Vakuutuksenottajan Mercedes-Benz 5D Kombi E 320 TE Sportline ‑farmariauto (vm. 1993) vaurioitui ulosajossa 12.12.2003 korjauskelvottomaan kuntoon.

 

 

Vakuutusyhtiö katsoi, että ajoneuvon käyvän arvon mukainen lunastuskorvaus on 16.000 euroa. Yhtiö korvasi tämän määrän omavastuuosuudella ja auton jäännösarvolla vähennettynä.

 

 

Vahinkotarkastajan lausunnon mukaan auton kunto oli kauttaaltaan 3 asteikolla 1 – 5. Vakuutuksenottajan mielestä auton maalaus, kori ja sisustus olivat luokkaa 2 ja moottori ja voimansiirto ehkä luokkaa 2 – 3.

 

Vakuutuksenottaja on vahinkotarkastajan kanssa eri mieltä myös hintatiedoista. Vakuutuksenottaja viittaa internetistä tulostamiinsa tietoihin vastaavan auton hinnoista Saksassa. Vakuutuksenottaja katsoo, että vastaavan auton todellinen hinta Saksassa on noin 9.000 euroa. Auton tuontikulut ovat noin 2.000 euroa, minkä lisäksi tulee vielä autovero ennen kuin auto on Suomessa rekisterissä.

 

Vakuutuksenottaja katsoo, että vahinkotarkastajan keräämä hintavertailuaineisto ei kaikilta osin ole vertailukelpoinen hänen autonsa kanssa. Autoliikkeiden kommenteissa asiaksi on otettu auton myytävyys. Vakuutuksenottajan mielestä kyseessä ei kuitenkaan ole auton myytävyys tai haluttavuus, vaan auton vähittäismyyntihinta. Vakuutuksenottajan mukaan ei ole ihme, että kaikilla ei ole mielessään ostaa vastaavaa autoa kuin mikä hänen autonsa oli, koska vakuutuksenottajan auto on 124-koristen farmarimallisten Mercedes-Benzien kallein malli. Vakuutuksenottaja toteaa etsineensä tällaista automallia Suomesta ja Saksasta yli kuusi kuukautta.

 

Kirjeen johdosta antamassaan uudessa korvauspäätöksessä vakuutusyhtiö toteaa mm., että kyseisen ajoneuvon mittarilukema oli vahinkohetkellä 218.630 km. Ajoneuvo vaurioitui 12.12.2003 sattuneessa vahingossa niin pahoin, ettei sitä enää kannattanut korjata.

 

Vakuutusyhtiö viittaa autovakuutusehtojen määräyksiin korvauksen laskemisesta. Auton käyvällä arvolla ei tarkoiteta ehtojen mukaan autoliikkeiden ulosmyynti- tai pyyntihintaa eikä vaihtohyvitysarvoa, vaan sellaista hintaa, jonka useampi kuin yksi henkilö olisi ollut valmis autosta käteishintana maksamaan.

 

Autovahinkotarkastaja on lausunnossaan todennut mm., että kyseessä on omis­tajan tuottama ns. tuontiauto Saksasta. Autoja ammatikseen tuovien hen­kilöiden ja liikkeiden arvio on, ettei kyseinen malli ole Suomessa myytävä, eikä sillä ole markkinoita. Tullin tilastojen mukaan autojen verot sekä maksut ovat noin 7.000 euroa. Keskimääräiset hankintakulut ovat noin 1.000 euroa.

 

Tältä pohjalta vakuutusyhtiö pitää ajoneuvon käypänä arvona enintään 16.000 euroa. Vahingon määränä yhtiö pitää auton käypää arvoa vähennettynä vaurioituneen auton jäännösarvolla, joka on 1.200 euroa. Yhtiö ei maksa lisäkorvausta.

 

 

Vakuutuksenottaja katsoo, että vakuutusyhtiö on maksanut liian alhaisen lunastuskorvauksen. Vakuutuksenottaja kertoo, että auto oli virheettömässä kunnossa, kun hän osti sen. Hän ei ostanut autoa myyntitarkoituksella, vaan pitääkseen sen itsellään, ja koska Suomesta ei sopivaa autoa löytynyt, hän tuotti sen Saksasta.

 

Kyseinen auto oli Mercedes-Benz E 320 TE Sportline, joka on kalliimpi verotus-, myynti- ja ostohinnaltaan kuin vahinkotarkastajan lausunnon hintavertailuun otetuissa autoissa, joista yksikään ei ole E. Vakuutusyhtiön tarjoama korvaushinta 16.000 euroa on huomattavasti alle vakuutuksenottajan maksaman hinnan. Kyseisten autojen todelliset arvot ovat noin 20.000 euroa ja tästä ylöspäin. Tämä ilmenee hyvin tullin verotusarvolistoista. Tullin verotusarvo on aina pienempi kuin myyntihinta.

 

Vahinkotarkastaja on merkinnyt auton kunnoksi 3, vaikka auton kunto on vakuutuksenottajan mielestä ollut todellisuudessa 1 – 2. Vahinkotarkastajan tarkastaessa autoa se oli ollut katollaan jokiojassa liejua ja vettä täynnä. Vahinkotarkastaja ilmoitti vakuutuksenottajalle, että kenelläkään ei ole Suomessa varaa ajaa tällaisella autolla, joten sen myyntiarvo on huonompi. Vakuutuksenottaja ei kuitenkaan ostanut autoa myyntitarkoituksella, vaan omaan käyttöönsä.

 

 

Yhtiö toistaa aiemmin esittämiään seikkoja ja pysyy korvauspäätöksessään.

 

 

Vakuutuslautakunnan käyttöön on toimitettu internetistä tulostettuja saksalaisia myynti-ilmoituksia ja tullin verotusarvoluetteloita.

 

Myös vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan kirjelmissään viittaama vahinkotarkastajan lausunto on lautakunnan käytettävissä. Lausunnossa on viitattu erilaisiin myynti-ilmoituksiin ja hinta-arvioihin, joiden perusteella tämänkaltaisen ajoneuvon hintapyynnöt ovat 12.000 – 19.000 euroa mallista ja autosta riippuen. Autoliikkeiden kommenttien perusteella automalli on hyvä, mutta Suomessa sen myytävyys on huono.

 

 

Tapaukseen sovellettavien autovakuutusehtojen kohdan 4.9.3 mukaan vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylärajana on ajoneuvon käypä arvo vakuutuksen kohteena olevin varustein.

 

Ajoneuvon käypä arvo on se käteishinta, joka ajoneuvosta on yleisesti saatavissa vakuutustapahtuman sattumispäivän markkinatilanteessa, jos sitä pidettäisiin myytävänä tarkoituksenmukaisella tavalla. Käyvällä arvolla ei tarkoiteta autoliikkeiden ulosmyynti- tai pyyntihintaa eikä vaihtohyvitysarvoa, vaan sellaista hintaa, jonka useampi kuin yksi henkilö olisi ollut valmis siitä todellisuudessa käteishintana maksamaan.

 

Ajoneuvon käypää hintaa määritettäessä otetaan huomioon ajoneuvon merkin ja mallin markkinahinnat, vuosimalli, käyttöikä, ajetut kilometrit, varusteet, yksilöllinen kunto, aikaisempien omistajien lukumäärä, ajoneuvon huoltohistoria sekä muut käypään arvoon vaikuttavat tekijät.

 

Tässä tapauksessa lausunnonpyytäjä on katsonut, että nyt kyseessä olevan kaltaisten autojen todelliset arvot ovat yli 20.000 euroa, mikä ilmenee tullin verotusarvolistoista.

 

Lautakunta toteaa, että tullihallituksen käytetyn ajoneuvon tuontia Suomeen koskevassa asiakastiedotteessa (julkaistu 12/2003) on käytetyn ajoneuvon verotusarvosta todettu mm., että henkilöautojen ja moottoripyörien osalta verotusarvona on yleinen vähittäismyyntiarvo. Yleisellä vähittäismyyntiarvolla tarkoitetaan sitä hintaa, joka yhdestä samanlaisesta ajoneuvosta olisi yleisesti saatavissa myytäessä se verollisena Suomen markkinoilla kuluttajan asemassa olevalle ostajalle sinä ajankohtana, jona ajoneuvo ilmoitetaan tai olisi pitänyt ilmoittaa verotettavaksi. Tällä tarkoitetaan siten yleistä myyntihintaa elinkeinonharjoittajalta kuluttajalle. Verotusarvo voidaan määrittää ns. pyyntihinnan pohjalta vähentämällä siitä tavanomaisia alennuksia vastaava määrä.

 

Vakuutusehdoissa on todettu, että käyvällä arvolla ei tarkoiteta autoliikkeiden ulosmyynti- tai pyyntihintaa eikä vaihtohyvitysarvoa. Tullin verotusarvot perustuvat selvityksen mukaan autoliikkeiden ulosmyynti- ja pyyntihintoihin. Tämän vuoksi tullin verotusarvoa ei voida pitää osoituksena ajoneuvon vakuutusehtojen mukaisesta käyvästä arvosta. Vaikka vakuutuksenottaja ei hankkinut kyseistä autoa myyntimielessä, vakuutusehtojen mukaisen käyvän arvon määrittämisen osalta ratkaisevaa on se käteishinta, jonka usea henkilö olisi kyseisestä autosta maksanut ennen vahingon sattumista. Tällöin ajoneuvon käypään hintaan vaikuttaa mm. se, kuinka haluttu kyseinen automalli on.

 

Lautakunta toteaa, että käytettävissään olevan selvityksen perusteella se ei pysty muodostamaan kuvaa siitä, missä kunnossa vakuutuksenottajan ajoneuvo oli ennen vahingon sattumista. Vahinkotarkastaja on lausunnossaan lähtenyt siitä, että auto on ollut normaalissa kunnossa.

 

Vahinkotarkastajan lausunnon ja käytettävissään olevan hintavertailuaineiston ja muun selvityksen pohjalta Vakuutuslautakunta katsoo tässä tapauksessa jäävän näyttämättä, että vakuutusyhtiö olisi maksanut autosta liian alhaisen korvauksen. Lautakunta pitää korvauspäätöstä asianmukaisena.