Tapahtumatiedot

M.S. (syntynyt 12.2.1949) oli kuulunut 1.5.1971 alkaneen työsuhteensa perusteella työnantajansa eläkesäätiön toimintapiiriin, minkä perusteella hänellä oli oikeus eläkesäätiön A osaston vapaaehtoiseen lisäeläkkeeseen. Työnantaja muutti 1.1.1999 alkaen eläkejärjestelyään siten, että eläkesäätiön A osaston lisäeläkkeet korvattiin työnantajan henkivakuutusyhtiöstä ottamalla ryhmäeläkevakuutuksella. Eläkesäätiön sääntöjen ja sittemmin ryhmäeläkevakuutussopimuksen mukainen M.S.:n vanhuuseläkeikä oli 60 vuotta, joten eläkkeen oli määrä alkaa 1.3.2009.

M.S. oli saanut vakuutusyhtiöltä 8.5.2003 arvion eläkevakuutukseen perustuvan vanhuuseläkevapaakirjansa määrästä. Arvion mukaan vapaakirjan määrä oli 532,52 euroa/kk vuoden 2003 indeksitasossa. M.S. irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä ja työsuhde päättyi 31.5.2004. M.S. sai vakuutusyhtiöltä vielä 2.2.2006 päivätyn ilmoituksen, jonka mukaan hänen eläkevapaakirjansa määrä oli vanhuuseläkkeenä 60 vuoden iässä 541,00 euroa/kk ja työkyvyttömyyseläkkeenä 100,38 euroa/kk vuoden 2004 indeksitasossa.

M.S. haki vapaakirjaan perustuvaa lisäeläkettään vakuutusyhtiöltä 10.2.2009 päiväämällään hakemuksella.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö ilmoitti 9.3.2009 antamallaan päätöksellä M.S.:n olevan oikeutettu lisäeläkevakuutuksen mukaiseen vanhuuseläkkeeseen 1.3.2009 alkaen. Eläkkeen määräksi yhtiö ilmoitti 103,74 euroa/kk vuoden 2009 tasossa.

Valitus

M.S. on 3.5.2012 päiväämässään Vakuutuslautakunnalle osoittamassaan valituksessa viitannut vakuutusyhtiön 8.5.2003 antamaan arvioon, jossa lisäeläkevapaakirjan määräksi ilmoitettiin 532,52 euroa/kk. Kun työpaikalla alettiin puhua, että 55-vuotiaat tultaisiin irtisanomaan, hän oli ollut yhteydessä vakuutusyhtiöön, josta taas ilmoitettiin lisäeläkettä maksettavan yli 500 euroa/kk. Töiden loputtua hän sai vielä 2.2.2006 päivätyn kirjeen, jonka mukaan vanhuuseläke 60 vuoden iässä oli 541,00 euroa/kk. Sitten vakuutusyhtiöstä soitettiinkin ja ilmoitettiin, että eläkkeen määrä oli laskettu väärin. Sitä maksettaisiin vain viidesosa ilmoitetusta, koska hän oli ollut loppuajan työttömänä.

M.S. katsoo vakuutusyhtiön olevan vastuussa monet vuodet annetusta virheellisestä tiedosta ja vaatii luvatun eläkkeen maksamista. M.S. kertoo, että poikansa perheelle sattuneen liikenneonnettomuuden vuoksi hän ei ollut jaksanut ajatella eläkeasiaansa. Nyt hän pyytää asian tarkistamista uudelleen, koska hänen mielestään eläkkeen kuuluisi olla isompi ja väärää tietoa annettiin toistuvasti.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö viittaa M.S.:lle 9.3.2009 antamaansa eläkepäätökseen. Päätös on postitettu 10.3.2009. Vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan kanne vakuutusyhtiön tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianomainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutusyhtiön päätöksestä ja tästä määräajasta. Päätöksen liitteenä on ollut muutoksenhakuohje, jossa tämä määräaika on kerrottu. M.S.:n on katsottava saaneen tiedon päätöksestä viimeistään 17.3.2009.

Vakuutusyhtiö katsoo, että M.S. on vakuutussopimuslain mukaan menettänyt oikeutensa moittia vakuutusyhtiön päätöstä. Vakuutetun yksilöllisten olosuhteiden ei ole oikeuskäytännössä katsottu pidentävän edellä mainittua kolmen vuoden muutoksenhakuaikaa eikä myöskään lainsäädännössä ole mitään säännöstä vanhentumisajan pitenemisestä.

Asiakkaan lisäkirjelmä

Lautakunnalle toimittamassaan lisäkirjelmässä M.S. toistaa valituksessaan esittämänsä seikat. M.S. vetoaa siihen, että hänellä ei kerta kaikkiaan ollut voimia hoitaa eläkeasiaansa. Pojan lapsi on edelleen hänen hoidettavanaan ja hän tarvitsisi puuttuvat eläkerahat pärjätäkseen. M.S. vetoaa myös pitkään työuraansa työnantajan palveluksessa, jolloin valituksen tekeminenkään ei voi olla hänen mielestään päivästä kiinni.

Vakuutuslautakunnan päätös

Vakuutusyhtiö on vedonnut asiassa siihen, että M.S. on tehnyt valituksen lisäeläkettään koskevasta vakuutusyhtiön päätöksestä Vakuutuslautakunnalle vasta vakuutussopimuslain 74 §:n mukaisen kanneajan päättymisen jälkeen. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan M.S. on tämän vuoksi menettänyt oikeutensa moittia päätöstä.

Vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan, sellaisena kuin se oli tähän asiaan sovellettavassa laissa 28.6.1994/543, kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Kanne voidaan nostaa myös kantajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Käytettävissä olevista asiakirjoista ilmenee, että vakuutusyhtiö on tehnyt M.S.:n eläkettä koskevan päätöksen 9.3.2009. Vakuutusyhtiön mukaan päätös on postitettu M.S.:lle 10.3.2009 ja päätöksen mukaan siihen on ollut liitettynä vakuutusyhtiön antama muutoksenhakuohje. Muutoksenhakuohjeessa on mainittu, että kanne käräjäoikeudessa on nostettava kolmen vuoden kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.

M.S.:n valituskirjelmä Vakuutuslautakunnalle on päivätty 3.5.2012 ja se on leimattu saapuneeksi lautakunnan sihteeristönä toimivaan Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan 8.5.2012. Näin ollen M.S.:n valitus on saapunut Vakuutuslautakunnalle vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetyn kanneajan umpeen kuluttua. Sen vuoksi lautakunta katsoo, että M.S. on vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan menettänyt kanneoikeutensa asiassa, joten asiaa ei tule käsitellä myöskään lautakunnassa.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen, jäsenet Ahlroth, Kummoinen ja Lehti sekä varajäsen Sibakov. Sihteerinä toimi Isokoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA