Haku

FINE-64653-N5W3S

Tulosta

Asianumero: FINE-64653-N5W3S (2024)

Vakuutuslaji: Eläinvakuutus

Ratkaisu annettu: 09.12.2024

Lakipykälät: 5, 9

Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus. Vakuutuksen korvauspiiri. Oliko vakuutusyhtiö laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa?

Tapahtumatiedot

Asiakkaan hevonen lopetettiin ähkyn seurauksena 29.11.2023 eläinsairaalassa. Asiakas haki korvausta hevosen kuolemasta. Vakuutusyhtiö antoi asiassa kielteisen korvauspäätöksen 12.12.2023 vedoten siihen, ettei vakuutuksesta korvata sairaudesta johtuvia kuolemia, sillä vakuutus sairauden varalta oli irtisanottu 23.10.2023, eikä vakuutus sairauden aiheuttaman kuoleman varalle ollut näin ollen voimassa hevosen kuolinhetkellä.

Asiakas haki muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä, koska koki tuoteselosteen antaneen virheellisen ja harhaanjohtavan kuvan tuotteesta, sillä tuoteselosteella kuolemaa ei ollut jaettu erikseen tapaturmasta johtuvaan tai sairaudesta johtuvaan kuolemaan. Asiakkaan mukaan vakuutusyhtiö ei ollut täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan asiassa. Lisäksi asiakas pyysi selvitystä siitä, olisiko vakuutuksenottajaa pitänyt tiedonantovelvollisuuden nimissä informoida vakuutuksen muutostilanteessa selkeämmin. Muutokset hoidettiin vakuutusyhtiön toimesta sähköisesti ja muutokseen liittyvät vakuutuskirjat ja vakuutusehdot toimitettiin asiakkaalle jälkikäteen.

Yhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä 29.2.2024 tehdyllä ratkaisulla ei muutettu asiassa aiemmin tehtyä korvauspäätöstä. Vakuutusyhtiö katsoi, että vaikka tuoteselosteessa ei ollut tehty selkeää jakoa tapaturmasta ja sairaudesta johtuvasta kuolemasta, on asiakkaalle 25.9.2023 annettu kirjallinen vakuutustarjous kuitenkin ollut selkeä ja informatiivinen sisältäen tapaturman, sairauden ja hevosen vastuun. Tapaturman alle on erikseen eritelty eläimen kuoleman ja eläimen hoitokulujen vakuutusmäärät ja omavastuut. Samoin sairauden alle on erikseen eritelty eläimen kuoleman ja eläimen hoitokulujen vakuutusmäärät ja omavastuut. Edelleen hevosen vastuuvakuutuksen osalta on eritelty vastuuvahingon vakuutusmäärä ja omavastuu. Vakuutustarjouksessa on selkeästi tuotu esille, että eläimen kuolema sisältyy erillisesti sekä tapaturmaan että sairauteen. Vakuutusyhtiö katsoi, ettei tuoteselosteessa ollut virheellistä tietoa ja että asiakas on saanut myyntitilanteessa vakuutustuotteesta oikean informaation. Vakuutuksessa on ollut kaikki hänen tarpeensa mukaiset riskit vakuutettuna. Myyntitilanteessa ei ole katsottava tapahtuneen virhettä.

Vakuutusturvan muuttamisen osalta ratkaisussa 29.2.2024 todettiin, että vakuutuksenantajalla ei ole erikseen säädettyä tiedonantovelvollisuutta selvittää oma-aloitteisesti asiakkaalle, mitä hänen pyytämänsä vakuutusturvan supistaminen/irtisanominen tarkoittaa. Nyt kyseessä olevan kaltainen muutos vakuutusturvaan voidaan hyvin tehdä kirjallisesti/sähköisesti. Korvauspäätösten tarkastusryhmä katsoi, ettei vakuutuksen muutoksessa 23.10.2023 ole tapahtunut vakuutusyhtiön osalta tiedonantovirhettä tai muutakaan menettelyvirhettä.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiakas on tyytymätön vakuutusyhtiön antamaan korvauspäätökseen ja pyytää asiassa FINEn ratkaisusuositusta. Asiakas vaatii, että vakuutusyhtiö korvaa 27 000 euroa hevosen kuolemasta.

Asiakkaan kertoman mukaan hevonen lopetettiin yliopistollisessa eläinsairaalassa 29.11.2023 ähkyn seurauksena. Asiakas toteaa, ettei vakuutusyhtiön 12.12.2023 antamalla korvauspäätöksellä ollut selvitystä siitä, miten ja millä tiedoilla hevosvakuutus ja siihen kirjatut rajoitukset on alun perin myyntitilanteessa kerrottu. Selvityksistä ei myöskään käy ilmi, millaisia muutoksia alkuperäiseen vakuutukseen on ajan saatossa tehty ja miten muutokset on käyty asiakkaan kanssa yhdessä läpi. Asiakas viittaa vakuutusyhtiön sisäisen muutoksenhakumenettelyssä 29.2.2024 annettuun ratkaisuun ja toteaa ratkaisussa mainittavan, että vaikka tuoteselosteessa ei ole selkeää jakoa tapaturmasta ja sairaudesta johtuvaan kuolemaan, on asiakkaalle 25.9.2023 annettu kirjallinen vakuutustarjous tältä osin ollut selkeä ja informatiivinen. Myöhemmin samassa ratkaisussa on todettu, että tuoteselosteessa ei ole ollut virheellistä tietoa ja että asiakas on saanut myyntitilanteessa vakuutustuotteesta oikean informaation.

Asiakas viittaa 25.9.2023 annettuun vakuutustarjoukseen ja toteaa, ettei sen mukana ollut vakuutusehtoja vaan ainoastaan maininta, että ”hyväksymällä tarjouksen vahvistat tarjouksen tekemiseksi antamasi tiedot oikeiksi sekä sen, että olet vastaanottanut vakuutukseen liittyvät asiakirjat ja tutustunut niihin. Tällaisia asiakirjoja ovat tarjous, vakuutuksen keskeisestä sisällöstä ja vakuutusehtojen olennaisista rajoitusehdoista kertovat tuoteselosteet sekä vakuutustietoasiakirjat.” Asiakas kertoo kiinnittävänsä huomiota tuoteselosteeseen, koska päätös vakuutuksen ottamisesta tehtiin tuoteselosteen pohjalta. Asiakas kokee, ettei tuoteselosteessa tuotu esiin olennaisia rajoitusehtoja. Asiakas viittaa vielä vakuutuksen yleisiin sopimusehtoihin, joiden mukaan, jos vakuutusyhtiö tai sen edustaja ei ole antanut tarvittavia tietoja vakuutuksesta tai on antanut siitä virheellistä taikka harhaanjohtavia tietoja, on vakuutus voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella aihetta käsittää. Asiakas toteaa, että juuri tuoteseloste oli hänelle erityisen määräävä ja tuoteselosteen perusteella asiakas oli käsittänyt, että kuoleman osalta rajausta ei ole. Vakuutusmäärät ovat olleet vakuutuskirjassa samat sekä tapaturman että kuoleman alla, joten asiakas on rinnastanut kuoleman vakuutusasiakirjojen perusteella henkivakuutukseen.

Asiakas on vaatinut vakuutusyhtiöltä selvitystä siitä, olisiko häntä tullut informoida selkeämmin vakuutusta muuttaessaan. Vakuutusyhtiön antaman selvityksen mukaan vakuutuksenantajalla ei ole erikseen säädettyä tiedonantovelvollisuutta selvittää oma-aloitteisesti asiakkaalle, mitä hänen pyytämänsä vakuutusturvan supistaminen tarkoittaa. Asiakas viittaa vakuutussopimuslain 5 §:ään, jonka mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Asiakkaan mukaan tiedonantoon liittyvä virhe tapahtui vakuutusyhtiön edustajan toimesta siinä vaiheessa, kun asiakas päätyi tekemään muutoksia alkuperäiseen vakuutukseen. Vakuutuksen muutos ja vakuutukseen liittyvät rajoitukset olisi pitänyt käydä läpi tarkemmin vakuutusyhtiön edustajan toimesta. Asiakkaan mukaan vakuutuksessa olevien rajoitusten olennaisuus tulisi tässä tapauksessa arvioida sen mukaan, mitä tavallisen vakuutuksenottajan voidaan olettaa pitävän vakuutuksessa tärkeänä.

Asiakas on 24.7.2024 toimittamassaan lisäkirjelmässä todennut, että vakuutusyhtiö on selkeästi tarkentanut tuoteselosteen sisältöä 1.7.2024 alkaen kuoleman osalta.

Vastineessaan 3.5.2024 vakuutusyhtiö toistaa kielteisen kantansa ja viittaa 12.12.2023 antamaansa korvauspäätökseen sekä yhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä 29.2.2024 tehtyyn ratkaisuun. Vakuutusyhtiö toteaa, että asiakkaalle on 8.9.2023 ja 25.9.2023 sähköpostitse toimitettu hevosvakuutuksen tuoteseloste sekä vakuutustarjous. Lisäksi vakuutustarjous ja vakuutustietolomake on siirretty 25.9.2023 vakuutusyhtiön sähköiseen palveluun. Tämän jälkeen asiakas on käynyt sähköisessä palvelussa täyttämässä hevosen terveysselvityksen. Asiakas on keskustellut puhelimitse 8.9.2023 vakuutusyhtiön asiakaspalvelijan kanssa vakuutukseen valittavissa olevista vakuutusmääristä, omavastuista, tarvittavasta terveysselvityksestä ja siitä, mitä tietoja asiakkaan tulee tulevaisuudessa ostettavasta hevosesta vakuutusyhtiölle toimittaa. Vakuutusyhtiö katsoo, että asiakas on saanut ennen vakuutuksen ottamista vakuutusta koskevat tarpeelliset tiedot. Vakuutustietolomakkeen mukaan vakuutus antaa turvaa hevoselle sattuvan tapaturman tai sairauden aiheuttamien menetysten varalta. Vakuutustietolomakkeen mukaan vakuutus kattaa kyseisten vakuutusten voimassaollessa tapaturman aiheuttaman kuoleman, sairauden aiheuttaman kuoleman, tapaturman hoitokulut sekä sairauden hoitokulut. Lisäksi vakuutustarjouksessa on selkeästi tuotu esille vakuutuksen sisältämät riskit: tapaturma, sairaus ja hevosen vastuu.

Vakuutusyhtiö toteaa, että hevonen ei ole ollut vakuutettuna sairaudesta johtuvan kuoleman varalta silloin, kun se 29.11.2023 jouduttiin lopettamaan ähkyn vuoksi. Asiakas on 22.10.2023 lähettämällään sähköpostiviestillä päättänyt vakuutuksesta sairausvakuutuksen. Viestin mukaan vakuutuksesta poistetaan sairausvakuutus ja jäljelle jätetään tapaturmavakuutus ja vastuuvakuutus. Vakuutusyhtiö katsoo viestin osoittavan asiakkaan olleen tietoinen vakuutukseen sisältyneistä riskeistä. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan asiakas on yksiselitteisesti halunnut jättää vakuutuksen kolmesta riskistä yhden eli sairauden pois. Jo 8.9.2023 puhelinyhteydenotossaan asiakas on esittänyt mahdollisesti tarvitsevansa vain lyhytaikaista vakuutusta hevosen Suomeen kuljettamisen ajaksi, mikäli he ostavat hevosen ulkomailta. Asiakas on myös 25.9.2023 sähköpostitse tiedustellut minimiaikaa, jolle vakuutuksen voi ottaa. Vakuutuksen voimaantulopäivänä 2.10.2023 asiakas on sähköpostitse tiedustellut vakuutuksen hintaa, jos jatkossa vakuutuksessa olisi vain tapaturmavakuutus ilman sairausvakuutusta. Vakuutusyhtiö katsoo tämänkin pohjalta, että asiakas on ymmärtänyt, että vakuutuksessa on erilliset riskit sairaudelle ja tapaturmalle. Vakuutusyhtiö on 2.10.2023 vastannut asiakkaalle tapaturmavakuutuksen ja sairausvakuutuksen hinnat molemmista erikseen eriteltyinä.

Vakuutusyhtiö toteaa sairaudesta johtuvan kuoleman turvan olevan kallein osa vakuutusmaksua. Asiakas on vakuutusyhtiölle osoittamassaan muutoksenhaussa kertonut päättäneensä sairausvakuutuksen alentaakseen vuosittaista vakuutusmaksuaan. Vakuutusyhtiö katsoo, että asiakkaan on tullut ymmärtää, että myös vakuutusturva supistuu merkittävästi, kun vakuutuksesta jättää sen kalleimman riskin pois.

Asiakkaan valituksessaan vetoaman vakuutussopimuslain 2 luvun 5 §:n soveltamisen osalta vakuutusyhtiö toteaa, ettei kyseistä säännöstä sovelleta tilanteeseen, jossa vakuutuksenottaja irtisanoo vakuutusturvansa. Vakuutusyhtiö myös toteaa, ettei kyseisessä lainkohdassa enää käytetä sanaa ”päättäminen” vaan säännöksen otsake kuuluu ”tiedot ennen sopimuksen tekemistä”, ja säännöksen sanamuoto kuuluu ”Vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava...”. Pykälän suomenkielistä otsikkoa on muutettu, koska ilmaisu ”sopimuksen päättäminen” on ollut ymmärrettävissä myös siten, että kyse olisi sopimussuhteen lopettamisesta, minkä vuoksi ilmaisu on korvattu ilmaisulla ”sopimuksen tekeminen”. Vakuutusyhtiö katsoo, ettei asiakkaan tekemän irtisanomisen yhteydessä ole tapahtunut tiedonantovirhettä tai muutakaan menettelyvirhettä. Asiakkaalle on ennen vakuutuksen tekemistä annettu vakuutussopimuslain 2 luvun 5 §:n tarkoittamat tiedot. Asiakkaalle oli tarjottu kattava vakuutus, jonka hän oli ottanutkin. Vakuutus sen alkuperäisessä laajuudessa olisi korvannut hevosen sairauden aiheuttamasta kuolemasta aiheutuneen vahingon. Vastuu riittävän kattavan vakuutusturvan voimassa pitämisestä on kuulunut asiakkaalle.

Vakuutusyhtiö toteaa 2.9.2024 toimittamallaan lisävastineella, että asiakas on irtisanonut sähköpostitse vakuutuksesta sairausturvan todeten erikseen, että vakuutukselle jätetään jäljelle tapaturma- ja vastuuvakuutus. Vakuutusyhtiö lisää, että hevosvakuutuksen tuoteselosteella 1.7.2024 alkaen ei ole merkitystä arvioitaessa nyt kyseessä olevaa riidanalaista korvausasiaa.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Hevosvakuutuksen vakuutusehtojen, voimassa 1.7.2022 alkaen, ehtokohdan HO130 (Vakuutusturvan sisältö) mukaan hevosturvaan voidaan valita seuraavat riskit ja riskeihin sisältyvät korvauslajit:

  • tapaturma
    • eläimen kuolema
    • eläimen hoitokulut
  • sairaus
    • eläimen kuolema
    • eläimen hoitokulut
  • ulkomaan lisäturva
    • tapaturman ja sairauden hoitokulut
  • hevosvastuu
    • vastuuvahinko

Vakuutusturvan sisältö eli vakuutukseen valitut riskit ja niihin sisältyvät korvauslajit vakuutusmäärineen on merkitty vakuutuskirjaan.

Vakuutustapahtuma on vakuutetun riskin toteutuminen eli valitusta turvasta riippuen hevosen tai syntyvän varsan sairaus tai tapaturma taikka hevosvastuun toteutuminen.

Vakuutustapahtuman katsotaan sattuneen sinä ajankohtana, jolloin hevosen varkaus on todettu, hevosen vammautuminen on tapahtunut tai sen sairaus eläinlääketieteellisen kokemuksen mukaan on alkanut riippumatta siitä, milloin vammautuminen tai sairaus tai niiden oireet on ensimmäisen kerran todettu.

Kohdan HO131 (Hevosen tapaturma tai sairaus) alakohdan 1 (Tapaturman korvattavuus) mukaan vakuutuksen perusteella korvattava hevosen tapaturma on vakuutuksen voimassa ollessa sattunut äkillinen ja odottamaton ulkoinen tapahtuma, joka aiheuttaa vamman, jonka eläinlääkäri on todennut ja jota voidaan pitää myös eläinlääketieteellisin perustein ulkoisen tapahtuman aiheuttamana.

Alakohdan 2 (Sairauden korvattavuus) mukaan vakuutuksen perusteella korvata hevosen sairaus on sellainen eläinlääkärin hoitoa vaativa tila, jonka on vakuutusyhtiölle toimitetun selvityksen perusteella todettu syntyneen vakuutuksen voimassa ollessa muutoin kuin tapaturmaisesti.

Kohdan 3 (Korvauspiirin ulkopuolelle jäävät vahingot) mukaan […] vakuutus ei korvaa tapaturmana:

  • ähkyä ellei kyseessä ole akuutti ylensyöminen (muut ähkyt käsitellään sairautena)
  • […]

Kohdan HO132 (Hevosen kuolemasta ja varkaudesta aiheutuva menetys) alakohdan 1 (Tapaturmasta tai sairaudesta johtuva kuolema ja varkaus) mukaan vakuutus korvaa vakuutuskirjaan merkitys vakuutusturvan mukaisesti, kun hevonen korvattavan tapaturman tai sairauden seurauksena vakuutuksen voimassa ollessa kuolee tai se on välttämättä lopetettava ja kuolema tai lopettaminen on ehtokohdan HO131 mukaan korvattavan tapaturman tai korvattavan sairauden välitön ja väistämätön seuraus. Lopettamista pidetään välttämättömänä, kun yleisen eläinlääketieteellisen kokemuksen perusteella hevosen kuolema on tapaturman tai sairauden vuoksi odotettavissa asiallisesta hoidosta huolimatta tai hevonen on lopetettava eläinlääkärin määräyksestä ilmeisen eläinrääkkäyksen välttämiseksi. Lisäksi korvattavuuden edellytyksenä on [vakuutusyhtiöltä] etukäteen haettu lopetuslupa.
[…]

Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

Ratkaisusuositus

Asiassa on riidatonta, että asiakkaan hevonen on lopetettu sairaudeksi katsottavan ähkyn vuoksi 29.11.2023. Asiassa on kysymys sen arvioimisesta, onko vakuutusyhtiö täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa ennen vakuutuksen ottamista. Lisäksi kyse on siitä, onko vakuutusyhtiö antanut vakuutuksesta sen voimassaoloaikana puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voitaisiin katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn vakuutukseen muutoksia tehtäessä.

Asiakkaan mukaan häntä ei ole informoitu riittävästi vakuutuksen olennaisista rajoituksista ennen vakuutuksen ottamista, eikä hänen mukaansa vakuutusyhtiö ole täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan tilanteessa, jossa asiakas on irtisanonut hevosen sairausvakuutuksen hevosvakuutuksestaan. Asiakkaan mukaan hänelle toimitettu tuoteseloste ei ole sisältänyt riittävän selkeästi tietoa siitä, että vakuutuksella sairausvakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen turva hevosen kuoleman varalle ovat erillisiä turvia.

Vakuutusyhtiö on riidattomasti toimittanut asiakkaalle ennen vakuutuksen ottamista vakuutustarjouksen ja tuoteselosteen ensin sähköpostitse 8.9.2023 ja 25.9.2023, jonka jälkeen kyseiset asiakirjat on tallennettu asiakkaan saataville vakuutusyhtiön sähköiseen asiointipalveluun.

Vakuutussopimuslaissa on erityiset säännökset vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta vakuutuksen hakijaa kohtaan ennen vakuutussopimuksen tekemistä. Vakuutusta myytäessä voimassa olleen vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin (238/2018) mukaan vakuutuksenantajan on ennen vakuutussopimuksen tekemistä annettava vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutusmuodoistaan, näiden vakuutusten vakuutusmaksuista ja vakuutusehdoista sekä muut hakijalle määritettyyn vakuutustarpeeseen sopivan vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Vakuutussopimuslain säätämiseen johtaneiden esitöiden (HE 114/1993, s. 26) mukaan pelkkien vakiovakuutusehtojen luovuttaminen ei riitä täyttämään 5 §:ssä tarkoitettua tiedonantovelvollisuutta. Henkilökohtaista suullista tiedottamista ei kuitenkaan edellytetä. Esitöiden mukaan yleensä voidaan pitää riittävänä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille momentissa edellytetyt tiedot. Vakuutuksenantajan on esitöiden mukaan huolehdittava siitä, että tiedot annetaan hakijalle jossakin vaiheessa ennen sopimuksen päättämistä. Lain mukaan vakuutuksesta tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Esitöiden (HE 114/1993, s. 27) perusteella rajoituksen olennaisuus arvioidaan pääsääntöisesti sen mukaan, mitä tavallisen vakuutusta harkitsevan henkilön voidaan olettaa pitävän kyseisessä vakuutuksessa tärkeänä.

Asiakkaalle 8.9.2023 ja 25.9.2023 toimitetulla tuoteselosteella on kerrottu vakuutuksen korvaavan hevosen tapaturman hoitokulut, hevosen sairauden hoitokulut, hevosen kuolemasta tai hätäteurastuksesta aiheutuvia kuluja, sikiön tai syntyvän varsan kuolemasta aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Tuoteselosteella olevassa taulukossa on eritelty riskeittäin vakuutuksesta korvattavat vahingot ja korvattavuuden ulkopuolelle jäävät vahingot. Hevosen kuolemasta aiheutuvia vahinkoja ei ole eritelty erikseen sairauden ja tapaturman aiheuttamiksi, vaan hevosen kuolema on käsitelty yhtenä riskinä. Tuoteselosteen mukaan vakuutus korvaa hevosen käyvän arvon hevosen kuollessa.

Tuoteselosteen kanssa asiakkaalle on toimitettu vakuutustarjous. Vakuutustarjouksen sivulla 5 on eritelty tapaturma ja sairaus erillisiksi riskeiksi, joista molempien on eritelty korvaavan hevosen kuolemasta aiheutuvat vahingot. Lisäksi vakuutustarjouksella on eritelty vakuutussummat erikseen sairauden ja tapaturman aiheuttamien riskien osalta.

Vaikka tuoteselosteessa ei ole erikseen tuotu esille, että sairausvakuutus ja tapaturmavakuutus ovat toisistaan erillisiä vakuutusturvia, ei tuoteselosteeseen ja samassa yhteydessä toimitettuun vakuutustarjoukseen huolellisesti tutustuen ole FINEn näkemyksen mukaan voinut jäädä siihen käsitykseen, että tapaturmavakuutus korvaisi myös sairauden aiheuttamasta kuolemasta aiheutuneen vahingon. Lisäksi FINE toteaa, että vakuutustarjouksessa viitataan tuoteselosteeseen, ja siinä on seuraava maininta: ”Hyväksymällä tarjouksen vahvistat tarjouksen tekemiseksi antamasi tiedot oikeiksi sekä sen, että olet vastaanottanut vakuutukseen liittyvät asiakirjat ja tutustunut niihin. Tällaisia asiakirjoja ovat tarjous, [vakuutusturvan] keskeisestä sisällöstä ja vakuutusehtojen olennaisista rajoitusehdoista kertovat tuoteselosteet sekä vakuutustietoasiakirjat.” Asiakas on allekirjoituksellaan vahvistanut saaneensa vakuutusta koskevat asiakirjat. FINE katsoo näytetyksi, että asiakkaalle on toimitettu riittävät tiedot vakuutuksen sisällöstä ennen vakuutuksen ottamista.

Asiakkaan mukaan vakuutusyhtiö on rikkonut tiedonantovelvollisuuttaan myös tilanteessa, jossa asiakas on pyytänyt vakuutusturvan supistamista poistamalla vakuutuksesta sairausvakuutuksen osuuden. Asiakkaan mukaan vakuutusyhtiön edustajan olisi tuolloin tullut käydä läpi vakuutukseen tehtävät muutokset ja niihin liittyvät rajoitukset, sillä kyseessä oli asiakkaan näkökulmasta merkittävä muutos. FINElle toimitetun selvityksen mukaan asiakas on 22.10.2023 sähköpostitse pyytänyt vakuutusyhtiötä poistamaan vakuutuksesta sairausvakuutuksen ja jättämään voimaan tapaturmavakuutuksen ja vastuuvakuutuksen. Jo 2.10.2023 asiakas on tiedustellut vakuutuksen hintaa, jos siitä poistetaan sairausvakuutus ainoastaan tapaturmavakuutuksen jäädessä voimaan. Vakuutusyhtiö on 2.10.2023 sähköpostitse toimittanut asiakkaalle tapaturmavakuutuksen ja sairausvakuutuksen hinnat eriteltyinä erikseen kuoleman ja hoitokulujen osalta. Sairausvakuutuksen irtisanomisen jälkeen toimitetulla, 24.10.2023 päivätyllä vakuutuskirjalla on eritelty hevosvakuutuksen sisältävän vastuuvakuutuksen lisäksi vain tapaturmavakuutuksen, joka sisältää turvat eläimen kuoleman ja hoitokulujen varalle. Asiakkaan nimenomainen pyyntö supistaa vakuutusturvaa viittaa FINEn näkemyksen mukaan siihen, että asiakas on ollut tietoinen vakuutuksen sisältämistä riskeistä ja eri vakuutusturvista.

FINE myös toteaa, että jos vakuutusturva jää asiakkaan tarpeisiin nähden puutteelliseksi ja mahdollisesti asiakkaan tarkoittamaa suppeammaksi siitä syystä, ettei asiakas ole riittävästi perehtynyt vakuutusyhtiön hänelle toimittamiin asiakirjoihin vakuutuksen sisällöstä, ei kyse tällöin ole vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä.

Edellä kerrotuilla perusteilla FINE katsoo, ettei vakuutussopimuksen tekemiseen tai sairausturvan päättämiseen liittyen ole tapahtunut sellaista vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä, että hevosen kuoleman korvattavuutta tulisi arvioida 24.10.2022 päivätystä vakuutuskirjasta ilmenevästä turvan laajuudesta poiketen. FINE pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä vakuutusehtojen ja -sopimuksen sekä vakuutussopimuslain mukaisena eikä suosita päätöksen muuttamista.

Lopputulos

FINE ei suosita asiassa muutosta.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Talvitie

Tulosta