Haku

FINE-66297-M2M9K

Tulosta

Asianumero: FINE-66297-M2M9K (2025)

Vakuutuslaji: Autovakuutus

Ratkaisu annettu: 10.03.2025

Työkonevakuutus. Suuntaporaus. Suuntaporan tangon katkeaminen. Oliko kyse työkonetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vahingoittaneesta syystä aiheutuneesta vahingosta?

Tapahtumatiedot

Vahinkoilmoituksen mukaan K Oy:n Grundodrill 11XP -poravaunua oli käytetty suuntaporaukseen 18.9.2023, kun suuntaporan tanko oli katkennut n. 40 metrin päässä rantaviivasta poran ollessa noin 1,5 metriä järven pohjan alla. Poran tankoa ja erinäisiä muita osia menetettiin.

Korvauspäätöksessään 9.1.2024 vakuutusyhtiö totesi, että ajoneuvoon oli vahinkokuvauksen mukaan tullut tekninen vika ja suuntaporan tanko katkennut. Koska kyse ei ollut mistään työkonevakuutuksen vaunuvahinkovakuutuksesta korvattavasta vahinkotapahtumasta, vahinkoa ei korvattu vakuutuksesta.

Oikaisupyynnössään K Oy vetosi siihen, että suuntaporan terä ei voi katketa itsestään, vaan terän on täytynyt osua johonkin, esimerkiksi kiveen tai kallioon. Vahinko on siten aiheutunut ulkopuolisesta iskusta, eikä kyseessä ole ollut tekninen vika. Uudessa korvauspäätöksessään 8.3.2024 vakuutusyhtiö katsoi, ettei poraustyössä aiheutunutta kiveen tai kallioon osumista voida pitää äkillisenä ja ennalta arvaamattomana tapahtumana. Korvauspäätöstä ei muutettu.

K Oy haki päätökseen muutosta vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä vedoten M Oy:tä saatuun lausuntoon. Lausunnon mukaan vahingon on vaurioiden perusteella täytynyt aiheutua ulkoisesta tekijästä. K Oy huomautti lisäksi, ettei vakuutusehdoissa ole rajattu korvattavuuden ulkopuolelle ajoneuvon käyttötarkoitukseensa käyttämisestä aiheutuvia vahinkoja. Kaskovakuutuksesta korvataan tyypillisesti esimerkiksi auraustöiden yhteydessä lumiauralle esimerkiksi kiveen osumisesta aiheutuneita vahinkoja. K Oy:n näkemyksen mukaan tässä tapauksessa kyse on ollut aurausvahinkoon verrattavasta tilanteesta, kun suuntaporan tankoon on osunut maan alla iso kivi ja tanko on katkennut. Vahinko on siten aiheutunut äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti ulkoapäin kohdetta vaurioittaneesta syystä. M Oy:n lausunnon perusteella tanko ei ole ollut huonokuntoinen tai kulunut, vaan käyttöikää on ollut vielä jäljellä.

Vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä 17.4.2024 annetussa korvauspäätöksessä vakuutusyhtiö lausui, että työkonevakuutuksen vaunuvahinkovakuutuksen ehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan kohteen kaatumisesta, tieltä suistumisesta, yhteentörmäyksestä, maapohjan sortumisesta tai muusta vakuutuskohdetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vahingoittavasta syystä aiheutuvia vahinkoja. Tässä tapauksessa korvattavuus edellyttää, että vahinko on välittömästi aiheutunut vakuutuskohdetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vahingoittavasta syystä.

Vakuutusyhtiön mukaan kyseisen kaltaisella työkoneella maanporaustyötä tehtäessä on selvää ja ennalta arvattavaa, että maaperässä saattaa olla isojakin kiviä, joihin pora osuu joko porattaessa, tai jotka työn edetessä pääsevät liikkumaan maaperässä ja osumaan poraan. Vaikka tällainen tapahtuma tuntuu työtä tehtäessä yllättävältä ja odottamattomalta, ei tapahtumaa voida objektiivisesti arvioituna pitää vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla ennalta arvaamattomana. Asian arviointiin ei vaikuta se, onko vaurioitunut tanko tai pora ollut hyväkuntoinen. Vakuutusyhtiön mukaan tapahtuma ei ole verrattavissa K Oy:n esittämään aurausesimerkkiin, koska tietä aurattaessa ajoväylällä ei normaalisti ole sellaisia esteitä, jotka vaurioittavat auraa normaalin aurauksen yhteydessä. Vakuutusyhtiö ei muuttanut korvauspäätöstään.

Asiakkaan valitus

K Oy vaatii, että vakuutusyhtiö korvaa koneen korjauskustannukset (yhteensä 10 916,60 euroa ilman arvonlisäveron osuutta) vaunuvahinkovakuutuksesta. K Oy toistaa aiemmissa oikaisupyynnöissään esitetyt perusteet. Lumiaurojen vaurioituminen auraustöitä tehtäessä lumen alle piiloon jääneiden esineiden takia on hyvin tyypillistä erityisesti muita alueita kuin ajoväyliä aurattaessa. Myöskään suuntaporausta tehtäessä ei K Oy:n mukaan voida etukäteen olettaa, että pora tulee katkeamaan työn aikana, vaan katkeamista on pidettävä ennalta arvaamattomana vahinkona.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö kiistää K Oy:n vaatimukset. Yhtiö toteaa ensin katsoneensa virheellisesti vahingon aiheutuneen teknisestä viasta. Oikaisupyynnön johdosta vakuutusyhtiö on oikaissut päätöstään katsoen, että vaikka vahinko onkin sinänsä aiheutunut ulkoisesta syystä, sitä ei voida pitää äkillisenä ja ennalta arvaamattomana. 

Vakuutusyhtiö viittaa aiemmin esittämiinsä perusteluihin. Puheena olevaa vahinkotapahtumaa ei voida rinnastaa auraamisen yhteydessä tapahtuneisiin vahinkoihin, koska tiellä ei normaalisti ole suuria kiviä ja esteitä, vaan sellaiset on tietä rakennettaessa ja muutoinkin tienpidossa poistettu. Tilanteet, joissa aurattaessa osutaan lumen seassa olleeseen kiveen tai esteeseen, ovat poikkeuksellisia ja ennalta arvaamattomia. Tietä auraava ei voi ennalta varautua tällaiseen. Sen sijaan maan sisällä eli maa-aineksen joukossa voi olla ja onkin tyypillisesti kovia kohtia, kuten erilaista kovempaa ainesta, kiviä, kalliota yms. Maan sisältöä ei ole ennalta valmisteltu esteettömäksi, kuten rakennetun tien osalta on tehty. Maata poraava ei siis voi todeta tilanteen olevan ennalta arvaamaton, kun hän poratessa osuu tutkimattoman maan sisällä poranterällään kovaan maa-ainekseen, jollainen kivi tai kallio on.

Vakuutusyhtiön mukaan aurausvahinkoja parempi vertailukohta tarkasteltavana olevalle vahinkotapahtumalle on esimerkiksi betonin poraaminen. Poraajalla on ennakolta tiedossa, että jossakin betonin sisällä varmasti kulkee rautoja, joihin osuessa poran terä todennäköisesti rikkoutuu. Poraaja voi toivoa, ettei osu rautaan ja vaurioita terää, mutta rautaan osuminen on kuitenkin melko todennäköistä. Hän voi ennalta varautua tällaiseen tapahtumaan, eikä rautaan osuminen tule yllätyksenä ja siten ole ennalta arvaamatonta. Vakuutusyhtiö katsoo, että ennalta arvaamattomuutta on arvioitava objektiivisesti, vaikka subjektiivisesti vahinkotapahtuma saattaakin näyttäytyä työkoneen käyttäjälle yllättävänä.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, onko tapahtumatiedoista ilmenevää suuntaporan tangon vaurioitumista pidettävä ulkoapäin ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneena ja siten vakuutuksesta korvattavana vahinkona.   

Sovellettavat vakuutusehdot

Työkonevakuutusehtojen (voimassa 1.1.2023 alkaen) kohdan 14.4 (Vaunuvahinkovakuutus) mukaan vaunuvahinkovakuutuksesta korvataan vahinko, joka on välittömästi aiheutunut vakuutuksen kohteen kaatumisesta tai tieltä suistumisesta, yhteentörmäyksestä, maapohjan sortumisesta tai muusta vakuutuskohdetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vahingoittavasta syystä taikka vajoamisesta/uppoamisesta jäihin, suohon tai veteen sekä siihen liittyvät koneen nosto yms. kustannukset (Kts. kohta 18.4.2 Erityisomavastuut). Vaunuvahinkovakuu-tuksesta korvataan myös vahinko, joka on aiheutunut ulkoapäin vakuutuksen kohdetta kuormattaessa tai kuljetuksen aikana.

Asian arviointi

Osapuolet ovat kirjelmissään esittäneet vahinkotapahtuman äkillisyyttä koskevaa argumentaatiota. Sovellettavissa työkonevakuutusehdoissa korvattavalle vahinkotapahtumalle ei kuitenkaan ole asetettu erillistä äkillisyysvaatimusta, vaan vaunuvahinkovakuutusta koskevan ehtokohdan 14.4 mukaan korvattavuuden edellytyksenä on, että vahinko on aiheutunut esimerkiksi kaatumisesta, yhteentörmäyksestä, maapohjan sortumisesta, tai jostakin muusta vakuutuksen kohdetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vaurioittaneesta syystä. Osapuolten kannanottojen perusteella asiassa ei ole erimielisyyttä siitä, että poratangon katkeaminen on johtunut kohdetta ulkoapäin vaurioittaneesta syystä. Asiassa on näin ollen arvioitava, onko mainittua syytä pidettävä ennalta arvaamattomana.

Vakuutusalalla vakiintuneen käytännön mukaan vakuutusehtojen mukaista ennalta arvaamattomuuden vaatimusta on arvioitava lähtökohtaisesti objektiivisesti. Vahinkotapahtuman korvattavuutta arvioitaessa ratkaisevaa on vahingon syy eikä se, että vahinko sinänsä ilmenee äkillisesti tai ennakko-oireita antamatta. Yleisten vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan näyttötaakka vakuutuksesta korvattavan vahingon sattumisesta on korvausta hakevalla.

Lautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan K Oy:n Grundodrill -poravaunun suuntaporan tanko on katkennut poran kärkiosan ollessa noin 1,5 metriä järven pohjan alapuolella ja noin 40 metrin päässä rantaviivasta. M Oy:n 30.1.2024 päivätyn lausunnon mukaan on todennäköistä, että vesistön alla porattaessa maaperässä poran yläpuolella olevat kivet tai muu raskas materiaali ovat yllättäen liikkuneet alaspäin ja painaneet tankoa yli sallitun taivutussäteen, jolloin tanko on katkennut. K Oy:n puolelta on osin ristiriitaisesti M Oy:n lausunnossa todettuun nähden esitetty, että vaurio on aiheutunut poran tangon osuessa ”isoon kiveen tai kallioon”.

Vakuutuslautakunnan tietojen mukaan suuntaporaamista käytetään keinona teiden tai pienehköjen vesialueiden alittamiseen esimerkiksi putkia, kaapeleita tai johtoja rakennettaessa. Porattavat etäisyydet voivat käytettävän laitteiston ja maaperän ominaisuuksista riippuen olla suuria, jopa 1000 metriä, ja tässäkin tapauksessa vahinkotapahtuman on kerrottu sattuneen noin 40 metrin päässä rantaviivasta, toisin sanoen poran ollessa vähintään 40 metrin pituudelta maaperän alla. Esitetyn selvityksen perusteella poratanko ja siihen kiinnitetyt osat ovat jääneet vahingon jäljiltä maan alle ja M Oy:n lausunto on laadittu jäljellä olevaa poratankoa havainnoimalla. M Oy:n lausunnon mukaan tanko on ollut kulumisen suhteen ”reilusti ohjearvojen sisällä” ja näyttänyt hyväkuntoiselta siltä osin kuin sitä on ollut jäljellä. Lautakunnalle ei ole esitetty valokuvia vaurioituneesta tangosta tai yksilöidympää selvitystä lausunnossa mainittujen mittausten tuloksista.

Vakuutuslautakunta toteaa, että suuntaporaa useiden kymmenien metrien matkan poraamiseen käytettäessä poran tankoon kohdistuu väistämättä maaperässä olevien kivien tai muun maa-aineksen aiheuttamaa painoa tai sivuttaissunnassa tapahtuvaa vääntövoimaa, joka voi poraamisen edetessä vaihdella voimakkaastikin. Jos käytettävää porauslaitteistoa ei ole mitoitettu ominaisuuksiltaan riittävän lujaksi kivisen maaperän tai kallion poraamiseen, myös maaperässä olevat kivet voivat lautakunnan käsityksen mukaan aiheuttaa poratangon katkeamisen poranterän osuessa kovaan materiaaliin.

K Oy:n puolelta on tässä tapauksessa esitetty vain yleisluonteinen kuvaus jäljelle jääneen poratangon vaurioista. Koska katkenneen poratangon kärkiosa on jäänyt maaperään, vahinkotapahtuman täsmällinen syy jää osoittamatta. Lautakunnan näkemyksen mukaan yläpuolisten kivien tai maaperän muunlaisen liikkumisen johdosta poratankoon kohdistuvaa painoa tai vääntövoimaa ei kaikesta huolimatta voida suuntaporauksen yllä kuvattu luonne huomioon ottaen pitää porauslaitteistoon vaikuttavana ennalta arvaamattomana tekijänä. Myöskään poranterän mahdollista osumista kiviin ei puheena olevalla tavalla maaperää porattaessa voida pitää ennalta arvaamattomana tapahtumana. Vakuutuslautakunta katsoo näistä syistä asiassa jäävän osoittamatta, että poran tangon katkeaminen olisi tässä tapauksessa aiheutunut jostakin ennalta arvaamattomaksi katsottavasta ulkoisesta syystä. Vakuutusyhtiön kielteistä korvauspäätöstä on näin ollen pidettävä vakuutusehtojen mukaisena.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Häyhä                                              
Sihteeri Siirala

Jäsenet

Finne
Nurmela
Rajamäki
Vyyryläinen
Wallin

Tulosta