Tapahtumatiedot

A sopi vuonna 1996 vakuutusyhtiön kanssa säästöhenkivakuutuksesta, jonka voimassaoloajaksi sovittiin 2.1.1996–15.6.2021. Vakuutukseen sisältyneen edunsaajamääräyksen mukaan säästösumma maksettaisiin vakuutuksen päättyessä vakuutuksenottaja A:lle ja kuolemantapaussumma A:n kuollessa A:n pojalle B:lle ja pojantytär C:lle. Edunsaajamääräyksen mukaan kuolemantapaussumma jakautuu tasan edellä mainittujen perillisten kesken. Jos jompikumpi olisi kuollut ennen perinnönjättäjää, saa jäljelle jäänyt koko summan yksin.

A:lle määrättiin yleinen edunvalvoja vuodesta 2021 alkaen. Vakuutuksen päättyessä 15.6.2021 A:n edunvalvoja jatkoi vakuutussopimuksen voimassaoloaikaa kymmenellä vuodella, jolloin uudeksi päättymispäiväksi tuli 15.6.2031. Kuolemanvaraturvan osalta vakuutukseen tuli uusi edunsaajamääräys, jonka mukaan kuolemantapauskorvauksen edunsaaja on A:n kuolinpesä. A kuoli 19.9.2023 ja C haki vakuutusyhtiöltä kuolemantapauskorvausta A:n säästöhenkivakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa 9.1.2024 korvauspäätöksen, jossa se ilmoitti, että se ei voi maksaa kuolemantapauskorvausta C:lle, vaan korvaus kuuluu edunsaajamääräyksen mukaisesti vakuutuksenottajan kuolinpesälle. Korvauspäätöksessään yhtiö totesi A:n olleen alkuperäisen vakuutuksen päättymishetkellä edunvalvonnan alaisena, jolloin hänen asioitaan hoiti yleinen edunvalvoja. Yhtiön mukaan edunvalvojalla ei ole oikeutta lahjoittaa päämiehensä omaisuutta (Laki holhoustoimesta 32 §) eikä määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä (Laki holhoustoimesta 29 §). Kielto lahjoittaa päämiehen omaisuutta tarkoittaa sitä, ettei edunvalvoja voi muuttaa edunsaajamääräystä, jonka mukaan säästösumma maksetaan vakuutuksen päättyessä ennalta sovittuna päivänä. Kielto määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä tarkoittaa sitä, ettei edunvalvoja voi muuttaa edunsaajamääräystä, jonka mukaan maksetaan korvaus vakuutetun menehtyessä. Vakuutuksen päättyessä 15.6.2021 säästösumma olisi maksettu vakuutuksenottajalle, jos vakuutuksen olisi annettu päättyä alkuperäiseen päättymispäivään. Tällöin vakuutuksesta maksetut säästöt kuuluisivat aikanaan vakuutuksenottajan menehtyessä hänen kuolinpesän varoihin. Vakuutuksenottajan edunvalvoja on jatkanut vakuutusta, koska vakuutuksen edunsaajamääräyksen ollessa vakuutuksenottaja, ei vakuutuksen jatkaminen riko kieltoa lahjoittamisesta. Vakuutusta jatkettaessa edunsaajaksi asetettiin A vakuutuksen päättyessä ennalta sovittuna päivänä, ja vakuutuksen päättyessä A:n kuolemaan edunsaajaksi asetettiin A:n kuolinpesä. Yhtiön mukaan vakuutuksen jatkamisen yhteydessä vakuutuksen edunsaajamääräys on muutettu lain vaatimaan muotoon. Vakuutuksenottaja on menehtynyt 19.9.2023 ja vakuutuksesta maksettava kuolemantapauskorvaus kuuluu vakuutuksen edunsaajamääräyksen mukaisesti vakuutuksenottajan kuolinpesälle.

Asiakkaan valitus

C pyytää asiassa asiamiehensä välityksellä Sijoituslautakunnan ratkaisusuositusta. C katsoo, että vakuutuskorvaus tulisi maksaa alkuperäisen vakuutuksen edunsaajamääräyksen mukaisesti eikä kuolinpesän nykyisen vakuutuksen edunsaajamääräyksen mukaisesti.

Valituksessaan C kertaa tapahtumatiedot ja toteaa, että vakuutuksen päättymisajankohta 15.6.2021 perustui siihen seikkaan, että A täytti tuolloin 90 vuotta ja vakuutusta myönnettäessä voimassa olleen lainsäädännön nojalla pidempää vakuutuskautta ei voitu myöntää. Jatkovakuutuksessa edunsaajamääräystä oli muutettu niin, että edunsaajaksi tuli kuolinpesä. Valituksen mukaan vakuutusyhtiö oli perustuen lahjoituskieltoon ja kieltoon määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä, tulkinnut, ettei aiemmin A:n itsensä määräämää edunsaajamääräystä, jossa hän oli nimennyt poikansa ja tämän tyttären edunsaajiksi, voitu jatkaa.

C kertoo, että A oli 21.7.1997 tehnyt testamentin, jonka määräysten mukaisesti kuolinpesän omaisuuden jako poikkeaa siitä, mitä A on määrännyt edunsaajamääräyksessään. C katsoo, että jos vakuutuskorvaus maksetaan kuolinpesälle, ei korvaus tule jakaantumaan vakuutuksenottajan itsensä toivomalla ja tarkoittamalla tavalla.

Vakuutusyhtiön väitteeseen siitä, että kielto lahjoittaa päämiehen omaisuutta tarkoittaa sitä, ettei edunvalvoja voi muuttaa edunsaajamääräystä, jonka mukaan säästösumma maksetaan ennalta sovittuna päivänä, C vastaa, että kyseinen kielto koskee aikaa, jolloin päämies on elossa. Täten sen määräämisellä, mitä varoille käy kuoleman jälkeen, ei ole kyse lahjoittamisesta, vaan perinnöstä määräämisestä. Lahjoituskiellon vastaisesti olisi toimittu, jos vakuutuskorvauksen saajaksi vakuutuksen päättyessä muuhun kuin kuolemaan saajana olisi joku muu taho kuin edunvalvojan päämies. Lahjoituskielto ei ole edellyttänyt edunsaajamääräyksen muuttamista.

C:n mukaan asiassa onkin kyse siitä, onko edunsaajamääräyksen muuttamisessa ollut kyse perinnöstä määräämisestä holhoustoimilain 29.3 §:ssä tarkoitetuin tavoin ja olisiko edunvalvoja voinut jatkaa vakuutusta entisin ehdoin. Onko edunsaajamääräyksen muuttaminen ollut välttämätöntä, jotta kyse ei ole ollut perinnöstä määräämisestä vai onko edunsaajamääräyksen muuttaminen itse asiassa ollut juuri perinnöstä määräämistä? C toteaa, että jos vakuutuksen olisi annettu päättyä, olisi vakuutuskorvaus tullut osaksi perinnönjättäjän varallisuutta ja näin ollen tullut jaettavaksi testamentin nojalla. Tässä mielessä uusi edunsaajamääräys vastaa sitä tilannetta, joka olisi ollut, jos vakuutusta ei olisi jatkettu. Sitä on kuitenkin jatkettu, joten asian tarkastelu on edelleen tarpeen.

C:n mukaan A on selkeästi halunnut määrätä eriävästi kuolinpesään kuuluvasta omaisuudestaan ja henkivakuutuksesta maksettavasta korvauksesta. Henkivakuutus on otettu niin pitkäksi aikaa, kuin se on ollut mahdollista. Näin ollen voidaan lähteä siitä oletuksesta, että A on tarkoittanut vakuutuksen olevan voimassa kuolemaansa asti. A olisi mitä todennäköisemmin itsekin jatkanut sen voimassaoloa. Vakuutuksen alkuperäisen voimassaoloajan päättyessä A ei ole enää ollut kompetentti määräämään vakuutuksesta eikä ole näin voinut vaikuttaa sen sisältöön. C katsoo, ettei mikään viittaa siihen, että mikäli A olisi kyennyt itse määräämään vakuutuksen edunsaajamääräyksestä, hän olisi muuttanut sen. Hän ei ole ollut myöskään enää kompetentti määräämään omaisuudestaan uudella testamentilla, jolla olisi voinut reagoida vakuutuskorvauksen maksutavan muutokseen.

C:n mukaan vielä edunvalvonnan alkaessa vuonna 2021 A:n selkeä tahto on ollut se, että vakuutuksessa nimetyt edunsaajat saavat vakuutuskorvauksen ja muu omaisuus jaetaan testamentin mukaisesti. Se seikka, että vakuutussopimus on päättynyt ennen A:n kuolemaa mutta aikana, jolloin hän ei ole voinut enää jatkovakuutuksen sisältöön vaikuttaa, on johtanut siihen, ettei hänen oma tahtonsa ole toteutunut. Näin ollen edunsaajamääräyksen muuttaminen on muuttanut A:n tahtoa omaisuutensa jaosta kuolemansa jälkeen siitä mitä se on ollut edunvalvonnan alkaessa. C toteaa, että edunsaajamääräyksen tulkinnassa on huomioitava vakuutuksenottajan tahto, jos edunsaajamääräys on tulkinnanvarainen tai joku edunsaajista on kuollut ennen vakuutuksenottajaa. Tässä tapauksessa ei ole kyse tällaisesta tilanteesta, mutta se korostaa nimenomaan vakuutuksenottajan oman tarkoituksen ja tahdon merkitystä.

C vetoaa Sijoituslautakunnan antamaan ratkaisusuositukseen FINE-014313 ja toteaa, että tapauksessa on ollut kyse tilanteesta, jossa edunvalvoja oli takaisinostanut yhden henkivakuutuksen ja ottanut tilalle toisen, missä yhteydessä nimetyn henkilön hyväksi tehty edunsaajamääräys oli muutettu niin, että edunsaajana oli kuolinpesä. Edunvalvojan katsottiin ylittäneen toimivaltansa, koska hän oli holhoustoimilain 29.3 §:n vastaisesti tehnyt oikeustoimen, johon hänellä ei ole ollut kelpoisuutta. Muutos edunsaajamääräyksessä oli johtanut siihen, että edunsaajaksi aiemmin nimetyn oikeus vakuutuskorvauksen saamiseen oli muuttunut. Nyt käsillä olevassa tapauksessa edunsaaja ei ole muuttanut edunsaajamääräystä kesken vakuutuskauden. Kuitenkin se, että vakuutusta on jatkettu aiemmasta poikkeavalla edunsaajamääräyksellä, on johtanut käytännössä vastaavaan tilanteeseen. Edunsaajamääräyksen muutos on käytännössä ollut enemmän päämiehen tahdon vastaista perinnöstä määräämistä, kuin mitä vanhan edunsaajamääräyksen voimassa pitäminen olisi ollut.

Vakuutusyhtiön vastineen johdosta antamassaan lisäkirjelmässä C katsoo, ettei kyse ole ollut uuden vakuutuksen ottamisesta edunvalvottavalle, vaan hyvin pitkään jatkuneen vakuutuksen jatkamisesta. Vakuutuksen määräaikaisuus on johtunut ikärajasta, ei siitä, että A olisi valinnut sen päättymään tietyllä hetkellä. C:n mukaan voidaan olettaa, että A on ottanut vakuutuksen sillä ajatuksella, että se on voimassa kuolemaan asti, mahdollisesti niin, että sitä joudutaan jatkamaan enimmäisiän tultua täyteen.

Sen osalta, kun yhtiö on vedonnut yleiseen toimintamalliin vastaavissa asioissa ja FINEn ohjeistukseen, C toteaa, että FINEn viimeisimmässä oppaassa on todettu, että vakuutusyhtiön tulee tapauskohtaisesti tarkastella sitä, millainen merkitys menettelyllä on vakuutuksenottajan itse päättämiin kuolemanvaraisjärjestelyihin. Asiassa on toisin sanoen jätetty harkintavaltaa eli kyse ei näin ollen ole ehdottomasta kiellosta. C katsoo, että kyseessä on nimenomaisesti ollut sellainen tapaus, jossa tapauskohtainen harkinta on tarpeen. Vakuutusyhtiön tekemä päätös maksaa korvaus kuolinpesälle johtaa siihen, että A:n omaisuus jakautuu hänen kuolemansa jälkeen olennaisesti eri tavalla kuin mitä hän on itse toivonut silloin, kun hän oli vielä kykenevä itse asiasta päättämään.

Palveluntarjoajan vastine

Vakuutusyhtiö toistaa vastineessaan aiemman kantansa.

