Lääninoikeuslääkärin 26.7.2005 antaman lausunnon mukaan vamma oli todennäköisesti syntynyt vakuutetun kaatuessa. Kuolemaa edeltäneenä aikana vakuutettu oli ollut alkoholin, unilääkkeen (tsopikloni) ja rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alainen. Erityisesti unilääkkeen veripitoisuus oli huomattavan korkea (lausunnon mukaan 0,7 mg/l, kun hoitoalueen pitoisuus ulottuu arvoon 0,1 mg/l). Veren alkoholipitoisuus oli 0.60 promillea.

 

Korvausta kuolemasta haettiin vakuutetun kuoleman varalta voimassa olleesta 4.3.2004 alkaneesta yksityistapaturmavakuutuksesta.

 

 

Vakuutetun omaisille 26.10.2005 antamassaan päätöksessä vakuutusyhtiö totesi kuolemantapauskorvauksen määrän olevan vakuutuskirjan mukaan 60.000,00 euroa. Vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaan korvaussumma puoliintuu, jos vakuutettu on 65 - 74 -vuotias tapaturman sattuessa.

 

Vakuutusyhtiö ilmoitti alentaneensa korvausta 25 % ehtokohdan 6.12 mukaan, koska vakuutettu on mitä ilmeisemmin aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta ollessaan vahinkotapahtuman aikoihin lääkkeiden huumaavan vaikutuksen alaisena ja tämä on mitä ilmeisemmin vaikuttanut vahingon syntyyn.

 

Edunsaajat kääntyivät asiassa Kuluttajien vakuutustoimiston puoleen, joka pyysi vakuutusyhtiöltä asian uutta käsittelemistä vedoten siihen, että vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaista korvausmäärän rajoittamista olisi pidettävä olennaisena, ja tiedustellen, oliko siitä ilmoitettu vakuutetulle. Asiasta ei ollut mainintaa 20.6.2005 päivätyssä vakuutuskirjassa. Vakuutusyhtiötä pyydettiin harkitsemaan ratkaisuaan uudelleen myös siltä osin kuin se oli vedonnut vakuutetun törkeään huolimattomuuteen.

 

Uudessa päätöksessään 17.3.2006 vakuutusyhtiö totesi, ettei sen mielestä vakuutusehtojen kohdan 5.3 rajoitusta voida pitää olennaisena. Mikäli näin olisi, vakuutusyhtiö totesi vakuutuksen myynnissä nimenomaisesti kiinnittäneensä jokaisen asiakkaan huomion tähän ehtoon. Näin oli myös nyt toimittu. Yhtiö viittasi lähettämäänsä markkinointikirjeeseen ja sen kääntöpuolella oleviin vakuutusehtoihin, joista vakuutuskorvauksen puoliintuminen 65­74 -vuotiailla ilmenee. Markkinointikirjeen lähettämisen jälkeen asiakasta lähestytään puhelimitse. Myyjillä on kirjallinen ns. puhelumalli, jonka mukaan he keskustelevat asiakkaiden kanssa. Kyseisen tapaturmavakuutuksen puhelumallissa on maininta siitä, että korvaustaso puoliintuu 65-74 -vuotiailla.

 

Vakuutettu oli vakuutusta ottaessaan jo 67-vuotias. Kyseisessä iässä tapaturmavakuutuksen saaminen on huomattavan vaikeaa. Toiset vakuutusyhtiöt eivät lainkaan myönnä tapaturmavakuutuksia ikäihmisille, kun taas toiset myöntävät vakuutuksia erilaisin rajoituksin. Vakuutusyhtiö pitää luonnollisena, että vakuutettu on huomioinut, miten hänen ikänsä vaikuttaa vakuutusturvaan, ja on hyväksynyt sen, että vakuutusturva puoliintuu. Vaihtoehtona olisi ollut jäädä ilman vakuutusturvaa.

 

Vakuutussopimuslain 6 §:ssä säädetään siitä, mitä asiakirjoja vakuutusyhtiön on annettava asiakkailleen vakuutussopimuksen tekemisen jälkeen. Näitä asiakirjoja ovat vakuutusehdot ja vakuutuskirja. Vakuutuskirjasta ilmenee vakuutuksen keskeinen sisältö. Vakuutuksen ottamisen jälkeen vakuutetulle on välittömästi lähetetty vakuutuskirja vakuutusehtoineen. Vakuutusehdoista vakuutettu on pystynyt toistamiseen tarkistamaan vakuutusturvansa laajuuden.

 

Tässä asiassa tulkinnanvaraista on kuitenkin, olisiko vakuutuskirjaan pitänyt merkitä vakuutusehto 5.3. Vakuutuksen ottamisaikaan ehtoa ei merkitty vakuutuskirjaan, mutta vuonna 2005 käytäntöä on muutettu ja ehto on lisätty vakuutuskirjaan. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan se, että vakuutuskirjassa ei ole ollut viittausta ehtoon 5.3, ei ole voinut vaikuttaa vakuutetun menettelyyn. Tältä osin yhtiö viittasi vakuutetun iästä vakuutussopimuksen tekohetkellä lausumaansa ja ylipäätään ikäihmisen mahdollisuuksiin saada vakuutusturvaa tapaturman varalta.

 

Vakuutusyhtiö katsoi noudattaneensa vakuutussopimuslain säännöksiä vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta.

 

Törkeän huolimattomuuden osalta vakuutusyhtiö totesi, että tapauksessa ei ole kysymys vahvasta humalatilasta vaan lääkkeiden tietoisesta yliannostuksesta ja lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksen aikaan saamisesta. Käsitys perustuu lääninoikeuslääkärin lausuntoon. Vakuutetun veren tsopiklonipitoisuus on ollut 0,7 mg/l. Tsopikloni on keskushermostoon vaikuttava lääke. Sairauskertomuksista käy ilmi, että ainoa vakuutetulle viime vuosina reseptillä määrätty keskushermostolääke on Imovane, joka sisältää juuri tsopiklonia. Lääkärin määräämä käyttöohje on ollut yksi (1) tabletti päivässä tarvittaessa.

 

Ruumiinavauksessa todettu korkea tsopiklonipitoisuus vastaa seitsemää (7) tablettia Imovanea. Vakuutetun veren tsopiklonipitoisuus ei siis ole ollut seurausta Imovanen käyttöohjeen mukaisesta lääkkeen käytöstä, eikä edes siitä, että hän olisi erehdyksessä ottanut ylimääräisen tabletin tai kaksi. Vakuutusyhtiö katsoi vakuutetun tietoisesti yliannostaneen Imovanea.

 

Vakuutetun veri on tsopiklonin lisäksi sisältänyt myös oksatsepamia (kauppanimet Oxepam tai Opamox) sekä tematsepamia (kauppanimi Tenox), jotka molemmat ovat rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä. Sairauskertomuksista ei ole löytynyt merkintää näistä lääkkeistä. Vakuutettu on siis yliannostanut Imovanea seitsemänkertaisesti ja yhdistänyt tätä muihin rauhoittaviin lääkkeisiin ja unilääkkeisiin sekä lisännyt lääkkeiden yhteisvaikutusta nauttimalla alkoholia. Vakuutusyhtiön lääkäriasiantuntija on käyttänyt tästä yhteisvaikutuksesta termiä lääkemyrkytys.

 

Vakuutusyhtiö katsoi, että vakuutettu on toiminut törkeän huolimattomasti, kun hän on tietoisesti lääkärin määräyksen vastaisesti yliannostanut rauhoittavia lääkkeitään ja yhdistänyt niitä unilääkkeisiin ja alkoholiin. Vakuutetun

on täytynyt ymmärtää, että näin suuri määrä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä yhteisvaikutuksessa alkoholiin huomattavassa määrin heikentää toimintakykyä, vaikuttaen muun muassa tasapainoon ja liikkumiskykyyn.

Asiakirja-aineistosta ei käy ilmi mitään äkillistä, ulkoista tai odottamatonta perustetta kaatumiselle. Päinvastoin aineisto osoittaa, että vakuutettu on menettelyllään aiheuttanut kaatumisen.

 

Vakuutetun menettely on otettu huomioon vakuutusyhtiön vastuuta alentavana tekijänä. Olosuhteet kokonaisuutena huomioon ottaen korvausta on kuitenkin kohtuusyistä alennettu vain 25 %.

Vakuutetun omaiset pyytävät asiasta lautakunnan lausuntoa. Heidän mielestään vakuutussumman puoliintuminen on erittäin olennainen seikka, eritoten tässä tapauksessa, kun missään vaiheessa ei ole edes teoriassa ollut mahdollisuutta saada vakuutuskirjaan näkyvästi kirjattua 60.000 euron korvausta. Siihen vetoaminen, että tapaturmavakuu­tuksen saaminen 67 vuoden iässä on huomattavan vaikeaa, ja että toiset vakuutusyhtiöt eivät lainkaan myönnä tapaturmavakuu­tuksia ikäihmisille, on tässä yhteydessä täysin epäoleellista. Vakuutusta on kuitenkin aktiivisin toimenpitein markkinoitu asiakkaalle.

 

Vakuutusyhtiö pitää luonnollisena sitä, että vakuu­tuksenottaja on huomioinut ikänsä vaikutuksen vakuutusturvaan ja hyväksynyt sen, että vakuutusturva puoliintuu (tai oikeammin pitäisi todellakin sanoa "oli jo vakuutusta otettaessa puoliintunut"). Tätä käsitystä ei kuitenkaan tue se seikka, että keväällä 2004, jolloin vakuutus tehtiin, vakuutettu oli kertonut entiselle vaimolleen lait­taneensa vakuutusasiansa kuntoon ja että kyseessä "onkin kun­non korvaus".

Vakuutuskirjoista voidaan nähdä, että ainakaan vielä kesäkuussa 2005 käytäntöä korvauksen puoliintumisehdon merkitsemisestä ei ollut muutettu. Lokakuun 2005 vakuutuskirjaan ehto oli lisätty erilaisella kirjasintyypillä. Lausunnonpyytäjien mielestä ehto on erittäin merkittävä, ja vakuutusyhtiön olisi ehdottomasti syytä merkitä se ainakin jokaisen 65 vuotta täyttäneen asiakkaan­sa vakuutuskirjaan.

 

Lausunnonpyytäjät haluavat myös, että kysymys törkeästä huolimattomuudesta tapaturman aiheuttamisessa selvitet­täisiin. He eivät tiedä, mitä sairauskertomuksia vakuutusyhtiöllä on ollut käytettävissä, mutta ovat täysin vakuuttuneet siitä, että vakuutettu ei ole voinut saada mitään keskushermostolääkkeitä il­man lääkärin määräystä. Vakuutusyhtiön vastineessa on asian kyseenalaistava sävy. Lausunnonpyytäjien ymmärtämän mukaan rauhoittavia lääkkeitä ei Suomessa myydä ilman lääkärin kirjoittamaa reseptiä. Lisäksi väite veren tsopiklonipitoisuuden määrän suorasta verrannollisuu­desta seitsemän tabletin tietoiseen yliannostukseen on kyseenalainen. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan kyseessä oli ristiriidatta tapaturmaksi luokitel­tava tapaus.

 

Vakuutusyhtiö viittaa vakuutuksen myyntitavasta esittämäänsä selvitykseen. Markkinointikirjeestä, puhelinmyynnin puhelumallista ja vakuutusehdoista käy selville, että vakuutuskorvaus puoliintuu 65-74 -vuotiailla. Vakuutuskorvauksen puoliintumissääntöä ei ole tietoisesti yritetty jättää pois vakuutuskirjasta, vaan päätettäessä, mitä tietoa vakuutuskirjan tulee sisältää, otetaan huomioon, mikä on olennaista tietoa vakuutuksesta "keskivertoasiakkaalle".

 

Sitä miten vakuutettu on saanut haltuunsa rauhoittavia lääkkeitä, ei ole selvitetty, eikä vakuutusyhtiö näin ollen kyseenalaista sitä, että ne olisivat lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä. Tällä väittämällä ei ole merkitystä asiayhteydessä. Tosiasia on, että oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen lausunnon mukaan vakuutetun verestä on löytynyt lääkeainepitoisuuksia keskushermostolääkkeestä (tsopiklonipitoisuus oli 0.7 mg/l vs. hoitoalue 0.1 mg/l) ja rauhoittavista sekä unilääkkeistä.

 

Vakuutetun poika löysi isänsä kuolleena kotonaan. Kuolemansyy on lääninoikeuslääkärin lausunnon mukaan aivojen kovakalvonalainen verenvuoto ja todennäköisenä pidetään, että tämä on seurausta kaatumisesta. Vakuutusyhtiö katsoo edelleen olevan törkeää huolimattomuutta tietoisesti yliannostaa ja yhdistää rauhoittavia lääkkeitä unilääkkeisiin ja alkoholiin. Vakuutuskorvausta on tämän vuoksi alennettu ja maksettu 75 % korvaussummasta.

 

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. 2 momentin mukaan tietoja ei tarvitse antaa, jos vakuutuksen hakija ei halua tietoja tai niiden antaminen tuottaisi kohtuutonta hankaluutta.

 

Vakuutussopimuslain 7 § 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle vuosittain tieto vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä. Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutuksenantajalla on tiedonantovelvollisuus sitä kohtaan, jolla on oikeus vaatia suoritusta vakuutuksenantajalta.

 

Saman lain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Mitä 1 momentissa säädetään, on 9 §:n 2 momentin mukaan vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

 

Vakuutussopimuslain 28 § 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa, jos vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. 28 § 3 momentin mukaan, jos vakuutettu tapaturmavakuutuksessa tai sairausvakuutuksessa on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, vakuutuksenantajan vastuuta voidaan alentaa sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.

 

Kysymyksessä olevaan vakuutukseen vahinkohetkellä sovellettujen vuodelta 2003 olevien vakuutusehtojen kohdan 5.1 mukaan vakuutus kattaa tapaturmaiset kuolemantapaukset, jotka sattuvat vakuutuskauden aikana. Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava, odottamaton tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta. Myös paleltuminen, auringonpistos, lämpöhalvaus ja hukkuminen ovat tapaturmia.

 

Vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaan, jos korvauksen saaja on 65-75 –vuotias, niin korvaus tapaturmaisesta kuolemasta puolitetaan.

 

Vakuutusehtojen kohdan 6.12 mukaan korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä, jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, esimerkiksi ollessaan vahinkotapahtu­man sattuessa alkoholin tai muun huumaavassa tarkoituk­sessa käytetyn aineen vaikutuksen alainen ja tämä seikka on olennaisesti vaikuttanut vahingon syntyyn tai määrään.

 

Erimielisyys koskee ensiksikin sitä, onko vakuutusyhtiö ollut oikeutettu rajaamaan vastuunsa vakuutetun kuoleman johdosta puoleen hänelle vakuutuskirjassa ilmoitetusta 60.000 euron vakuutussummasta sopimusehtojen kohtaan 5.3 vedoten. Tämän vuoksi asiassa on harkittava, mikä merkitys mainitulla sopimusehdolla on vakuutussopimuksen tuottamaan vakuutusturvaan ja sitä kautta vakuutusyhtiön laissa säädetyn tiedonantovelvollisuuden sisältöön. Sen jälkeen on arvioitava, oliko vakuutetun tullut vakuutusyhtiön antamien tietojen perusteella käsittää, että yli 65 -vuotiailla kuolemantapauskorvaus on vain puolet vakuutuskirjassa ilmoitetusta 60.000 euron vakuutussummasta.

 

Lautakunta toteaa, että vakuutuksesta suoritettavan vakuutussumman suuruus on keskeisesti sellainen vakuutussopimuslain 5 §:ssä mainittu vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeellinen tieto, joka vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Vakuutussopimuslain 7 §:n mukaan vakuutuksenantajan on lisäksi vuosittain lähetettävä vakuutuksenottajalle tieto vakuutuksen voimassa olevasta vakuutusmäärästä.

 

Vakuutusyhtiön mukaan vakuutusta on tarjottu vakuutetulle ensin markkinointikirjeellä ja sen jälkeen puhelinmyyntinä. Vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa täyttämisen osalta vakuutusyhtiö on vedonnut noudattamaansa markkinointitapaan sekä esittämäänsä selvitykseen mainitusta markkinointikirjeestä ja vakuutuksen puhelinmyynnissä käytetystä ns. puhelumallista. Puhelumallissa on sinänsä mainittu yhtenä myyntikeskustelussa kerrottavana seikkana korvaustason puolittuminen 65-75 -vuotiailla ja asia ilmenee myös markkinointikirjeestä.

 

Vakuutussopimuslain 5 §:ssä ei ole tarkemmin säädetty, millä tavalla ja missä yhteydessä vakuutuksenantajan on täytettävä laissa asetettu tiedonantovelvollisuutensa, kunhan se tapahtuu ennen vakuutussopimuksen päättämistä. Vakuutuksenantaja voi siis asianmukaisesti täyttää tiedonantovelvollisuutensa sekä kirjallisesti että suullisesti, esimerkiksi vakuutusten puhelinmyynnissä. Todistustaakka siitä, että vakuutussopimuslain mukainen tiedonantovelvollisuus on täytetty, on vakuutuksenantajalla.

 

Kuluttajalla ei ole yleistä velvollisuutta perehtyä postitse tilaamatta saamaansa suoramyyntimateriaaliin. Tämän vuoksi pelkästään se seikka, että vakuutusyhtiö oli lähettänyt vakuutetulle vakuutusta koskevan suoramyyntikirjeen, ei osoita, että vakuutettu olisi saanut vakuutuksesta kirjeessä mainitut tiedot, kun hänen ei ole selvitetty siihen perehtyneen. Näin ollen markkinointikirjeestä ilmeneville tiedoille ei voida antaa merkitystä asiaa ratkaistaessa.

 

Lautakunta toteaa, että vakuutuksenottajan on vaikea muodostaa oikeaa kokonaiskuvaa vakuutussopimuksen ehdoista ja ominaisuuksista pelkästään puhelimessa saamiensa tietojen perusteella. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että arvioitaessa vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden täyttymistä on puhelinmyynnissä annettavien tietojen selkeydelle asetettava ankarammat vaatimukset kuin tehtäessä vakuutussopimus kirjallista vakuutuksenottajalle luovutettavaa aineistoa apuna käyttäen.

 

Näytön esittäminen suullisten - esimerkiksi puhelinmyynnissä annettujen -tietojen tarkemmasta sisällöstä on yleensä vaikeaa, ellei myyntikeskustelua nauhoiteta. Nämä vaikeudet eivät kuitenkaan ole peruste alentaa näyttökynnystä tiedonantovelvollisuuden täyttymisestä vakuutuksenantajan hyväksi. Jos vakuutuksenantaja ei riittävästi huolehdi markkinointi- ja myyntitapahtumiensa dokumentoinnista, se kantaa itse siitä aiheutuvan riskin. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö ei ole esittänyt mitään selvitystä vakuutetun kanssa käydyn myyntikeskustelun kulusta ja sisällöstä.

 

Lautakunta katsoo, ettei pelkän yleisen puhelinmyyntimallin perusteella voida katsoa näytetyn, että vakuutuksen 30.000 euron vakuutussummasta oli annettu vakuutetulle riittävän selkeästi tieto ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Vielä vakuutetun osoitteella 20.6.2005 lähetetyssä vakuutuskirjassa on ilmoitettu kuolemantapaussumman suuruudeksi 60.000 euroa. Vakuutettu on kuitenkin jo sopimusta tehtäessä ollut sen ikäinen, ettei vakuutusyhtiönkään mukaan hänelle ilmoitetun suuruista korvausta ollut enää määrä vakuutuksesta maksaa. Vakuutusyhtiö on ilmoittanut muuttaneensa vakuutuskirjojen sisältöä vasta tämän jälkeen. Näin ollen lautakunta katsoo vakuutusyhtiön laiminlyöneen asiassa myös vakuutussopimuslain 7 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa.

