Tapahtumatiedot

Asiakkaan ja hänen puolisonsa omistama omakotitalo vaurioitui tulipalossa korjauskelvottomaksi helmikuussa 2025. A Oy teki kohteessa joitain päiviä palon jälkeen vahinkokartoituksen todeten vahingon laajuudesta, että rakennus oli palanut purkukuntoiseksi ja että palamattomat osat olivat pahoin nokeentuneet ja kastuneet sammutusvesistä. Vakuutusyhtiö teki asiassa 28.3.2025 korvauspäätöksen, jossa se totesi asiakkaalla olevan oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen, jos rakennus rakennetaan uudelleen kahden vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta.

Rakennusvahingosta maksettavan korvauksen määrää vakuutusyhtiö totesi alentavansa asiakkaan ilmoittaman, vakuutuskirjalle merkityn pinta-alatiedon virheellisyyden vuoksi. Vakuutuskirjatiedon mukaan rakennuksen pinta-ala oli 80 neliömetriä, mutta todellinen tarkastusmitattu pinta-ala oli 110 neliömetriä. Vakuutusyhtiö kertoi perineensä rakennuksesta vakuutusmaksua 157,06 euroa vuodessa, kun oikeaan pinta-alatietoon perustuva maksu olisi ollut 201,82 euroa, joten näiden lukujen suhteen ollessa 78 prosenttia yhtiö alensi korvausta vakuutussopimuslain 34 §:ään perustuen 22 prosenttia. Lisäksi korvauspäätöksessä todettiin, etteivät perustukset olleet vaurioituneet palovahingossa. Vaikka uuden rakennuksen rakentaminen edellyttää rakentamisajan vaatimukset täyttävien perustusten tekemistä, eivät tästä aiheutuvat kustannukset sisälly vakuutuskorvaukseen. Vanhojen perustusten raivauksesta aiheutuvat kustannukset yhtiö totesi korvaavansa.

Asiakas haki muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen katsoen uudelleenkäsittelypyynnössään 26.5.2025, ettei korvauksen alentamiselle ole vakuutussopimuslain mukaisia perusteita ja että rakennuksen perustusten muutostyöt ovat vakuutuksesta korvattavaa vahinkoa.

Vakuutusyhtiö teki asiassa uuden korvauspäätöksen 27.6.2025. Yhtiö viittasi vakuutusehtojen kokonaisalaa koskevaan määritelmään, jossa muun muassa todetaan, että kokonaisalaan lasketaan mukaan rakennuksen osat vain siltä osin, kuin ne ylittävät 160 senttimetriä. A Oy oli vahinkokartoituksen yhteydessä mitannut rakennuksen ulkomitat, ja näiden tietojen perusteella vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja oli laskenut rakennuksen kokonaisalan. Laskelman mukaan alakerran kokonaisala oli 76,51 neliömetriä ja yläkerran pinta-ala ulkomittojen mukaan 70,31 neliömetriä, mutta kun yläkerran osalta vähennettiin alle 160 senttimetriä korkeat rakennuksen osat huomioiden oletettu seinän paksuus 0,2 metriä + 0,2 metriä, tuli yläkerran kokonaisalaksi 33,79 neli­ö­metriä ja koko rakennuksen kokonaisalaksi 110,50 neliömetriä. Porras­aukkoa ei vähennetty kokonaisalasta. Virheellisesti ilmoitetun pinta-alan vuoksi rakennuksesta oli peritty 22 prosenttia liian pientä vakuutusmaksua.

Yhtiö totesi myös, että sellaista vähäistä poikkeamaa, joka oikeuttaa korvauksen alentamiseen vakuutussopimuslain 34 §:n perusteella, ei ole lainsäädännössä määritelty. Tulkinta-apua voidaan kuitenkin hakea alivakuutusta koskevasta vakuutussopimuslain 58 §:stä ja sen esitöistä (HE 114/1993 vp, s. 62), joiden mukaan alivakuutussäännöksen soveltamisen lähtökohdaksi voidaan ottaa noin 20 prosentin poikkeama.

Asiakkaan vakuutussopimuksista yhtiö totesi, että kotivakuutus, joka on ollut voimassa vahingon sattumishetkellä, oli alkanut 1.9.2022. Aiemman, 25.9.2015 alkaneen kotivakuutuksen vakuutusyhtiö oli irtisanonut päättymään tuoteuudistuksen yhteydessä 31.8.2022. Yhtiö kertoi, että asiakkaalle oli lähetetty 25.7.2022 vanhan vakuutuksen irtisanomista koskeva kirje, jossa oli lisäksi ilmoitettu, että vanhan päättyvän vakuutuksen tilalle tarjotaan uutta vakuutusta. Kirjeen mukana oli ollut uutta kotivakuutussopimusta koskeva tarjous, joka oli tehty päättyvän vakuutuksen tiedoilla, ja vakuutuksenottajaa oli kehotettu huolellisesti tutustumaan uuteen vakuutukseen. Asiakkaan omakotitalon kokonaisalaa koskeva tieto oli ollut virheellinen jo vanhassa vakuutuksessa, jonka 29.9.2015 päivätyssä vakuutuskirjassa omakotitalon kokonaisalaksi oli merkitty 80 neliömetriä. Näin vanhasta myyntitilanteesta ei kuitenkaan enää ollut saatavilla tarkempia tietoja. Lisäksi yhtiö totesi, että yleisesti ottaen kaikilla sen vakuutusmyyjillä on tapana kysyä asiakkaalta vakuutettavan kohteen pinta-alatietoja niin, että asiakkaalle kerrotaan, mitä kokonaisalalla tarkoitetaan rakennusta vakuutettaessa. Asiakkaalta oli tässäkin myyntitilanteessa mitä todennäköisimmin kysytty vakuutussopimuslain 22 §:n edellyttämällä tavalla rakennuksen vakuuttamiseksi tarvittavat tiedot, muun muassa tiedot rakennuksen kokonaisalasta. Yhtiö siten katsoi, että korvauksen alentamiselle oli tapauksessa ollut vakuutussopimuslain mukaiset perusteet.

Perustusten osalta päätöksessä todettiin yhtiön arvioineen, etteivät perustukset olleet vaurioituneet, eikä niihin siten ollut kohdistunut vakuutuksesta korvattavaa suoranaista esinevahinkoa. Vahinkoaste todettiin määriteltävän jokaisen rakennuksen ja rakennuksen osan osalta erikseen, samaan tapaan kuin jokaisen rakennuksen osan ja toiminnallisen kokonaisuuden päivänarvo ja vahingon määrä arvioidaan ehtokohdan 6.3.3 perusteella erikseen. Perustukset muodostavat oman toiminnallisen kokonaisuutensa, joten niiden osalta vahingon määrä ja vahinkoaste arvioidaan erikseen. Jos perustukset olisivat olleet nykyaikaiset, olisi niitä voitu hyödyntää jälleenrakentamisessa puhdistus- ja tarkastustoimenpiteiden jälkeen. Yksistään se seikka, että vanhoja perustuksia ei voi hyödyntää uuden talon rakentamisessa, ei tarkoita, että perustusten uusimiskustannukset tulisi korvata vakuutuksesta. Koska perustuksiin ei ollut kohdistunut suoranaista esinevahinkoa, niiden uusimisessa on kysymys tasonparannuksesta, jota vakuutuksesta ei ehtokohdan 5.3.9 perusteella korvata.

Asiakkaan uudelleenkäsittelypyynnössään viittaaman Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen FINE-064349 osalta yhtiö totesi, ettei kyseistä ratkaisua voi verrata nyt kyseessä olevaan palovahinkoon. Aiemmassa tapauksessa on ollut kyse kodinhoitohuoneen ja saunan yhtenäisen vedeneristeen uusimisesta. Yhtenäistä vedeneristystä on arvioitava yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena, ja perustukset puolestaan ovat sellainen yksi toiminnallinen kokonaisuus tai rakennuksen osa, jonka osalta vahingon määrä ja vahinkoaste määritetään erikseen.

Asiakkaan valitus

Asiakas katsoo, ettei asiassa ole perusteita korvauksen alentamiselle tiedonantovirheen perusteella. Lisäksi asiakas vaatii perustusten korvaamista täysimääräisesti.

Pinta-alatietoihin liittyvän väitetyn tiedonantovirheen osalta asiakas toteaa vakuutussopimuslain olevan pakottavaa lainsäädäntöä kuluttajaa kohtaan. Asia on siten arvioitava vakuutussopimuslain säännösten perusteella. Vakuutussopimuslain 34 §:n 2 momentissa mainitun vakuutusmaksujen suhteen lisäksi huomioitavaksi tulee lainkohdan 1 momentti, jonka mukaan arvioinnissa tulee ottaa huomioon vakuutuksenottajan tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Lainkohdan 2 momentin perusteella vähäinen poikkeama vakuutusmaksuissa ei oikeuta korvauksen alentamiseen. Viitaten alivakuutusta koskevaan vakuutussopimuslain tulkintaan asiakas toteaa, että jos poikkeama vakuutusmaksujen suhteessa jäisi alle 20 prosentin, vakuutusyhtiöllä ei ole oikeutta alentaa korvausta.

Vakuutussopimuslain 22 §:n mukaan vakuutuksenottajan tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Pinta-alatietojen ja niihin perustuvien vakuutusmaksujen lisäksi asiassa tuleekin huomioida, että vakuutuksenottajalla ei ole vakuutussopimuslain 22 §:n perusteella oma-aloitteista velvollisuutta antaa vakuutuksenantajalle tietoja, vaan tiedonantovelvollisuus perustuu vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin. Poikkeuksena tästä on vakuutussopimuslain 26 §:ssä mainittu vaaran lisääntyminen, mistä vakuutuksenottajan tulisi ilmoittaa vakuutuksenantajalle oma-aloitteisesti, mutta kyseisestä velvollisuudesta ei nyt käsiteltävässä tapauksessa ole kyse.

Asiakkaan muistikuvan mukaan vakuutus on hankittu vakuutusyhtiöstä puhelimitse vuonna 2015. Vakuutuksenottajalla vakuutussopimuslain 22 §:n perusteella olevaa tiedonantovelvollisuutta ja lain 34 §:n soveltamista tulee arvioida sen perusteella, mitä tietoja ja miten vakuutusyhtiön edustaja on tuolloin rakennuksen pinta-alasta kysynyt. Koska vakuutuksenottajalla ei ole oma-aloitteista tiedonantovelvollisuutta tietojen toimittamiseen, edellyttää 34 §:n 2 soveltaminen vahinkoon, että vakuutusyhtiö näyttää vakuutuksenottajan antaneen puutteellisia tai virheellisiä tietoja vakuutusyhtiölle. Pelkästään se seikka, että vakuutuskirjalla kokonaispinta-alaksi on merkitty 80 neliömetriä, ei ole osoitus vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä, ellei vakuutusyhtiö voi osoittaa, että se kysyi tietoa riittävän yksiselitteisesti vakuutuksen hankkimisen yhteydessä. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö ei ole esittänyt asiasta mitään näyttöä.

Rakennuksen pinta-alan osalta asiakas toteaa pyytäneensä kohteen rakennusmestarina toimivalta B:ltä näkemyksen kerrosalasta. B:n mukaan oikea kerrosala on 102 neliömetriä korvauspäätöksellä esitetyn 110 neliömetrin sijaan. Vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja C puolestaan arvioi tekstiviestissään 25.3.2025 rakennuksen huonealaksi 90–92 neliömetriä, ja A Oy:n työntekijän mukaan ylä- ja alakerran huonealat ovat yhteensä 90 neliömetriä. B:n ja C:n näkemysten perusteella asiakas katsoo, että vaikka hän olisikin vakuutuksen hankkimishetkellä antanut vakuutussopimuslain 34 §:n vastaisesti tietoja rakennuksen pinta-alasta, on kyseessä korkeintaan vähäinen poikkeama, koska oikea kerrosala on noin 90–102 neliömetriä. Vakuutusyhtiöllä ei tällöin ole oikeutta alentaa vakuutuskorvausta.

Perustusten rajaamista korvauksen ulkopuolelle vakuutusyhtiö on perustellut päivänarvon mukaisen vahingon määrän arviointia koskevalla ehtokohdalla 6.3.3 sekä ehtokohdalla 5.3.9, johon sisältyvän rajoitusehdon mukaan vakuutuksesta ei korvata vahingon korjaamisen yhteydessä tehtyjä muutos- tai parannustöitä. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole päivänarvon arvioimisesta tai vahingon korjaustöiden yhteydessä tehtävistä muutos- ja parannustöistä vaan siitä, että perustusten muutostyöt ovat osa vahingon korjauskustannuksia. Korvauspäätöksessä todetun mukaan on ilmeisen riidatonta, ettei tuhoutuneen rakennuksen perustuksia voi käyttää sellaisenaan uuden rakennuksen rakentamisessa, vaan ne tulee uusia, mikäli talo jälleenrakennetaan. Perustusten uusiminen on siten välttämätön ja tarpeellinen vahingon korjaustoimenpide, jotta palaneen rakennuksen tilalle voidaan rakentaa uusi rakennus ja vakuutusehtojen mukainen jälleenhankinta-arvon mukainen korvaus voidaan suorittaa. Tämä ilmenee myös kohteen vastaavana rakennusmestarina ja pääsuunnittelijana toimivan D:n lausunnosta, jonka mukaan palaneen omakotitalon luonnonkiviperustusten päälle ei voida rakentaa uutta rakennusta voimassa olevien rakentamismääräysten ryömintätilalle, kapillaarikatkoille ja maapohjan kantavuudelle asettamien vaatimusten vuoksi.

Asiakas toteaa Vakuutuslautakunnan korvauskäytännön olevan varsin yksiselitteinen välttämättömien ja tarpeellisten jälleenrakennuskulujen korvaamiseen liittyen. Lautakunta on katsonut esimerkiksi tapauksessa FINE-064349, että vakuutusyhtiön täytyi korvata vesivahingossa sekä kodinhoitohuoneen että saunaosaston uusimiskustannukset niiden yhtenäisen vedeneristeen vuoksi, vaikka vesivahinko ei ollut ulottunut lainkaan saunan puolelle. Ratkaisu osoittaa hyvin selkeästi, ettei vakuutusyhtiö voi rajata vakuutuskorvauksen ulkopuolelle sellaisia välttämättömiä korjauskustannuksia, jotka ovat tarpeen korjaustöiden tekemiseksi, vaikka kyseinen omaisuus ei olisikaan vahingoittunut vahinkotapahtumassa. Lisäksi asiakas toteaa, että perustukset ovat todennäköisesti kärsineet vahinkoa palon seurauksena vedestä ja jäätymisestä. Ne myös haisevat vahvasti savulle edelleen, vaikka vahingosta on kulunut jo pidemmän aikaan. Asiakkaan käsityksen mukaan vakuutusyhtiö tai sen tarkastaja ei ole missään vaiheessa tutkinut perustusten kuntoa vahingon jälkeen, joten asiakas katsoo perustusten korjaamisen olevan tarpeen myös niiden kärsimien vahinkojen vuoksi.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on vastauksessaan asiakkaan valitukseen viitannut asiassa tekemiinsä korvauspäätöksiin.

Vakuutuslautakunta on pyytänyt vakuutusyhtiöltä selvitystä vahinkohetkellä voimassa olleen vakuutuksen myynnin yhteydessä asiakkaalle toimitetuista asiakirjoista. Samassa yhteydessä lautakunta on varannut yhtiölle tilaisuuden lausua korvauksen alentamisen perusteista huomioiden vakuutussopimuslain 22, 23 ja 34 §:t. Vastauksessaan yhtiö on todennut, ettei sillä ole lisättävää myyntitapahtumaan liittyen.

Selvitykset

Vakuutuslautakunnalla on ollut käytettävissään muun muassa seuraavat selvitykset:
- A Oy:n vahinkokartoitusraportti 20.2.2025 tekemästään kartoituksesta
- rakennuksen pohjakuva, johon vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja C on merkinnyt huonekohtaisesti laskemansa kerrosalatiedot
- C:n tekstiviesti 25.3.2025 asiakkaalle pinta-alojen laskemiseen liittyen. Viestissään C kertoo, että yläkerrassa kokonaisalaan lasketaan 160 senttimetriä korkeammat tilat, ja lisäksi pinta-alassa huomioidaan kyseisestä korkeudesta laskettuna 20 senttimetriä kummaltakin puolelta siten, että jos 160 senttimetriä korkea ala on leveydeltään kolme metriä, kerrosalaan lasketaan 3,4 metrin osuus. Huonealaan lasketaan 160 cm ja korkeammat tilat, ja huoneala kokonaisuudessaan on 90–92 neliömetriä. Kertomiensa laskentatapojen C toteaa perustuvan rakentamismääräyskokoelman määräyksiin ja ohjeisiin.
- B:n laskelma kerrosalasta. Saateviestissään 3.4.2025 B toteaa, että 102 neliömetriä on kerrosalan osalta lähempänä oikeaa. Lisäksi hän toteaa, että pientalossa portaan viemä aukko on usein suhteessa rakennuksen kokoon vähäistä suurempi ja että aukko voidaan jättää laskematta kerrosalaan yhdessä kerroksessa. Porrasaukko yhteen kertaan vähentäen kokonaiskerrosalaksi tulee 102,15 neliömetriä, jos yläkerran pinta-ala lasketaan 160 senttimetrin rajan mukaan. Jos laskelmassa tuolta osin huomioidaan 40 senttimetrin lisäys tilan leveydessä, tulee kerrosalaksi 105,51 neliömetriä.
- D:n lausunto 28.7.2025, jonka mukaan palaneen omakotitalon luonnonkiviperustusten päälle ei voida rakentaa uutta rakennusta. Palaneessa talossa on ollut hyvin matala ryömintätilainen alapohja ja voimassa olevien rakentamismääräysten mukaan ryömintätilan minimikorkeus on 80 senttimetriä. Ryömintätilaan pitää olla kulkuaukko ja siellä pitää pystyä liikkumaan ja työskentelemään. Rakennuksen pohjaan pitää myös saada riittävä kapillaarikatkokerros, jolloin kaivuutöitä ja massanvaihtoja tarvitaan paljon. Myös nykymääräysten mukainen maapohjan kantavuus edellyttää kaivuutöitä ja massanvaihtoja.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys korvauksen alentamisesta vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella. Lisäksi kysymys on perustusten korvaamisesta tilanteessa, jossa ne vakuutusyhtiön mukaan eivät ole vaurioituneet palovahingon yhteydessä.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslaki

Vakuutussopimuslain 3 §:n (Säännösten pakottavuus) 2 momentin mukaan sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön kuluttajaa kohtaan sekä sellaista muuta luonnollista henkilöä taikka oikeushenkilöä kohtaan, joka huomioon ottaen hänen elinkeinotoimintansa tai muun toimintansa laatu ja laajuus sekä olosuhteet muutoin on vakuutuksenantajan sopijapuolena rinnastettavissa kuluttajaan. Mitä tässä momentissa säädetään, ei koske ryhmävakuutusta.

Vakuutussopimuslain 22 §:n (Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus) mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutuksenantajalle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

Vakuutussopimuslain 23 §:n (Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti vahinkovakuutuksessa) 2 momentin mukaan, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

Vakuutussopimuslain 34 §:n (Korvauksen alentaminen tai epääminen vahinkovakuutuksessa) 1 momentin mukaan harkittaessa, onko korvausta vahinkovakuutuksessa tässä luvussa säädetyllä perusteella alennettava tai evättävä, tulee ottaa huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, tai vahingonvaaraa lisänneellä muuttuneella olosuhteella taikka vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön toimenpiteellä tai laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi tulee ottaa huomioon vakuutuksenottajan, vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin.

Lainkohdan 2 momentin mukaan, jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikea ja täydellinen tieto olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty oikean ja täydellisen tiedon perusteella. Vähäinen poikkeama vakuutusmaksuissa ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.

Vakuutusehdot

Asiassa sovelletaan 1.1.2024 alkaen voimassa olleita kotivakuutusehtoja.

1 Vakuuttamiseen ja vahingon korvaamiseen liittyviä käsitteitä

Asuinpinta-ala (huoneistoala)

Asuinpinta-alalla tarkoitetaan asunnon sisäseiniin rajoittuvaa pinta-alaa. Se lasketaan asunnon jokaisesta kerroksesta ja näin saadut pinta-alat lasketaan yhteen. Asuinpinta-alaan kuuluvia asuintiloja ovat muun muassa asuinhuoneet, käytävät, sauna- ja peseytymistilat sekä vaatehuoneet. Asuinpinta-alaan kuuluu huoneen pinta-ala siltä osin kuin huonekorkeus ylittää 160 senttimetriä. Muussa kuin asuinkäytössä olevat tilat eivät kuulu asuinpinta-alaan. Näitä ovat muun muassa autotallit, avokuistit ja terassit, tekniset tilat sekä erilliset varastotilat.

Kokonaisala (bruttopinta-ala)

Kokonaisalalla tarkoitetaan rakennuksen ulkomittojen mukaista pinta-alaa. Se lasketaan jokaisesta kerroksesta ja näin saadut pinta-alat lasketaan yhteen. Kokonaisalaan lasketaan sekä kylmät että lämpimät tilat. Kokonaisalaan lasketaan mukaan rakennuksen osat vain siltä osin kuin ne ylittävät 160 senttimetriä. Rakennuksen avoimet osat kuten avokatokset ja -kuistit eivät kuulu kokonaisalaan, ellei niiden yhteenlaskettu pinta-ala ylitä rakennuksen muun osan pinta-alaa.

Rakennuksen jälleenhankinta-arvo (uudishinta)

Rakennuksen jälleenhankinta-arvo määritetään pitäen lähtökohtana vaurioitunutta rakennusta sellaisena ja siinä käyttötarkoituksessa kuin se oli ennen vahinkoa. Jälleenhankinta-arvolla tarkoitetaan rahamäärää, joka tarvitaan uuden samankokoisen, samaan käyttötarkoitukseen tarkoitetun ja ominaisuuksiltaan alkuperäisen kaltaisen rakennuksen rakentamiseen.

Jälleenhankinta-arvo määräytyy kuitenkin enintään samaan käyttötarkoitukseen nykyaikaisilla rakenneosilla, yleisesti Suomessa kaupan olevilla rakennustarvikkeilla ja tavanomaisilla työmenetelmillä toteutetun rakennuksen mukaan. Jos pakottavat viranomaismääräykset lisäävät rakennuskustannuksia verrattuna siihen, mitä ne olisivat olleet, jos vaurioitunut rakennus olisi toteutettu ominaisuuksiltaan alkuperäisen rakennuksen kaltaisena, huomioidaan nämä kustannukset vahingon ja korvauksen määrässä ehtokohdan 6.3.8 mukaisesti.

4.3 Rakennuksen vakuutuksen kohteet
Vakuutuksen kohteena on vakuutuskirjaan merkitty rakennus ja rakennuksessa tai sen kanssa samalla kiinteistöllä sijaitseva kiinteästi asennettu, rakennuksen käyttöä palveleva seuraava omaisuus:
- […]
- rakennuksen perustuksen perusanturat
- […]

5.1 Vakuutusturvat ja niistä korvattavat vakuutustapahtumat
Vakuutus korvaa vakuutetulle omaisuudelle äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneen suoranaisen esinevahingon, joka voidaan yksilöidä yksittäiseksi tapahtumaksi.

5.1.1 Palo
Vakuutuksesta korvataan suoranainen esinevahinko, jonka on aiheuttanut
- irtipäässyt tuli
- […].

5.3 Korvauksen rajoitukset
Rajoitukset koskevat kaikkia vakuutusturvia.

5.3.9 Muita rajoituksia
k) vakuutuksesta ei korvata
- […]
- omaisuuden arvonalentumista tai vahingon korjaamisen yhteydessä tehtyjä muutos- tai parannustöitä. Parannustöistä on kysymys myös silloin, kun kuluneita tai jo ennen vakuutustapahtumaa vaurioituneita osia on korjaustöiden yhteydessä uusittu tai on tehty muita töitä, joiden johdosta omaisuuden kunnon voidaan näiltä osin katsoa olennaisesti parantuneen.
- […].

6 Vahinkojen korvaaminen
6.3 Rakennukset
6.3.2 Vahingon määrä jälleenhankinta-arvon mukaan
Vakuutetulla on oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen, jos rakennuksen tai rakennuksen osan arvo on vähintään puolet sen jälleenhankinta-arvosta.
[…]

6.3.3 Vahingon määrä päivänarvon mukaan
Päivänarvo arvioidaan jokaisen rakennuksen osalta erikseen. Yhteen rakennetuissa tai useita erillisiä toiminnallisia kokonaisuuksia sisältävissä rakennuksissa jokaisen rakennuksen osan ja toiminnallisen kokonaisuuden päivänarvo ja vahingon määrä arvioidaan erikseen. Rakennuksen yksittäisen osan tai rakenteen vahingoittuessa päivänarvo arvioidaan kunkin osan osalta erikseen. Tämä koskee myös pinnoitteiden ja kalusteryhmien vahinkoja.
[…]

6.3.8 Lainsäädännön tai viranomaismääräyksen vaikutus vahingon ja korvauksen määrään
Jos rakennusta tai rakennuksen osaa ei voida lainsäädännön tai pakottavien viranomaismääräysten muuttumisen vuoksi rakentaa uudelleen alkuperäisen rakennuksen kaltaisena tai korjata sellaiseksi, kuin se oli ennen vahinkoa, lisätään suoranaisen esinevahingon määrään omaisuuden vahingoittuneisiin osiin kohdistuvista muuttuneista määräyksistä aiheutuvat kohtuulliset lisäkustannukset. Lisäyksen määrä on kuitenkin enintään 10 prosenttia ilman näitä kustannuksia lasketun vahingon määräs­tä. Korjausrakentamisessa ja päivänarvokorvauksessa näitä lisäkustannuksia ei huomioida.
[…]

Yleiset sopimusehdot henkilöasiakkaalle, voimassa 1.1.2022 alkaen

2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä
2.2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus vahinkovakuutuksessa (22 §, 23 §, 34 § ja 58 §)
Ennen vakuutuksen myöntämistä vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee antaa todenmukaiset ja täydelliset vastaukset kysymyksiin, joita vakuutusyhtiö esittää vastuunsa arvioimiseksi. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutusyhtiölle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.
[…]
Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, korvausta voidaan alentaa tai se evätä. Kun harkitaan korvauksen alentamista tai epäämistä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuksenottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin.

Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama vakuutusmaksuissa ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.

Asian arviointi

Korvauksen alentaminen vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella

Palovahingon kohteena olleen rakennuksen kokonaispinta-alaksi on vakuutuskirjalla merkitty 80 neliömetriä. A Oy:n vahingon jälkeen tekemien mittausten perusteella vakuutusyhtiö on katsonut kokonaisalan oleva 110 neliömetriä. Asiakkaan mukaan rakennuksen oikea kerrosala on noin 90–102 neliömetriä. Koska asian kannalta merkityksellistä on vakuutuskirjan ja vakuutusehtojen perusteella rakennuksen kokonaisala ja koska kirjelmöinnissä ei ole käsitelty kerros- ja kokonaisalan eroja, lautakunta tulkitsee asiakkaan tarkoittavan kannanotollaan rakennuksen kokonaisalaa.

Lautakunta toteaa, että asiakkaan vetoamista vahinkotarkastaja C:n ja A Oy:n työntekijän rakennuksen huonealaa koskevista vastauksista ei ole asiassa esitetyn selvityksen perusteella tehtävissä johtopäätöksiä rakennuksen kokonaisalan osalta. B:n laskelmassa rakennuksen kerrosalan on katsottu olevan joko 102 tai 106,5 neliömetriä riippuen siitä, lasketaan­ko yläkerran osalta mukaan leveydeltään 2,7 vai 3,1 metriä oleva osuus. Kummassakin laskelmassa porrasaukko on vähennetty laskelmasta. Tätä vähennystä B perustelee todeten, että aukko voidaan jättää laskematta kerrosalaan yhdessä tasossa. C on viestissään asiakkaalle todennut yläkerran osalta, että korkeudeltaan vähintään 160 senttimetriä leveään tilaan lasketaan mukaan lisäksi 20 senttimetriä kummaltakin puolelta perustuen rakentamismääräyskokoelman määräyksiin ja ohjeisiin.

Vakuutusehtojen mukaan kokonaisalalla tarkoitetaan rakennuksen ulkomittojen mukaista pinta-alaa. Huomioiden vakuutusehtojen määritelmän lisäksi, että B:n laskelma koskee kokonaisalan sijaan kerrosalaa ja ettei asiakas ole esittänyt selvitystä siitä, mihin B:n näkemys aukon huomioimisen osalta perustuu, katsoo lautakunta asiassa jäävän näyttämättä, että aukon osuus tulisi toisen kerroksen kokonaisalasta vähentää.

Vakuutusyhtiön tekemän kokonaisalaa koskevan laskelman osalta lautakunta toteaa, ettei yhtiö ole esittänyt tarkempaa selvitystä siitä, mihin perustuen yhtiö on lisännyt yli 160 senttimetriä korkean tilan pinta-alaa laskettaessa tilan leveyteen yhteensä 40 senttimetriä. Yhtiön käyttämä laskentatapa ei ilmene myöskään vakuutusehdoista. Näin ollen lautakunta katsoo, että yläkerran kokonaisala on laskettava ilman kyseistä lisäystä.

Lautakunta pitää mahdollisena, että laskettaessa rakennuksen kokonaisala edellä todetun mukaisesti on perityn vakuutusmaksun ja rakennuksen todelliseen kokonaisalaan perustuvan vakuutusmaksun suhde vähintään 80 prosenttia, jolloin osapuolten esittämän perusteella poikkeama vakuutusmaksuissa olisi vähäinen. Koska asia ei ole lautakunnan tarkoin selvitettävissä ilman vakuutusyhtiöltä pyydettävää lisäselvitystä, lausuu lautakunta seuraavassa myös korvauksen alentamisen perusteista muutoin.

Vakuutusyhtiö on vedonnut asiassa vakuutussopimuslain 34 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan, jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikea ja täydellinen tieto olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty oikean ja täydellisen tiedon perusteella. Asiakas on todennut, että vaikka poikkeama vakuutusmaksuissa olisi vakuutusyhtiön esittämin tavoin vähäistä suurempi, edellyttää korvauksen alentaminen lisäksi, että asiakas on laiminlyönyt vakuutussopimuslain 22 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa.

Lautakunta toteaa, että vakuutuskirjalle merkityssä pinta-alatiedossa on kysymys ennen vakuutuksen myöntämistä asiakkaan vakuutusyhtiölle vakuutusmaksun perusteeksi antamasta tiedosta. Asiakkaan tiedonantovelvollisuutta koskee vakuutussopimuslain 22 §, jonka mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutuksenantajan esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen kannalta. Tiedonantovelvollisuuden seuraamuksista säädetään vakuutussopimuslain 34 §:n lisäksi lain 23 §:ssä, jonka 2 momentin mukaan, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä.

Edellä todetun perusteella korvauksen alentaminen tiedonantovirheen perusteella edellyttää tietojen virheellisyyden ja niiden aiheuttaman vähäistä suuremman vakuutusmaksupoikkeaman lisäksi sitä, että vakuutuksenottajan huolimattomuus hänen antaessaan vakuutusyhtiölle tämän kysymiä tietoja on ollut vähäistä suurempaa. Kuten muulloinkin, kun kysymys on vakuutussopimuslain 22 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä, myös tässä keskeistä on vakuutusyhtiön esittämä selvitys siitä, mitä kysymyksiä vakuutusyhtiö on vakuutuksenottajalle esittänyt ja mitä vakuutuksenottaja on kysymyksiin vastannut. Lautakunta toteaa, että nyt käsiteltävässä tapauksessa vakuutusyhtiö ei ole toimittanut lautakunnalle selvitystä myyntitilanteessa asiakkaalle esitetyistä kysymyksistä tai asiakkaalle toimitetuista asiakirjoista. Näyttötaakka korvauksen alentamisen perusteista on niihin vetoavalla vakuutusyhtiöllä, ja selvityksen puuttuessa lautakunta katsoo asiassa jäävän näyttämättä, että vakuutusyhtiöllä olisi oikeus alentaa korvausta väittämänsä tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella.

Perustusten korvaaminen

Vakuutusyhtiö on rajannut rakennuksen perustukset korvauksen ulkopuolelle katsoen, etteivät perustukset ole vaurioituneet palovahingossa eikä niihin siten ole kohdistunut suoranaista esinevahinkoa. Yhtiö on lisäksi katsonut, että perustusten uusimisessa on kysymys tasonparannuksesta ja että vahinkoaste on ehtokohtaan 6.3.3 viitaten määriteltävä päivänarvon tavoin erikseen rakennuksen jokaisen toiminnallisuuden kokonaisuuden osalta, jollaiseksi perustukset on yhtiön mukaan katsottava. Asiakas on todennut, ettei asiassa ole kysymys ehtokohdassa 6.3.3 käsitellystä päivänarvon määrittämisestä eikä myöskään muutos- ja parannustöistä vaan siitä, että perustusten muutostyöt ovat osa rakennuksen korjauskustannuksia.

