Tapahtumatiedot

Asiakas A oli BMW 330 D –henkilöauton rahoitusvelallisena ja ajoneuvorekisteriin merkittynä haltijana. Rahoitussopimuksen yhteydessä joulukuussa 2013 oli sovittu, että autoon otetaan liikennekaskovakuutus, jossa vakuutuksenottajaksi oli merkitty auton omistava rahoitusyhtiö.

Autolle sattui törmäysvahinko 11.6.2014. A:n pojan B:n tuttavan tuttava oli ottanut auton luvatta käyttöönsä ja kolaroinut sen. Vakuutusyhtiön korvauskäsittelijä oli soittanut A:lle 15.7.2014, jolloin A oli yhtiön mukaan kertonut B:n olevan auton pääasiallinen käyttäjä.

Auto vaurioitui uudestaan 31.10.2015. B oli menettänyt auton hallinnan ja suistunut kaiteeseen. Vakuutusyhtiön erikoistarkastaja oli soittanut A:lle 28.1.2016. Muistion mukaan A oli kertonut, että autoa käytti pääsiassa ja kokonaan hänen poikansa B. A ja B asuivat eri kaupungeissa. Auton osa- ja vakuutusmaksut, huollot ja katsastukset maksoi enimmäkseen B. A kertoi lisäksi, että auto oli ostettu hänen nimiinsä, koska B ei olisi saanut sitä osamaksulla. A kertoi auttaneensa B:tä vanhemman ominaisuudessa.

Vakuutusyhtiö antoi kummankin törmäysvahingon osalta kielteisen korvauspäätöksen. Yhtiön mukaan autovakuutusta myönnettäessä oikean tiedon saaminen auton haltijasta on välttämätöntä riskin arvioimiseksi. Saadun selvityksen perusteella auto oli tosiasiassa hankittu B:n yksinomaiseen käyttöön, ja auto oli A:n nimissä B:n luottotietojen vuoksi. Vakuutusyhtiö ei olisi myöntänyt autovakuutusta B:lle edes etukäteismaksulla hänen luottotietojensa perusteella.

Yhtiö katsoi A:n menetelleen vilpillisesti, kun hän oli ilmoittanut itsensä auton kauppasopimus- ja vakuutushakemuslomakkeella paitsi auton ostajaksi myös sen haltijaksi/käyttäjäksi. Yhtiö katsoi, että autovakuutussopimus ei ollut sitä sitova.

Asiakkaan valitus

Asiamiehen laatimassa valituskirjelmässä asiakas vaatii autovakuutuskorvausta sekä lakiasiain- ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Vakuutusyhtiön kanta on epäreilu ja perusteeton sekä kohtuuton. Vakuutusyhtiö on kerännyt vakuutusmaksut mutta vahingon sattuessa tulkitsee vakuutusehtojaan asiakkaan kannalta negatiivisesti.

Ajoneuvon arvo vahinkohetkellä oli noin 20.000 euroa. Juridisesti auton ostajana, hankintavelasta vastaavana ja vakuutuksenottajana sekä rekisteritietoihin merkittynä haltijana on A. Vakuutusyhtiön väite siitä, että auto olisi hankittu yksinomaan B:n käyttöön ja että se olisi ollut tosiasiallisesti vain hänen käytössään, ei pidä paikkaansa. Auton omistaja/haltija saa antaa autonsa tai muutakin omaisuuttaan kaikista läheisimmän henkilön eli oman lapsensa käyttöön ilman uhkaa omaisuuteen liittyvän vakuutuksen raukeamisesta.

Autoliikkeen edustaja oli täyttänyt vakuutushakemuksen, eikä A ollut edes nähnyt sitä tai ollut yhteydessä vakuutusyhtiöön. Autoliikkeen olisi tullut kysyä tarvittavat kysymykset ja informoida A:ta vakuutuksen kannalta merkityksellisistä seikoista. Vastuu autoliikkeen tällaisista virheistä kuuluu vakuutusyhtiölle.

Vakuutusvirkailijat ovat tehneet muistiinpanoja omassa asiassaan, ja ne ovat epätarkkoja. Vakuutuksenottajan pojasta on käytetty naisen nimeä, ja mm. vahingon tapahtumapaikka on väärä. Kyseessä on vakuutusyhtiön henkilökuntaan kuuluvan henkilön tulkinta, nopea muistiinpano pääasiallisesta käyttäjästä. Korvauspäätös kuitenkin perustuu auton yksinomaiseen käyttämiseen, ei pääasialliseen käyttämiseen.

Erikoistarkastaja oli soittanut auton vahingosta kolme kuukautta myöhemmin. Tällaiset puhelut voivat osua mihin tahansa tilanteeseen, ja niissä tapahtuu paljon virheitä, väärinkäsityksiä ja epätarkkuuksia. Soittaja on valmistautunut, ja vastaanottajaa on helppo vedättää. Erikoistarkastaja ei edes ilmoittanut etukäteen puhelun tallentamisesta. Muistiossa puhutaan auton käyttämisestä ”pääasiassa ja kokonaan”, mikä on jo itsessään ristiriitaista. ”Pääasiassa” ja ”kokonaan” eivät ole sama asia. Muistio on jätettävä huomiotta.

A on oheistanut kuuden henkilön antamat kirjalliset lausumat siitä, että auto on ollut A:n, B:n ja hänen veljensä yhteisessä käytössä. Näitä ulkopuolisten henkilöiden lausumia on pidettävä luotettavampina kuin vakuutusyhtiön oman henkilöstön kirjauksia.

A katsoo, että hän ei ole antanut vakuutusyhtiölle vääriä tietoja, vilpillisyydestä puhumattakaan. Korvauspäätöksen ytimenä oleva väite auton käytöstä on paikkansa pitämätön.

Vakuutusyhtiön vastine

Yhtiö viittaa korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen KKO 2006:79 ja lautakuntakäytäntöön sekä katsoo edelleen, että A on menetellyt vilpillisesti, kun hän on muun muassa ottanut auton vapaaehtoisen vakuutuksen nimiinsä olematta auton todellinen haltija. Tämän vuoksi vakuutus ei sido vakuutusyhtiötä.

Kyseinen ajoneuvo on ostettu rahoituksella, jonka saaminen on edellyttänyt autovakuutuksen ottamista. Auton osamaksuostajaksi ja haltijaksi merkitty A on ilmoitettu vakuutusyhtiölle autovakuutuksen sisältävässä hakemuksessa ”asiakkaaksi”. Vakuutushakemus on tehty sähköisesti autoliikkeestä käsin.

Auton haltijaa koskevien tietojen osalta vakuutusyhtiö pitää luotettavimpana niitä tietoja, jotka A antoi heti vahinkojen jälkeen. Ensimmäistä kolarivahinkoa käsitelleen henkilön kirjauksen perusteella B oli auton pääasiallinen käyttäjä. Jälkim­mäistä kolarivahinkoa selvittäneen erikoistutkijan muistion mukaan A oli kertonut B:n käyttävän autoa pääasiassa ja kokonaan. B myös maksoi autoon liittyvät maksut. A oli nimenomaisesti kertonut ottaneensa rahoitussopimuksen ja vakuutukset nimiinsä sen vuoksi, että hän oli halunnut auttaa poikaansa, joka ei olisi itse saanut rahoitusta.

Tosiasiat tukevat A:n kertomaksi kirjattuja tietoja. A ja B ovat asuneet eri kaupungeissa, ja A:lla itsellään on ollut toinen henkilöauto vuodesta 2010 lähtien. Vahingot ovat sattuneet niissä kaupungeissa, joissa B kulloinkin on asunut. Vakuutusyhtiö ei pidä valituksen liitteeksi otettuja, jälkikäteen annettuja todistajien lausumia uskottavina.

Yhteenvetona vakuutusyhtiö katsoo, että auto oli todellisuudessa hankittu B:n käyttöön, ja hän oli sen tosiasiallinen haltija. Auto oli tietoisesti hankittu A:n nimiin vain rahoituksen ja vakuutuksen saamiseksi. Vakuutusyhtiö ei olisi myöntänyt B:lle vapaaehtoista vakuutusta, joten A:n antamalla väärällä haltijatiedolla on ollut merkitystä yhtiön vastuun arvioimisen kannalta.

Selvitykset

Lautakunnalle on toimitettu vakuutusyhtiön erikoistarkastajan 28.1.2016 päivätty puhelumuistio ja kuuden henkilön allekirjoittamat todistukset siitä, että kyseinen auto on ollut A:n, B:n ja hänen veljensä yhteisessä käytössä.

Lisäksi on toimitettu kuvaruutukaappauksia sähköisestä järjestelmästä, jolla vakuutushakemus on tehty autoliikkeessä. Järjestelmän täyttöohjeen mukaan jos autoliike myy ajoneuvon rahoitukseen liittyvän liikennekaskon, asiakkaaksi on syötettävä se henkilö tai yritys, jolle rahoitus on myönnetty.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riitaa siitä, onko A antanut vakuutusyhtiölle vilpillisesti väärää tietoa ja sitooko autovakuutussopimus vakuutusyhtiötä.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

Lain 23 §:n mukaan jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

Asian arviointi

Kuluvaatimus

Vakuutuskorvauksen lisäksi asiakas on vaatinut lakiasiain- ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Ohjesääntönsä 6 §:n mukaan Vakuutuslautakunta ei käsittele sille osoitetun valituksen tekemisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamista lukuun ottamatta riitaa siitä, ovatko nämä kustannukset korvattavia oikeusturvavakuutuksesta. Tämän vuoksi lautakunta ei käsittele asiakkaan tässä esittämää kuluvaatimusta.

Vakuutussopimuksen sitovuus

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutusyhtiön on kysyttävä vakuutuksenottajalta tai vakuutetulta vastuunsa arvioimiseksi tarpeelliset kysymykset, ja vakuutuksenottajan tai vakuutetun velvollisuutena on vastata niihin oikein.

Vakuutusyhtiö on vedonnut väärään haltijatietoon. A on tapauksessa ollut vakuutussopimuslain 22 §:n mukaisesti vakuutuksenottajan tai vakuutetun asemassa. Lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiön tässä tapauksessa toimittamien kuvaruutukaappausten perusteella autoliikkeen käyttämässä vakuutushakemusjärjestelmässä ei ole ollut erillistä haltijatietoa, ja järjestelmä oli ohjeistanut automyyjää merkitsemään vakuutushakemuksen ”asiakkaaksi” saman henkilön, jolle rahoitus oli myönnetty. Esitetystä selvityksestä ei siten ilmene, että asiakkaalta olisi lainkaan kysytty auton haltijaa vakuutusta varten. Tällöin asiakas ei myöskään ole voinut vastata väärin haltijaa koskevaan kysymykseen.

Lautakunta katsoo, ettei vakuutussopimuslain 23 §:n mukaista vilpillistä väärän tiedon antamista ole osoitettu. Tämän vuoksi ei ole tarpeen käsitellä sitä, kuka on ollut ajoneuvon tosiasiallinen käyttäjä. Vakuutussopimus sitoo vakuutusyhtiötä.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta pitää autovakuutussopimusta vakuutusyhtiötä sitovana ja kehottaa yhtiötä käsittelemään törmäysvahinkoasian uudelleen. Koska asia on tältä osin kesken osapuolten välillä, lautakunta ei ota tässä ratkaisusuosituksessa kantaa vahingon korvattavuuteen.

Lautakunta ei käsittele asiakkaan esittämää kuluvaatimusta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Melander

Sihteeri Raulos

Jäsenet:

Sario

Siirala

Uimonen

Vaitomaa