Vakuutuksen kohteena oleva Toyota Corolla –henkilö­auto vaurioitui kahdessa peruutusonnettomuudessa 7.2.2007 ja 8.2.2007. Auton omistajaksi ja haltijaksi on merkitty lausunnonpyytäjä A. Autoa ajoi onnettomuuksien aikaan hänen toisessa kaupungissa asuva poikansa B.

 

 

Vakuutusyhtiö viittaa vakuutuksenhakijan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuutta koskeviin yleisiin sopimusehtoihin. Ajoneuvo oli ostettu A:n nimiin, mutta sen todellinen käyttäjä on ollut hänen poikansa B. Jos auton käyttäjä olisi tullut ilmi vakuutuksen tekohetkellä, vakuutusta ei olisi myönnetty.

 

Vakuutusyhtiö katsoo, että sille on annettu virheellinen tieto auton oikeasta käyttäjästä, minkä vuoksi vakuutussopimus ei ole sitä sitova.

 

A kertoo, että auto on ollut ajoittain hänen poikansa B:n käytössä. A on itse maksanut kolarivaurioiden korjaamisen ja katsoo, että vakuutusyhtiön tulisi maksaa asiassa korvaus.

 

 

Yhtiö viittaa korvauspäätökseensä ja katsoo, että kyseessä on ns. bulvaanitapaus, jolloin vakuutussopimuslain mukaan vakuutussopimusta ei ole lainkaan syntynyt yhtiön ja vakuutuksenottaja A:n välille.

 

 

Lautakunta pyysi vakuutusyhtiötä täydentämään vastinettaan. Lautakunnalle ei ollut toimitettu selvitystä vakuutuksen ottamistilanteesta tai siitä, mitä lausunnonpyytäjältä tuolloin kysyttiin ja mitä hän vastasi. Lautakunta pyysi lisäselvitystä seuraavista kysymyksistä:

 

-         Miten ja milloin vakuutus otettiin?

-         Kysyttiinkö lausunnonpyytäjältä tuolloin, kuka autoa käyttää?

-         Täyttikö lausunnonpyytäjä kirjallisen vakuutushakemuksen, jonka voisi toimittaa lautakunnalle?

-         Mikä osoittaa, että auto todella oli vakituisesti B:n käytössä?

-         Minkä vuoksi vakuutusta ei olisi lainkaan myönnetty, jos B:n nimi olisi mainittu?

 

Lisävastineessaan vakuutusyhtiö toteaa, että A oli 2.2.2007 ollut tekemässä ko. ajoneuvolle autovakuutusta katsastuskonttorilla. Sieltä on oltu yhteydessä vakuutusyhtiöön ja varmistuttu siitä, että vakuutus voidaan myöntää. Vakuutus on myönnetty, koska A on merkitty vakuutushakemukseen auton omistajaksi ja haltijaksi, eikä vakuutuksen myöntämiselle ollut muita esteitä.

 

B:lle mainittua vakuutusta ei olisi myönnetty hänen taloudellisesta asemastaan käytettävissä olevien tietojen perusteella. B on kertonut vakuutusyhtiön edustajalle, että auto pantiin hänen isänsä A:n nimiin, mutta hän todellisuudessa käyttää ko. autoa. A puolestaan on kertonut yhtiön edustajalle, että hänellä on kaksi autoa, mutta ko. Toyota Corolla on hänen poikansa käytössä.

 

 

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

 

Lain 23 §:n mukaan jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.

 

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

 

Tapauksessa on riitaa siitä, onko lausunnonpyytäjä A autovakuutusta ottaessaan vilpillisesti laiminlyönyt vakuutussopimuslain 22 §:n mukaista tiedonantovelvollisuuttaan ja onko autovakuutussopimus vakuutusyhtiötä sitova.

 

Esitetyn selvityksen perusteella A:lla on kaksi autoa, joista nyt kyseessä oleva Toyota Corolla on ollut hänen poikansa B:n käytössä. Vakuutusyhtiö katsoo tiedonantovilpin olleen siinä, että vakuutusta otettaessa yhtiölle ei kerrottu, että B on auton vakituinen käyttäjä.

 

Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus tarkoittaa velvollisuutta vastata oikein niihin kysymyksiin, jotka vakuutuksenantaja vakuutusta haettaessa esittää. Yleensä autovakuutusta haettaessa hakijalta kysytään, tai hakijalta mitään kysymättä ajoneuvorekisteritietojen perusteella vakuutushakemukseen automaattisesti merkitään, ajoneuvon omistaja- ja haltijatieto. Lautakunnan käsityksen mukaan auton käyttäjää ei yleensä kysytä nimenomaisesti.

 

Vakuutuslautakunta katsoo, että kuluttajalle voi olla epäselvää, mitä haltijalla vakuutushakemuksessa tarkoitetaan ja mikä sen tiedon merkitys on vakuutusyhtiölle. Yleensäkään kuluttajan ei voi edellyttää pystyvän arvioimaan sitä, minkälaiset tiedot ovat vakuutusyhtiölle merkityksellisiä.

 

Selvitystä tässä tapauksessa ei ole siitä, että A ei olisi auton todellinen omistaja. Omistusoikeutensa vuoksi A:lla on ollut intressi merkityttää itsensä auton omistajaksi ja haltijaksi. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö ei ole esittänyt mitään selvitystä siitä, että A:lta olisi vakuutusta haettaessa nimenomaisesti kysytty, kuka vakuutuksen kohteeksi tulevaa ajoneuvoa käyttää.

 

Ottaen edellä todetun lisäksi huomioon A:n ja B:n välisen läheisen sukulaisuussuhteen Vakuutuslautakunta katsoo, että ilman nimenomaista kysymystä A:lta ei hakemusvaiheessa ole voitu edellyttää sen ymmärtämistä, että auton tuleminen hänen poikansa B:n käyttöön olisi vakuutusyhtiölle merkityksellinen tieto ja että B tämän vuoksi olisi tullut merkitä vakuutushakemukseen auton haltijaksi.

 

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, ettei esitetty selvitys osoita B:n nimen ilmoittamatta jättämisen tapahtuneen vilpillisessä tarkoituksessa. Tämän vuoksi Vakuutuslautakunta pitää kyseistä autovakuutussopimusta vakuutusyhtiötä sitovana ja suosittaa korvaamaan törmäysvahingot ehtojen mukaisesti.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Uimonen ja Vaitomaa sekä varajäsenet Ilveskoski ja Maso. Sihteerinä toimi Raulos.