Korvausta oikeudenkäyntikuluista haetaan yhdistyksen johdon vastuuvakuutuksesta.

 

Vakuutusyhtiön mukaan yhdistyksen johdon vastuuvakuutus on päättynyt vakuutusyhtiössä 6.11.2000. Vakuutuksen päättyessä voimassa olleiden vakuutusehtojen mukaan vahingosta on ilmoitettava kirjallisesti vakuutusyhtiölle viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä. Koska kirjallinen vahinkoilmoitus on tehty vasta maaliskuussa 2007, ei vahinko ole vakuutuksesta korvattava.

 

Lausunnonpyytäjä on pyytänyt vakuutusyhtiöltä uudelleenkäsittelyä. Uudelleenkäsittelypyynnön mukaan vastuuvakuutuksiin liittyy luonnollisesti aina ajallista kohdentamista koskeva ehto, jossa määritellään, mihin vakuutuskauteen vahingot kohdistuvat. Etenkin johdon vastuuvakuutuksissa käytetään usein niin kutsuttua ”claims made” -ehtoa, jonka mukaan vakuutuksesta korvataan ne vahingot, joista on tehty ilmoitus vakuutuksen antajalle vakuutuskaudella. Claims made -ehdonkin voitaisiin jo sinällään katsoa olevan vakuutussopimuslain vastainen ja siten mitätön, mutta tämä kysymys ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa relevantti, koska vakuutusyhtiön vastuuvakuutusehto ei tapauksessa perustu claims made -periaatteelle, vaan aiheuttamisperiaatteelle.

 

Vakuutusyhtiön vakuutusehdon kohta 3 sisältää kaksi ”ajallista sääntöä”. Ensin­näkin vastuun täytyy perustua vakuutuskauden aikana tapahtuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin. Lisäksi vahingosta tulee ilmoittaa kirjallisesti vakuutusyhtiöön vakuutuskauden aikana tai viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä.

 

Samojen ehtojen kohdassa 5.1 (Vakuutusmäärä) puolestaan todetaan seuraavaa: ”Samasta tapahtumasta tai olosuhteesta aiheutuneet vahingot katsotaan yhdeksi vahingoksi. Jos tällaiset vahingot todetaan eri vakuutuskausien aikana, ne katsotaan kohdistuviksi siihen vakuutuskauteen, jonka aikana ensimmäinen vahinko on aiheutettu.”

 

Vahingot kohdistetaan siis siihen vakuutuskauteen, jolloin vahinkoa aiheuttanut teko tai laiminlyönti on tapahtunut. Vakuutus ei siis perustu ns. ”claims made ‑periaatteelle”, vaan se on ns. ”aiheuttamisperusteinen” vastuuvakuutus ja ehtokohdan 3 sääntö siitä, että vahingosta tulee ilmoittaa viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä, on siten ”puhdas” vanhenemissäännös.

 

Tästä seuraa väistämättä, että kyseinen vakuutusehto on mitätön niiltä osin kun se poikkeaa vakuutettujen vahingoksi siitä, mitä on säädetty vakuutussopimuslain 73 §:ssä, koska vakuutussopimuslain 3 §:n mukaan sopimusehto, joka poik­keaa lain säännöksistä muun vakuutetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön.

 

Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun kor­vauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta. vuoden määräaika alkaa vastuuvakuutuksessa siitä, kun vakuutettu on saanut tiedon olevansa lainvoimaisesti korvausvelvollinen. Vakuutuslautakunta on puolestaan ratkaisussaan (VKL 430/02) katsonut, että yhden vuoden määräaika alkaa siitä, kun haaste annettiin vakuutuksenottajalle tiedoksi.

 

Tässä tapauksessa haaste on tullut vireille 10.11.2006 ja vahinkoilmoitus on tehty vakuutusyhtiölle 28.3.2007. Näin ollen vahingosta on ilmoitettu vakuutusyhtiölle vakuutussopimuslain 73 §:n edellyttämässä ajassa.

 

Uudelleenkäsittelypyynnössä katsotaan, että vakuutusehto, jonka perusteella vakuutusyhtiö on evännyt vahingon, on edellä kerrotuin tavoin vakuutussopimuslain vastainen ja siten mitätön. Koska lausunnonpyytäjät ovat tehneet vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen vakuutussopimuslain 73 §:ssä säädetyssä ajassa, vakuutusyhtiön tulee hyväksyä vahinko vahingon vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvaksi.

