Tapahtumatiedot
Vahinkoilmoituksen mukaan A oli ollut 2.4.2024 hiihtämässä Saariselällä, kun hänen toinen suksensa tökkäsi vauhdissa ja A kaatui, jolloin hänen vasen jalkansa luisui spagaattiin. Vasempaan takareiteen tuli voimakas kipu ja A hakeutui hoitoon samana päivänä. Lääkäri epäili lihasrepeämää ja hoitokertomuksen mukaan A oli estynyt matkustamaan linja-autolla. Sairaslomaa kirjoitettiin viikko ja A ohjattiin jatkotutkimuksiin kotipaikkakunnalla, mikäli vaiva pitkittyy. A päätti keskeyttää matkan ja palasi kotiin lentäen 5.4.2024. A haki korvausta paluumatkan lentolipusta matkavakuutuksestaan.
Vakuutusyhtiö epäsi korvauksen matkan keskeytymisen osalta. Vakuutusyhtiön mukaan A:n korvattava vamma on takareiden lihasrevähdys, joka yleisen lääketieteellisen tietämyksen ja kokemuksen mukaan paranee muutamassa viikossa. Vakuutusyhtiö katsoi, että lihasrevähdys ei ole laadultaan vakava matkatapaturma, ja A on saanut siihen tarvittavaa hoitoa matkakohteessa, joten matkan keskeytymiselle ei ole ollut lääketieteellistä pakottavaa syytä. Näin ollen keskeytymisestä aiheutuneet kulut eivät ole vakuutuksesta korvattavia.
Vakuutusyhtiö ei muuttanut päätöstään A:n oikaisupyynnön johdosta.
Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta
A on tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen ja pyytää ratkaisusuositusta asiassa. A vaatii vakuutusyhtiötä korvaamaan paluulentolipun hinnan eli 200 euroa. A kertoo kaatuneensa pahasti ja saaneensa vakavan repeämän reiteen. A viittaa häntä hoitaneen lääkärin kirjaukseen, jonka mukaan A ei saanut matkustaa takaisin kotiin bussilla.
Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan aiemman kantansa ja viittaa perusteluiden osalta korvauspäätöksiin ja sisäisen muutoksenhaun antamaan ratkaisuun.
Sopimusehdot
Sovellettavien matkustajavakuutusehtojen (voimassa 1.1.2024 alkaen) kohdan 4 (Korvattavat vahinkotapahtumat) alakohdan 4.4 (Matkan peruuntuminen tai keskeytyminen) mukaan matkan keskeytymisellä tarkoitetaan sitä, että alkanut matka muuttuu pakottavasti
- vakuutetun vakavan matkasairauden tai matkatapaturman vuoksi
[…]
Keskeytymisen syyn pitää ilmetä matkan alkamisen jälkeen.
Matkan keskeytyminen korvataan, jos jokin edellä mainittu syy on pakottavasti aiheuttanut matkan keskeytymisen. Pakottavuus arvioidaan tapaturman ja sairauden osalta lääketieteellisin perustein.
[…]
Ratkaisusuositus
Asiassa on kysymys siitä, onko asiakkaan matkatapaturma vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla pakottavasti aiheuttanut matkan keskeytymisen.
Matkavakuutuksesta maksetaan korvausta tapaturmien aiheuttamista vammoista vakuutukseen sovellettavien sopimusehtojen mukaisessa laajuudessa. Vakuutusehtojen mukaan matkan keskeytymisellä tarkoitetaan sitä, alkanut matka muuttuu pakottavasti vakuutetun vakavan matkasairauden tai matkatapaturman vuoksi. Vakuutusehtojen mukaan ennenaikaisen paluun osalta edellytys kulujen korvaamiselle on, että matkatapaturma on niin vakava, että potilaan hoito lääketieteellisin perustein arvioituna pakottavasti vaatii paluun. Ehtojen mukaan pakottavuus arvioidaan ainoastaan lääketieteellisin perustein.
A:lle sattui tapaturma hänen ollessaan hiihtämässä 2.4.2024 Saariselällä. A kaatui ja loukkasi takareitensä. 2.4.2024 päivätyn hoitokertomuksen mukaan A käveli ontuen. Vasemmassa takareidessä oli turvotusta ja polvitaipeen yläpuolella kosketusarkuutta. Hamstringjänteen kiinnityskohta ei aristanut. Takareiden lihasvoima tuntui toimivan. Lääkäri epäili lihasrepeämää. Hoidoksi määräytyi konservatiivinen hoito ja sairauslomaa kirjoitettiin viikko. Lisähuomiona mainittiin, että potilas on estynyt matkustamaan kotiin bussilla. Vaivan pitkittyessä ehdotettiin jatkotutkimuksia kotipaikkakunnalla.
A palasi kotiin lentäen ja hakeutui hoitoon 6.4.2024. Magneettitutkimuksessa 7.4.2024 todettiin laajahkoa verenpurkamaa lihasten ympärillä ja vammoja lihasjänteen ja lihasten alueella. Hoidoksi määräytyi konservatiivinen hoito ja liikkuminen sekä kuormitus kivun mukaan.
FINE toteaa, että on ymmärrettävää, että A on keskeyttänyt matkan. Selvityksen perusteella matkatapaturma ei kuitenkaan ole ollut laadultaan sellainen, että A:n hoito olisi lääketieteellisin perustein vaatinut paluuta kotipaikkakunnalle, vaan hoito olisi ollut järjestettävissä myös paikan päällä. Näin ollen kyseessä ei ole ollut vakuutusehtojen mukaan korvattava matkan keskeytyminen, eikä ennenaikaisen paluun kustannukset siten ole vakuutuksesta korvattavia.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta asiassa.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Taivalantti