Haku

FINE-69092-Q7R8R

Tulosta

Asianumero: FINE-69092-Q7R8R (2024)

Vakuutuslaji: Autovakuutus

Ratkaisu annettu: 19.12.2024

Kolarointivakuutus. Ajoneuvon osuminen monttuun. Takaylivarren pultin katkeaminen. Materiaalin väsyminen. Auton oman osan aiheuttama vahinko.

Tapahtumatiedot

Vahinkoilmoituksen mukaan asiakkaan ajoneuvolla oli 26.6.2024 ajettu 50 kilometrin tuntinopeudella asfalttitiellä, kun oikea takapyörä osui ajotiessä olleeseen pieneen monttuun ja tämän seurauksena oikea takapyörä siirtyi pois paikoiltaan aiheuttaen vaurioita muun muassa sisälokasuojaan. Asiakas haki korvausta kaskovakuutuksestaan.

Vakuutusyhtiö teki 19.7.2024 asiassa kielteisen korvauspäätöksen katsoen, ettei ajoneuvon vaurioiden ole osoitettu aiheutuneen ulkoisesta iskusta, törmäyksestä tai muusta näiden kaltaisesta syystä. Yhtiö vetosi SVT Oyn vahinkotarkastajan 8.7.2024 antamaan lausuntoon, jonka mukaan auton takaylätukivarren pultti on katkennut. Lausunnon mukaan tukivarren kiinnityspinnasta voi havaita, että tukivarren kiinnitys ei ole ollut riittävä kiinnityspultin puutteellisen kiristyksen tai venymisen seurauksena. Tarkastuksessa havaittiin osien liikkumisesta aiheutuneita hiertymiä. Lausunnon mukaan putki oli katkennut vaihtojännityksen aiheuttamasta materiaalin väsymisestä ja murtopinnasta voidaan nähdä murtuman eteneminen. Pultin katkeamisen takia renkaan yläosa on hangannut sisälokasuojaan ja jäähdytysputkistoon. Näiden tietojen perusteella vakuutusyhtiö katsoi, että tukivarren pultti on katkennut materiaalin väsymisen seurauksena. Jäähdytysputkiston ja sisälokasuojan vauriot ovat ajoneuvon oman osan aiheuttamia vaurioita. Vahinkotarkastuksessa vauriokohdissa ei havaittu jälkiä ulkoapäin tulleesta osumasta. Kuvatun vahinkotapahtuman voiman ei tulisi vaurioittaa normaalissa käyttökunnossa olevia osia. Tukivarren kiinnitysosat ovat kulutusosia. Yhtiön näkemyksen mukaan osat ovat olleet puutteellisesti kiinnitettyjä ja niiden vaurioituminen ei ole ehtojen tarkoittamalla tavalla suoranainen, välittömästi vahingosta aiheutunut esinevahinko.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja vaatii yhtiötä korvaamaan auton korjauskulut, noin 4 000 euroa, autovakuutuksen perusteella. Valituksessaan asiakas kertoo, että hän on ostanut auton helmikuussa 2024 ja sillä on ajettu noin 51 000 kilometriä. Autolla on ajanut kolme eri henkilöä, eikä kukaan ole kuullut tai tuntenut ajettaessa mitään vaurioita. Jos jotain olisi huomattu, olisi asiaan tietysti puututtu. Autoon kesärenkaat 8.5.2024 vaihtaneen rengasliikkeen lausunnon mukaan renkaiden vaihdon yhteydessä autossa ja sen alustassa ei huomattu mitään normaalista poikkeavaa, mikä olisi herättänyt huolta ajoneuvon liikennekelpoisuudesta. Auto on myös katsastettu elokuussa 2023, eikä siitä löytynyt katsastuksessa mitään vikaa. Asiakkaan toimittamien katsastusasiakirjojen mukaan kyseessä on vuonna 2020 käyttöön otettu tuontiauto Saksasta, jolle on tehty 7.8.2023 rekisteröintikatsastus hyväksytysti. Asiakas kertoo, että auto osui monttuun, minkä seurauksena rengas vääntyi. Asiakas katsoo, että on siis olemassa selvä isku ja seuraus, jolloin vahinko tulisi korvata kaskovakuutuksesta. Lisäksi asiakas toteaa, ettei pyörän osumisesta monttuun jää iskujälkeä.

FINElle antamassaan vastineessa vakuutusyhtiö toistaa kielteisen kantansa ja toteaa, että asian ratkaisemisen kannalta olennaista on arvioida, millaista selvitystä vaurioiden syntymekanismista on käytettävissä. Yhtiö katsoo, että pyörän irtoaminen paikoiltaan kuoppaan ajettaessa on lähtökohtaisesti poikkeuksellinen tapahtuma, mikä jo itsessään antaa aiheen arvioida vahingon syyn olevan muualla kuin itse kuoppaan ajamisessa. Paras näyttö vaurioiden syntynopeudesta ja syystä on saatavissa vahinkotarkastuksessa havaituista materiaalimuutoksista. SVT Oy:n laatiman lausunnon valokuvista on vakuutusyhtiön mukaan kiistattomasti havaittavissa, että ylätukivarren pultin katkeaminen on seurausta pidempiaikaisesta ja hitaasti kehittyneestä materiaalin väsymisestä. Pultin murtopinnassa (SVT Oy lausunto, sivu 2, ylempi kuva) on todettavissa metallin väsymismurtumille tyypilliset muutokset, jotka ilmenevät aaltomaisena niin sanottuina juovakuviona. Vastaavasti hitaasti kehittyneestä vahinkotapahtumasta kertovat tukivarren kiinnityspinnan hiertymäjäljet, jotka ovat syntyneet tukivarren kiinnityspultin väsymisen tai venymisen seurauksena (SVT Oy lausunto, sivu 1, alempi kuva).

Vakiintuneessa korvaus- ja lautakuntakäytännössä on katsottu, että ajoneuvon tulee kestää normaalia tiellä käyttämistä. Vakuutettuun ajoneuvoon ei ole tukivarren pultin katkeamisen ja renkaan irtoamisesta seuranneiden vahinkojen lisäksi syntynyt muita vaurioita. Tästä voidaan vakuutusyhtiön mukaan päätellä, että kuoppaan ajamisesta ei ole syntynyt sellaista törmäysenergiaa, jota kunnossa oleva tukivarren kiinnitys ei olisi kestänyt. Yhtiön käsityksen mukaan asiassa on sinänsä riidatonta, että tukivarren kiinnityksen petettyä muut vauriot ovat syntyneet irronneen renkaan vaurioitettua ajoneuvoa. Vakiintuneessa lautakuntakäytännössä tällaisia vahinkoja on pidetty muusta syystä kuin kolarointivakuutuksessa tarkoitetusta törmäyksestä, putoamisesta tai muusta ajoneuvoa ulkoapäin ja äkillisesti vaurioittaneesta syystä aiheutuneita. Lisäksi tällaisia vahinkoja on ilman ulkoista tekijää pidetty oma osa -rajoitusehdon mukaisina tapahtumina.

Lisäksi yhtiö katsoo, että ajoneuvosta aiemmin tehdyt pintapuoliset havainnot (kaksi kuukautta ennen vahinkoa suoritettu renkaanvaihto ja vuotta aiemmin tehty katsastus) eivät osoita tukivarren kiinnityspultin olleen kunnossa ennen vahinkohetkeä. Kyseisessä kohdassa olevaa väsymismurtumaa ei käytännössä voida havaita ennen sen syntymistä, ellei tarkastusta nimenomaisesti kohdisteta siihen. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Etenkin renkaiden vaihto on toimenpiteenä nopea, eikä sisällä varsinaisesti ajoneuvon teknisen kunnon arviointia. Toisaalta väsymismurtuma voi myös edetä parin kuukauden aikana siten, ettei vauriota olisi edes voitu havaita keväällä 2024. Vakuutusyhtiö katsoo, että vahingon ei ole osoitettu aiheutuneen kolarointivakuutuksen tunnusmerkistössä kuvatusta tapahtumasta. Vahingon tosiasiallinen syy on ollut hitaasti syntynyt materiaalin väsyminen ja ajoneuvon oman osan ajoneuvolle aiheuttama vaurio.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Autovakuutusehtojen, voimassa 1.6.2023 alkaen, ehtokohdan 3.1 (Kolarointivakuutus, Törmäysvakuutus) mukaan kolarointivakuutuksesta korvataan esinevahinko, joka on välittömästi aiheutunut vakuutuksen kohteelle
1. tieltä suistumisesta tai kaatumisesta
2. iskusta, törmäyksestä, putoamisesta tai muusta sen kaltaisesta vakuutuskohdetta äkillisesti ja ulkoapäin vahingoittaneesta syystä
(…)

Kolarointivakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut
(…)
3. ajoneuvon osasta, lisävarusteesta tai laitteesta ajoneuvolle itselleen
(…)
16. hitaasti kehittyvistä tapahtumista, kuten kulumisesta, kostumisesta, syöpymisestä, ruostumisesta, sienettymisestä, homehtumisesta, lahoamisesta, aineen väsymisestä tai muusta vastaavasta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kysymys siitä, onko ajoneuvon vaurioiden osoitettu aiheutuneen vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla ajoneuvoa äkillisesti ja ulkopäin vahingoittaneesta syystä.

Voimassa olevan oikeuden mukaan näyttötaakka vakuutuksesta korvattavan vahingon syntymisestä on vakuutuskorvausta hakevalla. Jos tämä on näytetty ja vakuutusyhtiö haluaa vedota vakuutuksen rajoitusehtoon, tulee yhtiön näyttää rajoitusehdon soveltuminen tapaukseen.

Sovellettavien vakuutusehtojen mukaan kolarointiturvasta korvataan vahinko, joka välittömästi aiheutuu vakuutuskohteelle tieltä suistumisesta tai kaatumisesta, iskusta, törmäyksestä, putoamisesta tai muusta sen kaltaisesta äkillisestä ja vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittavasta syystä. Rajoitusehdon mukaan kolarointiturvasta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut hitaasti kehittyvistä tapahtumista, kuten kulumisesta, aineen väsymisestä tai muusta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä. Rajoitusehdon mukaan kolarointivakuutuksesta ei myöskään korvata vahinkoa, joka on aiheutunut ajoneuvon osasta ajoneuvolle itselleen.

Asiakkaan mukaan vahinko on aiheutunut kuoppaan ajamisesta. Hän on vedonnut vaatimuksensa tueksi siihen, ettei ajoneuvossa ollut aiemmin havaittu mitään vikaa ajoneuvon käytön, renkaanvaihdon tai katsastuksen yhteydessä. Vakuutusyhtiö on puolestaan katsonut, että kyseessä on materiaalien väsymisestä aiheutunut vahinko. Väitteensä tueksi yhtiö on vedonnut SVT Oy:n vahinkotarkastajan lausuntoon, jonka mukaan vahinko on aiheutunut takaylitukivarren pultin katkeamisesta. Murtopinnan aaltomaisten juovakuvioiden ja tukivarren kiinnityspinnan hiertymäjälkien perusteella voidaan päätellä, että takaylätukivarren pultin katkeaminen on seurausta pidempiaikaisesta ja hitaasti kehittyneestä materiaalin väsymisestä.  Tukivarren kiinnityksen pettämisen jälkeen aiheutuneet muut vauriot ovat syntyneet irronneen renkaan vaurioitettua ajoneuvoa.

FINE toteaa, että tässä tapauksessa monttuun ajamisen ja renkaan paikaltaan tipahtamisen välillä on ajallinen yhteys. Ottaen kuitenkin huomioon, että vahinkoilmoituksen mukaan kyseessä on ollut pieni monttu sekä se yleisesti tunnettu seikka, ettei auton takarenkaan tukivarren kiinnityksen tulisi lähtökohtaisesti rikkoutua pieneen monttuun ajamisesta, FINE katsoo, että pelkkää monttuun ajamista on tässä tapauksessa pidettävä epätodennäköisenä syynä takaylätukivarren kiinnityspultin katkeamiselle. Edellä todettua näkemystä puoltaa myös se, että vahinkotarkastuksessa puheena olevan renkaan tukivarressa ei ole havaittu takaylävarren pultin katkeamisen ja tukivarren kiinnityspinnan hiertymän lisäksi muita vaurioita. FINE katsoo, että vahinkotarkastuslausunnon ja lausuntoon sisältyvien valokuvien perusteella asiassa on tullut näytetyksi, että takaylätukivarren pultin katkeamisen syynä on ollut hitaasti edennyt materiaalin väsyminen. Näin ollen pultin katkeamisen ei voida katsoa aiheutuneen vakuutusehdoissa tarkoitetusta iskusta tai muusta ajoneuvoa äkillisesti ja ulkoapäin vaurioittaneesta syystä. Pultin katkeamisesta seuranneen pyörän ”tipahtamisen” vuoksi renkaan yläosa on hangannut jäähdytysputkistoon ja sisälokasuojaan. FINE katsoo, että tältä osin kyse on rajoitusehdon tarkoitetulla tavalla ajoneuvon oman osan aiheuttamista vaurioista.

Edellä mainituin perustein FINE katsoo, että ajoneuvon vaurioissa on ollut kyse toisaalta rajoitusehdon tarkoittamasta aineen väsymisestä aiheutuneesta vahingosta, ja toisaalta ajoneuvon osasta ajoneuvolle itselleen aiheutuneesta vahingosta. Näin ollen FINE pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena.

Lopputulos

FINE ei suosita muutosta asiassa.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Johtava lakimies Siirala
Esittelijä Toukonen

Tulosta