Vakuutuksenottaja M.E:n vahinkoilmoituksen 15.10.2008 mukaan hänen omistamansa ja vakuuttamansa henkilöauto oli vaurioitunut kahdessa eri peräänajovahingossa 12.10. ja 15.10.2008. Molemmissa vahingoissa auton kuljettajana oli ollut M.E:n entinen vävy A.E..

 

Korvausta haettiin autolle otetusta autovakuutuksesta.

 

 

Päätöksessään 20.11.2008 vakuutusyhtiö toteaa tapahtumatiedot.

 

 

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

 

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenottajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

 

Päätöksenään vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutuksenottaja M.E:n hakemaa korvausta ei makseta autovakuutuksesta.

 

Autolle on otettu yhtiöstä autovakuutus 23.5.2008 ja vakuutuksenottajana on auton omistaja M.E.. Vakuutusyhtiön saamien selvitysten mukaan auton todellinen käyttäjä on A.E.. Hänellä olleiden maksuhäiriöiden vuoksi auton omistajaksi ja vakuutuksenottajaksi on merkitty M.E.. Vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa, koska yhtiölle ei ole annettu ennen vakuutuksen myöntämistä oikeita tietoja auton todellisesta käyttäjästä.

 

Lausuntopyynnössään 5.2.2009 vakuutuksenottaja M.E. kiistää menetelleensä vilpillisesti 23.5.2008 vakuutusta ottaessaan. Vakuutuksenottaja oli yhdessä A.E:n kanssa ottamassa vakuutusta. Vakuutuksenottajan käsityksen mukaan virkailija tiesi, miksi vakuutus tuli hänen nimiinsä, koska A.E. oli aiemmin käynyt toimistossa ja yrittänyt saada vakuutusta.

 

Vakuutuksenottaja pyysi neuvoa virkailijalta, koska ei tiennyt miten vakuutuslomake tällaisessa tilanteessa täytetään.. Vakuutuksenottaja on tyytymätön saamaansa päätökseen ja pyytää valituksensa siirtämistä Vakuutuslautakunnan käsittelyyn.

 

Vastineessaan 2.4.2009 vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutuksenottaja M.E. on ollut tyytymätön vakuutusyhtiön 20.11.2008 antamaan korvauspäätökseen. Päätöksessään vakuutusyhtiö on todennut saaneensa vakuutuksen tekotilanteessa virheellisiä tietoja vakuutuksenottajan nimissä olevan ajoneuvon todellisesta käyttäjästä ja tämän perusteella vakuutusyhtiö ei ole korvannut ajoneuvolle aiheutuneita vahinkoja autovakuutuksesta.

 

Vakuutuksenottaja on kertonut puhelimitse 13.11.2008 yhtiön vakuutustutkijalle ostaneensa auton 5.12.2007. Auto meni suoraan entisen vävyn A.E:n käyttöön. Vakuutuksenottaja ei itse ole koskaan käyttänyt autoa. Virallisten osoitetietojen mukaan ajoneuvon ostotilanteessa A.E. asui eri osoitteessa kuin vakuutuksenottaja. Samassa osoitteessa osalliset ovat asuneet 1.9.2008 alkaen.

 

Vakuutuksenottaja kertoo muutoshakemuksessaan olleensa yhdessä A.E:n kanssa 23.5.2008 ottamassa vakuutusta. Hänen käsityksensä mukaan virkailija tiesi vakuutusta tehdessään, miksi vakuutus tehtiin M.E:n nimiin. Tätä hän perustelee sillä, että A.E. oli aiemmin käynyt vakuutusyhtiön toimistossa, jossa oli yrittänyt saada vakuutuksen nimiinsä.

 

Vakuutusyhtiön myyntineuvoja L.K. ei muista kyseistä 23.5.2008 tapahtunutta myyntitilannetta. Hän on toiminut vuosia yhtiön palveluksessa ja on tietoinen yhtiön toimintatavoista, joiden mukaan vapaaehtoista vakuutusta ei myönnetä henkilölle, jolla on maksuhäiriöitä. Mikäli tieto ajoneuvon oikeasta käyttäjästä A.E:stä olisi tullut myyntitilanteessa yhtiön tietoon, vakuutusta ei olisi myönnetty.

 

Vakuutusyhtiön mielestä vakuutuksenottaja M.E. ei ole tuonut muutoshaussaan esiin mitään sellaista uutta, minkä vuoksi olisi syytä muuttaa jo aiemmin tehtyä korvauspäätöstä.

 

Vakuutuslautakunta on pyytänyt tapauksen johdosta vakuutusyhtiöltä seuraavat lisätiedot:

-         Vakuutustutkijan muistiinpanot vakuutuksenottaja M.E:n kanssa käydystä puhelinkeskustelusta 13.11.2008.

-         Onko myyntineuvoja L.K. ollut mahdollisesti sama henkilö, jonka kanssa vakuutuksenottajan vävy A.E. on aikaisemmin yrittänyt autovakuutussopimuksen tekemistä nimiinsä?

-         Vakuutuksenottaja M.E:n mukaan hän on pyytänyt virkailijalta neuvoa lomakkeen täyttämisessä. Käydäänkö vakuutuksentekotilanteessa läpi termien "omistaja", "haltija" ja "käyttäjä" sisältö ja merkitys?

 

Kirjeessään 14.8.2009 vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutustutkija on keskustellut vakuutuksenottaja M.E:n kanssa puhelimitse 13.11.2008 ja käydyssä keskustelussa on ilmennyt, että vakuutuksenottaja osti ajoneuvon joulukuussa 2007 ja ajoneuvo meni suoraan eri osoitteessa asuvan vävyn A.E:n käyttöön. Vakuutuksenottaja kertoi tutkijalle, ettei ollut itse koskaan käyttänyt kyseistä ajoneuvoa.

 

Myyntineuvoja L.K. ei ole sama henkilö, jonka luona A.E. kävi aiemmin kysymässä mahdollisuutta saada auton vakuutus omiin nimiinsä.

 

Ajoneuvojen rekisteröinti- ja vakuuttamiskäytännössä sekä lainsäädännössä käytetään vakiintuneina termeinä ”omistajaa” ja ”haltijaa”. Lisäksi käsitteet ovat laajasti käytössä rekisteröinnissä, käyttömaksuissa, ajoneuvoverotuksessa jne.. Koska termit ”omistaja”, ”haltija” ja ”käyttäjä” ovat yleisesti tunnettuja ja vakiintuneita käsitteitä, ei vakuutuksentekotilanteessa välttämättä selvitetä näiden käsitteiden sisältöä. Mikäli vakuutuksenottaja ei tunne käsitteiden sisältöä, tulisi hänen tiedustella tätä erikseen. Jos vakuutuksenottaja olisi tuonut virkailijan tietoon, ettei hän tiedä em. termien sisältöä, olisi hänelle kerrottu termien sisältö. Muiden kuin em. termien käyttäminen aiheuttaisi enemmän sekaannusta kuin selventäisi asiaa vakuutuksentekotilanteessa.

 

Vakuutussopimuslain 22 § edellyttää vakuutuksenottajalta ja vakuutetulta oikeita sekä täydellisiä vastauksia, joilla voi olla merkitystä yhtiön vastuun kannalta. Vakuutuksenottajalta edellytetään tällöin laajaa sekä aktiivista vastaamista esitettyihin kysymyksiin. Yhtiön tulee tietää todelliset omistaja- ja haltijatahot mm. vastuiden ja luottotappioriskien osalta. Hakija vastaa näiden tietojen oikeellisuudesta. Vakuutusyhtiö korostaa edelleen sitä, että mikäli virkailija olisi tiennyt vakuutusta tehtäessä sen, että A.E. olisi auton oikea käyttäjä, ei vakuutusta olisi tehty vakuutuksenottaja M.E:n nimiin. Vakuutuksenottajan ja A.E:n olisi ollut helppo tuoda järjestely esille vakuutuksentekotilanteessa eikä vedota jälkeenpäin sellaisiin seikkoihin, joiden selvittäminen kuuluisi joka tapauksessa vakuutuksenottajalle.

 

Pelkästään sen seikan perusteella, että A.E. on ollut mukana vakuutuksentekotilanteessa ja että hän on aiemmin käynyt toimistossa ja yrittänyt saada vakuutusta nimiinsä, ei voida ajatella, että järjestely olisi tullut yhtiön tietoon. Päinvastoin vakuutuksenottajan ja A.E:n olisi pitänyt tuoda virkailijan tietoon vakuutuksentekotilanteessa se, että A.E. olisi auton todellinen käyttäjä. Oikeat tiedot olisivat olleet helposti annettavissa, mutta näin ei kuitenkaan ole tehty.

 

 

 

Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

 

Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vahinkovakuutuksessa täyttäessään 22 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenottajaa. Vakuutuksenantajalla on oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.

 

Esillä olevassa tapauksessa on kyse auton kahdesta peräänajovahingosta, vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuudesta, vääristä tiedoista sekä vakuutussopimuksen sitovuudesta.

 

Vakuutuksenottaja M.E:n 5.12.2007 ostama ja 23.5.2008 autovakuuttama henkilöauto on ollut osallisena kahdessa peräänajovahingossa 12.10. ja 15.10.2008. Kummassakin vahingossa autoa on kuljettanut vakuutuksenottajan entinen vävy A.E..

 

Toimitetun selvityksen mukaan auto on ostamisen jälkeen ollut A.E:n käytössä, joka on tuolloin asunut eri osoitteessa kuin vakuutuksenottaja. Vakuutuksenottaja ei ole itse koskaan käyttänyt autoa. A.E. on käynyt yksin aikaisemmin vakuutusyhtiössä tekemässä autovakuutusta omiin nimiinsä. Sitä ei hänelle ole myönnetty maksuhäiriöiden vuoksi. Tämän johdosta vakuutuksenottaja M.E. ja A.E. ovat yhdessä menneet 23.5.2008 tekemään autovakuutuksen vakuutuksenottajan nimiin. Tuossa tilanteessa heitä on palvellut eri henkilö, kuin A.E:tä tämän aikaisemman yrityksen yhteydessä. Hän on yhtiön mukaan hyvin tietoinen siitä, ettei vapaaehtoista autovakuutusta myönnetä hakijalle, jolla on nimissään maksuhäiriöitä.

 

Vakuutussopimuslain 22 ja 23 §:n mukaan vakuutuksenottajan tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Jos vakuutuksenottaja täyttäessään edellä mainittua velvollisuuttaan on menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa. Mainitut säännökset ovat yhdenmukaiset vakuutusyhtiön autovakuutuksessa noudatettavien ehtojen kanssa.

 

Lautakunta toteaa, että korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2006:79 ottanut kantaa vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuteen autovakuutuksessa. Tapauksessa on ollut kyse auton ostamisesta osamaksulla sekä vakuuttamisesta ja haltijaksi ilmoittamisesta toisen henkilön nimellä todellisen käyttäjän ja haltijan asemesta. Korkein oikeus on päätöksensä perusteluissa todennut, että autovakuutus on vapaaehtoinen vakuutus. Sellaista vakuutusyhtiön ei ole pakko myöntää. Vakuutuksen myöntäminen perustuu riskin arviointiin niiden tietojen pohjalta, jotka vakuutusyhtiö saa vakuutussopimuslain 22 §:n nojalla vakuutuksenottajalta. Autovakuutusta myönnettäessä on tällöin oikean tiedon saaminen auton haltijasta välttämätöntä. Kun vakuutusyhtiölle on ilmoitettu auton haltijaksi muu kuin sen todellinen haltija, on vakuutusyhtiötä erehdytetty myöntämään vakuutus, johon sisältyviä riskejä se ei ole voinut arvioida oikeiden tietojen pohjalta. Koska vakuutussopimuksen tekemiseen liittyvää vakuutussopimuslain 22 §:ssä säädettyä tiedonantovelvollisuutta täytettäessä on kerrotuin tavoin menetelty vilpillisesti, ei vakuutussopimus ole sitonut vakuutusyhtiötä.

 

Lautakunta katsoo esillä olevassa tapauksessa osoitetun, että lausunnonpyytäjä M.E. on todellisen tilanteen salaten autovakuuttanut ajoneuvon ilmoittaen itsensä haltijaksi. Ajoneuvon todellinen haltija ja käyttäjä on ollut hänen entinen vävynsä A.E., jolle vakuutusyhtiö ei maksuhäiriöiden vuoksi olisi myöntänyt vakuutusta. Tämän lausunnonpyytäjä on tiennyt A.E:n aikaisemman vakuuttamisyrityksen vuoksi. Lautakunnan näkemyksen mukaan todellisuutta vastaamattomaan vakuutusjärjestelyyn on näin ollen ryhdytty tietoisesti. Lautakunta katsoo asetelman olleen vastaava kuin edellä todetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa. Edellä olevan nojalla lautakunta katsoo vakuutussopimuslain säännösten ja vakuutusehtojen perusteella, ettei autovakuutussopimus ole sitonut vakuutusyhtiötä. Yhtiön epäyspäätös on ollut lain ja ehtojen mukainen.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja

Taipale, jäsenet Laapotti ja Sario sekä varajäsenet Ilveskoski ja Maso. Sihteerinä toimi Savonen.