Tapahtumatiedot
Vahinkoilmoituksen mukaan asiakas oli ollut 11.8.2022 tiivistämässä rehuaumaa pyöräalustaisella työkoneella, kun kone oli kaatunut auman päältä kyljelleen ja vaurioitunut. Vakuutusyhtiö korvasi työkonevakuutuksesta koneen kaatumisesta aiheutuneiden vaurioiden korjauskustannuksia 26.9.2022 päivätyn laskun perusteella. Asiakas ilmoitti tammikuussa 2023 vakuutusyhtiölle koneen moottorin öljynkulutuksen lisääntyneen lokakuun 2022 loppupuolella ja käyntiäänen muuttuneen joulukuussa normaalista poikenneeksi. Korjaamolla oli todettu moottorin vaurioituneen siten, että kuudennen sylinterin männänrenkaat olivat poikki ja sylinteriputkessa oli syviä naarmuja. Laakereissa ei todettu vaurioita. Asiakkaan mielestä moottorin rikkoutuminen oli johtunut koneen kaatumisesta 11.8.2022.
Vakuutusyhtiö katsoi päätöksessään 16.2.2023, ettei moottorin sisäinen vaurio ollut syntynyt välittömästi 11.8.2022 tapahtuneessa kaatumisessa, joten se kieltäytyi korvaamasta moottorin korjauskustannuksia. Kyse ei ollut vakuutusehtojen mukaisesta vakuutuskohdetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vahingoittaneesta syystä aiheutuneesta vahingosta.
Asiakas vaati vakuutusyhtiöltä päätöksen muuttamista vedoten siihen, että hän oli koneen kaatuessa loukkaantunut. Sidottuaan verta vuotaneen haavansa hän oli sammuttanut koneen moottorin havaittuaan sen olleen käynnissä. Kaatuminen oli ollut raju eikä hän tiennyt, kauanko kone oli kaatumisen jälkeen käynyt. Koneen oli annettu nostamisen jälkeen seisoa 12 tuntia ennen käynnistämistä ja lavetille ajoa, jotta nesteet ehtivät tasaantua. Moottoriöljy oli tarkistettu ennen käynnistämistä. Moottoria ei ollut vahingon jälkeen korjaamolla avattu, koska käyntiääni oli kuulostanut normaalilta. Vahinkohetkellä koneella oli ajettu 18 000 tuntia ja öljyt oli vaihdettu 18 500 tunnin kohdalla. Moottori oli rikkoutunut lopullisesti, kun koneella oli ajettu 18 600 – 18 700 tuntia.
Asiakas vetosi A Oy:n asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan oli erittäin harvinaista, että moottori leikkaisi kiinni sylinteristä kyseisessä tuntimäärässä, kun huolto-ohjelmaa oli noudatettu. Oli todennäköistä, että moottori oli vaurioitunut kaatumisen seurauksena. Moottorin käyminen väärässä asennossa aiheutti jonkinlaisen kulumisen tai jonkin osan vaurioitumisen, mutta ei välttämättä heti suurempaa tuhoa, ja moottori saattoi rikkoutua myöhemmin. Korjaamonkin mukaan moottorivaurion syntymistä kaatumisessa ei voitu poissulkea.
Vakuutusyhtiö kieltäytyi muuttamasta kantaansa päätöksellään 16.6.2023 vedoten tallenteeseen asiakkaan ja vahinkotarkastajansa välisestä puhelinkeskustelusta 26.1.2023. Asiakas oli tuolloin kertonut sammuttaneensa koneen heti sen kaaduttua, joten moottori ei ollut ehtinyt käydä väärässä asennossa eikä moottorivaurio ollut syntynyt välittömästi vahingon tapahduttua. Vakuutuksesta ei korvattu puutteellisesta öljyn tai nesteen kierrosta moottorille tai sen osille aiheutunutta vahinkoa.
Asiakkaan vaatimukset ja vakuutusyhtiön kanta
Asiakas pyytää ratkaisusuositusta ja vaatii koneen moottorin korjauskustannusten korvaamista työkonevakuutuksesta. Vakuutusyhtiölle lausumansa lisäksi asiakas on kertonut, ettei hän kykene sanomaan, oli moottori käynyt koneen kaaduttua minuutin, puoli minuuttia vai viisi minuuttia. Hän oli kuitenkin toiminut tilanteessa niin nopeasti kuin suinkin oli kyennyt.
Koneen moottorissa ei ollut ennen vahinkoa mitään vikaa ja se oli oletettuun käyttöikäänsä nähden vasta vähän ajettu. Moottori olisi pitänyt avata heti vahingon jälkeen. Asiakkaan mielestä esitetyn selvityksen perusteella moottorivaurion voidaan riittävällä todennäköisyydellä olettaa syntyneen koneen kaatumisessa ja moottorin vahingoittuminen oli aiheutunut vakuutusehdoissa tarkoitetulla tavalla välittömästi koneen kaatumisesta. Vahingon seurausten ilmeneminen myöhemmin ei vaikuta vakuutusehdon soveltamiseen etenkään, kun vakuutusehdoissa vahinkoseurauksilta ei vaadittu välitöntä tapahtumista.
Puhelinkeskustelu, johon yhtiö viittaa sisältää paikoin ristiriitaisia tietoja tapahtumahetkestä. Yleisen kokemuksen mukaan koneen sammuttaminen kaatumishetkellä tai ennen sitä ei ole todennäköinen tapahtumaketju. Asiakas ei myöskään ole varmuudella väittänyt menettäneensä tajuntaansa, mutta on saattanut menettää.
Vakuutusyhtiö on toistanut aiemman kantansa ja vedonnut asiakkaan vahinkotarkastajalle antamaan kertomukseen, jonka mukaan kone ei ollut käynyt ollenkaan sen ollessa kääntyneenä nurin. Joitakin satoja käyttötunteja myöhemmin havaittu moottorin rikkoutuminen ei ole voinut johtua työkoneen kaatumisesta ja käymisestä kaatumisen jälkeen. Asiakkaan selvityksen perusteella öljyn valuminen moottorin sisällä väärään paikkaan ei ollut voinut aiheuttaa vahinkoa moottorille. Myöhemmin ilmenneiden männänrenkaan katkeamisen ja sylinterin kiinnileikkautumisen ei ole näytetty aiheutuneen välittömästi koneen kaatumisesta.
Sopimusehdot
Sovellettavien työkonevakuutusehtojen (voimassa 1.1.2021 alkaen) kohdan 14 (Korvattavat vakuutustapahtumat) alakohdan 14.4 (Vaunuvahinkovakuutus) mukaan vaunuvahinkovakuutuksesta korvataan vahinko, joka on välittömästi aiheutunut vakuutuksen kohteen kaatumisesta tai tieltä suistumisesta, yhteentörmäyksestä, maapohjan sortumisesta tai muusta vakuutuskohdetta ulkoapäin ennalta arvaamattomasti vahingoittavasta syystä taikka vajoamisesta/uppoamisesta jäihin, suohon tai veteen sekä siihen liittyvät koneen nosto yms. kustannukset. Vaunuvahinkovakuutuksesta korvataan myös vahinko, joka on aiheutunut ulkoapäin vakuutuksen kohdetta kuormattaessa tai kuljetuksen aikana.
Vakuutusehtojen kohdan 15 (Vahingot, joita esinevakuutuksesta ei korvata) alakohdan 15.2 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoja, jotka aiheutuvat puutteellisesta ilman, öljyn, hydrauli- tai jäähdytysnesteen tms. kierrosta moottorille tai sen lisälaitteille, vaihteistolle, voimansiirtolaitteistolle tai jäähdytysjärjestelmälle.
Ratkaisusuositus
Asiassa on kyse siitä, onko asiakkaan työkoneen moottorin rikkoutumisen osoitettu johtuneen vakuutusehtojen mukaisesta koneelle 11.8.2022 sattuneesta kaatumisvahingosta.
FINE toteaa, että vapaaehtoisesta vakuutuksesta korvataan vain vakuutusehdoissa korvattaviksi määritellyt vahinkotapahtumat. Voimassa olevan oikeuden mukaan korvauksenhakijalla on näyttötaakka korvattavan vahinkotapahtuman sattumisesta ja vahingon määrästä. Jos vakuutusyhtiö sen jälkeen haluaa vapautua korvausvastuustaan, sen tulee näyttää, että kyse on ollut vakuutusehtojen vastuurajoitusten mukaisesta tilanteesta.
Tässä tapauksessa asiakkaan on korvausta saadakseen voitava osoittaa, että työkoneen moottorivaurio on todennäköisesti aiheutunut vakuutusehtojen mukaan korvattavasta syystä. Selvityksen mukaan asiakkaan työkone vaurioitui 11.8.2022 koneen kaaduttua kyljelleen. Kaatumisessa on ollut kyse vakuutusehtojen kohdan 14.4 mukaisesta korvattavasta vakuutustapahtumasta, ja vakuutusyhtiö on korvannut koneen kaatumisesta aiheutuneet korjauskulut 26.9.2022 päivätyn laskun perusteella. Lokakuun 2022 loppupuolella koneen moottorin öljynkulutuksen havaittiin lisääntyneen ja sen käyntiääni oli muuttunut joulukuussa normaalista poikkeavaksi. Korjaamolla oli todettu moottorin kuudennen sylinterin männänrenkaiden olleen poikki ja sylinteriputkessa oli syviä naarmuja.
Asiakas on vedonnut muun muassa siihen, ettei moottoria ollut avattu korjaamolla heti koneen kaatumisen jälkeen, ja A Oy:n antamaan asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan moottorin vauriot olivat todennäköisesti syntyneet kaatumisen seurauksena.
FINE toteaa, että kaatumisvahingon jälkeen koneesta oli korjattu 26.9.2022 päivätyn korjaamolaskun mukaan koneen kärsimiä ulkoisten osien ja ohjaamon vaurioita. Asiasta saadun selvityksen perusteella FINE pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että pelkästään koneen kaatuminen olisi voinut välittömällä mekanismilla aiheuttaa myöhemmin todetun männänrenkaiden kaltaisten moottorin sisäisten komponenttien rikkoutumisen moottorin yhdessä sylinterissä etenkin, kun vaurioita ei ole selvitetty todetun moottorin muissa osissa tai koneen voimansiirrossa.
Asiakkaan A Oy:n antamasta asiantuntijalausunnosta toimittama selvitys viittaa siihen, että moottorin vaurioituminen ja vaurion käytön myötä tapahtunut laajentuminen on voinut sinänsä aiheutua koneen kaatumisen seurauksena. Selvityksen perusteella mainitun asiantuntijalausunnon mukaan moottorivaurion syntyminen olisi tällöin kuitenkin johtunut moottoriöljyn siirtymisestä koneen asennon vuoksi väärään paikkaan ja siitä aiheutuneesta moottorin osien suunnitellusta poikenneesta kuormittumisesta tai puutteellisesta voitelusta.
Vakuutukseen sovellettavan rajoitusehdon 15.2 mukaan vakuutuksesta ei korvata mainitun kaltaisesta puutteellisesta öljynkierrosta koneen moottorille aiheutunutta vahinkoa. FINEn käytettävissä olevan selvityksen perusteella asiassa on jäänyt epäselväksi, kuinka pitkään moottori oli käynyt koneen kaatumisen jälkeen. Edellä todetuista syistä ja vastuunrajoitusehdon 15.2 sisällön vuoksi FINE katsoo, ettei tällä epäselvyydellä kuitenkaan ole asian lopputuloksen kannalta ratkaisevaa merkitystä. Näin ollen FINE katsoo jääneen osoittamatta, että koneen moottorin myöhemmin havaittu rikkoutuminen olisi johtunut työkonevakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan korvattavasta tapahtumasta.
Selostamillaan perusteilla FINE pitää vakuutusyhtiön kielteistä korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena.
Lopputulos
FINE ei suosita asiassa muutosta.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Johtava lakimies Isokoski
Esittelijä Taivalantti