Tapahtumatiedot

B (s. 1932) sopi vuonna 2007 vakuutusyhtiön kanssa säästöhenkivakuutuksesta, jonka voimassaoloajaksi sovittiin 3.1.2007–3.1.2022. Vakuutukseen sisältyi kuolemantapaussumma, jonka määrä oli 95 % vakuutuksen säästöstä. Vakuutukseen sisältyneen edunsaajamääräyksen mukaan säästösumma maksettaisiin vakuutuksen päättyessä vakuutuksenottaja B:lle ja kuolemantapaussumma B:n kuollessa vakuutusaikana hänen sukulaiselleen A:lle.

A määrättiin B:n edunvalvojaksi 16.2.2018 alkaen. A sopi 29.12.2021 vakuutusyhtiön kanssa vakuutuksen jatkamisesta 4.7.2032 saakka. Kuolemanvaraturvan sovittiin jatkossa vastaavan vakuutussäästöjä. Kuolemanvaraturvan osalta vakuutukseen tuli uusi edunsaajamääräys, jonka mukaan kuolemantapauskorvauksen edunsaaja on B:n kuolinpesä.

B kuoli 1.10.2022. A otti tämän jälkeen yhteyttä vakuutusyhtiöön, josta sai puhelimitse tiedon, että kuolemantapauskorvaus tullaan maksamaan kuolinpesälle edunsaajamääräyksen mukaisesti. A esitti 11.1.2023 vakuutusyhtiölle kirjallisen reklamaation, jossa katsoi, että vakuutuksen kuolemanvaraturvan edunsaajamääräys olisi vakuutusta jatkettaessa tullut säilyttää ennallaan. Vakuutusyhtiötä edustanut pankkivirkailija oli tehnyt edunsaajamääräykseen muutoksen omavaltaisesti ja vastoin vakuutuksenottaja B:n tahtoa ja A:n etua. A vaati, että kuolemantapauskorvaus maksetaan alkuperäiselle edunsaajalle eli hänelle.

Vakuutusyhtiö vastasi A:n reklamaatioon 21.2.2023. Yhtiö totesi, ettei edunvalvojalla ole oikeutta lahjoittaa päämiehensä omaisuutta (laki holhoustoimesta 32 §) eikä määrätä päämiehelle jäävästä perinnöstä (laki holhoustoimesta 29 §). Kielto lahjoittaa päämiehen omaisuutta tarkoittaa sitä, ettei edunvalvoja voi muuttaa edunsaajamääräystä, jonka mukaan säästösumma maksetaan vakuutuksen päättyessä ennalta sovittuna päivänä. Kielto määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä tarkoittaa sitä, ettei edunvalvoja voi muuttaa edunsaajamääräystä, jonka mukaan maksetaan korvaus vakuutetun menehtyessä. B:n vakuutuksen päättyessä 3.1.2022 säästösumma olisi maksettu B:lle, jos vakuutuksen olisi annettu päättyä alkuperäiseen päättymispäivään. Tällöin vakuutuksesta B:lle maksetut säästöt olisivat aikanaan B:n menehtyessä kuuluneet tämän kuolinpesän varoihin. B:n edunvalvojan jatkaessa vakuutusta kuolemanvaraturvan edunsaajamääräykseksi tuli kuolinpesä. Tämä edunsaajamääräys oli sen holhoustoimilain vaatimuksen mukainen, ettei edunvalvoja saa määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä. Vakuutusyhtiö katsoi, että vakuutuksen jatkamisen yhteydessä oli toimittu lain vaatimalla tavalla eikä tilanteessa ollut tapahtunut virhettä. Yhtiö katsoi, että kuolemantapauskorvaus kuuluu B:n kuolinpesälle, ja pyysi kuolinpesää hakemaan korvausta erillisellä korvaushakemuksella.

A esitti 30.3.2023 vakuutusyhtiölle uudelleenkäsittelyvaatimuksen, jossa esitti edelleen näkemyksenään, että kuolemantapauskorvauksen maksaminen A:lle olisi vastannut B:n tahtoa, eikä edunsaajamääräystä olisi tullut vakuutussopimusta jatkettaessa muuttaa. Vakuutusyhtiö vastasi A:lle 13.4.2023. Yhtiö katsoi edelleen, että korvaus kuuluu B:n kuolinpesälle.

Asiakkaan valitus

A pyytää asiassa Sijoituslautakunnan ratkaisusuositusta. A katsoo, että B:n säästöhenkivakuutuksen kuolemantapauskorvaus tulee maksaa hänelle alkuperäisen edunsaajamääräyksen mukaisesti. Lisäksi korvausmäärälle tulee maksaa korkolain mukaista viivästyskorkoa B:n kuolinpäivästä 1.10.2022 lukien.

A kertoo säästöhenkivakuutuksen jatkamisesta, että häneen otettiin joulun 2021 alla yhteyttä vakuutusyhtiön asiamiehenä toimivasta pankista ja kerrottiin, että B:n säästöhenkivakuutus päättyy 3.1.2022. Soittaja suositteli sopimuksen voimassaolon jatkamista, koska pörssikurssit olivat nousussa, ja jos sopimusaikaa jatkettaisiin, vakuutusyhtiö muuttaisi säästöhenkivakuutuksen kuolemanvaraturvan sataprosenttiseksi säästöstä, kun se päättymässä olevassa sopimuksessa oli 92,10 %. Näitä asioita toimihenkilö erityisesti painotti ja kehotti ehdottomasti jatkamaan sopimusaikaa. A tapasi 29.12.2021 pankin palvelutoimistossa toimihenkilön, joka edelleen suositteli sopimuksen jatkamista ja korosti sitä, että jatkamisesta ei aiheudu mitään kuluja. Hän hieman kummeksui sitä, miksi sopimus oli alun perin tehty niin lyhyeksi, kun yleensä sopimus tehdään vakuutuksenottajan 100-vuotissyntymäpäivään asti. Sopimuspaperi sopimusajan jatkamisesta oli täytetty valmiiksi, vain A:n allekirjoitus puuttui. A ja hänen mukana ollut puolisonsa jäivät täysin siihen käsitykseen, että ”Sopimusajan jatkaminen” -niminen asiakirja todellakin koski vain sopimusajan jatkamista eikä korvauksen edunsaaja mitenkään muutu. Sopimusasiakirjassa ei ole erikseen otsikkoa edunsaajamääräyksestä, vaan maininta kuolinpesästä uutena edunsaajana on vain pienellä tekstillä viimeisessä kohdassa, jonka voi rastittaa. A:n tarkoituksena oli ainoastaan jatkaa B:n alkuperäisen henkivakuutussopimuksen voimassaoloaikaa, eikä muuttaa sopimuksen ehtoja. A on ollut aina B:n kuolemaan asti siinä ymmärryksessä, että edunsaajamääräys olisi pysynyt B:n alkuperäisen tahdon mukaisena eli kuolemantapauksessa korvaus maksettaisiin A:lle. Kun asia tuli ilmi A:lle, hän otti yhteyttä vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiö katsoi kuitenkin toimineensa asiassa asianmukaisesti.

Vakuutuksenottaja B oli ottanut itselleen säästöhenkivakuutuksen, jonka sopimuskausi oli alun perin 3.1.2007–3.1.2022. A jatkoi B:n edunvalvojana kyseisen sopimuksen voimassaoloaikaa 4.7.2032 saakka eli siihen päivään saakka, jolloin B olisi täyttänyt 100 vuotta. B menehtyi 1.10.2022. B ei missään vaiheessa itse muuttanut henkivakuutuksensa edunsaajamääräystä. Alkuperäiset edunsaajamääräykset, jossa B itse ja A olivat edunsaajana, olivat pysyneet samana koko vakuutussopimuksen voimassaoloajan eli 15 vuotta. Edunsaajien pysyttäminen samana koko vakuutuksen voimassaoloajan tukee osaltaan sitä, että B:n tahto on ollut pitää nämä edunsaajamääräykset voimassa aina kuolemaansa asti.

B oli 8.10.1996 tehnyt testamentin, jossa hänen testamenttimääräyksenään oli muun ohella ”Viimeisenä tahtonani määrään, että omistamani asunto irtaimistoineen on menevä [A:lle] samoin kuin omalla nimelläni ovat [pankin] tavallinen ja valuuttatili sekä [toisen pankin] pankkitili, joilta on maksettava hautajais- ym. menot. Toivon [A:n] toimivan pesänhoitajana ja järjestävän hautajaiseni.” Lisäksi testamentissa oli legaattimääräyksiä eräille yhdistyksille. Testamentista voidaan nähdä, että B oli halunnut määrätä omaisuudestaan niin, että A saisi suurimman osan hänen omaisuudestaan. B:llä ei ollut käytännössä muuta rahanarvoista omaisuutta kuin se, mitä testamentissa on mainittu. Myös testamentista saadaan siten tukea sille, että B olisi halunnut henkivakuutuskorvauksenkin menevän A:lle. B oli toivonut, että A toimii hänen edunvalvojanaan, kun hän ei enää kyennyt itse asioitaan hoitamaan. B oli jo myös tätä aikaisemmin tukeutunut A:n apuun. A oli auttanut B:tä hoitamaan omia asioitaan ennen edunvalvojan roolia useiden vuosien ajan. A:n käsityksen mukaan B:n edunsaajamääräys onkin myös osittain johtunut siitä, että B on halunnut palkita A:ta hänen auttamisestaan.

Vakuutusyhtiön A:n reklamaatioihin antamista vastauksista käy ilmi se, ettei yhtiön edustajalla ole ollut riittävästi tietoa tai ymmärrystä B:n testamentin sisällöstä, kun yhtiö on suositellut vakuutuksen jatkamista ja kun edunsaajamääräystä on samalla muutettu. Jos vakuutusta ei olisi jatkettu, vakuutuskorvaus olisi 3.1.2022 maksettu B:n pankkitilille. B:n testamentissa on määrätty, että hänen testamentissaan mainituilla pankkitileillä olevat varat menevät A:lle. Pankkien nimet ovat testamentin tekemisen jälkeen muuttuneet, mutta saadun selvityksen mukaan B:llä hänen kuolinhetkellään olleet pankkitilit ovat testamentissa mainittujen tilien ”seurannaistilejä” fuusioiden ym. johdosta. Vakuutuksen päättyminen olisi yhdessä testamentin määräysten kanssa siis johtanut siihen, että säästösumma olisi tullut B:n kuoleman jälkeen A:n hyväksi. Vakuutuksen voimassaolon jatkaminen, jota vakuutusyhtiön edustaja kovasti suositteli, johti tässä tapauksessa (virheellisesti) siihen, että edunsaajaksi tulikin A:n tilalle B:n kuolinpesä.

B:n testamentissa ei ole mitään merkintää siitä, kenelle kuolinpesän saama vakuutuskorvaus on perintöä jaettaessa menevä. Testamentista puuttuu määräys siitä, kenelle menee testamentissa erikseen mainitsematon omaisuus. Ainakin testamentin sanamuodon mukainen tulkinta johtaa siis siihen, että vakuutuskorvaus jaettaisiin B:n lakimääräisten perillisten kesken. B kuoli naimattomana ja lapsettomana, joten perintökaaren mukaan hänet perivät hänen sisarensa ja veljensä sekä näiden jälkeläiset. Perillisasemassa on yhteensä noin 20 henkilöä. B:n testamentin puutteellisuus johtaisi siis kuolinpesälle maksettavan vakuutuskorvauksen pirstaloitumiseen hyvin pieniin suorituksiin hyvin monelle saajalle. Henkivakuutuksen ottaminen on tyypillisesti osa jäämistösuunnittelua. Voidaan pitää erittäin selvänä, että B:n tahto vakuutuksenottajana ei ole voinut olla se, että korvaus jaettaisiin kaikkien perillisasemassa olevien sukulaisten kesken. Näin ollen B:n tahto ei ole myöskään voinut olla vakuutussopimuksen voimassaolon jatkaminen edunsaajamääräyksellä kuolinpesä. On ollut vakuutusyhtiön taholta erittäin kyseenalaista edes ehdottaa tällaista vaihtoehtoa B:n edunvalvojalle. Vakuutusyhtiöllä on ilmeisesti ollut jonkinlainen tieto B:n testamentin sisällöstä, mutta ei riittävän hyvää tietoa tai ymmärrystä siitä, mihin testamentti tässä tapauksessa johtaisi. Vakuutussopimuksen jatkaminen edunsaajamääräystä muuttaen ei ole ollut B:n tahdon mukaista ja varsin selvänä voitaneen pitää myös sitä, ettei A alkuperäisenä edunsaajana olisi B:n edunvalvojana ollut myötävaikuttamassa vakuutussopimuksen jatkamiseen uudella edunsaajamääräyksellä, mikäli hänelle olisi kerrottu, mitä siitä tosiasiassa seuraa. Tällaisessa tilanteessa vakuutusyhtiön olisi pitänyt selvittää asia perinpohjaisesti eikä edetä mahdollisten oletusten varassa.

Oikea ratkaisu olisi ollut antaa sopimuksen jatkua aiemmalla edunsaajamääräyksellä tai, jos tätä ei pidettäisi mahdollisena, antaa vakuutuksen päättyä 3.1.2022 ja maksaa säästösumma silloin B:n pankkitilille. Oikea menettely olisi edellyttänyt myös edunvalvojan sijaisen määräämistä, kun otetaan huomioon A:n asema vakuutuksen edunsaajana. Vakuutusyhtiön vastauksissa esiin tuotu käytäntö, jonka mukaan edunvalvoja voi muuttaa edunsaajamääräykseksi kuolinpesän, mutta ei voi pitää ennallaan aiempaa edunsaajamääräystä, tuntuu kovin erikoiselta. Jos ohjenuorana on holhoustoimesta annetun lain 29 §, joka kieltää testamentin tekemisen tai peruuttamisen, A kysyy, eikö nimetyn edunsaajan muuttaminen kuolinpesäksi rinnastu juuri nimetyn henkilön hyväksi annetun testamentin peruuttamiseen. A katsoo, että B:n tahto on ollut pitää A vakuutuksen edunsaajana vakuutuksen päättyessä B:n kuolemaan. Tahto on edelleen toteutettavissa suorittamalla vakuutuskorvaus A:lle. Vakuutuskorvauksen suorittaminen kuolinpesälle ei olisi B:n tahdon mukaista.

Vakuutusyhtiö on tehnyt B:n testamentin sisällöstä sen johtopäätöksen, että kun testamentissa ei ole muuta kuin erityisjälkisäädösmääräyksiä, testamentista ei voida päätellä, että B olisi tarkoittanut A:n saavan myös B:lle itselleen sopimuksen päättyessä eräännytettävän säästösumman. Väite ei ole kestävä. Ensiksi on syytä havaita, että testamentti on tehty 8.10.1996 ja vakuutus otettu vasta tammikuussa 2007. Testamenttia ei sinänsä voi kehua juridiselta rakenteeltaan kovinkaan laadukkaaksi, mutta tätä tapausta silmällä pitäen keskeistä on, että testamenttiin on vuonna 1996 kirjattu kaikki se vähänkin merkityksellinen omaisuus, jota B:llä tuolloin omistuksessaan oli. Ilmeistä on, että testamentissa ei mainita mitään siitä, kenelle tai mille B:n muu omaisuus on menevä yksinkertaisesti sen vuoksi, että muuta omaisuutta ei ollut. On jo lähtökohtaisesti kovin epäuskottavaa, että B:n tarkoituksena olisi ollut mahdollisen muun omaisuuden meneminen niille noin 20 henkilölle, jotka ovat lakimääräisessä perillisasemassa hänen jälkeensä. Tämä sama lähtökohta on hyvin luonnollinen myös henkivakuutuksen edunsaajamääräystä ja sen tarkoitusta arvioitaessa. Henkivakuutusta markkinoitiin B:lle nimenomaisesti perintösuunnittelun välineenä. On absurdia ajatella, että perintösuunnittelulla olisi tavoiteltu lopputulosta, jossa osa omaisuudesta jakautuisi pieninä osuuksina tasan suurelta osin melko vieraille sukulaisille. Lisäksi A tuo esille, että 43.000 euron määräinen sijoitus vakuutukseen tehtiin 3.1.2007 tililtä, joka on yksi testamentissa mainituista, A:lle testamentatuista tileistä. Mikäli sijoitusta ei olisi koskaan tehty, varat olisivat testamentin nimenomaisen määräyksen perusteella menneet perintönä A:lle. 

Siltä osin, kuin vakuutusyhtiö on esittänyt, ettei testamenttia ollut tuotu sen tietoon vakuutussopimusta jatkettaessa, A esittää käsityksenään, että vakuutusyhtiöllä on ollut tieto ainakin testamentin olemassaolosta. A katsoo joka tapauksessa, että tilanteessa, jossa edunsaajamääräystä ollaan muuttamassa vakuutusyhtiön omasta aloitteesta niin, että nimetyn henkilön tilalle tulee edunsaajaksi kuolinpesä, vakuutusyhtiön olisi toimittava erityisen huolellisesti ja otettava selko siitä, mitkä olisivat edunsaajamääräyksen muuttamisen oikeudelliset ja taloudelliset vaikutukset. Olennainen asia selonottovelvollisuuden täyttämisessä olisi ollut testamentin sisällön selvittäminen. Vakuutusyhtiön velvollisuuksia korostaa vielä se asetelma, että vakuutuksen jatkamista suositellaan edunvalvojalle, joka on sama henkilö kuin vakuutuksen alkuperäinen edunsaaja.

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan aiemman kantansa.

Holhoustoimilain 29 §:n mukaan edunvalvoja ei voi määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä eikä siten antaa edunsaajamääräystä päämiehensä puolesta. Edunvalvontakäytännössä noudatetaan yleisesti holhoustoimilain 29 §:ään perustuvaa toimintamallia, jossa edunvalvoja ei voi lähtökohtaisesti ilmoittaa päämiehen puolesta vakuutusyhtiölle muuta edunsaajaa kuin päämiehen kuolinpesän.

B on eläessään tehnyt 15 vuoden määräaikaisen vakuutussopimuksen, jonka mukaan, jos hän olisi kuollut sopimuksen voimassa ollessa, korvaus olisi tullut maksaa hänen määräämälleen edunsaajalle. Hänen ollessaan elossa sopimuksen erääntymispäivänä säästösumma olisi maksettu hänelle itselleen. B oli valinnut vakuutukseensa alle 100 %:n kuolemanvaraturvan. Jos B olisi kuollut alkuperäisenä sopimusaikana, edunsaaja A olisi saanut vakuutuskorvauksena vain kuoleman varalta turvatun säästön osuuden. Kun vakuutus olisi ilman sopimuksen jatkamista erääntynyt sopimusajan puitteissa, olisi B saanut koko vakuutussäästön itselleen. B on katsonut vakuutussäästöjä pienemmän kuolemanvaraturvan riittäväksi, minkä voidaan katsoa osoittavan, että vakuutussopimus edunsaajamääräyksineen on tarkoitettu vain 15 vuoden määräajaksi. B:n tahdon voidaan siis katsoa olleen se, että hänen menehtyessään alkuperäisen sopimuksen voimassaollessa korvaus olisi tullut maksaa määrätylle edunsaajalle. Hänen ollessaan elossa sopimuksen päättyessä säästösumma tulisi eräännyttää hänelle itselleen. Tällöin B:lle maksetut säästöt olisivat aikanaan kuuluneet B:n kuolinpesän varoihin ja ohjautuneet perintönä lakimääräisille perillisille tai testamenttisaantona testamentissa määrätyille henkilöille. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vakuutussopimuksen jatkaminen kuolinpesä-edunsaajamääräyksellä noudattelee siis vakuutuksenottaja B:n tahtoa. Lisäksi vakuutusyhtiö suhtautuisi varauksella vakuutussopimuksen jatkamiseen aikaisemmalla edunsaajamääräyksellä tilanteessa, jossa edunvalvoja pyrkisi määräämään päämiehensä omaisuudesta itsensä hyväksi. Vakuutussopimuksen jatkamista aikaisemmalla edunsaajamääräyksellä ei kuitenkaan ole edes esitetty vakuutusyhtiölle vakuutuksen jatkosta sovittaessa.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa B on tehnyt testamentin, joka sisältää ainoastaan erityisjälkisäädöksiä. B on testamentillaan määrännyt kolmen tilin tilivarojen menevän A:lle. B on lisäksi tehnyt erityisjälkisäädöksiä eräiden yhdistysten hyväksi. Sen sijaan yleisjälkisäädöstä ei testamentissa ole, minkä takia varat, jotka eivät ole mainituilla tileillä, menevät perintönä lakimääräisille perillisille. Testamentista ei siten ole pääteltävissä, että B olisi tarkoittanut A:n saavan myös B:lle itselleen sopimuksen päättyessä eräännytettävän säästösumman. Lisäksi on huomattava, että jos vakuutussopimusta ei olisi jatkettu, vaan säästösumma olisi sopimuksen erääntyessä maksettu B:lle itselleen, olisi edunvalvojan tullut huomioida mahdolliset ristiriitaisuudet säästösumman testamentatulle tilille eräännyttämisen ja holhoustoimilain 29 §:n välillä.

A:n esittämän väitteen mukaan edunsaajamääräyksen muutos on tullut hänen tietoonsa vasta B:n kuoltua. Vakuutuskorvauksen edunsaajamääräystä tai sen muutosta ei tarvitse antaa edunsaajan tai aikaisemman edunsaajamääräyksen mukaisen edunsaajan tietoon, jotta edunsaajamääräys olisi pätevä. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan ole tehnyt vakuutussopimuksen jatkamista koskevaa sopimusta edunsaajamääräyksineen yksipuolisesti, vaan sopimuksen on allekirjoittanut B:n edunvalvoja A. Edunvalvojan allekirjoittaman sopimuksen mukaan vakuutuksen sopimusaikaa jatkettaessa uusi edunsaajamääräys on kuolinpesä. Edunsaajamääräyksen muuttaminen on siis ollut A:lla tiedossa. Vakuutusyhtiöllä ei ole ollut aihetta epäillä, etteikö edunvalvoja olisi allekirjoituksellaan hyväksynyt edunsaajamääräyksen muutosta. Yhtiö on lähettänyt B:lle 4.11.2021 kirjeen, jossa tälle on ilmoitettu, että vakuutus tulee päättymään 3.1.2022. Kirje on lähtenyt 60 päivää ennen vakuutuksen päättymistä. Kirjeen lähettämisen ja vakuutuksen päättymisen välillä voidaan katsoa olleen riittävästi aikaa reagoida sopimuksen päättymiseen. Yhtiöllä on tapana suositella sopimuksen jatkoa, jos edunsaajana vakuutuksen erääntyessä on vakuutuksenottaja itse, eikä hänellä ole tarvetta varoille, sillä varojen eräännyttäminen vakuutuksenottajalle itselleen ei yleensä ole verotuksellisesti tehokasta. Vakuutussopimuksen jatkaminen on ollut tässä tapauksessa taloudellisesti järkevää, ja edunvalvoja vastaa siitä, että hän tekee edunvalvottavan kannalta järkeviä taloudellisia toimenpiteitä. B:n testamenttia ei tuotu vakuutusyhtiön tietoon vakuutussopimusta jatkettaessa. Yhtiön tietoon ei sopimusta jatkettaessa tuotu mitään muutakaan sellaista seikkaa, jonka perusteella yhtiön olisi tullut olla hyväksymättä edunvalvojana toimineen A:n allekirjoittamaa hakemusta vakuutussopimuksen jatkamista koskien.

Vakuutusyhtiö katsoo, ettei kuolemantapauskorvausta voida maksaa vakuutuksen edunsaajamääräyksen vastaisesti A:lle, vaan korvaus tulee maksaa B:n kuolinpesälle. Jos korvaussumma kuitenkin Sijoituslautakunnan ratkaisun myötä päädytään maksamaan A:lle, vakuutusyhtiö katsoo vastineessa esittämiensä perusteiden nojalla, ettei se ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa korvaukselle.

Selvitykset

Sijoituslautakunnalla on käytössään seuraavat selvitykset:

- A:n ratkaisusuosituspyyntö 6.2.2024 ja lisäkirjelmät 12.4.2024 ja 10.6.2024
- vakuutusyhtiön vastine 21.3.2024 ja lisävastine 29.5.2024
- A:n reklamaatio vakuutusyhtiölle 11.1.2023 ja uudelleenkäsittelypyyntö 30.3.2023
- vakuutusyhtiön vastaukset A:n reklamaatioihin 21.2.2023 ja 13.4.2023
- A:n yhteydenotto Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan 8.5.2023 ja vakuutusyhtiön vastaus 6.6.2023
- testamentti 8.10.1996
- ote säästöhenkivakuutuksen tuotekuvauksesta
- vakuutushakemus 3.1.2007
- kassatosite vakuutusmaksusta 3.1.2007
- pyyntö säästöhenkivakuutuksen osittaisesta takaisinostosta 21.4.2010
- säästämisen ja sijoittamisen suunnitelma 1.8.2011
- vakuutuksen kausiote 6.1.2021
- vakuutusyhtiön ilmoitus vakuutussopimuksen päättymisestä 4.11.2021
- järjestelmätieto vakuutuksen säästöistä 28.12.2021
- sopimus vakuutuksen sopimusajan jatkamisesta 29.12.2021
- sopimusote 4.1.2022
- vakuutusehdot 3.12.2004.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko A oikeutettu vaatimaansa kuolemantapauskorvaukseen B:n säästöhenkivakuutuksesta.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 47 §:n (14.5.2010/426) 1 momentin mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). Vakuutuksenottaja voi muuttaa tai peruuttaa edunsaajamääräyksen, jos vakuutustapahtumaa, jossa määräys on tarkoitettu sovellettavaksi, ei ole sattunut. Eläkevakuutuksen ehdoissa voidaan rajoittaa vakuutuksenottajan tässä momentissa mainittuja oikeuksia. Lainkohdan 3 momentin mukaan, jos edunsaajamääräys on voimassa, vakuutetun kuoleman johdosta suoritettava vakuutuskorvaus ei kuulu vakuutetun kuolinpesään. Vakuutuskorvaus kuuluu vakuutetun kuolinpesään, jos edunsaajamääräystä ei ole eikä korvausta ole vakuutusehdoissa määrätty suoritettavaksi vakuutuksenottajalle.

Holhoustoimesta annetun lain (1.4.1999/442, holhoustoimilaki) 11 §:n 1 momentin mukaan, jos edunvalvoja on sairauden vuoksi tai 32 §:n 2–5 momentissa tarkoitetusta taikka muusta syystä tilapäisesti estynyt hoitamasta tehtäväänsä, tuomioistuin voi määrätä hänelle sijaisen.

Holhoustoimilain 29 §:n 1 momentin mukaan edunvalvojalla on kelpoisuus edustaa päämiestään tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa, jollei tuomioistuin ole tehtävää antaessaan toisin määrännyt tai jollei toisin ole säädetty. Lainkohdan 3 momentin mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa päämiestään muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen.

Holhoustoimilain 32 §:n (25.5.2007/649) 2 momentin mukaan edunvalvoja ei saa edustaa päämiestään, jos vastapuolena on edunvalvoja itse, edunvalvojan puoliso tai lapsi taikka joku, jota edunvalvoja edustaa. Jos sisaruksilla on yhteinen edunvalvoja, hänellä on kuitenkin valta edustaa sisaruksia perinnönjaossa, jos näiden edut eivät ole perinnönjaossa esitettyjen vaatimusten tai muiden jakoon liittyvien seikkojen johdosta ristiriidassa keskenään. Lainkohdan 5 momentin mukaan edunvalvoja ei saa edustaa päämiestään myöskään silloin, kun edunvalvojan ja hänen päämiehensä edut saattavat muusta kuin 2 tai 3 momentissa mainitusta syystä joutua asiassa ristiriitaan keskenään.

Holhoustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimi, jonka tekemiseen edunvalvojalla ei ollut kelpoisuutta, ei sido päämiestä.

Holhoustoimilain 39 §:n 1 momentin mukaan edunvalvojan on säilytettävä omaisuus, jota päämies edunvalvonnan kestäessä tai myöhemmin tarvitsee asumista tai elinkeinon harjoittamista varten tai jolla muutoin on päämiehelle erityistä arvoa. Lainkohdan 2 momentin mukaan muu omaisuus, jota ei ole käytettävä elatukseen tai muihin päämiehen tarpeisiin, on sijoitettava siten, että sen säilymisestä on riittävä varmuus ja että sille saadaan kohtuullinen tuotto.

Sijoitusvakuutuksen ehtojen (voimassa 3.12.2004 alkaen) kohdan 1.11 (Vakuutuksen päättyminen) mukaan (…) vakuutus päättyy kaikilta osin vakuutusajan päättyessä, säästöjen mukaan määräytyvällä kuolemanvaraturvalla vakuutetun henkilön kuollessa tai takaisinostettaessa vakuutussäästöt kokonaisuudessaan.

Asian arviointi

A on B:n edunvalvojana sopinut 29.12.2021 vakuutusyhtiön kanssa B:n säästöhenkivakuutussopimuksen jatkamisesta siten, että alkuperäisen päättymispäivän 3.1.2022 sijaan vakuutus päättyisi B:n täyttäessä 100 vuotta 4.7.2032. Samassa yhteydessä on sovittu, että vakuutukseen sisältyy kuolemanvaraturva, joka kattaa 100 % säästösummasta. Vakuutussopimukseen on koko sen voimassaoloajan sisältynyt määräys, jonka mukaan säästösumma maksetaan B:lle itselleen, jos vakuutus päättyy vakuutuksen erääntymiseen. Siinä tapauksessa, että vakuutus päättyy vakuutettu B:n kuolemaan, on edunsaajamääräyksen sisältönä 3.1.2022 saakka ollut se, että korvaus maksetaan A:lle, ja tämän jälkeen se, että korvaus maksetaan B:n kuolinpesälle.

Edunvalvojan tehtäviin kuuluu holhoustoimesta annetun lain (holhoustoimilaki) 39 §:n nojalla muun muassa sijoittaa se päämiehen omaisuus, jota ei ole käytettävä elatukseen tai muihin päämiehen tarpeisiin, siten, että sen säilymisestä on riittävä varmuus ja että sille saadaan kohtuullinen tuotto. Sijoituslautakunta toteaa, että edunvalvoja voi tätä tehtävää suorittaessaan lähtökohtaisesti sijoittaa päämiehen omaisuutta myös henkivakuutusmuotoisiin sijoitustuotteisiin, mikäli varallisuus ei siirry pois päämieheltä.

Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa A on sopinut B:n puolesta olemassa olleen säästöhenkivakuutussopimuksen voimassaoloajan jatkamisesta. Ilman tätä sopimusta vakuutuksen säästösumma olisi vakuutuksen päätyttyä 3.1.2022 maksettu edunsaajamääräyksen perusteella B:lle ja se olisi B:n kuoltua kuulunut B:n kuolinpesän varoihin. Sijoituslautakunta katsoo, että vakuutuksen jatkamista on arvioitava samoin kuin tilannetta, jossa vakuutuksen säästösumma olisi vakuutuksen eräännyttyä maksettu B:lle, ja edunvalvoja A olisi tämän jälkeen sijoittanut sen uudelleen.

Holhoustoimilain 29 §:stä seuraa lähtökohta pysyttää aiemmin päätetty kuolemanvaraisjärjestely voimassa mahdollisimman samansisältöisenä. Tässä tapauksessa on alun perin sovittu, että vakuutuksen säästösumma palaa B:lle itselleen, jos hän on sovittuna päivänä elossa. Sijoituslautakunnan käsityksen mukaan järjestelyä, jossa säästösumma palauduttuaan vakuutuksenottajalle itselleen sijoitetaan uuteen säästöhenkivakuutukseen, jossa edunsaajana on kuolinpesä, on tässä tapauksessa pidettävä neutraalina ja holhoustoimilain 29 §:n mukaisena. A:n ja vakuutusyhtiön sopimaa vakuutussopimuksen jatkoa uudella edunsaajamääräyksellä ei lautakunnan käsityksen mukaan voida rinnastaa testamentin peruuttamiseen A:n esittämällä tavalla ottaen huomioon, että alkuperäisen sopimuksen mukaan vakuutuksen säästösumma tuli maksaa B:lle, mikäli tämä on elossa 3.1.2022. A ei myöskään ole ollut edunvalvojana esteellinen jatkamaan sopimusta, kun edunsaajamääräykseksi on tullut kuolinpesä. Jos sen sijaan A olisi pyrkinyt jatkamaan vakuutussopimusta siten, että hän itse olisi edelleen ollut edunsaaja, hänen olisi lautakunnan käsityksen mukaan tullut hakea holhoustoimilain 11.1 §:n mukaisesti edunvalvojan sijaisen määräämistä tätä oikeustointa varten.

Edellä kerrotuilla perusteilla edunvalvoja A:lla on ollut kelpoisuus sopia vakuutusyhtiön kanssa vakuutuksen jatkamisesta alkuperäisen päättymispäivän 3.1.2022 jälkeen siten, että vakuutuksen kuolemantapauskorvauksen edunsaajana on jatkossa B:n kuolinpesä. Sopimus on tullut B:tä sitovaksi. A on esittänyt, ettei hän edunvalvojana ole ymmärtänyt sopimuksen merkitystä. Sijoituslautakunta toteaa tältä osin, että jos vakuutusyhtiön asiamies kommunikaatiossaan esittää sopimuksen jatkuvan sellaisenaan, tämä voisi antaa edunvalvojalle käsityksen siitä, että sopimus jatkuu aiemman kaltaisena myös mahdollisen edunsaajamääräyksen osalta. Edunvalvojalta voidaan kuitenkin edellyttää erityistä huolellisuutta. A on 29.12.2021 vahvistanut edunsaajamääräyksen allekirjoituksellaan ja hänen on katsottava olleen sen sisällöstä ja merkityksestä tietoinen. Vakuutusyhtiöllä on ollut oikeus luottaa siihen, että oikeustointa ollaan tekemässä tämän sisältöisenä.

Lautakunta toteaa vielä, ettei vakuutusyhtiön ole tullut vakuutuksen jatkamista suositellessaan ottaa huomioon edunvalvoja A:n etua. Lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön toiminta säästöhenkivakuutuksen vakuutusaikaa jatkettaessa on ollut asianmukaista.

Edellä esitetty huomioiden Sijoituslautakunta katsoo, että B:n säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräys on B:n kuollessa ollut ”kuolinpesä” ja vakuutuskorvaus tulee maksaa B:n kuolinpesälle. Sijoituslautakunta toteaa selvyyden vuoksi, ettei sen arvioiminen, miten B:n 8.10.1996 tekemä testamentti mahdollisesti vaikuttaa perinnönjakoon vakuutuskorvauksen osalta, kuulu lautakunnan toimivallan alueelle.

Lopputulos

Sijoituslautakunta ei suosita muutosta asiassa.

Sijoituslautakunta oli yksimielinen.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros                                                

Sihteeri Laine

Jäsenet

Kajala
Ovaska
Räty-Ivanov
Tapanila