Haku

FINE-72467-X0R9Q9

Tulosta

Asianumero: FINE-72467-X0R9Q9 (2025)

Vakuutuslaji: Kotivakuutus

Ratkaisu annettu: 07.02.2025

Lakipykälät: 69

Lipastoa siirrettäessä tapahtunut esineiden rikkoutuminen. Oliko kyseessä äkillinen ja ennalta-arvaamaton vahinkotapahtuma?

Tapahtumatiedot

A kertoi vakuutusyhtiölle tekemässään vahinkoilmoituksessa, että hän oli ollut 1.11.2024 siirtämässä lipastoa yläkerrasta alakertaan, kun lipaston kahdesta liukuvasta lasilevystä koostuva lasiovi oli irronnut portaissa. Tämän seurauksena lipastossa sisällä olleet 16 juomalasia olivat pudonneet ja rikkoutuneet.

Vakuutusyhtiö pyysi 21.11.2024 A:lta lisää selvitystä vahinkotapahtuman yksityiskohdista kuten siitä, miksei laseja ollut otettu pois lipastosta ennen sen siirtämistä ja mistä lipaston lasioven irtoaminen oli johtunut. Lisäksi yhtiö pyysi lasien ja lipaston ostotositteita ja kuvia sekä lipastosta että rikkoutuneesta irtaimistosta.

A kertoi 25.11.2024 lisäselvityksessään, että hän ei ollut arvannut ennen lipaston siirtämistä, että liukuva ovi lähtisi pois sijoiltaan kantamisen aikana. Hän kertoi siirtäneensä lipastoa yksin. Lipastosta ei ole tositteita, sillä se on saatu lahjana. A:n mukaan osa laseista oli ostettu Tori.fi -palvelusta. Hän liitti selvitykseensä kaupankäyntiin liittyviä viestejä sekä kuvia portaikosta, lipastosta ja osasta laseja ehjänä vuodelta 2022.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa kielteisen korvauspäätöksen 5.12.2024. Yhtiö totesi, että äkillisyyttä ja ennalta-arvaamattomuutta tarkastellaan objektiivisesti, yleisen elämänkokemuksen ja tapahtumainkulun poikkeuksellisuuden perusteella ja arvioinnissa otetaan myös huomioon korvauksenhakijan toimintatapa sekä mahdollisuus välttää vahinko normaalilla huolellisuudella ja ennakoinnilla. Yhtiön mukaan lipaston yksin siirtämiseen kerroksesta toiseen liittyy etukäteen miellettävä riski siitä, että sisällä olevat esineet voivat rikkoutua siirtämisen yhteydessä. Lasiesineiden rikkoutumisriski on kyseisessä tilanteessa ollut niin suuri, ettei lipaston siirtämisen yhteydessä syntynyttä vahinkoa voida pitää ennalta-arvaamattomana. Yhtiö kiinnitti myös huomiota siihen, ettei A ollut toimittanut riittävän luotettavaa ja uskottavaa selvitystä vahinkotapahtumasta ja vahingon määrästä.

A valitti yhtiön sisäiseen muutoksenhakuelimeen kielteisestä päätöksestä.

Vakuutusyhtiö käsitteli asian uudelleen sisäisessä muutoksenhakuelimessään. Vastauksessaan yhtiö toisti olennaisilta osiltaan ensimmäisessä korvauspäätöksessään mainitsemansa perustelut, eikä muuttanut korvauspäätöstään.

Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta

A on tyytymätön vakuutusyhtiön kielteiseen päätökseen ja vaatii vahingon korvaamista täysimääräisesti. Valituksessaan A vaatii korvausta myös asian hoitamiseen käyttämästään ajasta.

Vakuutusyhtiö viittaa vastineessaan antamiinsa korvauspäätöksiin. Vakuutustapahtumasta saadun selvityksen perusteella vakuutusyhtiö katsoo, että lasiesineiden rikkoutumisriski on ollut niin suuri, ettei vahinkoa voida pitää ennalta-arvaamattomana. Ennalta arvaamattomuutta arvioidaan objektiivisesti yleisen elämänkokemuksen sekä tapahtumankulun poikkeuksellisuuden perusteella.

