Tapahtumatiedot

Vakuutuksen kohteena olevaa henkilöautoa vaurioitettiin ilkivaltaisesti 18.–19.10.2012. Autoon tuli syviä viiltoja ja sen renkaat oli yritetty puhkaista. Vakuutuksenottaja, jäljempänä A, vaati korvausta.

Vakuutusyhtiön päätökset

Yhtiö toteaa, että kun vakuutustutkija oli soittanut A:lle ajoneuvon vahingosta, A oli pyytänyt häntä puhumaan poikansa B:n kanssa. B kertoi, että A on vakuutuksenottajana ja ajoneuvon 1. haltijana, ja B:n tytär C on ajoneuvon muu haltija. B kertoi, että hänellä on verovelkaa eikä hän saa vakuutuksia, minkä vuoksi A on vakuutuksenottajana. Auton on tarkoitus mennä C:lle, kun hän tulee täysi-ikäiseksi. B kertoi käyttävänsä autoa tällä hetkellä, koska A:lla ei ole ajokorttia.

Vakuutusyhtiö katsoo, että ajoneuvon todellinen käyttäjä on B, jolle vakuutusta ei olisi myönnetty, koska hänellä on maksuhäiriöitä. Vakuutusta tehtäessä vakuutusyhtiölle on annettu vilpillistä tietoa auton käyttäjästä, joten vakuutussopimus ei sido yhtiötä. Yhtiö ei korvaa vahinkoa.

A vaati oikaisua todeten mm., että hän ja B asuvat samassa kerrostalossa, tosin eri asunnoissa. B toimii tosiasiassa A:n omaishoitajana ja käyttää tarvittaessa A:n autoa hänen asioitaan hoitaessaan. Vakuutus tehtiin auton myyneessä autoliikkeessä, jolloin A mielestään antoi vilpittömästi kaikki ne tiedot, joita häneltä kysyttiin. Vahinkotapahtumaan A tai B eivät ole voineet vaikuttaa mitenkään.

Oikaisupyyntöön antamassaan vastauksessa vakuutusyhtiö toteaa mm., että autoliikkeen mukaan auton myyntitilanteessa A:n vakuuttama ja omistama auto vaihdettiin nyt kyseessä olevaan autoon sillä erolla, että A merkittiin 1. haltijaksi ja C muuksi haltijaksi. Yhtiön mukaan A:lla tai C:llä ei ole ajokorttia, ja B:llä on maksuhäiriömerkintöjä. Yhtiö viittaa ennakkopäätökseen KKO 2006:79 ja katsoo A:n erehdyttäneen yhtiön myöntämään autovakuutuksen ja toimineen siten vakuutussopimuslain 22 ja 23 §:n tarkoittamalla tavalla vilpillisesti. Vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä.

Valitus

Asiamiehen laatimassa kirjelmässä A viittaa oikaisupyyntöönsä ja vaatii ajoneuvon vaurioitumisen korvaamista. A on mielestään antanut vilpittömästi kaikki ne tiedot, joita häneltä on kysytty. Väite tahallaan annetuista vääristä tiedoista on paikkansa pitämätön. A ei ole vakuutusta tehtäessä voinut mieltää, että hänen olisi oma-aloitteisesti tullut tehdä selvitystä perhetilanteestaan ja siitä, kuinka autoa käytetään. B on käyttänyt autoa A:n asioita hoitaessaan.

Tapaus eroaa ennakkopäätöksestä KKO 2006:79. Ennakkopäätöksen tilanteessa auton osamaksuostajaksi, haltijaksi ja vakuutuksenottajaksi kirjautuneella henkilöllä ei ollut mitään todellista suhdetta tai intressiä kyseiseen ajoneuvoon. Asetelma poikkeaa olennaisesti tästä tapauksesta, jossa kyse on perheenjäsenen perheensä käyttöön hankkiman auton vakuuttamisesta. Lautakuntakäytäntöön viitaten A katsoo, että perustetta korvauksen epäämiselle ei ole.

Vakuutusyhtiön vastine

Yhtiö toistaa korvauspäätöksensä mukaisia seikkoja ja lisää mm., että kun vakuutustutkija oli tiedustellut A:lta, kenen käytössä ajoneuvo on, hän sanoi että ”tässä on auton haltija, niin hän voi kertoa sinulle asian”. Tämän jälkeen puhelimeen tuli B, jolla on vakava maksuhäiriö tai -häiriöitä.

A:n aiemman auton osalta hän oli ollut koko ajan vakuutuksenottajana, mutta auton omistajana ja haltijana ovat A:n ohella välillä olleet B ja C. Autoliikkeen edustajan mukaan vakuutukset oli autokaupan yhteydessä vain siirretty vanhasta autosta uuteen siten, että autoliike on auton omistaja, C muu haltija ja A 1. haltija ja vakuutuksenottaja. B oli ollut kaupantekotilaisuudessa läsnä.

Vakuutustutkija oli saamiensa tietojen perusteella arvioinut, että vakuutusyhtiö oli erehdytetty myöntämään autovakuutus antamalla vilpillistä tietoa ajoneuvon tosiasiallisesta käyttäjästä.

Yhtiön asiakashallintajärjestelmästä saadun tiedon mukaan B oli aiemmin tiedustellut yhtiöstä vapaaehtoisia vakuutuksia. Tällöin yhtiön edustaja oli ilmoittanut, että luottotietojen vuoksi hänelle ei voida myöntää vapaaehtoisia vakuutuksia. Vakuutustutkijalle B oli kertonut tienneensä, ettei hän olisi saanut vapaa­ehtoisia vakuutuksia maksuhäiriöiden vuoksi ja että vakuutuksenottajana oli tämän vuoksi A. Myöskään vakuutuksen myyntitilanteessa ei ole tuotu esille, että sinänsä paikalla ollut B olisi auton tosiasiallinen käyttäjä tai että hänellä olisi muutakaan tosiasiallista roolia auton suhteen.

B:n tietoisuus siitä, ettei hänelle myönnetä vapaaehtoisia vakuutuksia, on ollut todellisuutta vastaamattomien haltijatietojen ilmoittamisen motiivina. Tämän tietoisuuden vuoksi väärien tietojen antaminen ajoneuvon todellisesta haltijasta on katsottava tapahtuneen vilpillisesti. Vakuutusyhtiö ei myöskään pidä uskottavana kielteisen korvauspäätöksen jälkeen esitettyä väitettä siitä, että auto olisi hankittu A:n asioiden hoitamista varten. A:lla oli vain näennäinen haltijan ja vakuutuksenottajan asema vakuutuksen saamiseksi ja osamaksukaupan mahdollistamiseksi.

Ennakkopäätökseen KKO 2006:79 viitaten vakuutusyhtiö katsoo, että jos vakuutusyhtiölle annetaan tietoisesti väärä haltijatieto, vakuutus ei sido yhtiötä. Merkitystä ei ole sillä, että väärä tieto ei ole vaikuttanut vakuutustapahtumaan, eikä sillä, että kyse oli sukulaisista. Yhtiö katsoo A:n ja B:n ymmärtäneen, että auton tuleminen B:n käyttöön oli vakuutusyhtiölle merkityksellinen tieto. A oli tietoisesti ja vilpillisesti jättänyt ilmoittamatta, että B oli auton todellinen käyttäjä.

Välitoimi

Vakuutuslautakunta on pyytänyt vakuutusyhtiötä esittämään selvitystä A:lta vakuutuksenottamistilanteessa kysytyistä kysymyksistä ja A:n niihin antamista vastauksista. Vakuutusyhtiö ei ole toimittanut pyydettyä selvitystä.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Sovellettavat lainkohdat

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

Lain 23 §:n mukaan jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

Ratkaisu

Asiassa on riitaa vakuutussopimuksen sitovuudesta. Vakuutusyhtiö katsoo A:n laiminlyöneen vilpillisesti tiedonantovelvollisuutensa.

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukainen vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus ei ole oma-aloitteista. Vakuutusyhtiön on esitettävä vakuutuksen hakijalle vakuutuksen kannalta relevantit kysymykset, ja hakijan velvollisuutena on vastata niihin oikein. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiin vetoavalla vakuutusyhtiöllä on näyttötaakka väittämästään laiminlyönnistä eli siitä, että vakuutuksen hakija on tahallaan tai huolimattomuudesta vastannut väärin hänelle esitettyyn kysymykseen.

Tässä tapauksessa vakuuttamistilanne jää epäselväksi tiedonantovelvollisuutta koskevilta osiltaan. A kertoo antaneensa mielestään vilpittömästi kaikki ne tiedot, jota häneltä oli kysytty. Pyynnöstä huolimatta vakuutusyhtiö ei ole toimittanut selvitystä siitä, mitä A:lta oli kysytty ja mitä hän oli näihin kysymyksiin vastannut.

Kyse on selvityksen mukaan ollut osamaksulla hankitusta autosta, jossa omistajaksi oli kirjattu autoliike. Tällaisessa tilanteessa haltijaksi kirjataan yleensä se, josta tulee omistaja osamaksusopimuksen mukaisten maksujen tultua maksetuksi. Omistuksenpidätykseen perustuvan kaupan yhteydessä haltijan käsite ei ole yksiselitteinen. Selvityksestä ei ilmene, että A:n ilmoittaminen tulevaksi omistajaksi olisi ollut paikkansa pitämätöntä. Tapauksessa ei ole kyse ennakkopäätöksen KKO 2006:79 kaltaisesta tilanteesta, jossa sopimus­osapuoleksi oli kirjautunut täysin ulkopuolinen henkilö.

Vakuutusyhtiö on erityisesti vedonnut siihen, että auton tuleminen B:n käyttöön oli sille merkityksellinen tieto. Mitään selvitystä ei kuitenkaan ole siitä, että A:lta olisi lainkaan kysytty, kuka autoa käyttää.

Esitetyn selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta ei ole voinut todeta, että A olisi vakuutusta hakiessaan tahallaan vastannut väärin johonkin hänelle esitettyyn kysymykseen. Jää näyttämättä, että A olisi vilpillisesti laiminlyönyt vakuutussopimuslain 22 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutena.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta pitää vakuutussopimusta vakuutusyhtiötä sitovana. Itse vahinkotapahtuman korvattavuuden osalta asiassa ei lautakunnan käsityksen mukaan ole riitaa. Lautakunta suosittaa ehtojen mukaisen korvauksen maksamista.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Vaitomaa, Sario ja Uimonen sekä varajäsen Vuori. Sihteerinä toimi Raulos.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA