Tapahtumatiedot

Vahingonkärsinyt L.R. on kaatunut 15.1.1999, jolloin hän on saanut oikeaan polveensa venähdystyyppisen vamman. L.R:n kaatumisesta aiheutuneet vahingot korvattiin TV Oy:n vastuuvakuutuksesta. Toivuttuaan tästä oikean polven eturistisiteen repeytymästä L.R. palasi työelämään.

L.R:llä oli tämän jälkeen määräaikaisia työsuhteita, kunnes hän sai 23.6.2003 vakinaisen työn vammaisavustajana. Työsuhde päättyi 26.7.2003 työnantajan irtisanottua L.R:n, koska hän ei pahentuneen polvivammansa vuoksi kyennyt suoriutumaan kaikista työtehtävistään.

L.R. haki korvausta kiinteistönomistajan vastuuvakuutuksesta, jonka perusteella hänelle maksettiin korvausta hoitokuluista, kivusta ja särystä, pysyvästä viasta ja haitasta, kosmeettisesta haitasta sekä ansionmenetyksestä.

Vakuutusyhtiö korvasi L.R:lle kaatumisesta aiheutuneena ansiomenetyksenä 27.7.2003 – 31.7.2004 väliseltä ajalta työsopimuksen mukaisen palkan ja hänen saamansa työkyvyttömyyseläkkeen erotuksen. L.R:n työhistoria huomioiden vakuutusyhtiö arvioi ansionmenetyksen määrän 1.8.2004 alkaen L.R:n vuosien 1999 – 2002 keskiansioiden perusteella.

Asian käsittely Vakuutuslautakunnassa

L.R. oli tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen hänelle maksetun ansionmenetyksen määrästä ja pyysi asiassaan ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta.

Vakuutuslautakunta antoi 2.3.2005 asiassa ratkaisusuosituksen VKL 695/04, jonka mukaan vuotta 1999 ei tule ottaa ansiotason arvioinnissa huomioon, koska vahinko oli sattunut alkuvuodesta ja vahinkoa kärsinyt L.R. on toimitettujen lääkärinlausuntojen perusteella ollut ainakin koko kevään 1999 työkyvytön. Hänen ensimmäinen työsuhteensa vahingon jälkeen on alkanut 15.11.1999.

Vakuutuslautakunta katsoi, että sille esitetty selvitys huomioon ottaen, tulee L.R:n ansionmenetyksen määrä arvioida vuosien tulojen 2000 – 2002 perusteella.

Asian käsittely Vakuutuslautakunnan ratkaisun jälkeen

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen jälkeen L.R:lle maksettiin ansionmenetyskorvausta Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti ja elinkustannusindeksin nousua vastaavasti 15.6.2011 asti.

L.R. oli kuitenkin tyytymätön maksetun ansionmenetyskorvauksen määrään ja pyysi vakuutusyhtiötä tarkastamaan ansionmenetyskorvauksen perusteena käytetyn ansiotason.

Vakuutusyhtiön päätös

Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen, jonka mukaan vastuuvakuutuksen perusteella ansionmenetys korvataan ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Päätöksen mukaan ansionmenetyksestä korvataan tosiasiasiallisesti saamatta jäänyt ansiotulo. 

Vakuutusyhtiö toteaa päätöksessään, että L.R:n ansionmenetyskorvauksen perusteena käytettävä ansiotaso perustuu edelleen Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukseen, eikä yhtiöllä ole perusteita muuttaa sitä.

Päätöksen mukaan L.R:n vakiintunut ansiotaso on ollut vuoden 2011 tasossa 1.270,23 euroa kuukaudessa. Vuonna 2012 korvauksia korotetaan 3,57 % elinkustannusindeksin nousua vastaavasti siten kuin laissa eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannusindeksiin säädetään. Tällä perusteella maksettavan korvauksen lähtökohtana oleva tulo on 1.1.2012 alkaen 1315,57 euroa kuukaudessa.

Valitus

L.R. oli tyytymätön vakuutusyhtiön määrittämään ansionmenetyskorvauksen määrään ja pyysi asiassa ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta.

Valituksessaan L.R. kertoo, että hänellä on merkonomin koulutus ja että hän on lisäksi opiskellut Ruotsissa matkailualaa. L.R:lle 15.1.1999 sattunut vahinko on kuitenkin estänyt lisäopintojen suorittamisen. Valituksen mukaan L.R:n viimeinen työsuhde on ollut 23.6. - 26.7.2003 henkilökohtaisena avustajana, mutta työsuhde päättyi irtisanomiseen siitä syystä, ettei L.R. terveydentilansa vuoksi pystynyt suoriutumaan työtehtävistään. Palkkalaskelman mukaan L.R:n bruttopalkka on 1.7.2003 - 31.7.2003 ollut 1.699,11 euroa ja nettopalkka 1.327,51 euroa. L.R. on myös ollut kunnan palveluksessa hoitoapulaisena 29.11.2001 - 28.8.2002, jolloin hänen bruttoansionsa on ollut yhteensä 4.620,86 euroa eli noin 1.500,00 euroa kuukautta kohti.

Valituksen mukaan vakuutusyhtiön päätöksessään määrittämä korvauksen lähtökohtana oleva tulo, eli 1.315,57 euroa on kohtuuttoman pieni, kun otetaan huomioon L.R:n viimeisestä työsuhteestaan saama palkkatulo sekä lisäksi se, että tilastolähteiden mukaan 2000-luvun aikana keskiansiot ovat nousseet liki tuhannella eurolla kuukaudessa. Nousu on ollut suurinta yksityisellä sektorilla, jossa palkat ovat nousseet noin 48 %, kun taas valtiolla nousu on ollut 47 % ja kunnissa 41 %. Valituksen mukaan hoitoapulaisen keskimääräinen ansio on kunnassa noin 2.133,00 euroa.

Valituksessa todetaan, että vastuuvakuutuksen perusteella ansionmenetys korvataan ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Valituksen mukaan ei ole oikeudenmukaista, jos arvioinnissa tukeudutaan pelkästään tulotietoihin vuosilta 2000 - 2002, koska L.R. on tällöin ollut vajaakuntoinen, eikä sen vuoksi ole pystynyt työskentelemään täysipainoisesti. Myöskään pelkkä elinkustannusindeksiin sitominen ei riitä poistamaan edellä mainittua epäkohtaa.

Valituksessa todetaan lopuksi, että mikäli vahinkotapahtumaa ei olisi sattunut, olisi L.R. tänä päivänä todennäköisesti hoitoalalla ja saisi vähintään hoitoapulaisen palkka, joka olisi huomattavasti enemmän kuin 1.315,57 euroa.

Vakuutusyhtiön vastine

Vastineessaan vakuutusyhtiö toistaa asian tapahtumatiedot sekä tapauksen aiemmat käsittelyvaiheet.

Vastineen mukaan lähtökohtana vahingonkorvausoikeudessa on vahinkoa kärsineen saattaminen siihen asemaan, jossa hän olisi ollut, ellei vahinkoa olisi sattunut. Korvauksen määräämiseksi arvioidaan se ansiotulo, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Vahingon määrä on tällöin oletetun ja toteutuneen tapahtumainkulun erotus. Arvion perustana on yleensä vahinkoa kärsineen vakiintunut vuosiansiotaso vahinkohetkellä. Ansionmenetyksen osalta kysymys on usein, kuten tässäkin, nimenomaan arvioinnista, sillä varmuudella ei voida selvittää, mikä olisi vahinkoa kärsineen tulotaso, jos vahinkoa ei olisi lainkaan sattunut.

Vakuutusyhtiö toteaa, että käsillä olevassa tapauksessa ansionmenetyksen taso on perustettu korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2003:39 vahvistamalle linjalla, jonka mukaan korvausasioissa noudatetaan yleisesti käytäntöä, jonka mukaan jatkuvassa menetetyn ansion arvioinnissa tukeudutaan vahingon kärsinyttä koskeviin tulo- ja kulutietoihin riittävän pitkältä ajalta ennen vahingon tapahtumista sekä nuoren henkilön kohdalla arvioon urakehityksestä ilman vahinkotapahtumaa. Lisäksi yhtiö viittaa vastineessaan erinäisiin Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksiin, jotka tukevat mainittua käytäntöä. Vastineen mukaan oikeus- ja lautakuntakäytännöstä on havaittavissa, että ansionmenetyksenä korvataan vain todellisia kuluja ja toisinaan korvaukset joudutaan laskemaan henkilön keskimääräisten osoitettujen tulojen perusteella.

Vastineen mukaan ei jatkuvan ansionmenetyskorvauksen ollessa kyseessä ansiotasoa perusteta ammattiryhmän keskuudessa vallitseviin keskiansioihin taikka alan yleiseen ansiotason nousuun. Alan keskiansioita käytetään laskennan tukena ainoastaan silloin, kun kyse on nuoren henkilön (ammattiin valmistumaton) ansionmenetyskorvauksen määrän arvioinnista. Vakuutusyhtiö toteaa, että ansionmenetyskorvauksia koskevissa ratkaisuissa on vakiintuneesti katsottu, että vahinkoa kärsineen vahinkoa edeltänyt työhistoria on näyttö tulotason kehityskaaresta.

Vakuutusyhtiö toteaa, ettei L.R. ole valituksessaan esittänyt yhtään yksittäistä ajankohtaa, jonka perusteella vakiintunut tulotaso tulisi määritellä. Valituksen mukaan L.R:n vakiintunutta ansiotasoa ei voida perustaa tulotietoihin ennen 15.1.1999, koska tällöin huomiotta jää yleinen ansiotason nousu. Eikä arviointia voida perustaa myöskään tulotietoihin vahinkotapahtuman 15.1.1999 ja viimeisimmän työsuhteen välissä, sillä tuolloin L.R. on ollut vammastaan johtuen vajaakuntoinen, eikä tästä syystä ole pystynyt työskentelemään täysipainoisesti.

Yhtiö toteaa, että nyt käsillä olevassa tapauksessa L.R:n työsuhteet sekä ennen että jälkeen vahinkotapahtuman ovat olleet kestoltaan lyhyitä sekä määräaikaisia. Vakiintuneen tulotason määrittäminen tällaisessa tapauksessa joudutaan tekemään kohtuusarvioinnin pohjalta, eikä laskelmaa voida perustaa mihinkään yksittäiseen työsuhteeseen.

Vastineessaan yhtiö toteaa, että L.R. on koulutukseltaan merkonomi ja viestintäsihteeri, joka on vuonna 1989 hakeutunut töihin hoitoalalle hoitoapulaiseksi. Yhtiön näkemyksen mukaan vuonna 2001 L.R:lle sattunut työtapaturma on vaikuttanut heikentävästi hänen mahdollisuuksiinsa hakeutua hoitotehtäviin. Vuoden 2003 aikana L.R. on itse katsonut olevansa kykenemätön hoitoalan töihin.

Edellä mainitun perustein yhtiön käsityksen mukaan ei siten voida pitää selvitettynä, että L.R:n alentunut työkyky ylipäätään johtuisi yksin 15.1.1999 sattuneesta oikean polven vammasta. Koska L.R. on itse vuonna 2001 sattuneen työtapaturman jälkeen katsonut olevansa kykenemätön hoitoalan töihin, ei yhtiön mukaan voida pitää todennäköisenä, että hän 15.9.1999 aiheutunut vamma pois lukien, työskentelisi edelleen fyysisesti raskaissa hoitoalan tehtävissä.

Näin ollen yhtiö katsoo, ettei asiassa annettua korvauspäätöstä ansionmenetyksen määrästä tai laskentaperusteesta ole syytä muuttaa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisu

Lainkohta

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta.

Sovellettavat vakuutusehdot

Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 20.1 mukaan Vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjaan merkityn kiinteistön toiminnassa tai omistamisessa toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, kun

• vahinko todetaan vakuutuskauden aikana ja
• vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa vahingosta.

Ratkaisusuositus

Käsillä olevassa tapauksessa on kysymys L.R:lle 15.1.1999 sattuneen kaatumisvahingon perusteella maksettavasta ansionmenetyskorvauksesta ja ansiotason määrittämisestä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että L.R:n ansionmenetyskorvauksen määrää koskeva asia on ollut lautakunnan ratkaistavana jo aiemmin. Lautakunta on 2.3.2005 antanut asiassa ratkaisusuosituksen VKL 695/04. Ratkaisusuosituksessaan lautakunta katsoi, ettei vuotta 1999 ei tule ottaa ansiotason arvioinnissa huomioon, ja että L.R:n ansiomenetyksen määrä tulee arvioida vuosien 2000 – 2002 tulotason perusteella. Lautakunnalla käytettävissä olevan selvityksen mukaan vakuutusyhtiö on korvannut jatkuvan ansionmenetyksen ratkaisusuosituksen mukaisena sekä elinkustannusindeksin nousua vastaavasti 20.12.2011 asti.

Valituksessaan L.R. on kuitenkin katsonut ensinnäkin, että hänen tulotasonsa määrittäminen vuosien 2000 - 2002 palkkatason perusteella johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen, koska hän on tällöin ollut vajaakuntoinen, eikä sen vuoksi ole pystynyt työskentelemään täysipainoisesti.

Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei tapauksessa ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä taikka ratkaisukäytännössä hyväksyttyä perustetta, minkä perusteella 20.12.2011 annettua päätöstä ansionmenetyskorvauksen määrästä taikka laskentaperusteesta tulisi muuttaa. 

Lautakunta toteaa, että vahingonkorvauslain mukaan sillä, jolle on aiheutettu henkilövahinko, on oikeus saada korvausta tulojen vähentymisestä. Tulojen osalta tämä tarkoittaa vahingon kärsineen saattamista sellaiseen asemaan, jossa hän olisi ollut ilman vahinkoa. Ansionmenetyksen määrä arvioidaan vahingonkärsineen vakiintuneeksi katsottavan tulotason perusteella. Yleensä arvioinnin lähtökohtana on se ansiotulo, jota vahinkoa kärsinyt oli välittömästi ennen vahinkotapahtumaa saanut. Mikäli vahinkohetken tulot ovat kuitenkin olleet poikkeuksellisen suuret tai pienet taikka olosuhteet muuten poikkeukselliset, menetettyä ansiotuloa arvioitaessa olisi kuitenkin otettava huomioon vahinkoa kärsineen tulot riittävän pitkältä ajalta. Korvauksen suuruuden osalta vahingon kärsineellä on näyttövelvollisuus.

Vakuutuslautakunta toteaa, ettei käsillä olevassa tapauksessa ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella ratkaisusuosituksessa VKL 695/04 esitettyä ansiotulon arvioinnin perustana olevasta tulotasosta olisi syytä muuttaa.

Valituksessaan L.R. on myös katsonut, että korvauksen tarkastamista elinkustannusindeksin nousua vastaavasti siten kuin laissa eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannusindeksiin säädetään, ei voida pitää riittävinä vastaamaan palkkatason yleistä nousua kuluneen vuosikymmenen aikana. L.R:n näkemyksen mukaan hoitoapulaisen palkka olisi tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin indeksikorotuksen mukainen 1.315,57 euroa. Valituksen mukaan hoitoapulaisen keskimääräinen ansio kunnallissektorilla on 2.133 euroa.

Lautakunta toteaa, että ansionmenetyksen määrä arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Näin ollen vahingonkärsineen tulee pystyä näyttämään toteen mahdollinen positiivinen palkka- tai urakehitys nimenomaan omalla kohdallaan. Lautakunta katsoo, ettei yleistä ammattiryhmän keskiansiota taikka ansiotason nousua voi automaattisesti soveltaa yksittäiseen työntekijään, vaan olennaista on vahingonkärsineen esittämän näytön arvioiminen.

Vakuutuslautakunta ei ole käytettävissään olevan selvityksen perusteella voinut todeta, että L.R:n ansiot ylittäisivät vakuutusyhtiön päätöksessä 20.12.2011 määritetyn elinkustannusindeksillä korotetun korvauksen lähtökohtana olevan tulon, joka päätöksen mukaan oli 1.1.2012 lukien 1.315, 57 euroa kuukaudessa.

Edellä selostetuin perustein sekä käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön 20.12.2011 päivättyä korvauspäätöstä asianmukaisena eikä suosita sitä muutettavaksi.

Tämän ratkaisun antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Norros sekä jäsenet Eskuri, Korpiola ja Rusanen sekä varajäsen Hirviniemi. Sihteerinä toimi Hanén.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA