Tapahtumatiedot

A ja B menehtyivät kotitalonsa tulipalossa joulukuussa 2011. B:n kuolinpesä oli hakenut korvausta rakennukselle ja irtaimistolle aiheutuneesta vahingosta B:n kotivakuutuksesta. Vakuutusyhtiö oli evännyt 15.2.2013 korvauksen tahallisuuden perusteella. Vakuutusyhtiö on katsonut, että palon täytyi olla vakuutuksenottaja B:n tai tähän samastettavan A:n sytyttämä, koska palo oli alkanut A:n sängystä ja poliisi oli poissulkenut luonnolliset palonsyyt.

B:n kuolinpesä oli vaatinut muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen. Kuolinpesä oli vedonnut siihen seikkaan, että sama vakuutusyhtiö oli suorittanut korvaukset vakuutuksenottajien henkivakuutuksista. Vakuutusyhtiön sisäinen muutoksenhakuelin oli katsonut 24.10.2013 päivätyssä vastauksessaan, ettei aihetta korvauspäätöksen muuttamiseen ollut.

Asiakkaan valitus

Asiakas on lausunut valituksessaan, että sähkökäyttöisestä sängystä lähtenyt kipinä on voinut aiheuttaa tulipalon. B oli kertonut, ettei sänky ollut toiminut asianmukaisesti. Oman kotinsa tahallinen polttaminen on hyvin harvinaista ja jos näin tapahtuu, on syynä joko taloudellisesta ahdingosta aiheutuva vakuutuskorvauksen tavoittelu tai itsemurha. Poliisitutkinnan mukaan vakuutuksenottajat eivät paenneet talosta, vaan jäivät taloon paloa sammuttamaan ja menehtyivät juuri tämän vuoksi. Tämä toiminta on sovittamattomassa ristiriidassa sen kanssa, että he olisivat sytyttäneet palon. On enemmän kuin järjenvastaista, että palon tahallaan sytyttänyt henkilö uhraisi henkensä paloa sammuttaessaan.

Kuolinpesän Tanskassa asuva osakas on pyytänyt palon syttymissyystä asiantuntijalausunnon tanskalaiselta asiantuntijalta S:lta, joka on paloturvallisuuteen ja palonsyiden selvittämiseen erikoistunut Aalborgin yliopiston vanhempi tutkija. S:n mukaan palo on saanut todennäköisimmin alkunsa toisen moottorisängyn sähkölaitteistosta.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on vedonnut vastineessaan ensisijaisesti kanneoikeuden menettämiseen vakuutussopimuslain 74 §:n perusteella. Korvauspäätös oli annettu 15.2.2013. Kuolinpesän valitus oli saapunut Vakuutuslautakuntaan 18.10.2016, joten kolmen vuoden kanneaika oli ylittynyt ja oikeus korvaukseen oli menetetty.

Kuolinpesä oli vedonnut vakuutusyhtiön sisäisen muutoksenhakuelimen 24.10.2013 antamaan vastaukseen, jota oli kuolinpesän mukaan pidettävä korvauspäätöksenä. Vakuutusyhtiö on lausunut, että sisäinen muutoksenhakuelin on vakuutusyhtiöstä riippumaton ja itsenäinen toimija, joka voi antaa oman mielipiteensä korvauspäätöksen oikeellisuudesta. Vakuutusyhtiön sisäisellä muutoksenhakuelimellä ei kuitenkaan ole oikeuksia muuttaa korvauspäätöstä. Sisäinen muutoksenhakuelin antaa lausuntonsa muutoksenhakijalle sekä vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen yhtiö harkitsee itsenäisesti muutetaanko korvauspäätöstä. Kyse ei siten ole myöskään päätöksestä, joka katkaisisi korvausoikeuden vanhentumisen. Oikeus korvaukseen oli vakuutusyhtiön mukaan vanhentunut helmikuussa 2016.

Vahinkopaikan valokuvista ilmenee, että sängyn patja oli voimakkaasti palanut, kun taas sängyn pohjan puusäleikkö ja sähköinen säätömekanismi ovat vaurioitumattomat. Jos palo olisi saanut alkunsa sähkömekanismista, sekä mekanismi että sängyn puinen alaosa olisivat vaurioituneet. Palo ei siten ole voinut syttyä sängyn alapohjasta. Palojäljet viittaavat nimenomaisesti siihen, että palo oli saanut alkunsa patjan yläosasta. Kun moottori on säilynyt palossa vahingoittumattomana, poliisi on kyennyt tutkimaan myös moottorin kunnon palon jälkeen.

Kun kaikki luonnolliset syttymissyyt on suljettu pois, jäljelle jää vain ihmisen tahallinen tai huolimaton toiminta. Tämä on ainoa syttymissyy, jota tutkinnassa ei ole voitu sulkea pois. A ja B eivät tupakoineet, eikä tutkinnassa löydetty jälkiä steariinista tai muista aineista. Palo ei siis ole voinut syttyä vahingossa esimerkiksi tupakasta tai kynttilöistä. Tahallinen sytyttäminen on ainoa mahdollinen syttymissyy. A:n palojäljet viittaavat siihen, että hän on maannut sängyssä palon syttyessä. Palon tahallista sytyttämistä tukee myös keittiöstä löydetyt pitkänokkaiset kaasusytyttimet. Laatikko, jossa sytyttimiä on pidetty, on palojälkien perusteella ollut auki palon syttyessä.

Myöskään korvauksenhakijoiden toimittamassa uudessa asiantuntijalausunnossa ei ole poissuljettu ihmisen toimintaa palon syttymissyynä. Lausunnon loppupäätelmä on, että palo on saanut alkunsa A:n sängystä. Lausunnossa ei ole todettu, että palo olisi varmasti saanut alkunsa sängyn moottorin viasta. Poliisin käsitystä palon syttymissyystä voidaan pitää luotettavampana kuin jälkeenpäin laadittua lausuntoa, koska poliisilla on ollut välitön pääsy vahinkopaikalle ja kaikkeen vahinkoa koskevaan aineistoon.

Vakuutusyhtiö on suorittanut korvaukset A:n ja B:n henkilövakuutuksista, sillä asiassa ei voitu pitää selvitettynä, että palo olisi sytytetty nimenomaisena tarkoituksena aiheuttaa henkilövahinkoja. Tästä poiketen omaisuusvakuutuksen osalta merkityksellistä on, voidaanko pitää selvitettynä, että palo on sytytetty tahallisesti. Asiassa ei ole mitään viitteitä siitä, että palo olisi syttynyt asukkaiden huolimattomuudesta. Ainoa jäljelle jäävä syttymissyy on asukkaan tahallinen toiminta.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on arvioitava, oliko korvausoikeus menetetty kanneajan kulumisen perusteella ja oliko vakuutusyhtiöllä oikeus evätä korvaus tahallisuusperusteella.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 30 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.

Lain 33 §:n 1 momentin mukaan mitä edellä säädetään vakuutetusta, kun kysymys on vakuutustapahtuman aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamisvelvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön:
…
2) joka omistaa vakuutetun omaisuuden yhdessä vakuutetun kanssa ja käyttää sitä yhdessä hänen kanssaan; tai
3) joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan.

Vakuutussopimuslain 74 §:n mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen taikka vakuutuksenottajan, vakuutetun tai muun vakuutuskorvaukseen oikeutetun asemaan vaikuttavan muun päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Vanhentumisen keskeytymisestä sen johdosta, että asia saatetaan vireille kuluttajariitalautakunnassa, Vakuutuslautakunnassa tai muussa kuluttajariitoja ratkaisevassa elimessä, säädetään velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) 11 §:ssä.

Lain velan vanhentumisesta 11 §:n 1 momentin 1-kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa niin kuin 2 momentissa säädetään, jos velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan tai esittää saatavaa koskevan vaatimuksen tuomioistuimessa, kuluttajariitalautakunnassa tai laissa säädetyssä muussa toimielimessä tai menettelyssä, jossa voidaan antaa ratkaisu tai ratkaisusuositus, taikka toimielimessä, joka on kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/11/EU 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti ilmoitettu Euroopan komissiolle.

Yleiset sopimusehdot:

6.1 Försäkringsbolaget är fritt från ansvar gentemot en försäkrad som har framkallat försäkringsfallet uppsåtligen.
7. Med identifikation avses att de bestämmelser som gäller för den försäkrade tillämpas på annan person som är jämställbar med den försäkrade.

Vad som ovan nämns om den försäkrade i fråga om framkallande av försäkringsfall, iakttagande av säkerhetsföreskrifter och räddningsplikt tillämpas på motsvarande sätt på den som
– bor i gemensamt hushåll med den försäkrade och använder försäkrad egendom tillsammans med honom.

Asian arviointi

Vanhentuminen

Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiö on vedonnut siihen, ettei se käsityksensä mukaan ole antanut 15.2.2013 jälkeen korvauksenhakijoille uutta korvauspäätöstä joulukuussa 2011 sattuneesta vahingosta. Kuolinpesän valitus oli saapunut Vakuutuslautakuntaan 18.10.2016. Näin ollen korvauksenhakijat ovat yhtiön mukaan menettäneet vakuutussopimuslain 74 §:n mukaisen kanneaikansa ja sen myötä mahdollisen oikeutensa korvaukseen. Kuolinpesä oli vedonnut vakuutusyhtiön sisäisen muutoksenhakuelimen 24.10.2013 antamaan vastaukseen, jota oli kuolinpesän mukaan pidettävä korvauspäätöksenä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että mikäli vakuutuksenantajan korvaushakemuksen johdosta tekemä päätös on osittain tai kokonaan kielteinen, tapahtuu käytännössä usein niin, että vakuutettu lähettää vakuutuksenantajalle uutta korvausvaatimustaan tukevaa selvitystä pyytäen vakuutuksenantajaa käsittelemään asian uudelleen. Tämä voi samassa vahinkoasiassa toistua useita kertoja. Jos vakuutuksenantaja ei vakuutetun vaatimuksen johdosta muuta alkuperäistä ratkaisuaan, on vakuutussopimuslain perusteella tulkinnanvaraista, missä tilanteissa vakuutuksenantajan jatkovastauksia on pidettävä lain 74 §:ssä tarkoitettuina päätöksinä, joista alkaisi uusi 74 §:n mukainen kanneaika.

Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutusyhtiöllä on kuitenkin oltava tosiasiallisesti oikeus olla ottamatta korvausasiaa uudelleenkäsittelyyn, etenkin jos asiassa ei ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, joka vaikuttaisi asian lopputulokseen. Vakuutuslautakunta on ratkaisusuosituksessaan VKL 200/06 katsonut, ettei uudelleenkäsittelypyynnön jälkeistä yhtiön vastausta ollut pidettävä uutena korvauspäätöksenä, koska vakuutusyhtiö oli vastauksessaan nimenomaisesti esittänyt, ettei se anna asiassa uutta korvauspäätöstä.

Vakuutuslautakunta on katsonut ratkaisusuosituksessaan VKL 15/13, että sen arvioimisessa, onko vakuutuksenantajan vastausta pidettävä uutena korvausta koskevana päätöksenä, on otettava huomioon korvauksenhakijan esittämän selvityksen laadun lisäksi myös vakuutuksenantajan vastauksen laatu ja perusteellisuus. Sitä, milloin vakuutusyhtiön korvauksenhakijalle antamia vastauksia on pidettävä lain tarkoittamina päätöksinä, ei Vakuutuslautakunnan käsityksen mukaan voitu ratkaista yksin sen perusteella, mitä nimitystä vakuutuksenantaja on toimenpiteestä käyttänyt, tai vain senkään perusteella, että vakuutuksenantaja ei ole muuttanut aikaisempaa päätöstään. Hyvän vakuutustavan mukaan vakuutusyhtiön on annettava asiasta uusi päätös aina silloin, kun se saa korvauksen hakijalta uuden selvityksen, joka ei ole ilmeisen aiheeton.

Vakuutuslautakunnalla käytettävissä olevan selvityksen mukaan kuolinpesä on korvauspäätöksen saatuaan vaatinut asian uudelleenkäsittelyä sillä perusteella, että sama vakuutusyhtiö oli suorittanut korvauksen A:n ja B:n henkivakuutuksista. Vakuutusyhtiön sisäinen muutoksenhakuelin on vastannut muutoksenhakuun 24.10.2013 päivätyllä kirjeellä.

Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön sisäistä muutoksenhakuelintä osana vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiö ei ole väittänytkään, että sen vakuutusehdoissa olisi määritelty sisäisen muutoksenhakuelimen ratkaisujen asema tai yhtiön korvauspäätösten muutoksenhakuun liittyvät kysymykset tavanomaisista korvauspäätöksistä poikkeavasti. Myöskään vakuutusyhtiön antamaan korvauspäätökseen liitetystä muutoksenhakuohjeesta ei sen muotoilun perusteella käy Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan riittävän selvästi ilmi vakuutusyhtiön lautakunnalle annetussa vastineessa selostama sisäisen muutoksenhakuelimen käsittelyn se piirre, että asiakkaan alkuperäiseen korvauspäätökseen tekemän muutoksenhakemuksen johdosta annettavaa ratkaisua ei pidetäkään sellaisena muutoksenhakuohjeessa tarkoitettuna uutena korvauspäätöksenä, josta lukien päätökseen tyytymättömällä olisi vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kolmen vuoden kanneaika.

Muutoksenhaussa on nimenomaisesti pyydetty yhtiöltä kannanottoa siihen, onko yhtiö vielä valmis tarkastamaan aikaisemmin antamaansa korvausratkaisua. Vastauksessaan 24.10.2013 vakuutusyhtiö käy seikkaperäisesti läpi muutoksenhaussa esitetyn vaatimuksen ja toteaa, ettei se katso aiheelliseksi muuttaa 15.2.2013 annettua korvauspäätöstään.

Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan 24.10.2013 päivättyä uudelleenkäsittelypyynnön jälkeen annettua yhtiön vastausta on tässä tapauksessa sen sisältö huomioon ottaen ja sitä kokonaisuutena arvioiden, sekä lisäksi alkuperäiseen korvauspäätökseen liitetyn muutoksenhakuohjeen sanamuoto huomioon ottaen pidettävä uudelleenkäsittelyn jälkeen annettuna korvauspäätöksenä, josta on alkanut kulua uusi vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kanneaika, joka päättyisi 24.10.2016.

Lain velan vanhentumisesta 11 §:n 1 momentin 1-kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, jos velkoja esittää saatavaa koskevan vaatimuksen Vakuutuslautakunnassa. Valitus on saapunut Vakuutuslautakuntaan 18.10.2016. Näin ollen asian vireilletulo Vakuutuslautakunnassa on keskeyttänyt kanneajan kulumisen, eikä kuolinpesä ole siten menettänyt oikeuttaan hakea asiassa muutosta.

Tahallisuus

Asiassa on riitaa siitä, oliko vakuutuksenottaja B:n tai häneen samaistettavan A:n osoitettu aiheuttaneen vakuutustapahtuman tahallisesti.

Vakuutuslautakunta toteaa asiassa olevan riidatonta, että palo sai alkunsa A:n ja B:n makuuhuoneesta. Asiassa esitettyjen valokuvien perusteella A:n sähkökäyttöisen sängyn patja oli palanut voimakkaasti. Vakuutustutkijan mukaan sähkömoottori oli poissuljettu syttymissyynä. Tutkijan mukaan palo on tullut ylhäältä alaspäin siten, että palo on polttanut sängyn patjan puhki. Sähkömoottori oli ehjä, samoin sängyn alaosan puuosat eli palo ei ole voinut tulla alhaalta ylöspäin. Sängyllä ollut peitto oli löytynyt asunnon käytävältä makuuhuoneen oven viereltä. Peitto oli palanut osittain palon syttyessä ja lisää lattialle heitettynä.

Poliisin teknisen tutkimuksen mukaan kaikki luonnolliset palonsyyt oli suljettu pois. Keittiön pöydällä oli palohetkellä sytytin. Keittiön laatikko, jossa sytyttimiä säilytettiin, oli auki palon aikana. Vakuutusyhtiö on kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, etteivät A ja B polttaneet tupakkaa eikä vahinkopaikalta löytynyt jälkiä steariinista. Vakuutusyhtiön mukaan palo ei ole näin ollen voinut syttyä vahingossa esimerkiksi tupakasta tai kynttilöistä.

Vakuutuslautakunta katsoo asiassa esitetyn selvityksen viittaavan siihen, että palo on voinut saada alkunsa A:n tai B:n toiminnasta. Palon syy oli kuitenkin jäänyt epäselväksi. A ja B olivat yrittäneet sammuttaa paloa, mikä viittaa siihen, etteivät he olleet sytyttäneet paloa tahallisesti. Mikään asiassa ei viittaa siihen, että A:lla tai B:llä olisi ollut taloudellinen motiivi kotinsa polttamiseen. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että kyse olisi ollut itsemurhasta. Vahinkopaikalta ei ollut löytynyt itsemurhaviestiä, eivätkä A ja B olleet esitetyn selvityksen perusteella kärsineet mielenterveysongelmista. Myös se, että asunnossa on palon syttyessä ollut vierailulla A:n ja B:n tytär kahden lapsensa kanssa, puhuu yleisen elämänkokemuksen mukaan voimakkaasti sitä vaihtoehtoa vastaan, että palo olisi sytytetty tahallisesti.

Vakuutuslautakunta katsoo, ettei vahingon ole osoitettu aiheutuneen A:n ja B:n tahallisesta toiminnasta. Vakuutuslautakunta katsoo näin ollen, ettei vakuutusyhtiö voi evätä korvausta esittämällään perusteella.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa vakuutusyhtiötä suorittamaan korvauksen palovahingosta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Melander
Sihteeri Nikunlassi

Jäsenet:
Sario
Siirala
Uimonen
Vuori