Tapahtumatiedot
A (s. 1957) on hakenut korvausta koronavirusrokotteesta aiheutuneesta lääkevahingosta 12.1.2023 päivätyllä lääkevahinkoilmoituksella.
A sai kolmannen annoksen koronavirusrokotetta Spikevax-valmisteella (Moderna) 17.1.2022.
Vahinkoilmoituksen mukaan A:lla ilmeni oikean käden sormenpäihin painottuvaa altistumista palelulle. Lisäksi ilmeni sormenpäiden halkeamista, tulehtumista ja hermosärkyä. Tulehdusta hoidettiin antibiooteilla ja jatkuvalla kortisoni- ja perusvoiderasvaamisella. Oireet alkoivat helmikuussa eli parin viikon kuluttua koronarokotteen saamisesta.
Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen 16.11.2023. Yhtiö totesi, että A:lla on perussairautena verenpainetauti, johon hänellä on lääkitys. A on tupakoinut kymmeniä vuosia. A:lla on ilmennyt Raynaud’n ilmiö -tyyppistä oireilua, jolle on A:n tapauksessa ollut altistamassa tupakointi ja beetasalpaajalääkitys. Lääketieteellisissä tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa syy-yhteyttä koronarokotteiden ja Raynaud’n ilmiön välillä. Yhtiö katsoi, että ajallisesta yhteydestä huolimatta A:lla ilmenneiden oireiden syy-yhteys annettuun rokotteeseen ei ole niin todennäköinen, että kyseessä olisi lääkevahinkovakuutuksen vakuutusehdoissa tarkoitettu lääkevahinko. Yhtiö ei maksanut korvausta lääkevahinkovakuutuksesta.
Asiakkaan valitus
A on tyytymätön vakuutusyhtiön korvauspäätökseen ja pyytää asiassa Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositusta. A vaatii, että hänelle maksetaan korvaus koronarokotteen aiheuttamasta henkilövahingosta. A joutui olemaan puoli vuotta pois töistä käsien oireilun vuoksi, mikä vaikutti hänen tulotasoonsa merkittävästi. Lisäksi hänelle on aiheutunut kuluja useista lääkärikäynneistä, joista osa on ollut pidemmän matkan päässä hänen kotoansa.
A pitää kiistattomana sitä, että hänen oireilunsa alkoi Spikevax-rokotteen saamisen jälkeen. A:lla on joitakin lääkeaineallergioita. A:n saama kolmas koronarokote oli eri kuin kaksi aiempaa rokotetta. A miettii mahdollisuutta siihen, olisiko valmisteessa voinut olla esimerkiksi jokin apuaine, joka olisi aiheuttanut hänen käsiensä iho-oireet. Rokotteen antamisajankohdan aikaan A:n läheinen sairastui ja menehtyi ja A miettii, olisiko tämäkin osaltaan vaikuttanut siihen, että hän reagoi rokotteeseen herkemmin.
Vakuutusyhtiön vastineen tiedoksi saatuaan A on toimittanut Vakuutuslautakunnalle 26.4.2024 päivätyn lääkärilausunnon, jossa lääkäri kertoo A:n oireista, A:lle oireiden vuoksi tehdyistä tutkimuksista sekä A:n saamasta hoidosta. Lopuksi lääkäri toteaa, ettei hän voi ottaa kantaa rokotteen ja A:lla ilmenneiden oireiden väliseen syy-yhteyteen.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö viittaa antamaansa korvauspäätökseen ja toistaa siinä esittämänsä perustelut.
Vakuutusyhtiö toteaa, että A:n oireilu on selvityksen perusteella alkanut vasta rokotteen saamisen jälkeen, eikä vakuutusyhtiö ole tätä asiaa kiistänyt. Pelkkä ajallinen yhteys ei kuitenkaan osoita todennäköistä syy-yhteyttä rokotteen ja oireilun välillä. A:ta koskevasta lääketieteellisestä selvityksestä ei myöskään ilmene, että A:n olisi osoitettu olevan allerginen rokotteelle tai jollekin sen ainesosalle. Vakuutusyhtiö katsoo, että korvauspäätöksen muuttamiselle ei ole perustetta.
Lääketieteelliset selvitykset
Vakuutuslautakunnalla on käytössään A:ta koskevaa lääketieteellistä selvitystä ajalta 17.1.2022—13.12.2022.
A sai kolmannen annoksen koronavirusrokotetta Spikevax-valmisteella 17.1.2022. A:lla on perussairautena verenpainetauti, johon A:lla on lääkitys.
22.2.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstin mukaan A hakeutui vastaanotolle sormien jomotuksen takia. Sormissa oli tuntunut jomotusta kahden viikon ajan ja sormet muuttuivat herkästi valkoiseksi. Vasemman käden keskisormi reagoi pahemmin. Sormenpäiden iho oli myös rikkoutunut. A oli tupakoinut vuosia. Tekstin kirjaamisen aikaan A tupakoi noin 10 savuketta päivässä. Varpaissa ei ollut vastaavia oireita, eikä A:lla ollut ilmennyt katkokävelyä. Molempien käsien sormet punoittivat. Oikean käden etu- ja keskisormenpää sekä vasemman käden keskisormen pää olivat turvonneet. Koskettaessa sormenpäät olivat hyvin arat ja niissä oli tulehduksen merkkejä. Vasemmassa ranteessa pulssi tuntui hieman heikommin kuin oikeassa ranteessa. Sormien nivelissä ei ollut turvotusta. A:lle määrättiin Fucidin-voidetta mahdollisen tulehduksen hoitoon sekä laboratoriokokeita. A sai sairauslomaa.
25.2.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstin mukaan A:lta otetuissa laboratoriokokeiden tuloksissa ei ollut viitteitä reumasta. CRP-arvo oli 6. Sormien tilanne oli alkanut näyttää paremmalta Fucidin-voiteen käytön myötä. A:lle määrättiin Kefexin-antibioottikuuri.
2.3.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstin mukaan A:lta aiemmin otetuissa laboratoriokokeiden tuloksissa ei ollut ilmennyt muuta poikkeavaa kuin se, että P-ANCA-arvo oli hieman koholla eli 80. A:n molempien käsien etu- ja keskisormissa oli haavaumaa/ihorikkoa. Iholla ei näkynyt tulehduksen merkkejä. Sormissa tai käsissä ei havaittu selkeää turvotusta. Molempien käsien keskisormet olivat hieman viileät. Sormenpäissä ilmeni tunnusteltaessa arkuutta. A:lle määrättiin lisää laboratoriokokeita sekä EKG-mittaus.
11.3.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstin mukaan A ei ollut vielä käynyt aiemmin määrätyissä laboratoriokokeissa flunssan takia. Useammassa oikean käden sormenpäässä oli edelleen ihorikkoa, vasemmalla lähinnä keskisormessa. Sormenpäät sinertivät hieman, mutta sormet tuntuivat kuitenkin lämpimiltä.
18.3.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstin mukaan A:lta otettujen laboratoriokokeiden tuloksissa ei ollut viitteitä verisuonitulehduksesta tai reumaattisesta sairaudesta. EKG-tutkimuksen tulos oli normaali. A sai lähetteen ihotautilääkärille.
28.3.2022 päivätyn terveysaseman tekstin mukaan A soitti ja kertoi, että hänen sormensa olivat tunnottomat ja sinertävät. Edellisenä päivänä kipu oli ollut sietämätöntä tiskatessa.
19.4.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstissä mainitaan, että A:lta aiemmin otettujen laboratoriokokeiden tuloksissa oli todettu hieman koholla olleen P-ANCA-arvon lisäksi lievä eosinofilia. A:lle oli tehty työterveyshuollossa keuhkokuvaus. Lisäksi työterveydessä oli katsottu kokonaiskalkki, joka oli hieman koholla eli 2.55. A:lle oli suositeltu vielä kalsiumaineenvaihdunnan kokeiden tarkastusta. A oli yrittänyt olla muutaman päivän töissä, mutta hänen sormensa olivat niin ärtyneet, että hän pyysi lisää sairauslomaa. Vastaanotolla sormenpäissä ei ollut havaittavissa valkoisuutta eikä sinerrystä. Sormet olivat lämpimät. Vasemman käden keskisormen päässä oli hieman haavaumaa. A:lle ohjelmoitiin laboratoriokokeita.
21.4.2022 päivätyn terveyskeskuslääkärin tekstin mukaan A:lta kalsiumaineenvaihdunnan tarkistamiseksi otettu PHT eli paratyreoideahormoni oli 2,5 eli normaali. Kalkki oli marginaalisesti yli viitteen eli 1.33, mutta tällä ei todettu olevan käytännön merkitystä. D-vitamiinitaso oli 58.
5.5.2022 päivätyn ihotautien poliklinikan tekstin mukaan A oli tupakoinut noin 40 vuotta. Tekstin kirjaamisen aikaan A tupakoi noin puoli askia päivässä. A oli hyväkuntoinen. Kasvojen poskilla oli punoitusta sopien ruusufinniin tai muuhun sellaiseen. Jalkojen iho oli siisti. Kädet olivat lämpimät ja rannepulssit normaalit. Osassa sormien päistä oli turvotusta. Oikean käden keskisormen ja nimettömän päissä oli sinerrystä, voimakasta arkuutta ja paikoin hentoa paksuuntumista ja turpeutta. Kliinisesti mitään verisuonitulehdukseen sopivaa ei kuitenkaan havaittu. Vasemman käden keskisormen päässä oli laajahko pinnallinen haavauma sekä turpeutta. Mainituissa sormenpäissä oli arkuutta, muut sormenpäät olivat rauhallisempia ja hennon sinertäviä. Iholla ei ollut purpuraa eikä mustelmia. Oikean käden keskisormen päästä otettiin koepala. A:ta kehotettiin lopettamaan tupakointi heti.
24.5.2022 päivätyn reumasairauksien poliklinikan tekstin mukaan A oli ollut jo aiemmin sairauseläkkeellä oikean olkapään, ilmeisesti kiertäjäkalvosinvaurion aiheuttamien oireiden vuoksi. A oli kuitenkin sittemmin palannut työelämään. Oikeassa olkapäässä ei ollut todettu mitään yksiselitteistä vauriota, joka olisi selittänyt oireet. A:n vasempaan olkapäähän oli kohdistunut vuonna 2017 tapaturma, jonka takia olkapää oli seuraavana vuonna leikattu. A:n nivelissä ei ollut ollut aiemmin muutoin mitään ongelmia. A:n iholla oli kauttaaltaan pientä punakkuutta. Kasvojen iho oli punakka, mutta mitään selvää yksittäistä ihottumaläiskää ei ollut todettavissa. Nivelten alueella ei ollut kipuja lukuun ottamatta sormenpäissä tuntuvaa jomotusta. Sydämen kuuntelussa havaittiin ehkä pieni aortallinen sivuääni. Tekstin kirjoittamisen aikaan A:lla oli oikean käden keski- ja etusormen sekä nimettömän kärjissä pieni haavauma. Vasemman käden keskisormen päässä oli myös haavauma. Kapillaroskoopilla sormien kynsinauhoja tarkasteltaessa ei havaittu poikkeavia kapillaarilöydöksiä, mutta kapillaarit näkyivät huonosti etu- ja keskisormen sekä nimettömän alueella. Myöskään vasemman käden keskisormen kapillaarit eivät oikein tulleet näkyviin. A:lla ei ollut mitään yleisoireita. Oikean käden keskisormen päästä otetusta koepalasta tehdyt löydökset jäivät epäspesifeiksi. Koepalassa havaittiin pieniä kapillaareja ja laskimorakenteita, joissa ei havaittu mitään verisuonitulehdukseen viittaavaa. Koepalassa ei tullut lainkaan esille valtimorakenteita. Mitään sidekudostautiin viittaavaa ei tullut esille. Verinahassa oli epäspesifi tulehdusreaktio. Lääkäri arvioi, että kyseessä oli Raynaud'n ilmiö, vaikkakaan se ei ollut kaikilta osin aivan tyypillinen. A:n kanssa keskusteltiin tupakoinnin lopettamisen tärkeydestä. Hoitotoimenpiteenä päätettiin jättää beetasalpaaja pois A:n verenpainelääkityksestä. Lisäksi A:lle määrättiin Prednisolon- ja Primaspan-lääkitykset. A sai lähetteen myös kontrollilaboratoriokokeisiin ja kardiologin tekemään ultraäänitutkimukseen.
8.6.2022 päivätyn reumasairauksien poliklinikan tekstin mukaan A kertoi, ettei hän ollut kokenut Prednisolon-lääkkeestä olevan hyötyä. Beetasalpaajalääkitys oli nyt tauolla. Laboratoriokokeissa ei tullut esille mitään poikkeavaa. A oli vähentänyt tupakointia.
18.7.2022 päivätyn reumasairauksien poliklinikan tekstin mukaan A kertoi, että hänen sormiensa tilanne oli parempi. A pystyi nyt tarttumaan esineisiin, eikä sormissa ollut kipua. Sormet olivat edelleen herkät kylmälle. Sormet menivät viileässä valkoisiksi.
11.8.2022 päivätyn työterveyslääkärin tekstin mukaan A soitti ja kertoi, että oireet olivat alkaneet yhdessä sormessa uudestaan.
18.8.2022 päivätyn kardiologin tekstin mukaan A:n sydämestä tehdyistä tutkimuksista ei löytynyt mitään poikkeavaa.
25.10.2022 päivätyn reumasairauksien poliklinikan tekstin mukaan A kertoi, että hänen sormissansa oli hellyyttä, mutta hän oli pystynyt työskentelemään. Sormien tilanne vaikutti siten menevän parempaan suuntaan.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse siitä, ovatko A:lla ilmenneet sormien palelu sekä sormenpäiden haavaumat, tulehdukset ja kivut korvattavia Spikevax-koronavirusrokotteen aiheuttamana lääkevahinkona.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Lääkevahinkovakuutuksen ehtojen (voimassa 1.1.2023 alkaen) kohdan 4 (Lääkevahinko) mukaan lääkevahingolla tarkoitetaan ruumiillista sairautta tai vammaa tai psyykkistä sairautta, jonka vahingonkärsineen käyttämä, ehtojen kohdassa 2 tarkoitettu lääke on todennäköisesti aiheuttanut. […]
Asian arviointi
Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan henkilövahinko, jonka vahingonkärsineen käyttämä lääke on todennäköisesti aiheuttanut. Tämä tarkoittaa, että vahingolla voi olla useita mahdollisia syitä, mutta lääkkeen käyttö on kaikki syyt kokonaisuutena huomioiden todennäköisin. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan huomioon lääkkeellä hoidettava sairaus tai vamma, korvauksen hakijan muut sairaudet ja kokonaisterveydentila, hänen saamansa hoito ja hoitotoimenpiteet sekä kyseinen lääke ja muu mahdollinen lääkitys. Syy-yhteys arvioidaan lääketieteellisen tietämyksen ja kokemuksen perusteella. Pelkästään ajallinen yhteys eli se seikka, että oireet ovat ilmaantuneet lääkkeen käytön aikana tai pian käytön jälkeen, ei riitä todistamaan lääkkeen käytön ja vahingon välistä todennäköistä syy-yhteyttä.
Vakuutuslautakunnan käytettävissä olevan selvityksen mukaan A sai kolmannen koronavirusrokoteannoksen Spikevax-valmisteella 17.1.2022. A:lla on perussairautena verenpainetauti, johon hänellä on lääkitys. A on tupakoinut usean vuosikymmenen ajan. A hakeutui ensimmäisen kerran lääkärin vastaanotolle sormien jomotuksen takia 22.2.2022. Tuolloin A kertoi, että oireet olivat alkaneet pari viikkoa aiemmin. Useamman sormen pää oli myös rikkoutunut. A:n sormissa on kuvattu olleen oireita 22.2.—11.8.2022 välisenä aikana. Oireisiin on kuulunut sormien kylmäherkkyys ja valkosormisuus sekä sormenpäiden kipu, haavaumat ja tulehdukset. A:lle tehtiin useita tutkimuksia, kuten laboratoriokoetutkimuksia ja sormen päästä otetun koepalan tutkimus, mutta niissä ei todettu mitään A:n oireita selittäviä löydöksiä. Toukokuussa 2022 hoitomuotona päätettiin kokeilla beetasalpaajalääkityksen tauottamista sekä Prednisolon- ja Primaspan-lääkkeiden aloittamista. A oli pitkään sairauslomalla sormien oireiden takia. 8.6.2022 päivätyn potilaskirjauksen mukaan A oli pystynyt vähentämään tupakointia. Heinäkuusta 2022 alkaen A:n sormien tilannetta on kuvattu paremmaksi, vaikkakin oireilu oli elokuussa 2022 palannut yhden sormen osalta takaisin. A:n sormissa oli edelleen hellyyttä, mutta hän pystyi palaamaan työhönsä.
Vakuutuslautakunta viittaa käytössään olevaan A:ta koskevaan selvitykseen ja toteaa katsovansa, että A:n sormien oireilussa on todennäköisesti kyse vuosikymmeniä kestäneen tupakoinnin aiheuttamasta ääreisverenkierron huononemisesta. A:n oireet alkoivat helmikuussa eli viileänä vuodenaikana. A:n sormien tilanne alkoi parantua tupakoinnin vähentämisen ja beetasalpaajalääkityksen tauottamisen jälkeen, mikä tukee lautakunnan edellä kerrottua näkemystä. Lautakunta katsoo, ettei A:n sormien oireilu todennäköisesti johdu Spikevax-koronavirusrokotteen saamisesta. Lautakunta pitää vakuutusyhtiön korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta ei suosita muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
Puheenjohtaja Norio
Sihteeri Pippola
Jäsenet
Jokelainen
Järvinen
Mervaal
Soinila