Volvo F12 -kuorma-auton haltija A haki kuorma-autolle liikennevakuutusta ja kaskovakuutusta 28.11.2003. Ajoneuvon omistaa B. Kuorma-auto joutui liikenneonnettomuuteen 23.1.2004. Korvausta haettiin autovakuutuksen perusteella.

 

 

Vapaaehtoista autovakuutusta on haettu 28.11.2003 samanaikaisesti liikennevakuutuksen kanssa. Hakemus on tehty katsastusyrityksessä. Hakemuksen mukaan auton omistaja on B ja sen haltija ja vakuutuksenottaja A. Vakuutusyhtiö on käsitellyt vakuutushakemuksen 9.12.2003 ja on samana päivänä lähetetyllä kirjeellä ilmoittanut A:lle, että autovakuutusta ei voida hänelle myöntää. Samana päivänä myös B:lle on lähetetty kirje, jossa on kerrottu, että vakuutusyhtiön myöntöpolitiikan perusteella haettua autovakuutusta ei ole voitu myöntää.

 

Vakuutusyhtiö katsoo, että vahinkohetkellä kuorma-autolla ei ole ollut voimassa olevaa autovakuutusta. Tämän takia korvausta haetuista korjaus- ja hinauskuluista ei voida maksaa.

 

 

B pyysi asiassa uudelleenkäsittelyä asiamiehen välityksellä. B kertoo, että hän sai kaskovakuutuksen myöntämistä koskevan vakuutusyhtiön 9.12.2003 päiväämän ilmoituksen tiedokseen vasta korvauspäätöksen mukana 10.3.2004. Aiemmin hän ei kaskovakuutuksen myöntämistä koskevaa ilmoitusta ole tiedokseen saanut. B:n mielestä vakuutusyhtiöllä on näyttötaakka siitä, että 9.12.2003 päivätty kirje on saapunut vastaanottajalleen. Olisi kohtuutonta, että B luottaen asianmukaisesti katsastusyhtiön toimihenkilön laatimaan hakemukseen jäisikin yllättäen vaille vakuutusturvaa. B:llä on ollut perusteltu aihe olettaa vapaaehtoisen autovakuutuksen olevan voimassa. Vahinko on sattunut vasta tammikuussa 2004. Jos yhtiön 9.12.2003 päivätty kirje olisi tullut asianmukaisesti B:n tietoon, hän olisi voinut jättää uuden hakemuksen toiselle yhtiölle.

 

Vakuutusyhtiö antoi kirjeen johdosta uuden korvauspäätöksen. Vakuutusyhtiö toteaa lähettäneensä 9.12.2003 A:lle kirjeen, jossa on ilmoitettu perustelu siitä, minkä vuoksi vapaaehtoista autovakuutusta ei ole hänelle voitu myöntää. Kirjeessä on myös kerrottu, että pakollinen liikennevakuutus on saatettu voimaan vakuutushakemuksen mukaisesti. Samana päivänä auton omistavalle B:lle on lähetetty kirje siitä, että haettua vapaaehtoista autovakuutusta ei ole voitu myöntää. Molemmat kirjeet on lähetetty vakuutushakemuksessa ilmoitettuun osoitteeseen.

 

Yhtiö toteaa, että salassapitosäännösten vuoksi se ei ole voinut kertoa ajoneuvon omistavalle B:lle perusteluja siitä, miksi A:lle ei ole voitu myöntää vapaaehtoista autovakuutusta. Perustelu on lähetetty A:lle.

 

Yhtiö katsoo, että sillä seikalla, että vakuutuksenottaja tai vakuutettu ei kertomansa mukaan ole vastaanottanut vakuutusta koskevaa ilmoitusta, ei ole merkitystä. Ratkaisevaa on, että vakuutusyhtiö voi osoittaa, että kyseinen ilmoitus on lähetetty. Yhtiö viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1996:34 sekä Vakuutuslautakunnan lausuntoon VKL 562/01.

 

Yhtiö katsoo ilmoittaneensa vakuutussopimuslain mukaisesti auton omistajalle ja haltijalle perustelut siitä, miksi vapaaehtoista autovakuutusta ei ole voitu myöntää. Vahingon sattuessa autovakuutus ei ollut voimassa, joten auton vahinkoa ei voida korvata.

 

 

B pyytää Vakuutuslautakunnan lausuntoa asiamiehen välityksellä. B kertoo saaneensa vakuutusyhtiön 9.12.2003 päivätyn ilmoituksen tietoonsa vasta vakuutusyhtiön 10.3.2004 päivätyn korvauspäätöksen mukana. B:n mielestä vakuutusyhtiö on velvollinen haetun vapaaehtoisen autovakuutuksen perusteella korvaamaan kuorma-autolle liikennevahingossa aiheutunut vahinko.

 

B kertoo, että kyseisen kuorma-auton omistajana hän on 28.11.2003 katsastuskonttorilla allekirjoitetun ja asiamiehen kautta vakuutusyhtiölle toimitetun hakemuksen perusteella luottanut vakuutussopimuksen syntyneen. Hän on toiminut vilpittömässä mielessä, eikä hän ole ennen 10.3.2004 päivätyn kirjeen saapumista tiennyt mitään vakuutusyhtiön päätöksestä olla myöntämättä kaskovakuutusta.

 

Vahinko on tapahtunut tammikuussa 2004. Vasta 10.3.2004 saatu ilmoitus ei sido vakuutuksenottajaa tämän vahingoksi. Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan vastuu tiedoksiannon tapahtumisesta ennen 10.3.2004 kuuluu vakuutusyhtiölle.

 

Vakuutusyhtiö on viitannut Vakuutuslautakunnan lausuntoon ja korkeimman oikeuden ratkaisuun.

 

Vakuutuslautakunnan viitattu lausunto ei sovellu nyt käsiteltävään tapaukseen, koska tuossa lausunnossa kyse oli vakuutusmaksun laiminlyönnistä. Vakuutussopimuslain perusteluissa puhutaan irtisanomisajan alkamisesta. Tällöin vakuutuksenottajalle suodaan tietty ylimenokausi, mahdollisuus varautua tulevaan vahinkouhkaan. B ei ole sellaista mahdollisuutta tässä tapauksessa saanut. Lopputulos on asiakkaan kannalta kohtuuton. Viitatussa Vakuutuslautakunnan lausunnossa merkitystä lienee osoitteenmuutoksellakin, josta yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan tiedoksiantokysymyksissä riskin ainakin osittain kantaa asiakas. Lisäksi vetoaminen yleiseen elämänkokemukseen tiedoksisaannin todennäköisyydessä on kohtuuton.

 

Viitatun korkeimman oikeuden ratkaisun osalta lausuntopyynnössä todetaan, että tuossa ratkaisussa pääpaino tuntuu selvästi olevan käsitteessä ”massasopimus”. Ratkaisussa otetaan korostetusti kantaa vakuutusehtojen muutosilmoitukseen tilanteessa, jossa on paljon vakuutuksenottajia. KKO toteaa, että saantitodistukset tai haastemies massapostituksen ollessa kyseessä on käytännössä vaikeaa. Toisin sanoen lähetettävän ilmoituksen laatu vaikuttaa asiassa. Lisäksi tuon ratkaisun perusteluissa viitataan mahdollisuuteen saada yhtiön muutosilmoituksesta tieto, siis siitä voi ottaa erikseen selkoa. Nyt sellaista mahdollisuutta ei mitenkään ole olemassa.

 

Kokonaisuutena lausuntopyynnössä katsotaan, että tässä tapauksessa ei ole kyse identtisestä tilanteesta viitattujen korkeimman oikeuden ratkaisun ja Vakuutuslautakunnan lausunnon kanssa. B:lle toimitettava ilmoitus ei ole lukuisalle joukolle lähetettävää massapostitusta, vaan se on ainutkertainen ja tapauskohtainen postitus. B:n tapauksessa riskin tiedoksiannon epäonnistumisesta kantaa siten vakuutusyhtiö. Toisaalta ei ole kohtuutonta yksittäisessä tapauksessa vaatia vakuutusyhtiöltä todisteellista tiedoksiantoa.

 

Lausuntopyynnön mukaan tässä tapauksessa tulee punnita keskenään se kohtuuttomuus, joka yhtiölle tulisi todisteellisesta tiedoksiannosta ja toisaalta se kohtuuttomuus, jonka B nyt taloudellisesti joutuu kantamaan ilman, että hänellä olisi ollut mahdollisuutta varautua vakuutusyhtiön kielteisen myöntöpäätöksen seurauksiin.

 

Lausuntopyynnössä todetaan vielä, että yleisen elämänkokemuksen perusteella lienee selvää, ettei B ole saanut oikea-aikaisesti vakuutusyhtiön ilmoitusta. Muutoinhan hän olisi jättänyt uuden hakemuksen toiseen yhtiöön.

 

 

Vakuutusyhtiö toteaa, että tässä tapauksessa kaskovakuutusta ei ole myönnetty vakuutusta hakeneelle A:lle, joka on ajoneuvon haltija. Tapauksessa lausuntoa pyytää auton omistava B.

 

Vakuutusyhtiöllä ei ole sopimuspakkoa vapaaehtoisten vakuutusten osalta. Yhtiöllä on oikeus asiallisin perustein kieltäytyä vakuutussopimuksen tekemisestä. Vakuutusta hakeneella A:lla on ollut vakuutuksen hakuhetkellä julkisia maksuhäiriöitä, jotka vakuutusyhtiön noudattamien myöntösääntöjen mukaan estävät vapaaehtoisten vakuutusten myöntämisen.

 

Kaskovakuutuksen epäämisestä on lähetetty hakemuksen käsittelyn yhteydessä kirje 9.12.2003 sekä A:lle että B:lle. Vakuutusyhtiöllä ei ole vastuuta kirjeen perillemenosta postituksen jälkeen. Kirje on postitettu B:n vakuutushakemuksessa ilmoitettuun osoitteeseen. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta informoida uudelleen omistajaa jo kerran lähetetyn kirjeen jälkeen.

 

Vakuutuskirja on lähetetty A:lle, ja siinä näkyy ajoneuvon voimassaoleva vakuutusturva. A ei ole reagoinut vakuutuskirjalla ilmenneeseen kaskovakuutuksen puuttumiseen eikä hänelle lähetettyyn kirjeeseen, jossa kerrotaan kaskovakuutuksen epäämisestä maksuhäiriöiden takia. A:lla on ollut runsaasti aikaa ennen vahinkoa reagoida ja hakea vakuutusta jostain toisesta vakuutusyhtiöstä sekä ilmoittaa B:lle kaskovakuutuksen puuttumisesta. Se, että A ei ole ilmoittanut B:lle kaskovakuutuksen epäämisestä, ei voi velvoittaa vakuutusyhtiötä myöntämään vakuutusta jälkikäteen.

 

Vakuutusyhtiö katsoo edelleen, että vahingon sattuessa kuorma-autolla ei ollut voimassa olevaa kaskovakuutusta. Tämän vuoksi yhtiöllä ei ole korvausvelvollisuutta asiassa. Yhtiö toteaa vielä, että sen päätös olla myöntämättä vapaaehtoista autovakuutusta A:lle ei poista A:n ja B:n välistä vahingonkorvausvelvollisuutta.

 

 

Vakuutussopimuslain 11 §:n mukaan vakuutuksenantajan vastuu alkaa, jollei muusta ajankohdasta ole erityisesti sovittu, silloin, kun vakuutuksenantaja tai vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt hyväksyvän vastauksen toisen sopijapuolen tarjoukseen.

 

Jos vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt kirjallisen vakuutushakemuksen vakuutuksenantajalle ja on ilmeistä, että vakuutuksenantaja olisi hakemuksen hyväksynyt, vakuutuksenantaja vastaa myös hakemuksen antamisen tai lähettämisen jälkeen sattuneesta vakuutustapahtumasta.

 

Vakuutusehdoissa voidaan määrätä, jos siihen vakuutuksen laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on aihetta, että vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä on vakuutusmaksun suorittaminen. Vakuutuksenantajan on, saadakseen vedota tällaiseen vakuutusehtojen määräykseen, tehtävä siitä merkintä vakuutusmaksua koskevaan kirjalliseen vaatimukseen (maksulippu).

 

Vakuutushakemus tai hyväksyvä vastaus, jonka vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt vakuutuksenantajan edustajalle, katsotaan annetuksi tai lähetetyksi vakuutuksenantajalle.

 

Jollei ole selvitystä siitä, mihin vuorokaudenaikaan vastaus tai hakemus on annettu tai lähetetty, katsotaan tämän tapahtuneen klo 24.00.

 

Tässä tapauksessa on kyseessä tilanne, jossa A on 28.11.2003 hakenut vakuutusyhtiöltä vapaaehtoista autovakuutusta, joka olisi tullut voimaan kyseisen ajoneuvon omistavan B:n hyväksi. Asiassa ei ole väitettykään, etteikö A olisi saanut tiedokseen hänelle 9.12.2003 lähetettyä ilmoitusta siitä, ettei haettua vakuutusta myönnetä. Riitaa on siitä, onko vakuutusyhtiöllä vastuu siitä, että B:lle lähetetty samanlainen ilmoitus tulee perille.

 

Vakuutussopimuslaissa on määräyksiä erilaisista vahinkovakuutusta koskevista ilmoi­tuksista. Samoin kuin maksuviivästykseen perustuvaa irtisanomisilmoi­tusta koskevassa lain 39 §:ssä, näissä muissakin lainkohdissa oikeusvaikutusten synty on kytketty ilmoituksen lähettämiseen, ei perillemenoon (ks. mm. vakuutussopimuslain 7 § vakuutuksen voimassaoloaikana annettavista tiedoista, 15 ja 16 § vahinkovakuutuksen irtisanomisesta ja 18 § vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttamisesta sekä HE 114/1993 näiltä osin). Vakuutussopimuslaissa ei ole erityissääntelyä tässä tapauksessa käsillä olevasta ilmoituksesta, jonka mukaan haettua vakuutusta ei myönnetä.

 

Vakuutussopimuksen tekemiseen sovelletaan oikeustoimilain säännöksiä ja yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita (ks. HE 114/1993 s. 13 ja eri paikoin). Sopimuspakkoa vapaaehtoisten vakuutusten osalta ei ole. Vakuutusyhtiö voi hyväksyttävästä syystä olla myöntämättä siltä haettua vakuutusta. Alalla on yleisenä käytäntönä, että julkiset maksuhäiriöt voivat estää vapaaehtoisen vakuutuksen myöntämisen. Lautakunnan mielestä vakuutuksen hakijalla ja vakuutuskohteen omistajalla ei siten ole perusteita pitää ilman muuta etukäteen selvänä, että haettu vapaaehtoinen vakuutus myönnetään. Toisaalta vakuutusyhtiö on velvollinen viivyttelemättä ilmoittamaan siitä, jos vakuutusta ei myönnetä.

 

Oikeustoimilain mukaista tarjous-vastaus –konstruktiota ajatellen nyt kysees­sä oleva ilmoitus on sisällöltään vakuutusyhtiön kieltävä vastaus vakuutuksenhakijan tarjoukseen eli vakuutushakemukseen. Eräissä oikeustoimilaissa tarkemmin luetelluissa tilanteissa sopimusosapuolen on sopimussidonnaisuuden välttääkseen reklamoitava vastapuolelle. Lain 40 §:n mukaan tällaiset ilmoitukset postitse lähetettynä kulkevat vastaanottajan vastuulla.

 

Kerrottujen seikkojen pohjalta Vakuutuslautakunta katsoo, että erityissääntelyn puuttuessa nyt kyseessä olevaan vakuutusyhtiön ilmoi­tukseen voidaan soveltaa oikeustoimilain mukaisia ilmoituksia koskevia periaatteita, jolloin postitse lähetetty ilmoitus kulkee vastaanottajan vastuulla. Tämä tulkinta on myös vakuutussopimuslain erityisten ilmoitusnormien linjan mukainen. Lautakunta katsoo näin ollen, ettei vakuutusyhtiö ole vastuussa siitä, ettei vakuutusyhtiön sille ilmoitettuun osoitteeseen lähettämä 9.12.2003 päivätty kirje tullut perille lausunnonpyytäjä B:lle.

 

Näillä perusteilla lautakunta katsoo, ettei kyseisellä kuorma-autolla ollut voimassa olevaa autovakuutusta vahingon sattuessa, eikä yhtiö ole velvollinen korvaamaan auton vahinkoja. Korvauspäätös on siten asianmukainen.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Routamo ja jäsenet Tuomela, Laapotti, Sario sekä Uimonen. Sihteerinä toimi Raulos.