Lautakunta toteaa asiassa oleva riidatonta, ettei rakennuksen vanhoja perustuksia voi hyödyntää rakennettaessa palossa tuhoutuneen tilalle uusi asuinrakennus. Osapuolilla ei myöskään ole kiistaa siitä, etteivätkö perustukset olisi vakuutuksen kohteena.

Asiakkaan vetoaman ratkaisusuosituksen FINE-064349 osalta lautakunta toteaa, että kyseisessä tapauksessa erimielisyys on koskenut sitä, onko vakuutusyhtiö velvollinen korvaamaan vuotovahingon vaurioittaman kodinhoitohuoneen lattiarakenteen korjauskulujen lisäksi vahingon yhteydessä vaurioitumattoman märkätilan vedeneristyksen uusimisesta aiheutuvat korjauskulut, vai onko märkätilan vedeneristyksen uusimiseen liittyvissä korjauskuluissa kyse rakennusvirheestä tai hyvän rakennustavan vastaisesta rakentamisesta aiheutuneesta vahingosta. Vakuutusyhtiö ei sen sijaan ollut vedonnut kantansa tueksi siihen, että pesuhuoneen korjauskulut eivät olisi vakuutuksesta korvattavaa suoranaista esinevahinkoa tai esittänyt, että korjaustyö voitaisiin tehdä asianmukaisesti pelkästään kodinhoitohuoneen vedeneristys uusimalla. Sekä tapahtumatietojen että vakuutusyhtiön esittämien perusteiden poiketessa nyt käsiteltävästä tapauksesta lautakunta toteaa, ettei ratkaisusuosituksen FINE-064349 perusteella ole tehtävissä johtopäätöksiä perustusten korvaamisen osalta. Lautakunta kuitenkin toteaa ratkaisukäytäntöön sisältyvän kannanottoja, joiden mukaan, jos vahingon korjaustyön yhteydessä tehtävää vedeneristystä ei ole osoitettu mahdolliseksi toteuttaa tekemällä huonetilojen väliin kynnys, on suoranaista esinevahinkoa myös se osa vahingosta, joka vedeneristyksen uusimisen seurauksena aiheutuu huonetilalle, joka ei vuotovahingon seurauksena muutoin ole vaurioitunut. Lautakunta toteaa, että näissä tilanteissa kyse on ollut siitä, missä laajuudessa osittain vaurioituneen ja ennen vahinkoa yhtenäisen vedeneristyksen korjaamisesta aiheutuvat kustannukset korvataan vakuutuksesta, kun taas nyt on kysymys rakenneosasta, joka vakuutusyhtiön mukaan ei ole lainkaan vaurioitunut.

Lautakunta toteaa, että rakennuksen vaurioituessa esimerkiksi palovahingon seurauksena esinevahingolla tarkoitetaan niitä kustannuksia, jotka rakennuksen korjaamisesta tai uudelleen rakentamisesta aiheutuvat. Lautakunta katsoo kyseisissä kustannuksissa olevan kyse suoranaisesta esinevahingosta niiltä osin, kuin ne ovat tarpeen korjaus- tai rakennustöiden toteuttamiseksi. Tämä koskee myös rakennuksen perustuksia silloinkin, kun perustukset eivät ole vahinkotapahtuman yhteydessä mekaanisesti vaurioituneet, jos rakennuksen rakentaminen ja siten vahingon korjaaminen ei ole mahdollista ilman rakentamisajankohdan määräykset täyttävien perustusten rakentamista.

Vakuutusyhtiön vetoaman ehtokohdan 6.3.3 osalta lautakunta toteaa, että ehtokohta koskee päivänarvon mukaan tapahtuvaa vahingon määrän määrittämistä, mikä todetaan jo ehtokohdan otsikossa ja mistä tässä tapauksessa ei ole kysymys. Ehtokohdan mukaan ”päivänarvo arvioidaan jokaisen rakennuksen osalta erikseen. Yhteen rakennetuissa tai useita erillisiä toiminnallisia kokonaisuuksia sisältävissä rakennuksissa jokaisen rakennuksen osan ja toiminnallisen kokonaisuuden päivänarvo ja vahingon määrä arvioidaan erikseen. Rakennuksen yksittäisen osan tai rakenteen vahingoittuessa päivänarvo arvioidaan kunkin osan osalta erikseen. Tämä koskee myös pinnoitteiden ja kalusteryhmien vahinkoja.”

Lautakunta toteaa yhtiön käyttämän vahinkoastekäsitteen sinänsä liittyvän vahingon määrän arvioimiseen. Vakuutusehdoissa ei kuitenkaan ole tarkemmin kerrottu esimerkiksi sitä, miten vahinkoaste määritetään ja miten se huomioidaan vahingon määrän arvioinnissa. Lautakunta toteaa lisäksi, ettei myöskään termiä toiminnallinen kokonaisuus ole tarkemmin määritelty. Huomioiden, että ehtokohdassa 6.3.3 on lähtökohtana päivänarvon määrittäminen jokaisen rakennuksen osalta erikseen ja että toisena poikkeuksena tästä mainitaan rakennuksen yksittäisen osan tai rakenteen vahingoittuminen, lautakunta katsoo, ettei ehtokohtaa ole mahdollista tulkita siten, että perustusten katsottaisiin muodostavan yhteen rakennettuihin rakennuksiin rinnastuvan oman toiminnallisen kokonaisuutensa. Sen sijaan perustuksissa voidaan katsoa olevan kyse rakennuksen yksittäisestä osasta tai rakenteesta. Koska vahinko on kyseistä osaa tai rakennetta laajempi eikä rajaudu vain siihen, katsoo lautakunta, ettei myöskään päivänarvon mukaista vahingon määrää voisi tässä määrittää perustusten osalta erikseen, vaan arviointi tulee tehtäväksi koko rakennuksen osalta. Edellä kerrotuin perustein lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö voi kieltäytyä korvaamasta perustusten osuutta rakentamiskustannuksista ehtokohdan 6.3.3 perusteella.

Lisäksi vakuutusyhtiö on katsonut perustusten uusimisessa olevan kysymys muutos- tai parannustöistä, joita vakuutuksesta ei rajoitusehdon perusteella korvata. Kyseisen ehtokohdan (5.3.9, alakohta k) mukaan parannustöistä on kysymys myös silloin, kun kuluneita tai jo ennen vakuutustapahtumaa vaurioituneita osia on korjaustöiden yhteydessä uusittu tai on tehty muita töitä, joiden johdosta omaisuuden kunnon voidaan näiltä osin katsoa olennaisesti parantuneen. Lautakunta toteaa tältä osin, että ellei tuhoutunut rakennus ole käytännössä uusi, jälleenhankinta-arvon mukaisen korvauksen maksaminen tarkoittaa aina useiden rakennuksen osien osalta niiden kunnon parantumista. Mitä lähempänä rakennuksen päivänarvo on 50 prosentin rajaa, sitä merkittävämpää parantumista tapahtuu, ja mahdollista on myös, että jonkin rakenneosan tai rakennuksen osaryhmän päivänarvo on alle puolet sen jälleenhankinta-arvosta. Jos koko rakennuksen päivänarvo on kuitenkin vähintään puolet jälleenhankinta-arvosta, korvataan koko rakennus jälleenhankinta-arvon mukaan, jolloin yksittäisen rakenneosan tai osaryhmän kohdalla kunto voi korjaustöiden seurauksena parantua huomattavasti osana vakuutusehtojen mukaista jälleenhankinta-arvoon perustuvaa korvausta.

Lautakunta katsookin, että vaikka jonkin rakennusosan kohdalla tapahtuu sen kunnon olennaistakin parantumista rakennettaessa palossa tuhoutuneen rakennuksen tilalle uudisrakennus, kysymys ei lähtökohtaisesti ole rajoitusehdossa tarkoitetuista muutos- tai parannustöistä. Vastakkainen tulkinta tarkoittaisi, huomioiden edellä kuvatut sekä ratkaisukäytännössä vakiintuneesti noudatetut jälleenhankinta-arvon mukaista korvausta koskevat periaatteet, että vakuutusehtojen olisi tältä osin katsottava olevan epäselvät, jolloin sopimusehtoa olisi tulkittava sen laatineen vakuutusyhtiön vahingoksi.

Edellä todetuin perustein lautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö voi vahingon korjaamisen yhteydessä tehtyjä muutos- tai parannustöitä koskevan rajoitusehdon perusteella kieltäytyä kokonaan korvaamasta perustusten rakentamiskustannuksia. Siltä osin, kun lisäkustannuksia aiheutuu rakentamismääräysten edellyttämistä, mutta tuhoutuneesta rakennuksesta puuttuneista rakenneosista, kyse lautakunnan näkemyksen mukaan kuitenkin on muutos- tai parannustöistä. Näistä aiheutuvien lisäkustannusten korvattavuuden osalta lautakunta toteaa, että ehtokohdan 6.3.8 mukaan, jos rakennusta tai rakennuksen osaa ei voida lainsäädännön tai pakottavien viranomaismääräysten muuttumisen vuoksi rakentaa uudelleen alkuperäisen rakennuksen kaltaisena tai korjata sellaiseksi, kuin se oli ennen vahinkoa, lisätään suoranaisen esinevahingon määrään omaisuuden vahingoittuneisiin osiin kohdistuvista muuttuneista määräyksistä aiheutuvat kohtuulliset lisäkustannukset, kuitenkin enintään 10 prosenttia ilman näitä kustannuksia lasketun vahingon määrästä. Lautakunnan katsottua edellä, että perustusten uusimisessa on kysymys vakuutuksesta korvattavasta suoranaisesta esinevahingosta, tulee tässä puheena olevista muutos- tai parannustöistä aiheutuvien lisäkustannusten korvattavuuden osalta huomioida myös ehtokohta 6.3.8, koska siinä nimenomaisesti todetaan vakuutuksen korvaavan pakottavien viranomaismääräysten muuttumisen seurauksena aiheutuvia kustannuksia.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella lautakunta ei pysty lausumaan tarkemmin siitä, mikä osuus perustusten rakentamiskustannuksista tulee vakuutuksesta korvattavaksi suoranaisena esinevahinkoa, miltä osin kyse on tasonparannuksesta ja miltä osin tasonparannukset tulevat korvattaviksi ehtokohdan 6.3.8 perusteella. Näin ollen lautakunta suosittaa vakuutusyhtiötä käsittelemään asian tältä osin uudelleen siten, että perustusten rakentamiskulujen lähtökohtaisesti katsotaan olevan vakuutuksesta korvattavaa suoranaista esinevahinkoa, ja rajoitusehdon mukaisiksi muutos- tai parannustöiksi katsottavien, aiemmasta rakennuksesta puuttuneiden rakenneosien osalta korvauksen määrässä huomioidaan myös ehtokohdan 6.3.8 perusteella vakuutuksesta korvattavat lisäkustannukset

Lopputulos

Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö luopuu vetoamasta asiakkaan tiedonantovirheeseen ja maksaa korvauksen tältä osin alentamattomana. Perustusten osalta Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö käsittelee asian uudelleen edellä esitetyn mukaisesti

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Koponen                                        
Sihteeri Korpelainen

Jäsenet

Koskinen
Kuosa
Ståhlberg
Yrttiaho