Haku

PKL 35/11

Tulosta

Asianumero: PKL 35/11 (2012)

Asiaryhmä: Luottoasiat

Ratkaisu annettu: 25.04.2012

Yleispanttaussitoumus vierasvelkapantti tiedonantovelvollisuus sovittelu

 

Tapahtumatiedot

Asiakkaat A ja B ovat antaneet 17.9.2001 61.000 euron enimmäismäärään rajatulla yleispanttaussitoumuksella omistamaansa kiinteistöön kiinnitetyn 61.000 euron määräisen panttikirjan vakuudeksi poikansa C:n, tämän vaimon D:n ja toiminimen X veloista pankille.

C on asetettu konkurssiin 11.6.2009 ja pankki on irtisanonut luotot asiakkaiden osalta 11.8.2009.

Asiakkaan valitus Pankkilautakunnalle

Asiakkaat katsovat, että pankki on rikkonut hyvää pankkitapaa ja lojaliteettivelvollisuuttaan sekä laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan pantinantajia kohtaan, ja asiakkaat pyytävät Pankkilau­takunta suosittamaan, että heidän yleispanttaussitoumustaan soviteltaisiin niin, että vakuus vapautettaisiin kaikista vastuista pankissa. Toissijaisesti asiakkaat pyytävät panttaussitoumuksen sovittelemista niin, että vakuus vastaisi ainoastaan niiden lainojen maksamattomista pääomista, jotka oli nostettu ennen sitoumuksen antamista, taikka niin, että vakuus kattaisi ainoastaan lainat, jotka oli nostettu siihen mennessä, kun he pankilta asianmukaisesti tietoa saatuaan olisivat rajoittaneet panttivastuutaan.

Asiakkaat eivät monen vuoden jälkeen muista yksityiskohtia vakuudenantamistilaisuudessa esitetyistä asiakirjoista, mutta he tuntevat, että he eivät ole sitoutuneet pankin vaatimusten mukaisesti vastaa­maan vakuudella velallisen kaikista lainoista. Asiakkaat ovat luottohakemuksesta ymmärtäneet, että kyse on ollut tilapäisestä lainasta, ja he ovat antaneet vakuuden tilapäislainaan luottohakemuksessa mainitun 206.000 markan vakuusvajeen takia. Asiakkaat katsovat, että tilapäislainan olisi pitänyt tulla hakemuksessa mainituilla alv-palautuksilla ja MEL-tuilla jo vuonna 2002 maksetuksi, mutta em. varat onkin käytetty luottohakemuksen vastaisesti ja asiakkaille ilmoittamatta investointeihin.

Asiakkaille ei ole panttaussitoumuksen antamisen yhteydessä erikseen selvitetty sitoumuksen laajuutta. Asiakkaat katsovat, että pantin vastaaminen myös panttaussitoumuk­sen antamisen jälkeen nostetuista lainoista on ollut heille yllättävä ja ankara ehto, jota ei tulisi soveltaa. Koska vakuusjärjestelyissä on käytetty yksityishenkilön yleisvakuutta toisen velan vakuutena, on pankilla ollut erityinen velvollisuus selvittää vakuu­denantajien asema ja vastuut sekä informoida heitä vastuun rajoittamisen mahdollisuuksis­ta.

Asiakkaiden tiedossa ei ole, että he olisivat saaneet vakuutta annettaessa selvityksen velallisen sen hetkisistä muista lainoista ja että vakuus vastaa myös niistä sekä kaikista velallisen tulevaisuudessa nostamista lainoista. Asiakkaat eivät tiedä, miksi alun perin esitelty rahoitusmalli ei ole pitänyt ja miksi pankki on rahoittanut pääve­lallisia lukuisilla uusilla lainoilla.

Panttaussitoumuksessa on sovittu, että "ilmoi­tus tehdään aina uuden velan myöntämisen yhteydessä" ja pankki on myöntänyt laiminlyö­neensä ilmoitusvelvollisuutensa.

Asiakkaat kiistävät, että he olisivat jättäneet vakuuden kattamaan kaikki uudet päävelallisten velat siinäkin tapauksessa, että he olisivat niistä tienneet. Mikäli luot­tohakemuksen tarkoitettu rahoitusmalli ei ole toiminut ja asia olisi tullut asiakasten tietoon, olisivat he rajanneet vakuutensa vastaamaan luottohakemuksen mukaisesta tilapäisestä lai­nasta. Pankin ei olisi tullut päästää lainojen määrää nousemaan moninkertaiseksi panttaussi­toumuksen antamisajankohdasta asiakkaiden tietämättä.

Päävastuu velallisen maksukyvyn selvittä­misestä on vakuudenantajilla. Koska asiakkaille ei ole toimitettu tietoja uusista lainoista, ei heillä kuitenkaan ole ollut tarvetta lähteä selvittämään velallisen maksukykyä eivätkä he osanneet sellaisia selvityksiä oma-aloitteisesti pan­kilta pyytää.

Mikäli asiakkaat olisivat saaneet pankilta tiedon uusista lainoista, olisivat he voineet tehdä pankille takauslain 6 §:n mukaisen ilmoituksen siitä, että vakuus ei enää kata velallisten uusia lainoja. Samoin he olisivat voineet varoittaa velallista holtit­tomasta lainanotosta.

Pankki on myöntänyt, ettei se ole ilmoittanut asiakkaille takauslain 13 §:n mukaisesti puolivuosittain vakuuden piiriin kuuluvien velkojen määrä. Pankin laiminlyönnin vuoksi asiakkailla ei ole ollut mahdollisuutta käyttää takauslain 6 §:stä ilme­nevää oikeuttaan rajoitusilmoitukseen. Tällä perusteella panttaus olisi soviteltavissa niin, että katkaisu­mahdollisuuden jälkeen syntyneet velat jäävät vastuun ulkopuolelle.

Rästikirjeiden osalta asiakkaat toteavat, että he eivät ole tienneet, että pankki katsoisi heidän olevan vastuussa rästikirjeiden veloista. Päävelalliselta he ovat saaneet aina tie­don, että rästit on hoidettu.

Asiakkaat eivät ole saaneet tietoa suoraan velallisilta lainojen maksamattomista pääomista tai velallisen taloudellisesta tilanteesta, vaikka pääve­lallisena on ollut heidän poikansa. Velalliset lienevät halunneet salata taloudellisen tilan­teensa huononemisen vakuuden antaneilta ja yritysvarallisuuden heille luovuttaneilta van­hemmilta. Asiakkaat eivät ole saaneet muutenkaan tietoa yritystoiminnan heikosta kehityk­sestä tai osallistuneet yritystoiminnan taloudellisiin asioihin. Asiakkaat ovat ainoastaan aut­taneet pienissä käytännön töissä.

B on ollut mukana neuvotteluissa pankissa vuonna 2007, jolloin pankin ta­holta on lähinnä valettu uskoa C:lle yritystoiminnan jatkumiseen. Päävelallis­ten huono taloudellinen tilanne ei B:lle tässä neuvottelussa selvinnyt. Edel­leen hän on käynyt yksin pankissa vuonna 2009, kun kaikki lainat oli jo eräännytetty.

B toteaa yrittämisestään, että hänellä ei sen toiminnan perusteella ole kokemusta suurien lainojen tai niiden vakuuksien järjestelyistä. Asiakkaat omistavat vanhan omakotitalon ja vakuudeksi annetun metsätilan, jolla kasvava puusto on tarkoitettu vanhuuden ajan turvaksi ja jota he eivät olisi riskeeranneet tarpeettomasti velallisen yritystoiminnan tukemiseksi.

Päävelallisten omaisuudesta on edelleen suuri osa realisoimatta pitkästä myyntiajasta huolimatta. Velallisen omaisuuden myyntiä on kiirehditty, mutta pankki ei ole hyväksynyt tehtyjä tarjouksia. Asiakkaat kat­sovat, että pankin realisointijärjestys on vastoin suositeltua ja että ensisijaisesti velkojen maksamiseen tulisi realisoida päävelallisten omaisuus.

Hyvän pankkitavan mukaan yleisvakuutta toisen velasta voidaan käyttää vain poikkeuksellisesti ja silloin on erityisesti selvitettävä sitoumuksen oikeudellinen merkitys sekä se, mitä velvoitteita yleisvakuus kattaa. Lisäksi vierasvelkavakuudenantajalle on selvitettävä mahdollisuus rajoittaa vastuutaan. Hyvän pankkitavan mukaista on myös, että velallisen omaisuus realisoidaan ennen vierasvelkapanttia.

Asiakkaat katsovat, ettei yleisvakuuden käyttö ole tässä tapauksessa ollut perus­teltua. Pankki ei ole menetellyt hyvän pankkitavan ja lojaliteettivelvollisuuden edel­lyttämällä tavalla ja yleispantin laajuus pankin tarkoittamalla tavalla olisi tässä tapauk­sessa kokonaisuutena arvioiden yllättävää ja ankaraa.

Asiakkaat toteavat yhteenvetona, että pankki on rikkonut, mitä vakuuden antamisen perus­teena olleessa luottohakemuksessa on sovittu ja toiseksi pankki on jättänyt ilmoittamatta asiakkaille velallisen uusista luototuksista. Pankki ei myöskään ole toimittanut puolivuosittain ilmoitusta velallisen kokonaisvelkamäärästä eikä pankin kirjallisissa vakuudenantajalle annettavassa ohjeessakaan ole mainintaa puolivuo­sittain annettavista ilmoituksista. Asiakkaat ovat saaneet tiedon uusista lainoista niin myö­hään, että vakuuden laajuuden rajoittamisella ei enää ole ollut merkitystä. Näistä syistä asiakkaiden vakuusvastuuta tulisi sovitella.

Pankin vastaus asiakkaan valitukseen

Yleispanttaussitoumuksen käyttämisen osalta pankki toteaa, että sittemmin pankkikäytän­nössä on ryhdytty käyttämään yleisemmin erityispanttaussitoumusta vieraasta velasta sen sijaan, että käytettäisiin yleispanttaussitoumuksia. Yleispantin käyttäminen vieraasta velasta on sallittua, mikäli se on tarkoituksenmu­kaista.

Pankki kiinnittää huomiota sii­hen, että takauslaki antaa vakuudenantajalle laajat mahdollisuudet päävelallisen ta­loudellisen aseman seurantaan ja lain esitöiden mukaan päävelallisen taloudel­lisen tilanteen seurantavastuu on vakuudenantajalla.

Päävelalliset C ja D hakivat pankista valtion korkotuettua lainaa yritysin­vestointia varten vuonna 2001. Asiakkaat antoivat luottojen vakuudek­si 17.9.2001 allekirjoitetulla yleispanttaussitoumuksella tilaan kiinnitetyn 61.000 euron suuruisen panttikirjan. Yleisvakuussitoumusta käytettiin muun muassa siitä syystä, että korkotukilainan vel­kakirjat ja muu investointiin liittyvä rahoitus nostettiin vasta myöhemmin. Tarkoitus oli, että asiakkaiden antama pantti kattaa myös nämä myöhemmin nostetta­vat luotot. Tässä tilanteessa yleisvakuuden käyttäminen on ollut perusteltua ja siten hyvän pankkitavan mukaista. Asiakkaille on selostettu, että heidän antamansa yleispantti jää luottojen vakuudeksi luot­tojärjestelyn toteuduttuakin.

Luottoa haettaessa täytetystä luottohakemuksesta käy ilmi luottojärjestely kokonaisuudessaan. Hakemuksen hetkellä C:llä ja D:llä on ollut velkaa noin 570.000 markkaa ja uusia luottoja tultaisiin myöntämään yhteen­sä 600.000 markkaa. Luottohakemuksen mukaan pankille on jäänyt väliaikaista va­kuusvajetta 206.000 markan verran. Luottohakemuksessa todetaan mm., että A ja B antavat metsätilan yleispanttauksella vakuudeksi X:n ja C:n kaikista veloista ja velkaa jää alv-palautuksen ja mel-avustuksen jälkeen noin 1,0 mmk, joka oli luottohakemuksen mukainen lopullinen rahoitustarve. Lisäksi luottohakemuksessa lukee, että A ja B tuntevat velallisen taloudellisen aseman ja että ”Olemme ymmärtäneet ja hyväk­symme ylläolevan selvityksen."

Pantin antamisen ajankohtana pankkisektorilla on ollut yleisesti käytössä erillinen Tietoja pantinantajalle -lomake, jossa on kuvattu pantinantajan oikeuksia ja velvollisuuksia myös yleispanttauksen osalta. Pankin säännönmukainen toimintatapa on ollut, että myös tämä lomake annetaan vakuu­denantajille ja se käydään vakuudenantajien kanssa läpi sitoumusta annettaessa. Vakuussitoumuksen antamisen hetkellä käytössä olleessa lomakemallissa on selostettu mm. yleispanttauksen merkitys, yleispantinantajan oikeus rajoittaa vakuusvastuutaan sekä pantinantajan oikeus saada myöhemmin päävelkaa ja päävelallista koskevia tietoja.

Pankki on kiinnittänyt asianmukaisesti pantinantajien huomiota näihin seikkoihin ja yleispanttaussitoumuksen merkitykseen. Näin ollen asiakkaiden on tullut ymmärtää, et­tä pantti kattaa myös tulevia vastuita eikä luottojen määrän kasvu ei ole voinut tulla yllätyksenä heille.

Pankki katsoo selvitetyksi, että pankki on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa panttia annettaessa. Pankki on lisäksi pyrkinyt huomioimaan pan­tinantajina olevien asiakkaiden aseman siten, että vakuudeksi ei asetet­tu heidän asuinkiinteistöä, vaan heidän omistamaan erilliseen metsäpalstaan kiin­nitetty kiinteistökiinnitys.

Pankin on tullut tehdä luottopäätös huolellisesti, sillä rahoitusriskiä ei ole jätetty yksinomaan vakuuksien varaan, ja tätä varten oli laaditutettu maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelma. Ellei hanke olisi laskelman mukaan ollut kannattava, korkotukeakaan ei olisi myönnetty.

Lisäksi luottovaroja on käytetty nimenomaan yritysinves­tointiin. Luottohakemuksen mukaisen kustannusarvion pieni ylittyminen on ollut asia, johon pankki ei ole voinut vaikuttaa. Luottojärjestelyillä on torjuttu viivästyskorkojen ja muiden viivästysseuraamusten karttumista sekä yritetty torjua uhkaavaa maksukyvyttömyyttä. Maksukyvyttömyyden torjuminen on tässä tapauksessa ollut sekä pankin että pantinantajien kannalta ensiarvoisen tärkeää. Lisäluotonannossa pankki on lisäksi edellyttänyt päävelalliselta lisävakuuksia eikä kyse ei siten ole ollut luottoriskin sälyttä­misestä asiakkaille. Mikäli pankki ei olisi rahoittanut asiakasta, hankkeen to­teuttaminen olisi pysähtynyt ja yritystoiminta olisi todennäköisesti päättynyt, mikä ei olisi ollut myöskään pantinantajien edun mukaista.

Pankki kiinnittää huomiota siihen, että päävelalliset ovat jatkuvasti maksaneet myönnettyä rahoitusta takaisin, eikä luottomäärä ole jatkuvasti ja tasai­sesti kasvanut. Luottojen kokonaismäärä on vaihdellut noin 200.000 ja 228.000 euron välillä. Todettakoon myös, että pankki on kannustanut päävelallista muuttamaan toimintaansa kannattavampaan suuntaan ja tällä tavoin saatiin kohennettua päävelallisen taloudellista asemaa.

Pankki kiinnittää huomiota myös siihen, että B on aikanaan ennen C:lle ja D:lle tehtyä sukupolven­vaihdosta toi­minut yrittäjänä itsekin ja on siten tietoinen yritystoimintaan liittyvistä riskeistä ja yri­tystoiminnan rahoitustarpeista ja yritystoimintaan liittyvistä vakuussitoumuksista.

Pankin näkemys edellä mainituilla perusteilla on se, yleispanttauksen laajuus on selostettu asiakkaille asianmukaisesti, eikä yleispanttaus ole tässä tilanteessa ko­konaisuutena arvioiden yllättävä ja ankara. Myös vakuussitoumus on laadittu asian­mukaisesti. Yleispanttaus on vakiintunut oikeudellinen käsite, joka merkitsee panttivastuuta ny­kyisistä ja tulevista luotoista ja yleispanttauksen oikeudellinen luonne on tässä tapauksessa korostetusti ja täydellisesti selostettu asiakkaille, eikä näin ollen sitoumuksen sanamuodosta poik­keamiselle ole perusteita.

Määräaikaiset ja väliaikaiset panttaukset eivät ole pankkikäytännössä tavanomaisia. Mikäli asiakkaiden tapauksessa kyse olisi ollut tästä, varsinaiseen vakuussitoumukseen olisi sisällytetty panttivastuun tarkempi ajallinen rajoitus tai panttaus olisi tehty vain tiettyä luottoa koskevana erityispanttauksena.

Näillä perusteilla pankki katsoo, että asiakkaat ovat sitoutuneet panttaushetkellä yleispanttaussitoumuksen sanamuodon mukaiseen panttivastuuseen, eli pantti kattaa olemassa olevat ja tulevat luotot.

Pankki myöntää, että takauslain 13 §:ssä tarkoitettuja säännönmukaisia ilmoi­tuksia ei ole toimitettu asiakkaille. Takauslain 13.2 §:ssä mukaan panttivastuuta voidaan sovitella, mikäli laiminlyönti vaikuttaa panttivastuun sisältöön. Toisaalta sovittelun edellytyksenä em. perusteella on se, että pantinantajien tulee osoittaa se, millä hetkellä vakuudenantajat olisivat tehneet va­kuusvastuun rajoittamista koskevan ilmoituksen.

Pankin käsityksen mukaan pankin laiminlyönnillä ei ole ollut vaikutusta vakuus­vastuun sisältöön. Luotonantohetkellä sovitun mukaisesti vakuus kattaa myös luottoha­kemuksessa esitetyn suunnitelman mukaan myönnettävät luotot. Pankista riippumattomista syistä kokonaisrahoitus on noussut hieman luottohakemuksessa mainitusta, mutta ei ole uskottavaa, että asiakkaat olisivat tässä tilanteessa kesken yritysinves­toinnin vetäytyneet tukemasta poikansa harjoittamaa elinkeinotoimintaa. Investoinnin loppuunsaattaminen on ollut sekä pankin että pantinantajien etu. Mikäli asiakkaat olisivat tehneet vakuusvastuun rajoittamista koskevan ilmoituksen myöhemmin, luottojen määrä olisi joka tapauksessa jo kasvanut sellaiselle tasolle, et­tä rajoitusilmoituksella ei olisi ollut panttivastuun kannalta merkitystä.

Asiakkaille on toimitettu tiedot päävelal­listen maksuviivästyksistä. Asiakkaat ovat kuitenkin vasta C:n konkurssimenettelyn alkami­sen jälkeen ilmoittaneet, että he olisivat mahdollisesti aiemmin halunneet tätä oikeuttaan käyttää. Asiakkaat ovat todenneet, että he ovat olleet siinä käsityksessä, että he eivät vastaisi rästikirjeissä mainituista veloista. Pankki pitää tätä tulkintaa yleisen elämänkokemuksenkin perusteella käsit­tämättömänä. Lisäksi pankki toteaa, että takauslain esitöiden mukaan päävas­tuu velallisen taloudellisen aseman seurannasta on pantinantajalla ja asiakkaat olisivat voineet käyttää takauslain 14 §:ssä säädettyä mahdollisuutta tiedustella päävelallisten luottoja ja taloudellista asemaa koskevia tietoja suoraan pankista. Asiakkaat eivät ole myöskään esittäneet selvitystä taikka näyttäneet sitä, minä ajan­kohtana tarkalleen he olisivat käyttäneet oikeuttaan rajoittaa vakuusvastuutaan ja mil­lä perusteella. Näin ollen pankki ei pidä uskottavana sitä, että he olisivat joskus aikaisemmin halunneet käyttää oikeuttaan rajoittaa vakuusvastuuta.

Asiakkaat asuvat tien toisella puolella päävelallisten C:n ja D:n talosta ja vain parin sadan metrin matkan päässä yrityksen tiloista ja he ovat työpanoksellaan osallistuneet niiden rakentamiseen ja muihin yrityksen töihin. Asiakkailla on siten ollut mahdollisuus jat­kuvasti seurata töitä varsin konkreettisestikin. Näin ollen on selvää, että asiakkaat eivät ole olleet tai heidän ei olisi ainakaan pitänyt olla täydellisesti tietämättömiä päävelallisen taloudellisen tilanteen kehittymisestä ja investointien etenemisestä. Pankin käsitys onkin, että asiakkaat ovat seuranneet tiiviimmin C:n taloudellista asemaa. Tästä kertoo se, että B ja C ovat käyneet neuvottelemassa pankissa liiketoiminnan järjestelyistä talvella 2006 ja 2007. Näissä neuvotteluissa todettiin, että C:n taloudellinen tilanne on haastava.

Asiakkaiden antama pantti ei ole heidän omistama asuinkiinteistö, vaan asuinkiinteis­töstä erillinen metsäpalsta. Panttivastuu on rajoitettu verrattain kohtuulliseen määrään eli 61.000 euroon. Tästä näkökulmasta asiakkaiden panttivastuu ei ole heidän taloudel­liseen tilanteeseensa nähden kohtuuton.

C:n omaisuus on pääosin realisoitu konkurssimenettelyn kautta lukuun ottamatta omakotitaloa, jossa on remontti jäänyt keskeneräiseksi ja joka on muistakin syistä haastava kohde realisoida. Pantinantaja B on tehnyt selvästi alle käyvän arvon mukaisen tarjouksen päävelallisten omakotitalosta, mutta pankki ei ole tätä voinut pantinhaltija­na missään tapauksessa hyväksyä.

On ilmeistä, että päävelallisen omistaman omaisuuden realisoinnista ei saada niin paljon varoja, että se alentaisi asiakkaiden vastuuta. Lisäksi paraikaa selvitetään sitä, onko konkurssiin asetetun päävelallisen eli C:n puolisolla, D:llä mahdollisuuk­sia lunastaa itselleen yrityksen toimintaan liittyviä kiinteistöjä ja jatkaa ti­lalla elinkeinotoimintaa. Tämä voisi olla myös asiakkaiden edun mukaista, sillä heidän sekä C:n ja D:n kiinteistöt muo­dostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Pankki on muutoinkin käsittänyt asian niin, että sekä päävelalliset että pantinantajat haluavat säilyttää kiinteistön perhepii­rissä ilman, että ne realisoidaan ulkopuoliselle taholle. Näistä syistä pankki on katsonut hyvän pankkitavan mukaiseksi menettelyksi olla kiirehtimättä päävelallisen omien panttien realisointia.

Realisointijärjestys ei ole väärä. Asiakkaiden antama pantti ei sitoumuksen mukaan ole täytepantti. Tässä tilanteessa pankilla on sitoumuksen mukaan oikeus realisoida vierasvelkapantti ennen päävelallisten omistamaa omakotikiinteistöä. Realisointitoin­ten viivästyminen tietäisi, että pankki ei saisi suoritusta ja samanaikaisesti luotoille kertyisi edelleen viivästyskorkoa. Näin ollen pankki ei katso olevan velvollinen realisointitointen lykkäämiseen vierasvelkapantin osalta.

Kiistatonta on, että pankki on tässä tapauksessa laiminlyönyt velvollisuutensa lähet­tää pantinantajille säännöllisesti tiedot uusien luottojen myöntämisestä. Sovittelun edellytyksenä on kuitenkin aina se, että laiminlyönnistä olisi tullut aiheutua pantinan­tajille vahinkoa.

Mikäli asiakkaat olisivat tehneet panttivastuun rajausilmoituksen melko piankin yleis­panttaussitoumuksen allekirjoittamisen jälkeen, tällä ei olisi ollut vaikutusta asiakkaiden panttivastuun määrään, koska pantti kattoi niin suuren velkamäärän jo alun perin. Li­säksi panttivastuun rajoitusilmoituksella olisi ollut se vaikutus pankkiin nähden, että järjestelylainoilla ei olisi yhdistetty asiakkaiden antaman pantin piiriin kuuluvia luottoja niihin luottoihin, jotka olisivat olleet pantin ulkopuolella. Näin ollen panttivastuun sovittelu ei tässä tilanteessa tule kysymykseen, sillä sovittelu asettaisi asiakkaat tässä tilanteessa parempaan asemaan kuin mitä heillä olisi ollut siinä tilanteessa, jos säännölliset ilmoitukset veloista olisi heille lähetetty.

Selvitykset

Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:

-A:n ja B:n 17.9.2001 allekirjoittama yleispanttaussitoumus

-X:n/C:n luottohakemus (30.8.2001)

-Tietoja pantinantajalle -liite panttausehtoihin

-suunnitteluagrologin laatima taloussuunnitelma (5.7.2001) ja yritysinvestointia koskeva maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelma (6.7.2001)

-pankin laatima listaus C:n ja X:n keskivelkatiedoista puolivuosittain ajalta 12/2000-12/2009 

-pankin tekemä selvitys C:n ja D:n nostamista luotoista ja niiden vakuuksista 03/2001-3/2009

-listaus C:n, D:n ja X:n luotoista lähetetyistä rästikirjeistä

-lista C:n velkasaldoista 19.9.2011

Pankkilautakunnan ratkaisusuositus

Sovellettavat lainkohdat

Takausta ja panttausta toisen henkilön velasta koskee 1.10.1999 voimaan tullut laki takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta (takauslaki). Takauslaki on yleislaki, joka on pääosin tahdonvaltainen. Lailla on kuitenkin pyritty parantamaan yksityistakaajan oikeusturvaa ja siihen sisältyy joukko suojasäännöksiä, jotka ovat yksityistakaajan eduksi pakottavia.

Takauslain 3 luku koskee tietojen antamista takaajalle ja siinä säädetään luotonantajan tiedonantovelvollisuudesta ennen takauksen antamista (12 §) ja yleistakauksen voimassa ollessa (13 §) sekä takaajan oikeudesta saada tietoja takauksen voimassa ollessa (14 §). Lisäksi takauslain 4 §:ssä, joka koskee takaajan vastuuta päävelan liitännäiskustannuksista, säädetään velkojan velvollisuudesta ilmoittaa takaajalla velallisen maksuviivästyksistä.

Takauslain 5 §:ssä on säädetty yleistakauksessa määrättävistä rajoituksista ja 6 §:ssä takaajan oikeudesta määrätä ajankohta, jonka jälkeen syntyvistä pääveloista yleistakaus ei enää vastaa.

Mitä em. säännöksissä on säädetty takauksesta, koskee takauslain 41 §:n mukaan soveltuvin osin vierasvelkapanttausta.

Ratkaisun perustelut            

Pankkilautakunnan on tapauksessa arvioitava, onko yleispanttaussitoumuksen käyttäminen ollut perusteltua ja hyvän pankkitavan mukaista. Lisäksi arvioitavaksi tulee, kuinka pankki on täyttänyt takauslain mukaiset tiedonantovelvollisuutensa pantinantajia kohtaan sitoumusta annettaessa ja sitoumuksen voimassa ollessa. Edelleen arvioitavaksi tulee, onko pankin mahdollisten laiminlyöntien johdosta perusteltua sovitella annetun sitoumuksen mukaista panttivastuuta. Lopuksi on vielä arvioitava, onko pankki noudattanut hyvää pankkitapaa realisoidessaan omaisuutta saataviensa maksamiseksi.

Yleispantin käyttäminen

Pankkilautakunta toteaa hyvään pankkitapaan kuuluvan, että luotonantaja ottaa vakuussitoumuksia harkittaessa ja laadittaessa huomioon vakuudenantajan taloudellisen turvallisuuden. Vieraasta velasta annettujen vakuussitoumusten tulisi lähtökohtaisesti olla erityisvakuuksia, mutta yleisvakuuksia voidaan kuitenkin käyttää perustellusta syystä. Erityisesti yksityisen vakuudenantajan kohdalla tulisi yleisvakuuden käyttämistä harkita tarkkaan ja antaa myös vakuuden antajan itse vaikuttaa siihen, antaako hän erityis- vai yleisvakuuden. Eritystä huomiota olisi myös kiinnitettävä takauslain 12 §:n mukaisten tiedonantovelvollisuuksien täyttämiseen ja sitoumuksen oikeudellisen merkityksen selvittämiseen.

Pankkilautakunta toteaa, että tässä tapauksessa tilanne panttia annettaessa näyttää asiassa esitetyn kokonaisselvityksen perusteella olleen sellainen, että yleispanttauksen käyttäminen on ollut tarkoituksenmukaista ja perusteltua. Luotonmyöntämisessä on ollut kyse yritysinvestointien rahoittamisesta toimintaan, joka on aiemmin siirtynyt yleispantin antaneilta asiakkailta sukupolvenvaihdoksessa yrityksen toimintaa jatkaneelle asiakkaiden pojalle. Asiakkaat ovat olleet jollain tasolla edelleen toiminnassa mukana ja sitä on harjoitettu käytännössä samassa pihapiirissä asiakkaiden ja näiden pojan kotien kanssa. Kun kyse on ollut pitempiaikaisesta rahoittamisesta, jossa osa investointiin liittyvästä rahoituksesta nostettiin vasta myöhemmin ja jonka on todennäköisesti voitu olettaa elävän tarpeen mukaisesti investointien edetessä, voidaan yleisvakuuden käyttämisen katsoa olleen tarkoituksen mukainen käytännön syiden vuoksi. Lautakunta kiinnittää huomiota myös siihen, että yleispanttaussitoumuksella on annettu vakuudeksi metsäpalstaan kiinnitetty panttikirja eikä vakuudeksi ole asetet­tu asiakkaiden asuinkiinteistöä.

Tiedonantovelvollisuus ennen panttaussitoumuksen antamista

Takauslain 12 §:ssä on säännökset luotonantajan tiedonantovelvollisuudesta ennen takauksen antamista, toisin sanoen säännökset luotonantajan velvollisuudesta antaa tietoja yksityishenkilölle, joka harkitsee takauksen antamista. Näiden säännösten tarkoituksena on, että yksityistakaaja tietää, minkälaisia riskejä takaukseen liittyy. Mikäli luotonantaja laiminlyö tiedonantovelvollisuuttaan ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen takaukseen, takaajan vastuuta voidaan sovitella.

Takauslain 12 §:n mukaisen luotonantajan tiedonantovelvollisuuden voidaan katsoa jakautuvan kahteen osaan.

Pykälän ensimmäisen momentin mukaan yksityistakaajalle on selvitettävä, mitkä velat kuuluvat takauksen piiriin ja millä edellytyksillä takaajalta voidaan vaatia suoritusta sekä muut näihin rinnastettavat seikat, jotka ovat takaajan vastuun kannalta olennaisia. Lain esitöiden (HE 189/1998 vp) mukaan tämän tiedonantovelvollisuuden tarkoituksena on varmistaa, että takaaja ymmärtää ainakin keskeisiltä osin sitoumuksensa oikeudellisen ja taloudellisen merkityksen. Jos tarkoituksena on, että yksityistakaaja sitoutuu yleistakaukseen, hänelle on selostettava, mitä yleistakauksella tarkoitetaan ja hänelle on syytä tähdentää, että hän on vastuussa paitsi takauksen antamisen yhteydessä syntyvistä veloista myös muista myöhemmin syntyvistä veloista. Yksityistakaajalle on myös selvitettävä takauslain 5 §:n mukaisten rajoitusten merkitys sekä ilmoitettava 6 §:n mukaisesta mahdollisuudesta rajoittaa vastuutaan kesken takauksen voimassaoloajan.

Takauslain 12 §:n toisen momentin mukaan luotonantajan on annettava yksityistakaajalle tietoja velallisen sitoumuksista ja muista tämän maksukykyyn vaikuttavista seikoista. Tiedonantovelvollisuus koskee sellaisia seikkoja velallisen taloudellisesta asemasta, joilla voidaan olettaa olevan merkitystä takaajalle hänen arvioidessaan omaa riskiään. Tämä sisältää toisaalta tiedot velallisen muista luotoista ja sitoumuksista ja toisaalta tiedot velallisen tuloista ja varallisuudesta. Nämä tiedot ovat sellaisia, jotka luotonantaja selvittää jo omaa luottopäätöstään varten eikä tiedonantovelvollisuudesta lain esitöiden mukaan seuraa laajempaa selonottovelvollisuutta kuin mitä normaali huolellisuus luotonannossa edellyttää. Luotonantajan ei tarvitse esittää arvioita velallisen maksukyvyn tulevista muutoksista ja takaajan riskille jää aina se, ottaako velallinen myöhemmin lisää luottoja ja miten velallisen talous yleensä kehittyy.

Takauslain 12 §:n kolmannessa momentissa säädetään kyseisen pykälän mukaisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksista. Mikäli luotonantaja laiminlyö tiedonantovelvollisuuttaan, voidaan takaajan vastuuta sovitella. Sovittelun edellytyksenä on aina se, että laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen takaukseen. Toisin sanoen oikean tiedon puutteen tulee olla sillä tavoin vaikuttava, että takaaja ei olisi oikeat tiedot saatuaan lainkaan takausta antanut tai ainakaan samankaltaisin ehdoin. Takauslain sovittelulla pyritään lain esitöiden mukaan siihen, että takaussitoumusta muutetaan vastaamaan takaajan käsitystä antamastaan sitoumuksesta.

Tässä tapauksessa asiakkaiden mukaan panttaussitoumuksen antamisen yhteydessä ei erikseen selvitetty sitoumuksen laajuutta eikä heidän tiedossa ole, että he olisivat saaneet tiedon velallisen muista veloista ja siitä, että pantti vastaa myös velallisen tulevaisuudessa nostamista lainoista. Asiakkaat ovat kertomansa mukaan ymmärtäneet antaneensa vakuuden tilapäislainaan ja asiakkaat kiistävät, että he olisivat jättäneet vakuuden kattamaan kaikki uudet velallisten velat.

Pankin mukaan luottohakemuksesta käy ilmi luottojärjestely kokonaisuudessaan ja siinä lukee, että A ja B tuntevat velallisen taloudellisen aseman ja että ”Olemme ymmärtäneet ja hyväk­symme ylläolevan selvityksen". Asiakkaille on selostettu, että heidän antamansa yleispantti jää luottojen vakuudeksi luottojärjestelyn toteuduttuakin. Vakuussitoumuksen antamisen hetkellä käytössä olleessa Tietoja pantinantajalle -lomakkeessa on selostettu mm. yleispanttauksen merkitys, yleispantinantajan oikeus rajoittaa vakuusvastuutaan sekä pantinantajan oikeus saada myöhemmin päävelkaa ja päävelallista koskevia tietoja. Pankki on kertomansa mukaan kiinnittänyt asianmukaisesti pantinantajien huomiota näihin seikkoihin ja yleispanttaussitoumuksen merkitykseen, ja asiakkaiden on tullut ymmärtää, että pantti kattaa myös tulevia vastuita.

Pankkilautakunta toteaa, että asiakkaiden antama sitoumus on otsikoitu yleispanttaussitoumukseksi ja siinä olevan panttauslausekkeen mukaan allekirjoittaneet antavat sitoumuksessa mainitun pantin vakuudeksi kaikista pääveloista niihin liittyvine kuluineen ja korkoineen, joista sitoumuksessa mainitut velalliset tai joku heistä on nyt tai vastedes erikseen tai yhdessä muiden kanssa vastuussa pankille. Sitoumuksessa olevan vahvistuksen mukaan vierasvelkapantin antanut on saanut tietoja velallisen maksukykyyn vaikuttavista seikoista ja pantinantaja on tietoinen siitä, että pankin velallisen maksukyvystä antamat tiedot perustuvat suurelta osin velallisen pankille antamiin tietoihin. Vahvistuksen mukaan sitoumuksessa nimetty pankin toimihenkilö on selvittänyt pantinantajalle ne edellytykset, joiden perusteella pankki voi periä suorituksen pantista sekä muut panttaukseen olennaisesti liittyvät seikat. Asiakkaat ovat edelleen allekirjoituksillaan vahvistaneet ymmärtäneensä ja hyväksyvänsä luottohakemuksessa olevan selvityksen, jossa on itse hankkeen ja rahoitussuunnitelman tietojen lisäksi todettu pantinantajien tuntevan velallisen taloudellisen aseman ja asiakkaiden metsätilan tulevan yleispanttauksella velallisen kaikkien velkojen vakuudeksi.

Asian käsittely Pankkilautakunnassa tapahtuu kirjallisesti, eikä lautakunta voi kuulla todistajia valan velvoituksin. Näin ollen lautakunnan ratkaisusuositus asiassa voi perustua vain sen käytettävissä olevista asiakirjoista ilmeneviin tietoihin.

Pankkilautakunta katsoo asiakkaiden panttaussitoumuksen olevan sen otsikoinnin ja sisällön perusteella tyypillinen yleispanttaussitoumus, jonka perusteella annettu pantti vastaa sitoumuksessa mainituilla velallisilla sitoumusta annettaessa olevista ja heille myöhemmin tulevista veloista pankille. Edelleen Pankkilautakunta katsoo asiassa esitetyn asiakirjaselvityksen perusteella pankin täyttäneen takauslain 12 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa ennen panttaussitoumuksen antamista.

Tiedonantovelvollisuus yleispanttauksen voimassa ollessa

Takauslain 13 §:ssä on säännöksiä luotonantajan tiedonantovelvollisuudesta yksityistakaajaa kohtaan yleistakauksen voimassaoloaikana. Luotonantajan on oma-aloitteisesti ilmoitettava takaajalle päävelan maksamaton pääoma kuuden kuukauden väliajoin, jollei ole sovittu, että uudesta päävelasta ilmoitetaan takaajalla viivytyksettä. Ilmoitusvelvollisuus voidaan säännöksen mukaan siis täyttää kahdella eri tavalla lähtökohdan kuitenkin ollessa maksamattoman pääoman ilmoittaminen kuuden kuukauden väliajoin. Jos luotonantaja ja yksityistakaaja sopivat, että puolivuosittain tehtävän ilmoituksen sijasta luotonantaja ilmoittaa takaajalle viipymättä uudesta päävelasta, on takaajalle on ilmoitettava vain, kun velalliselle on myönnetty uutta luottoa tai kun velka on muuten syntynyt. Lain esitöiden mukaan takaaja voi ilmoitusten perusteella seurata, onko velallinen ottanut uusia lainoja vai onko velkamäärää lyhennetty, ja jos takausvastuu uhkaa kasvaa suuremmaksi kuin mihin takaaja on varautunut, takaaja voi lain 6 §:n perusteella rajoittaa vastuutaan.

Yksityistakaajan vastuuta voidaan sovitella, jos luotonantaja laiminlyö tiedonantovelvollisuutensa. Jotta sovittelu olisi mahdollista, edellytetään, että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen takaukseen. Tällöin on lain esitöiden mukaan erityisesti otettava huomioon takaajan oikeus vastuunsa rajoittamiseen lain 6 §:n nojalla ja arvioitavaksi tulee, olisiko takaaja rajoittanut vastuutaan myöhemmin syntyvistä veloista, jos hänellä olisi ollut oikeaa tietoa velkamäärästä.

Asiakkaiden ja pankin mukaan panttaussitoumuksessa on sovittu, että ilmoitus tehdään aina uuden velan myöntämisen yhteydessä, ja pankki on myöntänyt, ettei takauslain 13 §:ssä tarkoitettuja säännönmukaisia ilmoituksia ole toimitettu asiakkaille.

Asiakkaiden mukaan heillä ei ole ollut tarvetta lähteä selvittämään velallisen maksukykyä eikä heillä ole ollut mahdollisuutta käyttää takauslain 6 §:stä ilmenevää oikeuttaan rajoitusilmoitukseen, koska pankki ei ole toimittanut tietoja uusista lainoista eikä ilmoittanut puolivuosittain vakuuden piiriin kuuluvien velkojen määrää. Asiakkaat eivät ole tienneet, että pankki katsoisi heidän olevan vastuussa rästikirjeiden veloista.

Pankin käsityksen mukaan pankin laiminlyönnillä ei ole ollut vaikutusta vakuusvastuun sisältöön. Pankin mielestä ei ole uskottavaa, että asiakkaat olisivat kesken yritysinvestoinnin vetäytyneet tukemasta poikansa harjoittamaa elinkeinotoimintaa. Mikäli asiakkaat olisivat tehneet panttivastuun rajausilmoituksen melko piankin yleispanttaussitoumuksen allekirjoittamisen jälkeen, tällä ei olisi ollut vaikutusta asiakkaiden panttivastuun määrään, koska pantti kattoi niin suuren velkamäärän jo alun perin. Lisäksi panttivastuun rajoitusilmoituksella olisi ollut se vaikutus pankkiin nähden, että järjestelylainoilla ei olisi yhdistetty asiakkaiden antaman pantin piiriin kuuluvia luottoja niihin luottoihin, jotka olisivat olleet pantin ulkopuolella. Asiakkaille on toimitettu tiedot päävelallisten maksuviivästyksistä, mutta asiakkaat ovat kuitenkin vasta C:n konkurssimenettelyn alkamisen jälkeen ilmoittaneet, että he olisivat mahdollisesti aiemmin halunneet tätä oikeuttaan käyttää.

Pankkilautakunta toteaa osapuolten olevan yhtä mieltä siitä, että panttaussitoumuksessa on sovittu, että ilmoitus tehdään aina uuden velan myöntämisen yhteydessä. Lautakunnalle toimitetussa panttaussitoumuksessa ei tällaista lauseketta ole, mutta joka tapauksessa on riidatonta, että pankki on laiminlyönyt takauslain 13 §:n mukaista ilmoitusvelvollisuuttaan asiakkaita kohtaan.

Pankkilautakunta katsoo asiassa esitetyn perusteella mahdolliseksi, että mikäli pankki olisi ilmoittanut asiakkaille pantin kattamien velkojen maksamattoman pääoman kuuden kuukauden väliajoin ja/tai ilmoittanut heille aina uuden velan myöntämisestä velallisille, olisivat asiakkaat jossain vaiheessa saattaneet käyttää takauslain 6 §:n mukaista oikeuttaan rajoittaa panttivastuuta. Ottaen kuitenkin huomioon pantin jo alun alkaen kattama velkamäärä, velkojen määristä ja hoidosta asiassa esitetty selvitys sekä se, miten pankki olisi tällaisen rajoitusilmoituksen saatuaan todennäköisimmin toiminut velkojen mahdollisissa yhdistämis-/järjestämistilanteissa omat saatavansa parhaimmalla tavalla turvatakseen, Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaiden tekemällä panttivastuun rajoittamista koskevalla ilmoituksella ei olisi ollut sen tekemisen ajankohdasta riippumatta tosiasiallista vaikutusta siihen velkamäärään, josta pantti vastaa. Pankkilautakunta katsoo näin ollen, ettei pankin laiminlyöntien voida olettaa vaikuttaneen panttaukseen ja ettei panttivastuun sovittelu siten ole pankin takauslain 13 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta mahdollista.

Realisointijärjestys

Asiakkaiden mukaan päävelallisten omaisuudesta on edelleen suuri osa realisoimatta pitkästä myyntiajasta huolimatta ja vaikka velallisen omaisuuden myyntiä on kiirehditty, ei pankki ole hyväksynyt tehtyjä tarjouksia. Asiakkaat kat­sovat, että pankin realisointijärjestys on vastoin suositeltua ja että ensisijaisesti velkojen maksamiseen tulisi realisoida päävelallisten omaisuus.

Pankin mukaan asiakkaiden antama pantti ei ole täytepantti ja pankilla on tässä tilanteessa sitoumuksen mukaan oikeus realisoida vierasvelkapantti ennen päävelallisten omistamaa omakotikiinteistöä. Pankin mukaan C:n omaisuus on pääosin realisoitu konkurssimenettelyn kautta lukuun ottamatta omakotitaloa, joka on haastava kohde realisoida. Pankin mukaan päävelallisen omistaman omaisuuden realisoinnista ei saada niin paljon varoja, että se alentaisi asiakkaiden vastuuta. Pankki on myös käsittänyt asian niin, että sekä päävelalliset että pantinantajat haluavat säilyttää kiinteistön perhepii­rissä ilman, että ne realisoidaan ulkopuoliselle taholle. Näistä syistä pankki on katsonut hyvän pankkitavan mukaiseksi menettelyksi olla kiirehtimättä päävelallisen omien panttien realisointia eikä pankki katso olevansa velvollinen realisointitointen lykkäämiseen vierasvelkapantin osalta. Realisointitointen viivästyminen tietäisi, että pankki ei saisi suoritusta ja samanaikaisesti luotoille kertyisi edelleen viivästyskorkoa.

Pankkilautakunta toteaa, että pankin joutuessa velallisen maksukyvyttömyyden johdosta realisoimaan vakuuksia, tulisi sen pyrkiä toimimaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisella ja osapuolille vähiten haittaa tuottavalla tavalla ja siihen, että vakuuksien myynnistä saadaan mahdollisimman hyvä hinta.  Jos vakuutena on sekä velallisen että ulkopuolisen omaisuutta, tulisi pankin ensisijaisesti pyrkiä realisoimaan velallisen antama vakuus. Muutoin realisointitilanteessa olisi suositeltavaa edetä menettelyistä ja realisointijärjestyksestä osapuolten kanssa sopien. Realisointijärjestyksessä tulisi myös huomioida saatavien määrän suhde mahdollisesti eriarvoisiin vakuuksiin ja mahdollisuudet jättää jokin vakuus realisoimatta.

Pankkilautakunta katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella näyttävän siltä, että pankki on omaisuuden realisointiprosessissa pyrkinyt toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla ja ottamaan huomioon kaikkien osapuolten edun. Lautakunta katsoo näin ollen pankin toimineen tältä osin niin kuin vastuulliselta luotonantajalta ja pantinhaltijalta voidaan tällaisessa tilanteessa edellyttää.

Ratkaisu

Pankkilautakunta katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella, että tapauksessa yleispanttaussitoumuksen käyttäminen on ollut perusteltua ja pankki on sitoumusta annettaessa täyttänyt takauslain 12 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa. Riidatonta on, että pankki on laiminlyönyt sitoumuksen voimassa ollessa takauslain 13 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuutensa, mutta Pankkilautakunta katsoo, ettei pankin laiminlyönti ole vaikuttanut panttaukseen ja ettei panttivastuun sovittelulle näin ollen ole perusteita. Edelleen Pankkilautakunta katsoo, että pankki on toiminut asianmukaisesti ja kaikkien osapuolten edut huomioon ottaen realisoidessaan omaisuutta erääntyneiden luottojen maksamiseksi.

Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta ei suosita asiassa panttivastuun sovittelua.

Pankkilautakunnan päätös on ollut yksimielinen. Tämän päätöksen antamiseen osallistuivat puheenjohtaja Sillanpää, jäsenet Antila, Lampela ja Lehtonen sekä varajäsen Parkkali. Sihteerinä toimi Hidén.

 

 

PANKKILAUTAKUNTA

Tulosta

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia