Tapahtumatiedot
Vakuutettu A on 19.6.2024 hakenut oikeusturvaetua riita-asiaan, jossa on ollut kysymys A:n vaatimuksista taloyhtiötä vastaan puutteellisesti tehtyyn putkiremonttiin liittyen. A on 5.6.2024 listannut isännöitsijälle asunto-osakkeensa korjaustöiden yhteydessä havaitut puutteet, jotka hän vaatii korjaamaan uhalla, että A nostaa asiassa kanteen käräjäoikeudessa. Isännöitsijä ei vastannut A:lle ja A nosti kanteen 7.6.2024.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa ensimmäisen korvauspäätöksen, jonka mukaan oikeusturvaetua ei voida myöntää, koska asiassa ei ollut tapahtunut vakuutusehtojen mukaista vakuutustapahtumaa, koska A:n esittämiä vaatimuksia ei ollut kiistetty nimenomaisesti perusteeltaan tai määrältään. Sittemmin vakuutusyhtiö myönsi asiassa oikeusturvaedun 20.1.2025 päätöksellään, jossa se katsoi, että asiassa on syntynyt vakuutusehtojen mukainen riita 14.9.2024, kun As Oy on vastannut A:n kanteeseen.
Asiakkaan valitus
Valituksessaan A vaatii, että vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen A:lle aiheutuneista asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista täysimääräisesti A:n esittämän toimenpide-erittelyn mukaisesti siitä lukien, kun taloyhtiö oli tosiasiallisesti kiistänyt korvausvelvollisuutensa. A:n mukaan kyseisenä hetkenä tulee pitää sitä hetkeä, kun taloyhtiö ei ole korjannut virheitä ennen kanteen nostamista.
Valituksessaan A toteaa, että taloyhtiö oli jo keväällä 2023 käytännössä kieltäytynyt korjaamasta virheitä, koska isännöitsijä oli ensin ilmoittanut ottavansa asian esille hallituksessa eikä tämän jälkeen asiasta kuulunut mitään A:n tiedusteluista huolimatta. Tältä osin A epäilee, että vastaamattomuus johtui taloyhtiön asiamiehen vaikutuksesta. A:n näkemyksen mukaan vastaamatta jättäminen tarkoittaa tällöin samaa kuin vaatimuksen kiistäminen. A toteaa myös, että 11.3.2024 kirjelmän jälkeen on ollut ilmeistä, ettei taloyhtiöllä ole ollut aikomusta korjata virheitä ja viimeistään 5.6.2024 vakuutustapahtuma on syntynyt, koska kanneaika olisi mennyt umpeen 7.6.2024.
A huomauttaa myös, että tällaisissa tapauksissa ei edes nimenomaista kiistämistä ylipäänsä ole, mutta tosiasiallinen kiistäminen on kuitenkin tapahtunut, kuten valituksessa on osoitettu. A kiistää myös väitteen siitä, että FINEn käytännössä ei olisi hyväksytty passiivista suhtautumista kiistämisenä. Sen sijaan FINEn ratkaisukäytännössä on pidetty tosiasiallista kiistämistä vakuutustapahtumana.
Vakuutusyhtiön vastine
Vastineessaan vakuutusyhtiö viittaa tapauksessa sovellettaviin vakuutusehtoihin sekä toistaa asian tapahtumatiedot sekä asian käsittelyn kulun vakuutusyhtiössä.
Vakuutusyhtiö toteaa, että A on hakenut 19.6.2024 oikeusturvaetua riita-asiaan, jossa hän kanteensa mukaan vaatii As Oy:tä korvaamaan hänen omistamansa osakehuoneiston vikojen selvittämis- ja korjauskustannukset viivästyskorkoineen tai korjaamaan vahingot. Vaatimukset liittyvät As Oy:ssä toteutettuun putkiremonttiin. As Oy:n isännöitsijä on 11.3.2024 vastauksessaan todennut, että A:n huoneistossa tulee suorittaa katselmointi ennen kuin vaatimuksiin voidaan ottaa kantaa. A on sittemmin 5.6.2024 ilmoittanut nostavansa kanteen, mikäli tiettyä kylpyhuoneen korjaustoimea ei tehdä. A:n vaatimukseen ei vastattu ja A toimitti haastehakemuksen käräjäoikeudelle 7.6.2024. As Oy:n asiamies vastasi kanteeseen 14.9.2024.
Vakuutusyhtiö toteaa, että vasta 14.9.2024 päivätty vastaus kanteeseen osoittaa vakuutusehtojen tarkoittaman vakuutustapahtuman eli nimenomaisen kiiston. Yhtiön mukaan ehdon sanamuoto on selkeä, eikä ehdossa puhuta A:n esittämästä tosiallisesta kiistosta vaan nimenomaisesta kiistosta. Lisäksi vakuutusyhtiö viittaa Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntöön, jossa on katsottu, ettei vastapuolen passiivista suhtautumista voida pitää nimenomaisena kiistämisenä (FINE-076682 (2024)). Vastineen mukaan tällainen tulkinta voi olla mahdollinen ainoastaan poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa sanamuodon mukainen tulkinta johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen esimerkiksi kuluttajansuojalain nojalla. Nyt käsillä olevassa tapauksessa ei ole esitetty mitään perusteita sillä, että kysymys olisi tällaisesta kohtuuttomuudesta.
Lopuksi vakuutusyhtiö toteaa vielä, että A:n esittämää 11.3.2024 taloyhtiön viestiä ei voida pitää vakuutusehtojen tarkoittamana kiistämisenä, koska viestissä todetaan, että väitetyt virheet ovat ensin katselmoitava ennen kuin virheisiin voidaan ottaa kantaa. Edelleen yhtiön näkemyksen mukaan nimenomainen kiisto on tapahtunut vasta 14.9.2024.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Käsillä olevassa asiassa on riitaa siitä, milloin asiassa on syntynyt vakuutusehtojen mukainen vakuutustapahtuma.
Sovellettavat vakuutusehdot
Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 5.1.1 mukaan korvausta voidaan hakea asiasta, jossa on kysymys syytteestä tai riitautetusta vaatimuksesta. Vaatimus katsotaan riitautetuksi, kun asiassa esitetty yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.
Ehtojen kohdan 5.1.2 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat.
Riita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtuma on sattunut, kun esitetty yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään.
Asian arviointi
Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on riita- ja hakemusasiassa riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty nimenomaisesti perusteen tai määrän osalta. Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneita välttämättömiä ja kohtuullisia asianajokuluja. Vakuutusturvan rajoitusehdoissa todetaan erikseen, ettei vakuutuksesta korvata kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet ennen ehtojen mukaisen riidan syntymistä. Näyttötaakka vaatimuksen riitauttamisesta on asetettu korvausta vaativalle.
Vakuutusyhtiö on myöntänyt A:lle oikeusturvaedun linjasaneerauksen yhteydessä tehtyjä puutteellisia korjauksia koskevaan asiaan. Yhtiö on korvannut A:lle asianajokuluja siitä lukien, kun As Oy on asiamiehensä välityksellä vastannut A:n kanteeseen 14.9.2024. Tätä ennen suoritettuja toimenpiteitä ei ole korvattu, koska näiden osalta vakuutusyhtiö on katsonut olevan kyse ennen vakuutustapahtumaa syntyneistä kuluista.
A katsoo vakuutusehtojen mukaisen vakuutustapahtuman syntyneen silloin, kun taloyhtiö ei ole A:n vaatimuskirjeen jälkeen ryhtynyt A:n vaatimiin toimenpiteisiin eli viimeistään 11.3.2024. Tämän jälkeen As Oy ei ole vastannut mihinkään A:n viesteihin ennen kanteen nostamista ja As Oy:n vastausta kanteeseen 14.9.2024.
Vakuutuslautakunnalla käytettävissä olevan selvityksen mukaan A on ennen haastehakemuksen laatimista 7.6.2024 vaatinut, että As Oy suorittaa A:n vaatimat korjaukset tai A nostaa asiassa kanteen. As Oy oli tässä vaiheessa 11.3.2024 esittänyt, että virheiden korjaaminen edellyttää katselmointia, mutta tämän jälkeen As Oy ei enää vastannut A viesteihin. A esitti vielä 5.6.2024 vaatimuksen, johon isännöitsijä ei vastannut ja A päätyi nostamaan kanteen As Oy:tä vastaan 7.6.2024. As Oy vastasi kanteeseen 14.9.2024. Vastauksessaan As Oy kiisti A:n vaatimukset sekä perusteeltaan että määrältään.
Vakuutuslautakunta toteaa, että käsillä olevassa tapauksessa sovellettavien vakuutusehtojen mukaan riidan syntymisen edellytyksenä on, että asiassa esitetty yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään. Ehdoissa ei tarkemmin selvitetä nimenomaisuuden käsitteen sisältöä. Lautakunta on kuitenkin ratkaisusuosituksessaan FINE-72153-D3H0Z3 (2025) katsonut, että nimenomaisuuden vaatimus edellyttää, että kiistämisen tulee olla tällöin selkeä ja kohdistua juuri esitettyyn vaatimukseen.
Vakuutuslautakunta katsoo, ettei As Oy:n 11.3.2024 vastausta A:lle voida pitää vakuutusehtojen tarkoittamana kiistämisenä, jossa A:n vaatimus olisi kiistetty nimenomaisesti perusteeltaan tai määrältään. Ottaen huomioon, että 11.3.2024 vastauksessa on esitetty, että virheiden mahdollinen korjaaminen edellyttää katselmointia, ei vastausta voida pitää kiistämisenä. Niin ikään As Oy:n myöhempien vastausten viipyminen ei yksinään tarkoita, että As Oy:n passiivisuutta voitaisiin pitää nimenomaisena kiistämisenä. Näin ollen lautakunta katsoo, että käsillä olevassa tapauksessa on syntynyt vakuutusehtojen mukainen riita 14.9.2024, kun As Oy on asiamiehensä välityksellä vastannut A:n haastehakemukseen.
Lopputulos
Edellä todetuin perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä vakuutusehtojen mukaisena.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Hanén
Jäsenet:
Haapasaari
Kankkunen
Karimäki
Malmberg