Tapahtumatiedot
Asiakkaan kortti varastettiin Espanjassa golfkentällä ja kortilla tehtiin oikeudettomia automaattinostoja 30.10.2024 klo 14.11–14.18 (Suomen aikaa) aiheuttaen nostopalkkiot mukaan lukien yhteensä 2903,84 euron vahingon. Asiakas oli käyttänyt korttia samalla golfkentällä 28.10.2024 maksaessaan tulevan 30.10.2024 golfkierroksen ennakkoon.
Kortti suljettiin asiakkaan tekemän sulkuilmoituksen johdosta 30.10.2024 klo 15.26.
Asiakkaan valitus
Asiakas vaatii pankkia hyvittämään hänelle 2903,84 euroa.
Asiakkaan lompakko varastettiin golfautossa olleen golfbägin sivutaskusta 30.10.2024 noin klo 13.0014.00 golfkierroksen aikana Espanjassa golfkentällä. Asiakas havaitsi varkauden väylällä numero kuusi. Lompakossa oli käteistä rahaa 400 euroa sekä asiakkaan kaikki henkilökortit ja maksukortti. Asiakas soitti sulkupalveluun välittömästi havaittuaan varkauden. Asiakas teki tapahtuneesta rikosilmoituksen Fuengirolan poliisiasemalla 31.10.2024. Asiakkaan maksukortilla on tehty varkaiden toimesta käteisnostoja 2903,84 euron arvosta (sisältäen nostopalkkiot).
Asiakkaan näkemyksen mukaan huolellisuuden velvoite on ehdottomasti täytetty tässä asiassa. Tunnusluvun on täytynyt joutua varkaiden tietoon tavalla tai toisella edellisen maksutapahtuman yhteydessä golfkentällä 28.10.2024, jolloin asiakas maksoi etukäteen 30.10.2024 golfkierroksen ja golfauton. Kierros maksettiin etukäteen samalla kun peliaika varattiin. Maksu meni asiakkaan tililtä 29.10.2024 ja asiakas on toimittanut maksusta todisteeksi kuitin Pankkilautakunnalle. Asiakkaan näkemyksen mukaan golfkentän henkilökunnan on täytynyt olla juonessa mukana. He ovat toimineet 28.10.2024 maltillisesti kun näkivät järjestelmästä, että asiakkaalla oli peliaika samalle kentälle 30.10.2024 ja päättivät siis iskeä silloin. Asiakas suojaa aina toisella kädellään maksupäätteen näppäimistön, kun syöttää tunnusluvun ja näin asiakas toimi myös Espanjassa. Tunnusluku ei ole ollut lompakossa kortin mukana.
Pankki on kertonut reklamaatiopäätöksessään, että rikollinen pyrkii todennäköisesti saamaan kortin haltuunsa mahdollisimman pian, kun tunnusluku on urkittu. Asiakas näkee tässä tapauksessa asian päinvastoin. Mitä jos rikolliset ovat olleet tällä kertaa pitkäjänteisempiä, kun tiesivät, että asiakas pelaa samalla kentällä 30.10.2024. Eli rikollisten ei ole tässä tapauksessa tarvinnut seurata asiakasta pidempään, kun he tiesivät tarkalleen, milloin on hyvä aika iskeä. Näihin perusteluihin vedoten asiakas kokee, että huolellisuusvelvoite on täytetty eikä asiakas olisi voinut tehdä mitään toisin. Huomioitavaa on myös, että vastaavanlainen rikos tehtiin asiakkaan ystävälle, joka asioi asiakkaan kanssa samaan aikaan samassa paikassa 28.10.2024 ja 30.10.2024. Hän pelasi golfia samassa ryhmässä asiakkaan kanssa, kun rikos tapahtui, ja häneltäkin varastettiin lompakko ja kortit.
Pankin vastine
Asiakas vaatii hyvitystä varastetuksi ilmoittamallaan kortilla tehdyille käteisnostoille ja niistä aiheutuneille kuluille. Asiakkaan vaatimus pankille on yhteensä 2903,84 euroa. Käteisnostot on tehty 30.10.2024 kortin credit-ominaisuudella. Nostoja on tehty neljä kappaletta, yhteensä 2815,80 euroa ja nostoista on aiheutunut kuluja 88,04 euroa.
Asiakkaan reklamoimat tapahtumat on tehty ennen kortin sulkua 30.10.2024 klo 14.11–14.18. Asiakas on soittanut korttien sulkupalveluun ja kortti on suljettu 30.10.2024 klo 15.26 (kellonajat ovat Suomen aikoja). Pankki katsoo, että asiakkaan reklamoimat tapahtumat jäävät hänen vastuulleen yleisiin korttiehtoihin perustuen.
Nostotapahtumien yhteydessä kortin sirutieto on luettu automaatissa, joten kyse ei ole ollut korttikopiosta, vaan asiakkaan aito kortti on ollut läsnä nostotilanteessa. Kaikki tapahtumat on hyväksytty kortin salaisella tunnusluvulla, joten kortin tunnuslukua on joko säilytetty tai käytetty niin, että sen on ulkopuolinen voinut saada tietoonsa. Kortin tila on tapahtumien yhteydessä asianmukaisesti varmennettu, eikä korttia ole tapahtumien aikaan ilmoitettu kadonneeksi. Näin ollen pankilla ei ole ollut tiedossa mitään syytä estää näitä kortilla tehtyjä tapahtumia. Kortin salaista tunnuslukua ei voi saada selville itse kortista. Tunnusluvun on täytynyt joutua nostot tehneen henkilön tietoon muulla tavoin.
Asiakas on säilyttänyt korttia siten, että ulkopuolinen on voinut saada sen haltuunsa. Myös kortin salainen tunnusluku on päätynyt ulkopuolisen tietoon. Kortilla ei välittömästi ennen reklamoituja tapahtumia ole sellaista asiakkaan omaa käyttöä, jonka yhteydessä kortin tunnusluku olisi voitu saada selville. Asiakas on esittänyt todisteen kortin käytöstä samalla golfkentällä kaksi päivää ennen korttivarkautta ja esittää, että kortin tunnusluku olisi voinut vaarantua tämän oston yhteydessä. Pankki pitää tätä kuitenkin hyvin epätodennäköisenä eikä ole saanut mitään tietoa esimerkiksi paikalliselta viranomaiselta, että kyseisen golfkentän henkilökunta olisi syyllistynyt tunnusluvun urkintaan, kortin varastamiseen tai sen väärinkäyttöön. Asiakkaan arvelua tapahtumien kulusta ei myöskään tue se, että kortin tunnusluvun urkinta kaksi päivää ennen kortin varastamista ja väärinkäyttöä olisi varsin epätyypillinen toimintatapa maksukorttivarkaudessa.
Pankki ei voi myöskään ottaa kantaa kenenkään muun asiakkaan mahdolliseen reklamaatioon pankkisalaisuuden vuoksi.
Näin ollen pankki katsoo, että tunnusluvun on täytynyt päätyä korttia käyttäneen henkilön tietoon yhtä aikaa kortin kanssa. Korttiehtojen mukaan tunnuslukua ei saa säilyttää samassa paikassa kortin kanssa, esimerkiksi lompakossa. Kortin sekä tunnusluvun joutumisen ulkopuolisen haltuun katsotaan tässä tapauksessa johtuneen kortinhaltijan törkeästä huolimattomuudesta. Pankki katsoo, että asiakkaan reklamoimat tapahtumat jäävät hänen vastuulleen yleisiin korttiehtoihin perustuen.
Selvitykset
Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:
- Pankin yleiset korttiehdot
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiakkaan ja pankin välisen vastuunjaon ratkaisemiseksi Pankkilautakunnan on arvioitava, voidaanko kortin oikeudettoman käytön katsoa johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin ja korttiehtojen mukaiset velvollisuutensa ja onko asiakkaan mahdollinen huolimattomuus törkeää.
Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot
Maksupalvelulain (290/2010) 53 §:n 1 momentin mukaan
Maksuvälineen haltijan on käytettävä maksuvälinettä sen myöntämistä ja käyttöä koskevien ehtojen mukaisesti. Erityisesti hänen on kohtuullisin toimenpitein huolehdittava maksuvälineestä ja siihen liittyvistä henkilökohtaisista turvatunnuksista. Maksuvälineen myöntämistä ja käyttöä koskevat ehdot eivät saa olla perusteettomia, kohtuuttomia tai syrjiviä.