 

 

Vakuutusehtojen kohta 3 määrittelee vakuutuksesta korvattavan vahinkotapahtuman edellytykset. Kyse on niin sanotusta vakuutuksen triggeristä. Tapauksen yhdistyksen yritysjohdon vastuuvakuutus on tyypillinen hallinto­elimen vastuuvakuutus, jossa vakuutuksen ajallinen ulottuvuus on sidottu vahinkojen ilmoittamiseen vakuutuskauden aikana tai tietyssä ajassa vakuutuskauden päättymisen jälkeen.

 

Toisin kuin uudelleenkäsittelypyynnössä on esitetty, kyse ei ole vakuutuksen vanhenemissäännöstä, joka poikkeaa vakuutussopimuslain 73 §:n vanhenemissäännöstä, vaan korvattavan vahinkotapahtuman määrittelystä. Vakuutusehtojen kohta 3 on nimetty otsikolla \'Korvattavat vahingot\'. Kaikkien ehdoissa mainitun kolmen edellytyksen tulee täyttyä, että kyse on edes ylipäätään vahinkotapahtumasta ja asia voidaan käsitellä vakuutuksesta.

 

Vakuutusyhtiö katsoo, että tässä tapauksessa korvattavan vahinkotapahtuman edellytykset eivät täyty. Näin ollen vahinkoa ei voida korvata yritysjohdon vastuuvakuutuksesta. Vaikka vahinko kuuluisikin vakuutuksen piiriin, asiassa on huomioitava, että vakuutuksessa ovat vakuutettuina laillisesti valitut hallituksen jäsenet. Haastehakemuksen ja siihen annetun vastauksen mukaan on riidan­alaista, ovatko vahingonkorvaushaasteen saaneet entiset hallituksen jäsenet edes olleet laillisesti valittuja.

 

Vakuutusyhtiö toteaa, että yritysjohdon vastuuvakuutus on aikanaan tehty vakuutusmeklarin välityksellä ja ollut meklarin hoidossa. Vakuutusmeklari on hyväksynyt vakuutusehdot ja on tai ainakin sen olisi pitänyt informoida niistä vakuutuksenottajaa tai vakuutettuja.

 

Lausunnonpyytäjät ovat toimineet yhdistyksen johtokunnassa koko 1990-luvun aina 19.12.2000 pidettyyn yhdistyksen kokoukseen asti. Yhdistyksellä oli vakuutusyhtiön myöntämä vastuuvakuutus ajalla 17.10.1997–6.11.2000. Lausunnonpyytäjät ovat siten johtokunnan jäseninä olleet po. vakuutuksella vakuutettuina.

 

Yhdistys nosti marraskuussa 2006 Helsingin käräjäoikeudessa lausunnonpyytäjiä sekä eräitä muita entisiä johtokunnan jäseniä vastaan vahingonkorvauskanteen, jossa se vaati näiltä yhteisvastuullisesti yhteensä 212 906,53 euron vahingonkorvauksia. Valtaosa korvausvaatimuksista perustui siihen, että yhdistys oli vastaajana useissa jäsenyysriidoissa vuosina 1997–1999 ja että näistä oikeudenkäynneistä yhdistykselle aiheutuneet kustannukset olisivat vahinkoa, josta johtokunnan entiset jäsenet olisivat vastuussa. Käräjäoikeus vapautti johtokunnan entiset jäsenet suurimmasta osasta vaaditusta vahingonkorvauksesta. Niiltä osin, kun vaatimukset kohdistuivat vakuutuksen voimassaoloaikaan, vaatimukset hylättiin kokonaisuudessaan. Lausunnon pyytäjät joutuivat silti kantamaan suurimman osan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

 

Oikeudenkäyntikuluja, joita myöhemmin lausuntopyynnössä mainitaan vahinkona, haettiin korvattavaksi yhdistyksen vastuuvakuutuksesta, mutta vakuutusyhtiö on evännyt korvausvaatimuksen kahteen otteeseen.

 

Vastuuvakuutusehtojen 676 kohdan 3 mukaan vakuutuksesta korvataan yhteisölle, säätiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle aiheutettu varallisuusvahinko, kun

-          vastuu perustuu vakuutuskauden aikana sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin ja

-          vakuutettu on Suomessa voimassa olevan osakeyhtiö-, osuuskunta-, säätiö- tai yhdistyslain mukaan vahingosta henkilökohtaisesti korvausvastuussa ja

-          vahingosta on ilmoitettu kirjallisesti vakuutusyhtiölle vakuutuskauden aikana tai viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä.

 

Yllä mainitun ehtokohdan ensimmäinen sääntö sisältää niin kutsutun aiheuttamisperiaatteen, jonka mukaan vakuutuskauden aikana aiheutettu vahinko kuuluu vakuutuksen korvauspiiriin. Se, että vakuutus perustuu aiheuttamisperiaatteelle käy myös ilmi samojen ehtojen kohdassa 5.1. Ajallista ulottuvuutta määrittelevä ehto on ehto jolla ”kohdistetaan vakuutuksesta korvattavat vahingot tiettyyn vakuutuskauteen”. Vahingon tulee siis kohdistua tiettyyn vakuutuskauteen. On kummankin vakuutussopimusosapuolen edun mukaista, että tiedetään mihin vakuutuskauteen vahinko kuuluu.

 

Siten ehtomääräyksellä, jonka mukaan korvattavuuden edellytyksenä on se, että vahingosta on ilmoitettu kirjallisesti vakuutusyhtiölle vakuutuskauden aikana tai viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä, ei ole muuta tarkoitusta kuin asettaa vakuutetulle määräaika vahingosta ilmoittamiselle.

 

Kuitenkin vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

 

Vakuutusyhtiön ilmoittamisvelvollisuutta koskeva vakuutusehto johtaa useimmissa tapauksissa siihen, että vakuutetun määräaika vahingosta ilmoittamiselle on lyhyempi kuin vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen määräaika. Koska vakuutussopimuslaki on tässä tapauksessa pakottavaa oikeutta, ei vakuutusehdossa voida poiketa vakuutussopimuslain määräyksistä.

 

Vakuutusyhtiön ensimmäisessä korvauspäätöksessä puhutaan ainoastaan ilmoittamisvelvoitteesta vakuutusyhtiölle viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä. Vakuutusyhtiön jälkimmäisen päätöksen mukaan ko. ehto, jonka mukaan korvattavuuden edellytyksenä on se, että vakuutettu on ilmoittanut vahingosta vakuutuskaudella tai viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä olisikin kuitenkin niin sanottu ”claims made” -ehto, jolloin se ei vakuutusyhtiön käsityksen mukaan olisi ristiriidassa vakuutussopimuslain 73 §:n kanssa.

 

Vakuutus perustuu selkeästi aiheuttamisperiaatteelle. Vakuutus ei voi sisältää kahta keskenään ristiriitaista kohdentamissäännöstä. Tämän vuoksi on selvää, että ehto ei ole mikään ”claims made”-ehto, vaan yksinomaan vahingosta ilmoittamiselle asetettu määräaika.

 

Edelleen, jos vakuutusyhtiön tarkoituksena olisi todella ollut sisällyttää vakuutukseensa kaksi keskenään ristiriitaista ajallista kohdentamissääntöä johtaisi se siihen, että vakuutus sisältäisi sekä ”aiheuttamistriggerin” että ”claims made ‑triggerin”. Vahinko voitaisiin tällöin kohdistaa vakuutukseen ainoastaan soveltamalla toista näistä triggereistä eli vakuutus tulkittaisiin joko aiheuttamis- tai claims made -perusteisena vakuutuksena. Sopimuksen tulkintaoppeihin vakiintuneesti liittyvän epäselvyyssäännön mukaan epäselvää sopimuskohtaa tulkitaan laatijansa vahingoksi. Näin ollen vakuutusta tulisi tässä tapauksessa tulkita puhtaasti aiheuttamisperusteisena vakuutuksena ja jättää toinen kohdentamissääntö huomiotta. Jos mainittu vakuutussopimus sisältäisi kaksi kohdentamissääntöä, on epäselvyyssäännön nojalla valittava aiheuttamisperiaate, sillä se on vakuutetuille suotuisampi.

 

Lausuntopyynnössä todetaan, että kantaja on luopunut siitä väitteestään, jonka mukaan lausunnonpyytäjät eivät olisi hallituksen laillisia jäseniä. Tämän vuoksi vakuutus on ollut voimassa lausunnonpyytäjien hyväksi.

 

Koska vakuutetut eivät ole vakuutuksenottajia, on vakuutussopimuslaki pakottavaa oikeutta ja vakuutusehto, joka poikkeaa vakuutussopimuslain säännöksistä vakuutetun vahingoksi, on mitätön. Lausunnonpyytäjät ovat ilmoittaneet vahingosta vakuutusyhtiölle vajaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun ovat saaneet tiedon heihin kohdistetusta korvausvaatimuksesta, eli vakuutussopimuslain 73 §:n mukaisen määräajan sisällä.

 

Vakuutusyhtiön mukaan tarkasteltava vakuutusehto määrittelee vakuutuksesta korvattavan vahinkotapahtuman edellytykset. Jotta kyseessä voisi ylipäätään olla vakuutuksesta korvattava vahinko, tulee kaikkien edellytysten täyttyä yhtä aikaa.

 

Lausunnonpyytäjien edustaja on kirjelmässään katsonut, että kyseistä ehtokohtaa ei voitaisi pitää vastuuvakuutuksen ajallista ulottuvuutta ja samalla siis vakuutusturvan ajallista rajaamista koskevana ehtona, vaan kyseessä olisi ainoastaan vahinkojen ilmoitusvelvollisuutta ilmentävä lause. Lausunnonpyytäjien edustaja on niin ikään katsonut, että kyseisen ehtokohdan soveltaminen johtaisi useassa tapauksessa vakuutussopimuslain 73 §:n vanhentumissäännöksen vastaiseen tilanteeseen ja säännöksen ollessa pakottavaa oikeutta, ei ko. vakuutuksen ehtokohta voisi tulla sovellettavaksi.

 

Vakuutusyhtiön mukaan claims made -termiä taikka sen sisältämää periaatetta ei ole säännelty lainsäädäntötasoisesti eli kyse on puhtaasti vakuutusalan sisäisestä terminologiasta. Terminologian määritelmäkin vaihtelee, jolloin ei voida sanoa sen olevan sekä kansallisesti että kansainvälisesti yhtenäinen ja vakiintunut. Perinteisesti claims made -ehtoon liittyviä tunnusmerkkejä ovat olleet ainakin se, että vakuutustapahtuma on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja josta vahingosta korvausvaatimus on esitetty vakuutuskauden aikana. Claims made -ehdolle on näin ollen tyypillistä, että se kattaa vakuutuskauden aikana tai sitä ennen tehtyjä tekoja, joissa korvausvaatimus on esitetty vakuutuskauden aikana.

 

Vastuuvakuutukseen sisältyvä kohdentamissääntö on osittain laajempi kuin edellä mainitun kaltainen claims made -ehto, sillä vakuutusturvaa on annettu vakuutuskauden aikana esitettyjen korvausvaatimusten lisäksi myös rajoitetulle ajalle vakuutuksen päättymisen jälkeen. Tämä aika on 12 kk.

 

Nyt käsillä olevassa tapauksessa korvausvaatimusta ei esitetty vakuutetuille eikä vakuutusyhtiölle vakuutuskauden aikana tai edes 12 kuukauden aikana sen päättymisen jälkeen. Koska vakuutuksissa yleisesti käytössä olevat erilaiset kohdentamissäännöt (triggerit) voivat pitää sisällään erilaisia edellytyksiä, ei vakuutusyhtiön mukaan käsillä olevassa asiassa ole merkityksellistä se, onko ehtokohtaa pidettävä ”aitona claims made -ehtona” vai ei. Asiaa tulisi sen sijaan arvioida siltä kannalta, onko kyseessä oleva ehtokohta selvä vai epäselvä.

 

Tarkastelun kohteena olevan ehtokohdan tarkoituksena on määritellä ne edellytykset, joiden toteutuessa yhtä aikaa, vakuutusturva voi tulla käytettäväksi. Ehtomääräys toisin sanoen määrittää ne vähimmäisedellytykset, joiden täyttyminen on edellytys vahingon korvattavuudelle. Tämän lisäksi huomioon otetaan vakuutusehdoissa lueteltujen korvausrajoitusten mahdollinen vaikutus vahingon korvattavuuteen. Nyt käsillä olevassa tapauksessa ehtomääräyksen kaikki vähimmäisedellytykset eivät täyttyneet yhtä aikaa, mistä syystä vakuutusturva ei ollut käytettävissä.

