Tapahtumatiedot
S Oy:n vahinkoilmoituksen ja poliisin tutkintailmoituksen mukaan yhtiön hallinnassa olevalle ja rahoitusyhtiö X:n omistamalle Porsche Taycan GTS-henkilöautolle (otettu käyttöön 7.9.2023) oli tehty ilkivaltaa myöhään illalla 13.9.2024. S Oy:n toimitusjohtaja J oli saanut puhelimeensa hälytyksen klo 23.23. Seuraavana päivänä noin klo 12 töihin tullessaan J oli havainnut ajoneuvon rikottuna. Ajoneuvo oli ollut pysäköitynä rakennuksen pihalle. Sen kaikki renkaat olivat puhki ja lasikatto, tuulilasi, etusivulasi, takalasi ja pienempi vasen takasivuikkuna oli rikottu. Peltipintoja oli naarmutettu kauttaaltaan ja rikottu mahdollisesti jollakin teräaseella. Myös kaikki umpiot olivat rikki ja auton sisälle oli rikottujen lasien kautta suihkutettu jonkinlaista eristevaahtoa. Sisustassa oli myös lasinsirpaleita ja yöllä satanutta vettä.
Korvauspäätöksessään 28.2.2025 vakuutusyhtiö totesi J:n kertoneen, että ajoneuvo oli jäänyt pysäköitynä työpaikan pihaan perjantaina 13.09.2024 ja J oli havainnut vahingon seuraavana päivänä töihin tullessaan. J oli soittanut poliisille, joka oli tullut paikalle pian soiton jälkeen. Pihassa ei ollut havaittu muita tuhotöitä. Ajoneuvon toimintalokissa oli näkynyt varashälyttimen hälyttäneen perjantaina 13.09.2024 kello 23.23. J:n mukaan poliisit olivat tutkineet lähiyritysten valvontakameroita. Pihassa ei ollut omaa valvontakameraa.
Ajoneuvoa on tutkittu Copart Oy:n toimesta ja Porschen liikkeessä. Ajoneuvon massiiviset vauriot eivät ole rajoittuneet vain tiettyihin sattumanvaraisiin kohtiin, vaan ajoneuvoa on käytännössä vaurioitettu jokaista erillistä osaa ja elementtiä myöten. Ajoneuvon sisätilaan on tyhjennetty 1–2 pulloa uretaanivaahtoa. Lisäksi kaikki renkaat on puhkottu. Porschella luetuista diagnostiikkatiedoista on selvinnyt, että ajoneuvo on jäänyt 13.9.2024 klo 15.11 lukitsemattomaan tilaan. Vakuutusyhtiön asiantuntijat ovat tehneet rekonstruktion tilanteesta 15.11.2024. Rekonstruktion yhteydessä Porschen mekaanikko on käynyt tallentamassa ajoneuvon tiedon Porschen järjestelmään VAL-tietoina, Porschen omana ajoneuvojen analysointilogina.
Vakuutusyhtiön mukaan J:n toimittaman näyttökuvan ajoneuvon etähallintasovelluksen ilmoituksesta ei ole ollut mahdollista syntyä 13.9.-14.9.2024 välisenä yönä, sillä varashälytintä ei ole aktivoitu. Toimitetusta näyttökuvasta ei käy ilmi ajoneuvon yksilöintitietoja eikä päivämäärää, ainoastaan kellonaika. Myöskään näyttökuvan metatiedot eivät vahvista päivää ilmoitukselle. Kännykän kuvaa ei voi mitenkään vahvistaa oikealle päivämäärälle. Myös ajoneuvon tiedot vahvistavat, ettei ajoneuvon varashälytin ole ollut kytkettynä 13.9.-14.9.2024 välisenä yönä, kun auton lukitus on ollut auki koko yön.
J:n toimittaman rahoitussopimuksen mukaan ajoneuvosta on erääntynyt viimeinen osamaksuerä 31.8.2024 ja sen määrä on ollut 125.000 euroa. Ajoneuvon myyntihinta Z Cars -autoliikkeen internetsivuilla on ollut 159.800 euroa ja myyntihinta on pysynyt samana 31.8.2023 alkaen. Ajoneuvon käypä arvo on laskenut J:n hallinta-aikana. Vastaavan ajoneuvon hinta on vuoden 2024 lopulla ollut 98.000–103.000 euron välillä. Koska ajoneuvossa on sisustan nahkaverhoilu, sen hinta asettuu vaihteluvälin yläpäähän ja on noin 103.000 euroa.
Korvauspäätöksessä viitattiin ilkivaltavakuutuksen rajoitusehtokohtaan 3.6, jonka mukaan ilkivaltavakuutuksesta ei korvata lukitsemattoman ajoneuvon sisällä tapahtuvia vahinkoja, ellei ajoneuvo ole lukitussa säilytyssuojassa, johon vain samassa taloudessa asuvilla on avain. Koska ajoneuvo ei ole ollut lukittu, S Oy:lle ei makseta korvausta ajoneuvon sisätiloille aiheutuneiden vahinkojen osalta. Ottaen huomioon, että ajoneuvo on ollut teknisen selvityksen perusteella ollut vahinkohetkellä lukitsematta, vahinkotapahtumasta on annettu vakuutusyhtiölle myös väärää ja vilpillistä tietoa. Korvausta ei tälläkään perusteella makseta S Oy:lle. Vakuutusyhtiö ilmoitti maksavansa rahoitusvakuutuksen perusteella korvauksena ajoneuvosta sen omistajalle (rahoitusyhtiö X) ajoneuvon käypää arvoa ja siten vakuutuksen enimmäismäärää vastaavat 103.000 euroa.
Oikaisupyynnössään vakuutusyhtiölle S Oy vetosi muun ohessa siihen, että vakuutusyhtiö ei ollut vakuutusta myytäessä täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan lukitsemattoman ajoneuvon sisällä tapahtuneiden ilkivaltavahinkojen osalta. Lisäksi S Oy kiisti, että vakuutusyhtiölle olisi annettu vilpillisesti vääriä tietoja. S Oy piti vakuutusyhtiön ajoneuvon ja matkapuhelimen sovelluksen toiminnan selvittämiseksi tekemiä tutkimuksia puutteellisina ja katsoi, ettei J:n antamia tietoja niiden perusteella voitu osoittaa vilpillisesti annetuiksi taikka vääriksi.
Korvauspäätöksessään 16.5.2025 vakuutusyhtiö totesi, että S Oy ei ollut esittänyt oikaisupyynnössään teknistä selvitystä matkapuhelimen applikaatiosta, lukituksesta tai kuvakaappauksen lähetyshetkestä. Vakuutusyhtiö lähtee edelleen siitä, että rekonstruktiotutkimuksen ja ajoneuvodatan mukaan ajoneuvon ovet eivät olleet lukittuna, eikä varashälytin näin ollen ole ollut kytkettynä päälle ilmoitetulla tapahtumahetkellä. Vakuutusyhtiö ei pidä kuvakaappausta ”eilen klo 23.23, Autosi hälytyslaite ilmoittaa hälytyksestä” uskottavana näyttönä tapahtumasta, lähetysajankohdasta tai lukituksesta ottaen huomioon, että se on ristiriidassa edellä mainitun selvityksen kanssa.
Vakuutusyhtiö viittasi korvauksen hakijan näyttövelvollisuuteen korvattavan vakuutustapahtuman sattumisesta. Koska ajoneuvon lukitus ja applikaation ilmoitusajankohta eivät ilmene kuvakaappauksesta, vakuutusyhtiö pyysi S Oy:tä selvittämään, milloin applikaation ilmoitus, johon tapahtuma-ajankohdan määrittely ja korvauksen hakijan ilmoitus lukituksesta perustuu, on tapahtunut.
Vakuutusyhtiön mukaan tapauksessa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella Porschen applikaatiossa olisi epäiltävissä virheitä. Rekonstruktiotutkimus on tehty huolellisesti. Epäselvyys lukituksesta ja tapahtuma-ajankohdasta johtuu ajoneuvodatan ja rekonstruktion kanssa ristiriidassa olevasta kuvakaappauksesta, josta ei voi todeta milloin ja miten se on otettu. Rekonstruktiossa tietoa on verrattu auton dataan, joka on todettu luotettavaksi.
Koska applikaatiossa tai ajoneuvon toiminnassa ei ole osoitettu virheitä, vakuutusyhtiö ei ryhdy tutkimaan toimivaa ajoneuvoa tai sen laitteita yksinomaan korvauksen hakijan väitteen perusteella. Jos J vetoaa edelleen applikaation toimimattomuuteen, hänen tulisi selvittää ja näyttää selvä vika, virhe tai muu syy applikaatiossa, jonka takia kuvakaappaus on ristiriidassa muiden tietojen kanssa. Vakuutusyhtiö pyytää S Oy:tä myös toimittamaan aiemmin mainitun autenttisen tiedon, joka osoittaa ilmoituksen ajankohdan. S Oy:tä pyydetään ilmoittamaan, aiotaanko applikaation toiminnasta ja lähetysajankohdasta tai ajonneuvon dataan liittyvistä tiedoista esittää selvitystä.
Väitetyn tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin osalta vakuutusyhtiö katsoo täyttäneensä tiedonantovelvollisuutensa ja menetelleensä lainmukaisesti. Vakuutusyhtiö on lähettänyt J:lle sähköpostitse vakuutustarjouksen yhteydessä linkin, jonka kautta vakuutusta koskevat avaintietoasiakirjat, vakuutusehdot ja muut tarjoukseen liittyvät asiakirjat ovat löydettävissä. Tarjoukseen ei ole tehty S Oy:n puolelta minkäänlaisia täsmennyksiä tai pyydetty lisätietoja. Vakuutusyhtiö katsoo, että J on autokauppayrittäjänä ollut tietoinen lukitusehdoista ja korvausperiaatteista. Vakuutusyhtiö ei muuttanut korvauspäätöstään.