A kertoo vakuutusyhtiön vastineen johdosta antamassaan lisäkirjelmässä, että hän oli tarkistanut ennen lipaston siirtämistä, että ovet ovat kiinni ja suojaavat laseja mahdolliselta putoamiselta. Hän ei ollut osannut arvioida, että lipaston kantamisen aikana ovi siirtyisi pois paikaltaan.

Yhtiö toteaa lisäkirjelmässään, että lipaston ovien sulkeminen ei poista vahingon ennalta-arvattavuutta. Yhtiön mukaan irtonaisten suojaamattomien lasien rikkoutuminen olisi voinut siirron aikana tapahtua, vaikka lasit olisivatkin pysyneet lipaston sisällä ottaen huomioon, että ovissa ei ollut mitään lukitusmekanismia.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Sovellettavien vakuutusehtojen (voimassa 20.4.2024 alkaen) kohdan 3.1 (äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman turva) mukaan vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on äkillinen ja ennalta arvaamaton tapahtuma.
[...]

Ratkaisusuositus

Osapuolten erimielisyys koskee sitä, onko juomalasien rikkoutuminen aiheutunut vakuutuksesta korvattavan vahingon seurauksena.

Vakuutusehtojen mukaan äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman turvan perusteella korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on äkillinen ja ennalta arvaamaton tapahtuma.

Yleisten vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan näyttötaakka siitä, että vakuutuksesta korvattava vahinko on sattunut, on korvauksen hakijalla. Tämä tarkoittaa sitä, että A:n tulee kotivakuutuksesta korvausta saadakseen osoittaa, että juomalasien rikkoutumisen syynä on ollut vakuutusehdoissa tarkoitettu äkillinen ja ennalta-arvaamaton tapahtuma.

FINEllä on ollut käytössään A:n selvitys tapahtumista sekä valokuvia lipastosta, portaikosta ja ehjistä juomalaseista. Kuvista on nähtävissä, että lipaston lasiovet avataan lipaston uria pitkin siirtämällä. Lasiovissa ei ole erityistä sulkemismekanismia, vaan ne liukuvat vapaasti sivusuunnassa ovia avattaessa ja suljettaessa. Lipaston sisäosassa ei kuvien perusteella ole rakenteita, jotka estäisivät lipastoon laitettavien esineiden liikkumista sivuttaissuunnassa lipaston sisällä.

FINEn Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että vahingon syynä olleen tapahtuman ennalta-arvaamattomuutta tulee arvioida objektiivisesti. Tämä tarkoittaa arviota siitä, kuinka yleisinä ja todennäköisinä tietyn tyyppisiä tapahtumia voidaan yleisen elämänkokemuksen perusteella pitää. Tulkinta tehdään vakuutetun näkökulmasta ja siinä otetaan huomioon myös vakuutetun mahdollisuus välttää vahinko ja hänen menettelynsä vahinkoon johtaneessa tapahtumassa. Tämä arviointitapa ilmenee esimerkiksi Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksesta asiassa FINE-053084.

Tässä tapauksessa lipaston lasiovi on liukunut pois paikoiltaan, kun A on kantanut lipastoa portaikossa, minkä seurauksena lipastossa olleet juomalasit ovat pudonneet lipastosta ja rikkoutuneet. FINEn näkemyksen mukaan sitä, että lipastoa yksin portaissa kannettaessa lipasto voi kallistua ja tämän seurauksena kiinnittämätön lasiovi irrota, ei voida pitää ennalta arvaamattomana tapahtumana. On myös yleisesti tiedossa, että jos siirrettävän lipaston sisällä on herkästi särkyviä lasiesineitä, ne voivat helposti liikkua ja rikkoutua lipastoa siirrettäessä silloinkin, kun lipaston lasiovet ovat paikoillaan. Näistä syistä FINE katsoo, että juomalasien rikkoutuminen ei tässä ole tapauksessa aiheutunut äkillisestä ja ennalta-arvaamattomasta tapahtumasta. Tämän vuoksi vakuutusyhtiön kielteistä korvauspäätöstä on pidettävä vakuutusehtojen mukaisena.

Lopputulos

FINE ei suosita asiassa muutosta.

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Johtava lakimies Siirala                                          
Esittelijä Muurasniemi

Tulosta