Autovakuutuksen kohteena on vm. 1988 Mercedes-Benz 200D -henkilöauto, joka on 29.12.2005 ostettu osamaksulla autoliikkeestä. Osamaksusopimuksen mukaan auton ostaja on A. Samalla A on hakenut autolle liikenne- ja autovakuutusta ja on allekirjoittamassaan vakuutushakemuksessa ilmoittanut itsensä auton haltijaksi.

 

Auto vaurioitui liikenneonnettomuudessa 30.6.2006. Autoa kuljetti tuolloin A:n avopuoliso B, joka oli syyllinen onnettomuuteen. A vaati korvausta autovakuutuksen perusteella.

 

 

Auton liikenne- ja kaskovakuutukset ovat A:n nimissä, ja AKE:n tietojen mukaan auton omistajaksi on merkitty autoliike ja haltijaksi A. Asianomistajana kuulusteltuna A on 3.8.2006 kertonut, että B:n kuljettama auto on ollut A:n nimissä ainoastaan siksi, että hänen luottotietonsa kelpasivat osamaksusopimukseen. A on kertonut, ettei hänellä ole ajokorttia eikä hän tarvitse siis autoakaan, vaan auto on ollut B:n käytössä.

 

Kuulusteluista voi päätellä, että B ei luottotietojensa vuoksi ole voinut tehdä osamaksusopimusta, jolloin ostettaessa auto osamaksulla B:n käyttöön ostajaksi kirjoittautui A. Samoin vakuutussopimus on tehty A:n nimiin, joka on myös merkitty ajoneuvorekisteriin haltijaksi.

 

Vakuutusyhdistys katsoo, että tapauksessa on toimittu vilpillisesti täytettäessä vakuutussopimuslain 22 §:n mukaista tiedonantovelvollisuutta. Jos B olisi hakenut autolleen vakuutusta ja hänen luottotietonsa olisi tarkastettu ja todettu niissä häiriöitä, hänelle ei olisi myönnetty vakuutusta. Yhdistys viittaa ennakkopäätökseen KKO 2006:79 ja katsoo, ettei nyt kyseessä oleva autovakuu­tussopimus ole sitä sitova. Korvausta ei makseta A:lle eikä auton omistavalle autoliikkeelle.

 

 

Auton omistava autoliike pyysi uutta käsittelyä asiamiehen välityksellä. Asiamiehen kirjeessä vakuutusyhdistykselle on todettu mm., että A ja B ovat eläneet useamman vuoden ajan avoliitossa. On sinänsä riidatonta, että B:n maksuhäiriömerkintöjen johdosta yhteiseen talouteen liittyviä keskeisiä sopimuksia on jouduttu tekemään A:n nimissä.

 

Kirjeen oheen on liitetty jäljennös osamaksusopimuksesta 29.12.2005, jolla A on hankkinut kyseisen ajoneuvon. Vaihdossa A on luovuttanut hallinnassaan olleen Volvo -merkkisen henkilöauton, joka asiamiehen käsityksen mukaan on ollut myös vakuutettuna samassa yhdistyksessä.

 

Vaikka A on esitutkinnassa kertonut, että hänellä ei ole ajokorttia eikä hän ole tarvinnut autoa, on myös B:n osalta ollut tilanne se, että hän ei ole tarvinnut autoa esimerkiksi työssään. B on nimittäin autoliikkeen tietojen mukaan eläkkeellä.

 

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajalla ei ole oma-aloit­teista tiedonantovelvollisuutta vaan hänen velvollisuutensa rajoittuu siihen, että hän antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Hänellä on siis totuudenmukainen kysymyksiin vastaamisvelvollisuus. Vakuutuksenantaja kantaa riskin siitä, että kaikki tarpeelliset tiedot tulevat kysytyksi ja että esitettävät kysymykset ovat yksiselitteisiä ja selviä.

 

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tiedonantovelvollisuutta täyttäessään menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenottajaa. Vilpillisyys on kysymyksessä, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tietoinen antamansa vastauksen virheellisyydestä ja pyrkii näin menettelemällä saamaan taloudellista hyötyä.

 

Kun A on elänyt avoliitossa B:n kanssa, kun autoa on käytetty avopuolisoiden yhteisiin tarpeisiin ja kun autoa hankittaessa vaihtoautoksi on luovutettu A:n hallitsema ajoneuvo, A ei ole missään tapauksessa voinut mieltää, että hänen olisi oma-aloitteisesti tullut tehdä selvitystä esimerkiksi avoliitostaan B:n kanssa ja siitä, kuinka autoa käytetään. Kun A ei missään tapauksessa ole tavoitellut taloudellista hyötyä, hänen menettelyään ei voida katsoa vilpilliseksi.

 

Nyt esillä oleva asia poikkeaa merkittävästi ennakkopäätöksessä KKO 2006:79 käsitellystä tapauksesta. KKO:n käsittelemässä tapauksessa auton haltijaksi on merkitty auton tosiasiallisen haltijan tuttava, joka ei ole ollut sellaisessa asemassa auton tosiasialliseen haltijaan nähden kuin mitä A tässä tapauksessa on ollut. On aivan eri asia, että auton haltijana on avopuoliso verrattuna siihen, että auton haltijana olisi ns. "kadunmies". Lisäksi voidaan todeta, että A on ollut auton tosiasiallinen haltija. Mitään vakuutusyhtiön erehdyttämistä ei ole tapahtunut.

 

Asiamies katsoo, että vakuutussopimus sitoo vakuutusyhdistystä ja korvauspäätöstä tulisi oikaista. Autoliike on esittänyt yhdistykselle selvitystä siitä, että auton arvo on vahinkopäivänä ollut vähintään 2.550 euroa. Mainittu summa tulee ottaa pohjaksi korvauksia maksettaessa, koska autoliikkeen osamaksusaatava on kyseistä summaa suurempi.

 

 

Uudessa päätöksessään yhdistys toteaa mm., että asiassa on riidatonta, että auton omistaja B ei ole luottotietojensa maksuhäiriömerkintöjen vuoksi voinut tehdä henkilöautoa koskevaa osamaksusopimusta eikä myöskään autovakuutussopimusta. Jotta autolle olisi saatu autovakuutus, joka on ilmeisesti ollut osamaksusopimuksen syntymisen edellytyksenä, vakuutussopimus on päädytty tekemään A:n nimiin.

 

Yhdistys katsoo, että ennakkopäätöksen KKO 2006:79 ratkaisun taustalla olevat tapahtumat vastaavat lähes täydellisesti nyt esillä olevaa tapausta. Myös ennakkoratkaisussa kysymys on ollut osamaksukauppaan liittyvästä asetelmasta, jossa autovahingossa vaurioituneen auton omistajana on ollut autoliike.

 

Ennakkopäätöksessä on todettu, että autovakuutuksen myöntäminen perustuu riskin arviointiin niiden tietojen pohjalta, jotka vakuutuksenantaja saa vakuutussopimuslain 22 §:n nojalla vakuutuksenottajalta. Ennakkoratkaisussa on nimenomaisesti lausuttu, että autovakuutusta myönnettäessä vakuutuksenantajan on välttämätöntä saada oikea tieto auton haltijasta. Ratkaisun perusteluissa on vielä todettu, että sillä, onko väärä tieto auton haltijasta vaikuttanut vakuutustapahtumaan tai sillä, että vakuutettuna on ollut muu kuin vakuutuksenottaja (kuten tässäkin tapauksessa on asianlaita), ei ole merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.

 

Tässä tapauksessa 29.12.2005 päivättyyn vakuutushakemukseen on merkitty ajoneuvon haltijaksi A. Asiassa on riidattomasti selvitetty, että tämä tieto on ollut virheellinen. Ajoneuvon haltijan tietoja koskeva vakuutushakemuksen kysymys on ollut selkeä ja yksiselitteinen. A on antanut vakuutushakemuslomakkeessa esitettyyn kysymykseen tosiasioita vastaamattoman vastauksen ja ilmoittanut auton haltijaksi itsensä. Ilmoittamalla vakuutusyhdistykselle auton haltijaksi muun henkilön kuin sen todellisen haltijan A on menetellyt vilpillisesti vakuutussopimuslain 22 §:ssä säädettyä tiedonantovelvollisuutta täyttäessään.

 

Nyt esillä oleva tapaus ei vakuutusyhdistyksen näkemyksen mukaan poikkea millään tämän tapauksen oikeudellisen arvioimisen kannalta merkityksellisellä tavalla ennakkopäätöksessä KKO 2006:79 käsitellystä tapauksesta. Yhdistys katsoo edelleen, ettei vakuutussopimus sido sitä, minkä vuoksi korvausta henkilöauton vaurioitumisesta ei makseta autovakuutuksesta.

 

 

Autoliike pyytää asiassa Vakuutuslautakunnan lausuntoa asiamiehen välityksellä. Lausuntopyynnössä toistetaan uudelleenkäsittelypyynnössä esitettyä ja todetaan mm., että asiassa ei ole tullut esille mitään viitteitä siitä, että vakuutuksenottaja A olisi vastannut joihinkin vakuutusyhtiön esittämiin kysymyksiin vilpillisesti.

 

A on 16.2.2007 allekirjoittamallaan selvityksellä antanut lisäselvitystä vallinneista olosuhteista ja tarkentanut esitutkintapöytäkirjaan merkityksi tulleita seikkoja. Siinä A toteaa mm., että esitutkintakertomukseen kirjatusta tekstistä saa hieman väärän käsityksen siitä, mistä asiassa on todellisuudessa kysymys. A on asunut B:n kanssa avoliitossa 17 vuoden ajan. Sillä, ettei A ole autoa tarvinnut, hän on tarkoittanut sitä, ettei auto ole ollut A:n ammatissa tarpeen. A toteaa, että autoa on koko sen hallinnan ajan käytetty hänen ja B:n muodostaman perheen yhteisiin tarpeisiin. Osamaksusopimuksen mukaisia maksueriä on maksettu sekä A:n että B:n pankkitililtä. Kun A on ollut hankkimassa kyseistä autoa autoliikkeestä, vaihtoautoksi on luovutettu A:n hallinnassa ollut ajoneuvo.

 

Asiamies katsoo edelleen, ettei A vakuutusta hakiessaan ole missään tapauksessa voinut mieltää, että hänen olisi oma-aloitteisesti tullut tehdä selvitystä esimerkiksi avoliitostaan B:n kanssa ja siitä, kuinka autoa tultaisiin käyttämään A:n ja B:n muodostamassa perhekokonaisuudessa. Kun A ei missään tapauksessa ole tavoitellut asiassa taloudellista hyötyä, ei A:n menettelyä voida katsoa vilpilliseksi.

 

Vakuutusyhdistys on tukeutunut asiassa korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2006:79. Tuo ennakkopäätös käsittelee kuitenkin aivan toisen tyyppistä tilannetta, mitä tässä asiassa on ollut. Korkeimman oikeuden käsittelemässä asiassa auton haltijaksi on "bulvaanina" merkitty auton tosiasiallisen haltijan tuttava, joka ei ole millään tavalla osallistunut autokauppaan, vakuutushakemuksen tekemiseen taikka ole muutoinkaan ollut tekemisissä vahingoittuneen auton kanssa.

 

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa voidaan kiistatta todeta, että A on ollut auton tosiasiallinen haltija eikä mitään vakuutusyhdistyksen erehdyttämistä ole tapahtunut. Tämän johdosta vakuutussopimus sitoo yhdistystä.

 

 

Yhdistys toistaa korvauspäätöksissä esitettyä. Asiassa on riidatonta, että auton tosiasiallinen käyttäjä B ei ole luottotietojensa maksuhäiriömerkintöjen vuoksi voinut tehdä henkilöautoa koskevaa osamaksusopimusta eikä myöskään autovakuutussopimusta. Jotta autolle olisi saatu autovakuutus, joka on ollut osamaksusopimuksen syntymisen edellytyksenä, B ja A ovat päättäneet tehdä vakuutussopimuksen A:n nimiin. Kyse on ollut tilanteesta, jossa auto on hankittu A:n toimesta B:n käyttöön ja tosiasialliseen hallintaan.

 

Nyt esillä oleva tapaus ei olennaisessa määrin poikkea yllä mainitussa korkeimman oikeuden ratkaisussa 2006:79 käsitellystä tapauksesta. Myös nyt esillä olevassa tapauksessa kyseessä on ollut pyrkimys osamaksusopimuksen syntymisen edellyttämän vakuutusturvan hankkimiseen tilanteessa, jossa vakuutuksenottajaksi ilmoittautunut A ei tosiasiallisesti ole ollut ajo-oikeudet­tomana lainkaan aikeissa käyttää vakuutuksen kohteeksi tulevaa moottoriajoneuvoa, vaan on tähdännyt siihen, että hänen avopuolisonsa B saisi tosiasialliseen hallintaansa ja käyttöönsä ajoneuvon, jota B ei luottohäiriömerkintöjensä vuoksi voisi muuten saada. A:n menettelyä on pidettävä vakuutus­sopimuslain 23 §:ssä ja korkeimman oikeuden ennakkoratkaisusta 2006:79 ilmenevissä oikeusohjeissa tarkoitetulla tavalla vilpillisenä.

 

Mitä tulee A:n jälkikäteen esittämän "olosuhteita koskevan selvityksen" merkityksen ja uskottavuuden arvioimiseen, vakuutusyhdistys toteaa, että A:n intressissä on luonnollisesti pyrkiä välttämään lausunnonpyytäjän kanssa tekemäänsä osamaksusopimukseen perustuva maksuvastuu, joka häntä kohtaa, mikäli henkilöauton omistajana oleva autoliike ei saa vakuutuskorvausta ajoneuvon vaurioitumisesta. Tämän vuoksi vasta nyt esitettyä, A:n kuulustelukertomuksesta olennaisesti poikkeavaa kertomusta siitä, kuinka autoa olisikin yksinomaan B:n käytön sijasta käytetty "perheen yhteisiin tarpeisiin", ei voida pitää uskottavana.

 

Niin ikään jälkikäteen esitetty väite siitä, että A:n kuulustelussa esittämä lausuma "Minulla ei ole ajokorttia enkä tarvitse siis autoakaan", olisikin viitannut jollain tavoin A:n ammattiin - joka on kuulustelupöytäkirjan merkintöjen mukaan siivooja - on epäuskottava ja myös tarkoitukseltaan epäselvä ottaen huomioon, että A näyttää joka tapauksessa itsekin myöntävän, että hänellä ei ole koskaan ollut ajokorttia.

 

Yhdistys katsoo edelleen, että vakuutussopimus ei yllä mainituin perustein sido sitä. Tämän vuoksi korvausta henkilöauton vaurioitumisesta ei voida maksaa autovakuutuksesta. Jos Vakuutuslautakunta kuitenkin päätyisi pitämään vakuutussopimusta yhdistystä sitovana, ajoneuvosta maksettavan korvauksen ylärajana oleva ajoneuvon käypä arvo joudutaan määrittämään erikseen.

 

 

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

 

Lain 23 §:n mukaan jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.

 

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

 

Vakuutuslautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan A on osamaksusopimukseen kirjautunut ostajaksi ajoneuvolle, jota on alusta pitäen käyttänyt hänen avopuolisonsa B. B ei maksuhäiriömerkintöjensä vuoksi olisi voinut saada autorahoitusta eikä vakuutusyhdistyksen ilmoituksen mukaan autovakuutustakaan. A:lla ei ole ajokorttia eikä ilmoituksensa mukaan ainakaan työhön liittyvää ajoneuvon tarvetta. A on vakuutushakemuksessa ilmoittanut itsensä auton haltijaksi. B:tä ei hakemukseen ole merkitty.

 

Lautakunta toteaa, että osamaksukaupassa on tavanomaista, että auton haltijaksi merkitään osamaksuostaja eli se henkilö, jonka omistukseen ajoneuvo siirtyy osamaksuvelan tultua loppuun maksetuksi. Selvää on, että auton voi osamaksulla ostaa ja myöhemmin omistaa sellainenkin henkilö, jolla ei ole ajokorttia. Tällöin autoa kuljettaa ja käyttää väistämättä joku muu henkilö kuin auton osamaksusopimukseen merkitty haltija.

 

Niissä tapauksissa, joissa perheessä on vähintään kaksi ajokortillista kuljettajaa, perheeseen hankittua autoa yleensä käyttää enemmän kuin yksi henkilö.

Vakuutuslautakunnan käsityksen mukaan käytännössä harvinaista ei ole sekään, että henkilö ostaa ajoneuvon avo- tai aviopuolisolleen tai jollekulle muulle perheensä jäsenelle. Näissä tapauksissa osamaksukaupassa tilanne lienee tyypillisesti se, että ajoneuvon haltijaksi tulee merkityksi eri henkilö kuin se, joka autoa käyttää, tai ainakin autoa käyttää useampi henkilö kuin mitä haltijatiedosta voi päätellä.

 

Kun liikenne- ja autovakuutusta haetaan autorahoituksen järjestämisen yhteydessä, vakuutushakemuslomakkeella tyypillisesti kysytään auton omistajaa ja haltijaa sekä mahdollista toista rekisteriin merkittyä haltijaa. Lautakunnalle toimitetun A:n allekirjoittaman vakuutushakemuksen perusteella näin on tässäkin tapauksessa tehty. Edellä esitetyn pohjalta Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutuksenantajan ei ole kaikissa tilanteissa perusteltua olettaa tai edellyttää, että ajoneuvon osamaksuostajaksi ja haltijaksi merkitty henkilö olisi myös sen ainoa, pääasiallinen tai edes satunnainen kuljettaja tai käyttäjä.

 

Ennakkopäätös KKO 2006:79 käsittelee tilannetta, jossa ajoneuvon osamaksu­ostajaksi, haltijaksi ja vakuutuksenottajaksi kirjautuneella henkilöllä ei ollut mitään todellista suhdetta tai intressiä ko. ajoneuvoon, vaan hän oli vain todellisen haltijan tuttava, joka oli käytännössä antanut nimensä ja luottotietonsa tuttavansa hyödynnettäväksi. Tässä suhteessa ennakkopäätöksen asetelma lautakunnan mielestä poikkeaa olennaisesti perheenjäsenten perheensä käyttöön hankkiman auton vakuuttamisesta. Tunnetusti perheiden sisällä voi käytännössä olla jopa sattumanvaraista, kuka hoitaa perheen asioita, kenen nimiin jokin perheessä käytetty esine merkitään tai kuka allekirjoittaa koko perhettä koskevia sopi­muksia. Lautakunta katsoo, että perheen sisällä tapahtuneissa järjestelyissä voi vain hyvin poikkeuksellisesti olla kyse ennakkopäätöksessä ratkaistuksi tulleen tapauksen kaltaisesta bulvaanitilanteesta. Lautakunta toteaa lisäksi, että sen käsityksen mukaan monet vakuutusyhtiöt nimenomaan hyväksyvät sellaiset järjestelyt, joissa osamaksulla ostettu auto on esim. miehen nimissä mutta sitä käyttää pääasiassa tai ainoastaan hänen puolisonsa.

 

Tässä tapauksessa perheeseen ostetun auton osamaksuostajaksi ja sen myötä auton rekisteriin merkityksi haltijaksi on luottotietojen perusteella valikoitunut A, ja autoa käytti ja kuljetti perheen ajokortillinen henkilö eli B. Lautakunta toteaa, että auton ostaminen toiselle henkilölle tai toisen henkilön käyttöön ei ole kiellettyä. Selvityksestä ei ilmene, että A:lta olisi vakuutuksen hakemisvaiheessa erikseen kysytty mitään siitä, kuka autoa käyttää. Selvityksestä ei ilmene, että auton olisi ollut määrä aikanaan tulla B:n omistukseen ja A:n ilmoittaminen tässä vaiheessa osamaksuostajan aseman perusteella auton haltijaksi eli ns. piileväksi omistajaksi olisi ollut paikkansa pitämätöntä.

 

Kokonaisuutena Vakuutuslautakunta katsoo, ettei tässä tapauksessa ole kyseessä samanlainen omistusjärjestely- ja vakuutuksenottamistilanne kuin ennakkopäätöksessä KKO 2006:79. Vakuutuslautakunta katsoo, ettei A tässä tapauksessa ole vilpillisesti laiminlyönyt vakuutussopimuslain 22 §:n mukaista tiedonantovelvollisuuttaan auton haltijatiedon osalta, minkä vuoksi lautakunta pitää autovakuutussopimusta vakuutusyhdistystä sitovana.

 

Lautakunta suosittaa, että yhdistys maksaa autosta ehtojen mukaisen korvauksen autoliikkeelle loppuvelan määrään saakka ja tämän jälkeen mahdollisesti yli jäävän korvauksen osan A:lle.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Laapotti, Vaitomaa ja Uimonen sekä varajäsen Maso. Sihteerinä toimi Raulos.