Tapahtumatiedot
Poliisin tutkintailmoituksen mukaan A:n 11.4.2023 taajamassa kuljettama henkilöauto oli siirtynyt vastaantulevalle liikenteelle tarkoitetulle ajoradan puoliskolle ja törmännyt erään risteyksen kohdalla vastakkaisesta ajosuunnasta tulleeseen henkilöautoon, ja tämän jälkeen henkilöauton takana tulleeseen kuorma-autoon. A:n kuljettama henkilöauto vaurioitui törmäyksissä niin pahoin, että sen korjaaminen ei ollut enää kannattavaa.
Vakuutusyhtiön korvauspäätösten 8.9. ja 30.9.2023 mukaan A oli netissä 11.4.2023 tekemässään vahinkoilmoituksessa kertonut ajaneensa H:n puistotietä kohti kaupunkia, kun edellä oleva auto hidasti nopeutta yllättäen. A koetti väistää vastaantulevien kaistalle, mutta osui liikenteenjakajaan ja kahteen vastaantulevaan ajoneuvoon. Puhelinkeskustelussa 12.4.2023 A tarkensi vahinkokuvausta kertoen, että hän osui ensin vastaantulevaan ajoneuvoon ja tämän ajoneuvon takaa tuli vielä kuorma-auto, joka törmäsi A:n ajoneuvoa päin ensimmäisen törmäyksen takia. A kertoi ajaneensa vahinkohetkellä 55 km/h nopeudella. A:lle ilmoitettiin vakuutusyhtiöstä puhelimitse 14.7.2023, että vahinkoa ei korvata kaskovakuutuksesta.
A oli ollut 21.7.2023 yhteydessä vakuutusyhtiöön ja kertonut, että poliisi oli päättänyt esitutkinnan terveydellisten syiden vuoksi. A toimitti vakuutusyhtiölle 18.4.2023 ja 23.5.2023 päivätyt potilaskertomukset, joiden mukaan A oli hakeutunut 18.4.2023 päivystykseen, kun kahvipöydässä oli samana päivänä tapahtunut lyhyt poissaolokohtaus. A oli kertonut lääkärille alkaneensa jälkikäteen miettiä, olisiko viikkoa aiemmin sattuneeseen onnettomuuteen mahdollisesti voinut liittyä jonkinlainen poissaolevuus. Vakuutusyhtiö viittasi sairauskertomustietoihin, joiden mukaan välittömästi liikennevahingon jälkeen otetuissa pään TT-kuvissa ei ollut havaittu mitään tavallisesta poikkeavaa. Päivystyksessä otetut laboratoriokokeet olivat normaalit. Myös pään MRI-kuvauksen ja EEG-tutkimuksen tulokset olivat normaalit. Mahdollisen tajunnan hämärtymisen syyt jäivät epäselviksi, eikä erikoislääkäri nähnyt ajokiellolle lääketieteellisiä perusteita.
Korvauspäätösten mukaan poliisi on epäillyt A:n syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisin kirjausten mukaan tiessä on keskikoroke sillalta asti tapahtumapaikkaan, eikä korokkeessa ole vaurioita, joten A:n kuljettaman ajoneuvon on täytynyt siirtyä vastaantulevien kaistalle huomattavasti ennen törmäyksen sattumista. A on kertonut poliisille käyttäneensä nopeusrajoituksen mukaista noin 50 km/h nopeutta, mutta asianomistajien kertoman mukaan vauhtia on kuitenkin ollut huomattavasti enemmän ja ajoneuvo oli tullut jo sillalta asti väärää kaistaa kovalla nopeudella. A ei ole vahinkopaikalla osannut kertoa, miksi hän oli ajanut vastaantulijoiden kaistaa. Poliisin merkinnöistä ei ilmene, että A olisi vaikuttanut vahinkopaikalla sekavalta tai poissaolevalta, vaan puhutus on tapahtunut tavanomaiseen tapaan. A kuitenkin vietiin sairaalaan tarkastukseen otsaan aurinkolipasta tulleen iskun ja turvatyynyjen laukeamisen takia. Esitutkinnan päätöksen mukaan asiassa ei ollut enää syytä epäillä rikosta. Vakuutusyhtiön mukaan rikosoikeudellisella ratkaisulla, kuten esitutkinnan rajoittamispäätöksellä ei kuitenkaan ole merkitystä arvioitaessa vahingon korvattavuutta.
A:n henkilöautolle on vahinkotarkastuksen yhteydessä tehty EDR-nopeustesti, joka mittaa ajoneuvon nopeutta ennen törmäystä tai törmäyksiä. EDR-testin mukaan ajoneuvon todellinen nopeus ennen ensimmäistä törmäystapahtumaa on suurin sallittu nopeusmittarin mittarivirhe huomioiden ollut noin 75–92 kilometriä tunnissa. EDR-tiedoista ilmenee, että jarrupoljinta on painettu vasta sekuntia ennen ensimmäistä törmäystä. Vielä 2 sekunnin kohdalla ennen törmäystä jarrupoljinta ei ollut painettu.
Vakuutusyhtiö totesi A:n kuljettaneen ajoneuvoaan pitkän matkan vastaantulijoiden ajokaistalla huomattavalla ylinopeudella ja nopeutta hidastamatta. Syyksi tälle A on kertonut edellä ajavan ajoneuvon yllättävän ajonopeuden hidastamisen. Vahinko on tapahtunut keskellä päivää, jolloin muu liikenne on ollut vilkasta. A:ta on epäilty törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Vasta myöhemmin A on esittänyt liikennevahingosta riippumattoman lääkärikäynnin yhteydessä epäilyn siitä, että myös liikennevahingon aikana on voinut tapahtua jonkinlainen poissaolevuus. Kyseessä on kuitenkin pelkkä A:n oma pohdinta, eikä varmuutta asiasta ole. Epäilyn tueksi ei myöskään ole esitetty muuta näyttöä. A on kertonut vahinkotapahtumasta johdonmukaisesti kahtena eri päivänä tehdyssä vahinkoilmoituksessa mainitsematta mahdollisesta sairauskohtauksesta mitään. Myöhemmin A on kertonut saman tapahtumakuvauksen vielä lääkärille. Paikalla olleet henkilöt eivät ole havainneet A:n käytöksessä tavanomaisesta poikkeavaa. Sama koskee lääketieteellisisiä tutkimuksia.
Vakuutusyhtiö katsoo, että A on liian suurta ajonopeutta käyttämällä saanut aikaan tilanteen, jossa hän on ollut pakotettu väistämään hiljentävää ajoneuvoa vastaantulijoiden kaistalle. Keskikaiteen vuoksi A ei ole enää päässyt palaamaan takaisin omalle ajokaistalleen. A on jatkanut huomattavan kovan ajonopeuden käyttämistä vastaantulijoiden kaistaa ajaessaan. Nämä seikat yhdessä osoittavat täydellistä piittaamattomuutta ajoneuvon vaurioitumisriskiä ja vahingonvaaraa kohtaan. Vakuutusyhtiö katsoo A:n aiheuttaneen vahingon törkeällä huolimattomuudella, minkä vuoksi vahinkoa ei korvata kaskovakuutuksesta. Näyttämättä jää, että vahinko olisi aiheutunut tajunnan hämärtymisen tai muun poissaolevuuden takia.
Asiakkaan valitus
A vaatii vakuutusyhtiöltä korvausta henkilöautonsa vaurioitumisesta ajoneuvon kolarihetkisen arvon mukaan (25.000 euroa vähennettynä A:n romumyynnistä saamalla määrällä).
A kertoo ajaneensa ennen vahinkotilannetta vakionopeuden säädintä käyttäen nopeusrajoitusten mukaan. Hän väisti omien havaintojensa mukaan edellään hitaammin ajavaa ajoneuvoa ja suistui keskikorokkeen vasemmalle puolelle vastaantulevien kaistalle. A sai rintalastan murtuman ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Hän teki vahinkoilmoituksen sairaalasta matkapuhelimellaan. A:n alustavan käsityksen mukaan koko tapahtumaketju oli sattunut H:n puistotien ja R-kadun risteysalueella. A ei saamiensa vammojen takia ollut onnettomuuspaikalla kykenevä havainnoimaan tilannetta tai keräämään todistajanlausuntoja. On tyypillistä, ettei epilepsiaa sairastava itse huomaa poissaolokohtausta, vaan sen havaitsevat ensimmäisenä läheiset. A ei onnettomuuden sattuessa tietänyt sairastavansa epilepsiaa, joten kohtauksen tunnistaminen on ollut vielä vaikeampaa.
A koki viikon kuluttua kolarista 18.4.2023 poissaolokohtauksen, johon liittyen hän oli noin minuutin reagoimattomana ympäristön tapahtumiin. Tämän jälkeen hän hakeutui tutkimuksiin yliopistosairaalaan. Poliisin kuulustelussa 21.7.23 A:lle kerrottiin, että hän oli ajanut keskikorokkeen vastaantulevien puolta noin 300–500 metrin matkan. Esitutkinnan päätösten mukaan A:n henkilöauton nopeus oli ollut 60–70 km/h. Vastaantulevien kaistalle suistumisen ja kolarin välillä oli ollut kaksi mahdollisuutta palata omalle puolelle keskikoroketta, joita A ei ollut käyttänyt. A oli oman käsityksensä mukaan ajanut noin 50 metriä vastaantulevien kaistalla. Pelastushenkilökunta oli todennut, ettei autossaan istunut A ollut reagoinut kyselyihin, ja häneen ei saatu kontaktia. A:lla ei valitettavasti ole tietoa näiden paikalla olleiden henkilöiden yhteystiedoista. Poliisi päätti tapauksen tutkinnan katsoen, että jutussa ei ole enää syytä epäillä rikosta, koska taustalla on vahva epäily liikennevahingon sattumisesta hetkellisen ohimenevän sairauskohtauksen johdosta. Näiden tapahtumien myötä A:lle selvisi, että kolari oli tapahtunut poissaolokohtauksen seurauksena. A ilmoitti asiasta vakuutusyhtiölle, joka kuitenkin katsoi, että esitutkinnan lopputulos ei sido yhtiötä.
A:n mukaan hänen kuljettamansa henkilöauto törmäsi heti sillan jälkeiseen liikenteenjakajaan, jolloin oikea eturengas vaurioitui. Tämän jälkeen ajo jatkui kolmirenkaisella autolla vastaantulevien puolella ylinopeudella. A ohitti mahdollisuuden palata omalle puolelle noin 150 metrin päässä olevasta ensimmäisestä liikenteenjakajaan törmäyksestä ja törmäsi vastaantulevaan autoon, joka saattaa olla A:n vahinkoilmoituksessaan kuvaama hitaampi auto. A:n kuljettama auto jatkoi edelleen matkaa R-kadun risteyksen ohi palaamatta omalle puolelle liikenteenjakajaa ja törmäsi vastaantulevaan kuorma-autoon lähes jarruttamatta.
A:n henkilöauto on varustettu kaistavahdilla ja jarruavustimilla, jotka ovat helpottaneet ajosuoritusta poissaolevana. A:n mukaan epilepsiaa sairastavalle on poissaolokohtauksessa tyypillistä jatkaa autonomista toimintaa. Poissaolokohtauksen 23.5.2023 yhteydessä A jatkoi leipälautasen pyörittämistä kahvipöydässä. Myöhemmän kohtauksen (viitattu diagnoosissa 21.3.2024) yhteydessä A jatkoi syömisen kaltaista "maiskuttamista" aamiaispöydässä. A:n mielestä kaasun painamisen jatkaminen autossa sopii hyvin autonomiseksi toiminnoksi.
A:lla on ollut korvauspäätöksen antamisen jälkeen toistuvia poissaolo- ja kouristuskohtauksia. A sai toistuvien kohtauksien perusteella epilepsiadiagnoosin maaliskuussa 2024. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan suostunut enää käsittelemään asiaa uudelleen.
A katsoo tapahtumaketjun osoittavan selvästi, että kyse on ollut sairauskohtauksesta. Mitään perusteltua syytä olla jarruttamatta ennen törmäystä ei vallinneissa hyvissä liikenneolosuhteissa ollut. A:n mielestä vakuutusyhtiön tulisi piittaamattomuuteen vedotessaan voida osoittaa, että kyse ei ole ollut sairauskohtauksesta. A katsoo, että hänelle 22.3.2024 asetettu epilepsiadiagnoosi (toistuvia ja tiheneviä kohtauksia), esitutkinnan päättäminen ohimenevän sairauskohtauksen perusteella ja yhteentörmäyksiin johtanut A:n täysin epälooginen käyttäytyminen osoittavat, että onnettomuus ei ole aiheutunut tahallisesta huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta, vaan neurologiseen sairauteen liittyneestä sairauskohtauksesta. A:n mielestä pelkkä ylinopeus ei osoita hänen menettelyään piittaamattomaksi.
A on vielä lausunut, että keväällä 2023 tehdyillä alkuvaiheen tutkimuksilla on haluttu varmistaa, ettei hänellä ole ollut akuuttia sairautta, kuten kasvainta tai verenkierron häiriötä, joka saattaisi aiheuttaa kohtauksia. On normaalia, ettei epilepsialle löydetä konkreettista syytä. Diagnoosi asetettiin vasta usean kohtauksen jälkeen tilanteessa, jossa kohtaus oli niin pitkä, että A pääsi sairaalahoitoon ja tutkimuksiin kohtauksen aikana. Myöskään keväällä 2024 tehdyt tutkimukset eivät osoittaneet varsinaista syytä epilepsialle. Vakuutusyhtiön esittämät väitteet eivät osoita, että A olisi sairastunut epilepsiaan vasta kolarin jälkeisenä 7 päivän aikana.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö kiistää A:n vaatimukset. A on verkossa ja puhelimitse tekemissään vahinkoilmoituksissa johdonmukaisesti kertonut, että hän on ollut ajamassa kohti keskustaa rajoitusten mukaisella tai lievällä ylinopeudella ja tapahtumat ovat saaneet alkunsa edellä ajaneen ajoneuvon hidastettua yllättäen nopeuttaan. Esitutkintamateriaalista kuitenkin ilmenee, että tapahtumat eivät ole edenneet siten kuin A on pyrkinyt ne esittämään, vaan A on kuljettanut ajoneuvoaan sillalta lähtien vastaantulevien väylää pitkin aina törmäyspaikalle R-kadun risteykseen saakka. Vahinkoa edeltäneet nopeustiedot on luettu C Oy:n Bosch -ajoneuvotesterillä. Vahinkotilannetta edeltänyt nopeus on ollut noin 90 km/h hidastuen jarrutuksen voimasta sekuntia ennen törmäystä lopulliseen törmäysnopeuteen 61 km/h. Näiden tietojen perusteella ajoneuvoa on kuljetettu tasaisesti huomattavalla ylinopeudella, kunnes nopeutta on vastaantulevien ajoneuvojen vuoksi pyritty hiljentämään.
Vakuutusyhtiön mielestä vahinko on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella ja asiassa tulee arvioida, onko kyse ollut tilanteesta, jossa A on ollut vahingon aiheuttaessaan vakuutussopimuslain 36 §:ssä tarkoitetulla tavalla sellaisessa mielentilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen. A:n tulisi esittää näyttö siitä, että muita syitä vahinkotapahtumalle on pidettävä varsin epätodennäköisinä.
A on kertonut olleensa ensihoitohenkilökunnan arvion mukaan vahinkopaikalla ”poissaoleva”. Tästä ei kuitenkaan ole muuta selvitystä kuin vakuutetun oma kertomus. Asiassa on huomioitava, että A oli hetkeä aiemmin ollut törmäyksessä, jossa ajoneuvo on romuttunut lunastuskuntoon, turvatyynyt ovat lauenneet ja A on saanut aurinkolipasta osuman otsaansa. Tapahtuma itsessään on ollut omiaan aiheuttamaan sekavuutta. Jonkinasteinen reagoimattomuus vahingon jälkeen ei merkitse sitä, että A olisi ennen vahinkoa ollut syyntakeettomassa tilassa.
A on kertonut ”havahtumisesta” ajosuorituksen aikaan talvella 2023.
Häntä koskevista sairauskertomuksista ei kuitenkaan ilmene vahinkotapahtumaa edeltäen käyntejä asiaan liittyen. Koska tästä tapahtumasta ei ole muuta näyttöä kuin vakuutetun jälkikäteinen oma kertomus, sitä ei voida vakuutusyhtiön mielestä huomioida asiaa ratkaistaessa. Noin viikon kuluttua vahinkotapahtumasta A oli hakeutunut päivystykseen ja kertonut samana päivänä sattuneesta lyhyestä poissaolokohtauksesta vierailulla vanhempien luona. Tästäkään ei ole muuta näyttöä kuin vakuutetun oma kertomus. Tutkimuksissa ei ole ilmennyt poikkeamia, mutta kerrotun oireiston perusteella A on ohjattu lähetteellä neurologian poliklinikalle, jonka tutkimuksissa ei ole tehty löydöksiä, jotka selittäisivät kuvattuja oireita. Diagnoosiksi on vahvistettu ”muu tai määrittämätön kognitiivisten toimintojen ja tajunnan vireyden oire tai sairaudenmerkki.” Neurologian erikoislääkäri on katsonut, ettei suullisen ajokiellon jatkamiselle ole perusteita. Maaliskuussa 2024, noin vuosi vahinkotapahtuman jälkeen, A on saanut pitkittyneen kouristuskohtauksen, jonka vuoksi hän on ollut hoidettavana neurologisella vuodeosastolla, saanut lääkityksen, ja kotiutumisen jälkeen hänet on ohjattu seurantaan neurologiselle poliklinikalle.
Vakuutusyhtiö toteaa, että A:n terveydentilaa on arvioitu tiiviisti keväällä 2023, mutta tutkimukset eivät ole vahvistaneet syytä hänen kuvaamilleen oireille, eikä sairauskertomuksissa ole vahvistettu vahinkotapahtumahetkellä tai tätä ennen olleita poissaolokohtauksia. Vaikka A:lla on noin vuoden kuluttua vahinkotapahtumasta kiistatta ollut kouristuskohtaus, tästä ei vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan kuitenkaan voida vetää takautuvasti johtopäätöstä siitä, että A olisi huhtikuun 2023 vahinkotilanteessa ollut syyntakeettomassa tilassa.
A ei vahinkopäivän iltana tekemässään vahinkoilmoituksessa ole maininnut mitään ajoneuvon kuljettamisesta vastaantulevien kaistalla pitkän matkaa. Hän ei myöskään ole kertonut mitään mahdollisesta poissaolokohtauksesta. Tapahtumasta on alkuvaiheessa annettu täysin erilainen kuvaus kuin myöhemmistä selvityksistä ilmenee. Vakuutusyhtiön mielestä jää epäselväksi, miksi A ei myöhemmin samana päivänä olisi ollut kykenevä muodostamaan käsitystä tapahtumasta ja kuvaamaan menettelyään. Näin voisi olettaa tapahtuvan vahingon jälkeisen orientoitumisen seurauksena. Vakuutusyhtiö ei myöskään pidä vahingon tapahtumainkulkua uskottavana poissaolokohtauksen aikaisena toimintana, koska A on havainnut edellä olevan äkillisen liikennetilanteen ja tehnyt nopeaa reagointia ja tarkkuutta edeltäneen väistöliikkeen. A on painanut kaasupoljinta poissaolokohtauksen aikana siten, että auto on kiihtynyt 90 km/h nopeuteen ja pysynyt siinä tasaisesti aina R-kadun risteykseen saakka, missä hän on hidastanut hetkeä ennen törmäystä nopeuteen 60 km/h.
Vakuutusyhtiö katsoo asiassa selvitetyksi, että A on kuljettanut ajoneuvoaan vilkasliikenteisen kaupungin taajama-alueella vastaantulevien ajokaistaa noin 300 metriä yli 90 km/h ajonopeudella. Hän on ajanut kohti risteysaluetta, jossa on ollut muita ajoneuvoja. Menettely on ollut vahinkoriskin suhteen niin moitittavaa ja piittaamatonta, että se rinnastuu tahalliseen vahingon aiheuttamiseen. Vakuutusyhtiö katsoo, ettei korvauksen maksamiselle ole perusteita.
A on vedonnut siihen, ettei olisi ilman kohtausta ajanut poliisin toteamalla tavalla. Vakuutusyhtiön mielestä tahallisuutta lähestyvän törkeän huolimattomuuden osalta ei kuitenkaan voida tehdä sellaista vastakohtaispäätelmää, että liikennesääntöjen vastaiseen, normista poikkeavaan menettelyyn ei olisi ryhdytty ilman terveydentilasta johtuvaa syytä. Liikenteessä tällaiselle menettelylle on kokemusperäisesti lukuisia eri syitä. Vakuutuksenantajalla ei ole velvollisuutta menettelyä ja sen seurauksia harkitessaan spekuloida tekijän motiivia toiminnalleen. Vakuutusyhtiön mielestä ei ole täysin mahdotonta, että vakuutetun mielentila on vahinkotapahtumahetkellä ollut sellainen, että tätä ei olisi voitu tuomita rangaistukseen. Tästä ei kuitenkaan ole esitetty riittävää näyttöä, joten yhtiö katsoo, että vahingon aiheuttamista koskeviin määräyksiin on ollut sallittua vedota.