Maksupalvelulain 54 §:n 1 momentin mukaan
Maksuvälineen haltijan on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.
Maksupalvelulain 62 §:n mukaan
Maksupalvelun käyttäjä, joka on tehnyt maksuvälinettä koskevan sopimuksen palveluntarjoajan kanssa, vastaa kadonneen tai oikeudettomasti toisen haltuun joutuneen maksuvälineen käytöstä tai muusta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos oikeudeton käyttö johtuu siitä, että hän tai muu maksuvälineen haltija on:
1) luovuttanut maksuvälineen sen käyttöön oikeudettomalle;
2) huolimattomuudesta laiminlyönyt 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa; taikka
3) laiminlyönyt ilman aiheetonta viivytystä ilmoittaa palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.
Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa on enintään 50 euroa. Tätä rajoitusta ei sovelleta, jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti.
Maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä:
1) siltä osin kuin maksuvälinettä on käytetty sen jälkeen, kun palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle on ilmoitettu maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä;
2) jos palveluntarjoaja on laiminlyönyt huolehtia siitä, että maksuvälineen haltijalla on mahdollisuus tehdä milloin tahansa 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus;
3) jos maksunsaaja ei ole maksuvälinettä käytettäessä asianmukaisesti varmistunut maksajan oikeudesta käyttää maksuvälinettä; tai
4) jos palveluntarjoaja ei ole edellyttänyt maksajan vahvaa tunnistamista.
Sen estämättä, mitä 3 momentissa säädetään, maksupalvelun käyttäjä on vastuussa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä, jos hän tai muu maksuvälineen haltija on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti.
Pankin korttiehtojen kohdan 11.1 Huolehdi kortistasi ja korttisi tiedoista mukaan
Korttisi ja korttisi tiedot ovat henkilökohtaisia. Et saa luovuttaa niitä kenellekään muulle, et edes samaan perheeseen kuuluvalle. Et saa myöskään sallia laitteellesi (esimerkiksi älypuhelin tai tietokone) etähallintayhteyttä, jonka aikana katsellaan tai käsitellään korttisi tietoja.
Säilytä kortti ja kortin tiedot huolellisesti ja erillään tunnusluvusta. Korttia ja tunnuslukua ei saa säilyttää esimerkiksi samassa lompakossa, käsilaukussa tai kotona samassa säilytyspaikassa. Sitoudut hävittämään [pankilta] saamasi tunnuslukutulosteen. Sitoudut myös siihen, että et kirjoita tunnuslukua ylös helposti tunnistettavaan muotoon. Säilytä tunnusluku niin, ettei kenelläkään muulla, ei edes samaan perheeseen kuuluvalla ole mahdollisuutta saada sitä tietoonsa. Kun näppäilet tunnuslukua, suojaa näppäimistö esimerkiksi kädelläsi niin, ettei sivullisella ole mahdollista saada tunnuslukua tietoonsa. Vastaavalla tavalla sinun on suojattava kortin tiedot sisältävän laitteen tunnusluku/pääsykoodi, jotta korttisi tietoja ei voi kukaan muu käyttää.
Kun maksat ostoksia verkossa ja sovelluksissa, pyri varmistamaan, että luovutat kortin tiedot luotettavaan ja viralliseen verkkokauppaan etkä sitä jäljittelevälle huijaussivustolle. Mene verkkokaupan sivuille niin, että kirjoitat itse kaupan osoitteen selaimen osoiteriville. Näin pienennät sen riskiä, että päädyt huijaussivustolle. Sinun on tarkastettava selaimen osoiteriviltä, että sivuston yhteys salataan. Kun näet selaimen osoiterivillä lukitun lukon kuvan, tiedät, että yhteys on salattu. Lukon tulee siis olla lukittu.
Olet velvollinen varmistamaan olosuhteiden edellyttämällä tavalla säännöllisesti, että korttisi on tallessa. Tämä velvollisuus korostuu erityisesti niissä tilanteissa, joissa kortin katoamisen riski on tavallista suurempi. Näitä tilanteita voivat olla esimerkiksi väentungokset tai asioinnit ravintolassa taskuvarkauden takia. Olet myös velvollinen vastaavasti varmistamaan, että kortin tiedot sisältävä laite, kuten älypuhelin on tallessa eikä kukaan voi väärinkäyttää laitteen sisältämiä kortin tietoja.
Pankin korttiehtojen kohdan 11.2 Jos korttisi katoaa, näin teet katoamisilmoituksen mukaan
Ilmoita heti [pankille], jos kortti tai laite ja siihen tallennetut kortin tiedot katoavat, kortti tai kortin tiedot joutuvat sivullisen haltuun, kortti jää automaattiin, tunnusluku joutuu sivullisen tietoon tai jos korttia käytetään oikeudettomasti.
Pankin korttiehtojen kohdan 12.1 Vastuusi kuluttaja-asiakkaana mukaan
Kuluttajan asemassa oleva asiakas ja tilinomistajat vastaavat kortin oikeudettomasta käytöstä vain näissä alla olevissa tapauksissa.
1 Joku heistä on luovuttanut kortin tai kortin tiedot henkilölle, jolla ei ole oikeutta kortin käyttöön.
2 Kortin tai kortin tietojen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu siitä, että joku heistä on huolimattomuudesta laiminlyönyt kortin tai tunnusluvun säilyttämisen näiden ehtojen mukaisesti tai muita kortin käyttöä koskevia ehtoja, tai
3 Kukaan heistä ei ole ilmoittanut [pankille] kortin, kortin tietojen ja/tai tunnusluvun katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä ilman aiheetonta viivytystä havaittuaan sen tai välittömästi sen jälkeen, kun oikeudeton käyttö olisi tullut havaita tai kun [pankki] tai tilipankki on antanut tiedot toteutuneista korttitapahtumista.
Tapauksissa, jotka kuvaillaan kohdissa 2 ja 3, asiakas ja tilinomistajat vastaavat kortin oikeudettomasta käytöstä enintään 50 euroon saakka. Tätä rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, jos joku heistä on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti.
Asian arviointi
Pankkilautakunta katsoo tapauksessa olevan riidatonta, että asiakkaan kortti on onnistuttu anastamaan 30.10.2024 asiakkaan golfbägin sivutaskusta asiakkaan huomaamatta.
Asiassa saadun selvityksen mukaan asiakas oli ennen kortin anastamista itse käyttänyt korttiaan ja sen tunnuslukua edellisen maksutapahtuman yhteydessä golfkentällä 28.10.2024, jolloin asiakas maksoi etukäteen 30.10.2024 golfkierroksen ja golfauton. Asiakkaan mukaan kortin tunnusluku ei ole ollut anastetussa lompakossa kortin mukana.
Pankkilautakunnan korttien väärinkäyttötapauksia koskevan kokemuksen mukaan taskuvarkaustyyppisissä tapauksissa, joissa rikolliset ovat onnistuneet urkkimalla saamaan kortin tunnusluvun tietoonsa kortinhaltijan oman kortin käytön yhteydessä, rikolliset pyrkivät tyypillisesti mahdollisimman pian tunnusluvun urkkimisen jälkeen myös anastamaan kortin haltuunsa. Näin ollen myös kortin oikeudeton käyttö tapahtuu tyypillisesti pian tunnusluvun onnistuneen urkkimisen jälkeen. Pankkilautakunnan käsittelemissä tapauksissa, joissa kortin anastamista edeltänyt kortinhaltijan oma kortin ja tunnusluvun käyttö on tapahtunut vuorokausia ennen kortin anastamista, Pankkilautakunta on pääsääntöisesti katsonut epätodennäköiseksi, että tunnusluku olisi voinut päätyä sivullisen tietoon kortinhaltijan oman kortin käytön yhteydessä.
Asiakas on tässä tapauksessa kuitenkin kiistänyt säilyttäneensä korttinsa tunnuslukua lompakossa kortin mukana. Tämän lisäksi Pankkilautakunta katsoo asiakkaan esittämän näkemyksen tapahtumienkulusta johdonmukaiseksi ja sitä tukevan myös se seikka, että vastaavanlainen rikos tehtiin asiakkaan ystävälle, joka asioi asiakkaan kanssa samaan aikaan samalla golfkentällä 28.10.2024 ja 30.10.2024 ja häneltäkin varastettiin lompakko ja kortit.
Pankkilautakunta katsookin tässä tapauksessa uskottavaksi, että ammattimaiset ja järjestelmällisesti toimivat rikolliset ovat voineet urkkia asiakkaan kortin tunnusluvun asiakkaan kaksi päivää aiemman samalla golfkentällä suorittaman asioinnin yhteydessä, sillä ajatuksella, että kortti anastetaan asiakkaalta 30.10.2024, kun asiakas tulee tiedettävästi pelaamaan golfkentälle. Asiakas on ulkomaalaisena todennäköisesti erottunut paikallisesta väestöstä siten, hänet on voitu jälleen myöhemmin helpommin tunnistaa golfkentällä. Näin ollen Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan kortin tunnusluku on tässä tapauksessa päätynyt sivullisen tietoon asiakkaan epäilemällä tavalla siten, että tunnusluku on urkittu asiakkaan aiemman 28.10.2024 golfkentällä tapahtuneen asioinnin yhteydessä.
Tunnusluvun käyttäminen
Pankin korttiehtojen mukaan asiakkaan on näppäillessään tunnuslukua suojattava näppäimistö esimerkiksi kädellään niin, ettei sivullisella ole mahdollista saada tunnuslukua tietoonsa.
Pankkilautakunta katsoo, että turvalliseen ja huolelliseen kortin ja tunnusluvun käyttämiseen ja huolelliselta kortinhaltijalta edellytettäviin kohtuullisiin toimenpiteisiin kuuluu se, että kortinhaltija pyrkii toimimaan korttitapahtumaa tunnusluvulla hyväksyessään niin, ettei ulkopuolinen voi nähdä tunnuslukua. Siihen, mitä yksittäisen maksutapahtuman kohdalla voidaan kortinhaltijan huolellisuudelta edellyttää, vaikuttavat maksutapahtumaa ympäröivät olosuhteet. Huolellisen kortinhaltijan voidaan edellyttää kiinnittävän erityistä huomiota tunnusluvun suojaamiseen esimerkiksi tilanteissa, joissa näköetäisyydellä maksupäätteestä tai automaatista on muita ihmisiä.
Tässä tapauksessa asiakas on käyttänyt korttiaan Espanjassa golfkentällä (oletettavasti asiakaspalvelupisteellä, jossa tulevat golfkierrokset voi varata ja maksaa). Asiakkaan mukaan hän suojaa aina toisella kädellään maksupäätteen näppäimistön, kun syöttää tunnusluvun ja näin asiakas toimi myös Espanjassa. Asiakas ei ole tapauksessa esittänyt selvitystä muista olosuhteista maksutapahtuman ympärillä.
Koska korttia oikeudetta käyttänyt taho on kuitenkin onnistunut urkkimaan oikein asiakkaan kortin tunnusluvun, Pankkilautakunta katsoo tunnusluvun päätymisen sivullisen tietoon johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt korttiehtojen mukaisia velvollisuuksiaan tunnusluvun turvallisen käyttämisen suhteen.
Kortin säilyttäminen ja tallella olon seuraaminen
Pankin korttiehtojen mukaan asiakkaan tulee säilyttää korttia huolellisesti ja asiakas on velvollinen varmistamaan olosuhteiden edellyttämällä tavalla säännöllisesti, että kortti on tallessa erityisesti niissä tilanteissa, joissa kortinkatoamisen riski esimerkiksi väentungoksessa tai ravintolassa taskuvarkauden takia on tavallista suurempi.
Pankkilautakunta toteaa, että arvioitaessa sitä millaisia varotoimia kortinhaltijalta voidaan kohtuudella edellyttää, on maksupalvelulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 169/2009 vp) mukaan otettava huomioon, että tavanomaisia maksuvälineitä on yleensä tarkoitettu käytettäväksi päivittäisessä maksamisessa ja niitä on sen vuoksi voitava kuljettaa mukana. Toisaalta kortinhaltijan voidaan odottaa säilyttävän korttiaan vähintään yhtä huolellisesti kuin käteistä rahaa. Ympäröivät olosuhteet ovat olennaisessa osassa arvioitaessa, mitä kortin huolellinen säilyttäminen kortinhaltijalta edellyttää.
