Hoitavan lääkärin mukaan (lääkärinlausunto 25.10.2004) virheasennosta ja alaraajojen pituuserosta johtuva lantion vinous aiheuttaa kompensoivaa skolioosia selkärangassa ja selän kipeytymistä. Lausunnonpyytäjän selkää on hoidettu fysioterapialla ja kiropraktiikalla, joista tuntuisi olevan hyötyä.

 

Lausunnonpyytäjä haki vahingosta vastuussa olevan kiinteistöosakeyhtiön vastuuvakuutusyhtiöltä korvausta 23.9.2004 määrätystä kiropraktikkohoidosta (10 hoitokertaa).

 

Vakuutusyhtiö ilmoitti korvaavansa lausunnonpyytäjälle määrätyn fysikaalisen hoidon, mutta ei sen sijaan lääkärinlausunnossa mainittua naprapaattihoitoa tai kiropraktikkohoitoa, koska nämä eivät ole fysikaaliseen hoitoon rinnastettavia, yleisesti hyväksyttyjä lääketieteellisen käsityksen mukaisia vamman kannalta välttämättömiä hoitoja, joita antaisi terveydenhuollon rekisteröity palveluntarjoaja.

 

Lausunnonpyytäjä on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen. Hän toteaa, että kirurgian erikoislääkäri määräsi hänelle sekä fysikaalista että kiropraktikon hoitoa, koska virheasentoon luutunut säärimurtuma aiheuttaa lonkan sarvennoisen yläpuolelle kiputilan, joka johtuu virhekuormituksesta. Myös nilkka ja polven alue kipeytyvät.

 

Lausunnonpyytäjä toteaa, että kiropraktikkohoito on siitä hyvä, että kyseisellä hoidolla pystytään antamaan nopeasti helpotusta kiputilaan. Tarkoitus on ensin käydä kerran kiropraktikolla ja kaksi kertaa fysikaalisessa hoidossa ja hoito jatkui samalla tavalla eteenpäin kunnes saavutettiin huomattavia tuloksia. Kiropraktikko sai avattua lihaksen lukkopaikan ja fysikaalisella hoidolla pidettiin yllä saavutettua tulosta. Lausunnonpyytäjä lopetti kiropraktikolla käynnin ja jatkoi pelkkää fysikaalista hoitoa, koska hänen rahansa eivät riitä molempiin, mutta tosiasia on se, että rotaatiovirhe aiheuttaa lihasten kipeytymistä ja pelkkä fysikaalinen ei riitä ainakaan tällä hetkellä, kun lihasjännitys on niin paha ja arpien kiinnikkeetkin vaikuttavat kipuun. Lausunnonpyytäjän käydessä pelkästään fysikaalisessa hoidossa saavutettu tulos ei pysynyt vielä hallinnassa ja hän lopetti toistaiseksi myös fysikaalisen hoidon rahatilanteen vuoksi.

 

Lausunnonpyytäjä hakee korvausta maksamastaan kiropraktikon hoidosta viivästyskorkoineen.

 

Vakuutusyhtiö toteaa, että vahingonaiheuttaja vastaa huolimattomuudellaan aiheuttamistaan vahingoista, jotka ovat välittömässä syy-yhteydessä tekoon tai laiminlyöntiin. Vahingonaiheuttajan ei ole katsottu olevan korvausvastuussa seuraamuksista, joita voidaan pitää ennalta arvaamattomina tekoon nähden. Edelleen vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien mukaan vahingonkärsinyt on velvollinen omilla toimillaan rajoittamaan vahingon määrää eikä hän saa omilla toimillaan kasvattaa vahinkoa vahingonaiheuttajan lukuun. Tämän perusteella voidaan yleensä edellyttää, että vammojen hoito tapahtuu yleisen terveydenhuollon piirissä ja keinoin, joita on pidettävä lääketieteessä yleisesti hyväksyttävinä ja tarpeellisina vamman hoitokeinoina.

 

Tässä tapauksessa korvausta on haettu kiropraktiikkahoidosta. Korvattavuutta on perusteltu mm. siten, että hoito on välttämätöntä, koska se on lääkärin määräämää.

 

Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan oleellista vahingonaiheuttajan korvausvastuun kannalta ei ole se, että lääkäri tekee lähetteen hoitoon. Vahingonaiheuttajan korvausvastuun kannalta on oleellista mm. se, että hoito on välttämätöntä ja tarpeellista. Automaattisesti ei voida päätellä, että lääkärin suosittelema tai kuten tässä tapauksessa, potilaan itsensä tehokkaaksi kokema ja lääkärin tämän lausunnossaan toteama ja ehdottama hoito lääketieteellisesti arvioiden aina on välttämätöntä ja että se siten perustaisi vahingonaiheuttajalle korvausvastuun. Mahdollista on, että lääkäri antaa lähetteen hoitoihin tms. jotka eivät lääketieteellisesti arvioiden ole vamman kannalta tarpeellisia tai välttämättömiä, mutta joista potilas voi kokea saavansa hyötyä, kuten tässä tapauksessa. Mikäli tällainen yksioikoinen ajattelu hyväksyttäisiin korvausvastuun perusteeksi, johtaisi se tilanteeseen, jossa edellä mainitut vahingonkorvausoikeuden yleiset opit kustannusten korvattavuudesta menettäisivät merkityksensä. Tällöin vahingonaiheuttaja voisi pahimmillaan joutua korvausvastuuseen esimerkiksi vahingonkärsineen ulkomaanmatkoista tai erilaisista terapioista, mikäli lääkäri vain katsoisi niillä olevan positiivisia vaikutuksia. Tässä tapauksessa "lääketieteellisen" arvion hoidon välttämättömyydestä on tehnyt lausunnonpyytäjä itse. Kelakaan ei ole nyt kyseessä olevan hoitomuodon lääketieteellistä vaikutusta katsonut todistetuksi, koska kyseistä hoitoa ei Kela korvaa.

 

Oleellista syy-yhteyden ja kustannusten välttämättömyyden arvioinnissa on myös se, ovatko määrätyt hoitomuodot lääketieteellisesti perusteltuja hoitokeinoja. Kiropraktiikkahoidot eivät kuulu yleisen koululääketieteen mukaisiin hoitokeinoihin, vaan ne ovat ns. vaihtoehtoishoitoja. Vaikka kustannusten korvattavuudelle ei sinänsä aseteta parantavuusvaatimusta, ei siitä kuitenkaan voida tehdä sitä päätelmää, että vahingonaiheuttaja olisi kaikista lääkärin suosittelemista hoidoista vahingonkorvauslain perusteella korvausvastuussa. Lääkärit esimerkiksi esittävät sinänsä välttämättömän hoitotoimenpiteen suoritettavaksi yksityissektorilla tai määräävät hoitotoimenpiteen suorittamista jollain uudella ja kalliilla hoitotavalla, jolloin kyse on lääketieteellisestikin perustellusta hoidosta, mutta jota vahingonaiheuttaja ei ole velvollinen yleensä korvaamaan. Vahingonaiheuttajan korvausvastuuseen näissä tilanteissa on oikeuskirjallisuus ja oikeuskäytäntö suhtautunut kielteisen varovasti. Peruste on sama kuin tässä tapauksessa; vahingonaiheuttajan voidaan katsoa olevan korvausvastuussa ainoastaan tarpeellisista ja välttämättömistä kustannuksista.

 

Tässä tapauksessa on huomioitava vielä se, että lausunnonpyytäjälle on annettu lähete myös fysikaaliseen hoitoon, josta vahingonaiheuttaja tarpeellisena ja välttämättömänä hoitomuotona on korvausvastuussa. Vahingonaiheuttajan korvausvastuuta ei edellä kerrotun syy-yhteysopin perusteella voida kuitenkaan laajentaa koululääketieteen ulkopuolisiin vaihtoehtohoitomuotoihin, varsinkaan silloin jos niitä annetaan muun välttämättömän hoidon lisäksi, kuten tässä on tehty.

 

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa kiropraktiikkahoitoa on antanut henkilö, joka ei ole terveydenhuollon ammattihenkilöstöä ja jonka toiminta ei edes kuulu yleisen terveydenhoidon toimintapiiriin eikä näin ollen potilasvahinkolain alaisuuteen, mikä voidaan asettaa lähtökohtaiseksi kriteeriksi sille, että kyse on lääketieteellisesti hyväksytystä hoitomenetelmästä.

 

Edellä kerrotuilla perusteilla vakuutusyhtiö katsoo edelleen, ettei vakuutuksenottajaa voida pitää korvausvelvollisena lausunnonpyytäjälle määrätyistä kiropraktiikkahoidoista.

 

 

Vakuutuksenottajan puolesta lautakunnalle on puhelimitse ilmoitettu, ettei sillä ole lisättävää asiaan.

 

 

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma, on oikeus saada korvaus mm. sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista.

 

Korvattaessa vahinkoa kärsineelle aiheutuneita hoitokuluja lähtökohtana ovat todellisuudessa aiheutuneet kustannukset. Korvausvelvollisuutta rajoittaa kuitenkin yleinen vahingonkorvausoikeudellinen periaate, jonka mukaan vahinkoa kärsineen on pyrittävä rajoittamaan korvattavan vahingon määrää. Tämän vuoksi on katsottu, että korvattavia ovat vain tarpeelliset kustannukset. Sairaanhoitokustannusten ja muiden kulujen tarpeellisuutta arvioitaessa normaalina tasona pidetään yleensä niitä kuluja, jotka syntyisivät hoidettaessa sairautta tai vammaa julkisen terveydenhuollon piirissä. Tarpeellisina sairaanhoitokustannuksina on yleensä pidetty vain yleisesti hyväksytyn lääketieteellisen käsityksen mukaisista tutkimuksista ja hoidoista aiheutuvia kustannuksia. Tämä rajaa yleensä ns. vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttämisestä aiheutuvat kustannukset korvausvelvollisuuden ulkopuolelle. Osa fysikaalisiksi hoidoiksi katsotuista ns. vaihtoehtohoidoista on kuitenkin hyväksytty korvattaviksi, mikäli niiden hyödyllisyydestä on riittävästi näyttöä. Tällaisia hoitoja on mm. akupunktio ja asianmukaisen koulutuksen saaneen kiropraktikon antama hoito.

 

Tässä tapauksessa on kyse siitä, onko kirurgian erikoislääkärin lausunnonpyytäjälle määräämä kiropraktinen hoito ollut vastuuvahingosta saadun vamman vuoksi tarpeellista hoitoa.

 

Lautakunta toteaa, että henkilö, joka antoi lausunnonpyytäjälle kiropraktista hoitoa on terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen nimikesuojattujen ammattihenkilöiden listalla merkitty koulutetuksi kiropraktikoksi. Koulutettua kiropraktikkoa pidetään terveydenhuollon ammattihenkilönä (ks. laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä), häntä koskee potilasvahinkolain mukainen vakuuttamisvelvollisuus ja hänen toimintaansa valvoo terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Edellä olevan perusteella lautakunta katsoo, että vaikka kiropraktiikka kuuluu ns. vaihtoehtohoitoihin, sitä voidaan tässä tapauksessa kuitenkin pitää lääketieteellisesti hyväksyttynä hoitomenetelmänä.

 

Lautakunnan käytettävissä olevasta lääketieteellisestä selvityksestä ilmenee, että lausunnonpyytäjälle aiheutui vastuuvahingossa säärimurtuma, joka luutui lievään virheasentoon. Lisäksi lausunnonpyytäjän alaraajoihin jäi vähäistä pituuseroa. Virheasento kuormittaa nilkkaa ja aiheuttaa sen kipeytymistä. Virheasennon seurauksena myös lonkan seutu ja lantion lihakset kipeytyvät. Alaraajan pituusero kipeyttää lanneselän. Selkäkivun hoidoksi hoitava lääkäri määräsi fysioterapiaa ja kiropraktista hoitoa.

 

Lautakunta toteaa, että pääsääntöisesti lääkärin määräämää lääketieteellisesti hyväksyttyä hoitomuotoa on pidettävä vamman vuoksi tarpeellisena hoitona, ellei muuta osoiteta. Tässä tapauksessa kiropraktista hoitoa on annettu lausunnonpyytäjälle jääneen jalan virheasennon ja pituuseron aiheuttaman lihasjännityksen laukaisuun ja kivun lievitykseen. Lautakunnan käytettävissä olevan selvityksen perusteella ei voida päätellä, että annettu hoito olisi ollut tarpeetonta. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että myös lausunnonpyytäjälle annettu kiropraktinen hoito tulee korvata vastuuvakuutuksen perusteella.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Sisula-Tulokas, jäsenet Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen sekä varajäsen

Laukkanen. Sihteerinä toimi Haapasaari.

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA