Vahinkoilmoituksen mukaan lausunnonpyytäjän autoon oli murtauduttu yöllä 17.8.2008, kun auto oli ollut autokorjaamon pihalla korjausta odottamassa. Autosta vietiin autoon kiinteästi kuuluvaa omaisuutta ja irtainta. Osa anastetusta omaisuudesta liittyi olennaisesti lausunnonpyytäjän pitämän pitopalvelun toimintaan.

 

Pitopalvelutoiminnan omaisuutta autossa oli ollut 1.488 euron arvosta. Anastetusta irtaimistosta maksettiin 845 euron korvaus. Korvauspäätöksessä 21.8.2008 on todettu, että vahinkovakuutuksia koskevien yhteisten määräysten mukaan moottoriajoneuvosta, teltasta, matkailuperävaunusta, kevytperävaunusta tai veneestä varastettua irtaimistoa vakuutuksesta korvataan enintään 845 euroa.

 

Lausunnonpyytäjä katsoi, että vakuutusyhtiöstä oli annettu hänelle väärää tietoa vakuuttamistarpeesta, kun hän aloitti pitopalvelutoiminnan alkuvuonna 2008. Hänen mukaansa hänelle oli sanottu, että kotivakuutus riittää eikä pitopalvelun omaisuutta tarvitse erikseen vakuuttaa yritysvakuutuksella. Hän ei muista sen henkilön nimeä, jonka kanssa hän tuolloin keskusteli.

 

Uudessa korvauspäätöksessään vakuutusyhtiö toteaa tiedostoistaan ilmenevän, että lausunnonpyytäjä on 16.1.2008 ollut yhteydessä pankkiinsa, josta asiakas on kontaktitiedon mukaan ohjattu vakuutusyhtiöön. Pankista on siis annettu vakuutusyhtiölle tieto siitä, että asiakas on ottanut yhteyttä. Todennäköistä on, että tämä lausunnonpyytäjän yhteydenotto on koskenut yrityksen vakuutustarpeen selvittämistä. Mahdollisesta tämän jälkeisestä yhteyden­otosta vakuutusyhtiöstä lausunnonpyytäjään ei kuitenkaan löydy mitään merkintöjä.

 

Vakuutusyhtiö katsoo selvitetyksi, että lausunnonpyytäjä on ollut yhtiöön yhteydessä vakuuttamistarpeensa selvittämiseksi. Selvittämättä jäävästä syystä vakuutusyhtiön taholta ei kuitenkaan ole otettu yhteyttä lausunnonpyytäjään. Uutta yhteydenottoa myöskään lausunnonpyytäjän taholta ei ole kirjattu. Vakuutusyhtiön ohjeistuksen mukaan virkailijat kirjaavat kaikki asiakkaan yhteydenotot sekä asiakkaaseen päin tehdyt yhteydenotot.

 

Vakuutusyhtiö katsoo, ettei tapauksessa ole riittävästi osoitettu, että vakuutusyhtiön taholta olisi annettu väärää tietoa lausunnonpyytäjän yrityksen omaisuuden vakuuttamisesta. Kotivakuutuksella vakuutettuun koti-irtai­mis­toon sisältyvät vakuutuksenottajan omistamat ansiotyövälineet 3.400 euroon saakka, kun toimintaa harjoitetaan yksityishenkilönä tai yksityisellä toiminimellä. Autossa säilytetyn omaisuuden varkausvahinko korvataan kuitenkin enintään 845 euroon saakka, kun omaisuus on alle 50 kilometrin etäisyydellä vakuutetun asunnosta tai työpaikasta.

 

Lausunnonpyytäjä vaatii täyttä korvausta viivästyskorkoineen. Hän kertoo, että kun yritys perustettiin tammikuussa 2008, hän tiedusteli mitä mahdollisia vakuutuksia yritys tarvitsee. Tällöin vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että koska yritysmuoto on toiminimi ja toimintaa harjoitetaan kotoa käsin, yritys ei tarvitse mitään erillisiä vakuutuksia vaan kotivakuutus korvaa mahdolliset vahingot. Mitään puhetta ei ollut niistä autossa olevaa irtainta koskevista rajoituksista, joihin vakuutusyhtiö nyt vetoaa. Lausunnonpyytäjä keskusteli vakuutustarpeistaan vakuutusyhtiön kanssa jo loppuvuonna 2007, eikä silloinkaan puhetta rajoituksista ollut.

 

Nämä rajoitukset sivuutettiin silloinkin kun vahinko sattui, ja lausunnonpyytäjä tiedusteli, miten korvausta tulisi hakea. Tällä kertaa vakuutusyhtiöstä kyllä huomattiin kertoa, että varkausvahinkoilmoituksessa kannattaa mainita jo tehty ajoneuvovahinkoilmoitus, jolloin lausunnonpyytäjä välttyisi kahden omavastuun maksamiselta. Edes irtaimiston erittelyn ja hankintahintojen summan kuultuaan vakuutusvirkailija ei tuonut esille näitä rajoituksia.

 

Lausunnonpyytäjä kertoo vielä, että hänen puolisonsa on myöhemmin tiedustellut yleisesti toiminimellä toimivan yrityksen tarvitsemista vakuutuksista. Hän on saanut kaksi aivan erilaista vastausta: toisen perusteella kotivakuutus korvaa kaiken 3.400 euroon asti (rajoituksista ei mainittu), ja toisen perusteella yritys olisi tarvinnut aivan oman vakuutuksen.

 

Vakuutusyhtiö viittaa korvauspäätökseensä. Vakuutusehtojen sisältö on nyt kyseessä olevin osin selostettu myös vakuutuksen tuoteselosteessa.

 

Vakuutusyhtiö kertoo pyrkineensä selvittämään asiakashallintajärjestelmänsä kontaktitiedoista ja lausunnonpyytäjältä itseltään hänen kanssaan käytyjen keskustelujen sisältöä ja lausunnonpyytäjän kontaktihenkilöä vakuutusyhtiössä.

 

Lausunnonpyytäjä on ollut yhteydessä pankkiinsa 16.1.2008, josta on lähetetty yhteydenottopyyntö vakuutusyhtiöön. Se on luultavasti koskenut yrityksen vakuutustarpeen selvittelemistä. Syystä tai toisesta tähän yhteydenottopyyntöön ei näyttäisi vakuutusyhtiössä reagoidun. Tätä edeltävästä yrityksen vakuutustarvetta koskevasta lausunnonpyytäjän yhteydenotosta vakuutusyhtiöön tai päinvastoin ei vakuutusyhtiön rekisterissä ole merkintöjä.

 

Vakuutusyhtiön sisäisten ohjeiden mukaan virkailijat kirjaavat ylös kaikki vakuutuksia koskevat asiakkaiden kontaktit vakuutusyhtiöön ja virkailijan asiakaskontaktit vakuutusyhtiöstä ulospäin. Kontaktitietojen ja yhteyshenkilön henkilötiedon puuttuessa ei vakuutusyhtiön käsityksen mukaan ole aihetta olettaa, että lausunnonpyytäjälle olisi annettu virheellistä tietoa yrityksen omaisuuden vakuuttamisesta.

 

Vakuutuslautakunnalle on toimitettu asiassa mm. kuvaruututulosteita vakuutusyhtiön asiakashallintajärjestelmästä.

 

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

 

Tietoja ei tarvitse antaa, jos vakuutuksen hakija ei halua tietoja tai niiden antaminen tuottaisi kohtuutonta hankaluutta.

 

Vakuutusten etämyynnissä kuluttajalle on lisäksi annettava kuluttajansuojalain (38/1978) 6 a luvussa tarkoitetut ennakkotiedot. 

 

Valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä tietoja vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle ennen sopimuksen päättämistä.

 

Lain 9 §:n mukaan jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

 

Mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

 

Tapauksessa sovellettavien kotivakuutuksen yleisten sopimusehtojen kohdan 3.3 mukaan moottoriajoneuvosta, teltasta, matkailuperävaunusta, kevytperävaunusta tai veneestä varastettua irtaimistoa korvataan enintään 845 euroa. Tämä rajoitus ei kuitenkaan ole voimassa muuttotilanteissa eikä silloin, kun vakuutettu omaisuus on linnuntietä mitattuna vähintään 50 kilometrin etäisyydellä vakuutetun asunnosta, työpaikasta, opiskelupaikasta ja vapaa-ajanasunnosta.

 

Tapauksessa on riitaa lausunnonpyytäjän pitopalveluyrityksen irtaimiston korvaamisesta kotivakuutuksen perusteella. Irtaimisto on anastettu autosta autokorjaamon pihalta, ja vakuutusyhtiön päätös maksaa irtaimesta 845 euron enimmäiskorvaus on edellä siteerattujen kotivakuutusehtojen mukainen. Tapauksen riitakysymys koskee sitä, onko vakuutusyhtiö laiminlyönyt vakuutussopimuslain 5 ja 9 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa pitopalveluyrityksen perustamisvaiheessa alkuvuonna 2008 ja onko vakuutusyhtiö tämän vuoksi velvollinen kotivakuutuksen perusteella korvaamaan anastetun irtaimiston myös 845 euroa ylittävältä osalta.

 

Lausunnonpyytäjä on kertonut keskustelleensa alkuvuonna 2008 vakuutusvirkailijan kanssa, joka oli sanonut, ettei pitopalveluyritykselle tarvittaisi erillistä vakuutusta, eikä hän ollut maininnut mistään enimmäiskorvausehdoista. Lausunnonpyytäjä ei muista kyseisen henkilön nimeä. Hän muistelee keskustelleensa yrityksen vakuutustarpeesta vakuutusyhtiön edustajan kanssa myös loppuvuonna 2007.

 

Vakuutusyhtiön ilmoituksen mukaan kaikki asiakaskontaktit tulee sen sisäisen ohjeistuksen mukaan kirjata asiakashallintatietojärjestelmään. Selvityksen mukaan yhtiön asiakastietojärjestelmästä ei löydy mitään merkintää siitä, että vakuutusyhtiöstä olisi alkuvuonna 2008 oltu yhteydessä lausunnonpyytäjään tai että loppuvuonna 2007 olisi selvitelty yrityksen vakuutustarvetta.

 

Vakuutusyhtiön järjestelmistä ei siten löydy merkkejä siitä, että lausunnonpyytäjän kertomia yhteydenottoja olisi tapahtunut. Lausunnonpyytäjä ei muista, kenen kanssa hän tuolloin olisi keskustellut. Tämän selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta ei ole voinut todeta, että vakuutusyhtiöstä olisi annettu lausunnonpyytäjälle väärää tai puutteellista tietoa kotivakuutuksen sisällöstä ja yritysvakuutuksen tarpeesta. Siksi Vakuutuslautakunnalla ei ole perustetta suosittaa kotivakuutuskorvauksen maksamista laajemmalti kuin mitä vakuutuksen vakioehdoista ilmenee.

 

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta ei suosita asiassa lisäkorvausta.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja
Taipale, jäsenet Sario, Vaitomaa ja Uimonen sekä varajäsen Vuori. Sihteerinä toimi Raulos.