Haku

FINE-71679-M2D2V2

Tulosta

Asianumero: FINE-71679-M2D2V2 (2025)

Vakuutuslaji: Kotivakuutus

Ratkaisu annettu: 22.12.2025

Vuotovahinko. Viemäriputken tukkeutuminen. Viemäriputken kannakoinnin puutteellisuus. Asennusvirhe.

Tapahtumatiedot

Asiakkaan 16.9.2024 tekemän vahinkoilmoituksen mukaan keittiön viemäri oli tukkeutunut, minkä seurauksena vettä oli valunut keittiön lattialle, keittiökaapiston kautta välipohjaan ja alakerran rakenteisiin. Asunnossa suoritettiin vahinkokartoitus 18.9.2024 A Oy:n toimesta. Vahinkokartoitusraportin mukaan keittiön allasviemärilinja oli ensin tukkeutunut, minkä jälkeen keittiön allasviemärin liitosyhde oli vuotanut vettä keittiön lattialle ja välipohjarakenteisiin. Raportin mukaan liitosyhde oli ollut hieman löysä, joten viemärin vastapaine oli nostanut yhdettä, minkä seurauksena vesi oli päässyt vuotamaan lattialle. LVI-liike B Oy teki erillisen tarkastuksen kohteessa 24.9.2024 ja antoi uuden lausunnon vuodon syystä. Lausunnon mukaan keittiön viemärin liitos oli irronnut viemärin tukkeuduttua, eikä viemäriä oltu kannakoitu. Putkisto oli asennettu vuonna 2005. Asiakas haki korvausta vuotovahingon aiheuttamista kuluista kotivakuutuksestaan.

Vakuutusyhtiö teki asiassa kielteisen korvauspäätöksen 2.10.2024. Vakuutusyhtiön mukaan putkiston asentamisaikaan voimassaolleiden rakentamismääräysten ja -ohjeiden mukaan jätevesilaitteisto on tehtävä sellaisista materiaaleista ja sellaisin liitoksin, että sen riittävä kestävyys varmistuu. Lisäksi viemärin asennuksessa on huomioitava mekaaniset ja muut voimat, joille putket tai niiden osat saattavat altistua. Koska viemäriputkea ei ollut kannakoitu, katsoi vakuutusyhtiö vahingon olleen seurausta asennusvirheestä, eikä siten vakuutuksesta korvattava.

Asiakas haki muutosta saamaansa korvauspäätökseen. Muutoksenhaussaan asiakas totesi, että putket oli asennettu valtuutetun asiatuntijaliikkeen toimesta vuonna 2005. Muutoksenhaun yhteydessä asiakas toimitti asennustyön tehneeltä putkiliikkeeltä lausunnon, jossa putkiliike totesi, että asennustyössä oli noudatettu asennusajankohtana voimassa olleita rakentamismääräyksiä (D1, 1987), eikä niissä mainita vesilukon kannakoinnista mitään. Lausunnon mukaan nykyisten määräysten mukaan vesilukko on kannakoitava, mutta vuonna 2005 määräykset eivät sitä vaatineet. Lausunnossa todettiin lisäksi, että putket ovat toimineet moitteetta 19 vuotta, mikä viittaa siihen, ettei asennuksessa ole tehty suurempia virheitä. Vakuutusyhtiön sisäisen muutoksenhakumenettelyn ratkaisussa 23.10.2024 vedottiin rakentamismääräyskokoelman osaan D1 (1987), jonka kohdassa 3.4.2 todetaan, että viemäri on kiinnitettävä rakenteisiin siten, ettei siihen pääse syntymään haitallista painaumaa ja siten, ettei lämpölaajeneminen aiheuta haittaa. Milloin jäteveden virtauksista syntyvien voimien vuoksi on tarpeellista, on viemäri ankkuroitava. Viemärin tukemista koskevassa kohdassa todetaan lisäksi, että viemärin asennuksessa on otettava huomioon ne mekaaniset ja muut voimat, joille putket tai niiden osat saattavat joutua alttiiksi. Vakuutusyhtiö katsoi vahingon olleen seurausta viemärin kannakoimattomuudesta ja siten rakentamismääräysten vastaisesta rakentamisesta, eikä yhtiö näin ollen muuttanut aiempaa päätöstään.

Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta

Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyytää valituksessaan FINEn ratkaisusuositusta asiassa. Asiakkaan mukaan viemärin asennus on tehty rakentamisaikaan voimassa olleiden rakentamismääräysten mukaisesti, joten asiassa ei voida vedota asennusvirheeseen. Allasviemärin tukkeuduttua paine aiheutti vahingon, joten vahinko on asiakkaan näkemyksen mukaan ollut äkillinen ja ennalta arvaamaton.

Asiakas toteaa lisäkirjelmissään, että keittiön kaapiston hyllytaso oli uurrettu siten, että putki pysyi paikallaan. Lisäkirjelmän yhteydessä asiakas on toimittanut LVI-yritys C Oy:n lausunnon, jossa todetaan, että viemärin kytkennät on suoritettu vuonna 2005, jolloin kytkentäviemäreitä ei vaadittu kiinnitettäviksi. Lisäksi asiakas toteaa asiassa jäävän epäselväksi, olisiko kannakointi estänyt vahingon syntymisen. Vahinko olisi voinut tapahtua kannakoinnista huolimatta, sillä tukoksen viemäriin aiheuttama paine oli poikkeuksellisen kova. Asiakas vaatii vakuutusyhtiötä palauttamaan vakuutusmaksut takautuvasti, mikäli päätös ei muutu.

Vakuutusyhtiö toistaa kielteisen kantansa vastineessaan ja toteaa asiassa olevan riidatonta, ettei keittiöviemäriä ollut kannakoitu ja että putkessa oli ollut tukos. Yhtiö vetoaa Suomen rakentamismääräyskokoelman osaan D1 (1987), johon vaatimus viemärin kannakoinnista on perustunut. Vakuutusyhtiö katsoo, että vahinko on seurausta asennusvirheestä sekä rakentamismääräysten ja -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta, eikä vahinko näin ollen ole vakuutuksesta korvattava.

Lisävastineessaan vakuutusyhtiö toteaa, ettei keittiökaapiston hyllyyn uurrettua reikää voida pitää viemärin kannakointia vastaavana toimenpiteenä. Vakuutusmaksujen palauttamista koskevan vaatimuksen osalta yhtiö toteaa, ettei tätä vaatimusta ole asiassa aiemmin annetuissa korvauspäätöksissä käsitelty. Mikäli asiakas haluaa vakuutusmaksujen palauttamista koskevan asian vakuutusyhtiön käsiteltäväksi, tulee hänen toimittaa vakuutusyhtiöön yksilöity vaatimus, johon vakuutusyhtiö antaa erillisen korvauspäätöksen. Vakuutusyhtiö katsoo valituksen olevan tältä osin ennenaikainen.

Sopimusehdot ja rakentamismääräykset

Kotivakuutusehtojen, voimassa 1.1.2024 alkaen, ehtokohdan 5.1 (Korvattavat vakuutustapahtumat) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetun omaisuuden suoranainen esinevahinko, joka on aiheutunut jäljempänä selostetusta tapahtumasta, jos tämä tapahtuma on ollut äkillinen ja ennalta arvaamaton ja jos turva, jonka perusteella vahinko on korvattavissa, on ollut voimassa vakuutustapahtuman sattuessa.

Ennalta arvaamattomuutta arvioidaan objektiivisesti ja vahingon syyn, ei seurauksen perusteella.
[…]

Ehtokohdan 5.1.4 (Putkistovuototurva) mukaan putkistovuototurvasta korvataan vuotovahinko, jonka on aiheuttanut neste, kun se on virrannut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti suoraan rakennuksen omasta tai sen käyttöä palvelevasta kiinteästä putkistosta tai siihen kytketystä käyttölaitteesta.

Putkistoa tai käyttölaitetta, josta vuoto on alkanut, ei korvata tästä turvasta.

Ehtokohdan 6 (Korvauspiirin ulkopuolelle jäävät vahingot) mukaan vakuutuksesta ei korvata
6.17 suunnittelu-, perustus-, asennus-, työ- tai rakennustyövirhettä eikä tällaisesta virheestä aiheutunutta vahinkoa. Vakuutuksesta ei korvata myöskään rakentamismääräysten tai -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta aiheutuneita vahinkoja

Suomen rakentamismääräyskokoelma D1, Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot, Määräykset ja ohjeet, 1987
3 Jätevesilaitteisto
3.4.2 Sijoittaminen
Määräykset
[…]
Viemäri on kiinnitettävä rakenteisiin siten, ettei siihen pääse syntymään haitallista painaumaa ja siten, ettei lämpölaajeneminen aiheuta haittaa. Milloin jäteveden virtauksesta syntyvien voimien vuoksi on tarpeellista, on viemäri ankkuroitava. […]

Viemärin tukeminen
Ohjeet
Viemärin asennuksessa on otettava huomioon ne mekaaniset ja muut voimat, joille putket tai niiden osat saattavat joutua alttiiksi. Edellä mainittu koskee sekä viemärin sijoitusta että tuki-, ohjaus- ja kiintopisteiden etäisyyksien valintaa.

Ratkaisusuositus

Asiassa on riidatonta, ettei asiakkaan keittiössä sijainnutta viemäriputkea ollut kannakoitu ja että viemäriputkessa oli ollut tukos, jonka seurauksena allasviemärin liitosyhde oli vuotanut. Selvitystä tukoksen aiheuttajasta ei ole toimitettu. Osapuolten välinen erimielisyys koskee sitä, ovatko putkiston asentamisajankohtana voimassa olleet rakentamismääräykset edellyttäneet viemärin kannakointia ja onko viemärin kannakoimattomuus vakuutusehdoissa korvauspiirin ulkopuolelle rajattu asennusvirhe.

Voimassa olevan oikeuden mukaan korvauksen hakijalla on näyttövelvollisuus vakuutusehtojen mukaan korvattavan vahinkotapahtuman sattumisesta. Mikäli vakuutusyhtiö vetoaa korvausvastuutaan rajoittaakseen johonkin vakuutusehtojen rajoitusehdoissa mainittuun seikkaan, on vakuutusyhtiön osoitettava rajoitusehdossa mainitun seikan olemassaolo.

Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on katsottu, että viemärivuodot ovat lähtökohtaisesti kotivakuutuksesta korvattavia äkillisiä ja ennalta arvaamattomia vakuutustapahtumia, ellei vuodon syyksi ole voitu osoittaa rajoitusehdon mukaista olosuhdetta. Nyt käsillä olevaan tapaukseen sovellettavien vakuutuksen rajoitusehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata suunnittelu-, perustus-, asennus-, työ- tai rakennustyövirhettä eikä tällaisesta virheestä aiheutunutta vahinkoa. Vakuutuksesta ei korvata myöskään rakentamismääräysten tai -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta aiheutuneita vahinkoja.

FINEn käyttöön toimitetun selvityksen mukaan putkisto oli asennettu vuonna 2005, jolloin voimassa olleiden rakentamismääräysten ja -ohjeiden (Suomen rakentamismääräyskokoelma D1, 1987, kohta 3.4.2) mukaan rakennukseen asennettava viemäri on kiinnitettävä rakenteisiin siten, ettei siihen pääse syntymään haitallista painaumaa ja siten, ettei lämpölaajeneminen aiheuta haittaa. Milloin jäteveden virtauksesta syntyvien voimien vuoksi on tarpeellista, on viemäri ankkuroitava. Lisäksi viemärin asennuksessa on otettava huomioon ne mekaaniset ja muut voimat, joille putket tai niiden osat saattavat joutua alttiiksi. Edellä mainittu koskee sekä viemärin sijoitusta että tuki-, ohjaus- ja kiintopisteiden etäisyyksien valintaa.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan liitosyhteen vuotaminen johtui viemäriputken tukkeutumisen aiheuttamasta poikkeavasta paineesta, jonka seurauksena viemäriputki pääsi liikkumaan ja liitosyhde siten vuotamaan. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä (esimerkiksi VKL 204/16 ja FINE-037896) viemäriputken puutteellisesta tuennasta johtuvia vahinkoja ei ole pidetty vakuutusehtojen mukaisina objektiivisesti arvioiden ennalta arvaamattomina tapahtumina, vaan niiden on katsottu johtuneen virheellisestä rakentamisesta.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa FINE katsoo, että asennusaikana voimassa olleiden määräysten ja ohjeiden mukaan viemäriputki olisi tullut kannakoida rakenteisiin. Koska näin ei ollut menetelty, FINE katsoo vahingon olevan seurausta vakuutusehtojen rajoitusehdossa mainituista asennusvirheestä sekä rakentamismääräysten ja -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta. FINE myös toteaa, ettei keittiökaapiston hyllyyn uurrettua reikää voida pitää viemärin kannakointia vastaavana toimenpiteenä putken päästyä liitoksen irtoamisen aiheuttaneella tavalla liikkumaan. Näillä perusteilla FINE katsoo vakuutusyhtiön korvauspäätöksen olevan vakuutusehtojen mukainen.

Asiakkaan vakuutusmaksujen palauttamista koskevan vaatimuksen osalta FINE toteaa, että toimitettujen selvitysten perusteella asiaa ei ole vielä käsitelty vakuutusyhtiössä. Näin ollen vaatimus tulee ensisijaisesti saattaa vakuutusyhtiön käsiteltäväksi.

Lopputulos

FINE ei suosita muutosta asiassa.

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Korpelainen                                     
Esittelijä Talvitie

Tulosta