 

Vakuutuksenantajalle asetettu tiedonantovelvollisuus merkitsee vakuutussopimuslain 9 §:n perusteella sitä, että mikäli vakuutusta markkinoitaessa vakuutuksenantajan vakuutuksenottajalle antamat tiedot ovat olleet puutteellisia, virheellisiä tai harhaanjohtavia, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Lautakunta katsoo edellä selostamillaan perusteilla ja vakuutussopimuslain 9 §:n nojalla, että korvaus vakuutetun kuolemasta tulee maksaa vakuutusehtojen kohdan 5.3 määräyksen estämättä 60.000 euron vakuutussumman mukaisena.

 

Lautakunta toteaa vielä, että vakuutukseen vahinkohetkellä sovellettujen vuodelta 2003 olevien vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaan, jos korvauksen saaja on 65-75 –vuotias, niin korvaus tapaturmaisesta kuolemasta puolitetaan. Kun vakuutusyhtiö ei ole esittänyt selvitystä siitä, että kukaan vakuutuksen kuolemantapaussumman saajista olisi 65-75 -vuotias, lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiöllä tämänkään vuoksi olisi oikeutta alentaa vakuutetun kuoleman johdosta maksettavaa korvaussummaa vakuutusehdon 5.3 perusteella.

 

Vakuutussopimuslain 28 §:n 3 momentissa, jota on käsiteltävään asiaan sovellettava pakottavana, on säädetty tapaturma- ja sairausvakuutuksessa korvauksen alentamisen edellytykseksi vakuutetun törkeä huolimattomuus. Kynnys korvauksen alentamiselle on siten asetettu erittäin korkealle.

 

Voimassa olevan oikeuden ja vakuutussopimuslain perustelujen mukaan törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta. Törkeästä huolimattomuudesta voi olla kyse esimerkiksi tilanteessa, jossa vakuutettu laiminlyömällä tietoisesti normaalit varotoimet saa aikaan suuren vahingonvaaran. Törkeänä huolimattomuutena voidaan pitää lähinnä tilanteita, joissa vakuutettu ryhtyy esimerkiksi merkittävässä humalatilassa tehtävään, joka normaalioloissakin vaatii suurta huolellisuutta.

 

Sen sijaan se kysymyksessä olevien vakuutusehtojen kohdassa 6.12 mainittu seikka, että vakuutettu on ollut vahingon sattuessa alkoholin tai muun huumaavassa tarkoituksessa käytetyn aineen vaikutuksen alaisena, ei ole yksinään peruste pitää vahingon syynä vakuutetun törkeää huolimattomuutta. Vakuutussopimuslain 3 §:n mukaan sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä muun vakuutetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan vahingoksi taikka vakuutuksenottajana olevan kuluttajan vahingoksi, on mitätön. Näin ollen vakuutusyhtiöllä ei ole tässä tapauksessa oikeutta vedota vakuutusehtojen kohtaan 6.12, mikäli se johtaisi ankarampaan lopputulokseen kuin vakuutussopimuslain 28 §:stä seuraa.

 

Tässä tapauksessa törkeä huolimattomuus merkitsisi sitä, että vakuutettu olisi ottanut uni- ja rauhoittavia lääkkeitä sekä alkoholia tilanteessa, jossa hänen olisi pitänyt tietää sen aiheuttavan ilmeisen riskin joutua kuolemaan johtavan tapaturman uhriksi. Mitään selvitystä siitä, mistä syystä ja missä tarkoituksessa mainittujen lääkeaineiden liiallinen ottaminen on tapahtunut, ei ole asiassa kuitenkaan esitetty. Kun tapaturma lisäksi on sattunut vakuutetun kaaduttua normaaleissa kotioloissa lautakunta katsoo, ettei sen syynä ole osoitettu olleen vakuutetun törkeä huolimattomuus yksin ruumiinavauksessa todettujen veren lääkeaine- ja alkoholipitoisuuksien perusteella.

 

Tämän vuoksi lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiöllä ole ollut perustetta alentaa vakuutetun kuolemasta maksettavaa korvausta vakuutussopimuslain 28 §:n 3 momenttiin vedoten. Vakuutuksen edunsaajille tulee siten maksaa edellä lausunnon kohdassa 1 mainitun mukainen täysimääräinen korvaus.