Selvitykset
Vakuutuslautakunnalle on toimitettu muun muassa seuraavat selvitykset:
1. A:n vahinkoilmoitukset 11.4.2024
2. Litterointi vakuutusyhtiön korvauskäsittelijän ja A:n välistä puhelinkeskustelua 12.4.2023 koskevasta tallenteesta
3. C Oy:n tutkimuslausunto 21.6.2023
4. Jäljennös poliisin tutkintailmoituksista 24.4.2023 ja 21.7.2023, väliaikaista ajokieltoa koskevasta päätöksestä 21.7.2023 ja esitutkinnan päätöksestä 21.7.2023.
Lääketieteellinen selvitys
Vakuutuslautakunnalla on ollut käytettävissään A:ta koskevaa lääketieteellistä selvitystä ajalta 18.4.2023 – 20.3.2024.
Hoitokäyntiä 18.4.2023 koskevien merkintöjen mukaan A on hakeutunut neurologian päivystysvastaanotolle poissaolokohtauksen takia. A oli ollut samana päivänä vanhempiensa luona syömässä, kun kahvipöydässä toiminta oli yhtäkkiä pysähtynyt ja A oli jäänyt erikoisella tavalla pyörittelemään kahvilautasta vasemmalla kädellä ja hänen kasvoillaan oli ollut outo ilme. A ei ollut havahtunut, vaikka häntä oli kutsuttu nimellä monta kertaa. Nykinöitä, katsedeviaatiota tai maiskuttelua ei havaittu. Kohtaus oli kestänyt hieman yli 30 sekuntia, minkä jälkeen toiminta oli palautunut normaaliksi. A itse ei muistanut tilannetta. A oli hoitokäynnin yhteydessä kertonut alkaneensa miettiä, olisiko hänellä voinut olla jonkinlainen poissaolokohtaus myös viikkoa aikaisemmin, kun hän oli auto-onnettomuudessa. A ohjattiin neurologian poliklinikalle pään magneettitutkimusta (MRI) ja aivosähkökäyrätutkimusta (EEG) varten. A:n mainittiin saaneen noin viikkoa aikaisemmin liikennevahingossa hyväasentoisen rintalastan murtuman ja 4. rintanikaman pienen murtuman.
Neurologian erikoislääkärin 23.5.2023 etäkontaktissa kirjaamien merkintöjen mukaan A:lla oli ollut kevään aikana kolmeen kertaan kohtausmainen lyhyt tajunnan hämärtyminen. Kahdella ensimmäisellä kerralla A oli havahtunut kesken ajon. Ensimmäisellä kerralla vuodenvaihteessa oire oli ilmennyt parkkipaikalla ajaessa, ei kolaria. Toisella kerralla 11.4. A oli ajautunut tiellä vastaantulevien kaistalle, saanut pysäytettyä auton, mutta vastaan tuleva rekka törmäsi. Kolmannella kerralla oire oli ilmennyt vanhempien luona kahvipöydässä. Päivystyksessä otetut laboratoriokokeet (kouristuskokeet) olivat normaalit. EEG- ja MRI-tutkimuksissa ei havaittu poikkeavia löydöksiä. Merkintöjen mukaan kyse oli ollut epämääräisistä ja alkuperältään toistaiseksi epäselvistä tajunnanhämärtymisoireista. Tutkimuksissa ei todettu epilepsiaan viittaavaa, eivätkä epilepsian diagnoosikriteerit tutkimushetkellä täyttyneet. A:ta kehotettiin hakeutumaan päivystykseen, jos uusia tajunnanhämärtymisoireita esiintyisi. Päivystyksessä aiemmin annetun suullisen ajokiellon jatkamiselle ei katsottu enää olevan perusteita.
Yliopistosairaalan neurologian poliklinikan hoitojaksoa 19. – 22.3.24 koskevien merkintöjen mukaan A oli 17.3.24 saanut yön aikana kohtausoireen, jonka aikana A oli ollut naisystävänsä toteamana poissaoleva. A oli purrut kieleensä ja ollut sekava, mutta sekavuus oli ensihoidon saapuessa väistynyt. Myöhemmin aamuyöstä naisystävä oli herännyt A:n korinaan, jolloin A:lla oli ollut uusi kohtausoire, jäykistelyä ja raaja-nykinää oikeassa kädessä. Tajunnantasoa mittaava GCS-arvo (asteikko 3–15) oli tuolloin ollut 3 (alin arvo). Kohtauslääkkeenä oli aloitettu midatsolaami ja diatsepaamit, mutta jäykistely oli jatkunut ja A tuotiin intuboituna päivystykseen. Pään tietokonetomografiatutkimuksessa (TT) ja pään sekä kaulan suonten tietokoneangiografiatutkimuksissa (TTA) ei todettu paikallisen verenpuutteen (iskemia) tai verenvuodon merkkejä. Kouristuslaboratoriokokeiden arvot olivat koholla epileptiseen kohtaukseen sopien. A sai lääkitystä ja hänet siirrettiin tehohoitoon. Rauhoittavan lääkityksen (sedaatio) purkamisen yhteydessä tehdyssä EEG-tutkimuksessa ei havaittu epileptisiä löydöksiä. A:lle aloitettiin paikallisalkuiseksi sopivan kohtausoireiston antiepileptiseksi hoidoksi Trileptal
-lääkitys. Osastoseurannassa A oli kohtaukseton ja hyvävointinen. Oirekuvan perusteella A:n oireiston todennäköisenä syynä pidettiin temporaalialkuista (ohimolohkoalkuista) sekundaarisesti yleistyvää epilepsiaa, jonka jatkoselvittelyt sovittiin tehtäväksi neurologian poliklinikan kautta.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kysymys siitä, onko A aiheuttanut ajoneuvonsa vaurioitumiseen johtaneet vahinkotapahtumat törkeällä huolimattomuudella siten, että korvauksen epääminen on ollut oikeutettua.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Vakuutussopimuslain 30 §:n (Vakuutustapahtuman aiheuttaminen vahinkovakuutuksessa) mukaan vakuutuksenantaja on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä.
