Tapahtumatiedot
A:n asunnossa ilmeni vuonna 2016 kosteusvaurio ja A vaati asunto-osakeyhtiö X:ää korjaamaan vaurion. Asunto-osakeyhtiö X kiisti 11.9.2016 A:n vaatimuksen. A haki 31.10.2018 riita-asiaan asunto-osakeyhtiötä vastaan oikeusturvaetua. Vakuutusyhtiö myönsi A:lle 27.11.2018 oikeusturvaedun 8 500 euron vakuutusmäärällä.
A teki 18.5.2022 uuden oikeusturvahakemuksen vahingonkorvausta koskevaan riita-asiaan, jossa vastapuolena oli asunto-osakeyhtiö X. Vahinkoilmoituksen mukaan A:n asunnossa havaittiin kosteusvaurio vuonna 2016 ja taloyhtiö kieltäytyi korjaamasta tai korvaamasta vahinkoa. A teetti korjauksen itse ja korjaustyö valmistui 24.9.2020. A vaati vastapuolelta 95.668 euroa ja vastapuoli kiisti vaatimuksen.
Vakuutusyhtiö teki asiassa 24.5.2022 korvauspäätöksen, jolla se katsoi asiassa olevan kyse samasta tapahtumasta tai olosuhteesta kuin 27.11.2018 myönnetyssä oikeusturvaedussa ja näin ollen kyseessä on vakuutusehtojen mukaisesti yksi vakuutustapahtuma. Samalla yhtiö ilmoitti, että se oli suorittanut tähän mennessä vakuutuksesta korvausta 294,20 euroa, joten vakuutusmäärästä oli jäljellä 8.205,80 euroa. Muilta osin yhtiö viittasi 27.11.2018 annettuun päätökseen.
Vakuutusyhtiö maksoi 4.2.2025 vakuutuksesta 3.955,80 euron korvauksen ja 15.5.2025 4.250 euron korvauksen ilmoittaen samalla vakuutusmäärän tulleen tällä suorituksella täyteen.
A haki muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen vakuutusmäärän osalta katsoen, että vakuutuksen enimmäiskorvausmäärän olisi tullut olla 17.000 euroa, koska vakuutusmäärää oli korotettu 1.2.2018 alkaen ja vahinkotapahtuma oli sattunut vakuutuskaudella 1.2.2022-31.1.2023.
Vakuutusyhtiö totesi korvauspäätöksessään 26.5.2025, että vakuutusehtojen mukaan vakuutusturvan laajennukset ovat voimassa muutospäivämäärän jälkeen syntyneissä vakuutustapahtumissa, sillä edellytyksellä, että myös vakuutustapahtuman peruste on syntynyt vakuutukseen tehdyn laajennuksen jälkeen. Koska tässä tapauksessa peruste eli kosteusvaurion syntyminen ja havaitseminen oli tapahtunut heinäkuussa 2016, ei asianajokuluja voitu korvata vakuutusmäärää 8.500 euroa ylittäviltä osin.
Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta
A on tyytymätön vakuutusyhtiön maksamaan korvauksen määrään ja vaatii, että vakuutusmäärän olisi tullut olla korkeampi kuin 8.500 euroa. A katsoo, että vahinkoon tulisi soveltaa vanhan vakuutussopimuksen 1 tilalle tullutta uutta vakuutussopimusta 2, jonka korvausmäärä on ollut 1.2.2023 alkaen enintään 50.000 euroa ja vastapuolen oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärä 10.000 euroa. Lisäksi A vaatii, että vakuutusyhtiö tulee velvoittaa korvaaman A:n asianosaiskuluja 500 euroa.
A kertoo, että vakuutusyhtiö on myöntänyt 27.11.2018 oikeusturvaedun kosteusvauriota koskevaan riitaan asunto-osakeyhtiö X:ää vastaan. Asunto-osakeyhtiön kieltäydyttyä korjaamasta kosteusvauriota korjautti A kosteusvaurion itse, ja haki tähän riitaan 19.5.2022 uudelleen oikeusturvaetua. A nosti kanteen asunto-osakeyhtiötä vastaan 22.3.2022, riita tuli vireille käräjäoikeudessa 31.5.2022 ja asunto-osakeyhtiö kiisti 30.9.2022 antamassaan vastauksessaan A:n vaatimukset kokonaisuudessaan.
A kertoo, että oikeusturvavakuutuksen vakuutusmäärä on 31.1.2018 asti ollut 8.500 euroa. Vakuutusmäärä on korotettu 17.000 euroon 1.2.2018 alkaen ja 1.2.2013 alkaen 50 000 euroon. A:n mukaan heillä on kosteusvaurioasiaan liittyen ollut voimassa kaksi kotivakuutusta, joihin on molempiin sisältynyt oikeusturvavakuutus. Ensimmäinen, vakuutussopimus 1, on ollut voimassa 21.1.1999-31.1.2024 ja toinen, vakuutussopimus 2, on alkanut 1.2.2023. Vakuutusyhtiö on irtisanonut vanhan vakuutuksen tuotevalikoiman uudistamisen vuoksi ja irtisanomisilmoituksen mukaan vakuutusturva on kunnossa, ja vakuutusyhtiön virheen vuoksi voimassa on ollut kahdet vakuutukset. Lisäksi irtisanomisilmoituksessa on todettu, että jos asiakkaalle sattuu vahinko, soveltaa yhtiö korvattavuuden ja korvausmäärän osalta sen vakuutuksen vakuutusehtoja, joka johtaa asiakkaan kannalta edullisempaan lopputulokseen.
A katsoo, että vakuutusyhtiön 27.11.2018 myöntämän oikeusturvaedun vakuutusmäärä on ollut virheellinen, koska vakuutusmäärä on ollut vakuutuskaudella 1.2.2018-31.1.2019 17.000 euroa. Uuteen riitaan tulisi A:n mukaan soveltaa uuden vakuutussopimuksen 2 ehtoja, koska se johtaa edullisempaan lopputulokseen kuin vanhan vakuutussopimuksen 1 soveltaminen.
FINElle antamassaan vastineessa vakuutusyhtiö toistaa kielteisen kantansa ja katsoo, ettei korvausta tule maksaa 8.500 euroa ylittävältä osalta.
Yhtiö toteaa riidassa olevan kyse vuonna 2016 tapahtuneesta kosteusvauriosta A:n asunnossa ja sen perusteella esitetyistä vaatimuksista. Vastapuolena oleva asunto-osakeyhtiö on 11.9.2016 ensimmäisen kerran kiistänyt A:n vaatimukset, ja tämä on vahingon vakuutustapahtumapäivä. A on myöhemmin korjannut kosteusvauriosta johtuvia vahinkoja itse ja vaatinut näistä myöhemmin uudestaan korvausta asunto-osakeyhtiöltä. Uudessa vaatimuksessa on edelleen kyse samasta kosteusvauriosta, johon on myönnetty oikeusturvaetu vuonna 2018. Kyseessä on samanperusteinen riita ja vahingon käsittelyä on jatkettu vuoden 2018 vahingolta. Koska kyseessä on edelleen sama, jo vuonna 2016 sattunut vakuutustapahtuma, käytettävissä on vakuutuskirjan mukainen 8.500 euroa. Vakuutusmäärään tehdyt nostot eivät voi tulla vakuutusehtojen mukaan sovellettavaksi tässä riidassa, sillä muutokset on tehty vakuutustapahtuman jälkeen.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Sovellettavien vakuutusehtojen, voimassa 1.2.2014 alkaen, ehtokohdan 9.4.1 (vakuutustapahtuman määritelmä) mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty todisteellisesti perusteen tai määrän osalta.
Vakuutusehdon 9.4.2 (Vakuutuksen voimassaoloaika) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee niiden seikkojen, johon riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuuluvaksi kaikki se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.
Vakuutusturvan laajennukset ovat voimassa muutospäivämäärän jälkeen syntyneissä vakuutustapahtumissa sillä edellytyksellä, että myös vakuutustapahtuman peruste on syntynyt vakuutukseen tehdyn laajennuksen aikana.
Ehtokohdan 9.4.3 (Yksi vakuutustapahtuma) mukaan asiat katsotaan yhdeksi vakuutustapahtumaksi silloin, kun
- kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, rikos-, tai hakemusasiassa samalla puolella; tai
- vakuutetulla on useita riita-, rikos tai hakemusasioita, jotka perustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen.
Ehtokohdan 9.7.1 (Vakuutusmäärä) mukaan 9.7.1 vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä on vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylimpänä rajana jokaisessa vakuutustapahtumassa.
Ratkaisusuositus
Asiassa on kysymys siitä, perustuuko A:n 2022 hakema oikeusturvaetu asunto-osakeyhtiö X:ää vastaan vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla samaan tapahtumaan tai olosuhteeseen kuin A:lle vuonna 2018 myönnetty oikeusturvaetu. Lisäksi asiassa tulee arvioitavaksi, mitä vakuutusmäärää asiassa tulisi soveltaa.
FINE toteaa, että oikeusturvavakuutuksesta korvataan vakuutetun asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja siinä laajuudessa kuin vakuutukseen sovellettavissa sopimusehdoissa on määrätty.
Sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty todisteellisesti perusteen tai määrän osalta. Vakuutusehtojen mukaan asiat katsotaan yhdeksi vakuutustapahtumaksi silloin, kun vakuutetulla on useita riita-, rikos tai hakemusasioita, jotka perustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. Vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä on vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylimpänä rajana jokaisessa vakuutustapahtumassa.
Tässä tapauksessa A:lla on riitaa asunto-osakeyhtiö X:n kanssa A:n asunnossa vuonna 2016 ilmenneen kosteusvaurion korjaamisesta. A on vuonna 2016 vaatinut asunto-osakeyhtiötä korjaamaan vaurion ja asunto-osakeyhtiö on 11.9.2016 kiistänyt vaatimuksen. Vakuutusyhtiö on myöntänyt A:lle 27.11.2018 riitaan oikeusturvaedun. A on myöhemmin itse korjauttanut vauriot ja vaatinut käräjäoikeudessa nostamallaan kanteella asunto-osakeyhtiöltä vahingonkorvausta koskien asunnon kosteusvaurioita. Asunto-osakeyhtiö X on 30.9.2022 käräjäoikeudelle antamallaan vastaukselle kiistänyt A:n vaatimukset. A vaatii, että vahingonkorvausriitaan tulisi myöntää uusi oikeusturvaetu.
FINE toteaa, että molemmat edellä mainitut riita-asiat, joihin A on hakenut oikeusturvaetua, perustuvat samaan A:n asunnossa vuonna 2016 havaittuun kosteusvaurioon. Molemmissa riita-asioissa on kyse siitä, kuuluuko kosteusvaurioiden korjaaminen A:n vai asunto-osakeyhtiö X:n vastuulle. Näin ollen FINE katsoo, että kyseessä on vakuutusehtojen tarkoittama samaan tapahtumaan tai olosuhteeseen perustuva yksi vakuutustapahtuma, johon vakuutusyhtiö on velvollinen myöntämään yhden oikeusturvaedun.
Vakuutusmäärän osalta FINE toteaa, että vakuutusehtojen mukainen vakuutustapahtuma asiassa on syntynyt, kun asunto-osakeyhtiö X on ensimmäisen kerran kiistänyt A:n vaatimuksen 11.6.2016. Näin ollen asiaan tulee sovellettavaksi vakuutustapahtuman syntyessä vakuutuskirjalla mainittu vakuutusmäärä, joka on ollut 8.500.
Edellä mainituin perustein FINE katsoo, että vakuutusyhtiön korvauspäätös on vakuutusehtojen mukainen, eikä suosita lisäkorvauksen maksamista.
Siltä osin, kun asiassa on kyse A:n asianosaiskuluvaatimuksesta, FINE toteaa, ettei se ohjesääntönsä 6 §:n mukaan käsittele sille osoitetun valituksen tekemisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamista.
Lopputulos
FINE ei suosita asiassa muutosta.
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Toukonen