Valitus
S Oy pyytää Vakuutuslautakunnan lausuntoa siitä, onko vakuutusyhtiön korvauspäätös ollut lain ja sopimusehtojen mukainen. Yhtiö vaatii, että vahinko korvataan ilkivaltavahinkona täysimääräisesti vakuutuksen lunastusetuosan perusteella. Uuden vastaavan ajoneuvon hinta on 4.3.2025 päivätyn tarjouksen mukaan 176.432 euroa.
S Oy katsoo, että vakuutusyhtiö on vakuutuksesta sopimisen yhteydessä laiminlyönyt vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa. Lausuntopyynnössä on käyty laajasti läpi lain perusteluja ja Vakuutuslautakunnan käytäntöä. Lausuntopyynnössä on päädytty siihen, että tarjouksen yhteydessä S Oy:n toimitusjohtaja J:lle on todennäköisesti sähköpostilinkin välityksellä toimitettu yritysajoneuvovakuutuksia koskeva tuoteseloste (voimassa 1.6.2023 alkaen) ja kaskovakuutuksen avaintietoasiakirja 1.6.2023. Näissä asiakirjoissa ei ole mainintoja siitä, että ilkivaltavahingon korvattavuutta voitaisiin rajoittaa sillä perusteella, että ajoneuvon ovet ovat olleet auki. Tämän perusteella J on ollut perustellusti siinä käsityksessä, että ovien lukituksen tilanne ei vaikuta ilkivaltavahinkojen korvattavuuteen. Vahinko tulee näin ollen korvata ilman rajoitusehdon soveltamiseen perustuvia vähennyksiä.
S Oy kiistää, että sen puolelta olisi annettu vakuutusyhtiölle vilpillisesti vääriä tietoja. K:n puhelimen Porsche-sovellukseen on vahinkoyönä klo 23.23 tullut hälytys "Autosi hälytyslaite ilmoittaa hälytyksestä". J on ilmoittanut saamastaan varkaushälytyksestä vakuutusyhtiölle ja poliisille. Hänellä ei ole ollut mitään syytä kertoa ajoneuvon oman sovelluksen lähettämästä hälytyksestä paikkansapitämättömästi, sillä hän oli hankkinut ajoneuvoon laajan kaskovakuutuksen, joka kattaa myös ilkivaltavahinkoja.
Lausuntopyynnössä katsotaan, että vaikka J:lle ei olisi tullut kyseistä hälytystä puhelimeen vahinkopäivänä, tämä ei olisi vaikuttanut vahingon korvattavuuteen miltään osin, koska varkaushälytystä koskevan ilmoituksen olemassaolo ei vaikuta ajoneuvolle aiheutuneen vahingon korvattavuuteen. Vilpin edellyttämä hyötymistarkoitus ei siten joka tapauksessa täyttyisi, vaikka asiaa tulkittaisiinkin vakuutusyhtiön esittämällä tavalla.
S Oy kiinnittää huomiota siihen, että vahinkotarkastajan lausunnossa käytetyt esimerkit metatietojen muokkaamisesta ovat osoitus vain siitä, että kuvankaappauksen metatietoja voidaan muokata. Kuten lausunnon sivulla 4 todetaan, kyseessä on "havainnollistava kuva samasta ilmoituksesta metatiedoilla". Lisäksi S Oy toteaa, että rekonstruktio auton avaimien ja ajoneuvon toiminnasta on tehty vasta sen jälkeen, kun ajoneuvo oli vaurioitunut ilkivallan seurauksena. Rekonstruktiossa ei ole olennaisesti käytetty J:n puhelimen applikaatiota, josta hälytysilmoitus oli tullut vahinkopäivänä. Lausunnon sisällön perusteella testissä ei ole ylipäänsä käytetty Porschen applikaatiota kenenkään muunkaan puhelimessa sen hälytyksien rekisteröimiseksi rekonstruktion aikana. S Oy katsoo, että ajoneuvon hälytysilmoituksista jääneet tiedot, siltä osin kuin järjestelmät ovat ylipäänsä rekisteröineet tapahtumia mittavan ilkivallan jälkeen virheettä, eivät voi olla osoitus vakuutusyhtiön väittämästä vilpistä.
S Oy vetoaa myös siihen, että vakuutusyhtiö ei ole tutkinut lainkaan hälytysilmoituksen antanutta puhelimen applikaatiota tai edes pyytänyt sitä tutkittavaksi. Vakuutusyhtiön käyttämä lausunto perustuu ainoastaan ajoneuvon ja avaimen toiminnan rekonstruktioon, vaikka hälytyksen on antanut puhelimen applikaatio. Asiassa ei ole myöskään selvitetty, onko kyseinen J:n saama hälytys liittynyt nimenomaan ajoneuvon ilkivaltaan, vai onko kyse ollut applikaation aiemmasta ilmoituksesta, jonka ilmoitushetki syystä tai toisesta vain on ajoittunut lähelle vahinkoajankohtaa. Vahinkotarkastajan lausunto ei ole osoitus siitä, että J:n itsensä toimittama kuvankaappaus olisi miltään osin muokattu. S Oy:n puolelta kiistetään, että applikaation hälytysilmoitusta olisi muokattu vilpillisesti.
J:n puhelin on lähetetty kesän 2025 aikana tutkittavaksi usealle eri asiantuntijayritykselle tiedon kaivamiseksi puhelimen järjestelmistä. Toistaiseksi yksikään yritys ei ole onnistunut näin vanhan ilmoitustiedon kaivamisessa. Tällä hetkellä puhelin on Y Oy:n tutkittavana ja asiassa odotetaan heidän lausuntoaan. Kaikesta huolimatta asiassa ei ole osoitettu, että S Oy olisi menetellyt vilpillisesti taikka toimittanut vääriä tietoja. Vakuutusyhtiöllä ei siten ole oikeutta tehdä korvausmäärään vähennystä vilpin perusteella.
Vastine
Vakuutusyhtiö kiistää S Oy:n vaatimukset. Yhtiö katsoo, että J on S Oy:n edustajana antanut korvausta hakiessaan väärää ja vilpillistä tietoa, eikä vahinko ole voinut sattua J:n kertomalla tavalla. Vahinkotapahtuma jää näin ollen kokonaisuudessa epäselväksi ja näyttämättä jää, missä, milloin ja millä tavalla ajoneuvon vauriot ovat syntyneet. Vakuutusyhtiö katsoo, että Vakuutuslautakunnan tulisi pidättäytyä antamasta S Oy:n lausuntopyynnön johdosta ratkaisusuositusta, koska S Oy on antanut vilpillisesti väärää tietoa ajoneuvon lukituksesta ja tapahtuman ajankohdasta korvausta haettaessa.
Kyseessä on autoliike S Oy:n rahoitusyhtiö X:n myöntämällä rahoituksella ostama ajoneuvo. Ajoneuvo ei ole ollut normaalin tavan mukaisesti autoliikkeen myyntivarastossa, vaan se on ollut autoliikkeen vastuuhenkilö J:n käyttöautona. J on tehnyt ajoneuvosta kaupat 31.8.2023, jolloin ajoneuvon 1. ostajaksi on merkitty S Oy ja 2. ostajaksi J. Ajoneuvon perushinta uutena on ollut 140.290 euroa. Ajoneuvon arvoa ovat nostaneet lisävarusteet, joiden kokonaishinta on ollut 18.131 euroa. Ajoneuvosta on kauppakirjan mukaan saatu alennusta 7.876 euroa. Kaikkine toimitus- ja rekisteröintikuluineen ajoneuvolle on jäänyt hintaa 151.145 euroa, josta J on maksanut laskulla 15.000 euron osuuden eräpäivään 7.9.2023 mennessä. Ajoneuvon loppuvelalle (136.145 euroa) on haettu rahoitus. Rahoitussopimukselle on kirjattu ajoneuvon kokonaisarvoksi lisävarusteineen 167.000 euroa ja ajoneuvon arvoksi vakiovarustein 151.145 euroa. Rahoituksen maksusuunnitelma on ollut 12 kuukauden luottojaksolla, joka on ollut jaettuna 12 maksuerälle. Rahoituksen viimeisen erän eräpäiväksi on tullut 12 kk rahoitussopimuksen tekohetkestä eli 31.8.2024. Viimeinen maksuerä on määritetty 125.000 euron arvoiseksi.
Ajoneuvon rahoitus erääntyi 31.8.2024. J ei ollut maksanut tuossa vaiheessa 125.000 euron loppuerää. Maksusuunnitelmaan oli tehty muutos, jonka mukaisesti rahoitussopimus päättyy 31.7.2025 mennessä, eli rahoitusta oli jatkettu vuodella eteenpäin. Viimeinen erä on uuden maksusuunnitelman mukaan ollut 114.668,95 euroa.
Vakuutusyhtiön mukaan J on laittanut ajoneuvon myyntiin jo 29.7.2023, kun se on ollut vielä Porschella. J solmi ajoneuvosta kaupat 31.8.2023 rahoitussopimuksella. Tuossa vaiheessa ajoneuvoa myytiin ajamattomana uutena autona 159.890 euron hintaan. Edellä mainittu myynti-ilmoitus päivitettiin 26.3.2024. Päivitetyssä myynti-ilmoituksessa ajoneuvon myyjäksi ilmoitettiin Z Cars. Ajoneuvon tiedoksi laitettiin edelleen ”ajamaton” ja hintapyyntö oli 159.800 euroa eli sama kuin vahinkohetkellä 13.9.2024.
J on kertonut 7.11.2024, että hän on toiminut autoalalla 12 vuoden ajan, ja autoliikkeen toiminta on sinänsä jo vakiintunutta. J:llä on aina yksi ajoneuvo itsellään käyttöautona ja loput ovat myyntivarastossa. Hänen mukaansa myyntivarastossa olevalla ajoneuvolla ei voi tehdä omia ajoja, ja siksi käytäntönä on, että yhtä ajoneuvoa pidetään niin sanottuna käyttöautona. J:n mukaan hänellä on aiemmin ollut toinen vastaavanlainen Porsche käyttöautona ja kun hän oli saanut sen myytyä, hankki hän uuden tilalle pitäen ajoneuvoa itsellään käyttöautona samalla, kun se oli vuoden ajan myynnissä.
Vakuutusyhtiön mukaan vahinkotapahtumaan liittyy erittäin suuri taloudellinen intressi, koska J:llä on vahingon sattuessa ollut jo rahoituksen osalta erääntyneitä maksueriä ja ajoneuvon arvo on vuoden 2024 aikana laskenut siten, että siitä olisi ajoneuvon myynnin jälkeen jäänyt vielä rahoitusvelkaa. J oli kertomansa mukaan tavoitellut ajoneuvosta 10.000 euron voittoa, mutta sen arvon laskeminen vuoden 2024 aikana ei ole tätä enää mahdollistanut. Koska J on käyttänyt ajoneuvoa myös käyttöautonaan, kyseessä ei ole ollut uusi ajamaton ajoneuvo. Vakuutusyhtiön mukaan ajoneuvolla vielä syyskuussa 2024 olleeseen 159.800 euron myyntihintaan nähden mainittu yhtälö ei ole ollut realistinen. Uuden 5.9.2024 tehdyn maksusuunnitelman mukainen rahoitusvelka olisi vuoden 2025 heinäkuuhun mennessä tullut entisestään kasvattamaan ajoneuvon arvon ja rahoitusvelan välistä eroa, eikä ajoneuvo olisi esitettyjen tietojen perusteella ollut myytävissä siten, että siitä saatu kauppasumma kattaisi rahoitusvelan osuuden, saati että se olisi tuottanut voittoa.
Vakuutusyhtiö katsoo, että asiassa esitetystä selvityksestä ei löydy luotettavaa tukea sille, että ajoneuvoon olisi kohdistunut sattumanvarainen ja yllättävä vahingonteko. Tapahtuma on ollut poikkeuksellinen. Ilkivaltavahingot ovat tyypillisesti ns. hit & run-tyyppisiä, joissa nopeasti tehdään muutamia vaurioita poistuen paikalta ja välttäen kiinnijäämisriski.
Yleisen elämänkokemuksen perusteella on epätodennäköistä, että sivullinen henkilö olisi sattunut kulkemaan puheena olevassa paikassa 13.9.2024, juuri, kun autoliikkeen omistaja J:llä käyttöautona ollut ajoneuvo on ollut poikkeuksellisesti jätettynä Z Cars -autoliikkeen pihaan, nähnyt märässä ja pimeässä kelissä jätelavan takana olevan mustan Porschen, ja olisi sillä hetkellä päättänyt, että ryhtyisi mukana olevilla teräesineillä ja uretaanivaahdolla vahingoittamaan autoa massiivisesti rikkoen siitä jokaisen erillisen kohdan muutaman kymmenen minuutin ajanjakson kuluessa. Tekoon liittyvä kiinnijäämisriski on ollut merkittävä. Voidaan myös pohtia todennäköisyyttä sille, että juuri kyseinen ajoneuvo, jonka viimeisin 125.000 euron maksuerä on juuri kolmetoista (13) päivää ennen vahinkohetkeä erääntynyt, ja jonka käypä arvo on ollut 103.000 euroa, on puheena olevalla alueella valikoitunut vahingoittamisen kohteeksi. Yhtiön mukaan asiassa on otettava huomioon myös ajoneuvon käyvän arvon jatkuva aleneminen suhteessa rahoitusvelkaan samoin kuin se, että ajoneuvo on ollut vakuutettuna ns. uusarvoturvalla, joka korvaisi ajoneuvon uuden vastaavan hinnasta tiettyjen edellytysten vallitessa.
Tapahtumien selvittelyssä ja teknisissä rekonstruktiotutkimuksissa on ilmennyt, että ajoneuvon ovet eivät olleet vahinkohetkellä lukittuna toisin kuin J on ilmoittanut. J on kertonut ajoneuvon olleen lukittuna ja esittänyt todisteena tästä applikaation lähettämän näyttökuvan, joka osoittaisi vahinkotapahtuman ja sen ajankohdan. Näyttökuvasta ei kuitenkaan ilmene muun muassa applikaation lähettämisajankohtaa tai tapahtuma-ajankohtaa. Koska näyttökuva on muokattavissa, sillä ei ole näyttöarvoa.
Vakuutusyhtiö katsoo ajoneuvon kahden ohjainlaitteen antamien tietojen vahvistavan, että ajoneuvo ei ole ollut lukittuna yötä. J:n väittämän etähallintasovelluksen ilmoituksen ei myöskään ole ollut mahdollista tulla 13.9-14.9.2024 välisenä yönä, koska varashälytintä ei ole aktivoitu. Applikaatiokuvasta ei käy ilmi auton yksilöintitietoja eikä päivämäärää, ainoastaan kellonaika. Koska ajoneuvon ovet eivät ole olleet lukittuna, varashälytin ei ole ollut kytkettynä päälle, eikä J:n esittämä varashälytintieto ole näin ollen mahdollinen.
Vakuutusyhtiö toteaa S Oy:n esittäneen lausuntopyynnössään lukuisia eri väitteitä rekonstruktion, avainten, applikaation ja muiden seikkojen keskinäisistä riippuvuussuhteista ja toimintaperiaatteista, joita ei ole mahdollista käsitellä kirjallisessa menettelyssä, ja jotka edellyttävät lausunnonantajien kuulemista henkilökohtaisesti. S Oy:n lausuntopyynnössä on kategorisesti riitautettu käytännössä kaikki näyttö lukituksesta ja näyttökuvasta. Vakuutusyhtiö on varannut S Oy:lle tilaisuuden esittää näyttöä J:n käytössä olevan applikaation virheellisestä toiminnasta, mutta tällaista näyttöä ei ole esitetty, vaan vain yleisellä tasolla ilmoitettu, ettei ”tietoja ole toistaiseksi onnistuttu kaivamaan puhelimesta irti”. Vakuutusyhtiön arvion mukaan lausuntoa ei ole toimitettu, koska applikaatiossa ei ole toimintavirhettä, vaan se toimii oikein.
Kaikesta huolimatta vakuutusyhtiö katsoo, että asian luotettava ratkaiseminen edellyttäisi henkilötodistelun vastaanottamista. Lukituksen ja applikaation toiminnan aukoton kuvaaminen edellyttävät lausunnon antajien henkilökohtaista kuulemista tutkimustavan, sen toteuttamisen, tarvittavien asioiden tarkentamisen, puhelimen applikaation toiminnan ja niiden keskinäisten yhteyksien sekä riippuvuuksien selvittämisen. Asiassa olisi näin ollen välttämätöntä kuulla ulkopuolisten yhtiöiden lausunnonantajia Copartin ja Porsche Centerin (diagnostiikan asiantuntijat) henkilökohtaisesti mainituista todistusteemoista.
Vakuutusyhtiö on Vakuutuslautakunnan pyynnöstä toimittanut lautakunnalle J:n lähettämän puhelimen näyttökuvan saateviesteineen. Tässä yhteydessä vakuutusyhtiö on toistanut aiemmin esittämänsä seikat ja lisäksi lausunut, että J on tiennyt, että ajoneuvo ei ole ollut lukittuna ilmoitettuna vahinkoajankohtana. J on lähettänyt vakuutusyhtiölle tekaistun näyttökuvan, jota Porschen applikaatio ei ole lähettänyt, osoittaakseen ilkivaltavahingon sattuneen. Väärä tieto on esitetty vakuutusyhtiölle tarkoituksellisesti ja se on ollut olennainen ja täysin keskeinen arvioitaessa sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Näyttökuva on osoittautunut vääräksi teknisen selvittelyn ja kenttätutkimusten perusteella.
Päätös
Kysymyksenasettelu
Kyse on siitä, onko S Oy:n ajoneuvolle aiheutunut vahinko korvattava ilkivaltavakuutuksesta. Tähän liittyen arvioitavana on, onko S Oy esittänyt riittävän näytön korvattavan vahinkotapahtuman sattumisesta ja onko S Oy antanut vakuutusyhtiölle sen väittämällä tavalla vilpillisesti vääriä tietoja.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutussopimuslain 30 §:n (Vakuutustapahtuman aiheuttaminen vahinkovakuutuksessa) mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Vakuutussopimuslain 69 §:n (Korvauksen hakijan velvollisuus antaa selvityksiä) mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.
Vakuutussopimuslain 72 §:n (Väärät tiedot vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen) jos korvauksen hakija on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut vakuutuksenantajalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta, hänen korvaustaan voidaan alentaa tai se voidaan evätä sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
Kaskovakuutusehtojen (voimassa 1.6.2023 alkaen) kohdan 3.6 (Ilkivaltavakuutus) mukaan ilkivaltavakuutuksesta korvataan vakuutuksen kohteelle tahallisesta vahingonteosta aiheutunut esinevahinko. Tahallisella teolla tarkoitetaan, että teon tekijän nimenomaisena tarkoituksena on ollut vahingoittaa vakuutuksen kohdetta. […]
Ilkivaltavakuutuksesta ei korvata vahinkoa,
[…]
3. joka on tapahtunut lukitsemattoman ajoneuvon sisällä, ellei ajoneuvo ole lukitussa säilytyssuojassa, johon vain samassa taloudessa asuvilla on avain
Kaskovakuutukseen liitettyjen yleisten sopimusehtojen kohdassa 7 (Vakuutustapahtuman aiheuttaminen, 28 §, 30 § ja 34 §) on vakuutussopimuslain 30 §:ää vastaava määräys vakuutustapahtuman aiheuttamisesta.
Yleisten sopimusehtojen kohdan 10.1 (Korvauksen hakijan velvollisuudet, 69 § ja 72 §) mukaan korvauksen hakijan on annettava [vakuutusyhtiölle] sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen [vakuutusyhtiön] vastuun selvittämiseksi. Tällaisia asiakirjoja ja tietoja ovat esimerkiksi ne, joiden avulla voidaan todeta, onko sattunut vakuutustapahtuma, kuinka suuri vahinko on syntynyt ja kenelle korvaus on suoritettava.
Korvauksen hakija on velvollinen hankkimaan ne selvitykset, jotka ovat parhaiten hänen saatavissaan ottaen kuitenkin huomioon myös [vakuutusyhtiön] mahdollisuudet hankkia selvitystä. [Vakuutusyhtiö] ei ole velvollinen suorittamaan korvausta ennen kuin se on saanut edellä mainitut selvitykset).
Jos korvauksen hakija on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut [vakuutusyhtiölle] vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä [vakuutusyhtiön] vastuun arvioimisen kannalta, voidaan korvausta alentaa tai se voidaan evätä sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
Asian arviointi
Tässä tapauksessa vahinkotapahtumaa koskeva selvitys muodostuu ajoneuvon vauriokuvista, poliisin tutkintailmoituksesta, S Oy:n vahinkoilmoituksesta, matkapuhelimen applikaation lähettämää hälytysviestiä esittäväksi kerrotusta kuvasta ja vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan lausunnosta 24.1.2024. Vakuutuslautakunnalle ei ole toimitettu vahinkotarkastajan lausunnosta ilmenevää kertomusta laajemmin selvitystä ajoneuvolle Copart Oy:n tai Porschen toimesta tehdyistä tutkimuksista.
Esitetyn selvityksen perusteella J on 14.9.2024 havainnut edellisenä päivänä autoliikkeen pihaan pysäköimänsä henkilöauton olevan kauttaaltaan vaurioitettu. J on kertonut, että hän oli saanut matkapuhelimensa sovellukseen hälytysilmoituksen edellisenä iltana klo 23.23. Vakuutuslautakunnalle on toimitettu kuva ilmoituksesta, joka on otsikoitu ”Autohälytys”. Ilmoituksen mukaan ”Autosi hälytyslaite ilmoittaa hälytyksestä” ja sen yläreunassa on teksti ”eilen klo 23.23”. J on lautakunnalle toimitettujen sähköpostiviestien mukaan lähettänyt kuvan hälytysilmoituksesta poliisille 3.10.2024 kertoen, että ”Auton varashälytin on hälyttänyt silloin perjantaina klo 23.23. Hälytyksiä ei ole ollut muita sitä ennen tai jälkeen. Autolla on ajettu silloin samana päivänä ja klo 13.33 lähtien ollut parkissa.” Sama viesti on myöhemmin välitetty vakuutusyhtiön vakuutustutkijalle.
Lautakunnalle toimitettujen valokuvien perusteella ajoneuvoa on vaurioitettu laajasti siten, että lähes kaikki sen ikkunat ja panoraamakatto sekä sivupeilit on rikottu ja ajoneuvon pintoja naarmutettu eri suunnista. Lisäksi ajoneuvon sisälle on ruiskutettu ilmeisesti uretaanivaahtoa ja sen renkaat ovat puhki.
Vahinkotarkastajan lausunnosta ilmenee, että ajoneuvoa tutkittaessa ajoneuvon tiedoissa on ollut nähtävissä vain 10 viimeisintä hälytystä. Nämä ovat kuitenkin tapahtuneet vahinkotapahtuman jälkeen ulkona olleen ajoneuvon reagoitua tuuleen ja sateeseen. Ajoneuvosta on saatu lukitustiedot, joiden mukaan ajoneuvon ovet on viimeisen kerran ennen ilmoitettua vahinkoajankohtaa avattu ”mukavuusavaimella” 13.9.2024 klo 15:11. Tämän jälkeen ajoneuvoa ei ole lukittu. Seuraavana päivänä ensimmäinen tapahtuma on ollut auton avaimen ovien aukaisu -painikkeen painaminen 14.9.2024 klo 13:10. Lausunnon mukaan avaimen lukituksen painaminen tallentuu ohjainlaitteelle, vaikka auton ovet eivät olisi lukossa. Ajoneuvon etähallintasovelluksen hälytysilmoituksen ei ole ollut mahdollista tapahtua 13. – 14.9.2024 välisenä yönä, koska varashälytintä ei ole aktivoitu. Hälytysilmoituksesta ei käy ilmi auton yksilöintitietoja tai ilmoituksen päivämäärää, ainoastaan kellonaika.
Vakuutuslautakunta tulkitsee vakuutusyhtiön pääargumenttina olevan, että ajoneuvo ei ole ollut J:n ilmoittamana vahinkoajankohtana eli 13.9.2024 klo 23.23 lukittuna, minkä johdosta J:n asiassa esittämä Porsche-sovelluksen viesti ei todennäköisesti ole aito. Yhtiö on lisäksi vastauksessaan vedonnut siihen, että S Oy:n ajoneuvoon kohdistunut laaja ilkivalta ei ole todennäköisesti ollut seurausta satunnaisen ilkivallantekijän teosta. Kun otetaan huomioon vakuutusyhtiön esittämä kuvaus puheena olevan ajoneuvon rahoitusvelan maksutilanteesta vahinkotapahtuman ajankohtana ja ajoneuvon myyntiarvon alenemisesta sen J:n käyttöautona käyttämisen seurauksena, mitä kertomuksia ei ole S Oy:n puolelta kiistetty, lautakunta tulkitsee, että vakuutusyhtiö tarkoittaa tekaistun hälytysilmoituksen lähettämisen kautta tapahtuneeseen korvausvilppiin vetoamisen lisäksi myös väittää, että ajoneuvon vauriot on aiheutettu vakuutettuna olevan S Oy:n toimesta tahallisesti perusteettoman vakuutuskorvauksen saamiseksi. S Oy on kiistänyt, että ilmoitusviestiä olisi muokattu. S Oy on pitänyt vakuutusyhtiön tekemiä tutkimuksia puutteellisina ja ilmoittanut, että J:n hallussa ollut matkapuhelin on toimitettu asiantuntijoiden tutkittavaksi. Lausuntoa ei kuitenkaan ole saatu. Vakuutusyhtiön ilkivallanteon luonteesta esittämien seikkojen johdosta S Oy ei ole lausunut mitään.
FINEn ohjesäännön 10 §:n mukaan Vakuutuslautakunnalla on oikeus jättää riita-asia käsittelemättä silloin, kun riidan luotettava ratkaiseminen edellyttäisi suullisen todistelun vastaanottamista tai riita on muuten tyypiltään sellainen, että sen käsittely haittaisi vakavasti lautakunnan tehokasta toimintaa.
Esillä olevassa tapauksessa S Oy:n puolelta annettu kertomus vahinkotapahtuman täsmällisestä sattumisajasta on perustunut J:n kertomansa mukaan puhelimeensa saamaan Porsche-applikaation hälytysilmoitukseen. Vakuutusyhtiö on vahinkotarkastajansa lausuntoon perustuen katsonut, että hälytysilmoitus ei ole voinut tulla J:n puhelimeen hänen kertomallaan tavalla, koska ajoneuvon lukitus ei ole ollut päällä.
Vakuutuslautakunnalle ei ole toimitettu tarkempaa selvitystä Porschen applikaation toiminnasta, toisin sanoen siitä, missä tilanteissa auto lähettää applikaatioon hälytysviestin. S Oy ei ole esittänyt vakuutusyhtiön pyytämää selvitystä viestin saapumisajankohdasta, eikä matkapuhelinta ja applikaatiota myöskään ole toimitettu vakuutusyhtiön tutkittavaksi. Vaikka ajoneuvon vaurioista esitettyjen tietojen perusteella on ilmeistä, että ne ovat syntyneet ilkivaltaturvaa koskevassa ehtokohdassa 3.6 edellytetyllä tavalla tahallisesti, Vakuutuslautakunta katsoo, että puheena olevan tapauksen olosuhteissa asian luotettavan ratkaisemisen kannalta on olennaista selvittää, pitääkö J:n kertomus applikaation kautta tulleesta hälytysilmoituksesta paikkaansa. Koska osapuolet eivät ole toimittaneet tämän kysymyksen osalta lautakunnalle asian arvioimiseksi riittävän kattavaa asiakirjaselvitystä, asian luotettava arvioiminen edellyttäisi suullisen todistelun vastaanottamista.
Käytettävissään olevan aineiston perusteella Vakuutuslautakunta ei pysty luotettavasti selvittämään vahinkotapahtumaan liittyvää tapahtumakulkua. Näin ollen Vakuutuslautakunta katsoo, ettei se voi antaa asiassa ratkaisusuositusta. Lautakunta ei tämän vuoksi pidä tarkoituksenmukaisena antaa asiassa ratkaisusuositusta myöskään siitä, onko vakuutusyhtiö S Oy:n väittämällä tavalla laiminlyönyt vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta ei anna asiassa ratkaisusuositusta.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Häyhä
Sihteeri Siirala
Jäsenet
Finne
Mattsson
Nurmela
Rajamäki
Vyyryläinen
Wallin