Vakuutusyhtiö vetoaa holhoustoimilain (442/1999) 29 §:ään, jonka mukaan edunvalvoja ei voi määrätä päämieheltä jäävästä perinnöstä eikä siten antaa edunsaajamääräystä päämiehensä puolesta. Yhtiö katsoo, että A on eläessään tehnyt vakuutussopimuksen, jonka mukaan, jos hän olisi kuollut sopimuksen voimassaollessa, korvaus olisi tullut maksaa hänen määräämilleen edunsaajille. Sopimuksen mukaan A:n ollessaan elossa sopimuksen erääntymispäivänä säästösumma olisi maksettu hänelle itselleen. Tällöin A:lle maksetut säästöt kuuluisivat aikanaan A:n menehtyessä hänen kuolinpesänsä varoihin. Jotta holhoustoimilailla edunvalvojalle asetettua kieltoa määrätä päämiehensä perinnöstä voidaan noudattaa, edunvalvojan jatkaessa vakuutussopimusta edunsaajamääräykseksi tulee yhtiön mukaan kirjata ”kuolinpesä”.

Yhtiö toteaa, että edunvalvontakäytännössä noudatetaan yleisesti toimintamallia, jossa edunvalvoja ei voi ilmoittaa päämiehen puolesta vakuutusyhtiölle muuta edunsaajaa kuin päämiehen kuolinpesän. Tämä toimintamalli on vahvistettu myös FINEn oppaassa täysi-ikäisten edunvalvonnasta. Sopimuksen jatkamisen aikaan vuonna 2021 voimassa on ollut FINEn edellinen opas vuodelta 2016. Vuoden 2016 oppaan mukaan säästöhenkivakuutuksen edunsaajasta määrättäessä vakuutussopimuksen jatkon yhteydessä edunvalvoja voi ilmoittaa edunsaajaksi vain päämiehen kuolinpesän. Oppaan nykyinen versio on vuodelta 2022. Oppaassa käsitellään täysi-ikäisen edunvalvottavan pankki-, vakuutus- ja sijoitusasioiden hoitoa. Lähtökohtana on sama toimintamalli kuin edellä, jonka mukaan edunvalvoja voi ilmoittaa edunsaajaksi vain päämiehen kuolinpesän. Vakuutusyhtiön tulee kuitenkin nykyisen oppaan mukaan tapauskohtaisesti tarkastella sitä, millainen merkitys menettelyllä on vakuutuksenottajan itse päättämiin kuolemanvaraisjärjestelyihin. Vakuutusyhtiölle jätetään siis jonkinasteista harkintavaltaa menetellä parhaaksi katsomallaan tavalla yksittäistapauksessa. Yhtiön mukaan on kuitenkin epäselvää, missä tilanteessa vakuutusyhtiö voisi hyväksyä edunsaajaksi holhoustoimilain vakiintuneen tulkinnan vastaisesti muun edunsaajan kuin kuolinpesän, kun vakuutussopimusta jatkaa vakuutuksenottajan edunvalvoja.

Vakuutusyhtiön katsoo, että edunsaajamääräykseksi on tullut muuttaa ”kuolinpesä” edunvalvojan jatkaessa vakuutussopimusta. Sopimuksen jatkamisen aikaan voimassa olleen FINEn oppaan ohjeistuksen mukaisesti vakuutusyhtiö ei ole voinut menetellä muuten kuin edunvalvontakäytännössä yleisesti noudatetun toimintamallin mukaisesti.

Selvitykset

Sijoituslautakunnan käyttöön on toimitettu seuraavat selvitykset:
- B:n ratkaisusuosituspyyntö 25.1.2024 ja lisäkirjelmä 25.3.2024
- Vakuutusyhtiön vastine 6.3.2024
- Vakuutusyhtiön korvauspäätös 9.1.2024
- Sopimus säästöhenkivakuutuksen sopimusajan jatkamisesta 15.7.2021
- Edunsaajamääräyksen muutos 15.7.2021
- Sopimus säästöhenkivakuutuksen jakauman muutoksesta 15.7.2021
- Sopimusote 20.7.2021
- Perukirja 4.12.2023
- A:n testamentti 21.10.1997
- Vakuutusehdot voimassa 1.10.1995 alkaen
- Vakuutusehdot voimassa 18.2.1998 alkaen, muutokset 1.3.2026 alkaen

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko C oikeutettu säästöhenkivakuutuksen kuolemantapauskorvaukseen alkuperäisen edunsaajamääräyksen mukaisesti vai tuleeko korvaus maksaa A:n kuolinpesälle.

Sovellettavat lainkohdat ja sopimusehdot

Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 47 §:n (14.5.2010/426) 1 momentin mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). Vakuutuksenottaja voi muuttaa tai peruuttaa edunsaajamääräyksen, jos vakuutustapahtumaa, jossa määräys on tarkoitettu sovellettavaksi, ei ole sattunut. Eläkevakuutuksen ehdoissa voidaan rajoittaa vakuutuksenottajan tässä momentissa mainittuja oikeuksia. Lainkohdan 3 momentin mukaan, jos edunsaajamääräys on voimassa, vakuutetun kuoleman johdosta suoritettava vakuutuskorvaus ei kuulu vakuutetun kuolinpesään. Vakuutuskorvaus kuuluu vakuutetun kuolinpesään, jos edunsaajamääräystä ei ole eikä korvausta ole vakuutusehdoissa määrätty suoritettavaksi vakuutuksenottajalle.

Holhoustoimesta annetun lain (1.4.1999/442, holhoustoimilaki) 29 §:n 1 momentin mukaan edunvalvojalla on kelpoisuus edustaa päämiestään tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa, jollei tuomioistuin ole tehtävää antaessaan toisin määrännyt tai jollei toisin ole säädetty. Lainkohdan 3 momentin mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa päämiestään muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen.

Saman lain 39 §:n 1 momentin mukaan edunvalvojan on säilytettävä omaisuus, jota päämies edunvalvonnan kestäessä tai myöhemmin tarvitsee asumista tai elinkeinon harjoittamista varten tai jolla muutoin on päämiehelle erityistä arvoa. Lainkohdan 2 momentin mukaan muu omaisuus, jota ei ole käytettävä elatukseen tai muihin päämiehen tarpeisiin, on sijoitettava siten, että sen säilymisestä on riittävä varmuus ja että sille saadaan kohtuullinen tuotto.

Sovellettavien säästöhenkivakuutusta koskevien yleisten ehtojen (voimassa 1.10.1995 alkaen) kohdan 2.15. mukaan vakuutus päättyy kaikilta osin sovitun vakuutusajan tai päävakuutetun kuollessa.

Ehtokohdan 2.16. mukaan, jos vakuutus on ollut voimassa pitemmän ajan kuin yhden vuoden, vakuutusyhtiö lähettää vakuutuksen omistajalle ilmoituksen vakuutuksen päättymisestä ja mahdollisesta oikeudesta jatkovakuutukseen.

Henkivakuutusta koskevien erityisehtojen kohdan 3.2. mukaan sovittu kuolemanvaraturva ja sen voimassaoloaika ilmenevät vakuutussopimuksesta. Voimassaoloaika voidaan sopia vapaasti. Kuolemanvaraturva voi kuitenkin alkaa aikaisintaan 15 vuoden iässä ja päättyy viimeistään sen vuoden lopussa, jonka kuluessa vakuutettu tai kahden hengen yhteisturvassa vanhempi vakuutetuista täyttää 90 vuotta. Päävakuutetun kuolemanvaraturvan päättyessä 90 vuoden iän täyttämisen johdosta, vakuutussopimus päättyy ja vakuutussäästöt suoritetaan edunsaajalle.

Asian arviointi

Vakuutussopimuslain mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö eli edunsaaja, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen. Oikeus edunsaajamääräyksen antamisesta, annetun edunsaajamääräyksen peruuttamisesta ja muutoinkin vakuutuksesta määräämisestä pysyy vakuutuksenottajalla vakuutustapahtuman sattumiseen saakka. Henkivakuutuksessa vakuutustapahtumana voi olla vakuutetun kuolema tai hänen elossa oleminen määrättynä päivänä.

Nyt puheena olevassa tapauksessa A sopi vuonna 1996 vakuutusyhtiön kanssa säästöhenkivakuutuksesta, jonka päättymispäivämäärä oli 15.6.2021. Vakuutuksen edunsaajaksi vakuutuksen päättymispäivänä oli määrätty A, ja vakuutuksen päättyessä A:n kuolemaan vakuutuksen edunsaajiksi oli määrätty A:n poika B ja pojantytär C. A:lle määrättiin yleinen edunvalvoja vuodesta 2021 alkaen. Vakuutuksen päättyessä 15.6.2021 on edunvalvoja jatkanut A:n vakuutussopimusta alkuperäisen voimassaoloajan päättyessä kymmenellä vuodella, jolloin uudeksi päättymispäiväksi on tullut 15.6.2031. Vakuutuksen jatkamisen yhteydessä edunsaajaksi on merkitty ”kuolinpesä”.

Edunvalvojan tehtäviin kuuluu päämiehen taloudellisten asioiden ja omaisuuden hoitaminen. Holhoustoimilain 39 §:n mukaan edunvalvojan tulee muun muassa sijoittaa se päämiehen omaisuus, jota ei ole käytettävä elatukseen tai muihin päämiehen tarpeisiin siten, että sen säilymisestä on riittävä varmuus ja että sille saadaan kohtuullinen tuotto. Sijoituslautakunta toteaa, että edunvalvoja voi tätä tehtävää suorittaessaan lähtökohtaisesti sijoittaa päämiehen omaisuutta myös henkivakuutusmuotoisiin sijoitustuotteisiin, mikäli varallisuus ei siirry pois päämieheltä.

Tässä tapauksessa edunvalvojalla on ollut vaihtoehtoina eräännyttää säästöhenkivakuutus tai jatkaa vanhaa vakuutussopimusta. Jos vakuutus olisi eräännytetty sen päättymispäivänä 15.6.2021, olisi vakuutuskorvaus maksettu A:lle ja se olisi myöhemmin A:n kuoltua kuulunut A:n kuolinpesän varoihin. Edunvalvoja on sijoittanut A:n varat jatkamalla vanhaa säästöhenkivakuutusta. Sijoituslautakunta katsoo, että vakuutuksen jatkamista on tässä tapauksessa arvioitava samoin kuin tilannetta, jossa vakuutuksen säästösumma olisi vakuutuksen eräännyttyä maksettu A:lle, ja edunvalvoja olisi tämän jälkeen sijoittanut sen uudelleen.

Holhoustoimilain 29 §:stä käy ilmi periaate, ettei edunvalvojan tule muuttaa päämiehensä tekemiä kuolemanvaraisjärjestelyitä. Tästä seuraa se, että jatkaessaan säästöhenkivakuutussopimusta, edunvalvojan tulee pysyttää päämiehen tekemä kuolemanvaraisjärjestelty voimassa mahdollisimman samansisältöisenä. Lautakunta katsoo, että tässä tapauksessa vakuutussopimukseen sisältynyt erääntymisehto, jonka mukaan säästösumma olisi erääntyneenä ohjautunut A:lle, puoltaa sitä, että edunsaajaksi on tullut merkitä kuolinpesä. Lautakunnan näkemyksen mukaan edunsaajamääräyksen asettamista on tällaisessa tilanteessa mahdollista arvioida myös siitä lähtökohdasta, mikä on ollut A:n alkuperäinen tahto A:n vuonna 1996 antaman edunsaajamääräyksen ja vuonna 1997 tekemän testamentin perusteella. Tässä tapauksessa selvitys A:n alkuperäisestä tahdosta ei kuitenkaan ole niin luotettava, että sen voitaisiin katsoa syrjäyttävän ensin mainittu vakuutuksen erääntymisehdosta seuraava vaihtoehto, jonka perusteella edunsaajaksi on tullut merkitä kuolinpesä. Lautakunta katsoo, että edunsaajamääräystä, jossa edunsaajana on kuolinpesä, on pidettävä tässä tapauksessa holhoustoimilain 29 §:n mukaisena ja näin ollen edunvalvoja on vakuutussopimusta jatkaessaan pysynyt kelpoisuutena puitteissa. Edunvalvojan ja vakuutusyhtiön päättämä sopimusehto on siten tullut A:ta sitovaksi.

Edellä esitetty huomioiden, Sijoituslautakunta katsoo, että A:n säästöhenkivakuutuksen edunsaajamääräys on A:n kuollessa ollut ”kuolinpesä” ja vakuutuskorvaus tulee maksaa A:n kuolinpesälle

Lopputulos

Sijoituslautakunta ei suosita muutosta asiassa.

Sijoituslautakunta oli yksimielinen.

SIJOITUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros                                                
Sihteeri Toukonen

Jäsenet

Kajala
Ovaska
Räty-Ivanov
Tapanila