koskevaa päätöstä ehtojen mukaisena.
Asianajajaliitto on 15.6.1995 antanut jäsenilleen oikeusturvavakuutusta koskevia ohjeita. Niiden sisältämien periaatteiden mukaan tietyt ohjeissa luetellut asiat eivät ole kulujen ja palkkioiden osalta erikseen laskutettavia. Tällaisina mainitaan mm. posti- ja toimistokulut. Lautakunta katsoo, etteivät kaupparekisteriotteen hankkiminen ja kutsun vastaanottaminen ja edelleen toimittaminen päämiehelle posti- ja toimistokuluina ole edellä todettujen ohjeiden perusteella erikseen palkkiolaskutettavia. Ne kuuluvat toimiston yleiskuluihin ja sisältyvät tuntipalkkioon. Näin ollen lautakunta katsoo vakuutusyhtiön epäävän päätöksen myös näiltä osin ehtojen mukaiseksi.
Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Sisula-Tulokas, jäsenet Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen sekä varajäsen Laukkanen. Sihteerinä toimi Savonen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheejontaja Sisula-Tulokas
Siheeri Savonen