 

Kyseessä oleva ehto on sekä rakenteeltaan että sanamuodoltaan selkeä ja ymmärrettävä, jolloin sen sisällön hahmottaminen onnistuu ongelmitta myös maallikoilta. Lausunnonpyytäjien edustajan viittaus sopimuksen tulkintaoppeihin ja nimenomaan ns. epäselvyyssäännön soveltamiseen, jolloin epäselvää sopimuskohtaa tulee tulkita laatijansa vahingoksi, ei tässä tapauksessa tule kyseeseen, sillä ehtomääräyksessä mainitut edellytykset eivät johda keskenään ristiriitaiseen taikka muutoin epäselvään lopputulokseen taikka sopimuskohdan soveltaminen muutoin olisi mahdotonta sen sisällöllisen epäselvyyden vuoksi. Niin ikään merkitystä vaille tulisi jättää lausunnon pyytäjän näkemys vakuutussopimuslain 73 §:n vastaisuudesta, sillä vanhentumissäännös sekä nyt kyseessä oleva vakuutuksen ajallista ulottuvuutta koskeva vakuutusehto ovat toisistaan erillisiä asioita.

 

Vakuutusta päätettäessä taikka siirrettäessä toiseen vakuutusyhtiöön tulisi aina varmistua oman toiminnan kannalta riittävän kattavan vakuutusturvan säilymisestä. Tämä on erityisen korostunutta toiminnassa, jossa on edes teoriassa mahdollista, että korvausvaatimus saatetaan esittää ajallisesti hyvinkin rikkonaisesti suhteessa harjoitettuun toimintaan taikka tekoihin. Vakuutusyhtiön mukaan vaille merkitystä ei tulisi tässä nimenomaisessa tapauksessa jättää sitä tosiseikkaa, että vakuutuksenottaja on uskonut vakuuttamiseen liittyvät kysymykset alan ammattilaisen hoitoon eli vakuutusasioiden kaikkinainen hallinnointi on tapahtunut vakuutusmeklarin välityksellä. Vakuutusmeklarin tulisi ammattitaitonsa johdosta kyetä kiinnittämään erityistä huomiota vakuuttamistilanteiden erityiskohtiin sekä näin ollen varmistumaan asiakkaansa edellyttämän vakuutusturvan saumattomasta jatkumisesta. Hänen tehtävänsä on niin ikään selventää asiakkaalleen mitä eri vakuutusratkaisut tarkoittavat tämän toiminnassa käytännössä.

 

Edellä mainituilla perusteilla vakuutusyhtiö katsoo, että kyseessä oleva vakuutusehto ei ole ollut lausunnonpyytäjien edustajan esittämällä tavalla epäselvä ja oikeuttaisi tulkintaan laatijansa vahingoksi saati, että vakuutusehdon katsottaisiin olevan vakuutussopimuslain säännösten vastainen vakuutetun vahingoksi ja täten mitätön.

 

Jos Vakuutuslautakunta vastoin edellä mainittuja seikkoja kuitenkin katsoisi, että oikeudenkäyntikulut tulee korvata yritysjohdon vastuuvakuutuksesta, tulee ratkaisussa huomioida vakuutuksen voimassaoloaika suhteessa tekojen ajankohtiin. Yritysjohdon vastuuvakuutus on ollut voimassa 17.10.1997–6.11.2000 ja kanne on perustunut osittain tekoihin sekä ennen että jälkeen tämän ajankohdan. Siltä osin kuin vaatimukset ovat perustuneet muuhun kuin vakuutuksen voimassaoloaikana tapahtuneisiin tekoihin, eivät vaatimuksiin liittyvät puolustautumiskulut ole vakuutuksesta korvattavia.

 

Vakuutusyhtiö ei ota tässä vaiheessa kantaa lausuntopyynnössä mainittuun näkemykseen siitä, mikä osa vaadituista korvauksista on kohdistunut vakuutuksen voimassaoloaikaan, sillä mahdollinen erimielisyys määrän osalta on ratkaistavissa erikseen.

 

 

 

Vakuutusehtojen kohdan 3 mukaan vakuutuksesta korvataan yhteisölle, säätiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle aiheutettu varallisuusvahinko, kun

 

-          vastuu perustuu vakuutuskauden aikana sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin ja

-          vakuutettu on Suomessa voimassa olevan osakeyhtiö-, osuuskunta-, säätiö- tai yhdistyslain mukaan vahingosta henkilökohtaisesti korvausvastuussa ja

-          vahingosta on ilmoitettu kirjallisesti vakuutusyhtiölle vakuutuskauden aikana tai viimeistään 12 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä.

 

Ehtokohdan 5.1 mukaan samasta tapahtumasta tai olosuhteesta aiheutuneet vahingot katsotaan yhdeksi vahingoksi. Jos tällaiset vahingot todetaan eri vakuutuskausien aikana, ne katsotaan kohdistuvan siihen vakuutuskauteen, jonka aikana ensimmäinen vahinko on aiheutettu.

 

1.11.2010 asti voimassa olleen vakuutussopimuslain 3.1 §:n mukaan sopimus­ehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä muun vakuutetun tai vakuutus­korvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön.

 

Lain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

 

Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

 

 

Tapauksessa on kiista vakuutusehdon tulkinnasta. Lausuntopyynnön mukaan ehto on epäselvä ja sitä pitäisi tulkita vakuutetun eduksi. Lisäksi lausuntopyynnössä on katsottu, että ehdon sisältämä ilmoitusvelvollisuus on vakuutussopimuslain vastainen. Vakuutusyhtiön mukaan ehto on yksiselitteinen ja vakuutussopimuslain mukainen.

 

VSL 73 §:n mukaan ”(v)akuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta.” Lainkohdassa eikä muuallakaan vakuutussopimuslaissa sanota, mitä ”vakuutustapahtuma” tarkoittaa. Vakuutuksenantajat voivat määritellä vakuutukseen mukaan otettavat vakuutustapahtumat eli riskit haluamallaan tavalla samoin kuin niillä on oikeus olla vakuuttamatta riskejä. Osan tästä määrittelystä muodostavat vastuuvakuutuksissa ajalliset kohdistamissäännöt.

 

Teoksessa Vakuutusoikeus (Esko Hoppu – Mika Hemmo, WSOY, Porvoo 2006) s. 26 sanotaan, että "(v)akuutustapahtumalla tarkoitetaan sen vaaran toteutumista, jonka varalta vakuutus on otettu. [--] Vastuuvakuutuksessa [vakuutustapahtuma on] vastaavasti se, että henkilö joutuu vahingonkorvausvelvolliseksi."

 

Vahingonkorvausvelvolliseksi joutuminen edellyttää käytännössä useiden eri elementtien olemassaoloa. Näistä yksi on korvausvaatimuksen esittäminen. Tämän mukaisesti on mahdollista määritellä vakuutustapahtuma vastuuvakuutusehdoissa siten, että määrittelyssä käytetään yhtenä elementtinä korvausvaatimuksen esittämistä.

 

Edellä olevan mukaisesti VSL ei myöskään nimenomaisesti määrittele, millaisia ajallisia kohdistamissääntöjä vastuuvakuutuksien vakuutustapahtuman määrittelyyn voidaan sisällyttää. Käytännössä kohdistamissäännöt yleensä ovat joko aiheuttamis-, sattumis-, toteamis- tai ilmoitusperiaatteen (claims made) mukaisia. Näitä sääntöjä voidaan kuitenkin vielä tarkentaa lisämääritelmillä, kuten claims made -perusteisen ehdon retroaktiivisen päivämäärän määrittelyllä eli sen päivämäärän määrittelyllä, josta ajankohdasta lähtien aiheutetut tai sattuneet vahingot voivat kuulua vakuutukseen. Lisäksi vakuutusturvaa voidaan jatkaa määräajaksi vakuutuksen päättymisestä, jona aikana ilmoitettuja vahinkoja voidaan kohdistaa päättyneeseen kauteen. Lain perusteella ei ole estettä laatia kohdistamissääntöä, joka sisältää sekä aiheuttamis- että vaatimisperusteen mukaisia elementtejä.

 

Käsiteltävässä tapauksessa vakuutusyhtiö on määritellyt osaksi kohdistamissääntöään sen, että vastuu perustuu vakuutuskauden aikana sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin. Vastaava vaikutus vaatimisperusteisiin vakuutusehtoihin olisi sillä, että vakuutuksessa olisi määritelty niin sanottu retroaktiivinen päivämäärä vakuutuksen alkupäiväksi. Kummassakin tapauksessa kohdistamissääntö toimisi samalla tavalla. Edellytyksenä korvattavuudelle olisi vahingon aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin tapahtuminen vakuutuksen voimassa ollessa ja vaatimuksen esittäminen vakuutuskaudella. Ilmaisulla ”vastuu perustuu vakuutuskauden aikana sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin” on siten sama merkitys kuin yleisesti käytetyllä retroaktiivisen päivämäärän määrittelyllä claims made ‑vakuutusehdoissa.

