Tapahtumatiedot

Asiakkaan maksukorttia käytettiin oikeudettomasti 23.3.2014. Asiakkaan ja pankin välistä vastuunjakoa kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneesta vahingosta käsiteltiin Pankkilautakunnassa, joka 13.5.2015 antamassaan ratkaisussa PKL 56/14 suositti, että pankki ottaa vastatakseen kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon. Viivästyskorkovaatimusta ei asiakkaan valituksessa vaadittu eikä asiaan otettu suosituksessa kantaa.

Suosituksen antamisen jälkeen asiakas vaati pankkia maksamaan korvauksen korkoineen. Pankki maksoi vaatimuksen mukaisen summan 45.395,00 euroa 13.10.2015 sekä 1.6.2015 lukien lasketun 1.267,28 euron viivästyskoron, mutta kieltäytyi maksamasta viivästyskorkoja asiakkaan vaatimuksen mukaisesti 30.4.2014 lukien.

Asiakkaan valitus

Asiakas vaatii pankkia maksamaan viivästyskorkoa vaatimuspäivästä maksupäivään korkolain 4 § 1 momentin mukaisesti ja maksamaan sen mukaisesti jäljellä oleva 3.685,87 euron pääomamäärä sekä sille laillista viivästyskorkoa 13.10.2015 alkaen maksupäivään.

Asiakas vaati alkuperäiselle korvaukselle viivästyskorkoa maksettavaksi 30.4.2014 lukien. Maksupäivä 30.4.2014 tuli siitä, että vaatimuksen todettiin tultua esitetyksi sähköpostitse ja suullisesti heti tapahtumien jälkeen maaliskuussa 2014 ja korkolain 7 § antaa 30 maksuajan korvausvelalle.

Asiakas on heti ilmoittaessaan oikeudettomista nostoista 23.3.2014 vaatinut ensisijaisesti, ettei oikeudettomia maksuja maksettaisi tai jos niitä ei voi pysäyttää, että pankki korvaa vahingon. Tämä käsittää luonnollisesti myös viivästyskorkovaatimuksen siinä tapauksessa, ettei pankki maksa ajoissa. Tällä ei ole kuitenkaan suurempaa merkitystä, koska viivästyskorkoa ei tarvitse erikseen vaatia vaan maksuvelvollisen on itse huomioitava se maksaessaan viivästyneen maksun.

Maksupäivänä 13.10.2015 viivästyskorkoa oli kertynyt 4.953,03 euroa. Kauppakaaren 9 luvun 5 §:n mukaan ”.. Ennen koron maksamista älköön mitään pääoman maksuksi luettako.” Siten viivästyskorko katsotaan maksetuksi ensin ja loppu luetaan pääoman lyhennykseksi. Korvausvelkaa oli siten 13.10.2015 jäljellä 3.685,75 euroa.

Korkolain mukaan korvausvelalle on maksettava viivästyskorkoa. Viivästyskoron maksuvelvollisuus alkaa käytännössä oikeudettoman noston hetkestä. Pankkilautakunta on suosituksessaan PKL 44/13 3.9.2014 lausunut viivästyskorosta seuraavaa:

”Maksupalvelulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 2009/169) mukaan palveluntarjoajan 63 §:n mukainen velvollisuus tehdä palautus välittömästi ei tarkoita sitä, että palveluntarjoajan olisi aina tehtävä palautus heti sen jälkeen, kun asiakas on esittänyt väitteen maksutapahtuman oikeudettomuudesta ja pyytänyt sen palauttamista. Palveluntarjoaja voi ennen palautuksen tekemistä pyrkiä mahdollisimman joutuisasti selvittämään sitä, onko maksutapahtuma ollut oikeutettu vai ei.

Hallituksen esityksen mukaan palveluntarjoajalla on kuitenkin 72 §:n 1 momentin mukaisesti näyttövelvollisuus siitä, että maksutapahtuma on ollut oikeutettu. Näin ollen palveluntarjoaja, joka ei palauta asiakkaan oikeudettomaksi väittämän maksutapahtuman rahamäärää välittömästi palautuspyynnön esittämisen jälkeen, kantaa riskin siitä, että palautuksen tekemisen katsotaan viivästyneen selvittelytyöhön käytettynä aikana, jos palveluntarjoaja ei loppujen lopuksi kykene osoittamaan, että maksutapahtuma on ollut oikeutettu. Edelleen maksupalvelulain 73 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus viivästyskorkoon korkolain (633/1982) nojalla, jos palveluntarjoaja viivästyy lain 63 §:n mukaisen palautuksen suorittamisessa.

Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta katsoo asiakkaan olevan oikeutettu viivästyskorkoon, joka lasketaan tapauksessa pankin vastuulle jäävälle vahingon määrälle sen asiakkaalle hyvittämiseen saakka siitä päivästä lähtien, jona asiakas ensimmäisen kerran esitti pankille vaatimuksen oikeudettomien maksutapahtumien palauttamisesta.”

Tässä tapauksessa vahingon pääomamäärä on ollut pankin tiedossa heti 23.3.2014. Sen lisäksi asiakas on antanut pankille kohtuullisen ajan asianhaarojen selvittämiseen ja vaatii viivästyskoron maksamista vasta 30.4.2014 alkaen.

Maksuvelvollisuuden alkaminen vasta suosituksesta on ilmiselvästi väärä johtopäätös. Kuten Pankkilautakunta yllä toteaa on pankin vastuulla, jos selvittelytyö johtaa siihen, että pankilla on maksuvelvollisuus. Molemmissa tapauksissa on kyse maksupalvelulain mukaisesta vastuusta ja sen jakautumisesta asiakkaan ja pankin välillä. Molemmissa tapauksissa pankki on pitänyt tapahtumia asiakkaan vastuulla, mutta on lopuksi itse todettu maksuvelvolliseksi. Viivästyskoron ja sen alkamisajankohdan osalta tapaukset ovat identtiset.

Pankki on vedonnut asiakkaan myötävaikuttaneen vahinkotapahtumaan, minkä asiakas kiistää. Hän on ollut tahtomattaan rikoksen uhri eikä menetyksiä voida osaksikaan lukea hänen syykseen. Asialla ei pitäisi olla merkitystä. Korkolaki ei tunne viivästyskoron sovittelua edes silloin, kun velkojan syyksi voitaisiin osin lukea viivästyksen syy.

Pankin vastine

Pankki katsoo asiakkaan viivästyskorkovaatimuksen perusteettomaksi.

Asiakas ei ole itse esittänyt korkovaatimustaan ennen kuin Pankkilautakunnan ensimmäisen ratkaisusuosituksen jälkeen eikä ratkaisusuosituksessa viivästyskorosta lausuttu mitään. Asiakas itsekin myöntää, että korkovaatimusta ei ole esitetty alkuperäisessä suosituspyynnössä eikä etenkään pankille alun perin esitetyissä korvausvaatimuksissa.

Olennaista kuitenkin on, että viivästyskorkoa tulee maksaa vasta siitä lähtien, kun korvausvelan perusteesta ja määrästä on riittävä selvyys. Korkolain (340/2002) 7 § :n mukaan

”Vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.”

Pankilla ei ollut mitään syytä olettaa ennen 13.5.2015 annettua ratkaisusuositusta, että se joutuisi maksamaan korvauksia asiakkaan kortin oikeudettoman käytön seurauksena. Korvausvelan perusteesta ja määrästä ei ollut mitään selvyyttä ennen suositusta. Pankin maksuvelvollisuus tässä tapauksessa ei perustunut mihinkään vakiintuneeseen ratkaisukäytäntöön ja sisälsi piirteitä, joiden perusteella pankin maksuvelvollisuus ei ollut mitenkään selvä.

Asia oli siten oikeudellisesti täysin epäselvä ainakin 13.5.2015 annettuun ratkaisusuositukseen asti. Riittävän selvityksen korvausvelan perusteesta ja määrästä korkolain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla voidaan katsoa saadun aikaisintaan tuosta ajankohdasta. Kun siihen lisätään samassa korkolain säännöksessä mainittu 30 päivää, voidaan viivästyskorkomaksuvelvollisuuden katsoa alkaneen aikaisintaan 13.6.2015.

Asiakkaan viivästyskorkoa koskeva maksuvaatimus esitettiin 27.5.2015 Pankkilautakunnan suosituksen jälkeen. Pankki maksoi viivästyskorkoa 1.6.2015 lukien eli jo ennen maksuvelvollisuuden syntyä.

Edelleen todettakoon, että asiakaan viittaus tässä yhteydessä Pankkilautakunnan tapaukseen PKL 44/13, jossa otetaan kantaa myös kysymykseen viivästyskorosta, on epärelevantti. Kyseisessä tapauksessa oli kysymys yhtäältä asiakkaan ja toisaalta pankin menettelyn moitittavuudesta. Tapaus ei liittynyt mitenkään maksukortin oikeudettomaan käyttöön vaan siihen, että asiakkaan tililtä oli kotona säilytetyillä verkkopankkitunnuksilla nostettu rahaa. Kysymys jutussa oli siitä, oliko pankin käytössä oleva asiakkaan tunnistusjärjestelmä riittävän luotettava. Suositus ja siinä viitattu HE 2009/169 toimivat tässä yhteydessä huonosti, koska HE-perustelutekstit viittaavat tässä kohdin maksunpalautukseen sellaisissa tilanteissa, joissa palveluntarjoajan maksuvelvollisuus on ollut selvä tai melko selvä. Tässä tapauksessa pankin maksuvelvollisuus ei ollut missään tapauksessa selvä ja on täysin oikeutettua ja kohtuullista lähteä siitä, että pankin maksuvelvollisuus alkoi aikaisintaan ratkaisusuosituksesta. Kyseistä tapausta ei voi mitenkään käyttää asiakkaan asiassa ”ennakkotapauksena”.

Vahingonkorvauslain (412/1974) 6 luvun 1 §:n mukaan 

” Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.”

Mainitusta säännöksestä ilmenee periaate, jonka mukaan kaikkea vastuuta korvauksesta ei tule sälyttää korvausvelalliselle, jos ”vahinkoa kärsinyt” on toiminnallaan myötävaikuttanut vahinkoon. Säännöksestä ilmenevä periaate on hyvin vahva suomalaisessa oikeusajattelussa riippumatta siitä, onko kyseessä sopimusperusteinen vastuu vai sopimuksen ulkoinen vastuu.

Pankki pitää jälkeenpäin esitettyä viivästyskorkoon liittyvää lisävaatimusta kohtuuttomana ottaen huomioon kaikki asiasta ilmennyt ja olosuhteet kokonaisuutena. Asiakkaan oma menettely on kuitenkin alun perin ollut tekijä, joka on myötävaikuttanut vahinkoon eli kortin väärinkäyttöön. Asiakkaan oma menettely tulee siten ottaa huomioon, kun arvioidaan asiakkaan vaatimusta viivästyskorkojen maksamisesta 30.4.2014 lukien.

Lopuksi

Pankki on 12.10.2015 maksanut korvauksen Pankkilautakunnan ratkaisusuosituksen mukaisesti ja lopullisen näkemyksenään siitä, mikä on hyväksyttävä asiakkaalle maksettava enimmäiskorvaus. Viivästyskorkovaatimus on esitetty vasta ratkaisusuosituksen jälkeen. Kaikki asiasta ilmennyt ja olosuhteet huomioon ottaen asiakkaan voidaan katsoa jo saaneen hänelle aiheutuneen vahingon täysimääräisesti katettua.

Ratkaisusuositus

Kysymyksen asettelu

Milloin pankin viivästyksen kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon hyvittämisessä asiakkaalle ja siten viivästyskoron kertymisen kyseiselle hyvitykselle voidaan katsoa alkaneen?

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Maksupalvelulain (290/2010) 63 §:ssä säädetään palveluntarjoajan vastuusta oikeudettomasta maksutapahtumasta seuraavasti:

Jos maksutapahtuma on toteutettu oikeudettomasti eikä 62 §:stä muuta johdu, palveluntarjoajan, jonka asiakkaan varoja on käytetty maksutapahtuman toteuttamiseen, on välittömästi palautettava maksutapahtuman rahamäärä asiakkaalleen tai palautettava tämän maksutili siihen tilaan, jossa se olisi ollut ilman veloitusta.

Lain 72 § koskee todistustaakkaa ja pykälän toisen momentin mukaan

Se seikka, että palveluntarjoaja voi näyttää, että suostumus maksutapahtuman toteuttamiseen on annettu maksuvälineellä, ei välttämättä yksin riitä osoittamaan, että maksuvälineen haltija on antanut suostumuksensa maksutapahtuman toteuttamiseen, toiminut petollisesti taikka laiminlyönyt tahallisesti tai törkeän huolimattomasti 53 ja 54 §:ssä säädettyjä velvollisuuksiaan.

Lain 73 §:n mukaan

Mitä 63-67 ja 69 §:ssä säädetään, ei rajoita maksupalvelun käyttäjän lakiin tai sopimukseen perustuvia muita oikeuksia.

Korkolain 7 § (340/2002) koskee viivästyskorkoa korvausvelalle:

Vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.

Asian arviointi

Maksupalvelulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 2009/169) mukaan palveluntarjoajan 63 §:n mukainen velvollisuus tehdä palautus välittömästi ei tarkoita sitä, että palveluntarjoajan olisi aina tehtävä palautus heti sen jälkeen, kun asiakas on esittänyt väitteen maksutapahtuman oikeudettomuudesta ja pyytänyt sen palauttamista. Palveluntarjoaja voi ennen palautuksen tekemistä pyrkiä mahdollisimman joutuisasti selvittämään sitä, onko maksutapahtuma ollut oikeutettu vai ei.

Hallituksen esityksen mukaan palveluntarjoajalla on kuitenkin 72 §:n 1 momentin mukaisesti näyttövelvollisuus siitä, että maksutapahtuma on ollut oikeutettu. Näin ollen palveluntarjoaja, joka ei palauta asiakkaan oikeudettomaksi väittämän maksutapahtuman rahamäärää välittömästi palautuspyynnön esittämisen jälkeen, kantaa riskin siitä, että palautuksen tekemisen katsotaan viivästyneen selvittelytyöhön käytettynä aikana, jos palveluntarjoaja ei loppujen lopuksi kykene osoittamaan, että maksutapahtuma on ollut oikeutettu. Edelleen hallituksen esityksen mukaan maksupalvelulain 73 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus viivästyskorkoon korkolain (633/1982) nojalla, jos palveluntarjoaja viivästyy lain 63 §:n mukaisen palautuksen suorittamisessa.

Pankkilautakunta toteaa edellä esitettyyn viitaten, että tässä tapauksessa pankki on alun perin - päättäessään jättää palauttamatta asiakkaan oikeudettomiksi väittämät maksutapahtumat välittömästi palautuspyynnön esittämisen jälkeen -  ottanut riskin siitä, että palautuksen tekemisen katsotaan viivästyneen selvittelytyöhön käytettynä aikana, jos pankki ei loppujen lopuksi kykene osoittamaan, että maksutapahtuma on ollut oikeutettu.

Tapauksessa asiakas ei esittänyt kortin oikeudetonta käyttöä koskevassa alkuperäisessä valituksessaan Pankkilautakunnalle tapauksessa PKL 56/14 vaatimusta viivästyskoron maksamisesta asiassa vaatimalleen hyvitykselle eikä Pankkilautakunta näin ollen ottanut asiaan kantaa 13.5.2015 antamassaan ratkaisusuosituksessa.

Pankkilautakunta toteaa, ettei asiakas tämän johdosta ole kuitenkaan menettänyt oikeuttaan vaatia saamalleen hyvitykselle viivästyskorkoa maksupalvelulain ja korkolain nojalla eikä tämä oikeus ole tässä tapauksessa myöskään vanhentunut.

Asiakas on Pankkilautakunnan ratkaisun PKL 56/14 antamisen jälkeen vaatinut pankkia hyvittämään kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon sekä maksamaan hyvitykselle viivästyskorkoa 30.4.2014 lukien ja asiakas on tältä osin huomioinut vaatimuksessaan korkolain 7 §:n mukaisen maksuvaatimuksen esittämisestä laskettavan 30 päivän määräajan viivästyskoron maksamisvelvollisuuden alkamiseen. Pankki on katsonut viivästyskorkovaatimuksen perusteettomaksi eikä ole korkovaatimusta koskevan asian lautakuntakäsittelyssä toissijaisesti kiistänyt asiakkaan esittämää siitä, mistä ajankohdasta lukien viivästyskorkoa olisi maksettava siinä tilanteessa, että pankin viivästyksen katsotaan alkaneen jo ennen Pankkilautakunnan ratkaisun PKL 56/14 antamista. Pankkilautakunta toteaa näin ollen, ettei osapuolten välillä ole asiassa esitetyn perusteella erimielisyyttä siitä, miltä ajalta riidanalaisena oleva viivästyskorko olisi laskettava.

Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta katsoo, että pankin olisi tullut maksaa asiakkaalle tämän toukokuussa 2015 esittämän vaatimuksen mukaisesti kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutunut vahinko 45.395,00 euroa sekä tälle summalle viivästyskorkoa ajalta 30.4.2014 lukien hyvityksen maksupäivään saakka.

Lopputulos

Pankkilautakunta suosittaa, että pankki maksaa asiakkaalle 45.395,00 eurolle ajalta 30.4.2014-31.5.2015 laskettua viivästyskorkoa vastaavan hyvityksen sekä tälle summalle viivästyskorkoa 13.10.2015 lukien hyvityksen maksupäivään saakka.

Pankkilautakunta oli yksimielinen.

PANKKILAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Sillanpää

Sihteeri Hidén

Jäsenet:

Atrila

Kallio

Lehtonen

Pulkkinen