Haku

PKL 68/12

Tulosta

Asianumero: PKL 68/12 (2013)

Asiaryhmä: Tilinkäyttö ja maksaminen

Ratkaisu annettu: 26.04.2013

Kortin oikeudeton käyttö Törkeä huolimattomuus

Tapahtumatiedot

Asiakkaan yhdistelmäkortti anastettiin ja kortilla tehtiin oikeudettomia automaattinostoja 30.6.2012 klo 03:52-03:57 yhteensä 4.400 euron arvosta. Asiakas käytti itse korttiaan viimeisen kerran bensaostokseen klo 03:13. Asiakas sulki korttinsa 30.6.2012 klo 07:31.

Asiakkaan valitus Pankkilautakunnalle

Asiakas katsoo joutuneensa rikoksen uhriksi, mitä hän ei ole törkeällä huolimattomuudellaan edesauttanut, ja hän vaatii pankkia korvaamaan kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon.

Asiakas oli kahden kaverinsa kanssa viettämässä iltaa Helsingin keskustassa perjantaina 29.6.2012. Noin klo 01:00 he poistuivat ravintolasta Elielin aukion suuntaan tarkoituksenaan mennä bussilla kotiin. Asiakas jatkoi Kaisaniemen suuntaan tarkoituksenaan ottaa taksi. Asiakkaan käveltyä jonkin matkaa, hänen viittilöidessään takseja pysähtymään, pysähtyi auto, jota hän ensin luuli taksiksi. Kuljettaja kyseli asiakkaan määränpäätä ja kun asiakas kertoi kohteensa ja yrittävänsä pysäyttää taksia, tarjosi kuljettaja korvausta pyytämättä kyytiä, koska oli menossa omien sanojensa mukaan samaan suuntaan.

Asiakas ei nähnyt kyydin tarjoamisessa mitään epäilyttävää ja nousi auton kyytiin. Tässä vaiheessa hän oli illan aikana nauttinut jonkin verran alkoholia, mutta oli vielä varsin hyvissä voimissa. Autossa oli kuljettajan lisäksi mies- ja naismatkustaja ja asiakas istui takapenkille auton kyytiin. Matkan varrella kuljettajan vieressä istunut mieshenkilö otti kädessään olleesta viinapullosta huikkaa ja tarjosi asiakkaalle sen jälkeen samasta pullosta. Asiakas ei osannut epäillä tässä mitään epäilyttävää, koska mies itse joi pullosta ensin. Tuusulantiellä ennen Kehä III:n liittymää asiakas huomasi, että hänen olonsa ei ollut aivan normaali, ja mainitsi asiasta. Kuljettaja ajoi huoltoasemalle, että asiakas saisi jaloitella hetken, ja samalla pyysi asiakasta tankkaamaan 10 eurolla, kun hän oli kerran kyytiäkin tarjonnut.

Asiakkaan tankattua 10 eurolla kuljettaja sanoi, ettei tiennyt, että asiakkaan kotiin olisi näin pitkä matka ja, koska ei tuntenut Helsinkiä niin hyvin, oli luullut sen osuvan paremmin heidän reitin varrelleen. Pienen tivaamisen jälkeen asiakas suostui tankkaamaan vielä 10 eurolla, koska ei halunnut jäädä yöllä autiolle kylmäasemalle. Kun he jatkoivat matkaa, asiakas havaitsi, ettei kyyti mennytkään suorinta reittiä kohti hänen kotiaan ja tästä tulikin pientä sanaharkkaa. Samalla asiakas ymmärsi, ettei kaikki ollutkaan aivan kohdallaan. Asiakas oli saanut tarjotun juoman yhteydessä jonkinlaisia tyrmäystippoja ja hetken ajon jälkeen hän menetti tajuntansa. Seuraava muistikuva hänellä on noin klo 06:30 Pakkalan liittymän lähettyviltä tienposkesta/ojasta ilman puhelinta. Tästä hän lähti kävelemään kohti Kehä III:a, josta reilu puolen tunnin kuluttua sai taksin pysäytettyä. Taksissa hän huomasi, että pankkikortti oli viety lompakosta. Kaikki muut kortit ja käteistä rahaakin oli tallessa.

Välittömästi kotiin päästyään asiakas soitti sulkupalveluun ja sulki korttinsa. Kortin sulkemisen asiakas teki välittömästi, kun se oli mahdollista. Myöhemmin aamupäivällä hän huomasi verkkopankista, että tililtä oli nostettu rahaa, ja hän soitti hätäkeskukseen ja teki rikosilmoituksen.

Asiakkaan mielestä se, että hän on noussut tuntemattomien kyytiin, ei missään nimessä täytä muuta kuin korkeintaan lievän huolimattomuuden merkit. Asiakas ei normaalina lainkuuliaisena kansalaisena näe automaattisesti tuntemattomissa ihmisissä rikollista. Tunnuslukua hän ei ole säilyttänyt missään ja lompakko on koko illan ajan ollut farkkujen etutaskussa, mistä sitä ei hänen huomaamattaan ole ollut mahdollista saada. Kun hän on saanut tyrmäystippoja ja menettänyt jossain vaiheessa tajun, ei hän enää luonnollisesti ole pystynyt lompakkonsa sisällöstä huolehtimaan.

Pankin vastaus asiakkaan valitukseen

Asiakas kertoo, että hänen korttiaan on käytetty oikeudettomasti 30.6.2012, ja hän epäilee tulleensa huumatuksi. Asiakas kertoo myös käyttäneensä korttiaan bensa-asemalla noin 10 euron ostoon ja hän epäilee, että hänen korttinsa tunnusluku on urkittu tuossa yhteydessä, ja että kortti on tämän jälkeen varastettu häneltä. Rikosilmoituksen mukaan asiakas oli yöllä noussut kolmen henkilön auton kyytiin sekä juonut näiden tarjoamia alkoholia pullosta. Rikosilmoituksen mukaan asiakas oli käynyt lääkärissä kokeissa mahdollisten huumaavien aineiden selvittämiseksi. Lääkärin lausuntoa ei reklamaation liitteenä ollut.

Kortin sirutieto on luettu automaatissa kaikkien asiakkaan reklamoimien nostojen yhteydessä, joten nostot on tehty kortinhaltijan alkuperäisellä kortilla ja oikealla tunnusluvulla. Kortin salaista tunnuslukua ei voi saada selville itse kortista, vaan sen on täytynyt joutua nostot tehneen henkilön tietoon muulla tavoin.

Asiakas kertoo olleensa viettämässä iltaa ravintolassa ja nauttineensa illan aikana alkoholia. Sen jälkeen asiakas on noussut ennalta tuntemattomien henkilöiden auton kyytiin, ja juonut näiden tarjoamaa alkoholia. Pankki katsoo, että nämä seikat ovat edesauttaneet kortin ja tunnusluvun joutumista ulkopuolisten haltuun. Asiakkaan epäilemästä huumaamisesta ei ole mitään näyttöä.

Asiakkaan kortin debit-ominaisuudella on tehty asiakkaan mainitsema 10 euron bensa-osto Suutarilan Nesteellä klo 03:13. Kokemuksensa perusteella pankki epäilee, että kortin tunnuslukua ei ole suojattu kunnolla, vaan se on voitu nähdä ja se on urkittu tämän bensa-oston yhteydessä. Pankki katsoo, että asiakas on laiminlyönyt velvollisuutensa tunnusluvun säilyttämisessä, koska tunnusluku on päätynyt toisen henkilön käyttöön. Pankki katsoo myös, että asiakas on laiminlyönyt velvollisuutensa säilyttää korttiaan huolellisesti. Kortti on voitu anastaa kortinhaltijan huomaamatta.

Pankki katsoo kokonaisuutena asiakkaan menetelleen törkeän huolimattomasti korttiehtoihin nähden ja tässä tapauksessa asiakkaan törkeän huolimaton menettely on mahdollistanut kortin oikeudettoman käytön. Siksi kortin oikeudeton käyttö on jäänyt kortinhaltijan vastuulle täysimääräisesti.

Selvitykset

Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:

-tutkintailmoitus (ilmoitusaika 30.6.2012)

Poliisin tutkintailmoitukseen kirjatun mukaan partio sai hälytyskeskukselta tehtävän mennä asiakkaan kotiosoitteeseen, jossa asiakas kertoi tulleensa huumatuksi yön aikana. Asiakas oli ollut viettämässä iltaa ystävänsä kanssa Helsingissä. Asiakas oli ollut oman kertoman mukaan päihtynyt. Asiakkaan oli tarkoitus nousta bussiin Helsingin rautatieasemalta josta hänellä ei ole selvää muistikuvaa. Asiakas kertoi, että hän olisi ollut illan aikana kolmen henkilön kyydissä henkilöautossa. Kaksi oli ollut miehiä ja yksi nainen. He olivat tarjonneet jotain juomista pullosta ja tämän jälkeen asiakas ei muista illan tapahtumista mitään. Asiakas oli herännyt aamulla noin klo 06:30 Kehä III:n Pakkalan liittymän kohdalta nurmikolta. Asiakas oli mennyt taksilla kotiin ja huomannut, että hänen pankkikorttinsa oli kadonnut. Asiakas tarkasti tilitietonsa ja huomasi, että hänen tililtään oli kortilla nostettu yön aikana 4 x 400 euroa hänen tietämättään.

-pankin yleiset korttiehdot

-ote verkkolehtiartikkelista, joka koskee korttien oikeudetonta käyttöä

Pankkilautakunnan ratkaisusuositus

Tapauksessa on kysymys siitä, miten vastuu asiakkaan kortilla tehdyistä oikeudettomista automaattinostoista jakautuu asiakkaan ja pankin välillä. Asiakas katsoo joutuneensa rikoksen uhriksi, mitä hän ei ole törkeällä huolimattomuudellaan edesauttanut, ja asiakas vaatii pankkia korvaamaan kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon. Pankki katsoo asiakkaan törkeän huolimattoman menettelyn mahdollistaneen kortin oikeudettoman käytön, josta aiheutunut vahinko jää asiakkaan vastuulle täysimääräisesti.

Sovellettavat lainkohdat ja korttiehdot

Maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin mukaan maksuvälineen haltijan on käytettävä maksuvälinettä sen myöntämistä ja käyttöä koskevien ehtojen mukaisesti. Erityisesti hänen on kohtuullisin toimenpitein huolehdittava maksuvälineestä ja siihen liittyvistä tunnistetiedoista.

Lain 54 §:n 1 momentin mukaan maksuvälineen haltijan on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.

Lain 62 §:n mukaan maksupalvelun käyttäjä, joka on tehnyt maksuvälinettä koskevan sopimuksen palveluntarjoajan kanssa, vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos:

1) hän tai muu maksuvälineen haltija on luovuttanut maksuvälineen sen käyttöön oikeudettomalle;

2) maksuvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu siitä, että hän tai muu maksuvälineen haltija on huolimattomuudesta laiminlyönyt 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa; taikka

3) hän tai muu maksuvälineen haltija on laiminlyönyt ilman aiheetonta viivytystä ilmoittaa palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.

Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa on enintään 150 euroa. Tätä rajoitusta ei sovelleta, jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti.

Pykälän 3 momentin mukaan maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä siltä osin kuin maksuvälinettä on käytetty sen jälkeen, kun palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle on ilmoitettu maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä paitsi jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti.

Pankin yleisten korttiehtojen kohta, joka koskee kortinhaltijan vastuuta kortin oikeudettomasta käytöstä, vastaa maksupalvelulain 62 §:n kuluttajan hyväksi pakottavia säännöksiä.

Pankin yleisissä korttiehdoissa asiakas on kortinhaltijana sitoutunut säilyttämään korttiaan huolellisesti ja erillään tunnusluvusta. Korttia ja tunnuslukua ei saa säilyttää esimerkiksi samassa lompakossa, käsilaukussa tai kotona samassa säilytyspaikassa. Kortinhaltija sitoutuu korttiehdoissa hävittämään pankista saamansa tunnuslukutulosteen ja sekä olemaan kirjoittamatta tunnuslukua ylös helposti tunnistettavaan muotoon. Korttiehtojen mukaan kortinhaltijan on näppäillessään tunnuslukua suojattava näppäimistöä esim. kädellään siten, ettei sivullisella ole mahdollista saada tunnuslukua tietoonsa. Kortinhaltija on velvollinen varmistamaan säännöllisesti, että kortti on tallessa erityisesti niissä tilanteissa, joissa kortin katoamisen riski on suuri. Kortin katoamisesta, joutumisesta sivullisen haltuun, tunnusluvun joutumisesta sivullisen tietoon tai oikeudettomasta käytöstä on viipymättä ilmoitettava pankille. Myös epäilys edellä mainituista seikoista aiheuttaa ilmoitusvelvollisuuden.

Ratkaisun perustelut

Pankkilautakunnan on asiakkaan ja pankin välisen vastuunjaon ratkaisemiseksi arvioitava, voidaanko kortin oikeudettoman käytön katsoa johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin ja korttiehtojen mukaiset velvollisuutensa, ja onko asiakkaan mahdollinen huolimattomuus törkeää.

Tapauksessa saadun selvityksen perusteella Pankkilautakunta katsoo, että kortin tunnusluvun on täytynyt päätyä korttia oikeudetta käyttäneiden tietoon asiakkaan maksaessa bensaostosta klo 03:13. Ottaen huomioon tapahtumaolosuhteet ja erityisesti sen, että asiakas on mennyt yöllä päihtyneenä hänelle entuudestaan tuntemattomien henkilöiden auton kyytiin, Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan olisi huolellisesti toimiessaan tullut tunnuslukua näppäillessään kiinnittää erityistä huomiota tunnuslukunsa suojaamiseen siten, ettei se olisi päätynyt ulkopuolisen tietoon. Mikäli asiakas ei näissä olosuhteissa ole voinut varmistua turvallisesta tunnusluvun käytöstä, olisi hänen tullut kieltäytyä bensaostoksen maksamisesta. Asiassa saadun selvityksen perusteella Pankkilautakunta katsoo tunnusluvun joutumisen ulkopuolisen tietoon johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa.

Asiakkaan käsityksen mukaan hänet on huumattu ja hänen tiedottomana ollessaan hänen korttinsa on anastettu. Asiassa saadun selvityksen perusteella Pankkilautakunta katsoo kuitenkin jääneen osittain epäselväksi, kuinka korttia oikeudetta käyttäneet ovat saaneet asiakkaan huomaamatta haltuunsa sen asiakkaan kortin, jota asiakas käytti bensaostoksen maksuun, asiakkaan muiden korttien ja käteisen jäätyä edelleen hänen haltuunsa. Pankkilautakunta katsoo joka tapauksessa tapahtumien olleen seurausta siitä, että asiakas lähti yöllä päihtyneenä hänelle entuudestaan tuntemattomien henkilöiden kyytiin. Edelleen Pankkilautakunta katsoo bensaostoksen jälkeisiin tapahtumiin myötävaikuttaneen olennaisesti sen, että asiakas on näissä olosuhteissa käyttänyt tunnuslukuaan huolimattomasti siten, että ulkopuolinen on saanut sen tietoonsa. Mikäli kortin anastamisen olisi osaltaan mahdollistanut asiakkaan huumaaminen, katsoo Pankkilautakunta tapahtuneen olleen siinäkin tapauksessa seurausta siitä tietoisesta riskistä, jonka asiakas on ottanut noustuaan yöllä päihtyneenä hänelle entuudestaan tuntemattomien kyytiin ja juodessaan näiden hänelle tarjoamaa juomaa. Asiassa saadun kokonaisselvityksen perusteella Pankkilautakunta katsoo tunnusluvun lisäksi myös kortin joutumisen ulkopuoliselle johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n mukaiset velvollisuutensa.

Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn selvästi ja olennaisesti poikkeavan siitä, mitä huolelliselta kortinhaltijalta vaaditaan, ja asiakkaan menettelyn kokonaisuutena arvioiden osoittavan selvästi piittaamatonta suhtautumista kortin ja sen tunnusluvun hallintaan ja käyttöön liittyviin turvallisuusriskeihin. Näin ollen Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn kokonaisuutena osoittavan törkeää huolimattomuutta.

Ratkaisu

Pankkilautakunta katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella kortin oikeudettoman käytön johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudesta laiminlyönyt maksupalvelulain 53 § 1 momentin mukaiset velvollisuutensa. Olosuhteet huomioon ottaen Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn kokonaisuutena osoittavan törkeää huolimattomuutta.

Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta ei suosita asiassa hyvitystä.

Pankkilautakunnan päätös on ollut yksimielinen. Tämän päätöksen antamiseen osallistuivat puheenjohtaja Sillanpää, jäsenet Lampela, Lehtonen ja Pulkkinen sekä varajäsen Samun. Sihteerinä toimi Hidén.

 

PANKKILAUTAKUNTA

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia