Tapahtumatiedot

Vakuutettuna olevan vesilaitos A:n asentaja on vaihtanut asiakkaan omistamaan kiinteistön vesimittarin 1.11.2023 ja myöhemmin vesimittarin liitos on alkanut vuotamaan. Asiakkaan huomattua liitoksen tiputelleen vettä, on vuodon käynyt toteamassa A:n huoltomies ja hän on kiristänyt liitoksen, jolloin vuoto on loppunut. Vesimittarin päällä on ollut kaappi, joten vuotoa ei ollut heti huomattu. Asiakas on kertonut, ettei ollut pitkä aika siitä, kun kaappiin oli viimeksi katsottu, eikä vuotoa ole tuolloin ollut, joten vuoto ei ole ollut pitkäaikainen. Korvausta on haettu vesilaitoksen vastuuvakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö on katsonut ensin 16.10.2024 päivätyssä korvauspäätöksessään, että vahinko ei ole vakuutuksenottajan vakuutuksen perusteella korvattava.

Vakuutuksenottajan oikaisupyynnön johdosta yhtiö on käsitellyt asian uudelleen ja antanut asiassa 15.11.2024 päivätyn korvauspäätöksen, jonka mukaan vahingon on katsottu olevan osittain vakuutuksenottajan vastuuvakuutuksen perusteella korvattava. Yhtiö on katsonut, että A:n asentajan virheeksi ja vastuulle voidaan katsoa löysälle asennettu vesimittariliitos. Vahingon synty on sinänsä vaatinut sekä vuodon, että mittaritilan puutteet. A:n vastuulle on katsottu asennusvirheen perusteella 1/3 vahingosta ja kiinteistönomistajan vastuulle mittaritilan puutteiden perusteella 2/3 vahingosta. Lisäksi yhtiö on katsonut, että A:n 1/3 osuudesta pitää tehdä 20 % tasonparannusvähennys, koska tässä tapauksessa korjaustyöt johtavat väistämättä tasonparanemiseen, kun korjataan vuonna 1993 rakennettuja, vielä alkuperäisessä asussaan olevia tiloja.

Asiaa on käsitelty myös vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakuelimessä, joka on katsonut 16.12.2024 antamassaan ratkaisussa, ettei asiassa ole perusteita suosittaa korvauspäätöksen muuttamista. Ratkaisussa on katsottu, että kyseinen kodinhoitohuone ei ole ollut rakentamismääräysten ja -ohjeiden mukaisesti vedenpitävä ja tämä on osaltaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen, joten tämä myötävaikutus voidaan ottaa huomioon vahingonkorvausta määriteltäessä.

Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta

Asiakkaan valitus

Asiakas ilmoittaa tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyytää asiassa FINEn ratkaisusuositusta. Asiakas vaatii, että korjauskustannukset korvataan kokonaisuudessaan vastuuvakuutuksesta.

Asiakas toteaa, että asunto on rakennettu 1992 aravarahoitteisena ja sen rakentamista on valvonut kunnan rakennusvirasto. Lisäksi valvojana on toiminut kaupungin rakennusmestari. Mittari on alkuperäisellä paikallaan ja alkuperäisessä telineessään kiinni ja mittari on lisäksi vaihdettu kolme kertaa (noin kymmenen vuoden välein). Asiakas kertoo, että rakennusaikana, lopputarkastuksessa, eikä minkään mittariasennuksen yhteydessä ole esitetty huomautettavaa mittarin asennuspaikkaan liittyen. Asiakas toteaa, että asiakkaan oman vakuutuksen ehdoissa lukee, että se ei korvaa työvirheestä johtuvaa vahinkoa.

Asiakas katsoo myös, että vastuuvakuutusyhtiön vastauksessa on asiavirheitä. Asunto on rakennettu 1992, eli tulkinta pitää olla siltä ajalta, eikä tämänhetkisten ehtojen mukaan. Mittarinvaihdon seurauksena liittimestä on alkanut vuotaa vettä, josta on myös videotallenne. Vuoto näkyy selkeästi vesimittarin liitoksessa, jonka vesilaitos on myöntänyt. Videon perusteella voidaan laskea vuodon määräksi noin 1,2 l/h. Vakuutusyhtiön lausunnossa viitataan vesilaitoksen liittymissopimukseen, joka on voimassa tällä hetkellä, vaikka alkuperäinen sopimus on tehty vesilaitos N:n kanssa 1992 ja heidän sopimusehdoillaan. Mittarin ympärille on rakennettu komero noin vuonna 2015. Komeron pohjalevy sokkelin päällä on lähes kokonaan leikattu pois ja pohjasokkelista puuttuu takaseinä ja vasen sivu. Lattian kaato on komeron vasemmalle puolelle, jossa on lattiakaivo. Komeron tehtävä oli toimia yläpuolella olevan keskuspölyimurin näkösuojana ja jakotukin sekä mittarin mekaanisena suojana. Komeron rakenteet olivat myös yläpuolelta täysin avoimet ja siinä ei ollut takaseinää lainkaan. Komeron pohjarakenne ei estä mitenkään näkyvyyttä mittariin, eikä lattiasta tuleviin suojaputkiin. Pohja on avoin, joten siitä voi seurata esimerkiksi suojaputkista mahdollisesti ilmaantuvia vesivuotoja. Lattia on kaakeloitu ja saumattu sauma-aineella myös läpivientien kohdalta. Vesimittarin vuotokohdasta vesi on tippunut suoraa alapuolella olevaan sulkuventtiilin keskiosaan, josta se on roiskunut seinään noin 25 cm korkeudelle. Siksi seinän oli kostunut noin 40 cm korkeuteen asti ko. kohdasta. Korkein kosteusarvo oli seinässä eikä lattiassa. Asiakas kertoo myös, että hän on käynyt useaan kertaan tarkistamassa vesimittarin kuutiomäärän, eikä niillä tarkastuskerroilla ole ollut aiemmin havaittavissa mitään vuotoon viittaavaa.

Asiakas toteaa, että vesieristeet on tullut pakollisiksi vuoden 1998 jälkeen suunnitelluissa pesuhuoneissa. Asiakkaan pesuhuoneessa, saunassa eikä kodinhoitohuoneessa ole ns. kopulaattoja ja pesuhuoneen ja saunan lattiasaumojen silikonieristeet olivat ehyet, kuten raportistakin selviää. Raportissa ilmoitettu pesuhuoneen kosteusarvo lienee pintakosteudesta, koska mittausta laatan alta ei ole tehty. Suihkussa ja saunassa on käyty edellisenä iltana ennen mittausta, joka tieto raportista on ilmeisesti unohtunut mainita.

Asiakas lisää, ettei hän ymmärrä myöskään vakuutusyhtiön esittämää 20 %:n korvauksen alentamista, koska tilassa ei tapahdu muuta muutosta kuin vesieristeiden rakentaminen. Vahingonkorvauslain mukaan, jos joku aiheuttaa virheellään tai laiminlyönnillään vahinkoa on se, jonka lukuun tehtävä suoritetaan, velvollinen korvaamaan vahingon.

Vakuutusyhtiön vastineeseen antamassaan lisäkirjeessä asiakas korostaa vielä, että koko vesivahinkoa ei olisi tapahtunut, ellei vesilaitoksen asentaja olisi tehnyt asennusvirhettä. Asiakas katsoo, että rakennusta rakennuttaessa hän on täyttänyt kaikki vaatimukset, joita rakentaminen on edellyttänyt. Tasoparannus, johon vakuutusyhtiö viittaa kuulostaa asiakkaan mielestä utopistiselta, koska kaikki parannusta vaativat kustannukset asiakas on maksanut itse ja osittain myös korjaukseen kuuluvia kustannuksia, joita vaatii nyt vesilaitoksen korvattavasi.

Asiakas kertoo edelleen, että hän on tehnyt sopimuksen vesilaitos N:n kanssa, joka kuntaliitoksessa liitettiin S:n kaupunkiin ja sen vesilaitokseen A. Asiakas katsoo, että kosteus on johtunut rakenteisiin seinälle roiskuneesta vedestä ja lattia on ollut ehyt ja sen aikaisen rakennustavan mukainen. Lopuksi asiakas huomauttaa, että vakuutusyhtiön lausunnossa viitataan kodinhoitohuoneen olevan pyykkitupa, joka se ei ole missään vaiheessa ollut. Lopuksi asiakas listaa vielä hänelle vahingon johdosta aiheutuneita kuluja.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö toistaa aiemman kantansa asiassa. Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista uutta seikkaa, jonka perusteella annettua korvauspäätöstä olisi muutettava. Vakuutusyhtiö viittaa asiassa annettuun korvauspäätökseen 15.11.2024 sekä sisäisen muutoksenhakuelimen ratkaisuun ja toteaa lisäksi, että asiassa on riidatonta, että vakuutuksenottaja on vastuussa virheellisesti asennetusta vesimittarista. Asiassa tulee näin ollen arvioida, onko aiheutuneen vahingon ja vakuutuksenottajan toiminnan välillä katsottava olevan syy-yhteys vai onko vahingon syntymiselle muu syy.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella vahinkoa on aiheutunut sekä kodinhoitohuoneelle, jossa vesimittari on sijainnut, että seinän takana olevalle kylpyhuoneelle.

Vakuutusyhtiö toteaa, että jo vuoden 1987 rakennusmääräyskokoelma lähtee siitä, että lattiakaivollisen tilan on oltava vedenpitävä. Näin ollen, vaikka vuoden 1987 määräyksissä ei mainita siitä, miten eristys tulee tehdä, on niissä vakuutusyhtiön mukaan kuitenkin edellytetty vedenpitävyyttä.

Rakennuksen pohjapiirroksen sekä asiakkaan kertoman mukaan kodinhoitohuoneessa on lattiakaivo samoin kuin viereisessä pesuhuoneessa. Vakuutusyhtiö toteaa, että asiassa sovelletaan määräyksiä C2 Veden- ja kosteudeneristys 1976, (kohta 2.2.3) ja D1 Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot 1987 (kohta 3.2.). Nyt kyseessä olevaa kodinhoitohuonetta, joka on varustettu vesipisteellä ja lattiakaivolla ja jossa on ollut paikka pyykinpesukoneelle, voidaan yhtiön näkemyksen mukaan pitää kylpyhuonetta ja pesutupaa vastaavana tilana, jolloin myös sen rakenteilta on jo vuonna 1993 edellytetty velvoittavalla määräyksellä (C2-määräys) sellaista vedenpitävyyttä, ettei vettä pääse tunkeutumaan rakenteisiin haitallisessa määrin. Lisäksi D1 osalta voidaan vakuutusyhtiön mukaan todeta, että vaikka ohjeet eivät ole samalla tavalla velvoittavia kuin määräykset, kuvaavat ne kuitenkin sitä, mitä kyseisenä ajankohtana on pidetty hyvän rakentamistavan mukaisena rakentamisena. Näin ollen on vakuutusyhtiön mukaan selvää, että jo vuonna 1993 rakentamistapa on edellyttänyt, että lattiakaivolla varustetun huonetilan lattia on vedenpitävä, vaikka varsinaisia, nykyaikaisia vedeneristeitä ei vielä tuolloin ole ollutkaan. Hyvä rakentamistapa on edellyttänyt vuodesta 1976 lähtien, että lattiakaivolla varustettujen huonetilojen lattioiden tulee olla vedenpitäviä.

Vakuutuksenottajan korvausvastuuta on myös rajattu vakuutuksenottajan ja kiinteistön omistajan välisellä sopimuksella ja yhtiö katsoo, että nämä yleiset toimitusehdot tulevat sovellettavaksi asiaa arvioitaessa. Vakuutuksenottajan toimitusehtojen mukaan laitos ei vastaa viranomaisten ohjeiden vastaisesti rakennetussa ja kunnossapidetyssä mittaritilassa aiheutuvista vahingoista tai lattiakaivon puuttumisesta aiheutuvista vahingoista. Näin ollen toimitusehtojen mukaan asiakas kantaa itse vastuun vahingosta, joka on seurausta toimitusehtoja vastaamattomasta mittaritilasta.

Vakuutusyhtiö viittaa FINEn Vakuutuslautakunnan käsittelemiin aiempiin tapauksiin, joissa laite tai putkivuoto on sattunut pesutiloissa tai muussa huonetilassa, jonka lattiarakenteen olisi tullut olla vedenpitävä, mutta vedeneristyksen puutteellisuuden vuoksi vettä on päässyt imeytymään rakenteisiin. Vakuutuslautakunta on näissä tapauksissa katsonut, että rakenteille aiheutuneen vuotovahingon eli rakenteiden kastumisen varsinaisena syynä ei ole huonetilassa sattunut vuoto, vaan lattiarakenteen puutteellisuus.

Vakuutusyhtiö katsoo, että rakenteille aiheutuneen vuotovahingon varsinainen syy myös nyt kyseessä olevassa tapauksessa on lattiarakenteen puutteellisuus, sillä vesi on päässyt rakenteisiin tilassa, jossa lattiarakenteen olisi hyvän rakentamistavan edellyttämällä tavalla tullut olla vedenpitävä, jotta lattialle vuotanut vesi ei olisi päässyt rakenteisiin aiheuttamaan niiden kastumista. Tältä osin siis puuttuu syy-yhteys aiheutuneen vahingon sekä vakuutuksenottajan toiminnan välillä, kun tilojen vahinko on aiheutunut ja myös pahentunut rakenteiden puutteellisuuden vuoksi. Näin ollen vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vakuutuksenottajan vastuulle voidaan katsoa korkeintaan 1/3-suuruinen osavastuu aiheutuneesta vahingosta, ottaen huomioon myös vakuutuksenottajan ja lausunnonpyytäjän välinen sopimus, jossa vakuutuksenottaja on rajannut korvausvastuunsa ulkopuolelle viranomaisten ohjeiden vastaisesti rakennetussa ja kunnossapidetyssä mittaritilassa aiheutuvista vahingoista tai lattiakaivon puuttumisesta aiheutuvista vahingoista.

Siltä osin kuin lausunnonpyytäjä viittaa Vakuutuslautakunnan ratkaisuun FINE-044410, vakuutusyhtiö toteaa, että toisin kuin tässä lautakunnan ratkaisusuosituksessa, nyt kyseessä olevassa tapauksessa kyseessä ei ole ollut mikään näkyvä puute, joka asentajien olisi tullut huomata ja huomauttaa asiakasta määräystenvastaisuudesta, joten vakuutusyhtiö katsoo, ettei kyseinen tapaus suoraan sovellu nyt käsillä olevaan asiaan.

Tasonparannuksen osalta vakuutusyhtiö toteaa vastineessaan edelleen, että voimassa olevan oikeuden mukaan vahingonaiheuttajan korvausvastuulle kuuluvaa vahinkoa määriteltäessä tulee huomioida korjaustöistä aiheutuva tasonparannus. Voimassa olevan oikeuden mukaan esinevahinkona korvataan esineen korjauskustannukset sekä mahdollinen arvonalenema, mikäli esineen arvo ei korjattuna vastaisi sitä arvoa, joka sillä oli vahingon sattuessa. Mikäli korjaustyöt johtavat siihen, että esineestä tulee parempi kuin mitä se oli ennen vahinkoa, tulee korjauskustannuksista tehdä tasonparannusvähennys, jonka osuus jää vahingonkärsineen itsensä vastattavaksi. Muutoin hän hyötyisi vahinkotapahtumasta. Vakuutusyhtiö katsoo, että kyseessä olevassa tapauksessa vahingoittunut lattia on ollut jo iäkästä, rakennusaikana asennettua, ja on selvää, että vedeneristeiden asentaminen ja lattiamateriaalin vaihtaminen korjaustöiden myötä uuteen, johtaa tasonparannukseen, joka tulee huomioida vakuutuksenottajan korvausvastuulle kuuluvaa vahinkoa määriteltäessä. Vakuutusyhtiö pitää korvauspäätöksessä ilmoitettua 20 % tasonparannusvähennystä vakuutuksenottajan osuudesta asianmukaisena nyt kyseessä olevassa tapauksessa.

Vakuutetun kuuleminen

FINE on varannut vakuutettuna olevalle vesihuoltolaitokselle esittää asiassa kannanottonsa. Vakuutettu on viitannut tapahtumakuvaukseen ja vakuutusyhtiön päätökseen ja todennut, että asentajalle on sattunut asennusvirhe ja juuri tämänkaltaisten tapausten varalta vakuutuksia on yhtiölle hankittu. Vakuutettu toteaa, että vakuutuspäätöksessä mainittuun asiaan siitä, mitä rakennusmääräystä kiinteistön rakentamisen aikana olisi tullut noudattaa tai olisiko joitain rakennussuosituksia tullut huomioida, vakuutettu ei voi ottaa kantaa.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Lain 6 luvun 1 §:n mukaan jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

Toiminnan vastuuvakuutusehtojen kohdan 3.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö ja esinevahinko,
- joka todetaan vakuutuskauden aikana ja
- josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

A:n yleisten toimitusehtojen ehtokohdan 5.3. (Mittaritila) mukaan asiakas on velvollinen korvauksetta varaamaan vesimittarille viranomaisohjeiden mukaan rakennetun, laitoksen hyväksymän, lämpimän ja lattiakaivolla varustetun tilan. Vesimittarille voidaan kuitenkin erityisestä syystä varata sellainen tila, jossa ei ole lattiakaivoa. Asiakas on velvollinen huolehtimaan siitä, että laitos voi esteettä suorittaa mittarin lukemiseen, asentamiseen, huoltoon, vaihtamiseen yms. liittyvät toimenpiteet. Laitos ei vastaa viranomaisten ohjeiden vastaisesti rakennetussa ja kunnossapidetyssä mittaritilassa aiheutuvista vahingoista tai lattiakaivon puuttumisesta aiheutuvista vahingoista.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kyse asiakkaalle vesimittarin vuodosta aiheutuneen vesivahingon johdosta vastuuvakuutuksesta maksettavan korvauksen laajuudesta.

Asiassa on riidatonta, että vesimittarin vuoto on aiheutunut A:n asentajan tuottamuksesta. Riitaa on korvauksen määrästä.

Vakuutusyhtiö on katsonut, että korjauskustannuksista vastuuvahingon osuutena korvataan 1/3 ja katsonut, että loppuosa kustannuksista jää asiakkaan itsensä vastattaviksi mittaritilan puutteiden perusteella. Lisäksi yhtiö on katsonut, että vastuuvakuutuksesta korvattavasta 1/3 osuudesta pitää tehdä 20 % tasonparannusvähennys, koska tässä tapauksessa korjaustyöt johtavat väistämättä tasonparanemiseen.

Selvityksen mukaan vahinkokohde on 1990-luvun alussa valmistunut rakennus. Vahingon kohteena olevan rakennuksen rakentamisaikana ovat olleet voimassa Suomen rakentamismääräyskokoelman veden- ja kosteudeneristystä koskevat määräykset C2 vuodelta 1976. Määräysten kohdan 2.2.3 mukaan kylpyhuoneen, pesutuvan ja vastaavan tilan vedenpoisto ja rakenteet on suunniteltava ja rakennettava siten, ettei vettä pääse tunkeutumaan ympäröiviin huonetiloihin ja rakenteisiin haitallisessa määrin. Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistoja koskevien määräysten ja ohjeiden D1 (1987) kohdan 3.2 mukaan sellaisissa huonetiloissa, joissa on lattiakaivo, edellytetään, että huonetilan lattia on vedenpitävä ja kaivo on liitetty vesitiiviisti lattian vedenpitävään kerrokseen.

FINE toteaa, että rakentamismääräykset ja -ohjeet ovat vahingon kohteena olleen rakennuksen rakentamisaikana edellyttäneet kylpyhuonetiloissa ja vastaavissa tiloissa vesieristystä tai muuta rakennetta, joka estää veden tunkeutumisen ympäröiviin huonetiloihin ja rakenteisiin haitallisissa määrin. Samoin määräykset ja ohjeet ovat edellyttäneet lattiakaivollisen huonetilan lattialta vedenpitävyyttä ja kaivolta vesitiiviyttä. Nyt käsiteltävänä oleva liitosvuoto on tapahtunut asiakkaan omistaman kiinteistön kodinhoitohuoneessa, jossa on ollut lattiakaivo, vesipiste ja paikka pesukoneelle ja jota voidaan FINEn käsityksen mukaan siten pitää määräyksen tarkoittamana kylpyhuonetta ja pesutupaa vastaavana märkätilana.

Kosteuskartoitusraportin mukaan märkätiloissa on vahingon jälkeen todettu kohonneita pintakosteusarvoja lattioissa ja seinissä, vaikka näissä tulisi olla vesieristys tai muu rakenne, joka estää veden tunkeutumisen ympäröiviin huonetiloihin ja rakenteisiin.

FINE pitää asiassa selvitettynä, että vahinkoon kuulumattomat seikat eli puutteellisuudet vesieristyksessä ovat myös olleet vahingon syynä. Tästä syystä FINE katsoo, että vastuuvahingosta maksettavaa korvausta voidaan sovitella vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla. FINE arvioi vastuuvahingon osuudeksi kokonaiskustannuksista 1/3 ja vakuutusyhtiön korvauspäätöstä on siten tältä osin pidettävä vakuutusehtojen mukaisena.

Vakuutusyhtiö on päätöksessään katsonut, että vastuuvakuutuksesta korvattavasta 1/3 osuudesta pitää tehdä 20 % tasonparannusvähennys, koska tässä tapauksessa korjaustyöt johtavat väistämättä tasonparanemiseen.

FINE toteaa, että vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen.

Vahingonkorvausoikeuden lähtökohtana esinevahinkojen osalta on täyden korvauksen periaate: vahinkoa kärsinyt on korvauksen avulla saatettava siihen taloudelliseen tilanteeseen, jossa hän ilman vahinkoa olisi. Vahinkoa kärsinyt ei kuitenkaan saa hyötyä vahinkotapahtumasta (ns. rikastumiskielto). Esinevahingon korvausmäärän arvioinnissa lähtökohtana on vahingoittuneen esineen korjauskustannus. Korjauksen myötä esine tulee saattaa siihen kuntoon kuin, missä se oli ennen vahinkoa. Näyttötaakka vahingon määrästä on vahinkoa kärsineellä.

Vahingonkorvauslaissa ei ole annettu nimenomaisia säännöksiä lain 5 luvun 5 §:ssä määritellyn esinevahingon määrän laskemisesta. Korkein oikeus on vahingonkorvauksen määräämistä koskevassa julkaistussa ratkaisussaan KKO 2022:18 lausunut vahingon määrän arvioimisen lähtökohdista muun muassa, että korvausta vaativan tulee näyttää toteen korvauksen edellytykset, kuten vahingon aiheutuminen.

Vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden mukaan vahingonkorvauksen tulee olla täysi korvaus niin, että vahingon aiheuttajan on korvattava vahinkoa kärsineelle vahingosta aiheutunut menetys kokonaisuudessaan. Vahinko on korvattava siltä osin kuin se on tarpeen vahinkoa kärsineen saattamiseksi samaan asemaan, jossa tämä oli ennen vahinkotapahtumaa. Korkeimman oikeuden mukaan korvauksen ei tule johtaa siihen, että vahinkoa kärsinyt saa etua ja päätyy parempaan asemaan kuin ilman aiheutunutta vahinkoa. Vahinkoa kärsineelle mahdollisesti tullut varallisuuden lisäys tai aiheutunut säästö on otettava huomioon vähennyksenä täyden korvauksen määrää laskettaessa.

FINElle toimitetun selvityksen mukaan asiakkaan kiinteistö oli peräisin vuodelta 1993, eli vahingoittuneet tilat olivat vahinkohetkellä noin 30 vuotta vanhoja. Tavanomaisesti märkätilojen teknisenä käyttöikänä voidaan pitää noin 20 vuotta.

Käytettävissä olevan selvityksen mukaan vahingoittuneet tilat ovat olleen vahingon aiheutuessa käyttökunnossa. Niin ikään FINE toteaa, että märkätilat ovat kuitenkin vahinkohetkellä olleet noin 30 vuotta vanhoja, eli hyvin lähellä teknisen käyttöikänsä loppua, vaikkakin käyttökuntoisia.

FINE katsoo, ettei märkätilan pelkän yleisellä tasolla määritellyn teknisen käyttöiän umpeutuminen kuitenkaan merkitse vielä itsessään sitä, että se menettäisi sen vuoksi toimintakykynsä tai olisi muuten käyttökelvoton.  Korvattavaa vahinkoa laskettaessa on kuitenkin otettava huomioon myös vahinkotapahtumasta saatu hyöty eli esimerkiksi se, että esine tai rakennus korjauksen johdosta tulee parempaan kuntoon kuin se oli ennen vahinkoa.

FINE toteaa, että myös vahingonkorvausoikeudellisten oppien mukaan maksettavasta korvauksesta on tehtävä eduntasoitukseksi kutsuttu vähennys silloin, kun korjatun kohteen ominaisuudet parantuvat olennaisesti tai mikäli sen käyttöikä selkeästi pidentyy suoritettujen korjaustoimien seurauksena.

FINE katsoo, että kun otetaan huomioon edellä mainitut parannustyöt sekä tilojen käyttöiän pidentymisestä saatava hyöty, on vakuutusyhtiön arvioimaa korvausta pidettävä riittävänä ja kohtuullisena korvauksena korjauskustannuksista.

Lopputulos

FINE ei suosita muutosta asiassa.

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Hyytiäinen