Vakuutuksenottajan sittemmin kuoltua vakuutusyhtiö maksoi vakuutussumman sopimuksessa mainituille edunsaajille. Vakuutussuoritukset katsottiin kokonaan heidän veronalaiseksi pääomatulokseen, koska ottolapsen lapset eivät ole tuloverolain 36 §:ssä mainittuja vakuutetun lähiomaisia. Lausunnonpyytäjä katsoi, että veroa ei olisi tullut pidättää, minkä vuoksi hän otti yhteyttä vakuutusyhtiöön.

 

 

Vastauksessaan 26.6.2006 vakuutusyhtiö viittasi tuloverolain 36 §:ään, jonka mukaan vakuutetun kuoleman johdosta maksettu vakuutussuoritus on lähiomaiselle kokonaan verovapaata tuloa. Pykälässä on tyhjentävä luettelo verovapauteen oikeutetuista lähiomaisista, ja ottolapsen rintaperillisiä ei ole vapautettu velvollisuudesta maksaa henkivakuutuskorvauksista perittävää pääomatuloveroa, joten maksetut vakuutussuoritukset olivat olleet saajalleen koko määrältään veronalaista pääomatuloa.

 

Vakuutusyhtiön mukaan ottolapsisuhde on perhesuhdeasioista puhuttaessa sellainen poikkeuksellinen seikka, joka jokaisen tulisi itse tuoda vakuutusneuvotteluissa esiin. Mikäli vakuutusneuvottelija olisi saanut tiedon vakuutetun ja edunsaajan välissä olevasta ottolapsisuhteesta, tuloverolain vaikutus olisi käyty perusteellisesti lävitse. Vakuutusyhtiö katsoi veron tulleen perityksi oikein.

 

Lausunnonpyytäjän asiamies kirjelmöi vielä vakuutusyhtiöön vaatien asiassa vahingonkorvausta. Asiamies totesi mm., että vakuutus oli otettu vakuutuksenottajan puolison kuoltua ja pesän asiakirjoja oli annettu jo etukäteen pankille. Vakuutusta tehtäessä verokysymykset olivat olleet päällimmäisinä. Lausunnonpyytäjällä oli ollut se käsitys, että verotuskysymykset käydään asiantuntijapalvelussa tyhjentävästi läpi, jotta parhaat mahdolliset valinnat voidaan tehdä eikä erehdyksen mahdollisuutta ole. Nyt seurauksena oli perintöveroa huomattavasti suuremman pääomatuloveron määrääminen, minkä perusteella vakuutusyhtiötä vaadittiin suorittamaan vahingonkorvauksena edunsaajilta pidätetyn pääomatuloveron määrä.

 

Vastauksessaan 22.2.2007 vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta vaadittua korvausta ja kiisti, että vakuutuksen myyntitilanteessa olisi annettu virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja edunsaajien verokohtelusta. Vakuutuksenottaja oli tuolloin puhunut lapsesta ja lapsenlapsista eikä edunsaajien asema ottolapsen rintaperillisinä ollut tullut esille.

 

I Tausta
Lausunnonpyytäjä toistaa, että hänen ottoäitinsä kuolinpesän asiakirjoja (mm. sukuselvitys) oli jätetty pankkiin ja ainakin käytettävissä, sillä molemmat ottovanhemmat olivat pankin asiakkaita, ja lausunnonpyytäjä oli heidän ainoa lapsensa ja ottolapsi. Verotuskysymykset olivat keskeisimpänä perusteena valittaessa eri vaihtoehtoja edunsaajamääräyksineen (perintö/pääomavero jne). Edunsaajiksi otettiin saatujen neuvojen perusteella lausunnonpyytäjän lapset nimettyinä edunsaajina. Kuolintapaussumma oli sittemmin 36.412,71 euroa ja se jakautui edunsaajien kesken pääluvun mukaisesti.

 

Lausunnonpyytäjällä kuten vakuutuksenottajallakin on ollut käsitys, että lainsäädännön nojalla erityisesti verotuksellisesti merkitykselliset taustatosiseikat tulevat asiantuntijapalvelussa tyhjentävästi läpikäydyiksi, jotta vakuutusta otettaessa tehdään verotuksellisesti paras ratkaisu. Tarkoitus on ollut valita vakuutus siten, että se on verotuksellisesti mahdollisimman edullinen.

 

Vakuutusta otettaessa ei ole erikseen mainittu tai osattu mainita ottolapsisuhteesta. Lausunnonpyytäjä ja vakuutuksenottaja ovat toisaalta ymmärtäneet, että asiantuntija kartoittaa tarvittaessa lisäkysymyksin tilanteen niin seikkaperäisesti, että minkäänlaista erehdyksen mahdollisuutta ei pääse syntymään.

Henkivakuutus valittiin ja edunsaajamääräykset tehtiin sijoitusasiantuntijan neuvojen perusteella.

 

Valitusta vakuutusratkaisusta oli seurauksena perintöveroa huomattavasti suuremman pääomaveron määrääminen edunsaajille vastoin kaikkea suunniteltua. Veron määrä eli vahinko on ollut 3.398,52 € jokaista edunsaajaa kohti. Lausunnonpyytäjän lapsia ei olisi merkitty edunsaajiksi, mikäli pääomaverotus olisi ollut tiedossa. Lausunnonpyytäjä ja vakuutuksenottaja eivät vakuutusta otettaessa tunteneet verolainsäädäntöä, minkä vuoksi asiantuntijaa käytettiin.

 

Lausunnonpyytäjä viittaa perintöverolain 11 §:n 1 momentin 1-kohtaan, jossa perinnönjättäjän ottolapsen rintaperillinen on rinnastettu perinnönjättäjän oman lapsen rintaperillisiin. Molemmat kuuluvat lain tarkoittamaan 1. veroluokkaan. Rinnastus on voimassa myös esimerkiksi lakiosaoikeuden osalta perintökaaren 7:1 §:ssä.

 

Merkittävänä poikkeuksena mainituista lainkohdista on pääomaverotusta koskeva tuloverolain 36 §, jossa säädetään verovapaista vakuutuskorvauksista ja tahoista, jotka voivat tällaisia korvauksia saada. Kun vakuutetun suoraan aleneva polvi eli oman lapsen jälkeläinen, saa lainkohdassa tarkoitetun vakuutuskorvauksen verovapaana, niin ottolapsitilanteessa verovapaus ulottuu ainoastaan vakuutetun ottolapseen mutta ei enää vakuutetun ottolapsen omaan jälkeläiseen. Tämä ilmenee suoraan lain sanamuodosta.

 

Säännöksiä verrattaessa pääomaverotuksen puolella tilanne on siis olennaisesti toinen kuin muussa lainsäädännössä ottolapsen jälkeläisistä puhuttaessa. Tämä lainsäädännöllinen eroavuus ei ole ollut lausunnonpyytäjän tai vakuutuksenottajan tiedossa. Tässä tapauksessa onkin kysymys nimenomaan siitä, että edunsaajiksi valittiin vakuutusta otettaessa taho, joka olikin vastoin kaikkea verosuunnittelua velvollinen maksamaan pääomaveroa vakuutuskorvauksesta.

 

Maallikoille ei voida asettaa velvollisuutta tuntea eri sijoitusvaihtoehtojen/edunsaajamääräysten verotuskohtelua. Tämä velvollisuus on ehdottomasti kuulunut asiantuntijalle, joka korvausta vastaan antaa neuvoja. Lainsäädännön tuntemuksen lisäksi asiantuntijalla on luonnollisesti selonottovelvollisuus ja toisaalta informointivelvollisuus niin, että verosuunnitteluun perustuvassa sijoitusvalinnassa ei virheellisten tahi puutteellisten taustatosiseikkojen johdosta tapahtuisi käsillä olevan kaltaisia virheitä.

 

Koska lausunnonpyytäjä ei ole nimenomaisesti maininnut olevansa ottolapsi, perustuu vakuutuksen ottaminen – oikeastaan edunsaajamääräys – mitä ilmeisimmin sijoitusasiantuntijan yleisen kielenkäytön pohjalta syntyneeseen olettamukseen siitä, kuinka sukulaisuussuhteet tässä yksittäistapauksessa ovat de facto olleet, koska taustaa ei ole selvitetty riittävästi. Olettamukseen perustuvaa väärinkäsitystä ei kuitenkaan voida lukea lausunnonpyytäjän tai vakuutuksenottajan viaksi. Kyse on ollut ennemminkin asiantuntijan selonottovelvollisuuden jonkinasteisesta laiminlyönnistä. Olisi tullut varmistautua, että myöskään pääomaverotuksen suhteen edunsaajamääräys ei tuo yllätyksiä.

 

Jos kirjallista sukuselvitystä tms. ei ole käytettävissä, olisi todellisista sukulaisuussuhteista tullut varmistautua expressis verbis. Näin lienee asianlaita erityisesti, kun asiantuntijan tiedossa on täytynyt olla perintöverotuksen ja pääomatuloverotuksen sanamuodoiltaan erilaiset säännökset juuri perinnönjättäjän/vakuutuksenottajan ottolapsen jälkeläisten vero-oikeudellisessa asemassa. Lainkohtien olennaisen eron vuoksi tulisi asiantuntijan kiinnittää eroon huomiota ja erikseen varmistua, että myöskään tältä osin verosuunnittelussa ei tule virheitä.

 

Vastuun siirtämistä käsillä olevan kaltaisessa tapauksessa maallikon sijasta asiantuntijalle puoltanee sekin tosiasia, että yleisessä kielenkäytössä maallikko ei – ottolapsisuhteen muodostamisen jälkeen ja suhteeseen mahdollisesti liittyvien vahvojenkin tunnelatausten vuoksi – enää varmuudella myöhemmin puhu (halua puhua) ottolapsesta/ottovanhemmastaan vaan mieluummin aina kuin omasta lapsesta/vanhemmasta. Näin on semminkin, jos ko. oikeussuhde on kestänyt kymmeniä vuosia. Väärinkäsitysten välttämiseksi voidaan katsoa enemmänkin asiantuntijan velvollisuudeksi selvittää oikeudellisesti merkittävät sukulaisuussuhteet kuin maallikon asiaksi selvittää seikkoja, joiden merkitystä hän ei itse osaa arvioida.

 

Riidatonta lieneekin, että tuloverolain 36 §:ää ei ole vakuutusta otettaessa lainkaan käyty läpi. Jos näin olisi tapahtunut, olisi lainkohdan sanamuodon nojalla varmuudella herännyt keskustelu lausunnonpyytäjän rintaperillisten pääomatuloverokohtelusta eikä tällaista vakuutusta edunsaajamääräyksineen olisi koskaan otettu. Pääomaverotusta koskevan TVL 36 §:n ja siinä säädettyjen ”verovapaiden tahojen”, oikeastaan verotuksen piiriin kuuluvien tahojen, sivuuttaminen on aiheuttanut tapahtuneen vahingon. Puutteita tai laiminlyöntejä informaation kulussa ei voida lukea iäkkään vakuutuksenottajan tai lausunnonpyytäjäkään viaksi. Tältä osin on kysymys ennemminkin tuottamuksesta ja laiminlyönnistä asiantuntijapalvelussa.

 

Vakuutuksen myi vakuutusyhtiön edustajana toiminut silloinen vakuutus-asiantuntija M.K. Hän on todennut, ettei pysty kymmenen vuoden jälkeen muistamaan yksittäisen asiakastapaamisen kulkua. M.K. kuitenkin kertoi aina käyneensä asiakkaan kanssa läpi säästöhenkivakuutukseen liittyvät tarpeelliset tiedot ja olennaiset rajoitukset.

 

Vakuutuksenottaja oli todennut haluavansa sijoittaa rahojaan säästöhenkivakuutukseen niin, että ne hänen kuoltuaan menisivät hänen tyttärelleen ja tämän lapsille. M.K. kertoi tarpeellisena tietona muun muassa henkivakuutuksen kuolinkorvaukseen liittyvistä veroeduista. Hän kertoi, että verotuksellisesti lähiomaiseksi katsottavat henkilöt, joita ovat esimerkiksi juuri vakuutuksenottajan lapset ja lapsenlapset, saavat kukin kuolemantapauksen johdosta maksettavan vakuutuskorvauksen 200.000 markkaan (nykyisin 35.000 euroon) asti perintöverovapaasti.

 

M.K.:n mukaan, mikäli edunsaajien perhesuhde ottolapsena ja tämän rintaperillisenä olisi myyntitilanteessa tullut esiin, hän olisi normaalin toimintatapansa mukaisesti selvittänyt asiakkaalle nimenomaan tähän kuuluvaa verotusta. Vakuutuksenottaja oli myyntitilanteessa puhunut tyttärestään ja tämän lapsista. Edustajan toimenkuvaan vakuutusasiantuntijana kuului myydä konsernin henkivakuutusyhtiön myöntämiä vakuutustuotteita. Hänellä ei ollut käytössään eikä tiedossaan lausunnonpyytäjän viittaamaa vakuutuksenottajan puolison jälkeen pankkiin aikaisemmin toimitettua perukirjaa sukuselvityksineen. Mitkään seikat eivät viitanneet siihen, että vakuutuksenottajan kanssa olisi nimenomaisesti pitänyt selvittää ottolapsen lapsien osalta henkivakuutuksen kuolinkorvauksen verokohtelua.

 

Vakuutuksenottajalle annettiin myyntitilanteessa tarjouslaskelma, vakuutushakemus ja vakuutusehdot sekä silloisen käytännön mukaisesti vero-opas. Lisäksi vakuutusyhtiö lähetti kaikille säästöhenkivakuutuksen ottajille jälkikäteen toimitettavan vakuutuskirjan mukana vero-oppaan.

 

M.K. on kertonut käyneensä aina vakuutuksenottajan kanssa läpi valittuun edunsaajamääräykseen liittyvän verokohtelun. Vakuutusyhtiön edustajan kertomuksesta päätellen hänen normaali toimintatapansa myyntitilanteessa on ollut vakuutusyhtiön toimintaohjeiden mukainen.

 

Verotuksellisesti lähiomaisina pidettävien henkilöiden määrittely on ollut aina yksi vakuutusyhtiön henkilökunnan ja myyntiedustajien koulutuksen keskeisiä kysymyksiä. Edunsaajamääräysten osalta henkivakuutusten myyjiä on myös ohjeistettu erityisesti neuvomaan asiakkaita valitsemaan edunsaajamääräys huolellisesti. Näin pyritään varmistamaan, että vakuutuksenottajan tahto toteutuu ja että tuleva korvaus tullaan suorittamaan sille taholle, jolle vakuutuksenottaja sen oikeasti haluaa menevän.

 

Vakuutusyhtiö katsoo, ettei vakuutuksenottajalle ole myyntitilanteessa annettu virheellisiä eikä harhaanjohtavia tietoja edunsaajien verokohtelusta. Vakuutuksenottaja on sopimuksesta päätettäessä puhunut lapsesta ja lapsenlapsista. Vakuutuksen myyjä on puolestaan kertonut, että perintöveroetu koskee lähiomaisia eli esimerkiksi juuri lapsia ja lapsenlapsia. Myyjällä ei ole ollut mitään syytä vielä erikseen kysyä, ovatko ne henkilöt, joita vakuutuksenottaja kutsuu lapsekseen ja lapsenlapsikseen todellakin vakuutuksenottajan omia, biologisia lapsia. Edunsaajia koskevat tiedot on annettu vakuutuksenottajan taholta ja myyjä on antanut asiakkaalle tämän perusteella tiedot näiden edunsaajien verotuksesta. Edunsaajien todellinen sukulaisuussuhde vakuutuksenottajaan on ilmentynyt vasta virkatodistuksista korvauskäsittelyssä.

 

Vakuutuksenottajalle on annettu silloisen käytännön mukaisesti vakuutuksen vero-opas, jossa on kerrottu yksityishenkilöiden ottamien henkilövakuutusten verotuksesta. Oppaassa on myös todettu, ketkä ovat henkivakuutuskorvausten osalta verotukselliset lähiomaiset, mainiten myös esimerkiksi ottolapset, mutta ei heidän lapsiaan. Vakuutuksenottaja ei ole vakuutuksen voimassaoloaikana esittänyt tämän osalta kysymyksiä.

 

Lausumaansa viitaten vakuutusyhtiö katsoo, että säätöhenkivakuutusta myytäessä on menetelty täysin vakuutussopimuslain edellytysten mukaisesti. Vakuutuksenottajalle on annettu vakuutussopimuslain edellyttämät tiedot ennen vakuutussopimuksen päättämistä. Myyjä on vakuutusyhtiön edustajana täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa kertomalla myytävästä tuotteesta lain edellyttämät tiedot tiedossaan olevien ja keskustelussa esiin tulleiden seikkojen mukaisesti. Vakuutusyhtiö katsoo, että kaikilta lapsia edunsaajaksi nimeäviltä vakuutuksenottajilta ei voida eikä ole sopivaakaan kysellä, ovatko lapset varmasti biologisia, vaan vastuu poikkeavien tilanteiden käsiteltäväksi ottamisesta on tällaisessa tapauksessa edunsaajatietojen antajalla. Näin ollen vakuutusyhtiö katsoo, ettei se ole velvollinen maksamaan vaadittua vahingonkorvausta vakuutuksen edunsaajille.

 

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

 

Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

 

Vakuutussopimuslain 9 §:n säännöksen lisäksi vakuutuksenottaja voi niin halutessaan vedota myös vahingonkorvausta sopimussuhteissa koskeviin yleisiin oikeusperiaatteisiin.

 

Lautakunnan käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan vakuutuksenottaja on lausunnonpyytäjän läsnä ollessa tehnyt 28.2.1997 vakuutusyhtiön kanssa sopimuksen 150.000 markan määräisestä säästöhenkivakuutuksesta. Vakuutussopimukseen on merkitty edunsaajiksi nimettyinä henkilöinä lausunnonpyytäjän kolme lasta.

 

Lausunnonpyytäjän mukaan vakuutuksen verotuksellinen edullisuus edunsaajille oli vakuutussopimusta tehtäessä tärkeä kysymys. Lausunnonpyytäjä on vakuutuksenottajan ottolapsi. Asian osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että vakuutuksenottaja ja lausunnonpyytäjä eivät olleet tuoneet tätä seikkaa esiin eikä sitä ole otettu huomioon vakuutussopimusta tehtäessä.

 

Ottolapsen lapset eivät ole vakuutuksenottajan tuloverolain 36 §:ssä mainittuja lähiomaisia, joten heille vakuutuksenottajan kuoleman johdosta maksettu vakuutussuoritus on ollut veronalaista pääomatuloa. Lausunnonpyytäjä katsoo, että vakuutusyhtiön edustajan olisi oma-aloitteisesti tullut selvittää asia vakuutusta tehtäessä, ja kun näin ei ole tapahtunut, hän vaatii vakuutusyhtiötä korvaamaan veron määrän edunsaajille aiheutuneena vahinkona.

 

Lautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen tekemistä sisältää vakuutuksen valitsemiseksi tarpeellisten tietojen antamisen vakuutusta hakevalle. Hakijalle on annettava riittävästi tietoja, jotta hän voi arvioida vakuutuksen tarkoituksenmukaisuutta ja verrata tarjolla olevia vaihtoehtoja.

 

Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että tietoa edunsaajille suoritettavan vakuutuskorvauksen verokohtelusta on pidettävä sellaisena vakuutussopimukseen liittyvänä seikkana, jolla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä hänen valitessaan säästöhenkivakuutusta ja harkitessaan vakuutussopimuksen mielekkyyttä. Annettavien tietojen on oltava sellaiset, että vakuutuksen hakija voi niiden perusteella muodostaa itselleen oikean kuvan vakuutussopimuksesta suoritettavan korvauksen sen hetkisestä verokohtelusta oman ja vakuutuksen edunsaajaksi kaavailemansa henkilön osalta.

 

Käytettävissä olevan asiakirjaselvityksen perusteella vakuutuksenottaja ja lausunnonpyytäjä eivät ole ilmoittaneet vakuutusyhtiön edustajalle lausunnonpyytäjän ottolapsiasemasta. Ratkaisevaksi jää siten se, onko vakuutusyhtiön edustaja antanut vakuutuksenottajalle vakuutuksen verokohtelusta sellaiset tiedot, että vakuutuksenottajalla ja lausunnonpyytäjällä olisi sen perusteella ollut mahdollisuus itsekin havaita lausunnonpyytäjän aseman vaikutus vakuutussuoritusten veronalaisuuteen. Mikäli näin on tapahtunut, vakuutusyhtiö ei lautakunnan käsityksen mukaan ole vastuussa syntyneestä tilanteesta vain sen vuoksi, että lausunnonpyytäjältä ei oltu erikseen tiedusteltu hänen mahdollista ottolapsiasemaansa.

 

Vakuutuksenottajan 28.2.1997 allekirjoittaman vakuutushakemuksen mukaan hän on sopimusta tehtäessä tutustunut vakuutusehtoihin, hinnastoon ja sopimuksen sisältöön. Mainituissa asiakirjoissa ei ole käsitelty vakuutuskorvauksen verokohtelua. Vakuutusyhtiön ilmoituksen mukaan vakuutuksenottajalle on lisäksi annettu tässä yhteydessä vakuutusten vero-opas, joka sittemmin on lähetetty vakuutuksenottajalle myös vakuutuksesta annetun vakuutuskirjan mukana. Vero-oppaassa on todettu asiaan vaikuttavilta osin kohdassa ”Säästösumma” seuraavaa:

 

”Henkivakuutukseen sisältyvästä säästösummasta on veronalaista pääomatuloa vakuutuksen tuotto, jos säästösumma maksetaan vakuutuksenottajalle itselleen, kun hän on vakuutettuna, tai hänen lähio­maiselleen edunsaajana.

Säästösumman pääoma katsotaan lähiomaiselle veronalaiseksi lahjaksi siltä osin kuin niiden yhteis­määrä ylittää 50.000 mk kolmen vuoden aikana. Lähiomaisella tarkoitetaan vakuutuksenottajan puolisoa, suoraan ylenevässä tai alenevassa polves­sa olevaa perillistä, ottolasta, kasvattilasta tai puo­lison lasta. …Muulle kuin vakuutuksenottajalle itselleen tai hänen lähiomaiselleen maksettava säästösumma on saajalleen koko määrältään veronalaista pää­omatuloa.”

 

Vakuutetun kuoleman johdosta maksettavaa kuolemantapaussummaa koskevassa vero-oppaan kohdassa on edelleen mm. todettu:
”…Mikäli kuolemantapaussumma maksetaan edunsaajamääräyksen perusteella muulle kuin vakuutetun lähiomaiselle, on kuolemantapaussum­ma saajalleen koko määrältään veronalaista pääomatuloa ja sen vuoksi perintöverosta vapaa.”

 

Lautakunta toteaa, että maininta tuloverolain 36 §:n mukaisista pääomatuloverosta vapautetuista vakuutussuorituksensaajista on siis sisältynyt vakuutuksesta annettuun vero-oppaaseen. Vero-oppaan mukaan verosta vapautettuihin henkilötahoihin kuuluu ottolapsi, mutta luettelossa ei ole mainittu ottolapsen lapsia. Lautakunta katsoo, että vero-oppaan perusteella vakuutuksenottajan ja lausunnonpyytäjän olisi ollut mahdollista saada selville se, etteivät ottolapsen lapset kuulu verosta vapautettuihin vakuutussuorituksen vastaanottajiin.

 

Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden laajuutta ja mahdollista vahingonkorvausvelvollisuutta arvioitaessa on muutoinkin otettava huomioon, että tässä tapauksessa on ollut kyse voimassaolevan lainsäädännön sisällöstä, josta vakuutuksenottajan ja lausunnonpyytäjän on katsottava periaatteessa olevan itsekin velvolliset tietämään. Vakuutuksessa syntynyt tilanne olisi myös ollut korjattavissa vielä vakuutussopimuksen tekemisen jälkeenkin esimerkiksi edunsaajamääräystä muuttamalla.

 

Selostamillaan perusteilla lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiöllä ole asiassa vahingonkorvausvelvollisuutta.