Tapahtumatiedot
Asiakkaan Mercedes-Benz C350 -henkilöauto (vm 2011) vaurioitui 14.3.2024 liikennevahingossa. Asiakas haki korvausta kaskovakuutuksestaan.
Copart arvioi ajoneuvon korjauskustannuksiksi 18 276,01 euroa ja vahinkohetken käyväksi arvoksi 21 500 euroa. Koska ajoneuvon korjaaminen ei ollut vakuutusyhtiön arvion mukaan kannattavaa, vakuutusyhtiö päätti lunastaa ajoneuvon käyvästä arvostaan. Asiakkaalle 10.4.2024 lähetetyn lunastuslaskelman mukaan vakuutusyhtiö katsoi ajoneuvon käyväksi arvoksi varusteineen 21 500 euroa ja lunastusetukorvaukseksi 4 800 euroa. Maksettavaksi määräksi muodostui 200 euron omavastuu huomioiden 26 100 euroa. Vaurioituneen ajoneuvon jäännösarvoksi oli laskelmassa arvioitu 9 000 euroa.
Asiakas oli tyytymätön lunastuskorvauksen määrään ja haki siihen muutosta oikaisupyynnöllään vakuutusyhtiölle. Asiakas katsoi, ettei käyvän arvon laskelmassa ole huomioitu ajoneuvoon tehtyjä perusteellisia parannuksia, joiden vuoksi auto ylipäätään ostettiin.
Vakuutusyhtiö teki asiassa uuden korvauspäätöksen 16.5.2024, jossa se katsoi, ettei perusteita lisäkorvauksen maksamiselle ole. Yhtiö totesi vahinkotarkastajan arvioineen auton vahinkohetken käyväksi arvoksi 21 500 euroa. Käyvän arvon perusteluissa vahinkotarkastaja on tuonut esille lähinnä vastaavien autojen myynti-ilmoituksia. Hintavertailun verrokkipyyntihinnat ovat välillä 21 700–24 900 euroa. Todelliset kauppahinnat eivät ole tiedossa. Hinnoittelutyökalun arvio pyyntihinnaksi on 20 710 euroa. Ottaen huomioon, että asiakkaan auton todellista mittarilukemaa ei ole varmuudella tiedossa johtuen mittariston vaihdosta, yhtiö katsoi, että verrokkiautojen ajomäärät ovat samalla tasolla yhtä lukuun ottamatta. Yhden verrokin mittarilukemaksi ilmoitetaan huomattavasti pienempi määrä ja sitä huolimatta pyyntihinta oli 23 900 euroa. Auton lisävarusteilla tai muutetuilla varusteilla on vähäinen hintaa korottava vaikutus, mutta myös verrokkiautojen hinnoissa on mukana vaihtelevaa lisävarustelua. Hintaa alentavana tekijänä ovat huoltokirjan puuttuminen ja vain yksi rengassarja.
Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta
Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja vaatii vakuutusyhtiötä arvioimaan lunastuskorvauksen määrän uudestaan tai vaihtoehtoisesti korjaamaan auton. Asiakkaan mukaan kyseessä on uniikki auto ja sen arvoa nostaa huomattavasti täydellinen AMG-varustelu. Tämän vuoksi auto ei ole verrattavissa yhteenkään C350 Coupeen, ja hintavertailu käyvän arvon laskelmassa on tehty vääriin autoihin. Asiakas katsoo, että vakuutusyhtiö on arvioinut auton papereiden perusteella C350-perusmalliksi, kun käytännössä kyse on Mercedes Benz C63-mallista V6 -koneella. Asiakas kertoo, että viimeiset V6 koneella tehdyt Coupet ovat vuosimallia 2011–2014. Asiakas etsi nimenomaisesti V6-mallia, koska myöhemmät mallit ovat 4-sylinterisellä koneella, ja aidot C63-mallit V8-koneella taas liian hintavia. Euroopasta löytyi kolme asiakkaan kriteerit täyttävää autoa, yksi Espanjasta, yksi Saksasta ja yksi sattuman kautta Belgiasta. Asiakas osti Belgiasta löytyneen auton. Auton tehdasvarusteista ei löydy valmistenumerolla auton todellista varusteluetteloa ja siksi auton kauppahinta ei asiakkaan mukaan vastaa auton todellista arvoa. Auto on ollut kolme vuotta Puolassa työn alla, jolloin siihen on ilmeisesti tehty massiiviset AMG-korimuutokset. Ajoneuvon historia- ja kilometritiedot pitävät ainakin raportin mukaan paikkansa. Puolasta auto on päätynyt belgialaiselle vanhemmalle naiselle, ja lopulta autoliikkeelle mahdollisesti kuolinpesän kautta. Auton myyjä ei missään vaiheessa tuonut esiin auton uniikkia AMG-varustelua, vaan asiakas löysi auton sattumalta kuvien perusteella. Asiakas katsoo, ettei saa mistään vastaavaa autoa. Asiakas vaatii, että auton perusparannukset ja vero, noin 6 000 euroa, tulisi huomioida auton arvoa laskettaessa. Asiakkaan mukaan auto maksoi hänelle 33 000 euroa.
Asiakas katsoo myös, että auton todelliset korjauskustannukset ovat noin 70 prosenttia pienemmät kuin Copartin korjauskustannusarvio. Asiakkaan mukaan auton runko on kunnossa, eikä autossa ole muuta korjattavaa kuin turvatyynyt ja etupuskuri. Asiakas katsoo, että auton korjauskulut on tarkoituksenhakuisesti arvioitu yläkanttiin suhteessa käypään arvoon, jotta auto on saatu lunastukseen.
Vakuutusyhtiön vastineen johdosta antamassaan lisäkirjelmässä asiakas toteaa, että auton ostajat, harrastajat ja keräilijät arvostavat tehtaan alkuperäisillä osilla varusteltuja malleja. Jälkikäteen alkuperäisosilla, kuten nyt AMG-osilla joksikin toiseksi malliksi muutetut tai rakennetut autot ovat yleisesti markkinoilla haluttuja ja arvostettuja yksilöitä.
FINElle antamassaan vastineessa vakuutusyhtiö toistaa kielteisen kantansa ja vetoaa 16.5.2024 antamaansa korvauspäätökseen sekä asiassa annettuun käyvän arvon lausuntoon. Lisäksi yhtiö toteaa, että ajoneuvon alustava korjauskustannuslaskelma on tehty autoa purkamatta ja todelliset korjauskustannukset selviäisivät vasta korjauksen myötä. Yleisen kokemuksen mukaan korjauskustannukset nousevat, kun auton vaurioituneita pintaosia puretaan ja alla olevat vauriot selviävät. Yhtiön käyttämä laskelmaohjelmisto ei tunne C63 AMG -erikoismallin varaosia, joten kustannusarvio on tehty perusmallin/AMG-varustelutason mukaan. Yksittäisten alkuperäisten C63 AMG -varaosien hinnat ovat perusmallia huomattavasti suuremmat. Tämän perusteella yhtiö toteaa, että Copartin laatima alustava korjauskustannusarvio tulisi nousemaan entisestään, mikäli autoa lähdettäisiin korjaamaan ja ajoneuvon korjauskustannusarvio on jo tässä vaiheessa ollut yli 2/3 auton käyvästä arvosta. Yhtiö myös toteaa, että asiakkaalle on 15.4.2024 ilmoitettu, että jos omistusoikeutta ei luovuteta, niin asiakkaalle maksetaan kertakorvaus. Asiakas on kuitenkin hyväksynyt ajoneuvon lunastuksen ja allekirjoittanut lunastusasiakirjan.
Vakuutusyhtiön mukaan ajoneuvon hinnoittelussa on huomioitu auton varustelu sekä jälkikäteen asennetut AMG-varusteet. AMG-varaosat ja varusteet ovat yleisesti arvokkaita, mutta ne eivät korota ajoneuvon käypää arvoa suoraan niihin käytetyllä summalla. Yleisen kokemuksen mukaan auton ostajat, harrastajat ja keräilijät arvostavat tehtaan alkuperäisiä malleja, kun taas jälkikäteen joksikin toiseksi malliksi muutetut tai rakennetut autot eivät yleisesti ole markkinoilla yhtä haluttuja tai arvostettuja yksilöitä.
Asiakkaan ajoneuvo on Mercedes Benz C350, johon on tarkastajan lausunnon mukaan vaihdettu yksittäisiä C63 AMG -erikoismallin osia. Vertailukohtana hinnoittelussa on käytetty vastaavaa C350-autoa ja tehdyt muutokset sekä varusteet on huomioitu käyvässä arvossa. Koska Mercedes ei ole valmistanut C63 AMG -autoa V6 moottorilla, niin sellaiseen sitä ei voida verrata. Autoa ei voida myöskään verrata C63 AMG -erikoismalliin, koska se poikkeaa suuresti moottoriltaan ja tekniikaltaan C350-mallista. Copartin käyvän arvon hinnoittelussa on käytetty verrokkeina tehtaan alkuperäisiä C350 AMG-varustepaketin malleja, jotka ovat tekniikaltaan lähempänä asiakkaan autoa, kuin asiakkaan esittämä C63 AMG -erikoismalli. Ajoneuvon käypä arvo sisältää verot ja maksut, joita ajoneuvon käyttäminen Suomessa edellyttää, mukaan lukien autoveron. Sen sijaan ajoneuvon käyttökuntoa ylläpitävät korjaukset ja kunnostus eivät nosta käypää arvoa. Autot vaativat huoltoa ja korjausta, jotta ne pysyvät liikennekelpoisina.
FINE on pyytänyt vakuutusyhtiötä täydentämään vastinettaan ajoneuvon hankintahetken käyvän arvon osalta sekä sen osalta, mihin seikkoihin 4 800 euron lunastusetukorvaus perustuu. Vakuutusyhtiö on lisävastineessaan ilmoittanut, että ajoneuvon hankintahetken käyväksi arvoksi on määritelty 26 300 euroa, mikä on myös ollut lunastusetukorvauksen yläraja, koska vakuutusehtojen mukaisesti käytettynä hankitusta autosta ei korvata enempää kuin sen hankintahetken käypä arvo. Yhtiön mukaan hankintahetken käyvän arvon määrityksessä on otettu huomioon asiakkaan autosta maksaman 21 000 euron kauppahinnan lisäksi 5 887,27 euron vero. Hankintahetken käyvän arvon määrityksessä on myös huomioitu, että asiakas on ostanut auton autoliikkeestä, jolloin myyntihintaan sisältyy autoliikkeen myyntikulut, kate ja tässä tapauksessa kauppasopimuksesta ilmenevä 12 kuukauden takuu. Tarkastaja on arvioinut, että edellä mainittuihin kuluihin olisi mennyt vähintään 1 000 euroa. Edellä mainituista syistä auton hankintahetken käypä arvo ei ole ollut sama kuin asiakkaan autosta maksama kauppahinta ja vero eli 26 887,27 euroa, vaan 26 300 euroa.
Sopimusehdot
Sovellettavien autovakuutusehtojen, voimassa 1.6.2023 alkaen, ehtokohdan 6.4 (Vahingon määrä ja ajoneuvon lunastaminen) mukaan vahingon määrä on ajoneuvon korjauskustannukset, jos ajoneuvon korjaaminen on kannattavaa. Jos ajoneuvon korjauskustannukset ovat vähintään 2/3 ajoneuvon vakuutustapahtumaa edeltävästä käyvästä arvosta, vakuutusyhtiöllä on oikeus, mutta ei velvollisuutta lunastaa vakuutuksen kohde käyvästä arvosta.
Uusarvoedun, Laajennetun uusarvoedun tai Lunastusedun edellytysten täyttyessä sovelletaan kohdassa 3.8 määriteltyjä korvausehtoja.
Jos ajoneuvon korjaaminen ei ole kannattavaa, on vahingon määrä ajoneuvolla ennen vakuutustapahtumaa olleen käyvän arvon ja sillä vakuutustapahtuman jälkeen olevan käyvän arvon erotus. Vahingon määrää laskettaessa mukaan ei lueta vakuutuksen kohteeseen kuulumattomien varusteiden, laitteiden, rakenteiden ja osien sekä kohdassa 6.5.4 mainittujen erikseen korvattavien varusteiden vaikutusta ajoneuvon käypään arvoon ja/tai korjauskustannusten määrään.
Ehtokohdan 6.5.3 (Käypä arvo) mukaan vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylärajana on ajoneuvon käypä arvo vakuutuksen kohteena olevin varustein (katso kohta 6.4). Ajoneuvon käypä arvo on se käteishinta, joka ajoneuvosta on yleisesti saatavissa vakuutustapahtuman sattumispäivän markkinatilanteessa, jos sitä pidettäisiin myytävänä tarkoituksenmukaisella tavalla. Käyvällä arvolla ei tarkoiteta autoliikkeiden ulosmyyntihintaa, pyyntihintaa eikä vaihtohyvitysarvoa vaan sellaista hintaa, jonka useampi kuin yksi henkilö olisi ollut valmis siitä todellisuudessa käteishintana maksamaan.
Ajoneuvon käypää arvoa määritettäessä otetaan huomioon ajoneuvon merkin ja mallin markkinahinnat, vuosimalli, käyttöikä, ajetut kilometrit, varusteet, yksilöllinen kunto, aikaisempien omistajien lukumäärä, ajoneuvon huoltohistoria sekä muut käypään arvoon vaikuttavat tekijät.
Ehtokohdan 3.8.2.2 (Korvauksena käypä arvo lisättynä enintään 30 prosentilla) mukaan, jos ajoneuvo ei täytä Lunastusedun mukaisen uuden ajoneuvon korvauksen ehtoja, Lunastusetuvakuutuksen mukaisessa korvauksessa maksetaan kohdassa 6.5.3 määritelty ajoneuvon käypä arvo enintään 30 % korotettuna.
Ehtokohdan 3.8.2.3 (Korvauksen yläraja) mukaan kokonaiskorvauksen yläraja on kuitenkin enintään uuden samanlaisen ajoneuvon hankintahetken käteishinta tai kun sellainen viimeksi on ollut myynnissä. Käytettynä hankitusta autosta ei korvata kuitenkaan enempää kuin sen hankintahetken käypä arvo.
Jos vakuutuksen kohteen omistusoikeutta ei luovuteta vakuutusyhtiölle, korvauksena maksetaan vakuutuksen kohteella välittömästi ennen vahinkoa ja sillä sen jälkeen olleen käyvän arvon erotus.
Ratkaisusuositus
Asiassa on kysymys sen arvioimisesta, mikä on ollut ajoneuvon käypä arvo vahinkohetkellä ja ajoneuvon hankintahetkellä. Lisäksi asiassa on kysymys siitä, ovatko ajoneuvon korjauskustannukset ylittäneet 2/3 ajoneuvon vahinkohetkeä edeltäneestä käyvästä arvosta, jolloin vakuutusyhtiöllä on ehtojen mukaan ollut oikeus lunastaa ajoneuvo, vai olisiko ajoneuvo tullut asiakkaan toissijaisen vaatimuksen mukaisesti korjata.
Onko vakuutusyhtiöllä oikeus lunastaa ajoneuvo?
Autovakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus lunastaa ajoneuvo, jos ajoneuvon korjauskustannukset ovat vähintään 2/3 ajoneuvon vakuutustapahtumaa edeltävästä käyvästä arvosta.
Suomen voimassa olevan oikeuden mukaan näyttövelvollisuus vahingon
määrästä on vakuutuskorvausta hakevalla. Jotta asiakkaan vaatimus voisi menestyä, hänen tulisi kyetä osoittamaan, että ajoneuvon korjauskustannukset olisivat olleet pienemmät kuin 2/3 ajoneuvon vahinkohetkeä edeltäneestä käyvästä arvosta.
Korjauskustannusten määrä
Asiakas on esittänyt, että korjauskustannukset on tarkoituksenhakuisesti arvioitu yläkanttiin suhteessa ajoneuvon käypään arvoon, jotta ajoneuvo saadaan lunastukseen. Asiakkaan mukaan korjauskustannukset on todellisuudessa 70 prosenttia pienemmät kuin korjauskustannuslaskelman arvio. Asiakkaan mukaan autossa ei ole muuta korvattavaa kuin etupuskuri ja turvatyynyt.
Ajoneuvon korjauskustannusarvio on tehty vakuutusyhtiön kumppanin Copartin toimesta ja korjauskustannusarvio on ollut 18 076,01 euroa. Korjauskustannusarvion mukaan arvioon on sisältynyt isoimpina kuluerinä korityö – vaihto 2 006 euroa, varaosat 14 277,80 euroa, maalaus 1 203 euroa, maalausmateriaali 463,21 euroa. Korjauskustannusarvion mukaan ajoneuvon vaihteenvalitsin on jumissa, vaihdetta ei saa P-asentoon, avain on jumissa virtalukossa ja kattoluukku ei sulkeudu. Yhtiö on vastineessaan tuonut esille, että alustava korjauskustannuslaskelma on tehty autoa purkamatta ja todelliset korjauskustannukset selviäisivät vasta korjauksen myötä, mutta kokemuksen mukaan korjauskustannukset nousevat, kun auton vaurioituneita pintaosia puretaan ja alla olevat vauriot selviävät. Lisäksi yhtiö on vedonnut siihen, että laskelma on nyt tehty perusmallin/AMG-varustelutason mukaisesti, koska käytössä ollut laskelmaohjelmisto ei tunne C63 AMG-erikoismallin varaosia. Koska alkuperäisten C63 AMG- varaosien hinnat ovat perusmallia huomattavasti suuremmat, tulisi korjauskustannusarvio vakuutusyhtiön mukaan nousemaan entisestään, jos ajoneuvoa lähettäisiin korjaamaan.
FINE toteaa, ettei asiassa ole esitetty mitään sellaista selvitystä, jonka perusteella korjauskustannuksia olisi arvioita toisin kuin Copartin tekemässä yksityiskohtaisessa laskelmassa. Lisäksi FINE huomauttaa, että korjauskustannusarvion sekä käyvän arvon lausuntoon sisältyvien valokuvien perusteella ajoneuvossa on todettavissa vaurioita laajemmin kuin vain etupuskurissa ja turvatyynyissä. FINE pitää korjauskustannuslaskelmaa parhaana selvityksenä ajoneuvon korjauskustannuksista. Edellä mainituin perustein asiassa jää osoittamatta, että korjauskustannukset olisivat olleet pienemmät kuin korjauskustannuslaskelman mukaiset 18 076,01 euroa.
Ajoneuvon vahinkohetken käypä arvo
Käyvällä arvolla tarkoitetaan yleisesti sellaista käteishintaa, jonka useampi kuin yksi henkilö olisi ollut valmis maksamaan kyseisestä ajoneuvosta ennen vahinkoa. Vakuutuskäytännössä käyvän arvon määrittäminen perustuu vastaavien autojen markkinahintoihin ja vahingoittuneen auton yksilöllisen kunnon ja muiden vakuutusehtojen mukaan käypään arvoon vaikuttavien tekijöiden arviointiin. Ajoneuvon yksilöllinen kunto on merkittävä tekijä ajoneuvon hinnoittelussa, mutta sitä ei voi kuitenkaan yksinään pitää hinnanmääräytymisen perusteena. Ajoneuvon kunnostamiseen tai lisävarusteisiin käytetyt varat eivät korota käypää arvoa vastaavalla määrällä. Myöskään auton hankintahinta ei sellaisenaan osoita suoraan sen käyvän arvon suuruutta.
Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö on arvioinut ajoneuvon käyväksi arvoksi ennen vahingon sattumista 21 500 euroa perustuen Copartin antamaan käyvän arvon lausuntoon. Asiakas katsoo, että ajoneuvon käypä arvo on arvioitu väärin eikä arviossa ole huomioitu ajoneuvoon tehtyjä perusparannuksia tai ajoneuvon ainutlaatuista C63-mallin AMG-varustelua. Asiakas katsoo, että hintavertailu käyvän arvon lausunnossa on tehty vääriin autoihin, ja ettei auto ole suoraan verrattavissa mihinkään muuhun autoon sen ainutlaatuisuuden vuoksi.
Kyseessä on vuonna 2011 Sakassa käyttöön otettu Mercedes-Benz C350 -henkilöauto, jolla mittarilukema on vahinkohetkellä maaliskuussa 2024 ollut 149 113 kilometriä. Vakuutusyhtiön vahinkohetkeä edeltänyt käyvän arvon määrä 21 500 perustuu vahinkotarkastajan lausuntoon, jossa on huomioitu ajoneuvojen hinnoittelutietoja tarjoavan yritys A:n antama hinta-arvio pyyntihinnaksi 20 710 euroa, ajoneuvon historiatiedot, varusteet ja kunto sekä kolme verrokkiautoa.
