Tapahtumatiedot
Asiakas lukittiin asiakkaalle entuudestaan tuntemattoman naisen toimesta asuntonsa vessaan, eikä asiakas päässyt vessasta heti ulos. Tällä välin asiakkaan yhdistelmäkortti anastettiin hänen kotonaan takin taskusta. Asiakas oli itse käyttänyt korttiaan ja sen tunnuslukua viimeisen kerran nostoautomaatilla 1.3.2025 klo 4.18. Kortilla tehtiin oikeudettomia automaattinostoja ja ostotapahtumia 1.3.2025 klo 5.13–11.44 aiheuttaen nostopalkkiot mukaan lukien yhteensä 9.238,61 euron vahingon. Kortti suljettiin asiakkaan tekemän sulkuilmoituksen johdosta 1.3.2025 klo 15.05.
Asiakkaan valitus
Asiakas vaatii pankkia hyvittämään yhteensä 9.238,61 euroa. Vaaditusta summasta 798,19 euroa on kortin debit-puolen ostoja ja automaattinostoja ja 8.440,42 euroa kortin credit-puolen ostoja, joita pankki ei ole hyvittänyt.
Asiakas tuli naisen kanssa kotiinsa. Nainen lukitsi asiakkaan vessaan, eikä asiakas päässyt sieltä pois muutoin kuin potkaisemalla oven karmit rikki. Nainen myös sammutti vessasta valot. Kesti sen verran aikaa, että asiakas pääsi pois vessasta, että nainen oli ehtinyt tyhjentämään eteisessä olleen asiakkaan takin taskut, joissa oli mm. luottokorttikotelo.
Myös asiakkaan puhelin vietiin ja sen takia asioiden hoitaminen oli hankalaa. Asiakkaan kaveri soitti asiakkaan puhelimeen. Tölkkien kerääjä oli löytänyt puhelimen roskiksesta ja hän antoi sen asiakkaan kaverille lauantaina. Asiakkaan avaimet vietiin myös, joten asiakas ei päässyt liikkumaan kotoaan pois ennen, kun sai tilattua lukon vaihdon kaverinsa puhelinta apuna käyttäen. Asiakas pystyi hoitamaan asioita vasta kun sai kaverinsa kotiinsa.
Asiakkaan pankkitiliä ja luottokorttia on käytetty ja asiakas on tehnyt korttireklamaation pankkiin ja kortin maksunvälittäjälle (kortilla oli käytetty sekä debit, että credit -puolta). Asiakkaan luottokortilla on 10.000 euron raja ja se oli ylitetty. Debit-puolen ostokset jäivät muutamiin satasiin.
Asiakkaalla ei ole kortin numeroa säilytyksessä missään. Asiakas muistaa kortin numeron niin hyvin, että se on vain asiakkaan päässä. Asiakkaan näkemyksen mukaa ei siten ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että nainen on urkkinut asiakkaan luottokortin pin-koodin ravintolassa. Tämä on ollut siis suunniteltu teko selkeästi, eikä mikään päähänpisto. Kortilla oli nostettu rahaa automaateista, ostettu puhelimia liikkeistä ym.
Asiakas on tehnyt asiasta myös rikosilmoituksen ja ilmoittanut poliisille, että mistä liikkeistä löytyy kamerat. Asiakas selvitteli sitä asiaa itse. Poliisi tuntuu olevan kiireinen, eikä ole vastannut asiakkaalle. Asiakas ei tiedä asian käsittelyn tilannetta. Asiakkaan kotivakuutus ei korvaa em. menetyksiä, koska poliisi tutkii asiaa maksuvälinepetoksena. Asiakkaan olisi pitänyt näkemyksensä mukaan olla viisaampi ja mennä seuraavana päivänä lääkärin luokse, koska asiakas epäilee vahvasti tyrmäystippojen käyttämistä. Asiakas ei voi todistaa asiaa mitenkään, kun ei shokissa tajunnut käydä verikokeissa.
Asiakas ei ole mielestään toiminut huolimattomasti, vaikkakin asiakkaan kortin pin-koodi on saatu urkittua selville.
Asiakas ei tietenkään itse kerro koskaan tunnuslukuaan kenellekään. Asiakas ei kertoisi sitä edes omille lapsilleen. Tunnusluku on jollain tavalla saatu urkittua selville.
Tuntemattoman henkilön päästäminen kotiin on toki riski, mutta asiakas uskoo, että ei ole ainoa ihminen, joka on näin toiminut. Asiakkaan näkemyksen mukaan on absurdi ajatus, että asiakkaan täytyisi ottaa vessaan mukaan kaikki arvokas omaisuutensa, jos entuudestaan tuntematon ihminen on asiakkaan kotona. Asiakkaalla on kotona myös n. 10.000 euron arvosta musiikkivälineitä. Ne on toki vaikeampia varastaa, mutta ei mahdotonta. Pankin mielestä myös nämä olisi pitänyt ottaa vessaan mukaan.
Asiakas ihmettelee, mikä sitten määritellään tuntemattomaksi henkilöksi. Se, että vie baarista henkilön kotiin, on toki tällainen tilanne, mutta entä jos asiakas olisi "tuntenut" henkilön vaikkapa kuukauden ajan. Asiakas itse pitäisi myös sellaista henkilö tuntemattomana ja pankin näkökannan mukaan asiakkaan tulisi kuljettaa myös tällöin kaikki arvokas tavara mukanaan, kun menee käymään vessassa.
Asiakkaan tietämyksen mukaan kaikissa vessan ovissa on oven ulkopuolella sellainen muovinen asia, jolla oven saa ulkoa päin avattua, mutta myös tarvittaessa näköjään lukittua. Asiakas miettii, onko hänen asunnossaan ollut kaksi ulkopuolista henkilöä, joista toinen on pitänyt ovea kiinni. Tätä on vaikea sanoa, mutta ovi ei avautunut. Ensin valot sammutettiin. Valokatkaisija on oven ulkopuolella. Sen jälkeen asiakas ei saanut avattua ovea sisäpuolelta. Asiakkaan näkemyksen mukaan tämä ei varmastikaan ole tavanomaista. Asiakas ei ole itsekään tällaisesta aiemmin kuullut, mutta nyt voi sanoa, että on kokenut sellaisen tapahtuman.
Pankin vastine
Asiakkaan vaatimus
Asiakas on reklamoinut pankille MasterCard -kortilla 1.3.2025 tehtyjä automaattinostoja ja ostotapahtumia. Asiakas on yöllä 1.3.2025 tullut Zetor-ravintolasta kotiin naisen kanssa. Nainen on lukinnut asiakkaan vessaan ja anastanut asiakkaan kortin. Asiakkaan reklamoimat kortin debit-puolen korttitapahtumat ovat olleet yhteismäärältään 798,19 euroa ja credit-puolen korttitapahtumat yhteensä 8.440,42 euroa. Asiakas on kertonut, että hänellä ei ole ollut kortin tunnuslukua säilytyksessä missään ja katsonut, että nainen on urkkinut kortin tunnusluvun ravintolassa.
Pankin vastaus asiakkaan vaatimuksiin
Pankki katsoo, ettei se ole velvollinen korvaamaan kortilla tehtyjä ostoja tai automaattinostoja. Pankin näkemyksen mukaan asiakkaan menettely kortin säilyttämisessä ja korttiin liittyvien huolellisuusvelvoitteiden täyttämisessä on kokonaisuudessaan katsottava olleen törkeän huolimatonta. Pankki katsoo myös, että asiakas on mahdollisesti viivytellyt kortin katoamisilmoituksen teossa.
Tapahtumainkuvaus
Asiakas on oman kertomuksensa mukaan tullut yöllä 1.3.2025 Zetor-ravintolasta kotiinsa naisen kanssa. Nainen lukitsi asiakkaan vessaan, eikä asiakas päässyt sieltä pois muutoin kuin potkaisemalla oven karmit rikki. Ennen kuin asiakas pääsi ulos vessasta nainen oli tyhjentänyt asiakkaan eteisessä olevan takin taskut, joissa oli mm. asiakkaan luottokorttikotelo. Myös asiakkaan puhelin oli viety.
Asiakas on FINElle toimittamassaan yhteydenotossa todennut, että hän uskoo vahvasti tyrmäystippojen käyttämiseen. Asiakas ei ole kuitenkaan maininnut tyrmäystipoista heti tapahtuman jälkeen tekemässään rikosilmoituksessa.
Tapausta koskevat tosiseikat
Asiakkaan reklamoimat tapahtumat on tehty asiakkaan kortilla ja siihen liitetyllä tunnusluvulla. Kortin siru on luettu käteisnostoautomaateissa sekä maksupäätteissä, eli asiakkaan kortti on ollut läsnä tapahtumissa. Kortin sirua ei ole mahdollista kopioida eikä tunnusluku ole saatavilla itse kortista.
Pankin selvityksen mukaan asiakkaan MasterCard-korttia on käytetty Zetor-ravintolassa 28.2. klo 23:22 ja 1.3.2025 klo 3:48 välisenä aikana. Kaikki ostot on tehty lähimaksulla, eli kortin tunnuslukua ei ole käytetty ostojen yhteydessä. Asiakkaan seurassa ollut nainen ei siten ole voinut urkkia tunnuslukutietoa Zetor-ravintolassa.
Seuraavat korttitapahtumat ovat olleet nostoyrityksiä automaatilla klo 4:16 ja 4:17. Tapahtumat ovat hylkääntyneet väärän tunnusluvun takia. Kortilla on kuitenkin klo 4:18 tehty onnistunut 20 euron automaattinosto, joka on edellyttänyt kortin tunnusluvun käyttämistä. Kortille on klo 4:36 kirjautunut 25 euron taksimatkaan liittyvä veloitus, joka on tehty lähimaksuna.
Asiakkaan reklamoimat korttitapahtumat on tehty klo 5:13 alkaen. Kortin debit-puolella on klo 5:13 tehty 140 euron automaattinosto osoitteessa Mikonkatu 13 ja debit-puolta on tämän jälkeen käytetty sekä automaattinostoihin että ostoihin klo 13:16 asti.
Kortin debit-puolen tapahtumat, joissa on käytetty korttia ja tunnuslukua:
1.3.2025 klo 5:13 automaattinosto 140,00 EUR
1.3.2025 klo 5:14 automaattinosto 140,00 EUR
1.3.2025 klo 5:25 automaattinosto 20,00 EUR
1.3.2025 klo 10:19 korttiosto Change Forum 60,19 EUR
1.3.2025 klo 13:16 korttiosto Skechers Jumbo 438,00 EUR
Kortin credit-puolen tapahtumat on tehty klo 6:05 ja 11:44 välisenä aikana.
Pankki on toimittanut Pankkilautakunnalle listauksen, jossa on eritelty kortin credit-puolella tehdyt viisi automaattinostoa ja 12 ostoa, joissa kaikissa on käytetty korttia ja tunnuslukua.
Kortin credit-puolen viimeinen osto 1599 euroa on tehty klo 11:44. Oston seurauksena kortin luottoraja on ylittynyt. Pankki on hyvittänyt asiakkaalle kortin luottorajan ylityksen aiheuttaneen tapahtuman 1599 euroa, jonka johdosta kiistanalaisten credit-puolen tapahtumien yhteismäärä on 8.440,42 euroa.
Asiakkaan kortti on suljettu 1.3.2025 klo 15:05. Reklamoidut tapahtumat on tehty asiakkaan kortilla ennen kortin sulkemista.
Pankin arvio asiasta ja asiakkaan vastuusta korttitapahtumista
Asiakkaan korttia ei ole ollut mahdollista väärinkäyttää pelkästään kortin avulla, vaan kortin käyttäminen on edellyttänyt, että käyttäjän hallussa on ollut sekä kortti, että sen tunnusluku. Asiakas on kertonut, että hänellä ei ole ollut kortin tunnuslukua missään säilytyksessä. Kortin oikeudeton käyttö on siten edellyttänyt, että asiakas on itse kertonut tunnusluvun toiselle henkilölle tai se on urkittu asiakkaan käyttäessä korttia tunnusluvulla. Pankki pitää mahdollisena, että asiakkaan seurassa ollut nainen on nostoautomaatilla urkkinut asiakkaan kortin tunnusluvun.
Pankin korttiehtojen mukaan kortinhaltija on velvollinen toimimaan huolellisesti, joten asiakkaan velvollisuus on ollut omalla toiminnallaan varmistaa, ettei sivullisen ole mahdollista saada haltuunsa korttia tai sen tunnuslukua. Kun asiakas on asioinut kortin kanssa nostoautomaatilla aamuyöstä entuudestaan tuntemattoman henkilön kanssa, asiakkaan velvollisuutena on ollut erityisen huolellisesti varmistaa, että ulkopuolinen ei voi nähdä kortin tunnuslukua. Mikäli asiakkaan seurassa ollut nainen on saanut tietoonsa asiakkaan kortin tunnusluvun asiakas ei ole pankin näkemyksen toiminut tilanteen edellyttämällä tavalla huolellisesti.
Entuudestaan tuntemattoman henkilön päästäminen kotiinsa ravintoillan jälkeen voidaan pankin näkemyksen mukaan myös katsoa aiheuttavan jonkinasteisen riskin mm. kodissa säilytetyn omaisuuden suhteen ja osoittavan kotiinsa päästäjältä jonkinasteisen tietoisen riskin ottamista. Asiakkaan olisi pitänyt kiinnittää erityistä ja tavallista suurempaa huomiota maksuvälineensä turvalliseen säilyttämiseen, kun hän oli kutsunut entuudestaan vieraan henkilön kotiinsa. Pankki katsoo, että asiakas ei ole säilyttänyt maksuvälinettä turvallisesti, kun se on asiakkaan kertomuksen mukaan anastettu asiakkaan eteisessä olleen takin taskusta.
Reklamaatiossa esiin tuotujen seikkojen jälkeen on vielä jäänyt epäselväksi, millä tavalla nainen on saanut lukittua asiakkaan oman asuntonsa vessaan. Pankki katsoo, että on epätavanomaista, että vessan oven voi lukita ulkopuolelta niin, että sieltä ei pääse pois. Jos tämä on ollut mahdollista asiakkaan asunnossa pankki katsoo, että asiakkaan olisi tullut huomioida myös kyseinen seikka kutsuessaan entuudestaan vieraan henkilön yöllä asuntoonsa ja jättäessään maksuvälineensä takkinsa taskuun eteiseen.
Lisäksi pankki pitää mahdollisena, että asiakas ei ole noudattanut velvollisuuttaan sulkea korttinsa ilman aiheetonta viivästystä.
Pankki näkemyksen mukaan asiassa ei ole tuotu esiin todisteita siitä, että tyrmäystippoja olisi käytetty ja asiakas on myös tuonut esiin tämän asian vasta FINElle toimittamassaan kirjelmässä. Asia jää siten epäselväksi.
Asiassa saadun selvityksen perusteella pankki katsoo, että maksukortin oikeudeton käyttö on ollut mahdollista sen vuoksi, että käyttäessään ja säilyttäessään korttia asiakas ei ole noudattanut korttiehtojen ja maksupalvelulain edellyttämää huolellisuutta. Pankki katsoo, että asiakas on ottanut tietoisen riskin käyttäessään korttiaan tunnusluvun kanssa keskellä yötä asiakkaalle entuudestaan vieraan henkilön seurassa. Lisäksi asiakas on ottanut tietoisen riskin kutsuessaan vieraan henkilön kotiinsa ja säilyttäessään korttiaan eteisessä takkinsa taskussa. Asiakas ei ole kertonut kauanko on ollut lukittuna asuntonsa vessaan, mutta pankki katsoo mahdolliseksi, että asiakas ei myöskään ole noudattanut velvollisuuttaan sulkea korttinsa ilman aiheetonta viivytystä, kun kortti on suljettu vasta noin 10 tunnin jälkeen kortin anastamisesta. Kokonaisuus huomioon ottaen asiakkaan menettely on pankin käsityksen mukaan ollut törkeän huolimatonta. Tämän johdosta asiakas on maksupalvelulain 62 §:n ja pankin korttiehtojen mukaisesti täysimääräisesti vastuussa kortilla tehdyistä kiistetyistä tapahtumista.
Selvitykset
Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:
- Pankin yleiset korttiehdot 08.2022
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiakkaan ja pankin välisen vastuunjaon ratkaisemiseksi Pankkilautakunnan on arvioitava, voidaanko kortin oikeudettoman käytön katsoa johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin ja korttiehtojen mukaiset velvollisuutensa ja onko asiakkaan mahdollinen huolimattomuus törkeää.
Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot
Maksupalvelulain (290/2010) 53 §:n 1 momentin mukaan
Maksuvälineen haltijan on käytettävä maksuvälinettä sen myöntämistä ja käyttöä koskevien ehtojen mukaisesti. Erityisesti hänen on kohtuullisin toimenpitein huolehdittava maksuvälineestä ja siihen liittyvistä henkilökohtaisista turvatunnuksista. Maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevat ehdot eivät saa olla perusteettomia, kohtuuttomia tai syrjiviä.
Maksupalvelulain 54 §:n 1 momentin mukaan
Maksuvälineen haltijan on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.
Maksupalvelulain 62 §:n mukaan
Maksupalvelun käyttäjä, joka on tehnyt maksuvälinettä koskevan sopimuksen palveluntarjoajan kanssa, vastaa kadonneen tai oikeudettomasti toisen haltuun joutuneen maksuvälineen käytöstä tai muusta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos oikeudeton käyttö johtuu siitä, että hän tai muu maksuvälineen haltija on:
1) luovuttanut maksuvälineen sen käyttöön oikeudettomalle;
2) huolimattomuudesta laiminlyönyt 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa; taikka
3) laiminlyönyt ilman aiheetonta viivytystä ilmoittaa palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.
Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa on enintään 50 euroa. Tätä rajoitusta ei sovelleta, jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti.
Maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä:
1) siltä osin kuin maksuvälinettä on käytetty sen jälkeen, kun palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle on ilmoitettu maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä;
2) jos palveluntarjoaja on laiminlyönyt huolehtia siitä, että maksuvälineen haltijalla on mahdollisuus tehdä milloin tahansa 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus;
3) jos maksunsaaja ei ole maksuvälinettä käytettäessä asianmukaisesti varmistunut maksajan oikeudesta käyttää maksuvälinettä; tai
4) jos palveluntarjoaja ei ole edellyttänyt maksajan vahvaa tunnistamista.
Sen estämättä, mitä 3 momentissa säädetään, maksupalvelun käyttäjä on vastuussa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, jos hän tai muu maksuvälineen haltija on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti.
Pankin korttiehtojen 3.1 Kortin säilyttäminen -kohdan mukaan
Kortinhaltija sitoutuu säilyttämään korttiaan ja tunnuslukuaan huolellisesti. Tunnusluku on säilytettävä erillään kortista siten, ettei sivullisen ole mahdollista saada tunnuslukua tietoonsa eikä yhdistää sitä korttiin. Kortinhaltija on velvollinen toteuttamaan kaikki kohtuullisiksi katsottavat toimet säilyttääkseen kortin ja tunnusluvun turvallisesti ja erillään toisistaan, jotta kortti tai tunnusluku ei joutuisi sivullisen haltuun tai tietoon. Kortinhaltija sitoutuu hävittämään [pankista] saamansa tunnusluvun ja olemaan kirjaamatta [pankista] saamaansa tai itse valitsemaansa tunnuslukua helposti tunnistettavaan muotoon. Kortinhaltija on velvollinen varmistamaan säännöllisesti kulloistenkin olosuhteiden mukaisesti, että kortti on tallessa. Kortinhaltija on velvollinen näppäillessään tunnuslukuaan suojaamaan näppäimistön siten, ettei sivullisen ole mahdollista nähdä käytettyä tunnuslukua.
Pankin korttiehtojen 3.2 Kortin kadottaminen -kohdan mukaan
Kortinhaltijan on viipymättä ilmoitettava [pankille] kortin katoamisesta, joutumisesta sivullisen haltuun, jäämisestä ulkomailla automaattiin sekä tunnusluvun joutumisesta sivullisen tietoon tai haltuun. […].
Asian arviointi
Vastuunjaon arvioinnista yleisesti
Pankkilautakunta toteaa vastuun kortin ja sen tunnusluvun huolellisesta säilyttämisestä ja käyttämisestä olevan maksupalvelulain ja korttiehtojen mukaan kortinhaltijalla. Tämä on luonnollista ottaen huomioon sen, että viime kädessä - riippumatta esimerkiksi kortinmyöntäjän ohjeistuksesta tai korttisopimuksen ehdoista - ainoastaan kortinhaltija voi vaikuttaa siihen, miten ja missä olosuhteissa hän korttiaan ja sen tunnuslukua säilyttää ja käyttää.
Asiassa on Pankkilautakunnan käsityksen mukaan riidatonta, ettei asiakas ole itse tehnyt reklamoimiaan maksuja, vaan maksutapahtumat ovat olleet oikeudettomia. Saadun selvityksen mukaan nämä korttitapahtumat on tehty fyysisen kortin siru lukien ja syöttämällä kortin salainen tunnusluku, jolloin kyseessä ei ole kortin kopiointia koskeva tapaus. Kun tässä tapauksessa fyysinen kortti ja sen tunnusluku ovat päätyneet ulkopuolisen haltuun, asiassa tulee selvittää, kuinka huolellisesti kortinhaltijan voidaan katsoa menetelleen korttinsa ja sen tunnusluvun suhteen.
Jotta kortinhaltijan huolellisuutta voitaisiin arvioida, on saatava selvitystä siitä, missä olosuhteissa ja millä tavoin kortinhaltija on korttiaan ja tunnuslukuaan säilyttänyt ja käyttänyt, ja miten ne ovat päätyneet ulkopuolisen haltuun. Parhaat mahdollisuudet selvityksen antamiseen on kortinhaltijalla ja kortinhaltijan vaatiessa kortinmyöntäjää ottamaan vastuun kortin oikeudettomasta käytöstä, voidaan kortinhaltijan edellyttää antavan oman selvityksensä tapahtumista ja omasta menettelystään.
Tapahtumakulku
Pankkilautakunta katsoo tapauksessa olevan riidatonta, että asiakkaan kortti on onnistuttu anastamaan 1.3.2025 asiakkaan kodin eteisessä olleen takin taskusta.
Asiassa saadun selvityksen mukaan asiakas oli ennen kortin anastamista itse käyttänyt korttiaan ja sen tunnuslukua edellisen maksutapahtuman yhteydessä 1.3.2025 klo 4:18, jolloin kortilla on tehty onnistunut 20 euron automaattinosto. Kortille on myös klo 4:36 kirjautunut 25 euron taksimatkaan liittyvä veloitus, mutta se on tehty lähimaksuna. Asiakkaan mukaan hänellä ei ole kortin numeroa säilytyksessä missään. Asiakas muistaa kortin numeron niin hyvin, että se on vain asiakkaan päässä. Asiakas ei itse kerro koskaan tunnuslukuaan kenellekään.
Pankkilautakunta katsoo tässä tapauksessa uskottavaksi, että asiakkaan seurassa ollut nainen on nostoautomaatilla urkkinut asiakkaan kortin tunnusluvun.
Tunnusluvun käyttäminen
Pankin korttiehtojen mukaan kortinhaltija on velvollinen näppäillessään tunnuslukuaan suojaamaan näppäimistön siten, ettei sivullisen ole mahdollista nähdä käytettyä tunnuslukua.
Pankkilautakunta katsoo, että turvalliseen ja huolelliseen kortin ja tunnusluvun käyttämiseen ja huolelliselta kortinhaltijalta edellytettäviin kohtuullisiin toimenpiteisiin kuuluu se, että kortinhaltija pyrkii toimimaan korttitapahtumaa tunnusluvulla hyväksyessään niin, ettei ulkopuolinen voi nähdä tunnuslukua. Siihen, mitä yksittäisen maksutapahtuman kohdalla voidaan kortinhaltijan huolellisuudelta edellyttää, vaikuttavat maksutapahtumaa ympäröivät olosuhteet. Huolellisen kortinhaltijan voidaan edellyttää kiinnittävän erityistä huomiota tunnusluvun suojaamiseen esimerkiksi tilanteissa, joissa näköetäisyydellä maksupäätteestä tai automaatista on muita ihmisiä.
Tässä tapauksessa asiakas on käyttänyt korttiaan ja sen tunnuslukua automaattinoston yhteydessä. Asiakas ei ole tapauksessa esittänyt selvitystä olosuhteista nostotapahtuman ympärillä eikä siitä, miten hän on tunnusluvun näppäilyään mahdollisesti suojannut.
Tarkemman selvityksen puuttuessa ja koska korttia oikeudetta käyttänyt taho on kuitenkin onnistunut urkkimaan oikein asiakkaan kortin tunnusluvun, Pankkilautakunta katsoo tunnusluvun päätymisen sivullisen tietoon johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt korttiehtojen mukaisia velvollisuuksiaan tunnusluvun turvallisen käyttämisen suhteen.
Kortin säilyttäminen ja tallella olon seuraaminen sekä katoamisilmoituksen tekeminen
Pankin korttiehtojen mukaan kortinhaltija sitoutuu säilyttämään korttiaan ja tunnuslukuaan huolellisesti. Kortinhaltija on velvollinen toteuttamaan kaikki kohtuullisiksi katsottavat toimet säilyttääkseen kortin ja tunnusluvun turvallisesti ja erillään toisistaan, jotta kortti tai tunnusluku ei joutuisi sivullisen haltuun tai tietoon. Kortinhaltija on velvollinen varmistamaan säännöllisesti kulloistenkin olosuhteiden mukaisesti, että kortti on tallessa.
Pankkilautakunta toteaa, että arvioitaessa sitä millaisia varotoimia kortinhaltijalta voidaan kohtuudella edellyttää, on maksupalvelulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 169/2009 vp) mukaan otettava huomioon, että tavanomaisia maksuvälineitä on yleensä tarkoitettu käytettäväksi päivittäisessä maksamisessa ja niitä on sen vuoksi voitava kuljettaa mukana. Toisaalta kortinhaltijan voidaan odottaa säilyttävän korttiaan vähintään yhtä huolellisesti kuin käteistä rahaa. Ympäröivät olosuhteet ovat olennaisessa osassa arvioitaessa, mitä kortin huolellinen säilyttäminen kortinhaltijalta edellyttää.
Mikäli tietyissä olosuhteissa voidaan objektiivisesti arvioiden olettaa olevan esimerkiksi kohonnut riski taskuvarkauksille, voidaan myös huolellisen kortinhaltijan edellyttää kiinnittävän erityistä huomiota kortin säilyttämiseen. Kortinhaltijalta ei kuitenkaan voida vaatia kohtuuttoman pitkälle meneviä turvajärjestelyjä, mutta kohtuullisiin varotoimiin voidaan katsoa kuuluvan se, että kortinhaltija seuraa kortin tallella oloa olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Se, kuinka usein tapahtuvaa tarkistamista kortinhaltijalta voidaan kohtuudella edellyttää, riippuu olennaisesti olosuhteista ja erityisesti niihin liittyvistä katoamis- ja anastusriskeistä.
Pankkilautakunnan näkemyksen mukaan näiden olosuhteiden ohella huomioon on otettava tapa, jolla kortinhaltija on kyseisissä olosuhteissa korttiaan säilyttänyt. Lisäksi on otettava huomioon tapahtumienkulku ja se, onko niissä mahdollisesti ilmennyt jotain tavallisesta poikkeavaa, jonka johdosta huolellisen kortinhaltijan tulisi nimenomaisesti tarkistaa kortin tallella olo.
Pankkilautakunnan näkemyksen mukaan entuudestaan tuntemattomien ihmisten kutsuminen ja päästäminen omaan kotiinsa voi yleisen elämänkokemuksen perusteella ja erityisesti tämän tapahtuessa yöaikaan katsoa aiheuttavan jonkinasteisen riskin mm. kodissa säilytetyn omaisuuden suhteen ja osoittavan näin ollen kotiinsa kutsujalta jonkinasteisen tietoisen riskin ottamista. Edelleen lautakunnan näkemyksen mukaan päästäessään entuudestaan tuntemattomia ihmisiä kotiinsa kortinhaltijan tulisi huolellisesti toimiessaan huomioida tästä omaisuudelleen aiheutuva riski ja kiinnittää erityistä huomiota korttinsa turvalliseen säilyttämiseen ja tallella olon seuraamiseen.
Tässä tapauksessa asiakas on kertomansa mukaan säilyttänyt korttiaan luottokorttikotelossa, joka oli hänen kotinsa eteisessä olleen takin taskussa.
Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan päästäessä hänelle entuudestaan tuntemattoman henkilön kotiinsa yölliseen aikaan olisi hänen tullut kiinnittää erityistä huomiota korttinsa turvalliseen säilyttämiseen ja tallella olon seuraamiseen. Tässä tapauksessa asiakkaalle entuudestaan tuntematon nainen on kuitenkin lukinnut asiakkaan vessaan, ja sillä välin anastanut asiakkaan kortin. Asiakas on huomannut kortin anastuksen päästyään ulos vessasta, mutta selvittämättä on jäänyt, kuinka pitkään asiakas oli vessassa.
Pankkilautakunta katsoo asiakkaan huolimattomuudestaan laiminlyöneen velvollisuuksiaan korttinsa turvallisen säilyttämisen suhteen. Lautakunta kuitenkin katsoo, ettei asiakkaan menettelyn korttinsa säilyttämisen suhteen voida katsoa poikkeavan merkittävästi siitä, mitä huolelliselta kortinhaltijalta voidaan edellyttää, ja että asiakkaan menettely tältä osin osoittaa ainoastaan lievää huolimattomuutta.
Pankkilautakunta toteaa kortinhaltijalle maksupalvelulain 54 §:n 1 momentissa ja korttiehdoissa asetetun velvollisuuden ilmoittaa kortin katoamisesta olevan aivan olennainen korttien väärinkäytön ehkäisyn kannalta. Ainoastaan katoamisilmoituksen tekemällä kortinhaltija voi varmistua siitä, ettei kadonnutta korttia voida enää käyttää oikeudetta hänen vahingokseen. Myös pankin kannalta kortinhaltijan tekemä katoamisilmoitus on ensisijainen tapa pankin saada tieto siitä, ettei kortti ole enää kortinhaltijan hallussa, minkä perusteella pankki voi ryhtyä toimiin estääkseen kortin oikeudettoman käytön.
Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan olisi huolellisesti toimiessaan tullut tarkistaa korttinsa tallella olo viimeistään päästyään ulos vessasta, kuten hän on tehnyt, ja ilmoittaa tämän jälkeen viipymättä korttinsa katoamisesta pankille. Asiakkaan ilmoitettua korttinsa katoamisesta pankille vasta noin 10 tunnin kuluttua kortin anastuksesta, Pankkilautakunta katsoo asiakkaan törkeästä huolimattomuudesta laiminlyöneen velvollisuuksiaan katoamisilmoituksen tekemisen suhteen.
Pankkilautakunta toteaa kuitenkin, että asiakkaan mahdollisuuksia käyttää puhelinta ja/tai poistua kotoaan soittamaan sulkupalveluun on rajoittanut se, että myös asiakkaan puhelin ja kotiavaimet varastettiin. Tästä huolimatta Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan on täytynyt mieltää riski korttinsa oikeudettomasta käytöstä ja hänen olisi maksupalvelulain ja korttiehtojen mukaisesti huolellisesti toimiessaan tullut ilmoittaa korttinsa katoamisesta pankille viimeistään 1.3.2025 aamulla klo 9.00 esimerkiksi pyytämällä naapuriltaan puhelinta lainaksi sulkupalveluun soittaakseen. Mikäli asiakas olisi näin toiminut, olisi tapauksessa kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneelta vahingolta voitu osittain välttyä.
Saadun selvityksen mukaan asiakkaan kortilla tehtiin oikeudettomia automaattinostoja ja ostotapahtumia 1.3.2025 klo 5.13–11.44.
Pankkilautakunta katsoo, että viipymättä tehdyllä kortin sulkuilmoituksella olisi voitu estää 1.3.2025 klo 9.00 jälkeen tehdyt oikeudettomat ostotapahtumat. Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan huolimattomuudesta johtuneet kortin säilyttämistä ja tunnusluvun suojaamista ja aivan erityisesti katoamisilmoituksen tekemistä koskevat laiminlyönnit osoittavat kokonaisuutena asiakkaan selvästi piittaamatonta suhtautumista kortin hallintaan ja käyttöön liittyviin turvallisuusriskeihin. Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn muuttuneen kokonaisuutena arvioiden törkeän huolimattomaksi siinä vaiheessa, kun asiakas ei kortin katoamisen huomattuaan ole ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 1.3.2025 klo 9.00 ilmoittanut korttiaan kadonneeksi.
Vastuunjako asiakkaan ja pankin välillä
Maksupalvelulain 62 §:n vastuunjakosäännöksissä on lain sanamuodon mukaan kyse maksupalvelun käyttäjän vastuusta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä ja säännösten mukaan asiakas joko ei vastaa oikeudettomasta käytöstä, asiakkaan vastuu oikeudettomasta käytöstä rajoittuu 50 euroon tai asiakas vastaa oikeudettomasta käytöstä rajoituksetta.
Pankkilautakunta katsoo, ettei maksupalvelulain sanamuodon perusteella ole yksiselitteistä, miten lain mukaan asiakkaan ja pankin välisen vastuun tulisi jakautua tilanteissa, joissa asiakkaan törkeän huolimattoman menettelyn katsotaan alkavan kesken maksuvälineen oikeudettoman käytön. Toisin sanoen jää lain tulkinnan varaan, voiko jatkuneessa - esimerkiksi useista tilitapahtumista koostuvassa - oikeudettomassa käytössä olla kyse useammasta maksupalvelulain mukaisesta oikeudettomasta käytöstä, joiden kohdalla myös asiakkaan ja palveluntarjoajan välinen vastuunjako voi olla erilainen.
Maksupalvelulain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 169/2009 vp) ei suoranaisesti käsitellä em. kysymystä, mutta lain 62 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan asiakkaan vastuun syntyminen edellyttää, että maksuvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö on syy-yhteydessä maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevien sopimusehtojen rikkomiseen. Koska asiakkaan vastuu lain mukaan perustuu tuottamukseen, pitää Pankkilautakunta ilman lain esitöiden nimenomaista mainintaakin ilmeisenä tätä syy-yhteyden edellytystä asiakkaan vastuun syntymiselle. Näin ollen Pankkilautakunta katsoo, että maksuvälineen oikeudettoman käytön tapauksissa, joissa asiakkaan katsotaan toimineen huolimattomasti yksinomaan katoamisilmoituksen tekemisessä ja tämän laiminlyönnin katsotaan osoittavan törkeää huolimattomuutta, on asiakkaan täysimääräisen vastuun katsottava alkavan siitä ajankohdasta, jona hän olisi katoamisilmoituksen tekemällä voinut rajoittaa oikeudettomasta käytöstä aiheutuvaa vahinkoa, aiemmin tapahtuneen oikeudettoman käytön jäädessä palveluntarjoajan vastuulle. Vastaavasti Pankkilautakunta katsoo, että myös tämän tapauksen kaltaisessa useista tilitapahtumista koostuvassa maksuvälineen oikeudettoman käytön tapauksessa, jossa asiakkaan katsotaan huolimattomuudestaan laiminlyöneen maksuvälineen säilyttämistä ja sen tunnusluvun suojaamista koskevia velvollisuuksiaan, mutta asiakkaan menettelyn katsotaan kokonaisuutena arvioiden osoittavan törkeää huolimattomuutta vasta hänen laiminlyötyään myös velvollisuuttaan katoamisilmoituksen tekemisen osalta, on vahinkoa ja sen vastuunjakoa voitava tarkastella osissa.
Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta katsoo, että tässä tapauksessa asiakkaan vastuu ennen 1.3.2025 klo 9.00, tapahtuneesta kortin oikeudettomasta käytöstä rajoittuu 50 euroon ja asiakkaan täysimääräinen vastuu kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneesta vahingosta alkaa kyseisestä ajankohdasta, jolloin asiakkaan olisi kortin katoamisen havaittuaan tullut viimeistään ilmoittaa kortin katoamisesta pankille ja pyytää kortin sulkemista sen oikeudettoman käytön estääkseen.
Lopputulos
Pankkilautakunta katsoo asiakkaan kortin oikeudettoman käytön johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulakiin ja korttiehtoihin perustuvia velvollisuuksiaan kortin säilyttämisen ja tunnusluvun suojaamisen sekä erityisesti katoamisilmoituksen tekemisen suhteen. Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn muuttuneen kokonaisuutena arvioiden törkeän huolimattomaksi sen jälkeen, kun asiakas ei ole kortin katoamisen huomattuaan ilmoittanut siitä ilman aiheetonta viivästystä pankille viimeistään 1.3.2025 klo 9.00.
Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan vastuu ennen 1.3.2025 klo 9.00 tapahtuneista oikeudettomista automaattinostoista ja ostotapahtumista rajoittuu 50 euroon ja asiakas vastaa täysimääräisesti tämän ajankohdan jälkeisistä maksutapahtumista.
Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta suosittaa, että pankki ottaa näin vastatakseen 1.3.2025 klo 5.13–9.00 tehdyt oikeudettomat korttitapahtumat siltä osin kuin ne ylittävät 50 euroa, myöhemmin 1.3.2025 klo 9.00–11.44 tehtyjen ostotapahtumien jäädessä täysimääräisesti asiakkaan vastuulle lukuun ottamatta pankin jo asiakkaalle hyvittämää kortin luottorajan ylityksen aiheuttanutta 1599 euron maksutapahtumaa.
Pankkilautakunta oli yksimielinen.
PANKKILAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Sillanpää
Sihteeri Pöntinen
Jäsenet:
Atrila
Piilo
Punakivi
Makkonen