Tapahtumatiedot
Asiakas oli varannut lentomatkat ja hotellimajoituksen aterioineen sisältävän matkapaketin itselleen, puolisolleen ja kahdelle lapselleen matkatoimiston kautta 24.9.2023. Asiakkaan osuus kustannuksista oli 1138,30 euroa, ja koko perheen osalta matka maksoi 3857,40 euroa. Asiakas perui oman matkansa sairastumisen vuoksi 2.12.2023 ja muu perhe lähti matkalle alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 13.12.2023.
Matkatoimisto oli ilmoittanut asiakkaalle, että yleisten matkapakettiehtojen kohdan 4.2 mukaan matkanjärjestäjällä on oikeus periä peruutuskulujen lisäksi peruutuksen johdosta syntyvästä majoituksen vajaakäytöstä aiheutuvat kulut. Matkatoimisto ilmoitti, että matkalle lähtevien lapsien matkojen hinnat nousevat vajaakäytön vuoksi. Peruuttamisen ja hinnankorotuksen jälkeen matkalle lähtevien matkan kokonaishinta nousi 3777,15 euroon, ja matkatoimisto palautti asiakkaalle 80,25 euroa. Ilman hinnan nousua asiakkaalla olisi sopimukseen sovellettavien matkapakettiehtojen mukaan ollut oikeus saada peruuntumistapauksessa 50 prosenttia matkan hinnasta palautuksena.
Asiakas oli hakenut korvausta matkan peruuntumisesta aiheutuneista kuluista matkavakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö oli suorittanut asiakkaalle 50 prosentin korvauksen asiakkaan alkuperäisen matkan hinnasta.
Asiakas on valittanut vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä ja katsonut, että vakuutusyhtiön tulisi suorittaa korvaus myös vajaakäytön perusteella asiakkaalta peritystä lisämaksusta. Vakuutusyhtiö on katsonut, että kyse on ollut muille matkustajille aiheutuneesta kulusta, eikä korvausta tästä syystä voida suorittaa.
Asiakkaan valitus
Asiakas on vaatinut, että vakuutusyhtiö suorittaisi korvauksen matkatoimiston peruuttamisen kuluina veloittamista, hotellin vajaakäyttöön perustuvasta lisäkustannuksesta. Asiakkaan korvausvaatimus on 464,59 euroa.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusyhtiö on katsonut vastineessaan, että asiakkaalle on suoritettu korvaus matkan peruuntumisesta vakuutusehtojen mukaisessa laajuudessa. Matkanjärjestäjän majoituksen vajaakäytöstä perimät kulut eivät ole asiakkaan matkan peruuntumisesta aiheutuneita kuluja. Kulut ovat aiheutuneet, koska muu perhe lähti matkalle, ja lasten matkojen hinnat nousivat matkatoimiston hinnaston mukaisesti.
Ratkaisusuositus
Kysymyksenasettelu
Asiassa on kyse sen arvioimisesta, oliko vakuutusyhtiöllä velvollisuus suorittaa korvaus majoituksen vajaakäytöstä aiheutuneista kuluista peritystä lisämaksusta matkan peruuntumista koskevan ehtokohdan perusteella.
Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot
Nyt puheena olevaan tapaukseen sovellettavien, 1.12.2018 voimaan tulleiden matkavakuutusehtojen kohdan 4 taulukon mukaan peruuntumistilanteessa vakuutusmäärä on 5 000 euroa tai alkuperäisen matkan hinta, kumpi tahansa on pienempi.
Vakuutusehtojen kohdan 14 (Matkan peruuntuminen) mukaan vakuutuksesta korvataan matkan peruuntuminen eli matkalle lähdön estyminen, joka on aiheutunut pakottavasti:
- vakuutetun omasta tai hänen lähiomaisensa (lista lähiomaisista alla) äkillisestä vakavasta sairastumisesta, tapaturmasta tai kuolemasta. Pakottavuus arvioidaan lääketieteellisin perustein.
…
Peruuntumisesta korvataan korvaustaulukossa (kohta 4) määritellyn enimmäissumman verran sellaisia kuluja, jotka aiheutuvat matkustamisesta, majoituksesta, käyttämättömistä palveluista, retkistä ja matkoista matkakohteessa ja jotka vakuutettu on jo maksanut tai sitoutunut maksamaan ja joista vakuutettu ei voi saada rahoja takaisin. Korvauksesta vähennetään maksuhyvitys tai korvaus, jonka vakuutettu on tai olisi peruuntumisen syyn ilmetessä oikeutettu saamaan kuljetusyhtiöltä tai matkan järjestäjältä. Matkajärjestelyt tulee keskeyttää ja vakuutetun tulee peruuttaa kaikki matkajärjestelyt kuljetusyhtiölle ja/tai matkanjärjestäjälle välittömästi, kun vakuutettu saa tietää, että matkaa ei voida suorittaa.
Yleiset matkapakettiehdot, voimassa 1.7.2018 alkaen.
4. Matkustajan oikeus peruuttaa matka ennen matkan alkamista
Matkustajalla on oikeus peruuttaa matka milloin tahansa ennen matkan alkamista. Tällöin matkanjärjestäjällä on oikeus periä peruutusmaksu seuraavasti:
4.1.a) Etukäteen ilmoitetut toimistokulut, kun matka peruutetaan viimeistään 45 vuorokautta ennen matkan alkamista
b) Varausmaksu, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 45 vuorokautta mutta viimeistään 21 vuorokautta ennen matkan alkamista
c) 50 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 21 vuorokautta mutta viimeistään 7 vuorokautta ennen matkan alkamista
d) 75 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 7 vuorokautta mutta viimeistään 3 vuorokautta ennen matkan alkamista
e) 95 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 3 vrk ennen matkan alkamista.
4.2. Jos matka on hinnoiteltu sen mukaan, että kahden tai useamman matkustajan seurue majoitetaan samaan huoneeseen tai huoneistoon ja joku seurueen jäsenistä peruuttaa matkansa, on matkanjärjestäjällä oikeus periä kohdassa 4.1. mainittujen peruutuskulujen lisäksi peruutuksen johdosta syntyvästä majoituksen vajaakäytöstä aiheutuvat kulut. Matkansa peruuttanut ja matkalle osallistuvat seurueen jäsenet vastaavat yhteisvastuullisesti kyseisten kulujen maksamisesta matkanjärjestäjälle. Matkanjärjestäjä ja matkalle lähtevä matkaseurue voivat edellä mainitun sijaan sopia yhteisesti matkaseurueelle tarkoituksenmukaisemmasta majoitusjärjestelystä, jolloin matkalle lähtevä seurue vastaa mahdollisista lisäkuluista.
Asian arviointi
Vakuutusyhtiö on suorittanut asiakkaalle korvauksena matkan peruuntumisesta 50 prosenttia asiakkaan matkan alkuperäisestä hinnasta. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella asiakkaalle ei ollut hyvitetty matkasta yleisten matkapakettiehtojen mukaista 50 prosentin osuutta ostetun matkan hinnasta, koska matkalle lähteneiden henkilöiden matkan hinta oli noussut asiakkaan peruessa matkansa. Matkalle lähteneiden henkilöiden matkan hinnan kallistuminen oli perusteltu viitaten yleisten matkapakettiehtojen kohtaan 4.2, jonka mukaan jos matka on hinnoiteltu sen mukaan, että kahden tai useamman matkustajan seurue majoitetaan samaan huoneeseen tai huoneistoon ja joku seurueen jäsenistä peruuttaa matkansa, on matkanjärjestäjällä oikeus periä kohdassa 4.1. mainittujen peruutuskulujen lisäksi peruutuksen johdosta syntyvästä majoituksen vajaakäytöstä aiheutuvat kulut. Yleisissä matkapakettiehdoissa todetaan, että matkansa peruuttanut ja matkalle osallistuvat seurueen jäsenet vastaavat yhteisvastuullisesti kyseisten kulujen maksamisesta matkanjärjestäjälle, mutta tässä tapauksessa kulut oli peritty yksinomaan asiakkaalta, koska hänelle maksettavasta peruuntumiskorvauksesta oli kuitattu matkalle lähteneiden matkan kallistumisesta aiheutunut lisäkustannus.
Tapaukseen sovellettavien matkavakuutusehtojen mukaan peruuntumistapauksessa asiakkaalle korvataan muun muassa matkustamisesta, majoituksesta ja käyttämättömistä palveluista aiheutuvia kustannuksia, jotka vakuutettu on jo maksanut tai sitoutunut maksamaan ja joista vakuutettu ei voi saada rahoja takaisin. Korvauksesta vähennetään maksuhyvitys tai korvaus, jonka vakuutettu on tai olisi peruuntumisen syyn ilmetessä oikeutettu saamaan kuljetusyhtiöltä tai matkan järjestäjältä.
Vakuutuslautakunta katsoo, että majoituksen vajaakäytöstä perityissä lisäkustannuksissa on ollut kyse vakuutusehtojen mukaisesta asiakkaan käyttämättömästä palvelusta aiheutuneesta kustannuksesta, jonka asiakas on yleiset matkapakettiehdot hyväksyessään sitoutunut maksamaan. Vakuutuslautakunta suosittaa näin ollen, että vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen kyseisestä kuluerästä.
Lopputulos
Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen majoituksen vajaakäytöstä perityistä lisäkustannuksista.
Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA
puheenjohtaja Norros
sihteeri Nikunlassi
Jäsenet:
Haapasaari
Karhu
Karimäki
Korpiola