Tapahtumatiedot

10.10.2005 tehdyn vahinkoilmoituksen mukaan vakuutettu A:n hallinnassa olleen henkilöauton matkustamo syttyi 9.10.2005 noin klo 2.00 tuleen. Poliisin tultua paikalle selvisi, että ajoneuvo oli syttynyt matkustamosta tuleen ja palo oli ilmeisesti hapenpuutteen vuoksi sammunut. Oikea etusivulasi oli rikki mahdollisesti matkustamoon syntyneen paineen johdosta. Lasin palasia oli lentänyt vieressä olleen ajoneuvon päälle ja sen yli. Vasemman puoleiset sivuovet olivat myös vääntyneet yläosasta. Ajoneuvossa oli voimakas bensiinin haju. Paikalla ollut pelastuslaitoksen työntekijä irrotti akun johdon. Vahingosta poliisille ilmoittanut henkilö kertoi kuulleensa parkkipaikalla ”tussahduksen” ja nähneensä leimahduksen autosta. Paikalle tullut B kertoi ajaneensa autoa ja pysäköineensä sen noin klo 24.00 aikaan. Ajoneuvon omistaja oli B:n isän ystävä ja auto oli ollut B:llä lainassa.

A haki auton vahingoista korvausta vapaaehtoisesta autovakuutuksesta.

Asian käsittely vakuutusyhtiössä

Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen 2.2.2006. Yhtiö totesi, ettei auton ovien karmeissa tai vasemman etuoven lukkosylinterissä ollut tavattu murtojälkiä. Auton avaimet olivat olleet A:n ja B:n hallussa, eikä niistä ollut kopioita. Poliisin tutkintailmoituksen tiedot viittasivat palon syttymiseen auton sisältäpäin, minkä lisäksi autosta oli löytynyt poliisin ilmoituksen mukaan osittain palanut, bensiiniä sisältänyt pyyheliina matkustajan istuimelta. Bensiiniä oli löytynyt myös istuimen niskatuesta. Vakuutuksenottaja A tai häneen samastettava B eivät olleet kyenneet esittämään mitään selvitystä siitä, miten bensiiniä sisältänyt pyyhe oli joutunut autoon. Yhtiö katsoi, että vahinkotapahtumasta saadut tiedot viittasivat siihen, että pyyhe oli jätetty autoon ennen ovien lukitsemista. Tällä perusteella yhtiö katsoi, että vahinko oli aiheutettu tahallisesti joko vakuutuksenottaja A:n tai häneen samastettavan henkilön toimesta.

Asia eteni sittemmin B:n osalta rikosasiana käräjäoikeuteen, joka hylkäsi törkeää vahingontekoa koskevan syytteen näyttämättömänä tuomiossaan 1.4.2009. Tuomion jälkeen A kääntyi uudelleen vakuutusyhtiön puoleen 14.5.2009 päivätyllä kirjeellä ja pyysi asian uutta käsittelyä käräjäoikeuden tuomion perusteella. Vakuutusyhtiön korvauslakimies ilmoitti A:lle sähköpostitse 4.6.2009, että asiassa ei tulla antamaan uutta päätöstä, koska yhtiötä vastaan ei ollut nostettu asiassa kannetta kolmen vuoden määräajassa.

Valitus

A pyytää asiassa Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta. A katsoo, että hän on voinut tehdä vakuutusyhtiölle oikeudellisesti menestyvän korvaushakemuksen vasta sitten, kun käräjäoikeuden rikosasiaa koskeva ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi. Näin ollen yhtiön olisi tullut käsitellä vahinko sen sijaan, että se on 4.6.2009 ilmoittanut, ettei asiaa käsitellä uudelleen.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö toteaa antaneensa asiassa korvauspäätöksen 2.2.2006. A:lla on ollut mahdollisuus hakea korvausta vakuutuksen perusteella sekä muutosta yhtiön tekemään päätökseen riippumatta käynnissä olleesta rikosoikeudenkäynnistä. Rikosprosessin päättymisellä 1.4.2009 ei ole ollut vaikutusta päätökseen.

Yhtiö katsoo lisäksi edelleen, että vahingon on aiheuttanut tahallaan joko A tai häneen samastettava henkilö. Myös käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että auto on sytytetty tuleen siten, että palo on sytytetty ajoneuvon sisältä.

4.6.2009 lähetetyn sähköpostivastauksen jälkeen seuraava yhteydenotto A:lta on Vakuutuslautakunnalle lähetetty valitus. Yhtiö katsoo, että A:n oikeus hakea korvauspäätökseen muutosta on vanhentunut.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Lainsäädäntö

Vakuutussopimuslain 30.1 §:n mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Lain 33.1 §:n mukaan mitä edellä säädetään vakuutetusta, kun kysymys on vakuutustapahtuman aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamisvelvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön:

1) joka vakuutetun suostumuksella on vastuussa vakuutuksen kohteena olevasta moottorikäyttöisestä tai hinattavasta ajoneuvosta, aluksesta taikka ilma-aluksesta;

2) joka omistaa vakuutetun omaisuuden yhdessä vakuutetun kanssa ja käyttää sitä yhdessä hänen kanssaan; tai

3) joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan.

Vakuutussopimuslain 73.1 §:n (sellaisena kuin se oli vahingon sattuessa) mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Lain 74 §:n mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Kanne voidaan nostaa myös kantajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kyse vakuutussopimuslain 73 §:n mukaisesta korvausvaatimuksen esittämisajankohdasta ja vanhentumisesta sekä 74 §:n mukaisesta kanneajasta.

Vakuutuslautakunnan käytössä olevien selvitysten mukaan vakuutettu A on ilmoittanut vakuutusyhtiölle autonsa palovahingosta 10.10.2005. Vakuutusyhtiö on 2.2.2006 antanut asiassa kielteisen korvauspäätöksen katsoen, että auton on sytyttänyt tahallaan palamaan joko A tai häneen samastettava henkilö. B:tä, jolla auto oli vahingon sattuessa ollut lainassa, syytettiin sittemmin käräjäoikeudessa tapahtumiin liittyen törkeästä vahingonteosta. Asiassa annettiin 1.4.2009 vapauttava tuomio. A on katsonut, että hänellä on tosiasiassa ollut tieto mahdollisuudestaan saada korvausta vasta tämän tuomion lainvoimaistuttua. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen korvausvaatimuksen esittämisaika ei siten ole voinut edes alkaa tätä aiemmin. Vakuutusyhtiö on kuitenkin ilmoittanut sähköpostissaan 4.6.2009, ettei asiaa oteta uuteen käsittelyyn, koska vakuutussopimuslain 74 §:n mukainen kanneaika on kulunut umpeen.

Vakuutuslautakunta toteaa, että käräjäoikeuden B:tä koskevassa asiassa antama tuomio on koskenut rikosasiaa. Vakuutusyhtiö tekee korvausratkaisunsa itsenäisesti eikä rikosasiassa annetulla tuomiolla ole oikeusvoimavaikutusta arvioitaessa vahingon korvattavuutta vapaaehtoisesta autovakuutuksesta. Näin ollen tuomio rikosasiassa ei lautakunnan näkemyksen mukaan ole ollut sellainen välttämätön selvitys, jota ilman A ei olisi voinut hakea korvausta vakuutuksesta. Korvaushakemus on muutenkin tehty vakuutusyhtiölle jo 10.10.2005.

Kanne vakuutusyhtiön antaman korvauspäätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vakuutettu on saanut tiedon päätöksestä ja tästä määräajasta. Vakuutuslautakunnan käytössä olevien selvitysten mukaan vakuutusyhtiö on antanut A:lle asiassa korvauspäätöksen muutoksenhakuohjeineen 2.2.2006. Kun A on uudelleen kääntynyt asiassa yhtiön puoleen 14.5.2009 päivätyllä kirjeellä, kanneaika on jo kulunut umpeen. Yhtiö on 4.6.2009 ilmoittanut, ettei se anna asiassa uutta korvauspäätöstä. Vakuutuslautakunta katsoo, että A on menettänyt oikeutensa hakea muutosta yhtiön korvauspäätökseen. Näin ollen lautakunta ei käsittele itse korvauskysymystä.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Melander, jäsenet Sario, Siirala ja Uimonen sekä varajäsen Rantala. Sihteerinä toimi Laine.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA