Haku

FINE-070858

Tulosta

Asianumero: FINE-070858 (2024)

Vakuutuslaji: Matkavakuutus

Ratkaisu annettu: 26.06.2024

Matkapuhelimen menettäminen. Näyttö korvattavasta vahinkotapahtumasta.

Tapahtumatiedot

Asiakas oli matkalla Itävallassa. Asiakkaan lapseltaan lahjaksi saama puhelin putosi veteen asiakkaan ollessa laivalla 9.6.2023. Asiakas oli istunut laivan reunalla laivan takana kohdassa, jossa ei ollut varsinaisia istumapenkkejä, vaan paikka, jossa ihmiset yleisesti istuivat. Puhelin oli asiakkaan takin vetoketjullisessa taskussa. Taskun vetoketju oli auki ja puhelin liukui asiakkaan taskusta veteen. Asiakas haki korvausta puhelimen menettämisestä matkatavaravakuutuksestaan.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa kielteisen korvauspäätöksen. Vakuutusyhtiön mukaan asiakas ei ollut riittävän hyvin selvittänyt vahinkotapahtumaa ja erityisesti sitä, minkälainen kyseessä oleva laivan istumapaikka ja laivan kaide oli. Lisäksi vakuutusyhtiö perusteli päätöstä sillä, että asiakas, joka oli hävittänyt puhelimen pakkauslaatikon, ei tiennyt puhelimen IMEI-koodia, eikä pystynyt toimittamaan sitä vakuutusyhtiölle. Matkavakuutusehtojen mukaan puhelinvahinkoja ei korvata, mikäli laitteen IMEI-koodia ei pystytä toimittamaan vakuutusyhtiölle.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiakas ilmoittaa tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön päätökseen. Asiakas vaatii lain mukaista korvausta puhelimesta.

Vakuutusyhtiön vastineen mukaan vahingosta ei ole toimitettu riittäviä selvityksiä vahingon olosuhteista eikä menetetyksi ilmoitetun puhelimen IMEI-koodia, jolla kadonnut laite voidaan yksilöidä. Vakuutusyhtiön mukaan kyseessä ei ole vakuutuksesta korvattava vahinko.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Matkavakuutusehtojen, voimassa 3.4.2018 alkaen, kohdan 2 (Korvattavat vakuutustapahtumat) mukaan vakuutuksesta korvataan suoranaiset esinevahingot, jotka ovat aiheutuneet äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta vakuutuksen ollessa voimassa. Tapahtuman äkillisyys ja ennalta arvaamattomuus arvioidaan objektiivisesti yleisen elämänkokemuksen, tapahtumankulun poikkeuksellisuuden ja korvauksenhakijan toiminnan perusteella. Korvattavuus määräytyy vahingon syyn, ei seurauksen perusteella.

Matkatavarat on vakuutettu vakuutuskirjaan merkittyyn vakuutusmäärään saakka matkaa kohden. Tämä vakuutusmäärä on suurin mahdollinen korvaus.

Matkavakuutusehtojen kohdan 3 (Korvauspiirin ulkopuolelle jäävät vahingot) mukaan vakuutuksesta ei korvata matkapuhelinten ja tablettien vahinkoja, jos laitetta tai laitteen IMEI-koodia ei pystytä toimittamaan vakuutusyhtiöön laitteen sulkemiseksi.

Yleiset sopimusehtojen, voimassa 1.5.2019 alkaen, kohdan 11.1 (Korvauksen hakijan velvollisuudet) mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutusyhtiölle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutusyhtiön vastuun selvittämiseksi. Tällaisia asiakirjoja ja tietoja ovat esimerkiksi ne, joiden avulla voidaan todeta, onko vakuutustapahtuma sattunut, kuinka suuri vahinko on syntynyt ja kenelle korvaus on suoritettava. Korvauksen hakija on velvollinen hankkimaan ne selvitykset, jotka ovat parhaiten hänen saatavissaan ottaen kuitenkin huomioon myös vakuutusyhtiön mahdollisuudet hankkia selvitystä.

Vakuutusyhtiö ei ole velvollinen suorittamaan korvausta ennen kuin se on saanut edellä mainitut selvitykset.

Ratkaisusuositus

Asiassa on kyse siitä, tuleeko asiakkaan matkapuhelimen menettäminen korvata matkatavaravakuutuksesta.

Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan suoranaiset esinevahingot, jotka ovat aiheutuneet äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta vakuutuksen ollessa voimassa. Yleisten vakuutusehtojen mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutusyhtiölle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutusyhtiön vastuun selvittämiseksi. Tällaisia asiakirjoja ja tietoja ovat esimerkiksi ne, joiden avulla voidaan todeta, onko vakuutustapahtuma sattunut, kuinka suuri vahinko on syntynyt ja kenelle korvaus on suoritettava.

Asiakas on kertonut vahingosta tarkemmin vakuutusyhtiön pyydettyä lisätietoja asiakkaalta vahinkoilmoituksen jälkeen. Asiakas kertoi, että hän oli laivalla, puhelin oli takin taskussa ja taskun vetoketju oli auki. Asiakkaan istuessa laivan reunassa, puhelin liukui taskusta veteen. Asiakas on myös toimittanut vakuutusyhtiölle äitienpäivälahjaksi saamastaan puhelimesta tilausvahvistuksen ja maksukuitin. Vakuutusyhtiön tarkentavaan lisäkysymykseen istumapaikasta ja siitä, minkälainen kaide oli, asiakas on kertonut istuneensa laivan takana, jossa ei ole ollut istumapenkkejä, vaan kaksi paikka, johon ihmiset istuivat. Pyydetystä puhelimen IMEI-koodista asiakas kertoi, ettei hänellä enää ole puhelimen laatikkoa, eikä tiedossa IMEI-koodia.

FINE katsoo asiassa esitetyn asiakirjaselvityksen perusteella, että asiakkaan kertomus vahinkotapahtuman tapahtumisesta on ollut johdonmukainen alusta alkaen. FINE katsoo asiakkaan riittävästi ja johdonmukaisesti selvittäneen vahinkotapahtuman tapahtumisen eli sen, että asiakkaan äitienpäivälahjaksi saama puhelin on pudonnut laivalla veteen.

Kuitenkin matkatavaravakuutuksen ehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata matkapuhelinten ja tablettien vahinkoja, jos laitetta tai laitteen IMEI-koodia ei pystytä toimittamaan vakuutusyhtiöön laitteen sulkemiseksi. Koska nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa asiakas ei ole pystynyt toimittamaan matkapuhelimen IMEI-koodia vakuutusyhtiölle, on vakuutusyhtiöllä oikeus vakuutusehtojensa mukaan kieltäytyä korvaamasta matkapuhelimen vahinkoa. FINEllä ei ole perusteita suosittaa muutosta asiassa siitä syystä, että IMEI-koodia ei ole voitu toimittaa vakuutusyhtiölle.

Lopputulos

FINE ei suosita muutosta asiassa.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Hanén
Esittelijä Lappi

Tulosta