Vakuutussopimuslain 34 §:n (Korvauksen alentaminen tai epääminen vahinkovakuutuksessa) mukaan harkittaessa, onko korvausta vahinkovakuutuksessa tässä luvussa säädetyllä perusteella alennettava tai evättävä, tulee ottaa huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, tai vahingonvaaraa lisänneellä muuttuneella olosuhteella taikka vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön toimenpiteellä tai laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi tulee ottaa huomioon vakuutuksenottajan, vakuutetun tai 33 §:ssä tarkoitetun henkilön tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin.
Vakuutussopimuslain 36 §:n (Syyntakeettomuus ja pakkotila) mukaan vakuutuksenantaja ei saa vastuusta vapautuakseen tai sen rajoittamiseksi vedota tämän luvun säännöksiin, jos vakuutettu aiheuttaessaan vakuutustapahtuman taikka laiminlyödessään suojeluohjeen noudattamisen tai pelastamisvelvollisuuden oli kahtatoista vuotta nuorempi tai sellaisessa mielentilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta. Mitä tässä säädetään, ei sovelleta 28 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa.
Kaskovakuutusehtojen (voimassa 1.1.2022 alkaen) kohdan 3.1 (Kolarointivakuutus, Törmäysvakuutus) mukaan kolarointivakuutuksesta korvataan esinevahinko, joka on välittömästi aiheutunut vakuutuksen kohteelle
1. tieltä suistumisesta tai kaatumisesta
2. iskusta, törmäyksestä, putoamisesta tai muusta sen kaltaisesta vakuutuskohdetta äkillisesti ja ulkoapäin vahingoittaneesta syystä.
[…]
Yleisten sopimusehtojen kohdissa 7.1 (Vakuutustapahtuman aiheuttaminen, Vahinkovakuutus) ja 9.1 (Syyntakeettomuus ja pakkotila, Vahinkovakuutus) olevat määräykset vastaavat sisällöltään vakuutussopimuslain 30, 34 ja 36 §:issä säädettyä.
Asian arviointi
Osapuolten kannanottojen ja poliisin esitutkintamateriaalin perusteella Vakuutuslautakunta pitää asiassa riidattomana, että A:n kuljettama henkilöauto on 11.4.2023 siirtynyt heti sillan jälkeen H:n puistotien vastaantulevan liikenteen puoliskolle, jolla on kaksi ajokaistaa. A:n henkilöauto on edennyt vastaantulevan liikenteen puolta noin 300 metrin matkan, kunnes ajoneuvo on R-kadun risteyksen kohdalla törmännyt kahteen vastaantulevaan ajoneuvoon näiden tekemistä väistöyrityksistä huolimatta. C Oy:n lausunnon perusteella A:n kuljettaman henkilöauton nopeus on ennen ensimmäistä törmäystä ollut mahdollisen mittarivirheen vaikutus huomioon ottaen vähintään 75 km/h. C Oy:n lausunnon mukaan A on jarruttanut autoaan noin sekuntia ennen ensimmäisen törmäyksen tapahtumista.
Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993) mukaan lain 30 §:ssä tarkoitettu törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta. Jos vakuutettu tai häneen samastettava esimerkiksi tietoisesti laiminlyö normaalit varotoimet ja saa aikaan tilanteen, jossa vahingonvaara on suuri, voidaan huolimattomuutta pitää törkeänä.
A on vedonnut siihen, että hän on saanut ajon aikana sairauskohtauksen, eikä ole ajanut tarkoituksellisesti yhteentörmäyksiin johtaneella tavalla. Vakuutusyhtiö on puolestaan katsonut, että A:n vahinkoilmoituksessaan antama yksityiskohtainen kuvaus vahinkotapahtumasta tukee johtopäätöstä siitä, että vahinkotapahtuma ei ole aiheutunut sairauskohtauksesta. Yhtiö on myös katsonut, että vahinkopaikalla A:n käytöksessä ei ole todettu mitään poikkeavaa, eikä A:lle vahinkotapahtuman jälkeen tehdyissä tutkimuksissa ole voitu todeta mitään poikkeavaa. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan A:n tulisi korvausta saadakseen voida osoittaa, että hän on vahingon aiheuttaessaan ollut vakuutussopimuslain 36 §:ssä tarkoitetulla tavalla sellaisessa mielentilassa, että häntä ei olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta.
Vakuutuslautakunta toteaa, että tutkintailmoituksen tietojen mukaan A:n kuljettaman ajoneuvon siirtymisestä vastaantulevan liikenteen ajokaistalle ei ole tehty silminnäkijähavaintoja. Vastaantulevien ajoneuvojen kuljettajat ovat kertoneet, että A:n kuljettama henkilöauto on lähestynyt heitä ylinopeudella. Ensimmäinen ajoneuvo on onnistunut väistämään A:n ajoneuvoa hieman vasemmalle ja jälkimmäinen ajoneuvo (kuorma-auto) on pysähtynyt ennen A:n ajoneuvon törmäämistä siihen. C Oy:n lausunnon perusteella A:n kuljettama ajoneuvo on lähestynyt vastaantulevia ajoneuvoja tasaisella nopeudella, ja jarrutus on tapahtunut vasta noin sekuntia ennen ensimmäistä törmäystä. Lukuun ottamatta mainintaa, jonka mukaan A ei osannut paikalla kertoa minkä vuoksi hän oli ajanut vastaantulevien kaistaa törmäten muihin ajoneuvoin, tutkintailmoituksessa ei ole merkintöjä paikalla olleiden poliisimiesten tai ensihoidon A:sta tekemistä havainnoista. Kuorma-auton kuljettaja V on kuitenkin esitutkinnassa kertonut, että hän totesi vahinkopaikalla [A:n] käyttäytyvän ”oudosti ja täysin välinpitämättömästi tapahtuneesta”. V:n mukaan A ei suostunut tulemaan ulos autostaan ja tuli sieltä vasta noin puolen tunnin kuluttua tapahtuneesta pelastuslaitoksen työntekijöiden ”liki pakottamalla” ajoradan avaamiseksi. Ulos lopulta tultuaan A pyysi vain soittamaan puhelinnumeroonsa, jotta löytäisi puhelimensa ja kohensi takkiaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
A on vahinkoilmoituksessaan kertonut vahinkotapahtuman aiheutuneen, kun hän on väistänyt edellään ajanutta, nopeuttaan yllättävästi hidastanutta ajoneuvoa vastaantulevan liikenteen ajokaistalle. A on kertonut vahinkotapahtumasta pääosin samalla tavoin myös huhtikuussa 2024 olleilla lääkärikäynneillä. Poliisikuulustelussa 21.7.2023 A on kertonut, että hän oli tehnyt kotonaan etätöitä aamusta alkaen ja hän oli klo 11 lähtenyt ravintolaan syömään lounasta. A oli lähtenyt ajamaan ja kytkenyt vakionopeudensäätimen H:n sillalla 55 km/h nopeuteen. Tämän jälkeen A:lla on vain ikään kuin peräkkäisiä muistikuvia samaan suuntaan ajaneen auton väistämisestä, edessä olleen toisen henkilöauton väistämisyrityksestä ja tähän autoon törmäämisestä sekä kuorma-auton keulaan törmäämisestä. Seuraava muistikuva on siitä, että auton järjestelmä on soittanut hätäkeskukseen ja A on puhunut hätäkeskuspäivystäjän kanssa. A on toimittanut poliisille selvityksiä hoitokäynneistään vahinkotapahtuman jälkeen. Poliisi on 21.7.2023 päättänyt esitutkinnan katsoen, että jutussa ei ole enää syytä epäillä rikosta, vaan taustalla on vahva epäily liikennevahingon tapahtumisesta hetkellisessä ohimenevässä sairauskohtauksessa.
Vakuutuslautakunnan käytettävissä ei ole selvitystä A:lle välittömästi liikennevahingon jälkeen (11.4.2023 alkaen) annetusta hoidosta. A on 18.4.2023 hoitoon hakeutuessaan kuvannut lähtökohtaisesti uskottavasti vanhempiensa luona tapahtunutta tajunnanmenetyskohtausta. Tällöin hän on myös kertonut epäilystään, jonka mukaan liikennevahinko on saattanut aiheutua poissaolokohtauksesta. Seuraavalla käynnillä A on kertonut vielä aiemmin samana vuonna autoa pysäköintipaikalla kuljetettaessa tapahtuneesta poissaolokohtauksesta. A:lle huhtikuussa 2023 tehdyissä tutkimuksissa ei ole todettu epilepsiaan viittaavia löydöksiä, mutta noin vuoden kuluttua hänellä on ilmennyt voimakas poissaolo- ja kouristuskohtaus, jonka jälkeen A:lle on asetettu alustava epilepsiadiagnoosi.
Vakuutuslautakunta toteaa, että epilepsia on aivojen sähköisen toiminnan häiriötila, jossa esiintyy toistuvasti kohtauksia, joissa tajunta hämärtyy tai katoaa ja samalla voi esiintyä kouristuksia tai muita oireita. Epilepsiaa hoidetaan lääkkeillä, joiden tarkoitus on estää kouristuskohtausten uusiutuminen. Yhden kohtauksen jälkeen hoitoa ei vielä tavallisesti aloiteta, ellei selkeää syytä epilepsialle ole ilmennyt tutkimuksissa. Paikallisalkuisessa epilepsiassa voi esiintyä ennakkotuntemuksia, kuten näkö-, maku-, haju- tai kuuloharhoja. Näiden jälkeen toiminta pysähtyy ja tajunta hämärtyy, potilas ei pysty reagoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin eikä muista tapahtumaa jälkeenpäin. Kohtauksiin voi liittyä nykinöitä raajoissa, tuijottelua, toiminnan pysähtymistä, epämielekästä automaattista toimintaa tai poikkeavaa käytöstä. Kohtausoire voi kehittyä myös yleistyneeksi kouristuskohtaukseksi. Oireilua saattaa välillä olla vaikea tulkita epilepsiasta johtuvaksi. Kohtaukset ovat tavallisesti minuuttien mittaisia. Yleistyneessä epilepsiassa potilas menettää tajuntansa ilman ennakkovaroitusta ja tällä esiintyy voimakkaita vartalon ja raajojen kouristuksia. Potilas puree usein kieleensä ja voi virtsata tai ulostaa alleen. Kohtaus on yleensä ohi muutamassa minuutissa, mutta sen jälkeen esiintyy tavallisesti sekavuutta ja jälkiväsymystä, jotka voivat kestää jopa tunteja. Osalla potilaista yleistyneet kohtaukset ilmenevät poissaolokohtauksina, joihin liittyy lyhytaikainen tajunnanmenetys ("filmi poikki") mutta ei kouristuksia. (Epilepsia aikuisella. Lääkärikirja Duodecim 23.1.2023, neurologian erikoislääkäri Sari Atula).
Poliisin merkintöjen mukaan A on tuoreeltaan vahinkopaikalla kertonut, että hän ei tiedä, mistä syystä yhteentörmäyksiin johtanut vastaantulevan liikenteen ajoväylää pitkin ajaminen on tapahtunut. Vakuutuslautakunnan mielestä pian vahinkotapahtuman jälkeen A:n tekemien vahinkoilmoitusten kuvaukset, jotka ovat A:n myöhemmässä poliisikuulustelussa kertoman mukaan perustuneet välähdyksenomaisiin muistikuviin, ovat voineet vastata A:lla ollutta käsitystä vahinkotapahtuman tapahtumainkulusta, vaikka todistajien kertomusten perusteella tapahtumat eivät olekaan edenneet A:n kertomalla tavalla. Lautakunnan näkemyksen mukaan A:n huhtikuussa 2023 olleilla vastaanottokäynneillä kuvaamat poissaolokohtaukset sopivat olemaan epilepsiaan liittyviä. Vaikka A:lla ei kuvantamistutkimuksissa ja laboratoriokokeissa ole vielä tuolloin voitu todeta epilepsialle ominaisia löydöksiä, A:lla on kuitenkin noin vuoden kuluttua riidattomasti ollut poissalokohtaus ja sitä seurannut kouristus- ja tajuttomuuskohtaus, joiden on arvioitu johtuvan epilepsiasta, johon A:lle on aloitettu lääkitys. Kuten edellä on todettu, epilepsialle on tyypillistä, että oireita ei aina voida yhdistää epilepsiaan, eikä myöskään hoitoa aloiteta ensimmäisen kohtauksen ilmetessä. Vahinko on sattunut, kun A on siirtänyt autonsa vastaantulevan liikenteen ajokaistalle ajaen tasaisella nopeudella lähestyviä autoja kohden ja tehden jarrutuksen vasta hieman ennen yhteentörmäystä. Asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene epilepsiakohtauksen ohella muita syitä kotoaan etätyöpäivän lounaalle matkalla olleen A:n täysin epäloogiselle ja perusteetonta riskinottoa käsittäneelle ajotavalle. Ottaen huomioon myös vastaan tullutta kuorma-autoa kuljettaneen H:n kertomus A:n poikkeavasta käytöksestä vahinkopaikalla, lautakunta pitää todennäköisenä, että A:n vahinkoon johtanut ajotapa on ollut seurausta hänellä myöhemmin todettuun epilepsiaan liittyneestä poissaolokohtauksesta.
Vakuutuslautakunta toteaa, että henkilöauton tietoinen kuljettaminen taajamassa vastaantulevan liikenteen puolella ylinopeudella arkipäivänä klo 11 aikaan on lähtökohtaisesti vakuutussopimuslain 30 §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeän huolimatonta menettelyä. Lautakunta kuitenkin katsoo, että tässä tapauksessa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella A:n henkilöautoa kuljettaessaan todennäköisesti saama poissaolokohtaus sopii selittämään A:n poikkeavan ajokäyttäytymisen, eikä hänen menettelynsä voida tämän takia katsoa olleen tietoista. Kun A:n tajunnantaso on todennäköisesti ollut hänen saamaansa epileptiseen kohtaukseen liittyen voimakkaasti alentunut, A:n ajoneuvon kuljettamiseen liittyvien toimenpiteiden on arvioitava tapahtuneen lähinnä refleksinomaisesti. A:n ei näin ollen voida katsoa menetelleen vakuutussopimuslain 30 §:ssä tarkoittamalla tavalla törkeän huolimattomasti. Koska kyse ei näissä olosuhteissa ole ollut vakuutussopimuslain 4 luvussa tarkoitetusta vakuutustapahtuman aiheuttamisesta, eikä tilannetta myöskään voida arvioida siten, että A olisi epileptisen kohtauksen alaisena jollakin tavoin tarkoittanut ajaa ylinopeudella vastaantulevan liikenteen ajokaistaa vastakkaisesta suunnasta lähestyneistä ajoneuvoista piittaamatta, lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön vetoama vakuutussopimuslain 36 § ei tule asiassa sovellettavaksi.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö maksaa A:lle vahingosta vakuutusehtojen mukaisen alentamattoman korvauksen.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Koponen
Sihteeri Tuomas Siirala
Jäsenet
Koskinen
Pynnönen Andersson
Ståhlberg
Yrttiaho