Vakuutusyhtiöiden sulautumisen vuoksi vakuutus tuli nykyisen vakuutusyhtiön hoidettavaksi 1.1.1999 alkaen. Joulukuussa 2005 lähetetyn tiedotteen mukaan eläkkeen määrä oli 770,32 euroa/kk 1.1.2006 alkaen. Eläkettä oli tarkistettu vakuutusyhtiön asiakashyvityksellä, jonka määräksi 1.1.2006 alkaen ilmoitettiin 0,25 %. Vakuutetun tiedusteltua asiaa vakuutusyhtiöstä hänelle ilmoitettiin, että vakuutuksissa oli siirrytty uudenlaiseen korotusmenettelyyn, jossa korotuksen suuruus vaihtelee vakuutukseen sovellettavan laskuperustekoron mukaan. Vakuutetun eläkkeessä oli käytössä pienin korotus.

 

Vakuutettu saattoi asian Vakuutusvalvontaviraston tutkittavaksi. Vakuutusvalvontavirasto viittasi 30.3.2006 päivätyssä vastauksessaan vakuutusyhtiön antamaan selvitykseen ja vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §:n 1 momentin nk. kohtuusperiaatetta koskevaan säännökseen todeten, ettei se ollut havainnut vakuutusyhtiön käyttämissä vakuutuksen laskuperusteissa lainvastaisuutta. Yksittäiseen eläkkeeseen virasto ei kuitenkaan ottanut kantaa. Vakuutettu pyysi vakuutusyhtiöltä päätöstä vanhuuseläkkeeseensä tehdyistä indeksikorotuksista ja selvitystä ryhmäeläkevakuutuksiin sovelletuista laskuperustekoroista ja siitä, miten laskuperustekorko vaikuttaa indeksikorotukseen.

 

Päätöksessä 4.5.2006 vakuutusyhtiö totesi mm. että vakuutussopimuksen mukaan maksussa olevaa eläkettä tarkistetaan vuosittain vakuutusyhtiön indeksin mukaisesti. Yhtiön indeksi on sama kuin yhtiön asiakashyvitys. Vakuutusyhtiön hallitus on 17.11.2005 vahvistanut vakuutukselle 1.1.2006 annettavaksi asiakashyvitykseksi 0,25 %. Eläkettä on vuosittain tarkistettu vakuutusyhtiön hallituksen vakuutukselle vahvistaman asiakashyvityksen mukaan.

 

Vakuutusyhtiö ilmoitti lisäksi lisäeläkevakuutuksen laskuperustekoron olleen
- 4,25 %, jos vakuutus on alkanut 1.1.1987 - 31.12.1998

- 3,50 %, jos vakuutus on alkanut 1.1.1999 -12.6.2005                                 

- 2,50 %, jos vakuutuksen tarjous on tehty 13.6.2005 jälkeen.

 

Vakuutettu kertoo käyneensä vakuutussopimuksen ehtoja ja määräyksiä läpi neuvoteltaessa vakuutuksesta vakuutusyhtiön edustajan kanssa. Edustaja totesi yhtiön indeksikorotusmenettelyn olevan sellaisen, että kaikkia tämänkaltaisia eläkkeitä korotetaan samalla vakuutusyhtiön vuosittain vahvistamalla indeksillä. Näin yhtiö myös toimi vuoteen 2006 asti, vaikka vakuutuksiin sovellettu laskuperustekorko oli 1.1.1999 alentunut 4,25:%:sta 3,50 %:iin. Toisin sanoen menettelyä noudatettiin koko sen seitsemän vuoden ajan, jonka 3.50 %:n laskuperustekorko oli vakuutusyhtiössä käytössä.

 

Vuoden 2006 alussa, jolloin oli otettu käyttöön uusi 2,50 %:n perustekorko, yhtiö ilmoitti, että jatkossa indeksikorotusmenettelyä muutetaan siten, että korotus tästä eteenpäin riippuu vakuutusta otettaessa käytössä olleesta laskuperustekorosta. Myös 4,25 ja 3,50 prosentin korkoiset eläkkeet saavat erisuuruiset indeksikorotukset eli 4,25 ryhmässä vuonna 2006 0,25 % ja 3,50 ryhmässä 0,75 %. Samaa menettelyä jatkettiin yhtiön ilmoituksen mukaan myös vuoden 2007 indeksikorotuksissa.

 

Vakuutettu katsoo muutoksen olevan vastoin informaatiota, joka vakuutusta otettaessa annettiin. Se muuttaa myös seitsemän vuotta noudatetun vakiintuneen käytännön, jossa korotukset mainituilla kahdella ryhmällä ovat olleet samat, saattaen tällä tavoin ensin mainittuun ryhmään kuuluvat eläkkeensaajat odottamatta huonompaan asemaan perusteella, johon vakuutuksenottaja tai vakuutettu eivät ole voineet millään tavoin vaikuttaa ja josta ei myöskään annettu uutta informaatiota silloin kun korko laski 3,50 %:iin.

 

Lisäksi indeksikorotukset vuonna 2006 ja 2007 (0,25 % ja 0,50 %) ovat vain alle neljäsosa elinkustannusindeksin noususta, vaikka vakuutusta otettaessa yhtiön edustaja vakuutti, että korotukset mitoitetaan siten, että eläkkeiden reaaliarvo säilyy. Tämän mukaisesti yhtiö myös toimi vuoteen 2006 asti kuten lausunnonpyytäjän oheistamasta taulukosta ilmenee.

 

Esittämillään perusteilla vakuutettu pyytää palaamista eläkkeen indeksikorotuksissa aikaisempaan käytäntöön, jossa korotus on sama kuin 3,50 %:n ryhmässä, jolloin myös eläkkeen reaaliarvo säilyy paremmin ja vastaa vakuutusta tehtäessä annettua informaatiota.

 

Vakuutusyhtiö kieltäytyy asiakashyvityksen korottamisesta.

 

Vakuutusyhtiö toteaa toimineensa vakuutussopimuslain, vakuutussopimuksen ja -ehtojen mukaan. On vakuutusyhtiölain kohtuusperiaatteen mukaista ja muutoinkin luonnollista, että alhaisemman laskuperustekoron omaaville sopimuksille hyvitettävä asiakashyvitys on korkeampi kuin korkeamman laskuperustekoron omaaville sopimuksille.

 

Vakuutuksenottajien oikeudenmukainen/tasapuolinen kohtelu edellyttää, että tarkastellaan vakuutuksenottajan saamaa kokonaistuottoa. Mitä alhaisempi on sopimuksen laskuperustekorko, sitä pienempi on siihen liittyvä sijoitusriski ja sitä suurempi on sijoitustoiminnan ylijäämä ennen asiakashyvitysten antamista. Tästä johtuen on vakuutusyhtiölain kohtuusperiaatteen mukaista eriyttää annettavat asiakashyvitykset laskuperustekoron perusteella. Väite siitä, että eläkkeensaajat joutuisivat eriarvoiseen asemaan, jos vakuutuksen laskuperustekorko otetaan asiakashyvityksiä määrättäessä huomioon, ei ole kestävä, sillä kohtuusperiaatetta on arvioitava samassa asemassa olevien vakuutuksenottajien kannalta. Myös muut henkivakuutusyhtiöt ovat yhtiön käsityksen mukaan siirtyneet laskuperustekorosta riippuvaan asiakashyvityskäytäntöön.

 

Vakuutetun eläkkeen perustana oleva ryhmäeläkevakuutussopimus alkoi vuonna 1996. Tuolloin kaikilla vakuutusyhtiön ryhmäeläkevakuutuksilla oli sama 4,25 %:n laskuperustekorko ja kaikkia hyvitettiin samansuuruisilla asiakashyvityksillä. Näin ollen myyntitilanteessa ei ole voitukaan keskustella laskuperustekoron vaikutuksesta asiakashyvityksiin. Yleisen korkotason aleneminen 1990-luvun lopussa pakotti vakuutusyhtiöt Vakuutusvalvontaviraston määräyksestä alentamaan laskuperustekorkoa uusien sopimusten osalta. Tämä ei muuttanut vakuutetun työnantajan ryhmäeläkkeen asemaa muihin ennen vuotta 1999 otettuihin vakuutuksiin nähden. Vuoden 1999 jälkeen alkaneiden ryhmäeläkevakuutusten maksut ovat olleet alemmasta laskuperustekorosta johtuen huomattavasti korkeammat, joten näihin nähden työnantaja on vakuutuksenottajana ollut huomattavasti edullisemmassa asemassa.

 

Vakuutettu saa eläkettä lisäeläkevakuutuksesta, joka on tullut voimaan 1.10.1996. Vakuutuksella on vakuutettu heti alkavia eläkkeitä, joiden vakuutusmaksu on maksettu kertamaksuna eläkkeiden alkaessa. Vakuutusmaksua laskettaessa on etukäteen huomioitu tulevalta eläkeajalta 4,25 %:n laskuperustekorko. Vakuutussopimuksen mukaan eläkkeitä korotetaan vuosittain asiakashyvityksellä, jonka päättää vakuutusyhtiön hallitus. Vakuutusyhtiö selostaa asian aikaisempaa käsittelyä mm. Vakuutusvalvontavirastossa. Asiakashyvityskäytäntö on käyty läpi vakuutetun sekä vakuutusyhtiön ja vakuutetun työnantajan edustajien välisessä palaverissa 21.8.2006.

 

Eläkkeiden korotusmenettely ja muutos asiakashyvityskäytännössä on selvitetty vastineen liitteenä olevassa selvityksessä Vakuutusvalvontavirastolle. Vakuutusyhtiön hallitus päättää vuosittain vakuutusyhtiölain säännöksiä noudattaen asiakashyvityksestä, jonka suuruuteen vaikuttaa mm. vakuutusyhtiön tulos ja vakavaraisuus sekä onnistuminen sijoitustoiminnassa pitkällä aikavälillä, yleinen korkotaso ja laskuperustekoron määrä.

 

Vakuutusta otettaessa sopimuskumppaneina ovat olleet vakuutusyhtiö ja työnantaja. Vakuutettu on neuvotteluissa edustanut työnantajaa, ei itseään. Vakuutuksessa on muitakin vakuutettuja. Vakuutusyhtiön mielestä vakuutussopimuslaki ei ole pakottavaa oikeutta, koska vakuutuksenottaja on suuryritys. Vakuutusta otettaessa vakuutuksenottajan edustajalle on annettu riittävät tiedot. Vuonna 1996 lisäeläkevakuutukset ovat olleet 4,25 % laskuperustekorkoisia ja kaikki eläkkeet, jotka on laskettu 4,25 %:n laskuperustekorolla, on korotettu samalla asiakashyvityksellä.

 

Vakuutusyhtiön edustaja on ollut kokenut myyjä eikä ole myyntitilanteessa luvannut tai voinutkaan luvata, millaiseksi yhtiön asiakashyvitysten taso muodostuu. Myyntitilanteessa on kerrottu toteutuneet asiakashyvitykset ja selvitetty asiakashyvitysten myöntämismenettely. Mitään lupausta eläkkeiden reaaliarvon turvaamisesta ei ole annettu. Eläkkeen reaaliarvon säilymistä arvioitaessa on syytä ottaa myös huomioon, että eläkkeen määrä sisältää jo laskuperustekoron mukaisen tuoton kertyneille eläkesäästöille.

 

Laskuperustekoron muutoksesta ja laskuperustekorosta riippuvasta asiakashyvityksestä on ryhmäeläkevakuutuksen vakuutuksenottajille tiedotettu asianmukaisesti. Eläkkeensaajille lähetetään vuositiedote, jossa kerrotaan tiedot edellisenä vuonna maksetusta eläkkeestä ja minkä määräinen on seuraavan vuoden eläke.

 

 

Lautakunnalle toimittamassaan lisäkirjelmässä vakuutettu toteaa kohtuusperiaatteen osalta, että vuosina 1999 - 2005 indeksikorotus oli kuitenkin sama sekä 4,25 %:n että 3,50 %:n koron vakuutuksille. Hänen on mahdoton uskoa, että korotuksesta päättäneet olisivat toimineet vastoin laissa tarkoitettua kohtuusperiaatetta. Hän uskoo sen sijaan, että ennen vuotta 2006 päättäjät ja toteuttajat pitivät velvollisuutenaan noudattaa vakuutuksia solmittaessa annettua informaatiota, josta nykyiset päättäjät ovat nyt luopuneet ja siten muuttaneet vakiintunutta käytäntöä ja sitä kautta saavutettua etua.

 

Hän ei edustanut työnantajaa vakuutusasioissa enää vuonna 1997, mutta sai olla ”kuunteluoppilaana”, kun vakuutus uusittiin ja sen ehdot ja perusteet vakuutusyhtiön edustajan kanssa käytiin läpi. Vakuutukseen kuuluu lisäksi toinen toimihenkilö.

 

Vuoden 2006 korotuksesta vakuutusyhtiö ilmoitti työnantajan (eläkesäätiön) omia korotuksia varten faksilla, että vakuutettuihin eläkkeisiin tuleva korotus 1.1.2006 on 0,50 %. Hämmennys oli suuri kun kävi ilmi, että toteutettu korotus oli vain 0,25 %. Vakuutettu ihmettelee, eikö vakuutuksenottajalle annettu ilmoitus sido vakuutusyhtiötä. Vuoden 2006 korotuksen eläkkeeseen tuleekin olla vähintään 0,50 % toteutuneen 0,25 %:n asemasta.

 

 

Vakuutusyhtiö toteaa, että on vakuutusyhtiölain kohtuusperiaatteen mukaista eriyttää annettavat asiakashyvitykset laskuperustekoron perusteella. Muutosta viivästyttivät suuren ryhmäeläkevakuutuskannan mukanaan tuomat it-haasteet yhdistettynä euron käyttöön ottoon ja työeläkemuutoksiin. Laskuperustekoron muutoksesta ja laskuperustekorosta riippuvasta asiakashyvityksestä on ryhmäeläkevakuutuksen vakuutuksenottajille tiedotettu asianmukaisesti.

 

Vakuutusyhtiö toteaa kysymykseen yhtiön indeksikorotusprosentista, että vakuutetun työnantaja on käyttänyt omien vastuullaan olevien eläkkeiden vuosittaisessa tarkistamisessa vakuutusyhtiön asiakashyvitystä vastaavaa korotusta. Tätä varten työeläkeyhtiön eläkkeiden maksuosastolta on kysytty asiakashyvitystietoja. Kun asiakashyvitys eriytettiin maksettujen maksujen laskuperustekoron perusteella, ei vuodenvaihteessa 2005/2006 ollut ilmoittaa yksiselitteistä asiakashyvitystä, vaan henkivakuutusyhtiöstä on ilmoitettu keskimääräinen asiakashyvitys. Tällä ilmoituksella (ja sen mahdollisella epätarkkuudella) ei ole vaikutusta vakuutetun eläkkeen korotukseen, joka perustuu vakuutukselle vahvistettuun asiakashyvitykseen.

 

 

Vakuutettu ei pidä uskottavana, että it-haasteet olisivat vaatineet seitsemän  vuotta ja tarkalleen saman ajan, jonka 3,5 %:n laskuperustekorko oli yhtiössä käytössä. Vuodenvaihteessa 1998-1999 vakuutusyhtiö tiedotti kyllä laskuperustekoron muutoksesta, mutta ei siinä yhteydessä eikä myöhemminkään sanallakaan mainittu, että muutoksella on vaikutusta tuleviin indeksikorotuksiin verrattuna 4,25 %:n laskuperustekorkoisiin vakuutuksiin. Indeksikorotusten eriyttämisestä tiedotettiin vasta vuodenvaihteessa 2005-2006.

 

Vakuutettu katsoo edelleen työnantajansa indeksikorotusprosentista saamaan tietoon vedoten, että hänelle kuuluu 0,5 %:n indeksikorotus vuodelta 2006.

 

 

Lautakunta toteaa aluksi, ettei se ole toimivaltainen käsittelemään asiaa siltä osin, kuin se koskisi sitä, mitä lausunnonpyytäjän eläketasosta on sovittu hänen ja hänen työnantajansa välillä. Lautakunta voi antaa lausuntonsa ainoastaan vakuutusyhtiöllä eläkevakuutussopimuksen perusteella olevasta suoritusvelvollisuudesta.

 

Vakuutetun työantajan ja vakuutusyhtiön välillä tehdyn ryhmäeläkevakuutussopimuksen kohdan 8 mukaan maksussa olevaa eläkettä tarkistetaan vuosittain vakuutusyhtiön indeksin mukaisesti.

 

Vakuutukseen sovellettavien 1.1.1996 alkaen voimassa olleiden yleisten lisäeläkevakuutuksen vakuutusehtojen kohdan 3.1 mukaan vakuutusmaksu ja sitä vastaavat edut määrätään vakuutusyhtiön soveltamien laskuperusteiden mukaisesti. Vakuutusehtojen kohdan 3.5 mukaan, jos lopullinen vakuutusmaksu on suurempi kuin suoritetut ennakkovakuutusmaksut vakuutuksenottajalle hyvitettävine korkoineen, vakuutuksenottajan on maksettava erotus. Päinvastaisessa tapauksessa käytetään liikaa maksettu ennakkovakuutusmaksun osa korkoineen seuraavien ennakkovakuutusmaksujen lyhennykseksi, jollei toisin ole sovittu. Jos vakuutus on päättynyt, suoritetaan liikaa maksettu määrä vakuutuksenottajalle takaisin. Kohdan 3.6 mukaan vakuutusmaksuja ja hyvityksiä korkoutettaessa käytetään korkokantana laskuperusteissa määriteltyä korkoa.

 

Vakuutusehtojen kohdassa 12 on käsitelty niitä perusteita, joilla vakuutusyhtiöllä on oikeus tehdä muutoksia vakuutuksen laskuperusteisiin ja muihin sopimusehtoihin. Lisäksi vakuutusehtojen kohdassa 12.6 on todettu, että vakuutusmaksun ja vakuutusturvan muuttumisen syynä voi olla myös vakuutukseen liittyvän indeksin tai vakuutukselle annettavan hyvityksen muutos.

 

Vakuutettu pyytää lausuntoa siitä, onko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus sitoa eri eläkevakuutuksille maksamansa vuotuisen asiakashyvityksen määrä vakuutuksiin sovellettavan laskuperustekoron tasoon niin, että se maksaa korkeamman laskuperustekoron omaaville vakuutuksille alemman asiakashyvityksen. Laskuperustekorko on vakuutussäästölle maksettava kiinteä korko. Puheena olevassa eläkevakuutuksessa on vakuutusmaksua laskettaessa jo etukäteen otettu huomioon se, että vakuutukseen kertynyttä säästöä hyvitetään eläkeaikana laskuperustekorolla.

 

Vakuutusyhtiölain henkivakuutusta koskevan 13 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan (laki 17.3.1995/389) päätettäessä lisäetujen antamisesta sellaisille vakuutuksille, joille on vakuutussopimuksessa annettu oikeus vakuutusten tuottaman ylijäämän perusteella mahdollisesti annettaviin lisäetuihin, on kohtuullisessa määrin otettava huomioon sekä näille vakuutuksille annettavien lisäetujen kokonaismäärän että niiden jakautumisen osalta näiden vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä ja muodostumistapa. Lisäedut eivät saa vaarantaa yhtiön 11 luvun mukaan määräytyvien vakavaraisuusvaatimusten täyttymistä tai lisäetujen tason jatkuvuutta.

 

Lautakunta toteaa, että lisäetujen, eli tässä tapauksessa eläkevakuutuksille maksettavien asiakashyvitysten, yleiseen myöntämistasoon vaikuttavia perustekijöitä ovat siten vakuutusyhtiön vakavaraisuus ja velvoite lisäetujen tason jatkuvuuteen. Ratkaistaessa tämän jälkeen, miten lisäetuihin käytettävissä olevat varat on jaettava erityyppisille vakuutuksille, on otettava huomioon eri vakuutusten tuottaman ylijäämän määrä ja muodostumistapa. Vakuutussäästöille maksettavan tuoton määräytymisessä vakuutuksenottajan asema ja oikeudet eroavat siten esimerkiksi rahastosäästäjän asemasta.

 

Vakuutusalalla muodostuneessa vakiintuneessa käytännössä on pyritty saman vakuutuslajin sisällä pääsääntöisesti siihen, että eri aikana otettujen vakuutusten antamat kokonaistuotot ovat lähellä toisiaan edellyttäen, etteivät vakuutusten laskuperusteet merkittävästi eroa toisistaan kustannuskuormituksen tms. tekijöiden osalta. Lain ja sopimusehtojen mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus itsenäisesti päättää jakamiensa asiakashyvitysten tasosta. Vakuutusyhtiöiden on kuitenkin myös vuosittain lähetettävä vastuuvelan laskuperusteensa, joista asiakashyvitysten muodostumisen perusteet ilmenevät, tiedoksi valvovalle viranomaiselle eli Vakuutusvalvontavirastolle. Tässä tapauksessa käytettävissä olevan selvityksen perusteella Vakuutusvalvontavirastolla ei ole ollut vakuutusyhtiön menettelyyn tai sen eläkevakuutuksessa noudattamiin laskuperusteisiin huomautettavaa.

 

Tämän vuoksi ja käytettävissään olevan selvityksen nojalla lautakunta ei ole voinut todeta, että vakuutusyhtiö olisi päättäessään vuonna 2005 asiakashyvitysten tasosta ja jakautumisesta menetellyt vakuutusyhtiölain 13 luvun 3 §:n kohtuusperiaatteen vastaisesti. Näin ollen lautakunta pitää vakuutusyhtiön menettelyä tältä osin lain ja vakuutussopimuksen ehtojen mukaisena.

 

Vakuutettu on esittänyt, että ryhmäeläkevakuutuksesta neuvoteltaessa olisi ilmoitettu, että eläkkeeseen tehtävät korotukset mitoitetaan niin, että eläkkeiden reaaliarvo säilyy. Vakuutusyhtiö on kiistänyt tällaisen tiedon antamisen.

 

Vakuutussopimuksen kohdan 8 mukaan eläkkeen määrää tarkistetaan vuosittain vakuutusyhtiön indeksin mukaisesti. Myös vakuutetun eläkkeestään 12.8.1997 saamassa päätöksessä on mainittu, että ”eläkkeen määrää tarkistetaan tammikuussa vuosittain vahvistettavan indeksin mukaisesti”. Vakuutussopimuksessa ei ole lähemmin yksilöity, mitä siinä mainitulla ”vakuutusyhtiön indeksillä” tai ”vuosittain vahvistettavalla indeksillä” tarkoitetaan.

 

Lautakunta toteaa, että sovittaessa sopimukseen perustuvien suoritusten indeksisidonnaisuudesta on yleisen sopimuskäytännön mukaista, että sopimuksessa yksilöidään, mikä indeksi suoritusten määrällisen tarkistamisen perusteeksi otetaan. Tässä tapauksessa kysymyksessä olevassa eläkevakuutussopimuksessa ei ole menetelty näin. Käytettävää indeksiä ei ole myöskään määritelty vakuutukseen sovellettavissa yleisissä lisäeläkevakuutuksen vakuutusehdoissa.

 

Sopimusehtoja tulkittaessa on otettava huomioon ehtojen laatimisajankohtana kyseisellä alalla vallinnut yleinen sopimuskäytäntö. Henki- ja eläkevakuutuksissa on voitu käyttää muistakin vakuutussopimukseen perustuvien etujen korottamista tarkoittavista sopimusmääräyksistä kuin edellä mainituista varsinaisista indeksiehdoista nimitystä ”indeksitarkistus” tai ”indeksiehto”. Siihen, että sopimusasiakirjoissa olevat maininnat indeksiehdosta eivät tässä tapauksessa merkitse vakuutuksen sitomista lakisääteisten työeläkkeiden laskennassa käytettävään taikka johonkin muuhun yleiseen kustannus- tai tulotasoa kuvaavaan indeksiin kuten elinkustannusindeksiin, viittaa ennen muuta se, että asiakirjoissa mainitaan kyseen olevan nimenomaan vakuutusyhtiön omasta eikä jollakin yleisellä perusteella laskettavasta indeksistä.

 

Käytettävissä olevista sopimusasiakirjoista ei ilmene mitään muutakaan selvitystä siitä, että vakuutusyhtiö olisi antanut vakuutetun mainitseman kaltaista sitoumusta eläkkeen reaaliarvon turvaamisesta taikka että vakuutetulla automaattisesti olisi oikeus määrätyn suuruiseen vuotuiseen eläkkeen korotukseen. Näin ollen lautakunta katsoo käytettävissä olevan asiakirjaselvityksen perusteella jääneen näyttämättä, että vakuutetun väittämän kaltaisesta korotuksesta olisi ryhmäeläkevakuutussopimuksessa sovittu. Lautakunta toteaa vielä, että esitetyllä vakuutusyhtiön vakuutetun työnantajalle muuta tarkoitusta varten ilmoittamalla indeksikorotuksen määrällä ei ole vaikutusta nyt puheena olevaan vakuutussopimukseen.

 

Selostamillaan perusteilla lautakunta pitää vakuutusyhtiön menettelyä vakuutussopimuksen ehtojen mukaisena.