Käyvän arvon lausunnon mukaan hintaa korottavina tekijöinä on otettu huomioon, että autoon on laitettu yksittäisiä osia C63 AMG-mallisesta autosta. Edellä mainittuja osia ovat jarrut (palat ja levyt kuitenkin tarvikemallisia), penkit, etupuskuri ja diffuusori. Lausunnon mukaan nämä seikat nostavat käypää arvoa hieman mutta eivät kuitenkaan tee autosta vertailukelpoista autoon C63 AMG -malliin. Hintaa laskevina tekijöinä on otettu huomioon ajoneuvon epäselvä huoltohistoria, mittariston vaihtaminen, ja että mukana on vain yksi rengassarja. Lausunnon mukaan ajoneuvosta ei ole huoltokirjaa eikä mittariston vaihdosta ole kirjallista dokumentaatiota, joten ajoneuvon todellista ajomäärää ei pystytä varmistamaan. Ajoneuvon kunto on arvioitu luokkaa kolme vastaavaksi, mikä tarkoittaa normaalia kuntoa ja normaalista käytöstä johtuvaa kuluneisuutta.
Käyvän arvon lausunnossa verrokkiautona on ollut kolme Mercedes-Benz C350 Coupe -mallin henkilöautoa alkuperäisillä tehtaan C350 AMG-varustepaketeilla. Vuosimallia 2011 olevalla C350 Coupe AMG Edition 1 -verrokkiautolla on ajettu 142 000 kilometriä ja sen hintapyyntö on 24 900 euroa. Vuosimallia 2012 olevalla C350 BE Coupe AMG-styling-verrokkiautolla on ajettu 192 000 kilometriä ja sen hintapyyntö on 21 700 euroa. Vuosimallia 2011 olevalla C350 BE Coupe AMG Sport -verrokkiautolla on ajettu 68 000 kilometriä ja sen hintapyyntö on 23 900 euroa. Vakuutusyhtiön mukaan verrokkiautot ovat tekniikaltaan lähimpänä asiakkaan autoa.
FINE katsoo, että vakuutusyhtiön hankkimassa käyvän arvon lausunnossa on johdonmukaisesti kuvattu käyvän arvon arviointiin vaikuttaneita seikkoja ja verrokkiautojen valitsemisen perusteet. Asiakkaan puolelta ei ole esitetty konkreettista näyttöä vaurioitunutta vastaavien ajoneuvojen lausunnossa esitettyä korkeammasta hintatasosta. FINEn käytössä olevan selvityksen mukaan AMG-varustelun osalta kyse on ollut yksittäisistä jälkikäteen lisätyistä C63 AMG -mallin osista, jotka on otettu hintaa korottavina tekijöinä huomioon käyvän arvon lausunnossa, mutta jotka eivät yleisen elämänkokemuksen perusteella korota auton käypää arvoa suoraan niihin käytetyllä summalla. Asiakkaan vetoamien autoon tehtyjen perusparannusten osalta FINE toteaa ensinnäkin, ettei niiden sisällöstä ole esitetty mitään konkreettista selvitystä, ja toisekseen erilaiset huolto- ja korjaustoimenpiteet ovat tarpeen ajoneuvon liikennekelpoisuuden ja yleisen kunnon säilyttämiseksi. Huollot ja korjaukset eivät kuitenkaan yleensä korota ajoneuvon käypää arvoa suoraan niihin käytetyllä rahamäärällä, vaan pitävät ajoneuvon arvon sen tavanomaisella tasolla.
Ottaen huomioon FINEn käytössä ollut selvitys auton yksilöllisestä kunnosta, ominaisuuksista, historiatiedoista sekä verrokkiautojen hintapyynnöt, FINE katsoo jäävän näyttämättä, että ajoneuvon vahinkohetken käypä arvo olisi ollut korkeampi kuin vakuutusyhtiön määrittämä 21 500 euroa.
Koska ajoneuvon korjauskustannukset ovat olleet yli 2/3 ajoneuvon vahinkohetken käyvästä arvosta, vakuutusyhtiöllä on ollut vakuutusehtoihin perustuva oikeus lunastaa ajoneuvo.
Lunastusetukorvauksen määrä
Lunastusetuvakuutuksen ehtojen mukaan korvauksen ylärajana käytetyn auton kohdalla on ajoneuvon hankintahetken käypä arvo, joten asiakkaan tulisi tässä tapauksessa lisäkorvausta saadakseen kyetä osoittamaan, että hänen autonsa käypä arvo on auton hankintahetkellä ollut enemmän kuin vakuutusyhtiön määrittelemä 26 300 euroa.
Asiakas on joulukuussa 2022 ostanut ajoneuvon Belgiasta 21 000 euron hinnalla. Tuodessaan auton Suomeen, on asiakas maksanut ajoneuvosta 5 887,27 euron veron. Vakuutusyhtiö on huomioinut ajoneuvon hankintahetken käyvän arvon määrityksessä asiakkaan ajoneuvosta maksaman käteishinnan sekä asiakkaan maksaman ajoneuvoveron. Lisäksi yhtiö on ottanut määrityksessään huomioon sen, että kyseessä on ollut autoliikkeen myymä ajoneuvo, jolloin myyntihintaan on sisältynyt autoliikkeen myyntikulut, kate ja tässä tapauksessa kauppasopimuksesta ilmenevä 12 kuukauden takuu. Näin ollen yhtiö on katsonut, ettei ajoneuvon hankintahetken käypä arvo ole suoraan sama kuin asiakkaan autosta maksama kauppahinta ja vero yhteensä eli 26 887,27 euroa.
Asiakas katsoo, että ajoneuvon hankintahetken käypä arvo on ollut 33 000 euroa. Asiakas perustaa väitteensä siihen, että hän on saanut auton poikkeuksellisen halvalla ottaen huomioon siinä ollut AMG-varustelu.
FINE toteaa, että vaikka ajoneuvon hankintahintaa ei sellaisenaan voi pitää suorana osoituksena ajoneuvon käyvästä arvosta hankintahetkellä, on se yksi käyvän arvon arviointiin vahvasti vaikuttavista tekijöistä. Jotta ajoneuvon hankintahetken käyvän arvon voitaisiin katsoa huomattavasti poikkeavan hankintahinnasta, tulisi tämä pystyä näyttämään toteen.
FINElle on toimitettu 12.12.2022 päivätty kauppasopimus, josta käy ilmi, että ajoneuvon käteishinta on ollut ollut 21 000 euroa. Lisäksi kauppasopimuksesta ilmenee, että kauppaan on sisältynyt 12 kuukauden takuuaika. FINElle on myös toimitettu verotuspäätös, josta käy ilmi, että asiakas on maksanut ajoneuvosta 5 887,27 euron veron. Ajoneuvon hankintahinta veroineen on siis ollut 26 887,27 euroa. Tässä tapauksessa asiakas ei ole esittänyt ajoneuvon hankintahetken käyvästä arvosta muuta selvitystä kuin oman arvionsa.
Vakuutusyhtiö on hankintahetken käyvän arvon määrityksessä vähentänyt asiakkaan maksettavaksi tulleen hankintahinnan ja veron yhteismäärästä 587,27 euroa perustuen siihen, että kyseessä on ollut autoliikkeen myymä auto, ja että käteishintaan on kuulunut 12 kuukauden takuu. Kun otetaan huomioon, että ulkomailta Suomeen tuodun ajoneuvon käypä arvo ei määräydy suoraan ajoneuvon ostohinnan ja autoveron yhteismäärän perusteella, ja toisaalta autoliikkeiden myyntihintoihin sisältyy käteismyyntihintaa vastaavaan käypään arvoon kuulumattomia liiketoimintaeriä, FINE pitää vakuutusyhtiön hankintahetken käyvän arvon arviota perusteltuna.
Edellä mainituin perustein FINE katsoo asiassa jäävän näyttämättä, että ajoneuvon hankintahetken käypä arvo olisi ollut korkeampi kuin vakuutusyhtiön määrittämä 26 300 euroa. Koska lunastusetuvakuutuksesta korvattava määrä rajoittuu ajoneuvon hankintahetken käypään arvoon, perusteita lisäkorvauksen maksamiselle ei näin ollen ole. FINE pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena.
Lopputulos
FINE ei suosita muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Johtava lakimies Siirala
Esittelijä Toukonen