Haku

FINE-072903

Tulosta

Asianumero: FINE-072903 (2024)

Vakuutuslaji: Vastuuvakuutus

Ratkaisu annettu: 13.08.2024

Koiran vastuuvakuutus. Hyödyksi käytettävänä olevaa omaisuutta koskeva rajoitusehto. Kohtuuttomuus.

Tapahtumatiedot

Asiakas haki korvausta koiransa vastuuvakuutuksesta autolleen aiheutuneesta vahingosta. Asiakkaan vahinkoilmoituksen mukaan hän oli ajamassa autollaan joulukuussa 2023 aamulla, jolloin oli pimeää. Autossa oli radio päällä. Asiakkaan koira oli matkustajan puoleisella etuistuimella. Matkan aikana koira oli asiakkaan huomaamatta purrut auton keskikonsolin nahkaiseen päällysteeseen reiän. Asiakkaan vahinkoilmoituksen mukaan vahingon syynä oli hänen huolimattomuutensa, koska hän ei ollut valvonut koiraa paremmin. Asiakas oli auton haltija ja auton omistaja oli rahoitusyhtiö.

Vakuutusyhtiö teki asiasta kielteisen päätöksen 18.1.2024. Vakuutusyhtiö totesi, että koiran vastuuvakuutuksella vakuutettuina ovat vakuutuskirjassa mainitun koiran omistaja, hoitaja ja hallussapitäjä, kukin tässä ominaisuudessaan. Koiran vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutetun koiran välittömästi toiselle aiheuttama henkilö- tai esinevahinko, joka todetaan vakuutuksen voimassaoloaikana. Korvausrajoitusten mukaan vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata vahinkoa omaisuudelle, joka oli vakuutetun tai hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvan henkilön hallussa, lainassa tai muutoin hänen hyödykseen käytettävänä, säilytettävänä taikka muulla tavoin käsiteltävänä tai huolehdittavana, kun vahinko sattui. Vakuutusyhtiö katsoi, että vahingoittunut auto oli ollut vahinkohetkellä asiakkaalla hallussa, lainassa tai hyödyksi käytettävänä.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiakas pitää vakuutusyhtiön kielteistä päätöstä virheellisenä. Asiakas toteaa pitävän sinänsä paikkansa, että vaurioitunut auto on ollut hänen käytössään, sillä hän on auton haltija ja on kuljettanut autoa. Asiakas toteaa, että hänellä on autossaan, kodissaan ja koirallaan kattavin mahdollinen vakuutusturva. Asiakkaan näkemyksen mukaan koiran vastuuvakuutuksen vakioehdon soveltaminen johtaa tällaisissa olosuhteissa, sillä tavalla kohtuuttomuuteen, että rajoitusehto tulee jättää huomiotta ja soveltamatta. Koiran asiakkaan autolle ja sitä kautta auton omistajalle aiheuttama vahinko on ollut täysin yllätyksellinen eikä asiakas ole osannut varautua siihen etukäteen. Kun hänen omaisuutensa on ollut vakuutettuna kaikkein kattavimmilla mahdollisilla vakuutuksilla, hänen on täytynyt voida luottaa siihen, että vakuutusyhtiö myös maksaa vakuutuskorvauksen yllättävästä koiran aiheuttamasta vahingosta.

Vakuutusyhtiö toteaa edelleen, että ehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut omaisuudelle, joka oli vakuutetun tai hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvan henkilön hallussa, lainassa tai muutoin hänen hyödykseen käytettävänä, säilytettävänä taikka muulla tavoin käsiteltävänä tai huolehdittavana, kun vahinko sattui.

Vakuutusyhtiö toteaa asiassa olevan riidatonta, että vahingoittunut ajoneuvo on ollut rajoitusehdon tarkoittamalla tavalla vakuutetun hallussa ja hyödyksi käytettävänä vahinkohetkellä. Asiakas on vedonnut siihen, että rajoitusehdon soveltaminen johtaa tapauksessa kohtuuttomaan lopputulokseen ja rajoitusehto tulisi sen johdosta jättää huomioimatta ja soveltamatta. Vakuutusyhtiö toteaa, että vapaaehtoisten vakuutussopimusten antaman vakuutusturvan laajuus on lähtökohtaisesti sopimuksenvarainen asia. Oikeuskäytännössä on katsottu, että sellaiseen sopimusehtojen sovitteluun, joka laajentaisi vakuutusturvaa yli sen, mistä on selkeästi ja yksiselitteisesti sovittu, tulee suhtautua varsin pidättyvästi. Vakuutuksenantajan vastuuta rajoittavaa vakuutusehtoa voidaan vain poikkeuksellisesti pitää sillä tavoin kohtuuttomana, että sitä voitaisiin sovitella tai jättää se huomioimatta huolimatta siitä, että sanamuotonsa mukaan ehtoa voitaisiin pitää selvänä. Kynnystä pitää vakuutussopimukseen kirjattuja ehtokohtia kohtuuttomina siinä merkityksessä kuin kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:ssä on säädetty, on vakiintuneen ratkaisu- ja oikeuskäytännön perusteella pidetty hyvin korkealla.

Vakuutetun hallussa, lainassa, hyödyksi käytettävänä tai huolehdittavana olevalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa koskeva rajoitusehto on tavanomainen vastuuvakuutuksen rajoitusehto ja se on yleisesti käytössä markkinoilla olevissa koiran vastuuvakuutuksissa ja vastuuvakuutuksissa yleensä. Kyseessä oleva rajoitusehto ei ole vakiintuneesta vakuutuskäytännöstä poikkeava, yllätyksellinen tai kohtuuton. Valituksessa esitetyt seikat eivät myöskään ole sellaisia erityisen painavia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että kyseessä olevan rajoitusehdon soveltaminen johtaisi asiakkaan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. 

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Koira- ja kissavakuutuksen 1.1.2022 alkaen voimassa olleiden vakuutusehtojen koiran vastuuvakuutuksen kohdan 5.1 (Vakuutetut ja voimassaolo) mukaan vakuutettuina ovat vakuutuskirjassa mainitun koiran omistaja, hoitaja ja hallussapitäjä, kukin tässä ominaisuudessaan.
[…]

Kohdan 5.2 (Korvattavat vakuutustapahtumat) mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetun koiran välittömästi toiselle aiheuttama henkilö­ tai esinevahinko, joka todetaan vakuutuksen voimassaoloaikana. Korvausta voidaan maksaa, vaikka vakuutettu ei voimassa olevan oikeuden mukaan olisi vahingosta korvausvastuussa.
[…]

Kohdan 5.3 (Rajoitukset) mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut
[…]
omaisuudelle, joka oli vakuutetun tai hänen kanssaan samassa taloudessa vakinaisesti asuvan henkilön hallussa, lainassa tai muutoin hänen hyödykseen käytettävänä, säilytettävänä taikka muulla tavoin käsiteltävänä tai huolehdittavana, kun vahinko sattui
[…]

Kuluttajansuojalain 4 luvun (Sopimuksen sovittelu ja tulkinta) 1 §:n mukaan, jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella, jollei 2 §:stä muuta johdu, tai se voidaan jättää huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja, jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen sekä muut seikat.

Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan, jollei 2 §:stä muuta johdu, sovitella muiltakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kysymys asiakkaan koiran aiheuttaman vahingon korvattavuudesta koiran vastuuvakuutuksesta. Koira aiheutti vahingon asiakkaan autolle ajon aikana.

FINE toteaa, että vakuutusehtojen mukaan asiakas on vakuutettuna omistamansa koiran vastuuvakuutussopimuksella. Asiassa on riidatonta, että vaurioitunut auto on ollut asiakkaan käytössä vahinkohetkellä.  FINE katsoo, että auto on ollut vahinkohetkellä vakuutusehtojen rajoitusehdon mukaisesti vakuutetun hallussa ja hyödyksi käytettävänä. Näin ollen vahinko rajautuu vakuutusehtojen rajoitusehtojen perusteella vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Asiassa tulee kuitenkin arvioida, johtaako rajoitusehdon soveltaminen kohtuuttomuuteen.

FINE toteaa, että vapaaehtoisten vakuutussopimusten antaman vakuutusturvan laajuus on lähtökohtaisesti sopimuksenvarainen asia. Korkeimman oikeuden julkaistujen ratkaisujen KKO 1993:18 ja KKO 2001:135 mukaan sellaiseen sopimusehtojen sovitteluun, joka laajentaisi vakuutusturvaa yli sen, mistä on selkeästi ja yksiselitteisesti sovittu, tulee suhtautua varsin pidättyvästi. Vakuutuksenantajan vastuuta rajoittavaa vakuutusehtoa voidaan ennakkopäätösten perusteella vain poikkeuksellisesti pitää sillä tavoin kohtuuttomana, että sitä voitaisiin sovitella tai jättää se huomioimatta huolimatta siitä, että sanamuotonsa mukaan ehtoa voitaisiin pitää selvänä.

FINE katsoo, että vakuutusehdon kohtuullistamisen puolesta voidaan ottaa huomioon muun muassa se, onko vakuutusehdon muotoilu tavanomaisesta poikkeava tai muuten ennalta arvaamaton. Lisäksi kohtuullisuusarvioinnissa tulee ottaa huomioon se, onko tapauksessa käsillä sellaisia erityisen painavia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että kyseessä olevan vakuutusehdon soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka että sitä voitaisiin pitää yllättävänä tai ankarana. Mikäli ehdon sanamuoto on joiltain osin tulkinnanvarainen, voidaan sitä pitää myös sovittelua puoltavana seikkana. Muita harkinnassa huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa se, kuinka keskeinen ehto on ollut kysymyksessä ja millaiset mahdollisuudet vakuutuksenottajalla olisi ollut vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Niin ikään sovittelussa ja sopimusehdon mahdollisessa kohtuullistamisessa otetaan huomioon kussakin tapauksessa vallitsevat yksilölliset olosuhteet.

FINE katsoo, että tässä tapauksessa sovellettava rajoitusehto on sanamuodoltaan ja sisällöltään yksiselitteinen ja selkeä ja vastaa vakiintuneesti vastaavan kaltaisissa vakuutuksissa käytetyn vakuutusehdon muotoilua. FINE katsoo lisäksi, ettei yksinomaan se seikka, että asiakas on pyrkinyt turvaamaan omaisuutensa mahdollisimman kattavalla vakuutusturvalla, muodosta sellaista painavaa syytä tai olosuhdetta, jonka perusteella vastuuvakuutuksessa tavanomaisen ja sanamuodoltaan selkeän rajoitusehdon soveltamisen voisi katsoa johtavan kohtuuttomuuteen.

FINE katsoo, ettei asiakkaan tapauksessa sovellettavaa rajoitusehtoa voida pitää sillä tavoin kohtuuttomana tai kohtuuttomaan lopputulokseen johtavana, että sitä tulisi sovitella tai jättää se kokonaan soveltamatta.

Lopputulos

FINE ei suosita muutosta vakuutusyhtiön päätökseen.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Salo

Tulosta