 

Oikeuskirjallisuudessa claims made -ehtojen ei ole katsottu olevan ristiriidassa VSL 73 §:n kanssa (Justus Könkkölä: Vastuuvakuutus vahingonkorvausriidassa, Talentum, Helsinki 2009, s. 240–244.)

 

 

Sitä, että claims made -ehdot ovat hyväksyttyjä Suomen lain mukaisesti, tukee myös vakuutusedustuksesta annettu laki (507/2005). Sen 28 §:n mukaan vakuutuksenvälittäjällä on oltava vastuuvakuutus, jonka on täytettävä muun muassa ehto

5)      vakuutuksesta korvataan vahinko, joka on syntynyt vakuutuskauden aikana tapahtuneen teon tai laiminlyönnin seurauksena ja jonka korvaamisesta on esitetty kirjallinen vaatimus vakuutusmeklarille tai vakuutuksenantajalle vakuutuksen voimassaoloaikana tai 36 kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä.

 

Edellytetty vakuutus on nimenomaan claims made -vakuutus, jossa tosin jälki-ilmoitusaikakin on määritelty olemaan 3 vuotta vakuutuksen päättymisestä, millä on haluttu suojata mahdollisia piilevien vahinkojen kärsijöitä. Käsiteltävässä tapauksessa vahingon kärsijänä oli juuri vakuutuksenottaja itse, joten samanlaista suojan tarvetta kuin vakuutusedustuslaissa ei ole. Tämän lain esitöissä ei ole viitattu siihen, että tällainen kohdistamissääntö olisi vakuutussopimuslain vastainen. Tämä voidaan katsoa viittaavan siihen, ettei ehtoa ole tyyppinsä puolesta pidettävä vakuutussopimuslain vastaisena.

 

Vakuutuslautakunta toteaa, että käsiteltävässä tapauksessa kohdistamissäännön sisältö ei ole VSL 73 §:n vastainen. Kohdistamissääntö ja vanhentumissääntö eivät ole ristiriidassa, koska ne koskevat eri asioita. VSL 73 §:ää voidaan soveltaa vasta siinä tilanteessa, että käsillä on tapaus, joka kuuluu vakuutuksen piiriin. Jos vakuutus ei ole voimassa, kun vakuutusehtojen vakuutustapahtuman määrittelyn mukainen tapahtuma on käsillä, ei vakuutuksesta ole mahdollista saada korvausta. Siten VSL 73 §:n mukaisella määräajalla siitä, kun ”korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta” ei tapauksessa ole merkitystä.

 

Lausunnonpyytäjä on perustellut sitä, että ehto olisi epäselvä paitsi itse ehdon sisällöllä, myös vakuutusehtojen niin sanottujen sarjavahinkojen määrittelyllä. Sarjavahingon määrittelyssä on käytetty ilmaisua ”(s)amasta tapahtumasta tai olosuhteesta aiheutuneet vahingot katsotaan yhdeksi vahingoksi. Jos tällaiset vahingot todetaan eri vakuutuskausien aikana, ne katsotaan kohdistuneiksi siihen vakuutuskauteen, jonka aikana ensimmäinen vahinko on aiheutettu.”

 

Vakuutuslautakunta toteaa aluksi, että nyt ei ole kyseessä sarjavahinko, joten ehtoa ei sovelleta käsillä olevaan tapaukseen. Lisäksi sarjavahingon määrittelyllä ja sitä koskevalla kohdistamissäännöllä on eri tarkoitus kuin yksittäisten vahinkojen kohdistamisella. Sarjavahinkomäärittelyn tarkoituksena on rajata yhdestä tapahtumasta tai olosuhteesta aiheutuneet mahdollisesti lukuisat vahingot yhden vakuutuskauden vakuutusmäärän puitteisiin, jolloin niistä toisaalta vähennetään vain yksi omavastuukin. Nyt puheena olevissa vakuutusehdoissakin tämä määritelmä sisältyy osana vakuutusmäärän määrittelyyn, ei vakuutustapahtuman määrittelyyn. Vakuutusyhtiö on käyttänyt kohdistamissäännössään sekä aiheuttamisperustetta että claims made -perustetta. Mitään nimenomaista estettä kohdistaa sarjavahinko aiheuttamisperusteen mukaisesti johonkin tiettyyn kauteen ei ole. Koska vakuutus joka tapauksessa kattaa vakuutuskauden aikana aiheutettuja vahinkoja ja kohdistamissääntö johtaisi sarjavahingon tiettyyn vakuutusyhtiön kattamaan vakuutuskauteen, ei sääntö siten heikennä vakuutettujen turvaa. Näillä perusteilla sarjavahingon määrittelyehto ei vaikuta käsiteltävinä olevien ehtojen tulkintaan yksittäisen vahingon kohdistamissäännön sisällöstä. Vakuutusehtojen kohdistamissääntöä ei voida pitää epäselvänä.

 

Oikeuskirjallisuudessa on arvioitu, että claims made -ehtoisiin vakuutuksiin voi liittyä vakuutuksenottajan tai vakuutetun aseman kannalta ongelmia, joiden perusteella ehto voisi joissakin tilanteissa johtaa kohtuuttomuuteen. Tämä johtuu siitä, että claims made -ehtoinen vastuuvakuutus ei kata vahinkoja, jotka on aiheutettu tai sattuvat vakuutuksen ollessa voimassa, mutta joista ilmoitus tehdään myöhemmin. Käsiteltävässä tapauksessa vakuutuksessa on ollut jälki-ilmoitus­aika, jonka kuluessa vakuutuksenottaja tai vakuutetut ovat voineet vielä tehdä ilmoituksia vahingoista vakuutusyhtiölle. Tämän lisäksi vakuutetuilla on tavallisesti mahdollisuus saada sellaisetkin vahingot, joista esitetään korvausvaatimuksia myöhemmin, vakuutuksen piiriin pitämällä lisämaksusta samanlaisilla ehdoilla vakuutuksensa edelleen voimassa automaattista jälki-ilmoitusaikaa pitemmän ajan. Tapauksessa ei ole esitetty, ettei vakuutetuilla olisi ollut mahdollisuutta sopia vakuutusyhtiön kanssa tällaisesta ”häntävakuutuksesta” mahdollisesti myöhemmin esiin tulevien vahinkojen varalta.

 

Asiakirjoista ilmenee, että vakuutuksenottaja on käyttänyt vakuutusmeklarin palveluita vakuutusturvansa hallinnoinnissa. Vakuutusmeklari on ammattimainen vakuutustuotteiden asiantuntija, jonka avulla olisi ollut mahdollista järjestää vakuutusturva vakuutuksen päättymisen yhteydessä, jos jälki-ilmoitusaikaa olisi pidetty liian lyhyenä.

 

Lautakunta toteaa lisäksi, että käsiteltävässä tapauksessa ennen vakuutuksen­ottajana olevan yhdistyksen korvauskannetta ei ole ollut mitään vahinkoa. Kanteen nostaminen on laukaissut tarpeen puolustautua. Näistä kustannuksista vakuutusyhtiölle esitetyssä vakuutussopimukseen perustuvassa korvausvaatimuksessa on yksinomaan kysymys. Korvausvaatimukset hylättiin oikeuskäsittelyssä. Siten vakuutuskaudella ei ole ollut käytännössä mitään muuta elementtiä, johon lausunnonpyytäjän esittämä korvausvaatimus voisi perustua, kuin kantajana olleen vakuutuksenottajan väite siitä, että vakuutetut olisivat tehneet vakuutuskauden aikana joitakin tekoja, joihin vahingonkorvausvastuu perustuisi.

 

Kun vakuutusyhtiö on määritellyt ajallisen kohdistamissäännön siten, että yhtenä elementtinä on korvausvaatimuksen esittäminen ja kun tässä tapauksessa, jossa korvausvastuun perustetta tai siitä aiheutunutta vahinkoa ei ole tosiasiassa ollut, on vakuutuksenottajan esittämä vahingonkorvausvaade entisiä johtajiaan vastaan ollut se keskeinen tekijä, johon kiista on perustunut. Vahinkona olevat oikeudenkäyntikustannukset ovat aiheutuneet kantajan ajankohdaltaan päätettävissä olleesta sittemmin perusteettomaksi osoittautuneesta vahingonkorvausvaatimuksesta. Tämä on tapahtunut vuosia vakuutuksen päättymisen jälkeen. Vakuutettujen suojaamistarve VSL 73 §:n tulkinnassa ei edellytä vakuutuksen kattavuuden jatkamista vastoin vakuutusehtoja tällaisiin tapauksiin.

 

Edellä mainituin perustein lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön päätös on vakuutusehtojen ja sovellettavan lain mukainen.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Haarmann, jäsenet Löppönen, Pesonen, Piipari ja Sjögren sekä varajäsenet Heiskanen ja Paloranta. Sihteerinä toimi Mäenpää.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA