Tapahtumatiedot
Vakuutuksenottajana oleva asiakas, joka oli tapahtumahetkellä asianajaja, oli ottanut vastaan toimeksiannon joulukuussa 2008. Päämies vaati asiassa korvauksia taloyhtiöltä homevaurioiden aiheuttamista terveyshaitoista. Asiakas nosti kanteen taloyhtiötä vastaan 2.3.2009. Vastaajana olevan taloyhtiön asiamies vastasi kanteeseen todeten, että korvausvaatimukset olivat vanhentuneet. Päämies on ilmoittanut 28.1.2010 käräjäoikeudelle luopuvansa kanteesta. Luopumisen johdosta käräjäoikeus on 19.2.2010 antanut asiassa kansliatuomion, jolla kanne on hylätty.
Päämiehen aiemmat asiamiehet olivat nostaneet vahingonkorvauskanteen samassa asiassa 22.4.2003. Tällöin kanne oli peruutettu ja asiassa oli tehty päätös asian sillensä jättämisestä 4.11.2003. Haastetta ei ollut tällöin annettu tiedoksi vastapuolelle.
Asiakkaan päämiehelle on annettu lääkärinlausunto hänen terveydestään 16.4.1999, 7.5.1999, 7.10.2000, 20.9.2001, 30.10.2002 sekä 2.2.2006.
Asiakas teki vakuutusyhtiölle vastuuvahinkoilmoituksen, jossa hän vaati korvausta päämiehelle aiheutuneesta vahingosta. Asiakas on ilmoittanut vahinkoilmoituksessaan vahingon aiheutuneen siitä, että asianajaja esitti korvausvaatimuksen kuukauden myöhässä siten, että vahingonkorvaus vanheni. Perusteluna asiakas ilmoitti, että ”sääntö tulkinnanvarainen”. Asiakas on ilmoittanut sähköpostikeskustelussa 16.5.2011 vakuutusyhtiön kanssa, että hän luuli vanhentumisen olevan tapauksessa kymmenen vuotta.
Vakuutusyhtiön päätös
Vakuutusyhtiö katsoi, että asiakas on aiheuttanut vahingon päämiehelleen törkeällä huolimattomuudellaan, joten vahinkoa ei voida korvata vastuuvakuutuksesta. Toisaalta vahinkoa ei voitaisi senkään vuoksi korvata, että vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan käräjäoikeus olisi hylännyt kanteen, jolloin syy-yhteys on näyttämättä. Lisäksi vakuutusyhtiö vetoaa siihen, että asiakkaan päämies on päättänyt kanteesta luopumisesta.
Asiakkaan valitus
Asiakas vetoaa vanhentumissäännöstön monimutkaisuuteen. Lisäksi asiassa on huomioitava se, että päämiehen edellinen avustaja piti juttua pöydällään syystä tai toisesta vuodesta 2002 vuoteen 2008 asti. Se seikka, että vanhentuminen on väitteen varaista, antoi tässä jutussa mahdollisuuden. Asiasta luovuttiin kuluriskin vuoksi.
Asiakkaan menettely ei ole ollut törkeän huolimatonta. Lisäksi taloyhtiön menettelyn syy-yhteys päämiehelle aiheutuneeseen vahinkoon on näytetty viimeistään 2.2.2006 annetussa lääkärinlausunnossa.
Asiakas vaatii Vakuutuslautakuntaa antamaan lausunnon vakuutusyhtiön antamasta päätöksestä ja ohjeistamaan vakuutusyhtiötä muuttamaan annetun päätöksen alkuperäisten vaatimusten mukaisesti.
Vakuutusyhtiön vastine
Asiassa ei ole osoitettu asiakkaan päämiehelle aiheutuneen vahinkoa. Syy-yhteys asiakkaan toiminnan ja mahdollisen vahingon välillä on asiassa jäänyt näyttämättä ja lisäksi päämies on itse päättänyt kanteesta luopumisesta. Mikäli vahinkoa katsottaisiin aiheutuneen, kysymys on törkeällä huolimattomuudella aiheutetusta vahingosta. Vahinkoa ei näin ollen korvata varallisuusvastuuvakuutuksesta.
Asiakas oli tapahtumahetkellä asianajaja. Hänen olisi pitänyt tuntea vanhentumislaki. Koska asia on vanhentunut asiakkaan pöydälle eikä hän ole yrittänyt selvittää sovinnon mahdollisuutta, on hän toiminut törkeän huolimattomasti.
Asiakas on vedonnut siihen, että päämiehen edellinen asiamies piti asiaa pöydällään vuosikausia. Asiakkaan ei olisi kuitenkaan pitänyt ottaa tehtävää vastaan, mikäli hänellä ei ole aikaa hoitaa tehtävää. Mikäli asiakas on ymmärtänyt asian vanhentumisen ja on siitä huolimatta lähtenyt ajamaan asiaa oikeudessa toivoen, että vanhentumiseen ei vedota, on hän toiminut tässäkin tapauksessa törkeän huolimattomasti.
Vakuutusyhtiö vetoaa myös siihen, että päämies on itse luopunut kanteesta eikä hänelle mahdollisesti aiheutunut vahinko ole asiakkaan aiheuttama. Mikäli taas asiakas ei ole informoinut päämiestään kanteesta luopumisen seurauksesta, korostaa tämä entisestään asiakkaan törkeän huolimatonta toimintaa.
Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus
Lainkohdat
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Velan vanhentumisesta annetun lain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5–7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.
Lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan Vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.
Lain 11 §:n 3 momentissa todetaan, että jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että tiedoksianto tai muu lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle, vanhentumisajan ei katsota katkenneen. Tällöin velka vanhentuu kuitenkin aikaisintaan yhden vuoden kuluessa menettelyn päättymisestä. Vanhentumisaikaa voidaan pidentää tällä tavoin vain yhden kerran.
Lain 21 §:n 1 momentin mukaan laki tuli voimaan 1.1.2004. Kolmannen momentin mukaan tätä lakia sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa. Velka vanhentuu kuitenkin tämän lain nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen velka myös aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen.
Vakuutusehdot
Vakuutuksesta korvataan toiselle aiheutettu varallisuusvahinko, kun vahinko on seuraus vakuutuskauden aikana tapahtuneesta teosta tai laiminlyönnistä, vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan vahingosta korvausvastuussa ja vahinko ilmenee vakuutuksen voimassaoloalueella.
Vakuutuksesta ei korvata vakuutuksenottajan tai muun henkilön, jonka puolesta vakuutuksenottaja on korvausvastuussa, tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamaa vahinkoa.
Ratkaisusuositus
Vakuutuslautakunta toteaa, että asiakas nosti päämiehensä asiamiehenä kanteen taloyhtiötä vastaan 2.3.2009. Vastaajana vetosi korvausvaatimusten vanhentumiseen, minkä jälkeen päämies on ilmoittanut 28.1.2010 käräjäoikeudelle luopuvansa kanteesta. Luopumisen johdosta käräjäoikeus on 19.2.2010 antanut asiassa kansliatuomion, jolla päämiehen kanne on hylätty. Päämiehen aikaisempi asiamies on nostanut kanteen käräjäoikeudessa 22.4.2003, mutta peruutti sen ennen kuin sitä ehdittiin antaa tiedoksi vastaajalle.
Vakuutuslautakunta toteaa, että päämiehen esittämään vahingonkorvausvaatimukseen sovelletaan lakia velan vanhentumisesta. Kyseessä on henkilövahinko, jonka mahdollinen korvattavuus käy ilmi lääkärinlausunnoista. Päämiehen vaatimukset perustuvat tapahtumiin, jotka tapahtuivat 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Päämiehelle on annettu useita lääkärinlausuntoja hänen terveydestään, joista ensimmäinen oli 16.4.1999 ja viimeinen 2.2.2006.
Lautakunta katsoo, että vahingonkorvausvaatimuksen vanhentuminen on alkanut viimeistään 2.2.2006. Haastehakemuksesta ei ilmennyt seikkoja, joiden mukaan päämiehen terveys olisi heikentynyt tai muutenkaan asiassa olisi ollut korvauksen vanhentumiseen vaikuttavia seikkoja viimeisen lääkärinlausunnon jälkeen. Vanhentumislain, joka astui voimaan vuoden 2004 alusta, siirtymäsäännösten mukaan lakia sovelletaan myös ennen lakia syntyneisiin velkoihin. Päämiehen vahingonkorvaussaatava on siten vanhentunut viimeistään 2.2.2009.
Asiakas otti vastaan päämiehen asian joulukuussa 2008 ja hän nosti kanteen 2.3.2009. Jos katsotaan, että päämiehen saatava on vanhentunut 2.2.2009, velka on silloin vanhentunut sinä aikana, kun se on ollut asiakkaan käsiteltävänä. Lautakunta toteaa, että päämiehelle mahdollisesti aiheutunut vahinko eli vahingonkorvausten saamatta jääminen taloyhtiöltä velan vanhentumisen vuoksi on tällöin aiheutunut siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt selvittää vaatimuksen vanhentumista koskevat seikat.
Asiakas ilmoitti vakuutusyhtiölle, että hän luuli vanhentumisajan olevan tapauksessa kymmenen vuotta. Toisaalta asiakas on myöhemmin väittänyt, että hän lähti ajamaan asiaa sen vanhentumisesta huolimatta sen vuoksi, että vanhentuminen on moitteenvaraista. Asiassa ei ole esitetty, että tähän olisi hankittu suostumusta päämieheltä.
Lautakunta katsoo, että asiakkaan olisi pitänyt havaita vanhentumisen uhka ajoissa ja katkaista vanhentuminen esimerkiksi vapaamuotoisilla toimilla. Lautakunta katsoo, että asiakas on toiminut törkeän huolimattomasti ottaen huomioon erityisesti vanhentumissäännösten keskeisen aseman asianajotoimintaa harjoittaessa.
Mikäli korvausvaatimusten vanheneminen olisi alkanut aikaisemmista lääkärinlausunnoista, joista toiseksi viimeinen on annettu 30.10.2002, ne olisivat vanhentuneet vanhentumislain siirtymäsäännösten vuoksi 1.1.2007. Tällöin vaatimukset olisivat vanhentuneet jo ennen kuin asiakas otti tehtävän hoitaakseen, eikä hänen mahdollisilla toimillaan olisi ollut enää vaikutusta vanhentumisen suhteen. Tällöin asiakkaalle ei olisi voinut syntyä korvausvelvollisuutta päämiestä kohtaan.
Lautakunta toteaa, että vanhentumista koskevat asiat kuuluvat asianajajan oikeudellisen erityisosaamisen piiriin. Päämiehen on siten voitava pystyä luottamaan asianajajan osaamiseen asiassa. Lautakunta katsoo, että tämän luottamuksen rikkominen osoittaa erityisen törkeää huolimattomuutta asian hoidossa. Lautakunta katsoo siten, että vakuutusyhtiöllä on oikeus evätä korvaus kokonaan.
Vakuutuslautakunta ei suosita korvausta.
Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Norros sekä jäsenet Eskuri, Hirviniemi, Korpiola ja Rusanen. Sihteerinä toimi Heino.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA