Tapahtumatiedot
Vakuutuksenottaja A:lla on sijoitussidonnainen säästöhenkivakuutus henkivakuutusosakeyhtiö B:ssä. A antoi vakuutusyhtiölle verkkoviestillä 15.3.2024 kello 12.47 toimeksiannon, jonka mukaan hän halusi myydä Kesko B -osakkeita 1 000 kappaletta, Nokian osakkeita 5 000 kappaletta ja Valmetin osakkeita 800 kappaletta. Toimeksiannossaan A totesi lisäksi, että ”Myynti markkinahintaan tämän päivän aikana.”
Osakkeiden myynnin jälkeen A katsoi, ettei vakuutusyhtiö ollut suorittanut myyntitoimeksiantoa vakuutusehdoissa määritellyllä tavalla ilman aiheetonta viivytystä. Ensimmäiset osakemyynnit tapahtuivat kello 14.00. Suurin osa osakemyynneistä tapahtui kuitenkin vasta kello 18 sekä kello 18.25 jälkeen. A:n mukaan osakkeiden kurssit olivat selvästi laskeneet kello 16 jälkeen. A katsoi, että vakuutusyhtiön menettely oli aiheuttanut hänelle 450 euron vahingon.
Vakuutusyhtiö vastasi A:n reklamaatioon 22.4.2024 päivätyllä päätöksellä. Vakuutusyhtiö totesi, että A:n myyntitoimeksiannossa oli kyse säästöjen osanostosta. Toimeksiantojen toteuttamiseen liittyvää vakuutusehtojen termiä ”ilman aiheetonta viivytystä ” ei ole määritelty sijoitussidonnaisten vakuutusten osalta. Markkinakäytännön valossa termin voidaan katsoa viittaavan osakkeiden osto- ja myyntipyyntöjen osalta siihen, että pyynnöt toteutetaan mahdollisuuksien mukaan niiden saavuttua, kuitenkin viimeistään saman päivän aikana, ellei toteuttamiselle ole erillisiä vastasyitä.
Vakuutusyhtiö totesi edelleen, että tässä tapauksessa A:n antamat säästön osanostopyynnöt välitettiin vakuutusyhtiön toimihenkilön toimesta järjestelmäteknisesti eteenpäin kello 12.52, josta ne kirjautuivat toimeksiantoja hoitavan henkilön järjestelmään kello 13.09. Toimeksiantoja hoitava henkilö välitti osanostopyynnöt markkinaan palattuaan työpisteelleen kello 14.00. Ensimmäiset myynnit toteutettiin kello 14.00 ja viimeiset kello 18.29. Myynnit toteutettiin vakuutusyhtiön kaupankäyntimenettelytapojen mukaisesti ja lisäksi A:n pyytämällä tavalla markkinahintaan saman päivän aikana. Vakuutusyhtiö katsoi, että se oli välittänyt A:n osanostopyynnön kaupankäyntijärjestelmään ilman aiheetonta viivytystä, eikä menettelyssä näin ollen ollut tapahtunut virhettä. A:lle ei näin ollen ollut aiheutunut korvattavaa vahinkoa.
Asiakkaan valitus
Sijoituslautakunta on vastaanottanut A:n ratkaisusuosituspyynnön lisäksi 7.6.2024, 30.6.2024 ja 24.8.2024 päivätyt lisäkirjelmät.
A on tyytymätön vakuutusyhtiön antamaan päätökseen ja pyytää asiassa Sijoituslautakunnan ratkaisusuositusta. A vaatii, että vakuutusyhtiö korvaa hänelle aiheutuneen 450 euron vahingon.
A antoi myyntitoimeksiannon vakuutuksessa olevista osakkeista 13.3.2024. Toimeksiantoa ei toteutettu, ja vakuutusyhtiö ilmoitti syyksi sen, etteivät rajahintaiset toimeksiannot olleet enää mahdollisia. A keskusteli asiasta 14.3.2024 vakuutusyhtiön toimihenkilö C:n kanssa, joka vahvisti asian. A piti asiaa ongelmallisena, koska osakkeiden kurssit saattavat heilahdella suurestikin lyhyessä ajassa ja sijoittajalle syntyy tällöin kurssiriski. C kertoi, että kurssiriskiä voi pienentää, jos A lähettää hänelle tekstiviestin annettuaan ensin verkkopalvelussa toimeksiannon. C kertoi varmistavansa, että toimeksianto ja kaupat menevät nopeasti eteenpäin.
A antoi vakuutusyhtiölle markkinahintaisen myyntitoimeksiannon 15.3.2024 kello 12.47 vakuutusyhtiön viestipalvelussa. Tämän jälkeen hän lähetti vakuutusyhtiön toimihenkilö C:lle tekstiviestin kello 12.49. A uskoi, että näin myyntitoimeksianto tapahtuisi nopeasti.
Myyntitoimeksiannon kokonaissumma oli 53 957 euroa ja tästä toteutettiin kello 18.00 jälkeen 46 627 euroa eli 86 %. Kurssit olivat iltapäivällä pitkään suunnilleen samalla tasolla kuin toimeksiantohetkellä, mutta laskivat selvästi kello 16 jälkeen. Tämä aiheutti A:lle selvän tappion verrattuna siihen, että toimeksiannot olisi toteutettu nopeasti, esimerkiksi parin tunnin kuluessa toimeksiannosta. Vakuutusyhtiö ei menetellyt sopimusehtojen mukaisella tavalla ilman aiheetonta viivytystä, koska pääosa kaupoista tehtiin vasta 6,5 tunnin kuluttua toimeksiannosta. Kyseessä olivat likvidit osakkeet, joilla näin pienten osakemäärien myynti oli helposti toteutettavissa. A katsoo, ettei toimeksiantoa ollut toteutettu sopimusehtojen, nopeasta toteutuksesta annettujen lupausten eikä alan hyvien käytäntöjen mukaisesti.
A viittaa vakuutusehtojen kohtaan 7.1, jonka mukaan sijoituskohteisiin liittyvät toimenpiteet toteutetaan ilman aiheetonta viivytystä, sekä sijoituspalvelulain 10 luvun 9 §:n, jonka mukaan sijoituspalveluyrityksen, joka tarjoaa sijoituspalveluna toimeksiantojen toteuttamista, on toteutettava asiakkaiden toimeksiannot ilman aiheetonta viivytystä. Toteutuksen tulee siis tapahtua nopeasti toimeksiannon jälkeen. Toteutus tarkoittaa myynnin realisoitumista, eikä toimeksiannon syöttämistä kaupankäyntijärjestelmään. Se, että varainhoitaja välittänyt järjestelmäteknisesti myyntitoimeksiannon nopeasti eteenpäin, ei tarkoita toimeksiannon toteutusta. Sijoituspalveluyritys on vastuussa siitä, että koko myyntiprosessi suoritetaan ilman aiheetonta viivytystä. Vakuutusyhtiö ei ole esittänyt mitään asiallista syytä siihen, ettei kauppoja tehty viivytyksettä.
Vakuutusyhtiön viittaaman FINEn Sijoituslautakunnan antaman ratkaisusuosituksen FINE-036679 osalta A toteaa, että kyseinen ratkaisu koskee aivan toisenlaista tapausta. A katsoo, ettei vakuutusyhtiön tulkinta sen nojalla ole oikea.
A katsoo, että vakuutusyhtiö tulkitsee virheellisesti osakkeiden myyntitoimeksiannon olleen säästön osanosto. Kyseessä oli kuitenkin kiistatta myyntitoimeksianto. A antoi osanostotoimeksiannon vasta 19.3.2024 kello 9.43. Viittaaminen osanostoa koskevaan vakuutusehtojen mukaisen realisointipäivän keskinoteeraukseen on siten virheellinen. Asiakkaan kannalta ei ole merkitystä sillä, käytetäänkö kaupankäynnissä algortimia, ja miten se on mahdollisesti ohjelmoitu toimimaan. Asiakkaan kannalta on oleellista, että toimeksiannot toteutetaan nopeasti, kuten sijoituspalvelulakikin edellyttää. Jos algoritmia käytetään, on sen toimittava lain edellyttämällä tavalla ja asiakkaan etu huomioiden. Algortiminkin tulee toimia siten, että myyntitoimeksiannot toteutetaan nopeasti ilman aiheetonta viivytystä.
Toimeksiantohetkellä osakkeiden kurssit olivat seuraavat: Kesko B 17,35 euroa, Nokia 3,41 euroa ja Valmet 25,0 euroa. Kurssit olivat iltapäivällä pitkään samalla tai korkeammalla tasolla kuin toimeksiantohetkellä, mutta laskivat selvästi kello 16 jälkeen. Myyntitoimeksiannon toteutuneet hinnat olivat: Kesko B 17,0856 euroa, Nokia 3,3648 euroa ja Valmet 25,059 euroa. A on toimittanut liitteenä kuvan tietokonenäytöstä, jossa on auki verkkosivusto, jossa on A:n selvityksen mukaan kuvattu asiassa kyseessä olevien osakkeiden kaupantekokurssien kehitys 15.3.2024 aikana.
A on ottanut lisäkirjelmäänsä sijoituspalveluja koskevaa lainsäädäntöä käsittelevästä teoksesta lainauksia, joissa on kerrottu muun muassa sijoituspalveluyritysten lainsäädäntöön perustuvasta velvoitteesta toteuttaa asiakkaiden toimeksiannot ilman aiheetonta viivytystä.
Vakuutusyhtiön toimintatapa ja kaupankäyntijärjestelmän algoritmit eivät nopeuden suhteen toimi, kuten laki ja vakuutusehdot edellyttävät. Tämä käy selvästi ilmi myös vakuutusyhtiön vastineesta, jossa puhutaan jopa seitsemän vuorokauden viiveestä.
Vakuutusyhtiö kertoo lisävastineessaan, ettei se ole sijoituspalveluyritys eikä sen palveluihin sovelleta sijoituspalvelulakia. A toteaa, että vakuutusyhtiön tosiasiallinen toiminta on kuitenkin pääosin sijoituspalveluiden tarjoamista. A viittaa vakuutusyhtiön verkkosivustoon, jossa kerrotaan yksityishenkilöiden sijoituspalveluista. A toteaa, että vakuutusyhtiö on yksi Suomen suurimpia varainhoitajia ja sijoituspalveluiden tarjoajia.
Vakuutusyhtiö toteaa lisävastineessaan, ettei sen tarvitse sijoituspalvelujensa osalta noudattaa sijoituspalvelulain säännöksiä, vaan se voi toteuttaa toimeksiannot vasta oman itsenäisen harkintansa jälkeen. A katsoo, ettei tämä voi olla oikein. Suurena sijoituspalveluiden tarjoajana vakuutusyhtiön on noudatettava alan yleisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä, jotka on ilmaistu sijoituspalvelulaissa. Joka tapauksessa kyseessä olevaan asiaan soveltuvat vakuutusehdot edellyttävät toimeksiantojen nopeaa toteutumista samalla tavoin kuin sijoituspalvelulaki.
Vakuutusyhtiön vastine
Sijoituslautakunta on vastaanottanut vakuutusyhtiön vastineen lisäksi 10.5.2024, 25.6.2024 ja 26.7.2024 päivätyt lisävastineet.
Vakuutusyhtiö viittaa 22.4.2024 antamaansa päätökseen ja toistaa siinä esittämänsä perustelut. Vakuutusyhtiö korostaa, ettei menettelyssä ole tapahtunut virhettä.
Toimeksiantoja hoitava henkilö on syöttänyt kaupat kaupankäyntijärjestelmään ilman aiheetonta viivytystä ne saatuaan, tässä tapauksessa kello 14.00.22. Toimeksiannot on syötetty markkinaan vakuutusyhtiön kaupankäyntimenettelytapojen mukaisesti. Kyseisenä päivänä tämä johti siihen, että järjestelmä toteutti viimeisen osan kaupoista kello 18.29.
Vaikka sijoitusvakuutukset ja arvopaperivälitystoiminta eivät ole täysin rinnastettavissa toisiinsa johtuen siitä, että sijoitusvakuutussopimusten osalta asiakas ainoastaan esittää vakuutusyhtiölle pyynnön toimenpiteen tekemiseksi, sillä asiakkaalla ei ole omistusoikeutta, eikä siten omistajalle kuuluvia oikeuksia, voidaan arvopaperivälitystoiminnan puolelta hakea vertailupintaa siitä, miten termi ilman aiheetonta viivytystä tulisi tulkita. FINEn Sijoituslautakunnan antaman ratkaisusuosituksen FINE-036679 (2021) mukaan kriteeri ”ilman aiheetonta viivytystä” merkitsee osakkeiden osto- ja myyntitoimeksiantojen osalta ja markkinapaikan ollessa auki sitä, että sijoituspalveluyrityksen tulee välittää toimeksianto kaupankäyntijärjestelmään heti sen saatuaan, ellei erityistä vastasyytä ole. Vakuutusyhtiö haluaa korostaa, että toimeksiantoja toteuttava henkilö syötti toimeksiannot kaupankäyntijärjestelmään heti sen oltua mahdollista. Lisäksi vakuutusyhtiö haluaa korostaa, että asiakkaan antama toimeksianto on ollut luonteeltaan säästön osanosto.
Sopimusehtojen kohdan 8.2 mukaan ”… Osanostossa lunastettavien sijoituskohteiden osuuksien arvo tai noteeraus määräytyy sijoituskohteiden realisointipäivän mukaisesti. Maksettavista säästöistä vähennetään Sopimuksen kulut ja palkkiot.” Osanostossa lunastettavien sijoituskohteiden osuuksien arvo määräytyi osakkeiden realisointipäivän mukaisesti. Näin ollen tämänkään osalta ei ole tapahtunut virhettä. Jos vakuutusyhtiöllä olisi ollut velvollisuus noudattaa asiakkaan toimeksiantoja koskevia ehtoja, olisi kaupat toteutettu A:n viestin mukaisesti ”tämän päivän aikana” ja ”markkinahintaan”.
A:n antamat säästön osanostopyynnöt syötettiin toimeksiantojärjestelmään kello 12.52. Toimeksiantoja hoitava henkilö välitti osanostopyynnön markkinaan kello 14.00. Myyntitoimeksiannot syötettiin itsenäisen harkinnan jälkeen viipymättä kaupankäyntijärjestelmään käyttämällä volyymipainotteista keskihintaa tavoittelevaa algoritmia, jolla osanostopyynnön kohteena oleville osakkeille saatiin vakuutusehtojen kohdan 8.2 mukaisesti sijoituskohteiden realisointipäivän mukainen noteeraus. Koska myynnit syötettiin markkinaan käyttäen volyymipainotteista keskihintaa tavoittelevaa algoritmia, toteutti algoritmi kaupat useassa eri osassa. Kauppa välitettiin kaupankäyntijärjestelmään 1 tunnin 13 minuutin kuluttua A:n osanostopyynnöstä.
Kesko B -osakkeen volyymipainotettu keskihinta oli ajalle 14.00–18.35 17,0527 eur eli matalampi kuin asiakkaan saama hinta (17,0856 eur). NOKIA-osakkeen volyymipainotettu keskihinta oli ajalle 14.00–18.35 3,3634 eur eli matalampi kuin asiakkaan saama hinta (3,3648 eur). VALMT-osakkeen volyymipainotettu keskihinta oli ajalle 14.00–18.35 25,0523 eur eli matalampi kuin asiakkaan saama hinta (25,059 eur). Näin ollen A:n saamat hinnat olivat jokaisen osakkeen osalta korkeampia kuin mikä volyymipainotettu keskihinta oli kyseiselle kaupankäyntiajalle. Asiakkaalle ei tälläkään perusteella ole aiheutunut korvattavaa vahinkoa.
Selvitykset
Sijoituslautakunnalle on toimitettu osapuolten kirjelmöinnin lisäksi seuraavat selvitykset:
- 12.9.2019 allekirjoitettu sijoitusvakuutussopimus.
- 12.9.2019 allekirjoitettu Konsultoiva liite, jonka mukaan asiakas määrittelee sijoituskohteet sopimusliitteessä tai erillisessä toimeksiannossa.
- 31.12.2023 päivätty sijoitusvakuutuksen vuositiedote.
- Sijoitusvakuutuksen tuoteseloste, voimassa 1.10.2018 alkaen.
- Sijoitusvakuutuksen hinnasto, voimassa 16.11.2015 alkaen.
- Sijoitusvakuutuksen vakuutusehdot, voimassa 16.11.2015 alkaen.
- Kuvakaappaus verkkopalveluviesteistä, joista ilmenee muun muassa A:n 15.3.2024 antama toimeksianto osakkeiden myymiseen ja 19.3.2024 antama toimeksianto nostaa myynnistä saadut varat osittain pankkitilille.
- Kuvakaappaus A:n ja vakuutusyhtiön toimihenkilö C:n lähettämistä tekstiviesteistä. Viesteistä ilmenee muun muassa, että C on vastannut A:n toimeksiantoa koskevaan viestiin 15.3.2024 kello 12.55 seuraavasti: ”Kiitos viestistäsi. Olen suorittanut myyntitoimeksiannot.”
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse siitä, onko vakuutusyhtiö toteuttanut A:n antaman toimeksiannon vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla ilman aiheetonta viivytystä. Jos ei, tulee arvioitavaksi se, onko A:lle aiheutunut vakuutusyhtiön menettelyn takia vahinkoa, joka vakuutusyhtiön tulisi korvata A:lle.
Sovellettavat vakuutusehdot ja lainkohdat
Sijoitusvakuutuksen vakuutusehtojen (voimassa 16.11.2015 alkaen) kohdan 1.1 mukaan [sijoitusvakuutus] (jäljempänä myös Sopimus) on Vakuutuksenottajan (jäljempänä Asiakas) ja [henkivakuutusyhtiön] (jäljempänä Vakuutusyhtiö) välinen henkivakuutusturvan sisältävä, henkivakuutusluokkiin 1 ja 3 kuuluva säästöhenkivakuutus.
Sopimuksen sisältö määritellään sopimuskirjassa, sopimusliitteissä, vakuutusehdoissa, hinnastossa, laskuperusteissa ja Asiakkaalle vuosittain lähetettävässä tiedotteessa. Näiden lisäksi Sopimukseen sovelletaan vakuutussopimuslakia ja muuta Suomen lainsäädäntöä. […]
Ehtojen kohdan 4.4 mukaan […] sopimukseen liitettyjen sijoituskohteiden omistus- ja hallintaoikeus kuuluu yksin Vakuutusyhtiölle.
Ehtojen kohdan 5.1 mukaan Asiakas voi vaihtaa Sopimukseen liitettyjä sijoituskohteita ilmoittamalla siitä kirjallisesti tai muulla Vakuutusyhtiön etukäteen hyväksymällä tavalla Vakuutusyhtiölle.
Ehtojen kohdan 5.2 mukaan vaihdossa Sopimukseen liitettävien uusien sijoituskohteiden lukumäärä saadaan siten, että vaihdettavien sijoituskohteiden vaihtohetken arvon mukainen rahamäärä vähennettynä laskuperusteiden ja hinnaston mukaisella siirtopalkkiolla jaetaan sijaan tulevan sijoituskohteen noteerauksella tai arvonmäärityksellä. Eri sijoituskohteiden osto- ja myyntitoimeksiantoihin liittyvät toisistaan poikkeavat markkinasäännöt ja -käytännöt voivat kuitenkin aiheuttaa sen, että vaihdettavan tai sijaan tulevan sijoituskohteen vaihdossa käytettävä arvo voi määräytyä useita päiviä vaihtohetken jälkeen sijoituskohteesta riippuen.
Ehtojen kohdan 7.1 mukaan vakuutusyhtiö toteuttaa Sopimuksen sijoituskohteisiin liittyvät toimenpiteet (kuten maksut, sijoituskohteiden vaihdot, säästöjen nostot) ilman aiheetonta viivytystä siitä, kun sijoituskohdetta koskeva toimenpide on vastaanotettu. […]
Ehtojen kohdan 8.2 (Sopimuksen irtisanominen ja osanostot) mukaan […] säästöjen osanostot suoritetaan Sijoitus- ja Konsultoivassa liitteessä Asiakkaan valitsemasta kohteesta. Mandaattiliitteessä Vakuutusyhtiö päättää säästöjen osanoston kohdistamisesta. Osanostossa lunastettavien sijoituskohteiden realisointipäivän arvo tai noteeraus määräytyy sijoituskohteiden realisointipäivän mukaisesti. […]
Ehtojen kohdan 12.3 (Konsultoiva liite) mukaan Vakuutusyhtiö antaa Asiakkaalle tietoja Sopimukseen liittyviä sijoituskohteita koskien, ja Asiakas tekee yksittäisiä sijoituskohteita koskevat päätökset itse. […]
Ehtojen kohdan 12.12 (Vakuutusyhtiön vahingonkorvausvastuu) mukaan Vakuutusyhtiö vastaa virheistään tai laiminlyönneistään aiheutuneista vahingoista. […]
Laki vakuutusten tarjoamisesta
Lain 75 §:n 1–2 momentin mukaan:
”Vakuutuksenantajan vahingonkorvausvastuu”
Vakuutuksenantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, joka sen tai sitä edustavan asiamiehen 30, 34, 45 taikka 46 §:n vastaisesta menettelystä aiheutuu asiakkaalle tai muulle, jonka oikeutta vakuutus koskee. Vakuutuksenantaja vapautuu kuitenkin vastuusta, jos se osoittaa toimineensa ja myös sitä edustavan asiamiehen toimineen ammattitaitoisesti ja huolellisesti.
Asian arviointi
Sijoituslautakunta toteaa, että asiassa on kyse sijoitussidonnaisesta säästöhenkivakuutuksesta, joka kuuluu oikeudellisesti vakuutussopimuslain soveltamisalaan. Asiassa ei näin ollen tule sovellettavaksi A:n kirjelmissään viittaama sijoituspalvelulaki, sillä vakuutustuotteet eivät ole sijoituspalvelulaissa tarkoitettuja rahoitusvälineitä. Asiassa kyseessä oleva palveluntarjoaja ei ole sijoituspalveluyritys, vaan henkivakuutusyhtiö.
Sijoitussidonnaisen säästöhenkivakuutuksen sisältö sekä osapuolten sopimukseen perustuvat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät lähtökohtaisesti vakuutussopimuksen perusteella. Lisäksi lainsäädäntö asettaa sopimusosapuolille tiettyjä sopimussuhteeseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, mikä voi välillisesti vaikuttaa vakuutussopimuksen sisällön muodostumiseen.
A on antanut 15.3.2024 kello 12.47 vakuutusyhtiön verkkopalvelussa toimeksiannon tiettyjen osakkeiden myymiseen. A on lähettänyt kello 12.49 vakuutusyhtiön toimihenkilö C:lle tekstiviestin, jossa hän on kertonut toimeksiannon tekemisestä. C on syöttänyt toimeksiannon vakuutusyhtiön järjestelmään kello 12.52. Vakuutusyhtiön toimeksiantoja hoitava henkilö on välittänyt toimeksiannon markkinaan työpisteelle palattuaan kello 14. Ensimmäiset osakkeiden kaupat tapahtuivat kello 14 ja viimeinen osa kello 18.29. Vakuutusyhtiön antaman selvityksen mukaan kauppojen toteutuminen osissa on johtunut volyymipainotteisen keskihintaa tavoittelevan algoritmin käytöstä.
A katsoo ratkaisusuosituspyynnössään, että osakekauppojen toteutuminen suurelta osin kello 16 jälkeen on aiheuttanut hänelle vahinkoa, koska osakkeiden kurssit laskivat kello 16 jälkeen. A katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole toiminut toimeksiannon hoitamisessa vakuutusehdoissa määritellyllä tavalla ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi A katsoo, ettei hänen antamassa toimeksiannossaan ole ollut kyse säästöjen osanostosta, vaan myyntitoimeksiannosta. Vakuutusyhtiö puolestaan katsoo, että se on toiminut asiassa viivytyksettä. Lisäksi yhtiö on todennut, että mikäli A:n toimeksiannon ei katsota olleen säästöjen osanosto, on kyse sijoituskohteiden vaihdosta.
Sijoituslautakunta toteaa, että sijoitusvakuutuksessa olevien säästöjen osanostosta on kyse silloin, kun osa vakuutuksessa olevista varoista siirtyy pois vakuutuksen piiristä, jolloin varat eivät enää ole vakuutukseen valituissa sijoituselementeissä, eivätkä ne tällöin enää vaikuta vakuutuksen tuottoon. Sijoituskohteiden vaihdosta on puolestaan kyse silloin, kun vakuutuksen valitut sijoituselementit vaihdetaan toisiin sijoituselementteihin.
A on antanut 19.3.2024 vakuutusyhtiölle toimeksiannon, jossa on todettu seuraavasti: ”Nostan varoja siten, että tililleni jää noin 3000 euroa. Siirto pankkitililleni [pankin nimi sekä tilinumero]. Rahat osakekaupoista tulevat ilmeisesti tänään ja siirto myös tänään.” Sijoituslautakunnalle esitetystä selvityksestä ei tarkemmin ilmene, mitä A:n viestissä mainitulla ”tilillä” tässä yhteydessä tarkoitetaan. Näin ollen epäselväksi jää myös se, ovatko A:n toimeksiannosta saadut varat olleet edelleen liitettynä vakuutukseen siihen saakka, kunnes A on nostanut osan varoista pankkitililleen, vai ovatko varat siirtyneet pois vakuutuksen piiristä heti osakkeiden myynnin jälkeen.
Asiaan sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiö toteuttaa sopimuksen sijoituskohteisiin liittyvät toimenpiteet (kuten maksut, sijoituskohteiden vaihdot, säästöjen nostot) ilman aiheetonta viivytystä siitä, kun sijoituskohdetta koskeva toimenpide on vastaanotettu. Sijoituslautakunta toteaa, että sillä, katsotaanko A:n toimeksiannossa olleen kyse säästöjen osanostosta, myyntitoimeksiannosta vai sijoituskohteen vaihtamisesta, ei ole asian ratkaisun kannalta merkitystä. Asiassa tulee ratkaistavaksi, onko vakuutusyhtiö suorittanut toimeksiannon kyseisen vakuutusehtokohdan edellyttämällä tavalla ilman aiheetonta viivytystä, toimeksiannon luonteesta riippumatta.
Sijoituslautakunta toteaa, että säästö- ja sijoitusvakuutustuotteet ovat pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen tarkoitettuja tuotteita. Sijoitusvakuutustuotteisiin valitut sijoituselementit omistaa vakuutusyhtiö, kun taas muussa sijoitustoiminnassa osakkeiden omistus on asiakkaalla itsellään. Sijoitusvakuutuksen vakuutusehdoissa määritellään, kuinka vakuutukseen valittuihin sijoituskohteisiin kohdistuvat toimenpiteet toteutetaan. Varojen sijoittaminen sijoitusvakuutukseen on siten luonteeltaan hyvin erilaista, kuin perinteiseksi osakesijoittamiseksi mielletty toiminta.
Sijoituslautakunta toteaa, että vakuutusyhtiö on välittänyt asiassa kyseessä olevat osakkeet myytäväksi markkinaan yhden tunnin ja 13 minuutin kuluessa siitä, kun A on antanut verkkopalvelussa toimeksiannon osakkeiden myymiseen. Sijoitusvakuutuksen vakuutusehdoissa ei ole tarkemmin määritelty sitä, millä tavoin vakuutusyhtiön käyttämä järjestelmä toteuttaa kaupat. Tässä tapauksessa kaupat ovat toteutuneet osissa, mutta kuitenkin saman päivän aikana. Sijoituslautakunta katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vakuutusyhtiön ei voitaisi katsoa toimineen ilman aiheetonta viivytystä.
Sijoituslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on toiminut asiassa vakuutusehtojensa mukaisesti.
Lopputulos
Sijoituslautakunta ei suosita vakuutusyhtiötä maksamaan A:lle korvausta.
Sijoituslautakunta oli yksimielinen.
SIJOITUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Pippola
Jäsenet:
Kajala
Ovaska
Räty-Ivanov
Tapanila