Mikäli tietyissä olosuhteissa voidaan objektiivisesti arvioiden olettaa olevan esimerkiksi kohonnut riski taskuvarkauksille, voidaan myös huolellisen kortinhaltijan edellyttää kiinnittävän erityistä huomiota kortin säilyttämiseen. Kortinhaltijalta ei kuitenkaan voida vaatia kohtuuttoman pitkälle meneviä turvajärjestelyjä, mutta kohtuullisiin varotoimiin voidaan katsoa kuuluvan se, että kortinhaltija seuraa kortin tallella oloa olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Se, kuinka usein tapahtuvaa tarkistamista kortinhaltijalta voidaan kohtuudella edellyttää, riippuu olennaisesti olosuhteista ja erityisesti niihin liittyvistä katoamis- ja anastusriskeistä.
Pankkilautakunnan näkemyksen mukaan näiden olosuhteiden ohella huomioon on otettava tapa, jolla kortinhaltija on kyseisissä olosuhteissa korttiaan säilyttänyt. Lisäksi on otettava huomioon tapahtumienkulku ja se, onko niissä mahdollisesti ilmennyt jotain tavallisesta poikkeavaa, jonka johdosta huolellisen kortinhaltijan tulisi nimenomaisesti tarkistaa kortin tallella olo.
Tässä tapauksessa asiakas on kertomansa mukaan säilyttänyt korttiaan lompakossa, joka on ollut golfbägin sivutaskussa golfkentällä Espanjassa.
Pankkilautakunta toteaa yleisellä tasolla, että huolellisen kortinhaltijan tulisi välttää korttinsa säilyttämistä esimerkiksi selkärepussa tai urheilulaukussa, johon sivullinen voi päästä käsiksi kortinhaltijan huomaamatta esimerkiksi tilanteessa, jossa kortinhaltija keskittyy urheilusuoritukseensa. Pankkilautakunta katsoo myös tässä tapauksessa lompakon anastamisen onnistuneen, koska lompakko on ollut golfbägin sisällä ja asiakkaan huomio on todennäköisesti ollut toisaalla hänen keskittyessään golfsuoritukseensa. Golfia pelatessa golfbägiä kuljetetaan kentällä jatkuvasti mukana ja bägistä otetaan mailoja pelaamista varten, joten golfbägi ei kuitenkaan ole todennäköisesti voinut olla ilman asiakkaan valvontaa kovin pitkää aikaa. Pankkilautakunta katsoo, ettei asiakkaan menettelyn korttinsa säilyttämisen suhteen voida katsoa poikkeavan merkittävästi siitä, mitä huolelliselta kortinhaltijalta voidaan edellyttää, ja että asiakkaan menettely tältä osin osoittaa ainoastaan korkeintaan lievää huolimattomuutta. Edelleen Pankkilautakunta katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella, ettei asiakkaalla ole ollut golfkentällä mitään erityistä syytä tarkistaa lompakkonsa ja korttinsa tallella oloa jatkuvasti ennen kuin hän on huomannut verrattain lyhyen ajan sisällä tapahtuneesta lompakkonsa kadonneen.
Lopputulos
Pankkilautakunta katsoo asiakkaan huolimattomuudestaan laiminlyöneen velvollisuuksiaan korttinsa tunnusluvun käyttämisen suhteen. Pankkilautakunta kuitenkin katsoo, ettei asiakkaan menettelyn voida katsoa osoittavan asiakkaan suhtautuvan piittaamattomasti kortin hallintaan liittyviin turvallisuusriskeihin ja ettei asiakkaan menettely näin ollen osoita maksupalvelulaissa tarkoitettua törkeää huolimattomuutta.
Pankkilautakunta suosittaa, että pankki ottaa vastatakseen kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon siltä osin kuin se ylittää 50 euroa.
Pankkilautakunta oli yksimielinen.
PANKKILAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Sillanpää
Sihteeri Pöntinen
Jäsenet:
Atrila
Ketola
Punakivi
Makkonen