Tapahtumatiedot

Kiinteistö Oy T:n omistamaan kiinteistöön oli vahvistettu kiinnitys yhteensä 4 000 000 euron panttikirjoihin. Panttikirjat oli luovutettu pankille alkuperäiseltä pääomaltaan 3 085 000 euron velkakirjalainan vakuudeksi.

Kiinteistö Oy T:n rakennus tuhoutui tulipalossa 28.5.2012. Kiinteistö Oy T haki vakuutusyhtiöltä korvausta kiinteistövakuutuksestaan katsoen kiinteistön arvok­si 4 132 000 euroa. Vahingon johdosta panttioikeuden haltijana oleva pankki vaati vakuutusyhtiöltä 15.6.2012 ja uudelleen 2.8.2012 vakuutuskorvauksen maksamista itselleen.

Vakuutusyhtiö on katsonut 6.8.2012 päiväämässään päätöksessä hankkimansa asiantuntijalausunnon perusteella kiinteistöllä olleen rakennuksen käyväksi verolliseksi arvoksi 3 130 000 euroa ilman tonttia ja raivauskustannuksia. Vakuu­tusyhtiö kuitenkin ilmoitti havainneensa korvauskäsittelyn yhteydessä, että rakennukselle oli vakuutusta haettaessa ilmoitettu väärä rakennusluokka. Tällä oli ollut olennainen vaikutus vakuutusmaksun määrään. Vakuutuskaudelta 1.1.2012 - 31.12.2012 peritty vakuutusmaksu oli ollut 1 454,80 euroa, kun se oikealla rakennusluokkatiedolla olisi ollut 2 550,60 euroa. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö ilmoitti vakuutusehtoihin vedoten korvaavansa vain 57 % vahingon määrästä. Vakuutusyhtiö vähensi korvauksesta vakuutusehtojen nojalla myös arvonlisäveron osuuden. Vakuutusyhtiö maksoi näin laskemansa 1 499 687,80 euron vakuutuskorvauksen pankille 8.8.2012.

Pankki, joka oli ilmoituksensa mukaan käyttänyt vakuutuskorvauksen kokonai­suudessaan Kiinteistö Oy T:n velan lyhentämiseen, vaati 14.12.2012 päiväämällään korvaushakemuksella panttioikeuden haltijana vakuutusyhtiötä suoritta­maan vakuutuskorvausta vielä jäljellä olleen saatavansa määrän eli 1 210 322,34 euroa. Pankki vetosi siihen, että sillä ei panttioikeuden saadessaan ollut tietoa väitetystä vakuutushakemuksen puutteellisuudesta. Tämän perusteel­la pankki katsoi olevansa oikeutettu täyteen vakuutuskorvaukseen.

Vaatimuksen johdosta vakuutusyhtiö lähetti 18.3.2013 pankille siirtoilmoitukseksi otsikoimansa asiakirjan, jossa se totesi olevansa pankille korvausvelvollinen mutta vähentävänsä vakuutuskorvauksesta arvonlisäveron osuuden. Raken­nuksen käyvästä arvosta lasketun veron määrä, omavastuu ja jo maksettu kor­vaus huomioiden yhtiö ilmoitti korvaavansa 1 094 227,65 euroa.

Vakuutusyhtiö katsoi olevansa velvollinen maksamaan sanotun määrän pantinhaltijalle tämän saatavien maksuun. Vakuutusyhtiö katsoi myös, että sillä oli vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin nojalla saman määräinen regressioikeus Kiinteistö Oy T:a kohtaan. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö vaati pankkia siir­tämään korvausta vastanvilta osin velkakirjalainaan perustuvat saatavansa ja, pankin ensisijaista vakuutusoikeutta rajoittamatta, siirrettävän saatavan vakuu­deksi luovutetut panttikirjat vakuutusyhtiölle.

Pankki ei suostunut vakuutusyhtiön vaatimukseen saatavan siirrosta ja panttikirjojen luovuttamisesta, koska se ei hyväksynyt arvolisävero-osuuden vähentä­mistä vakuutuskorvauksesta. Lisäksi kysymys siitä, oliko Kiinteistö Oy T mene­tellyt vakuutusta hakiessaan huolimattomasti vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentissa tarkoitetuin tavoin, oli riitainen. Pankin kieltäytymisen vuoksi va­kuutusyhtiö ei suorittanut ilmoittamaansa korvausta eikä antanut asiassa uutta korvauspäätöstä.

Valitus

Pankki, joka on ilmoittanut pitävänsä rakennuksen käypänä arvona 4 132 000 euroa, on vaatinut, että
1) sille maksettavasta käyvän arvon korvauksesta ei saa vähentää arvonlisäveron osuutta,
2) korvaus on maksettava ilman, että pankin saatavan ja niille asetettujen vakuuksien siirtämistä vakuutusyhtiölle edellytetään, ja että
3) vakuutusyhtiön on maksettava viivästyskorkoa vielä suorittamattomalle korvausosuudelle kuukausi siitä lukien, kun pankki oli 14.12.2012 vaatinut korva­uksen maksamista ja ilmoittanut vakuutusyhtiölle vilpittömästä mielestään.

Pankin mielestä vakuutusyhtiöllä ei ole vakuutusehtojen nojalla oikeutta vähen­tää pankille maksettavasta korvausmäärästä arvonlisäveron osuutta. Arvonlisäveron vähentäminen korvausmäärästä on vakuutusehdon 3.1.2.2 mukaan pe­rusteltua vain silloin, kun vakuutuskorvaus maksetaan arvonlisäverollisessa käytössä olevan rakennuksen arvonlisäverovelvolliselle omistajalle vakuutustapahtuman jälkeen jälleenrakennusta varten. Tällöin rakennuksen omistaja saa hyväkseen arvonlisäveropalautukset, jotka pienentävät vahingon määrää. Nyt on kyse käyvän arvon mukaisesta korvauksesta.

Mikään vakuutusehdoissa ei puolla tulkintaa, että vakuutusyhtiö voisi vähentää pankille maksettavasta korvauksesta ne arvonlisäverot, jotka on mahdollisesti palautettu Kiinteistö Oy T:lle ennen vakuutustapahtumaa rakentamisen yhtey­dessä. Ajatus siitä, että arvonlisäveropalautukset olisivat tulleet pankin hyväksi, oli perusteeton. Mahdolliset arvonlisäveropalautukset ovat vähentäneet vain vakuutustapahtumaa edeltäneitä rakennuskustannuksia. Niillä ei ole merkitystä arvioitaessa rakennuksen ja kiinteistön käypää arvoa hetkeä ennen vakuutustapahtumaa. Jos vakuutusyhtiön tarkoituksena on ollut, että vakuutuskorvauksesta voitaisiin vähentää rakennuksen aikaisemman tai nykyisen omistajan jopa vuosia ennen vakuutustapahtumaa saama arvonlisäveron palautus alkuperäisistä rakennuskustannuksista, siitä olisi tullut sopia vakuutusehdoissa.

Pankin mielestä vakuutusyhtiö ei voi vähentää pankille maksettavasta korvauk­sesta arvonlisäveroa, vaikka se jollain perusteella olisi ollut oikeutettu vähentä­mään sen Kiinteistö Oy T:lle maksettavasta vakuutuskorvauksesta. Vakuutussopimuslain 62 §:n ja vakuutusehtojen kohdan 3.2.3 mukaan pankki on itsenäi­nen vakuutuksenottaja. Se ei ole luottolaitostoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen, mikä on vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.2 mukaan edellytys arvonlisävero-osuuden vähentämiselle korvauksesta.

Pankki on katsonut, että vakuutusyhtiön vaatimus Kiinteistö Oy T:n allekirjoit­taman velkakirjan siirtämisestä ei perustu vakuutussopimuslakiin, maakaareen eikä vakuutusehtoihin. Mikään niistä ei velvoita pankkia siirtämään velkakirjaa vakuutusyhtiölle, varsinkin kun Kiinteistö Oy T on riitauttanut vakuutusyhtiön regressisaatavan kiistämällä menetelleensä huolimattomasti vakuutusta hakies­saan. Vakuutusyhtiön mahdollinen regressioikeus perustuu ainoastaan vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momenttiin ja se edellyttää näyttöä vakuutuksenottajan virheellisestä menettelystä vakuutuksenantajaa kohtaan.

Pankin velkakirja on oikeudelliselta luonteeltaan juokseva sitoumus. Mikäli pankki siirtäisi velkakirjan vakuutusyhtiölle siltä osin, kuin vakuutusyhtiö on vakuutuskorvausta maksanut, voisi vakuutusyhtiö periä pankille tekemänsä maksun takaisin Kiinteistö Oy T:ltä velkakirjan takaisinmaksuehtojen pe­rusteella eikä vakuutusyhtiön tarvitsisi osoittaa Kiinteistö Oy T:n menetelleen huolimattomasti vakuutushakemuksen tehdessään. Koska velkakirjaan liittyvän pantin arvo on merkittävästi alentunut vakuutustapahtuman johdosta, voisi va­kuutusyhtiö velkakirjaehdon 6.2. perusteella jopa irtisanoa lainan välittömästi kokonaisuudessaan takaisin maksettavaksi, koska velallisen liiketoiminta on la­kannut ja koska vakuuden arvo ei vakuutusyhtiön kannan mukaan kata velan määrää vakuutushakemuksen puutteen vuoksi.

Pankki on lausunut, että vakuutusyhtiön mahdollisessa regressioikeudessa on kyse vakuutusyhtiön ja Kiinteistö Oy T:n välisestä asiasta, johon pankki voi ei­kä sen tarvitse ottaa kantaa vakuutuskorvauksen saadakseen. Panttioikeuteen liittyvä ilmoitus tulee kuitenkin riitaisenakin ottaa vastaan.

Viivästyskoron osalta pankki on katsonut, että vakuutusyhtiöllä on viimeistään 6.8.2012 ollut käytössään vakuutuskorvauksen maksamiseksi tarvittava tieto. Vakuutusyhtiö oli tuolloin suorittanut maksun pankille ja sillä oli ollut tiedossa kaikki ne seikat, joiden perusteella vakuutuskorvaus olisi ollut kokonaisuudes­saan maksettavissa. Tämän vuoksi vakuutusyhtiön tulee maksaa viivästyskorkoa alkaen kuukausi siitä lukien, kun pankki oli 14.12.2012 vaatinut maksua, ilmoittanut olleensa tietämätön vakuutushakemuksen väitetystä puutteesta ja saatavansa sen hetkisen määrän. Vakuutusyhtiö ei ole missään vaiheessa kiistä­nyt pankin vilpitöntä mieltä. Vaatimus velkakirjan siirrosta on perusteeton eikä se voi olla perusteena viivästyskoron maksamatta jättämiselle.

Vakuutuksenottajan kuuleminen

Vakuutuslautakunta on lähettänyt pankin ratkaisupyynnön tiedoksi Kiinteistö Oy T:lle varaten tilaisuuden esittää asiassa kannanotto ja pyytäen ilmoittamaan, jos asia on joitain osin tuomioistuimen käsiteltävänä tai on tarkoitus saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Kiinteistö Oy T:n asiamies on lähettänyt lautakunnalle tiedoksi haastehakemuksen kiinteistöyhtiön vakuutusyhtiötä vastaan ajamasta kanteesta, jolla on muun muassa vaadittu käräjäoikeutta vahvistamaan, ettei vakuutusyhtiöllä ole ollut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella oikeutta alentaa 28.5.2012 sattuneesta vahingosta kiinnityksenhaltijalle kuuluvaa korvausta, sekä vahvis­tamaan, että vakuutusyhtiö on velvollinen suorittamaan lisäkorvausta pankille 1 214 891,78 euroa.

Haastehakemuksen perusteluina on muun muassa esitetty, että vakuutusyhtiön vaatimus saatavan ja panttikirjojen siirrosta ei ole perustunut vakuutussopimuslakiin, maakaareen eikä vakuutusehtoihin. Vaatimus on esitetty ilman asianmukaista korvauspäätöstä eikä lisäkorvausta kiinnityksenhaltijalle ole suoritettu.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on viitannut käräjäoikeudessa vireillä olevaan asiaan, jossa se on vastaajana ja Kiinteistö Oy T on kantajana. Vakuutusyhtiön mielestä pankin vaatimukset tulee jättää käsittelemättä lautakunnassa siltä osin kuin ne ovat asiasisällöllisesti samat kuin käräjäoikeudessa vireillä olevassa asiassa.

Siltä varalta, että lautakunta päättää käsitellä asian, vakuutusyhtiö on vastinees­saan ensin selostanut vakuutussopimuksen tekemiseen liittyviä seikkoja. Vakuutusyhtiö on myöntänyt, ettei asiassa ole ilmennyt, että pankki olisi ollut tie­toinen vakuutusyhtiölle annettujen tietojen virheellisyydestä. Siten pankki on oikeutettu vakuutusyhtiön yleisten sopimusehtojen 18.1 ja 18.2 kohtien ja vakuutussopimuslain 62 §:n ja 65 §:n 1 momentin nojalla saamaan vakuutusyhtiöltä Kiinteistö Oy T:ltä olevien saataviensa suorittamiseen enintään sen korvausmäärän, johon Kiinteistö Oy T:kin olisi ollut oikeutettu, mikäli oikeat tiedot olisi annettu.

Arvonlisäveron osuuden vähentäminen
Vakuutusyhtiö on viitannut vakuutussopimuslain 57 - 59 §:ään, erityisesti monivakuutusta koskevan 59 §:n ilmentämään rikastumiskieltoon. Yleisten vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.1 mukaan, kun vahingon määrä on selvitetty kohdassa 3.1.1 esitetyllä tavalla, niin maksettavan korvauksen suuruutta laskettaessa otetaan huomioon seuraavat tekijät seuraavassa järjestyksessä: arvonlisäveron vai­kutus, mahdolliset ikävähennykset, vakuutetun omavastuu, ehtojen ja suojeluohjeiden laiminlyönnin perusteella tehtävät korvauksen vähennykset. Näiden tekijöiden vaikutus maksettavaan korvaukseen kerrotaan kohdissa 3.1.2.2 ­3.1.2.4. Samojen yleisten vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.2 mukaan, jos vakuu­tettu on oikeutettu tekemään tavarasta tai palvelusta arvonlisäverovähennyksen, vähennetään korvausta laskettaessa vastaava arvonlisävero.

Pankki ei ole huomannut sitä, että vakuutusehtoa 3.1.2.1 sovelletaan sisältönsä mukaisesti aina ja siitä riippumatta, onko vahingon määrä määritelty kohdassa 3.1.1 jälleenhankinta-arvon vai käyvän arvon mukaisesti. Vakuutusehdossa 3.1.2.1 ei lausuta, että sen soveltaminen olisi rajattu vain tilanteisiin, joissa va­hingon määrä on arvioitu jälleenhankinta-arvon perusteella.

Pankin vaatima vakuutuskorvauksen laskentatapa johtaisi tässä tapauksessa sii­hen, että Kiinteistö Oy T saisi rakennuksen tuhouduttua arvonlisäverotus huo­mioiden palovakuutuskorvauksena paremman taloudellisen lopputuloksen kuin myydessään rakennuksen käypää arvoa vastaavalla kauppahinnalla. Lasken­tatapa johtaisi vakuutuksenottajan rikastumiseen vahinkotapahtuman johdosta. Arvonlisävero-osuuden vähentäminen rakennuksen käyvästä arvosta sen sijaan johtaa vakuutussopimuslain 57 - 59 §:ssä tavoiteltuun täyteen korvaukseen.

Kiinteistö Oy T on arvonlisäverovelvollinen kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta ja on aikanaan rakentamisen yhteydessä saanut hyväkseen arvolisäveropalautukset. Palautukset ovat tulleet välillisesti myös pankin hyväksi, koska niiden määrä on pienentänyt kokonaisrahoitustarvetta. Jos Kiinteistö Oy T olisi vahinkotapahtuman ajankohtana myynyt rakennuksen, se olisi tarkoittanut arvonlisäverotuksessa sitä, että Kiinteistö Oy T:n olisi katsottu lopettaneen kiinteistön arvonlisäverollisen käytön. Sen johdosta Kiinteistö Oy T olisi joutunut maksamaan takaisin rakentamisen yhteydessä saamiaan arvonlisäveropalautuksia. Tällöin Kiinteistö Oy T:n taloudellinen lopputulos olisi ollut rakennuksen myyntihinta vähennettynä palautettavilla arvonlisäveroilla.

Jos rakennus on tuhoutunut, ei aiemmin tehtyjä arvonlisäverovähennyksiä tar­vitse palauttaa. Vakuutusyhtiö on viitannut verohallituksen muistioon 14.12.2007 DN:o 1845 40/2007, kohta 43. Kiinteistö Oy T on arvonlisäverovelvollisena tehnyt aikanaan rakennuksesta arvolisäverovähennykset. Näitä rahoja ei tarvitse kiinteistön palaessa palauttaa verottajalle. Jos vakuutuksesta vielä korvattaisiin arvonlisäveron osuus, Kiinteistö Oy T saisi kyseisen summan kah­teen kertaan.

Pankki on esittänyt olevansa arvonlisävero-osuuden käsittelyn osalta itsenäinen vakuutuksenottaja, joka ei ole luottolaitostoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen. Pankilla on kuitenkin vain maakaaren 17 luvun 8 §:ään perustuva etuoi­keus siihen vakuutuskorvaukseen, jonka vakuutusyhtiö on ollut velvollinen vakuutussopimuksen perusteella vakuutuksenottajalle suorittamaan. Pankki on Kiinteistö Oy T:n vakuutuksen suhteen vakuutussopimuslain 62 §:n mukainen vakuutettu.

Vakuutusyhtiö katsoo olleensa oikeutettu laskemaan vakuutuskorvauksen mää­rän samojen perusteiden mukaan sekä vakuutuksenottajan että kiinnityksenhaltijan osalta. Ainoa ero on se, että tässä tapauksessa vakuutusta tehtäessä annettu­jen virheellisten tietojen johdosta vakuutusyhtiö on oikeutettu alentamaan vakuutuskorvausta, jos se suoritetaan vakuutuksenottajalle. Jos pankki ei ole ollut eikä sen olisi pitänytkään olla tietoinen tietojen virheellisyydestä, kyseistä vähennystä ei voida tehdä pankkia kohtaan. On riidatonta, että pankki vakuutettuna ei ole luottolaitostoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen, mutta sen asema arvonlisäverovelvollisuuden suhteen ei vaikuta vakuutuksenottajalle laskettavan korvauksen laskentatapaan.

Velkakirjojen ja vakuutuksien siirtäminen
Jos vakuutusyhtiö on velvollinen suorittamaan pankille myös sen osuuden vakuutuskorvauksesta, jonka se on virheellisten tietojen johdosta ollut oikeutettu vähentämään Kiinteistö Oy T:lle maksettavasta korvauksesta, vakuutusyhtiölle syntyy yleisten sopimusehtojen kohdan 14.22 nojalla, joka vastaa vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momenttia, takautumisoikeus vakuutuksenottajaa kohtaan siitä korvausmäärästä, jonka vakuutusyhtiö on joutunut kiinnityksenhaltijalle suorittamaan.

Takautumisoikeutta koskevien oikeusohjeiden ja yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti vakuutusyhtiö on edellyttänyt, että pankin vakuudenhaltijana saades­sa vakuutusyhtiön takautumisoikeutta vastaavalta osin maksun saatavastaan vakuutuskorvauksesta, pankki asettaa takautumisoikeuden määrää vastavalta osuudelta vakuutusyhtiön samaan oikeudelliseen asemaan päävelalliseen näh­den kuin minkälaisessa asemassa pankki itsekin oli päävelalliseen nähden.

Vakuutusyhtiö on perustanut vaatimuksensa oikeuskirjallisuudessa takautumisoikeuden laajuudelle ja asemalle annettuun sisältöön. Muun muassa teoksessa Hoppu - Hemmo (Vakuutusoikeus, WSOYPro 2006; sivut 280 - 281) on katsot­tu, että:
"Vahingonaiheuttaja ei ilman muuta vapaudu vahingonkorvaussäännösten mu­kaisesta vahingonkorvausvastuustaan sillä, että vakuutettu saa korvauksen vakuutuksenantajalta, vaan vakuutetun oikeus siirtyy vakuutuksenantajalle, joka saa takautumis- eli regressioikeuden vahingonaiheuttajaa kohtaan. Takautumisoikeuden perustuessa vakuutetun oikeuden siirtymiseen vakuutuksenantajalle tämä saa lähtökohtaisesti vahingonaiheuttanutta kohtaan samanlaisen oikeuden kuin vakuutetulla oli."

Kun pankin asema velalliseen vakuutuksenottajaan nähden oli turvattu kiinnitysvakuuksin, vakuutusyhtiö oli saadakseen pankin oikeutta vastaavan aseman Kiinteistö Oy T:iin nähden edellyttänyt, että pankilta vakuutusyhtiön korvauk­sen johdosta vapautuvat vakuudet kuuluvat vakuutusyhtiön takautumissaatavan vakuudeksi. Tämän mukaisesti vakuutusyhtiö oli vaatinut pankkia siirtämään vastaavalta osuudelta oman käärevelkansa ja sen vakuudet vakuutusyhtiölle.

Tältäkin osin vaatimus perustuu oikeuskirjallisuudessa (esimerkiksi edellä mai­nittu teos sivut 281 - 282) takautumisoikeuden laajuudelle ja asemalle annettuun sisältöön:
"Vakuutuksenantaja voi olla vakuutuksen nojalla vastuussa aiheutuneesta va­hingosta laajemmin kuin vahingonaiheuttaja on siitä vastuussa vahingonkorvaussäännösten nojalla. Maksettuaan vakuutetulle korvauksen vakuutuksenantajalle syntyy takautumisoikeus vahingonaiheuttajaa kohtaa vain sen vahingon osalta, jolta vahingonaiheuttaja on vahingonkorvaussäännösten nojalla vastuussa. Vakuutuksenantajan suoritettua vakuutetulle korvauksen vakuutetun oikeus vahingonaiheuttajaa kohtaa siirtyy vakuutuksenantajalle suoraan lain no­jalla eikä regressioikeuden syntyminen edellytä mitään siirtoa tai oikeustointa vakuutetun taholta. Oikeus siirtyy vakuutuksenantajalle sellaisena kuin se oli Vakuutetun "kädessä", jolloin vahingonkärsineen hyväksi olleet vastuusitoumukset - esimerkiksi pantti korvauksen suorittamiseksi - ovat voimassa myös vakuutuksenantajan takautumisvaateen hyväksi."

Näin ollen pankin väite, että vakuutusyhtiön vaatimukselta puuttuisi lainsäädännöllinen peruste, oli virheellinen. Kiinteistövakuutusten vakuutusehtojen kohdan 3.2.3 mukaan: "Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, jo­hon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, niin korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren, yrityskiinnityslain ja vakuutussopimuslain määräyk­siä."

Vakuutusyhtiö on viitannut vakuutussopimuslain 66 §:ään, maakaaren 17 luvun 8 §:ään ja vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momenttiin. Kun mainittujen lainkohtien mukaan kiinnityksenhaltijan tulee käyttää vakuutuskorvauksesta saamansa varat oman saatavansa maksamiseen, kiinnityksenhaltijan ollessa oikeutettu saamaan vakuutuksenantajalta suuremman korvausmäärän kuin vakuutuksenottaja olisi ollut oikeutettu, vakuutuksenantajan asema voidaan hyvin rinnastaa takaajan asemaan. Kiinnityksenhaltijalle suoritettavan maksuosuuden osalta vakuutuksenantajan asema on kiinnitysvelkojaan nähden hyvin samankaltainen kuin olisi vakuutuksenottajan takaajan asema.

Vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin mukaan vakuutuksenantajalla on takautumisoikeutensa nojalla oikeus periä vakuutuksenottajalta takaisin ne sum­mat, jotka vakuutuksenantaja mahdollisesti joutuu kiinnityksenhaltijalle suorit­tamaan yli sen korvausmäärän, jonka vakuutuksenantaja suorittaa vakuutuksenottajalle itselleen. Vakuutusyhtiöllä on siis regressioikeus vakuutuksenottajaa kohtaan osaan päävelkojalle maksetusta summasta.

Vakuutussopimuslain mukaisen takautumisoikeuden / takautumissaatavan tilanteessakin vakuutuksenantajalla on yleistä regressitilannetta vastaava oikeus saa­da hyväkseen velkojan hallussa olevat velallisen asettamat vakuudet. Mikään muukaan lainsäädäntö ei estä vakuutuksenantajaa regressivelkojan aseman saavutettuaan saamasta kiinnityksenhaltijalta samaa oikeutta velallisen antamiin vakuuksiin kuin kiinnityksenhaltijavelkojallakin on ollut. Tosin maakaaren mu­kaan kiinnityksenhaltijan hallussa olevan vakuusoikeuden siirtymisen edelly­tyksenä on käärevelan siirtyminen regressivelkojalle, sillä maakaaren 17 luvun 5§:n 2 momentin jälkimmäisen lauseen mukaan velkoja voi siirtää panttikirjat vain luovuttaessaan sen päävelan, jonka vakuudeksi panttikirjat on luovutettu.

Varmistaakseen, ettei yksinomaan pankille suoritettavaa korvausosuutta käytetä tosiasiassa Kiinteistö Oy T:n korvausosuuden täydennykseksi, vakuutusyhtiö on vaatinut pankkia käyttämään saamansa korvaussumman pankin saatavien mak­samiseen ja siirtämään pankilla olevat velkojan oikeudet ja vakuudet tältä osin vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö on siten edellyttänyt kyseisen korvausosuuden maksamiseksi, että pankki siirtää vakuutuskorvauksen ainoastaan kiinnityksenhaltijalle suoritettavaa loppuosaa vastaavasta määrästä saatavansa päävelalliselta vakuuksineen vakuutusyhtiölle.

Lainanottajaan nähden lyhentämisen ilman että saatavaa siirrettäisiin vakuutusyhtiölle, voidaan tulkita merkitsevän lainan poismaksua, joka vapauttaa lainalle alun perin pantatut vakuudet takaisin velallisen käyttöön. Tähän vakuutusyhtiö ei suostu, vaan edellyttää vakuutuksenottajaa kohtaan olevan regressisaatavansa vakuudeksi pankin hallussa olevia kiinnitysvakuuksia. Jotta vakuusoikeuksien siirto olisi Kiinteistö Oy T:iin nähden pätevä, vakuutusyhtiö on edellyttänyt pankilta vakuuksien siirron yhteydessä maakaaren 17 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti myös Kiinteistö Oy T:lta olevan saatavan siirtämistä.

Siltä osin kuin pankki on vedonnut Kiinteistö Oy T:n allekirjoittaman velkakir­jan luonteeseen juoksevana sitoumuksena vakuutusyhtiö viittaa velkakirjalain 15 §:ään. Sen mukaisen väitesuojan saamiseksi uuden velkojan on tullut saada velkakirja haltuunsa perustellussa vilpittömässä mielessä. Koska Kiinteistö Oy T on reklamoinut vakuutusyhtiölle vakuutuskorvaukseen tehdystä vähennyksestä väitettyjen virheellisten tietojen johdosta, vakuutusyhtiö katsoo, ettei se voi väittää olevansa vilpittömässä mielessä. Näin ollen vakuutusyhtiö ei saa velka­kirjan luovutuksensaajana parempaa oikeutta, kuin siirtäjällä oli ja Kiinteistö Oy T voi tehdä sitä vastaan kaikki samat väitteet, jotka se olisi voinut tehdä pankkia vastaan. Vakuutusyhtiö viittaa ratkaisuun KKO:1943-II-18. Pankin viittaamat velkakirjan takaisinmaksuehdot eivät poista velallisen velkakirjalain 15 §:n mukaista väitesuojaa.

Viivästyskoron osalta vakuutusyhtiö viittaa vakuutussopimuslain 70 §:n 1 momenttiin. Palovakuutuskorvausta on maksettu 1 449 687,80 euroa 8.8.2012. Pankki on 14.12.2012 pyytänyt kiinnityksenhaltijana vielä 1 210 322,34 euron korvauksen maksamista. Tämän osalta vakuutusyhtiö viittaa asiassa käytyyn viestien vaihtoon. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan ennen 30.1.2013 ei ole ollut selvää, mitä Kiinteistö Oy T ja pankki olivat keskenään sopineet kiinteis­tön jälleenrakentamisesta ja sen rahoittamisesta. Tämän vuoksi ei ollut maakaaren MK 17:8 §:ssä edellytetyllä tavalla selvää, kenellä oli oikeus korvaukseen, jolloin säännöksen mukaan vakuutuksenantajan on pidätyttävä korvauksen maksamisesta.

Siirtoilmoituksen lähettämisen 18.3.2013 jälkeen pankki on ilmoittanut 22.3.2013, että se ei voi allekirjoittaa siirtoilmoitusta, koska se ei hyväksy ar­vonlisävero-osuuden vähentämistä korvaussummasta eikä muutenkaan voi suo­raan siirtää velkakirjaa vakuutusyhtiölle asian riitaisuuden vuoksi. Pankki oli siis kieltäytynyt toimittamasta siirtoilmoitusta saatavastaan ja vakuuksista, mikä on maakaaren 17 luvun 5 §:n mukaisesti edellytyksenä sille, että pankki voi pä­tevästi siirtää Kiinteistö Oy T:n panttaamat vakuudet vakuutusyhtiölle. Koska pankki ei ole tähän päivään mennessä toimittanut vakuutusyhtiölle regressisaatavan perimiskelpoisuuden varmistamiseksi tarpeellista siirtoilmoitusta, vakuutussopimuslain 70 §:n mukaan vakuutusyhtiölle korvauskäsittelyyn varattu aika ei ole edes alkanut kulua.

Pankin lisälausuma

Lautakunnalle toimittamassaan lisälausumassa pankki on muun muassa ilmoit­tanut, että se ei ole asianosaisena käräjäoikeudessa vireillä olevassa asiassa eikä ratkaisun oikeusvoima tule miltään osin ulottumaan pankkiin. Koska pankki ei aio osallistua asiaan myöskään väliintulijana, käräjäoikeus ei voi ratkaista asiaa pankin osalta.

Käräjäoikeudessa on lisäksi kyse eri asiasta eli siitä, oliko kiinteistöosakeyhtiö syyllistynyt vakuutushakemuksessa tiedonantovirheeseen, ja siitä, kumman osapuolen kanta kiinteistön käypään arvoon on oikea. Näillä asioilla ei ole mer­kitystä Vakuutuslautakunnassa vireillä olevan asian kannalta. Toisen asianosaisen yksin vireille panema eri perusteisiin nojautuva kanne käräjäoikeudessa ei voi vaikuttaa toisen oikeuteen saada omaa asiaansa ratkaistuksi Vakuutuslautakunnassa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

1) Kysymys siitä, voidaanko pankin ratkaisupyyntöä käsitellä Vakuutuslautakunnassa

Ratkaisusuosituksen pyytäjänä puheena olevassa asiassa on panttivelkojana ole­va pankki. Erimielisyys koskee 28.5.2012 sattuneen palovahingon johdosta pankille maakaaren ja vakuutussopimuslain nojalla suoritettavan vakuutuskorvauksen määrää ja vakuutusyhtiön oikeutta vaatia itselleen vakuutetun asemassa olevan panttivelkojan hallussa olevia vakuuksia korvauksen maksamisen edelly­tyksenä. Lautakunta katsoo, että vakuutussopimuslain nojalla vakuutetun ase­massa olevalla pankilla on lautakunnan ohjesäännön perusteella oikeus pyytää lautakunnalta ratkaisusuositusta asiaan.

Lautakunnalle toimitettujen asiakirjojen mukaan vakuutuksenottajana olevan Kiinteistö Oy T:n ja vakuutusyhtiön välillä on käräjäoikeudessa vireillä palovahinkoa koskeva riita-asia, jossa on kyse siitä, oliko Kiinteistö Oy T vakuutussopimusta tehtäessä antanut vakuutusyhtiölle virheellisiä tietoja vakuutettavasta rakennuksesta, ja mitä on pidettävä sittemmin tulipalossa tuhoutuneen raken­nuksen käypänä arvona. Koska pankki ei ole lautakunnan saaman selvityksen perusteella osallisena oikeudenkäynnissä ja pankin ratkaisupyynnön kohteena ovat vain panttivelkojan asemaa koskevat kysymykset, joita ei kyseisessä oi­keudenkäynnissä käsitellä, lautakunta katsoo, että se voi antaa asiasta ratkaisusuosituksen.

2) Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

Vakuutussopimuslain 23 §:n 2 momentin mukaan, jos vakuutuksenottaja tai va­kuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

Vakuutussopimuslain 34 §:n (14.5.2010/426) 2 momentin mukaan, jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikea ja täydellinen tieto olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty oikean ja täydellisen tiedon pe­rusteella. Vähäinen poikkeama vakuutusmaksuissa ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.

Vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan, jollei toisin ole sovittu, omaisuutta kos­keva vakuutus on voimassa omistajan, omistuksenpidätysehdoin omaisuuden ostaneen, panttioikeuden ja pidätysoikeuden haltijan sekä muutoinkin sen hy­väksi, johon omaisuutta koskeva vaaranvastuu kohdistuu.

Vakuutussopimuslain 65 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja saa vedota korvauksen alentamiseksi tai epäämiseksi 62 §:ssä tarkoitettua vakuutettua kohtaan 23 tai 26 §:n säännöksiin vakuutuksenottajan tai toisen vakuutetun tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä vain, jos 62 §:ssä tarkoitettu vakuutettu en­nen vakuutustapahtumaa tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää vakuutuksenottajan tai toisen vakuutetun menettelystä.

Vakuutussopimuslain 66 §:n 1 momentin mukaan, milloin omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa henkilön hyväksi, jolla on saatavan vakuudeksi panttioikeus omaisuuteen, hänellä on, vaikkei saatava olisikaan erääntynyt, oikeus en­nen omistajaa saada maksu korvauksesta, jollei omistaja ole kohtuullisessa ajas­sa korjannut vahinkoa tai asettanut vakuutta sen korjaamiseksi. Mitä tässä sää­detään, on vastaavasti voimassa henkilön hyväksi, jolla on oikeus pidättää omaisuus erääntyneen saatavan vakuudeksi. 66 §:n 3 momentin mukaan kiinnityksenhaltijan oikeudesta saada maksu korvauksesta säädetään erikseen.

Vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin mukaan vakuutuksenantaja saa vaatia 62 §:ssä tarkoitetulle vakuutetulle suorittamansa vahinkovakuutuskorvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai 33 §:ssä tarkoi­tetulla henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt 4 luvussa säädetyn velvollisuuden. Vakuutuksenantaja saa takautumisoikeuden nojalla vaatia suoritetun korvauksen kokonaan, jos vakuutuksenantaja olisi 4 luvussa säädetyllä perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauk­sen. Jos korvausta olisi 4 luvussa säädetyllä perusteella alennettu, vakuutuksenantaja saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.

Maakaaren (540/1995) 17 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan velkojalla on oikeus saada pantatun kiinteistön vahingoittumisesta maksettavasta vakuutuskorvauksesta suoritus ennen saamisensa erääntymistä, jollei korvausta ole 2 momentin mukaan suoritettava kiinteistön omistajalle. Jos panttisaaminen on riitainen tai muutoin on epäselvää, kenellä on oikeus korvaukseen, vakuutuksenantajan on pidätyttävä korvauksen maksamisesta.

Pykälän 2 momentin mukaan kiinteistön omistajalla on oikeus nostaa vakuutuskorvaus, jos hän on kohtuullisessa ajassa korjannut vahingon tai asettanut vakuuden siitä, että korvaus käytetään vahingoittuneen kiinteistön uudistamiseen tai korjaamiseen. Omistajalla on oikeus nostaa korvaus myös silloin, kun kor­vauksen määrä on kiinteistön arvoon verrattuna vähäinen tai kun muutoin on ilmeistä, ettei korvauksen nostaminen heikennä velkojan mahdollisuutta saada suoritus saamiselleen.

Vakuutusyhtiön yleisten vakuutusehtojen kohdan 14.3 mukaan vakuutusyhtiö saa vaatia takaisin kohdassa 18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi va­kuutus on voimassa, suorittamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan 8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohdan 2.2 (tiedonantovelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Vakuutusyhtiö saa takautumisoikeuden no­jalla vaatia suoritetun korvauksen kokonaan, jos vakuutusyhtiö olisi kohdan 2.2 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohdan 2.2 perusteella alennettu, vakuutusyhtiö voi vaatia takaisin alen­nusta vastaavan osan korvauksesta.

Ehtokohdassa 14.3 viitattu vakuutusehtojen kohta 18.1 vastaa vakuutussopimuslain 62 §:ää. Yleisten vakuutusehtojen kohdassa 2.2 on lisäksi annettu vakuutussopimuslain 34 §:n 2 momenttia vastaava määräys.

Kiinteistövakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 3.1.2, Korvauksen määrä, alakohdan 3.1.2.1 mukaan, kun vahingon määrä on selvitetty kohdassa 3.1.1 esitetyllä tavalla, niin maksettavan korvauksen suuruutta laskettaessa otetaan huomioon seuraavat tekijät seuraavassa järjestyksessä:
- arvonlisäveron vaikutus
- mahdolliset ikävähennykset
- vakuutetun omavastuuosuus
- ehtojen ja suojeluohjeiden laiminlyönnin perusteella tehtävät korvauksen vä­hennykset
Näiden tekijöiden vaikutus maksettavaan korvaukseen kerrotaan kohdissa 3.1.2.2 - 3.1.2.4.

Vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.2 mukaan, jos vakuutettu on oikeutettu tekemään tavarasta tai palvelusta arvonlisäverovähennyksen, vähennetään korvausta laskettaessa vastaava arvonlisävero. Vakuutettu on korjaustyön tai hankittavan omaisuuden tilaajana ja lasku kirjoitetaan hänen nimiinsä.

Vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.3 mukaan, mikäli vakuutuskirjaan merkittyyn vakuutusehtoon sisältyy ikävähennysehto, tehdään ehdon tarkoittamissa vakuutustapahtumissa vahingon määrästä omaisuuden ikään perustuva vähennys.

Vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.4 mukaan korvauksen suuruutta laskettaessa va­hingon määrästä vähennetään vakuutuskirjaan merkitty vakuutetun omavastuuosuus.

Kiinteistövakuutuksen vakuutusehtojen korvauksen maksamista koskevien mää­räysten kohdan 3.2.3 mukaan, jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuu­teen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, niin korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren, yrityskiinnityslain ja vakuutussopimuslain määräyksiä.

3) Panttivelkojan oikeusasema ja vakuutusyhtiön oikeus vähentää korvauksesta arvonlisäveron osuutta vastaava määrä

Pankin oikeutta palovahingon johdosta maksettavaan vakuutuskorvaukseen vakuutuksenottajana olevan Kiinteistö Oy T:n panttivelkojana on vakuutussopimuslain 66 §:n 3 momentin mukaan arvioitava ensisijaisesti maakaaren (540/1995) 17 luvun 8 §:n 1 momentin perusteella. Panttioikeuden haltijana pankki on lisäksi vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan vakuutussopimuslakia sovellettaessa vakuutetun asemassa.

Sovellettaviksi tulevien lainkohtien mukaan pankilla on itsenäinen oikeus vakuutussopimuksen nojalla maksettavaan vakuutuskorvaukseen siten, että maakaaren mukaan pankilla on oikeus saada pantatun kiinteistön vahingoittumisesta maksettavasta vakuutuskorvauksesta suoritus jo ennen kuin sen saaminen päävelan ehtojen mukaan muutoin erääntyisi. Siitä huolimatta, että Kiinteistö Oy T olisi vakuutussopimusta tehtäessä laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa vakuutusyhtiötä kohtaan, minkä johdosta vakuutuksesta perittävä vakuutusmaksu oli mahdollisesti määritelty liian pieneksi, vakuutusyhtiö on myös vakuutussopimuslain 65 §:n mukaan velvollinen maksamaan sanotusta laiminlyönnistä tietämättömälle pantinhaltijalle täyden vakuutussopimuksen mukaisen vakuutuskorvauksen päävelan määrään saakka. Tätä vastuutaan vakuutusyhtiö ei olekaan kiistänyt.

Lautakunta katsoo, että vaikka pankilla pantinhaltijana onkin kuvattu etuoikeus vakuutuskorvauksen saamiseen vakuutusyhtiöltä, merkitsevät mainitut maakaaren ja vakuutussopimuslain säännökset poikkeusta vakuutussopimuslain 34 §:n (426/2010) 2 momentin osoittamasta pääsäännöstä. Sen mukaan, mikäli vakuutussopimusta on sen alusta rasittanut vakuutuksenottajan tiedonantovirhe, vakuutuksenantaja on velvollinen suorittamaan vain sen osuuden vakuutussopimuksen mukaisesta korvauksesta, joka vastaa virheen johdosta perityn liian al­haisen vakuutusmaksun ja oikean vakuutusmaksun suhdetta.

Lautakunnan näkemyksen mukaan mainitut poikkeussäännökset eivät merkitse sitä, että vakuutuksenantaja ei voisi muilta osin rajoittaa vastuutaan vakuutustapahtumasta sen mukaisesti kuin sen ja vakuutuksenottajan välisessä vakuutussopimuksessa alun perin sovituista sopimusehdoista johtuu. Pantinhaltija ei toi­sin sanoen voi vakuutusehdoista poiketen saada itselleen laajempaa oikeutta vakuutuskorvaukseen kuin vakuutussopimuslaissa olevan pantinhaltijan suojasäännöksen ulottuvuudesta johtuu. Kun vakuutussopimuslain 65 §:ssä säädetty pantinhaltijan suoja koskee vain saman lain 23 ja 26 §:ssä tarkoitettuja tilanteita, lautakunta katsoo, ettei säännös estä vakuutusyhtiötä vetoamasta vakuutussopimukseen sovellettavissa vakioehdoissa oleviin rajoituksiin myös vakuutuksenottajan sijasta korvauksen saajaksi tulevaa pantinhaltijaa kohtaan.

Tässä tapauksessa kysymyksessä olevaan kiinteistövakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.1 mukaan vakuutusyhtiöllä on korvausta laskiessaan oikeus vähentää korvauksesta arvonlisäveron määrää vastaava osuus. Ar­vonlisävero-osuuden vähentämisoikeus ei kuitenkaan ole ehdoton vaan se on vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.2 mukaan sidottu siihen, onko vakuutettu oikeu­tettu tekemään tavarasta tai palvelusta arvonlisäverovähennyksen.

Lautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan säännöstä sovelle­taan, ellei vakuutussopimuksessa ole toisin sovittu. Puheena olevaan kiinteistövakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdassa 3.2.3 on nimenomaisesti todettu, että jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, niin korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren, yrityskiinnityslain ja vakuutussopimuslain määräyksiä. Näin ollen vakuutukseen on sovellettava vakuutussopimuslain 62 §:ää sellaisenaan.

Vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan panttioikeuden haltijalla on vahinkovakuutuksessa suoraan lain nojalla itsenäinen vakuutetun asema. Vakuutussopimuslain 2 §:n 1 momentin 5-kohdan mukaan vakuutetulla tarkoitetaan sitä, jon­ka hyväksi vahinkovakuutus on voimassa. Siten panttioikeuden haltija ei lainkohdan mukaan vain "johda oikeuttaan" vakuutuksenottajalta. Vaikka vakuutussopimuslain 66 §:n 3 momentin mukaan kiinnityksenhaltijan oikeudesta saa­da maksu vakuutuskorvauksesta säädetäänkin erikseen, millä viitataan nykyisen maakaaren 17 luvun 8 §:ään, ei maakaaressa ole annettu etuoikeutta korvaukseen koskevien määräysten lisäksi tarkempia säännöksiä pantinhaltijan asemasta suhteessa vakuutussopimuksen määräyksiin. Lautakunta katsoo, ettei lainkohtia ole tämän vuoksi perusteltua tulkita niin, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut kiinteistöön kohdistuvan panttioikeudenhaltijan maakaareen perustuvan oikeusaseman heikommaksi kuin vakuutussopimuslain säännöksistä muutoin johtuu.

Selostetuista syistä ja koska tässä tapauksessa vakuutusyhtiön oikeus arvonlisäveroa vastaavan osuuden vähentämiseen maksettavasta vakuutuskorvauksesta on vakuutusehtojen kohdan 3.1.2.2 mukaan sidottu vakuutetun oikeuteen teh­dä vastaava vähennys omassa verotuksessaan, lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiöllä ole oikeutta vakuutussopimuslain 62 §:n vuoksi vähentää arvolisäveron osuutta vakuutetun asemassa olevalle pankille maksettavasta korvauksesta, kun pankki ei ole luottolaitostoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen.

4) Vakuutusyhtiön oikeus vaatia pankilta velka- ja panttikirjojen luovuttamista

Vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin nojalla vakuutuksenantajalle syntyy takautumisoikeus vakuutuksenottajaa kohtaan, jonka tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi vakuutuksenantaja on joutunut suorittamaan 62 §:ssä tarkoitetulle vakuutetulle vahinkovakuutuskorvauksen tai enemmän korvausta kuin vakuutuksenantaja olisi laiminlyönnin vuoksi ollut velvollinen maksamaan mainitulle vakuutuksenottajalle. Lainkohdassa mainittu takautumisoikeus syn­tyy suoraan lain perusteella eikä se vaadi 62 §:n nojalla korvaukseen oikeutetulta vakuutetulta erillistä oikeuden siirtämistä koskevaa tahdonilmaisua.

Vakuutussopimuslain säännöksessä sen paremmin kuin maakaaren 17 luvussakaan ei ole annettu tarkempia määräyksiä siitä, onko vakuutuskorvauksen saa­nut panttivelkoja velvollinen luovuttamaan hallussaan olevia velka- ja panttikirjoja vakuutuskorvausta vastaan vakuutuksenantajalle. Vakuutusyhtiön viittaamassa oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin omaksuttu se näkemys, että vakuutussopimuslain tarkoittamissa regressitilanteissa vakuutetun mahdollinen panttioikeus olisi voimassa myös vakuutuksenantajan takautumisvaateen turvaksi.

Maakaaren mukaista panttivelkojan asemaa käsittelevässä teoksessa (Havansi: Kiinteistöpanttioikeus uuden maakaaren järjestelmässä, Lakimiesliiton kustan­nus 1996) on myös puollettu näkemystä, jonka mukaan saamisestaan toiselta pantinantajalta tai takaajalta suorituksen saaneen panttikirjan haltijan vakuusasema olisi voimassa myös velan velallisen puolesta suorittaneen kolmannen pantinantajan hyväksi. Teoksessa on myös takaajan aseman osalta asetuttu kan­nalle, jonka mukaan vastaavasti panttioikeus on takaajan suorittaman maksun jälkeen voimassa hänen takautumissaatavansa hyväksi, kun päävelallinen on myös pantinomistaja.

Lautakunta katsoo, että myös vakuutuksenantajan maksaessa korvauksen vakuutuksenottajaomistajan sijasta kiinteistöpanttioikeudenhaltijalle, voidaan yhdenmukaisuussyistä puoltaa näkemystä, jonka mukaan vakuutusyhtiölle syntyisi oikeus ottaa mahdollinen omistajavakuutuksenottajaan kohdistuva takautumissaatavansa pantin arvosta. Vakuuksien siirtymisen puolesta puhuu myös se seikka, että maakaaren mukaan päävelan tultua suoritetuksi pantinhaltijalla ei enää ole velalliseen nähden oikeutta vaatia vastaavaa suoritusta velan vakuu­deksi haltuunsa luovutetusta pantista. Koska maakaaren mukainen panttikirja ei ole velkakirja, se ei sellaisenaan osoi­ta saamisoikeutta eikä sen hallinta synnytä saatavaa. Normaalissa velkasuhteessa velkojan panttioikeuden syntyminen edellyttää erillistä panttaustahdonilmaisua ja pantinsaajan ja (pantin antaneen) velallisen välistä saamisoikeutta, jonka vakuudeksi panttikirja luovutetaan. Koska tässä tapauksessa vakuutusyh­tiön mahdollinen saamisoikeus syntyy suoraan vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin nojalla, lautakunta katsoo, ettei panttioikeuden syntyminen kuiten­kaan edellytä erillistä tämän saamisoikeuden todentavaa velkakirjaa ja panttaus-tahdonilmaisua.

Samasta syystä pankki, jolle vakuutusyhtiö on vakuutuskorvausta suorittanut, ei myöskään ole velvollinen vakuutusyhtiön todetun oikeuden turvaamiseksi siirtämään vakuutusyhtiölle sen vaatimaa vakuutuksenottajan ja pankin välistä velkasuhdetta osoittavaa velkakirjaa. Lautakunta katsoo, että korvauksesta loppu­osan saadakseen pankin tulee kuitenkin luovuttaa vakuutusyhtiölle sen lain no­jalla syntyvän takautumissaatavan turvaamiseksi vakuutuskorvausta vastaava määrä vakuutuksenottajalta saamiaan panttikirjoja, jotka etuoikeusjärjestykseltään ovat pankin haltuun jääviä panttikirjoja huonommalla sijalla. Lautakunnan näkemyksen mukaan vakuutussopimuslain nojalla syntyvän takautumissaamisen turvaamiseksi tapahtuvassa panttikirjojen luovuttamisessa ei myöskään ole kyse vakuutusyhtiön viittaamasta maakaaren 17 luvun 5 §:n 2 momentin kieltämästä tilanteesta, jossa panttikirja luovutettaisiin ilman siihen liittyvää saamis­ta, kun sanottu saaminen tässä tapauksessa on jo lain nojalla olemassa.

5) Viivästyskorkoa koskeva vaatimus

Asian päättyessä edellä todetuin tavoin lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole velvollinen maksamaan pankin vaatimaa viivästyskorkoa, kun sille ei ollut luovutettu sen korvauksen maksamiseksi vaatimia panttikirjoja.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohta­ja Raulos, jäsenet Makkula, Nyyssölä, Sarpakunnas ja Sjögren sekä varajäsen Vainio. Sihteerinä toimi Isokoski.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Raulos
Sihteeri Isokoski