Tapahtumatiedot
Asiakas on hakenut oikeusturvaetua kuluttajaluottosaatavia ja takaisinsaantia koskevaan riita-asiaan. Käräjäoikeus on antanut velkasuhteeseen perustuvaa saatavaa koskevassa asiassa yksipuolisen tuomion 23.2.2023, koska vastaaja ei käräjäoikeuden käsityksen mukaan ollut vastannut määräajassa. Kyseiseen asiaan oli kuitenkin annettu vastaus 28.1.2022, joka oli epähuomiossa jätetty huomioimatta käräjäoikeudessa. Takaisinsaantivaatimus on tehty 2.12.2022 käräjäoikeudelle. Vakuutusyhtiöön on 20.1.2025 toimitettu oikeudenkäyntikuluja koskeva lasku ja laskuerittely. Laskun suuruus on yhteensä 12 013,25 euroa, josta veroton osuus on 9 670 euroa. Lasku koostuu erinäisistä toimenpiteistä yhteensä 29,5 tunnilta 300 euron (+ alv) tuntiveloituksella, tuomioistuinmaksusta sekä yhden tunnin lopputoimista.
Vakuutusyhtiö on korvannut laskusta omavastuuvähennyksen jälkeen 4 706,25 euroa. Vakuutusyhtiö on katsonut kohtuulliseksi ajankäytöksi 15 tuntia ja laskutetuksi tuntihinnaksi 250 euroa (+ alv). Asiakas katsoo, ettei laskua tulisi kohtuullistaa.
Asiakkaan valitus
Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen. Vakuutusyhtiö on kohtuullistanut perusteettomasti laskua, kun se on korvannut 12 013,25 euron laskusta 4 000,31 euroa. Korvausmäärä on ollut asiassa korvauspäätöksen perusteella 15 476 euroa.
Vakuutusyhtiö on perustellut kohtuullistamista siten, että korvattu määrä vastaa kohtuullista ja välttämätöntä kulumäärää huomioiden riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Lisäksi vakuutusyhtiö on katsonut, että vakuutetun asiamies on ollut niin perehtynyt käsiteltävään asiaan hoidettuaan paljon vastaavanlaisia asioita, että asian juridiikka on ollut tuttua, eikä sitä voida pitää vaikeana.
Asiakas vaatii, että asiassa korvataan vaaditun mukainen palkkio ja sille viivästyskorkoa 30 päivän päästä vaatimuksen esittämisestä lukien.
Asia on ollut laaja, vaikea ja työn määrä on ollut erityisen runsas. Asia on hoidettu laadukkaasti, koska asiamies on ollut asiaan perehtynyt erityisasiantuntija. Tuntipalkkion kohtuullistamiselle ei ole ollut perusteita.
Asia on ollut hyvin laaja – asiassa tapahtumat sekä toimet kronologisesti pääpiirteittäin esitettynä:
20.1.2022: Toimeksiannon perustaminen;
28.1.2022: Annettu vastaus haastehakemukseen;
15.7.2022: Selvitetty asian tilaa, koska ei ole saatu kantajan lausumaa tai lausumapyyntöä;
26.7.2022: Asiaa on selvitetty käräjäoikeudessa. Asiassa on selvinnyt, että käräjäoikeus on laiminlyönyt huomioida vastaajan antaman vastauksen ja asiassa on annettu yksipuolinen tuomio 23.2.2022 – seikka ei ole tullut asiakkaan tietoon ja kysymyksessä on käräjäoikeuden tekemä virhe;
3.11.2022: Kantaja ei ole vastaajan kertoman mukaan toimittanut yksipuolista tuomiota asiakkaalle todisteellisesti tiedoksi, kun tätä on häneltä tiedusteltu. Asiakas ei ole tässä vaiheessa tiennyt tai ymmärtänyt, että hänelle on lähetetty Suomen Turvapostin toimittamana yksipuolinen tuomio todisteellisesti tiedoksi – kertomansa mukaan hän on saanut Turvapostin, mutta ei ole sitä avannut ja asiassa on tilattu yksipuolinen tuomio käräjäoikeudesta. Turvapostilla lähetetyn tiedoksiannon merkitys on ollut joka tapauksessa epäselvä tässä asianvaiheessa – ja myöhemminkin;
2.12.2022: Laadittu takaisinsaantihakemus käräjäoikeudelle;
20.2.2023: Perehtyminen kantajan 17.2.2023 laatimaan lausumaan sekä todisteluun;
20.6.2023: Saatu käräjäoikeudelta lausumapyyntö – alettu valmistelemaan asiaa;
26.6.2023: Annettu laaja lausuma (10 sivua) sekä kirjallinen todistelu;
- tässä vaiheessa on saatu KKO:n ennakkopäätös 2024:45, joka on annettu asiakkaan asiamiehen hoitamassa jutussa – arvioitu ennakkopäätöksen merkitystä asiakkaan asiaan;
11.9.2024: Saatu käräjäoikeuden laatima yhteenveto – perehtyminen – sisältää lausumapyynnön;
25.9.2024: Laadittu lausuma ja täydennetty todistelu;
1.10.2024: Saatu käräjäoikeuden laatima yhteenveto II – sisältää lausumapyynnön;
1.10.2024: Annettu lausuma prosessiin liittyen;
7.10.2024: Saatu kantajan lausuma ja todistelun täydentäminen;
15.10.2024: Saatu käräjäoikeuden yhteenveto – sisältää lausumapyynnön;
22.10.2024: Annettu lausuma ja täydennetty todistelua;
20.12.2024: Saatu käräjäoikeuden yhteenveto 20.12.2024 - käräjäoikeus ilmoittaa ratkaisunantopäiväksi 27.12.2024.
Esitetyn tapahtumakulun perusteella voitaneen riidattomasti arvioida asian olevan hyvin laaja. Esitetyn asiankulun perusteella sekä laskun liitetiedoston perusteella työn määrä on ollut merkittävä. Ottaen huomioon, että koska ratkaistavassa asiassa on saatu KKO:n antama ennakkopäätös ratkaistavaan asiaan, riidattomasti voitaneen todeta, että asia ei ole ollut helppo, koska aikaisempaa oikeusohjetta ei ole ollut.
Kysymys on kuluttajan ottamasta kuluttajaluottovelasta, jossa korkoprosentit ovat olleet kolmessa luotossa 138,45 prosenttia, 163,98 prosenttia ja 238,71 prosenttia. Näin ollen tuhansien eurojen pitkäaikainen luotto korkeilla todellisilla vuosikoroilla on taloudellisesti merkittävä ja etuuden arvo suuri.
Toimeksianto on hoidettu huolellisesti, harkitusti ja laadukkaasti. Asiakas katsoo, että vakuutusyhtiön arvio siitä, ettei työ olisi ollut laadukasta, on virheellinen. Huomioiden asiaan liittyen annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös, on asiamies ollut perehtynyt asiaan.
Helsingissä ratkaistu asia, jossa on käytetty asiaan erityisesti perehtynyttä asiamiestä, 300 euron tuntipalkkio (+ alv) on katsottava kohtuulliseksi.
Edellä mainituin perustein vakuutusyhtiöllä ei ole ollut perustetta kohtuullistaa palkkion määrää.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö viittaa antamaansa korvauspäätökseen ja toistaa siinä esitetyn kantansa. Vakuutusyhtiö toteaa lisäksi seuraavaa.
Oikeusturvavakuutuksen sisältö määräytyy lähtökohtaisesti sen mukaan mitä vakuutussopimuksessa eli vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa ja mahdollisissa muissa sopimusasiakirjoissa on sovittu. Näin ollen myös vakuutusyhtiön korvausvelvollisuus ja sen laajuus määrittyvät lähtökohtaisesti vakuutussopimuksen perusteella. Oikeusturvavakuutuksesta korvataan vakuutetun asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja siinä laajuudessa kuin vakuutukseen sovellettaessa vakuutussopimuksessa ja sen vakuutusehdoissa on määrätty.
FINEn ratkaisukäytännön mukaan vakuutusehdoissa mainitut välttämättömät ja kohtuulliset kustannukset määräytyvät samoilla perusteilla kuin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:ssä tarkoitetut kustannukset. Oikeudenkäymiskaaren 21 lukua koskevassa hallituksen esityksen perusteluissa on todettu avustajan ja asiamiehen palkkion osalta, että se on määrättävä huomioon ottaen asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Huomiota on kiinnitettävä myös kysymyksessä olevan etuuden arvoon ja merkitykseen.
Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan oikeudenkäymiskaaren säännökset, jotka edellyttävät korvattavilta oikeudenkäyntikuluilta kohtuullisuutta, ovat ilmausta yleisestä oikeusperiaatteesta. Näin ollen oikeusturvavakuutuksen vakuutusehtojen sekä edellä todettujen säännösten perusteella vakuutusyhtiö katsoo perustelluksi arvioida asiamiehen laskuttaman palkkion kohtuullisuutta määrittäessään oikeusturvavakuutuksesta maksettavaa korvausta.
Vakuutusyhtiö toteaa asian laajuuden ja vaikeuden osalta, että kyseessä on ollut juridisesti tavanomainen riita-asia, jonka menestyksekäs hoitaminen ei sinänsä vaadi erityisasiantuntemusta. Kyse on ollut velkasuhteeseen perustuvasta saatavasta ja summaarisesta riita-asiasta, joka on saatettu vireille suppealla haastehakemuksella. Vaikka oikeudenkäynnin kohteena olleen oikeuskysymyksen ratkaiseminen on edellyttänyt tulkintaa sekä oikeus- ja sopimuskäytännön selvittämistä, ratkaistava oikeuskysymys on itsessään varsin pelkistetty eikä sen arvioiminen ole edellyttänyt laajoja tai erityisosaamista vaatineita oikeudellisia selvityksiä tai näytön hankkimista.
Ottaen huomioon myös se, että asiamies on kertomansa mukaan asiaan perehtynyt erityisasiantuntija, kuuluu asiaan liittyvien säännösten tunteminen asiamiehen yleiseen ammattitaitoon. Asian hoitaminen ei ole siten edellyttänyt asiamieheltä erityistä oikeudellista osaamista tai vaativiksi taikka muutoin erityisen aikaa vieviksi arvioitavissa olleita oikeudellisia toimenpiteitä taikka asiakirjojen laatimista. Tätä tukee myös se, että asiassa on saatu KKO:n ennakkopäätös asiamiehen itsensä hoitamassa asiassa, jonka johdosta nyt käsillä olevan asian hoitamista samaisen asiamiehen toimesta voidaan itseasiassa pitää vaikeusasteeltaan jopa helpommin hoidettavana. Lisäksi todettakoon, että lähtökohtaisestikin kuluttajaluottoihin liittyvät erimielisyydet ovat juridiselta haastavuudelta yleiselläkin tasolla arvioiden varsin tavanomaisia.
Vakuutusyhtiö katsoo suoritetun työn määrän osalta edelleen kohtuulliseksi korvata 15 tuntia, joka katsotaan kohtuulliseksi ajankäytöksi kuvatun laisessa tavanomaisessa kulutusluottoa koskevassa riita-asiassa. Haastehakemus itsessään on ollut hyvin lyhyt ja suppea sisältäen vain seitsemän vaatimuskohtaa. Myös itse takaisinsaantihakemus on ollut hyvinkin suppea. Asiassa laadittua asiakirja-aineistoa taikka näyttöä ei myöskään voida pitää laajana. Asiamiehen laskuerittelyn mukaan useat toimenpiteet ovat kohdistuneet käräjäoikeuden prosessivaiheen selvittelyyn sen osalta, onko asiassa annettu virheellisesti yksipuolinen tuomio huomioimatta vastaajan vastausta.
Kysymyksessä olleet vaatimukset ovat olleet euromääräisesti vähäiset. Kyseessä on ollut kolme pääomavaatimusta suuruudeltaan 900–2 200 euroa ja näihin liittyvät viiden euron perintäkulut sekä oikeudenkäyntikulut. Riidanalaisen etuuden arvona olevaa alle 5 000 euroa ei voida pitää kovinkaan suurena. Tuntipalkkion osalta kohtuulliseksi katsotaan edelleen verottomana 250 euron suuruinen tuntiveloitus.
Vakuutusyhtiö katsoo edellä olevien perustein sen ratkaisun olevan vakuutusehtojen mukainen.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, onko vakuutusyhtiö velvollinen suorittamaan korvauksen asiakkaan asiamieskuluista asiamiehen esittämän laskun mukaisesti, vai onko vakuutusyhtiöllä vakuutusehtojensa nojalla oikeus rajoittaa laskusta maksamaansa korvausta kohtuullisiksi arvioimiensa kulujen määrään.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutusehdot, oikeusturvavakuutus
1 Vakuutuksen tarkoitus
Vakuutuksen tarkoituksena on korvata vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet lakimiesavun käyttämisestä riita-, rikos- ja hakemusasioissa kohdassa 4 tarkoitetuissa vakuutustapahtumissa.
Vakuutus koskee vakuutettua yksityiselämään liittyvissä asioissa.
7 Korvaussäännökset
7.3 Korvattavat kustannukset
Vakuutuksesta korvataan välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:
7.3.1 Riita- ja hakemusasiassa
Vakuutetulle asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet kulut.
Jos edellytyksenä asian saattamiselle tuomioistuimen tutkittavaksi on jokin oikeustoimi tai jossakin elimessä tai toimituksessa tehty päätös, kustannukset korvataan siitä lukien, kun asia voidaan saattaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi.
7.4 Korvauksen määrä ja sen laskeminen
Vakuutuksesta korvattavat kulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut ja maksetut kulut. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.
Kustannuksista korvataan kuitenkin enintään tuomioistuimen vakuutetun vastapuolen maksettavaksi velvoittama kulumäärä, ellei tuomioistuin ole ratkaisussaan ilmenevin perustein nimenomaisesti katsonut, että vakuutetun on itse kärsittävä kulunsa osittain tai kokonaan vahinkonaan. Korvattavien kustannusten määrä on kuitenkin enintään vakuutetun vastapuolelleen esittämän kuluvaatimuksen suuruinen.
Asian arviointi
Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet riita- ja hakemusasiassa asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta.
Edelleen vakuutuksesta korvattavat kulut määrätään oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain oikeudenkäyntikuluja koskevien oikeusohjeiden mukaisesti ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä tuomitut ja maksetut kulut. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.
Vakuutusehdoissa mainitut välttämättömät ja tarpeelliset kustannukset määräytyvät samoilla perusteilla kuin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:ssä tarkoitetut kustannukset. Oikeudenkäymiskaaren 21 lukua koskevassa hallituksen esityksen perusteluissa on todettu avustajan ja asiamiehen palkkion osalta, että se on määrättävä huomioon ottaen asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu. Huomiota on kiinnitettävä myös kysymyksessä olevan etuuden arvoon ja merkitykseen.
Oikeudenkäymiskaaren säännökset, jotka edellyttävät korvattavilta oikeudenkäyntikuluilta kohtuullisuutta, ovat ilmausta yleisestä oikeusperiaatteesta. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus oikeusturvavakuutuksen vakuutusehtojen ja mainittujen säännösten perusteella arvioida asiamiehen laskuttamien palkkioiden kohtuullisuus määrätessään oikeusturvavakuutuksesta maksettavaa korvausta.
Esillä olevassa tapauksessa on ollut kysymys kuluttajaluottoja koskevasta summaarisesta riita-asiasta, takaisinsaannista sekä todisteellisesta tiedoksiannosta. Vakuutusyhtiölle toimitettu lasku on yhteensä 12 013,25 euroa (sis. alv). Lasku koostuu toimenpiteistä yhteensä 29,5 tunnilta 300 euron (+ alv) tuntiveloituksella, tuomioistuinmaksusta sekä yhden tunnin lopputoimista.
Vakuutusyhtiö on korvannut laskusta omavastuuvähennyksen jälkeen 4 706,25 euroa. Vakuutusyhtiö on katsonut kohtuulliseksi ajankäytöksi 15 tuntia ja laskutetuksi tuntihinnaksi 250 euroa (+ alv).
Vakuutuslautakunta toteaa, että kysymyksessä on lähtökohtaisesti ollut juridisesti varsin tavanomainen riita-asia. Asiamies on kertonut, että hän on asiaryhmään perehtynyt, mikä vaikuttaa siihen, että esimerkiksi asiaan liittyvien säännösten tunteminen kuuluu jo asiamiehen osaamiseen. Asiakkaan vastine sekä takaisinsaantihakemus käräjäoikeuteen ovat lyhyitä. Asiakas on lisäksi antanut noin kymmensivuisen lausuman käräjäoikeudelle. Kantajan vaatimus on koostunut kolmesta kuluttajaluotosta, joiden pääomat ovat olleet 2 208,14 euroa, 915,29 euroa sekä 967,60 euroa. Riidanalaisen etuuden arvoa ei ole pidettävä suurena, vaan hyvin tavanomaisena kuluttajaluottoa koskevissa riidoissa. Asiasta tekee kuitenkin työläämmän se, että käräjäoikeus on jättänyt epähuomiossa huomiotta vastaajan antaman vastauksen, mistä on aiheutunut ylimääräistä työtä. Asian haastavuutta puolestaan on lisännyt todisteellisen tiedoksiannon arviointi.
Edellä mainituilla perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo kohtuulliseksi tuntimääräksi asiassa 20 tuntia, kun otetaan huomioon asian vaikeus ja laajuus, suoritetun työn määrä ja laatu sekä kysymyksessä olevan etuuden arvo ja merkitys. Vakuutuslautakunta pitää 300 euron tuntiveloitusta kohtuullisena. Lautakunta suosittaa vakuutusyhtiötä korvaamaan asiakkaan kuluista 20 tuntia 300 (+ alv.) euron tuntiveloituksella.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta suosittaa vakuutusyhtiötä korvaamaan asiakkaan kuluista 20 tuntia 300 (+ alv) euron tuntiveloituksella.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Luukkonen Yli-Rahnasto
Jäsenet
Haapasaari
Karimäki
Kankkunen
Malmberg