Haku

FINE-069815

Tulosta

Asianumero: FINE-069815 (2024)

Vakuutuslaji: Autovakuutus

Ratkaisu annettu: 04.06.2024

Lakipykälät: 69

Auton lakkapinnan vaurio. Vahingon korvattavuus. Äkillinen ja ennalta arvaamaton tapahtuma.

Tapahtumatiedot

Asiakas teki vahinkoilmoituksen, jossa hän kertoi huomanneensa kuljettajan etulokasuojassa vasemmalla puolella maalivaurion kesäkuun alussa. Vaurioista asiakas otti valokuvat 17.6.2021. Tarkka tapahtuma-ajankohta ja -paikka eivät olleet asiakkaalla tiedossa.

Vakuutusyhtiö teki korvauspäätöksen 15.8.2021. Korvauspäätöksen jälkeen auto on tarkastettu Suomen Vahinkotarkastus SVT Oy:n tarkastusasemalla. Tarkastuksen perusteella yhtiö antoi itseoikaisuna uuden korvauspäätöksen 22.9.2021. Yhtiö totesi päätöksessä tarkastuksessa selvinneen, että vaurioitunut osa on maalattu kymmenen vuotta sitten edellisen vahingon yhteydessä. Tähän samaan kohtaan on jonkin osuman seurauksena nyt tullut painauma. Tarkastuksessa todettiin, että etupuskurin takaosan maalin lakkapinta on lähtenyt kuoriutumaan vanhan maalausvirheen myötä. Tarkastuksessa vanhojen kuvien perusteella selvisi, ettei ulkopuolista osumaa ole tullut, sillä tällöin myös ajoneuvossa ulompana oleva lokasuojan koristelista ja tämän yläosa olisivat tapahtumassa vaurioituneet. Koska ajoneuvon vaurioiden ei ollut näytetty syntyneen äkillisesti ja vakuutuksen kohdetta ulkoapäin vahingoittavasta syystä eikä jäljen perusteella myöskään näyttöä tahallisesta vahingonteosta ollut, vakuutusyhtiö ei korvannut ajoneuvon vauriota kolarointi- tai ilkivaltaturvasta.

Asiakas haki muutosta vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhaussa ja vaati vahingon korvaamista. Asiakas toi esille, että lohkeaminen on todennäköisesti aiheutunut välittömästi muusta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittavasta syystä, ei kuitenkaan todennäköisesti ilkivallasta eikä rajoitusehdossa 4.11 mainituista seikoista; eikä ainakaan väitetystä epätasaisesta maalausvirheestä tai maalipinnan kuoriutumisesta. Vaurioitumattomalla koristelistalla ei voida vahinkoa perustella. Asiakas katsoo vahingon sattuneen sen havaitsemispäivän iltapäivällä sen jälkeen, kun auto oli käytetty pesussa. Tämä johtopäätös perustuu siihen, että lohkeaman pohja oli puhdas eikä siinä ollut maantieloskan tai pesun kuivumisjälkiä eikä se myöskään kiillä vahasta kuten lohkeaman yläpuolella oleva lokasuoja ja alapuolella oleva koristelista. Lohkeaminen on tapahtunut vähän ennen valokuvan ottamista, koskea lohkeamisen jälkeen vain valkoisia hiukkasia on tarttunut lohkeaman pohjaan ja sen ympärille. Lohkeaminen on tapahtunut matkalla itsepalvelupesusta kauppakeskuksen parkkihalliin, parkkihallissa tai matkalla asiakkaan taloyhtiön parkkipaikalle. Taloyhtiön parkkipaikalla lohkeaminen ei ole tapahtunut vahinkopäivänä tai aiemmin, koska lohkeaman kappaleita ei ole ollut auton lähettyvillä.

Asiakas toi esille myös oman näkemyksensä siitä, että todennäköisin syy vauriolle on ollut ulkoapäin vaakasuoraan etu- tai takaviistosta lohkeaman keskelle osunut isku. Tämä on aiheuttanut lakan ja värimassan läpi pistemäisen kohdan ja naarmuja pohjamaaliin, painauman lokasuojaan, lohkeaman repeytymisen reunoja myöten kerralla irti värimassasta samalla paljastaen lohkeaman reunan epätasaisen pohjustuksen ja repien pohjustuksen epätasaiseksi. Asiakas kertoi lisäksi, että lohkeamaan on voinut ajon aikana iskeä esimerkiksi kivi tai terävä kantamus pysäköintihallissa. Asiakas vaati vaurioita korvattavaksi kolarointiturvasta, koska ne ovat todennäköisesti aiheutuneet äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti ulkoapäin aiheutuneesta syystä, eivät ruostumisesta, syöpymisestä tai hitaasta kostumisesta. Ilkivallasta ei todennäköisimmin asiakkaan mukaan ole ollut kyse, koska lohkeamassa ei ole millään välineellä tahallisesti aiheutettuja jälkiä. Hän totesi kuitenkin, että mahdotonta ilkivaltakaan ei ole.

Vakuutusyhtiön sisäisessä muutoksenhakumenettelyssä annetussa ratkaisussa yhtiö totesi, ettei tässä tapauksessa näyttöä vakuutuksesta korvattavasta vakuutustapahtumasta ole pystytty osoittamaan toteen. Asiakas havaitsi maalin puuttumisen palattuaan kotiin 17.6.2021. Mitään äkillistä, ennalta arvaamatonta vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittavaa syytä, joka välittömästi olisi vahingon aiheuttanut, ei ole pystytty yksilöimään. Selvityksen mukaan todennäköisin syy on ollut jokin ulkoapäin vaakasuoraan tullut isku tai ajon aikana tapahtunut kiven isku tai ohikulkijan terävä kantamus. Tämä perustuu asiakkaan omaan jälkikäteiseen päättelyyn siitä, mikä vahingon olisi voinut aiheuttaa.

Yhtiö myös totesi, että asiakkaan toimittamien valokuvien ja vahinkotarkastajan lausunnon perusteella vahinko on ilmeisemmin johtunut kyseisessä kohdassa tapahtuneesta maalin irtoamisesta. Toimitetun selvityksen perusteella vuonna 2009 auton vasemman etupuskurin vasen pääty on hiottu ja korjausmaalattu. Vahinkotarkastajan mukaan nyt ilmenneen vauriokohdan alapuolella olevaa listaa ei todennäköisesti ole tuolloin irrotettu, vaan se on mahdollisesti suojattu teippaamalla. Kohta on tuolloin kitattu ja maalattu. Tuolloin listan reunaan on jäänyt railo tai hiushalkeama, joka on ajan saatossa päästänyt kosteutta sisälle. Hionta on myös todennäköisesti jäänyt puutteelliseksi toimitettujen kuvien perusteella. Toimitetuista kuvista on lisäksi nähtävissä, että kyseisessä kohdassa maalipinta on epätasainen ja osittain jo irronnut (maalipinta kuprulla). Kuva on otettu ennen tätä vahinkotapahtumaa.

Edellä mainituilla perusteilla korvauspäätöstä ei muutettu siten, että vahinko korvattaisiin kolarointi- tai ilkivaltaturvan perusteella. Vahingon ei ole osoitettu aiheutuneen vakuutuksesta korvattavasta vahinkotapahtumasta, vaan se on näillä tiedoin seurausta siitä, että auton maalipinta on ajan saatossa työvirheen johdosta vaurioitunut ja lopulta irronnut. Kyse ei siten ole äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta ulkoapäin vahingoittavasta syystä tapahtuneesta vahingosta.

Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta

Asiakkaan vaatimuksena on, että autovahinko 17.6.2021 korvataan vakuutusehtojen mukaisesti, koska valokuvien mukaan vasemman etulokasuojan lohkeama, naarmut ja osumakohta ovat todennäköisesti aiheutuneet välittömästi äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittaneesta syystä. Autovakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on osoitettu toteen valokuvista ilmenevien jälkien perusteella. Vain äkillinen ja ennalta arvaamaton vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittava syy voi aiheuttaa valokuvien mukaiset vahingot eikä mitenkään hidas kostuminen itsestään. Autovakuutussopimus ei edellytä varsinaisen syyn yksilöintiä mitenkään. Korjaamon kustannusarvio vuonna 2021 oli 740 euroa.

Vakuutusyhtiö kiistää asiakkaan vaatimukset ja katsoo, ettei korvauspäätöksen muuttamiselle ole aihetta. Vakuutusyhtiö toteaa korvauksenhakijalla olevan näyttötaakka siitä, että vakuutuksesta korvattava vahinkotapahtuma on sattunut. Näyttöä vakuutuksesta korvattavasta vakuutustapahtumasta ei ole pystytty osoittamaan toteen. Yhtiö katsoo edelleen, että mitään äkillistä, ennalta arvaamatonta vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittavaa syytä, joka välittömästi olisi vahingon aiheuttanut, ei ole pystytty yksilöimään. Sisäisen muutoksenhaun käsittelyyn viitaten se, mikä vahingon olisi voinut aiheuttaa, perustuu asiakkaan omaan jälkikäteiseen päättelyyn. Vahinkoajankohta sekä -paikka jäävät kuitenkin, ensivaiheen tiedotkin huomioiden, tuntemattomiksi.

Kaiken käytettävissä olevan selvityksen perusteella yhtiö toteaa, ettei vaurion ole osoitettu aiheutuneen vakuutuksesta korvattavasta vahinkotapahtumasta vaan se on seurausta siitä, että auton maalipinta on ajan saatossa työvirheen johdosta vaurioitunut ja lopulta irronnut. Kyse ei ole siten äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta ulkoapäin vahingoittavasta syystä tapahtuneesta vahingosta.

Sopimusehdot ja lainsäädäntö

Vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Autovakuutusehtojen, voimassa 1.4.2020 alkaen, kohdan 4.4.1 (Kolarointiturva) mukaan kolarointiturvasta korvataan vahinko, joka välittömästi aiheutuu vakuutuskohteelle […]
- törmäyksestä tai
- muusta äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta vakuutuskohdetta ulkoapäin vahingoittavasta syystä.

Kohdan 4.11 (Esinevakuutuksen yhteiset rajoitukset) mukaan kolarointiturvasta ei korvata vahinkoja, jotka aiheutuvat

1. ajoneuvon osalle tai laitteelle itselleen sen rakenne-, valmistus- tai aineviasta, kulumisesta, puutteellisesta kunnossapidosta tai taitamattomasta tai varomattomasta käsittelystä.
[…]

Kohdan 4.3.1 (Ilkivaltaturva) mukaan ilkivaltaturvasta korvataan tahallisesta vahingonteosta vakuutuksen kohteelle aiheutunut vahinko, jonka tapahtuma-aika ja -paikka voidaan tarkoin määritellä. Tahallista vahingontekoa on nimenomaisessa vahingoittamistarkoituksessa suoritettu vakuutuksen kohteen vaurioittaminen.

Ratkaisusuositus

Asiassa on erimielisyyttä siitä, onko maalin lakkapinnan vaurioitumisessa kyse vakuutusehdoissa määritellystä korvattavasta vahinkotapahtumasta.

Kolarointiturvan vakuutusehtojen mukainen korvattava vahinko edellyttää äkillistä, ennalta arvaamatonta ulkoista tekijää.

Asiakkaan autosta ottamien kuvien osalta FINE toteaa, että kuvista on nähtävissä lakan lohkeilleen irti maalipinnasta koristelistan yläpuolen kohdalta. Tässä kohdassa lakan alla olleessa maalipinnassa näkyy eri vahvuisia kerroksia. Maalissa on pieniä reikiä, eikä maali ole tasaisesti kiinni pohjamaalissa. Toimitettujen valokuvaselvitysten ja tehdyn vahinkotarkastuksen perusteella nyt käsittelyssä oleva alue on maalattu vuonna 2009 aiemman vahingon yhteydessä. Maalin kupruilua ja epätasaisuutta on FINElle toimitettujen kuvien perusteella havaittavissa laajemmallakin alueella.

Asiakas on havainnut lakkapinnan lohkeilun ja tuonut esille sen jälkeen todennäköisiä syitä sille, mistä lohkeilu aiheutuu. Esitetyissä mahdollisissa syissä kiven sinkoamisesta sivulta päin, ohikulkijan kantamuksen osumisesta tai ilkivallan teon seurauksena syntyy tyypillisesti vaurioita, jotka ulottuvat myös maalipintaan jättäen siihen selkeitä jälkiä, jollaisia nyt ei ole havaittu. FINE toteaa, että muutoksenhaun liitteenä toimitettujen kuvien perusteella lakan alla olevassa maalipinnassa on havaittavissa epätasaisuutta ja kupruilua, mutta ei ulkoisen tekijän tai muunlaisen iskun jälkiä.

Voimassa olevan oikeuden mukaan korvauksenhakijalla on näyttövelvollisuus siitä, että kyse on vakuutuksesta korvattavasta vakuutustapahtumasta.

Näyttötaakka siitä, että lakkapinnan halkeilemisen on aiheuttanut äkillinen ja ennalta arvaamaton ulkoapäin vahingoittanut syy, on asiakkaalla. Tällaisesta syystä ei kuitenkaan asiassa ole esitetty selvitystä, vaan kyse on vahingon havaitsemisen jälkeiseen päättelyyn perustuvasta mahdollista tapahtumainkulkua koskevasta väitteestä. Vakuutusehdon edellyttämän ulkoapäin kohdistuneen syyn jäädessä näyttämättä FINE katsoo, ettei lakkapinnan halkeilemisen ole osoitettu aiheutuneen vakuutuksesta korvattavan tapahtuman seurauksena ja että vakuutusyhtiön korvauspäätös on siten vakuutusehtojen mukainen.

Lopputulos

FINE pitää vakuutusyhtiön epäävää korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena eikä suosita asiassa muutosta.

FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Jaostopäällikkö Korpelainen
Esittelijä Rosnell

Tulosta