Haku

FINE-79565-M1D2C2

Tulosta

Asianumero: FINE-79565-M1D2C2 (2026)

Vakuutuslaji: Oikeusturvavakuutus

Ratkaisu annettu: 26.01.2026

Kiinteistön kaupan esisopimusta koskeva riita-asia. Liittyykö riita-asia muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon?

Tapahtumatiedot

Asiakas (vakuutettu) on solminut esisopimuksen kiinteistön kaupasta vastapuoli K:n (ja T:n) kanssa. Vastapuoli on laiminlyönyt sopimuksen mukaisia maksuja, ja vakuutettu on vaatinut niiden suorittamista. Vastapuoli on kiistänyt vakuutetun vaatimuksen. Vakuutusyhtiö ei ole myöntänyt riitaan oikeusturvaetua, sillä se katsoo, että kaupan kohteena oleva kiinteistö ei ole vakuutetun oma vakinainen asunto eikä hänen omassa käytössään oleva vapaa-ajan asunto. Lisäksi asia koskee yhteiselämän päättämiseen liittyvää varallisuusriitaa.

Asiakkaan valitus

Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen ja katsoo seuraavaa.

Vakuutusyhtiön mukaan kyse ei ole asiakkaan omaa vakituista asuntoa koskevasta riidasta, koska hän on muuttanut sieltä vuokralle riidan kohteena olevan kaupan esisopimuksen mukaisesti kaupan lopulliseen solmimiseen saakka.

Kyseinen kiinteistö ei ole missään vaiheessa vaihtanut omistajaa. Esisopimuksen mukaan hallintaoikeus on siirtynyt ostajille heidän maksettuaan ensimmäisen erän kauppahinnasta.

Asiakas katsoo, että kysymys on hänen omistamastaan vakituisesta asunnosta. Asunto on toiminut hänen lastensa asuinpaikkanaan silloin, kun riidan kohteena oleva esisopimus on solmittu. Hänellä on tuolloin ollut myös asunnon hallintaoikeus, jonka siirtymisestä on sovittu riidan kohteena olevassa esisopimuksessa. Omistusoikeus ei missään vaiheessa ole siirtynyt ostajille. Asiakas on muuttanut omistamastaan omakotitalosta vuokralle asumaan, jotta kauppa saataisiin tehtyä, ja palannut kyseessä olevaan asuntoon asuntokaupan rauettua ostajista johtuvien syiden vuoksi. Hän asuu nyt jälleen kyseisessä asunnossa vakituisesti.

Vakuutusyhtiön siteeraama rajoitusehto on tarkoitettu sulkemaan oikeusturvavakuutuksen ulkopuolelle puhtaan sijoitusvarallisuutta koskevan toiminnan. Sellaisesta ei tässä tapauksessa ole kyse. Asiakkaalle on aiheutunut päinvastoin ylimääräisiä kustannuksia asuinkiinteistönsä omistamisesta, jota koskevasta sopimuksesta sittemmin tuli riitaa, ja samaan aikaan vuokralla asumisesta.

Asiakkaalle tulee myöntää oikeusturvaetu riidasta syntyviä asianajokustannuksia varten. Rajoitusehtoa ei ole tarkoitettu tällaista tilannetta varten, vaan nimenomaan kyseessä on omaa vakituista asuntoa koskevaan kauppaan liittyvästä riidasta, jonka täytyy katsoa kuuluvan tavanomaisesti kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksen piiriin. Juuri tällaisia, oman asunnon kauppaa koskevia riitoja tyypillisesti hoidetaan kotivakuutusten oikeusturvavakuutusten kautta. Tässä tapauksessa erikoista on ainoastaan se, että maallikot ovat sopineet kiinteistön kaupasta epäselvin ja erikoisin ehdoin. Vastapuoli on rikkonut sopimuksen. Vaikka kiinteistönkaupan esisopimusta ei ole tehty maakaaren muotovaatimusten mukaisesti julkisen kaupanvahvistajan läsnä ollessa, ei sopimus ole vailla oikeudellista merkitystä. Sopimusrikkomuksesta on aiheutunut asiakkaalle vahinkoa, joka vastapuolen tulee korvata. Asia on vireillä käräjäoikeudessa.

Vakuutusyhtiö on edelleen vedonnut yhteiselämän koskevaan ehtokohtaan, joka ei sovellu tähän kauppasopimusta koskevaan riita-asiaan mitenkään. Kyseisen ehtokohdan tarkoitus on sulkea pois avioeroriidat, jollaisesta ei ole tässä asiassa kysymys. Kiinteistö on kokonaan asiakkaan omistama, eikä sitä olla jakamassa kenellekään. Kauppasopimusta koskeva riita ei ole missään yhteydessä omaisuuden jakamiseen. Asiakkaan ja T:n yhteiselämä oli lopetettu jo kauan ennen riitaa K:n kanssa.

Vakuutusyhtiön vastine

Kaupan kohde, jota riita-asia koskee, on ollut väestötietojärjestelmän mukaan vakuutetun vakinainen asunto ajanjaksoilla 9.11.2012–5.2.2017, 17.11.2017–30.4.2021 sekä 1.9.2025 alkaen. Kohde ei ole ollut vakuutetun vakinainen asunto ajalla 1.5.2021–31.8.2025. Tällä ajalla kohteessa on saatujen tietojen mukaan asunut vakuutetun entinen puoliso T (heidän yhteiset lapsensa joka toinen viikko). Vastapuoli K on asunut kohteessa jo ennen riidanalaisen sopimuksen tekoa.

Riidanalainen sopimus on tehty 21.6.2023. Sopimuksen mukaan kohteen hallinta on siirtynyt vastapuolille 21.6.2023, jolloin kaikki kohteen kulut siirtyvät mukana. Kohteen omistusoikeus on säilynyt vakuutetulla, kunnes lopullinen kauppa tehtäisiin viimeistään 21.6.2025.

Haastehakemuksen mukaan tarkoitus oli, että vastapuoli lyhentää vakuutetun lainaa ja maksaa kohteen kulut. Haasteessa mainitaan myös, että on selvää, ettei sopimuksella ollut tarkoitettu vastaajien voivan asua kiinteistöllä vastikkeetta. On selvää, ettei kohde ole ollut vakuutetun vakinainen asunto tai omassa käytössä oleva vapaa-ajan asunto ajalla 1.5.2021–31.8.2025. Tämän ajanjakson aikana osapuolet ovat tehneet kiinteistön kaupan esisopimuksen, josta riita on syntynyt.

Vakuutusehtojen kohdan 4.7 mukaan vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kustannuksia asiassa, joka liittyy muuhun kiinteistöön, kiinteistön osaan, rakennukseen, osake- tai vuokrahuoneistoon kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon.

Vakuutusehdon sanamuodon mukaan vakuutuksesta ei korvata kustannuksia asiassa, joka liittyy muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen tai omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon. Ehtoa sovelletaan sen sanamuodon mukaisesti. Yhtiö ei ole vedonnut asiassa vakuutetun sijoitustoimintaan tai tulonhankintaan oikeusturvaedun epäysperusteena. Päätöksessä ei ole vedottu vakuutusehtojen kohdan 4.3 tulonhankintarajoitusehtoon tai 4.4 sijoitustoiminnan rajoitusehtoon.

Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan riita-asia, johon haetaan oikeusturvaetua, liittyy muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun omaan vakinaiseen asuntoon tai hänen omassa käytössään olevaan vapaa-ajan asuntoon. Näin ollen korvattavuuden edellytykset eivät täyty.

Tapauksessa FINE-027287 oli kysymys siitä, tuleeko vakuutusyhtiön myöntää asiakkaalle oikeusturvaetu mökin vuokraukseen liittyvässä riita-asiassa. Tapauksessa sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 4 alakohdan 7 mukaan vakuutuksesta ei korvata aiheutuvia kustannuksia asiassa, joka liittyy muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon. Asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella kyseinen kiinteistö olisi ollut asiakkaan omassa käytössä oleva vapaa-ajan asunto. Asiakas omisti kiinteistön, mutta selvityksien mukaan mökkikiinteistön hallintaoikeus oli asiakkaan isällä, joka oli myös saanut hyödykseen saatavan vuokratulon.

FINE katsoi, että vakuutusyhtiöllä on oikeus kieltäytyä myöntämästä oikeusturvaetua asiassa, koska oikeusturvavakuutuksen ehdot sisältävät rajoituksen, jonka mukaan vakuutus ei kata asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja asiassa, joka liittyy muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon.

Edellä mainitussa tapauksessa vakuutusehtoa tulkittiin sen sanamuodon mukaisesti. Vakuutusehto oli selkeä. Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutusehto on sama ja sitä tulee tulkita sen sanamuodon mukaisesti. Pelkkä kiinteistön omistaminen tarkoita sitä, että kiinteistö olisi vakuutetun omassa käytössä. Tässä tapauksessa vakuutettu on kiinteistön omistaja, mutta kiinteistö ei ole vakuutetun vakinainen asunto tai omassa käytössä oleva vapaa-ajan asunto.

Tapauksessa FINE-056878 oli puolestaan riitaa siitä, tuleeko vakuutusyhtiön myöntää A:lle vapaa-ajan kiinteistön käyttöoikeuden jakautumista koskevaan riita-asiaan oikeusturvaetu. A omisti riidan kohteena olevan vapaa-ajan kiinteistön, mutta B:llä oli ollut testamenttiin perustuva elinikäinen käyttöoikeus kiinteistöön. A oli uusinut omakustanteisesti kaikki kiinteistön rakennukset talviasuttaviksi ja tämän seurauksena B:n testamenttiin perustuvan käyttöoikeuden oli katsottava päättyneen. Asiassa sovellettavan ehtokohdan mukaan vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, joka liittyy muuhun kiinteistöön, kiinteistön osaan, rakennukseen, osake- tai vuokrahuoneistoon kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan, Pohjoismaissa sijaitsevaan vapaa-ajan asuntoon. Silloin kun kiinteistöä rasittaa toinen käyttöoikeus, ei kiinteistö lautakunnan näkemyksen mukaan voinut olla vakuutetun omassa käytössä vakuutusehdoissa tarkoitetulla tavalla. Lautakunnan mukaan omalla käytöllä voidaan ymmärtää tarkoitettavan sellaista käyttöä, joka on vapaa muista rasitteista. Lautakunta totesi, että tapaukseen sovellettava oikeusturvavakuutuksen rajoitusehto on yleisesti käytössä markkinoilla olevissa oikeusturvavakuutuksissa sekä vastaa olennaisilta osin oikeusturvavakuutuksen malliehtojen muotoilua. Ehdon sanamuotoa pidettävä myös selkeänä siltä osin, kun korvattavuuden edellytyksenä on, että vapaa-ajan kiinteistön tulee olla vakuutetun omassa käytössä. Lautakunnan näkemyksen mukaan omalla käytöllä tarkoitetaan sellaista tilannetta, kun kiinteistö ei ole kahden tai useamman henkilön yhteisessä käytössä taikka vuokrauskäytössä. Näin ollen lautakunta katsoi, ettei annetun selvityksen perusteella rajoitusehdon muotoilua voida pitää epäselvänä ja katsoo vakuutusyhtiön epäyspäätöksen ehtojen mukaiseksi.

Lautakunnan ratkaisukäytännön mukaisesti nyt käsillä olevassa tapauksessa on katsottava, että ehtoa tulkitaan sen sanamuodon mukaisesti ja ehto on selkeä sen osalta, mitä omalla käytöllä tarkoitetaan.

Yhteiselämän päättäminen
Vakuutusehtojen kohdan 4.8 vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kustannuksia asiassa, joka koskee avioeroa tai rekisteröidyn parisuhteen purkamista taikka avioeroon, avioliiton päättymiseen, yhteiselämän lopettamiseen, avioliitonomaisen yhteiselämän lopettamiseen, rekisteröidyn tai rekisteröimättömän parisuhteen purkamiseen tai päättämiseen liittyviä varallisuusriitoja tai muita vaatimuksia. Tämä rajoitusehto on mainittu päätöksessä ja sen tarkoitus on ollut viitata riitaan siltä osin kuin vastapuolena on vakuutetun entinen puoliso.

Asumuseron jälkeen T jäi suullisella sopimuksella kiinteistöön asumaan 2021 toukokuussa, ja K, hänen uusi puolisonsa muutti asuntoon 2023 toukokuussa. Kiinteistön esisopimuksessa on sovittu siitä, miten entinen puoliso K:n kanssa ostaa kohteen vakuutetulta. Vakuutetun entinen puoliso on yhdessä K:n kanssa tehdyn sopimuksen osapuolena. Haasteessa vakuutettu kohdistaa vaatimuksensa heihin kumpaankin. Asiassa on siten liityntä vakuutetun ja entisen puolison väliseen yhteiselämän päättymiseen, jolloin on sovittu asumis- ja muista järjestelyistä, ja riita liittyy osittain siihen.

Edellä mainituin perustein vakuutusyhtiö katsoo, että aikaisemmin annettu korvausratkaisu on ollut vakuutusehtojen ja voimassa olevan oikeuden mukainen eikä syitä sen muuttamiselle ole.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, tuleeko vakuutetulle myöntää oikeusturvaetu kiinteistön kaupan esisopimusta koskevaan riita-asiaan.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Oikeusturvavakuutuksen ehdot
4 Vakuutusturvan yleiset rajoitukset

Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kustannuksia asiassa,

[ –  – ]

7) joka liittyy muuhun kiinteistöön, kiinteistön osaan, rakennukseen, osake- tai vuokrahuoneistoon kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon

[ –  – ]

Asian arviointi

Asiassa on riitaa siitä, tuleeko vakuutetulle myöntää oikeusturvaetu kiinteistön kaupan esisopimusta koskevaan riita-asiaan. Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan oikeusturvavakuutuksen korvauspiiristä on rajattu pois asiat, jotka liittyvät muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon.

”Liittymisellä” tarkoitetaan, että asialla on looginen, todettavissa oleva yhteys muuhun kuin omassa käytössä olevaan asuntoon.

Vakuutusyhtiön mukaan kaupan kohde, jota riita-asia koskee, on ollut väestötietojärjestelmän mukaan vakuutetun vakinainen asunto ajanjaksoilla 9.11.2012–5.2.2017, 17.11.2017–30.4.2021 sekä 1.9.2025 alkaen. Kohde ei ole ollut vakuutetun vakinainen asunto ajalla 1.5.2021–31.8.2025.  Riidanalainen sopimus on tehty 21.6.2023. Sopimuksen mukaan kohteen hallinta on siirtynyt vastapuolille 21.6.2023, jolloin kaikki kohteen kulut siirtyvät mukana. Kohteen omistusoikeus on säilynyt vakuutetulla, kunnes lopullinen kauppa tehtäisiin viimeistään 21.6.2025. Vakuutuslautakunnalle toimitetun haastehakemuksen (päivätty 18.8.2025) mukaan asia on riitautunut jo syksyllä 2023 maksulaiminlyönnin vuoksi. Vakuutusyhtiö ei ole riitauttanut haastehakemuksessa esitettyä riidan syntyhetkeä.

Vakuutuslautakunta toteaa, että yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan sopimusehtoja tulee tulkita sanamuotonsa mukaisesti. Vakuutuslautakunta toteaa edelleen, että vakinaisella asunnolla tarkoitetaan yleisesti asuntoa, jonka osoite on merkitty henkilön pysyväksi kotiosoitteeksi, joka rekisteröidään väestötietojärjestelmään ja määrittää esimerkiksi kotikunnan Suomessa. Koska vakuutetun vakinainen osoite ei ole ollut merkittynä riidanalaisen kiinteistön osoitteeseen riidan syntyhetkellä, lautakunta katsoo, että riita liittyy muuhun kiinteistöön kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai vakuutetun omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä asianmukaisena eikä suosita siihen muutosta.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Luukkonen Yli-Rahnasto

Jäsenet:
Haapasaari
Kankkunen
Karimäki
Malmberg

Tulosta